lauantai 16. marraskuuta 2019

Never give up, never surrender!

Kolmisen vuotta sitten aloitettiin kisaaminen rally-tokossa mäyräkoirien kanssa. Tänään oli Lucyn 25. rally-tokostartti kisoissa ja Ronin 22. startti. Ronilla hyväksyttyjä tuloksia on 12 ja Lucylla 13. Melkolailla fifty-sixty ovat siis mahdollisuudet saada tulos näiden rallattelijoiden kanssa. Tänään oli sen sixtyn vuoro eli ei tulosta kummallekaan.

Pyysin tänään treenikaveria kuvaamaan radat, koska yhtään mestariluokan rataa meiltä ei ole vielä kuvattuna. Tänään sattui muutama sinänsä pieni, mutta tässä lajissa kuitenkin iso moka, joten Lucylle miinuksia -32 pistettä ja Ronille -42 pistettä. (Hyväksytyn tuloksen raja on 70/100 pistettä eli -30 on suurin miinusmäärä, jolla vielä saa hyväksytyn tuloksen.) Kaikki koulutustunnuksethan meillä on jo ansaittuna, eli sen puoleen melko stressittä saa kisata, koska kaikki alle 95 pisteen tulokset ovat tässä vaiheessa yhdentekeviä. (95 pistettä on maaginen valioitumistulosten pisteraja.) Vaikka ensin harmittikin, ettei tuloksia tullut, niin videoita katsoessa ei voi kuin hymyillä kuitenkin, koska näiden koirien kanssa on vain niin kiva treenata ja kisata ja videolta näkee, että tunne taitaa olla molemminpuolinen. Suurin haaste on tällä hetkellä se, että kummallakin koiralla lähtee vähän mopo keulimaan radan edetessä ja sitten helpotkin tehtävät muuttuvat vaikeiksi, mutta jospa joku lääke siihenkin löytyisi. (Ja lisäksi Lucy on ottanut asiakseen nykyisin parkeerata merkin sijaan edessä olevalle kyltille, mutta eiköhän se ole treenillä korjattavissa. Toivottavasti...)

Huvikseni kaivelin esiin myös ensimmäisen videotallenteen rally-tokotreeneistämme elokuulta 2016. Olimme siinä vaiheessa siis treenanneet tammikuusta lähtien eli kokonaista 8 kuukautta treeniä takana. Ensimmäinen kisastartti tapahtui tuona syksynä lokakuussa ja Roni yllätti saamalla hyväksytyn tuloksen ALO75/100. Vaikka joskus tuntuu, että asiat junnaavat paikaallaan ja taidot eivät kehity, niin on sitä edistystä kuitenkin tapahtunut 3 vuodessa ja 3 kuukaudessa!

Rally-tokotreeni Lucyn kanssa 25.8.2016


Mestariluokan kisarata Lucyn kanssa 16.11.2019

Rally-tokotreeni Ronin kanssa 25.8.2019

Mestariluokan kisarata Ronin kanssa 16.11.2019

lauantai 9. marraskuuta 2019

Tavallinen marraskuinen päiväkävely

Kävin tänään lenkillä aivan kuin oikea koira! Koska oli plus asteita, niin kävelin vieläpä ilman pinkkiä takkiani ja lenkin jälkeen olin aivan märkä ja likainen kuin mikäkin rakkikoira! Se oli huumaavaa. Tunsin olevani ikään kuin enemmän elossa!


Märkä marraskuu ja muutaman päivän pakkasten aikana hiekoitushiekkaa kylvetyt kävelytiet ovat vapauttaneet minut useammaksi päiväksi lenkkeilystä. Emäntä on muutamana päivänä käynyt pidemmän lenkin vain Ronin kanssa ja joinakin päivinä ei ole ehditty tehdä kuin pieni kävely kolmestaan.


En minä tänäänkään aivan suosiolla lähtenyt. Yritin pihalla venkoilla vastaan ja kääntyä takaisin sisälle mennäkseni, mutta Emäntä nappasi minut syliinsä ja kantoi alkumatkasta. "Nyt sinäkin lähdet lenkille!" hän sanoi minulle napakasti, eikä minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin kulkea mukana.


Pururadalle päästyämme luonnon hajut houkuttelivat jo minua tutkimuksiin ja unohdin kokonaan liikunnan vastustamisen. Matkalla tapasimme erään tutun Lasse-koiran ja yllättävä kohtaaminenkin ilahdutti minua. Lasse tosin näytti olevan eniten ilahtunut Emäntämme taskusta tulevasta lampaanlihan tuoksusta.

Eräässä kohtaa pururataa sinkoilimme Ronin kanssa väylän reunasta reunaan, koska selvästi siitä kulki kauriiden polku. Joitakin viikkoja sitten tapasimme samoilla kohdilla kolme kaurista, jotka eivät meinanneet millään antaa meille tietä. Tuijotimme kaikki kuusi toinen toisiamme ja lopulta Emäntä pyysi kauriita siirtymään ja ne hyppäsivät metsän puolelle. Luultavasti samat kauriit asustelevat niillä seuduilla edelleen.


Matkan edetessä innostuimme Ronin kanssa jopa vähän juoksentelemaan keskenämme. Sen verran olen oppinut Ronin kanssa leikkimisestä, että en yritä enää hypätä häntä vastaan, vaan väistän, kun hän juoksee minua kohti, mutta hänen perässään saatan välillä juosta.

Loppumatkasta kävimme vielä kurkistelemassa muutamiin ojarumpuihin ja kotiin päästyämme jouduimme suihkuun, koska olimme niin märkiä ja rapaisia. Lopun päivää vietinkin sitten vaakatasossa välillä sohvalla, välillä sängyllä ja jonkun aikaa jopa koiranpetissä, kun Emäntä touhuili keittiössä ja minä tykkään olla hänen kanssaan samassa huoneessa.



maanantai 4. marraskuuta 2019

Supersunnuntai

Eilen liityimme siihen eksklusiiviseen ryhmään, jonka muodostavat ne mäyräkoirat, jotka ovat rally-tokourallaan saavuttaneet koulutustunnuksen RTK4 eli korkeimman mahdollisen koulutustunnuksen tässä verrattomassa lajissa. Minä, Queen Lucy I, olen nyt RTK4-koulutustunnuksen (Suomessa) ansainnut mäyräkoira nro 5 ja Roni nro 6. On vain kohtuullista, että ansaitsin koulutustunnukseni kolme tuntia ennen Ronia, koska olen harrastanut lajia kauemmin. Kävin aikanaan kaksissa treeneissä yksin Emännän kanssa ennen kuin Roni onnettoman (vai onnellisen?) sattuman kautta päätyi mukaan treeneihin. Mäyräkoiranartuista minä olen toinen tämän koularin ansainnut ja pitkäkarvaisista mäyräkoirista ensimmäinen. (Kennelliiton jalostustietojärjestelmä on mainio paikka kerätä informaatiota!) Olen myös toinen mäyräkoira Suomessa, joka on saavuttanut mestariluokassa tuloksen 95/100 pistettä. Tämä pistemäärä on siitä merkittävä, että valioitumisrajaksi on asetettu kolme kertaa pistemäärä 95 tai enemmän. Minulla olisi siis teoreettinen mahdollisuus valioitua rally-tokosta, jos saavuttaisin yhtä hyvät pisteet vielä kahdessa muussa kisassa. Tilastot eivät ole tässä asiassa puolellani. Yksikään mäyräkoira ei ole vielä valioitunut rally-tokovalioksi (RTVA).

Taxmania Ingenious "Lucy" ja Salamantelin Jäljen Jättiläinen "Roni" RTK4

Kuinka kaikki sitten tapahtui? Antakaahan, kun kerron.

Tarina lähtee liikkeelle lauantaista, koska sillä tavalla saadaan rakennettua vaadittava draaman kaari. Tarkalleen ottaen lauantaiaamusta, jolloin Emäntä kutsui minut tapansa mukaan aamuruualle. Tulin makuuhuoneesta iloisesti, kuten aina, kun ruuasta on kyse, söin ja lähdin ulos aamutarpeilleni. Olimme Moonan ja Ninnin luona, joten Emäntä laski meidät koirat vain ovesta ulos tarhaan, eikä ollut ulkona kanssamme. Niinpä tarinaan jää hienoinen aukko, jota en suostu täydentämään, vaan jätän arvailujen varaan, mitä ulkona mahtoi tapahtua. Sisälle tullessani näet onnuin toista takajalkaani. Kenties liukastuin hypätessäni jäiseltä alarappuselta maahan? Ehkä kylmä kävi kankkuuni, kun jouduin istumaan ulkona kylmässä hetken aikaa odottamassa hidasta ovenavauspalvelua?

Emäntä räpelsi tassukarvani läpi mahdollisten tikkujen ja haavojen varalta. Hän taivutteli ja venytteli, tunnusteli ja muljutteli jalkaani. Paineli selkää ja pyysi minua kävelemään matolla. Vasenta takajalkaa ei oikein sietänyt laittaa maahan. Emäntä hieroi jalkaani ja sitten lepäsin monta tuntia sängyssä, kun hän oli kylillä huitelemassa. Takaisin tultua hän totesi, että ontuminen vain jatkuu. Hän etsi jo puhelimeensa koevastaavan numeron peruuttaakseen kisat minun osaltani, mutta päätti sitten vielä odottaa hetken. Kävimme yhden kyläreissun iltapäivästä ja sinne lähtiessä hyppelehdinkin taas normaalin näköisesti. Kyläreissun aikana tai sen jälkeen en enää ontunut. Kisoja ei peruttu. Katsottaisiin aamulla, mikä tilanne on. Illalla Emäntä hieroi minut läpikotaisin ja illalla kävin ulkona takki päällä, vaikkei kovin kylmä ilma ollutkaan.

Kisapaikalla oli lunta maassa toisin kuin meillä kotona! Voi sitä kierimisen riemua!

Sunnuntaina olin ihan normaali oma itseni, eikä ontumisesta ollut enää tietoakaan. Olimme saaneet tuplakisoihin peruutuspaikat siten, että minä kilpailin sekä aamun kisassa että iltapäiväkisassa ja Roni vain iltapäiväkisassa. (Siksi olisi ollut niin karvasta, jos juuri minun osallistumiseni olisi jouduttu perumaan, koska kovan pähkäilyn jälkeen Emäntä oli päättänyt ilmoittaa juuri minut kahteen kisaan eikä Ronia.) Emäntä toivoi, ettei radalla olisi hyppyä tällä kertaa, koska hän ei olisi halunnut minun hyppelehtivän näin pian oudon ontumistapauksen jälkeen ja onneksemme kummallakaan radalla ei ollut yhtään hyppyä.

Siniset neliöt tarkoittavat kisakentällä olleita hallin tolppia.

Minä olen usein parhaimmillani vasta tuplakisojen toisella radalla. Niin tälläkin kertaa. Odotellessamme Emännän jännitys tarttui minuun uudessa, oudossa hallissa, ja varsinkin, kun lämmittelimme niin, että Emäntä kuiskaili minulle, koska ei halunnut häiritä suoritusvuorossa olevaa koiraa. Olin siis hyvin valpas ja varuillani, kun starttasimme ja tuomarin ja koesihteerin edessä en uskaltanut mennä ollenkaan maahan, vaikka uusimme tehtävän. En myöskään löytänyt merkkiä, vaan menin yhden kylttitelineen taakse seisomaan ja olin mielestäni vakuuttunut, että olin jo merkillä. Vasta maalikyltin jälkeen, kun Emäntä kaivoi hihnan taskustaan ja kävelimme ulos kehästä, päästin riemu ulvahduksen ja muistin, että tämähän on sitä kivaa rally-tokoa!

Tämä Emännän mielestä onneton räpellys oli kuitenkin tuomarin silmissä 71 pisteen arvoinen suoritus ja näin ollen saavutin jo edellä mainitun RTK4:n. Jälkeen päin Emäntää vähän hävetti, että hän ei tullut edes palkanneeksi minua kunnolla radalta, jolta ansaitsin viimeisen koulutustunnukseni. Yleensä radan jälkeen saa herkkupurkin, mutta koska herkkupurkkeja oli mukana vain kaksi, niin hän antoi tältä radalta vain makkara- ja jauhelihapihvipaloja taskustaan. En siis ihan ilman palkkaa jäänyt sentään.

Lucyn pisteet

Päivän toista starttia ei enää tarvinnut jännittää, koska nyt meillä ei ollut enää mitään menetettävää, pelkästään voitettavaa. Nyt jo tuttuun halliin oli kiva mennä sisälle ja ennen lähtöä Emäntä muisti vilauttaa herkkupurkkiakin taskusta. Tällä kertaa hän ei  myöskään kuiskutellut ennen lähtöä. Sen sijaan hän laittoi hihnan maahan, tallasi sen päälle ja katseli edellisen koirakon suoritusta. Emäntä on vasta viime aikoina herännyt huomaamaan, että hänhän toimii aivan eri tavalla treeneissä ja kisoissa. Treeneissä emme koskaan lämmittele ennen radalle menemistä eli kokeile jotain yksittäisiä liikkeitä vaan meidät napataan suoraan odotusvuorosta radalle ja homma toimii. Kisoissa sen sijaan hinkataan ja hinkataan liikkeitä viimeiseen asti, koska on nähty muidenkin toimivan niin, mutta meitä se ei välttämättä auta. Toiseen suoritukseen tehtiin siis tällainen enemmän treeneistä tuttu lähtö. Olin saman tien skarppina mukana ja tulos oli sen mukainen: 95/100 pistettä! Kaksi miinuspistettä tuli puuttuvasta yhteistyöstä eli kaksi kertaa haistelin maata tai katselin jotain muuta hetken aikaa ja kolme miinuspistettä tuli ohjaajavirheestä, kun Emäntä todennäköisesti kumartui liikaa yhdessä liikkeessä varmistellessaan, että se onnistuu. Tällä kertaa sain lopuksi sen herkkupurkin!

Toisella radalla pyörittiin urakalla!

Minulla oli siis vain yksi startti päivän kisoissa. Jouduin odottamaan koko päivän autossa. Kerran kävimme sisällä tutustumassa halliin luokkien välillä. Minä tosin olen kerran aiemmin käynyt samaisessa  hallissa, nimittäin vuosi sitten ansaitsemassa RTK3-koulutustunnuksen. 

Tähän kisaan minäkin sain treeneistä tutun startin. Pari liikettä kokeiltiin odotusalueella ja sitten Emäntä laittoi minunkin hihnani maahan sopivan koukun puuttuessa ja tallasi hihnan päälle, eikä kiinnittänyt minuun enää huomiota. Vasta kun oli meidän vuoromme, hän kysyi, että mentäiskö yhdessä tekemään, ja minä olin saman tien valmis mihin vain. Tai no siihen  en ollut valmis, että heti kohta lähdön jälkeen olisi pitänyt kiertää Emännän ympäri oikealta puolelta kohti tuntematonta ajanottajaa tuomarin ja koesihteerin seistessä takaviistossa selän takana, mutta tehtiin yksi (sallittu) harjoituskierros ja sitten uusittiin tehtävä. Uusi yritys onnistui. Seuraavaksi takkusi -3 pisteen verran Emännän oikealla puolella pyörähtäminen ja -1 pisteen edestä tupla täyskäännös oikealle, mutta sen jälkeen sain koneen käyntiin ja sitten mentiinkin vauhdilla monta kylttiä. Ohjaajan edessä peruuttaminen piti uusia, kun siinä kuumenin jo vähän liikaakin, mutta uusi yritys onnistui. Viimeisellä kyltillä Emäntä ei kumarellut ihan niin paljon kuin Lucy-neidin kanssa, mutta -1 pisteen verran kuitenkin. Minulle lopulta siis 89/100 pistettä ja myös RTK4. (Niin ja minäkin sain herkkupurkin!)

Ronin pisteet


Ollaan yhtä hyviä, eikös vaan?


Tilanne vaati kakkua!




Valiojuhliin Emäntä lupasi leipoa sitten itse kakun! Sitä odotellessa...




lauantai 26. lokakuuta 2019

Jokavuotiset ruskakuvaukset

Pidettiin keskiviikkona pienet syyskuvaukset Emännän kanssa lenkin lomassa. Kerrankin oli ihan oikea kamera mukana. Oikean kameran läsnä ollessa on saatu niin paljon herkkuja, että melkein villiinnyttiin kuvaamisesta. 




Eikä meitä tarvitse edes välttämättä asetella kuvaa varten. Riittää, että Emäntä vähän osoittaa johonkin suuntaan, jossa hänestä olisi kiva tausta ja me haemme itse poseerausasentoja. Keksittiin esimerkiksi ihan itse, että voitaisiin nousta tuota pientä kiveä vasten seisomaan vierekkäin.


Roni valitsi yksilökuvauspaikakseen kiven, jolle Emäntä oli heittänyt meidän hihnat ja pannat kuvauksen ajaksi. Minäkin kävin välillä tällä kivellä, mutta minun yksittäiskuvani otettiin lopulta maassa.


Jos jollain on tiedossa muokkausohjelma tai -toiminto, jolla mäyräkoiran ruttuun jääneen huulen voi oikaista, niin Emäntä olisi kuulemma kiinnostunut tällaisesta mahdollisuudesta. Hän ei mitenkään ehdi jokaisen suupalan jälkeen oikomaan huuliani sormellaan. En minä tiedä, miksi ne aina jäävät tuolla tavalla kurttuun...



Lopuksi kokeiltiin taas juoksukuvia. Koskaan vielä ei ole taidettu saada aivan täysin tarkkaa täysosumaa, mutta hauskahan näitä on ottaa kuitenkin aina!

tiistai 22. lokakuuta 2019

Ensimmäistä kertaa karpalosuolla

Tänään Emäntä vei minut Ninnin ja Moonan kanssa karpalosuolle. Lucy-neiti jäi sisälle, koska Emäntä arveli hänen joko palelevan paikallaan mättäällä tai karkaavan taas jänisajoon. Kummassakin tapauksessa Emännän keskittyminen elämänsä ensimmäiseen karpaloiden keruuseen olisi häiriintynyt pahoin ja hän päätti ennakoida jättämällä Lucy-neidin lempipuuhaansa lepäilemään sohvalle. Lähdön hetkellä Lucy-neiti oli vahvasti eri mieltä siitä, mikä todella on hänen lempipuuhaansa siinä tilanteessa, kun Emäntä ja muut koirat ovat selvästi laittautuneet metsävalmiiksi, mutta Emäntä käytti Lucy-neidin kryptoniittia eli harhautti hänet ruokahoukuttimella samalla, kun me muut livahdimme ovesta ulos.


Matka autolta metsätien reunasta karpalosuolle oli hauska ja minä kirmasin iloisena Moonan ja Ninnin perässä metsään. Lapinkoirille paikka oli tuttu, koska he olivat käyneet siellä ennenkin, mutta minulle tämä suo oli uusi paikka. Jostain syystä Moona ja Ninni innostuivat haukkumaan suolle laskeutuessamme ja me vetäydyimme vaistomaisesti Emännän kanssa yhteen. Hän huuteli suureen ääneen Moonalle ja Ninnille, että mitä nämä näkevät tai kuulevat, että sekin, minkä he näkevät tai kuulevat, mahdollisesti ainakin kuulisi, että ihminen on tulossa ja antaisi meille tietä. Minusta oli turvallisempaa kävellä suolle Emännän perässä, mutta kun näytti, että suo oli yksin meidän käytössämme, rentouduin minäkin vähän hyppelehtimään omiani.

Minä olen Moona tässä aivan sinun takanasi, jos sinua vaikka alkaisi pelottaa tai tarvitsisit vaikkapa raatelu apua. Aivan tässä... takana...


Hyvin pian kävi selväksi, että karpaloiden poimiminen on aivan yhtä ikävystyttävää kuin mustikoiden tai vadelmien kerääminen, mutta tätä tehdään vain lokakuussa suolla, kun on kylmää, märkää ja hämärää, vaikka on keskipäivä.

Olitko kuulevinasi jotain Ninni? Annetaan Moonan käydä katsomassa, kun hänellä tuntuu olevan eniten virtaa tassuissaan. Jos minä olen vaikka Emännän LÄHIN henkivartija ja olen tässä häntä lähimpänä, niin sinä voit olla toiseksi lähin ja Moona voi olla tiedustelu-upseeri.


Moona ja Ninni kävivät syömään karpaloita heti, kun pääsimme suolle. Minulle Emäntä antoi ensin muutaman marjan kädestä, mutta sitten minäkin söin itse mättäältä. Tässä vaiheessa Emäntä huomasi tehneensä ehkä pienen erheen, kun kolmen koiran laiduntaessa karpaloita hänellä alkoikin tulla kiire ehtiä kerätä niitä ämpäriinsä. Onneksi marjoja oli niin paljon, että niitä riitti meille kaikille neljälle ja jäi niitä vielä karhuille ja muillekin marjannälkäisille.


Joka kerta, kun Emäntä nousi ylös, meissä heräsi toivo, että vihdoinkin jatkaisimme matkaamme jonnekin kiinnostavampaan paikkaan ja joka kerta, kun hän kyykistyi taas poimimaan loputtomia karpaloitaan, me keräännyimme hänen ympärilleen. Välillä Emäntä valitti, että istuimme parhaiden marjamättäiden päällä.


Puolitoistatuntinen kului rauhallisesti. Välillä Moona huolehti, ettei meille tule Ninnin kanssa liian kylmä ja hän paini vuoroin minun ja vuoroin Ninnin kanssa.


Ninni ahkeroi vartiovuorollaan.


Paluumatkalla autolle Moona ja Ninni ryntäsivät taas edelle kimakasti haukkuen ja minä painauduin Emännän lähelle, ettei häntä vain pelottaisi. Pääsimme kuitenkin takaisin autolle tapaamatta ketään. 

Suoretken jälkeen takkatuli tuntui suloiselle.



maanantai 21. lokakuuta 2019

Lomayllätyksiä

Loppuviikko oli aika pitkäveteinen, kun Emäntä sairasti yhden jokavuotisista flunssistaan. Kaksi päivää makasimme kolmestaan sängyssä ja tapani mukaan toisena päivänä minä aloin olla niin pitkästynyt, että yritin saada Emännän tolpilleen vinkumalla ja häntää heiluttamalla. Lauantaina hän oli onneksi sen verran paremmassa kunnossa, että siirryimme Ninnin ja Moonan luo aloittelemaan syyslomaa. 

 Jestas sentään! Mikä sieltä tallin seinän läpi tuli? 


Mitä kummallisia hevosen kaltaisia otuksia te olette? 
-Me olemme aaseja, mutta mitäs kummallisia, matalia koiran kaltaisia otuksia te olette?! 


Lauantaikävelyllä nähtiin elämämme ensimmäiset ihkaelävät aasit. He olivat oikein säyseitä otuksia ja heillä oli turvallisuuspäällikkönä lammas, joka tuli kellarin katolle ihmettelemään ohikulkevien koirien aiheuttamaa hässäkkää. Ninni ja Moona näet intoutuivat vähän haukkumaan.


Paluumatkalla ylitettiin yksi pelto ja sen jälkeen mentiin pienen suon läpi.


Tässä vaiheessa ihmiset eivät vielä pitäneet mitenkään kummana, kun Roni makoili hetken suo-ojassa. Pihalla Emäntä teki joitakin rally-tokoharjoituksia ja ensin Roni olisi kovasti vain halunnut istua, mutta muutamat liikkeet onnistuivat kuitenkin.


Sisälle päästyä alkoi kuitenkin mahdoton ralli. Roni kimpoili huoneesta toiseen ja ryömi sänkyjen ja sohvien alle ja taakse ja hieroi välillä itseään mattoihin. Takajalat sätkivät ja Roni alkoi jo läähättää hermostuksissaan. Naiset yrittivät peuhata Ronin turkkia läpi ja tunnustella tassuja, korvia, kulkusia, mitä tahansa, mistä syy oudolle käytökselle olisi voinut löytyä, mutta mitään näkyvää tai tuntuvaa syytä ei löytynyt, vaikka koirapoika oli selvästi tuskissaan.

Emäntä muisti, että tämä sama oireilu on tapahtunut kerran aiemmin juuri saman pellon ylityksen jälkeen. Muuta syytä ei lopulta keksitty kuin pellolla ollut suuri määrä pystyyn kuolleita nokkosia. Tarkemmin katsoen Ninniä lukuunottamatta me muutkin nuolimme hieman tassujamme, mutta vain Roni on niin herkkä, että polttelevat jalkapohjat saivat levottomuutta aikaiseksi.

Vähitellen Ronikin rauhoittui ja kohta hän jo paini Moonan kanssa kuten ennenkin.


Sunnuntaikävelyllä käytiin läheisellä lintutornilla. Kun oltiin kävelty noin 100 metriä, Roni löysi pellolta ihanan ripulin ja se osui napakymppiin keskelle selkää, kun Roni piehtaroi siinä. Edes Moona ei halunnut tämän jälkeen leikkiessä purra Ronia selästä, kun siitä tuli paha maku suuhun. Lenkin jälkeen Roni joutui vaahtokylpyyn.


Seuraavan sadan metrin matkalla minä karkasin Emännältä. Kahdesti. Meidät "luottokoirat" eli minut ja Ninni olisi päästetty irti helpottamaan kävelemistä pitkospuilla, mutta ennen sinne pääsyä oli jokin houkutteleva jäniksen yöjälki. Emäntä haki minut lopulta vaikeakulkuisesta karsikosta mäen juurelta ja kantoi sylissään, kun takerruin hihnasta jokaiseen risuun. Luottokoiran maineeni oli mennyttä ja me mäykyt lenkkeiltiinkin siitä eteenpäin hihnan jatkona.

 Kunniasanalla! En minä enää karkaa mihinkään (kauas). Päästä meidät vähän irralleen, jooko! 

Uusi luottokaksikko Ninni ja Moona. 

Ninni ja Roni

 Nelikko lintutornilla. Ninni (4v 5kk), Roni (5v 2kk), Moona (1v 5kk), Lucy (6v 9 kk)


Lapinkoirat saivat kiivetä lintutorniinkin, mutta meidät maastonakit kahlittiin puuhun kiinni maan tasalle. Emäntä ei kuulemma olisi kestänyt sitä stressiä, että me olisimme loikkineet monen metrin korkeudessa avoimilla portailla.

Ylhäällä tornissa Emäntä muisti, että hänellä olisi ollut järjestelmäkamerakin mukana reissussa, mutta se jäi Moonan ja Ninnin talolle. Pari kännykkä räpsyä siis vain lintujärveltä. Tai lammelta.


 Hiljaista oli, kun arktisen muuton pääjoukot olivat jo menneet. Muutama joutsen lensi yli ja pari oletettavasti telkkää sukelteli lammella.

Ninnin ja Moonan seurana heidän tarhassaan tallustelee 6 kanaa. Minä vähän välttelen kanoja, mutta muut eivät ole niistä millänsäkään eivätkä kanatkaan ole koirista moksiskaan. Kanat ovat todella uteliaita ja ne tonkivat kaikki paikat.


Pihalla ollaan vähän treenattu rally-tokoa ja sunnuntaina tehtiin ratatreeniäkin. Kanat odottivat niin kiltisti vuoroaan, että lopulta nekin saivat kokeilla rally-tokoa. Ihan hyvin ne seurasivat omaa emäntäänsä ja leivän muruja.

Kukahan meistä pääsee seuraavaksi? 

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Liian kivaa rally-tokoa

 Toisilla alkoi hirvestyskausi, meillä alkoi rally-tokokausi. Tiedättehän sen tunteen, kun on jostain kivasta niin innoissaan, ettei meinaa kestää karvoissaan? Se tunne ei oikein sovi rallyradalle.

 Helppohan tässä nyt on köllötellä, kun on hommansa hoitanut, mutta olisittepa nähneet meidät Emännän kanssa puoli tuntia ennen kuvan ottamista... 



Me kumpikin lähdettiin ihan rauhallisella fiiliksellä liikkeelle, mutta jotenkin asiat eskaloituivat hyvin äkkiä ja mopo alkoi keulia. Minäkin sain -10 pistettä tavallisesta 90 asteen käännöksestä oikealle! Minä sentään sain homman jotenkuten pidettyä kasassa ja lopulta pisteitä oli 71/100. Toinen hyväksytty tulokseni mestariluokassa. Me ei olla noista pisteistä oltu niin nöpönuukia ennenkään. Kunhan tulee tuloksia.

Ronilla homma karkasi kuitenkin ihan laukalle ja hän ei saanut vielä viimeistä koulutustunnukseen oikeuttavaa tulosta. Nyt on siis taas jännittävää, että kumpi mahtaa saada koularin ensin!


Oltiin taas samalla kyydillä meidän treenikaverin Väinön kanssa. Odoteltiin vuoroa vierekkäisissä bokseissa. Väinöllä on jo RTK4. Hänellä olisi hyvät mahdollisuudet valioituakin rally-tokossa, mutta hänen emännällään on ollut valitettavaa epäonnea kisoissa, joten huippu pisteitä ei ole vielä tullut, mutta varmasti tulee, kun he vain jatkavat sitkeästi!


Meillä oli onnistumisen jälkeen taas kakkua! No ilmeisesti se oli tällä kertaa pääasiassa siksi, että Mestarilla on synttärit, mutta olipahan tuplasti syytä juhlaan. 

Loppupäivän voikin sitten köllötellä!