sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Pitkä ja pätkät radalla

Lauantain askelkuviot näyttivät tältä:


Ja toteutus tältä:

Tarkoititko, että.... MITÄH?!
Kuvaaja: Pauliina Havo

Todistettavasti pyörähdys käynnissä suoritusalueella...Kuvaaja: Pauliina Havo

Muita koiria kiinnosti rasiassa ollut maksalaatikko, minä kävin tööttäämässä kuonollani lelua.Kuvaaja: Pauliina Havo

Onko se lintu vai lentokone? Ei, se on lentävä nakki! Kuvaaja: Pauliina Havo
 Oltiin siis lauantaina edustamassa Kennelkerhoamme piirinmestaruuskisoissa. Meidän joukkue sai kultaa! Tosin ei meidän ansiosta, mutta joukkueessahan mitalin saavat nekin, jotka ovat olleet koko turnauksen vaihtopenkillä. Ei oltu vaihtopenkilläkään sentään. Tehtiin omat parhaat suorituksemme, mutta kun joukkueesta vain kolmen parhaan tulokset laskettiin mukaan, niin niihin pisteisiin me emme päässeet.

Minulle tämä oli ensimmäinen avoimen luokan kisa. Pisteeni eivät tällä kertaa riittäneet hyväksyttyyn tulokseen (51/100, kun pitäisi olla vähintään 70/100). Osaan kyllä periaatteessa kaikki tehtävät, mutta meillä oli vähän epäonnea Emännän kanssa. Torstain harjoituksissa me jotenkin sotkeuduimme toisiimme ja Emäntä tallasi jalalleni. (Ei vain varpaille vaan koko oikealle etutassulle...) Onni onnettomuudessa oli, ettei minuun kuin ihmeen kaupalla sattunut ollenkaan, mutta säikähdettiin molemmat aika lailla ja minulla meni vähän luottamus Emännän lähellä kulkemiseen.
   Niinpä kuljin aika kaukana takana ja saatiin ensin pikku miinuksia, mutta sitten kun palkkaa ei alkanut kuulua minun mielestäni sopivan ajan kuluttua ja maksalaatikkolootankin äärestä minut vain tylyn puoleisesti käskettiin pois ja seuraamaan, niin alkoi tulla sitten isojakin miinuksia. Kaiken huippu oli oikeastaan se, että Emäntä halusi uusia yhden tosi pitkän tehtävän. Minä olin, että "MITÄH?! Tämä sama UUDESTAAN??" ja "No way! Ala tiputella sitä nakkia taskusta, niin katsellaan sitten." Istuin keskellä rataa ja osoitin mieltäni. (Mainittiinko jo, että olin koko radan ensimmäinen koira, että kaikki loput olivat varmaan aidan takana katsomassa loistavaa aloitusta?) Tulin kuitenkin mukana loppuun asti, mutta istuin välillä, vaikkei pitänyt istua ja tuomari oli jotenkin nipo niiden ylimääräisten istumisten kanssa. Niin kuin nyt ei voisi mäyräkoira lepuuttaa jalkojaan pitkän radan aikana ja istua hetkeksi tuumailemaan omin luvin...

RTK2 71/100 ja tuomaripalkinto
Minunkaan ratani ei ollut erityistä pistejuhlaa, mutta nippa nappa hyväksytty tulos, joka olikin samalla kolmas hyväksytty tulokseni ja sain toisen koulutustunnuksen eli RTK2. Tuomari oli myös pannut merkille iloisen yhteistyömme Emännän kanssa ja sain tuomaripalkinnon. Minä siirryin siis suoraan kolmella kisalla voittajaluokkaan.
    Minulle alkuradasta hankalinta oli, kun yleisön joukossa oli lapsi, joka puhui kirkkaalla äänellä. Minun täytyi monta kertaa pysähtyä kuuntelemaan lasta ja kerran niin pitkään, että yhdestä tehtävästä tuli -10 pistettä. Kaikista radan suorittaneista koirista 8 sai nolla tuloksen ja 9 hyväksytyn tuloksen. Moni koira jäi etenkin nuuskimaan houkutuksessa ollutta maksalaatikkoa. Minä olin siitä poikkeava, että annoin ruuan olla, mutta höntsäsin sen sijaan lelun kimppuun pikkuisen. Puhtain paperein en siis selvinnyt siitäkään.

Myös Ninnin piti olla mukana joukkueessa, mutta totta kai hänellä piti alkaa juoksut juuri edellisenä iltana. Kävi kuitenkin niin hauskasti, että hänelle ehdittiin vielä illan aikana saada varakoirakko seuraavaksi aamuksi ja tämä varakoira saikin alokasradalta täydet pisteet ja hän voitti alokasluokan. Onnea vaan kovasti Senna-herralle emäntineen! Hyvä rally-tokostartti eläkkeelle jääneelle agilitykoiralle.


Tänään saatiin lenkkeillä ihanassa säässä Ninnin, Roosa-tädin ja heidän ihmistensä kanssa.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Pururataa aamuin illoin


Pururatalenkkeily on ollut tämän viikonlopun tärkein aktiviteetti. Perjantaina käytiin illalla keinovalossa, lauantaiaamuna luonnonvalossa ja samoin tänään päivällä, joskin melkoisen pilviverhon alla. Tänään ja lauantaina kuljeskeltiin kumpanakin päivänä kaksi tuntia ristiinrastiin, perjantaina vähän vähemmän, koska Lucy-neitiä pelotti pimeässä.


Eikä pelottanut!

Miksi sinä sitten hiippailit perässä ja pysähtelit jatkuvasti yks kaks tai ryntäsit kiireellä Paremman Mestarin jalan juureen?

Minä kuuntelin! Täytyihän jonkun olla vähän selvillä metsän äänistä ja tapahtumista, kun te Paremman Mestarin kanssa kaahotitte vain päättömästi menemään. Tiedä, vaikka olisi ollut susihukka edessä.


Tänään yritettiin livahtaa lenkille vain Paremman Mestarin kanssa, että Lucy-neiti olisi saanut vähän huilia, kun hän sai sellaisen pienen kipukohtauksen taas alkuviikosta, mutta eihän se onnistunut. Lucy-neiti havahtui sängystä ja tuppaantui mukaan.


Mokomat rontit yrititte karata minulta! Minähän olen ollut jo keskiviikosta asti ihan kunnossa. Mitä lepopäiviä minä nyt enää tarvitsisin. Sekin oli sellainen pieni niksahdus vain, kun erästä naapurinpoikaa piti läksyttää. Se vain tunki kylmää kirsuaan peffaani, vaikka minä kuinka istuin alas, irvistin ja kiljahtelin. Lopulta yritin sitten vähän nappaista sitä nenän päästä, mutta siinä sähäkästi kääntyessäni tunsinkin vihlaisun hartiaseudulla. Vasenta etujalkaa ei kärsinyt laittaa maahan, joten linkkasin Paremman Mestarin luo ja liftasin sylikyydin takaisin kotiin. Sinusta ei ollut kyllä mitään apua siinä tilanteessa...


No mitä sinä luulet, että olisi tapahtunut, jos minä olisin itseäni vanhemmalle urokselle käynyt irvistelemään? Siinä olisi voinut käydä paljon pahemmin, eikä päivän vuodelepo olisi ehkä auttanut. Ja hyvinhän sinä pärjäsit itseksesikin.

Maanantain ja tiistain otin levon kannalta ja kävin sylihissillä ulkona tarpeillani, mutta sitten kipu hellitti ja pystyin taas juoksemaan Parempaa Mestaria karkuun, kun hän yritti ottaa minut syliin kantaakseen sisälle. Se on aina sen merkki, etten tarvitse enää apua.


Minulla on ollut vähän vatsavaivoja tällä viikolla. Söin palasen kuivattua siansydäntä keskiviikkona, että liekö se syynä vai onko tässä jokin vatsatauti kyseessä. Lucy-neitiin ei ole tarttunut. Kyllästyttävää, kun jokaisen ulkoilun jälkeen täytyy käydä tassupesun lisäksi peppupesulla. 
    Vähän on myös ollut neuvottomuutta, että mitähän sitä sitten söisi, kun normaalisti vatsavaivoihin kehotetaan syöttämään koiralle keitettyä kanaa, löysää riisiä ja vaikkapa raejuustoa, mutta kaikki nuo ovat minulla sopimattomien ruoka-aineiden listalla. Olen sitten syönyt vain omaa tavallista ruokaani sen, mitä on alas mennyt vähän veteen liotettuna. 
    Olen myös aika ylpeä siitä, että maitohappobakteerijauhetta minua ei yleensä saa millään ilveellä huijattua syömään. Haistan sen kaiken ruuan seasta ja jätän syömättä. Tänään kuitenkin täytyy myöntää, että saatoin haksahtaa syömään kirjolohisoseeseen sekoitettua jauhetta. Raaka, ruotoineen jauhettu kirjolohi nimittäin tuoksui ja maistui sen verran taivaalliselta, että siinä en osannut epäillä mitään konnuutta. Parempi Mestari ei ollut tuoksusinfoniasta aivan samaa mieltä, mutta mitäpä hän ei koiriensa hyvinvoinnin vuoksi olisi valmis sietämään. (Nähtäväksi jää, kuinka ilahtunut Mestari on löytäessään jääkaapista rasiallisen löyhkäävää mössöä!)


Muuten on ollut vähän puuduttavan tylsä viikko. Paremmalla Mestarilla on ollut paljon töitä vielä kotonakin ja niinpä sattui eräänä iltana, että ruuan ja iltalenkin jälkeen en saanut millään rauhaa, vaan kuljeskelin pitkin kämppää, kävin välillä vinkumassa keittiössä ja tökkimässä Paremman Mestarin jalkaa, kuljin taas ja kävin mm. avaamassa vessanoven. Parempi Mestari hermostui lopulta ja yritti kysellä, että mikä minulla on vikana ja avasi kiinni olleen makuuhuoneen oven varmuuden vuoksi. Vähän myöhemmin hän havahtui siihen, etten ollut enää häirinnyt häntä vähään aikaan. Hän tuli katsomaan, mitä puuhailen ja löysi minut näin:

 Jep. En voi sietää sitä, etten pääse iltalenkin jälkeen iltaunille Paremman Mestarin tyynylle! Haluan, että asiat ovat niin, kuin ne aina ovat olleet.

Tämähän on koirien harrastushalli! Miten niin tämä tuoli olisi kuitenkin vain ihmisiä varten?!
Torstaina sentään käytiin rally-tokoharjoituksissa. Viikon verranhan ollaan harjoiteltu ahkerasti vasemmalle kääntymistä. Tämä viikko pitäisi sitten kai harjoitella eteen tulemista. Ja ehkä edelleen sitä vasemmalle kääntymistä. Mielenkiintoinen viikko siis luvassa!

lauantai 7. lokakuuta 2017

Kirkkaan aamun kulkijat ja videohaaste


Tänään oli kaunis aamu. Kenties siitä innostuneena Emäntä päättikin tehdä päivän pitkän lenkin heti aamusta. Alkumatkasta me ei oltu ihan samaa mieltä, että heti sängystä noustua on hyvä idea kulkea pitkää matkaa ja niinpä ensimmäisen kilometrin taittamiseen kului aikaa puoli tuntia, mutta kun paljastui, että tiemme kulkikin takakautta pururadalle ja metsän rauhaan, niin alkoihan se tassukin sitten nousta.


Eilisiltana käytiin myös lenkkeilemässä pururadalla ja tavattiin sattumalta cotton-kaverimme Himmu emäntineen. Meidän Emäntä ei tietenkään hoksannut ottaa silloin kameraa esiin. Toisaalta ei siinä oikein olisi ehtinyt ottaa kuvia, kun me kaikki paineltiin yhtenä mylläkkänä pitkin ja poikin ja Emännän piti vahtia, ettei Roni jyrää pikku-Himmua perinpohjaisesti. Välillä Roni joutui kulkemaan narussakin, kun vauhti meinasi yltyä aivan mahdottomaksi. Himmu ei oikein osaa pitää vielä puoliaan. Lenkin päätteeksi Himmu ei ollut enää niinkään pieni valkoinen koira vaan erilaisin harmaan sävyin koristettu. Meitä pestessään Emäntä hiukan sääli Himmun emäntää...


Loppupäivä sitten enempi vähempi köllöteltiin, kun ei ollut kiire mihinkään. No vähän harjoiteltiin vasemmalle kääntymistä, kun torstaina oli rally-toko-harjoitukset ja se näyttäisi olevan kummallakin heikko kohta ja yhdet kisat olisi edessä parin viikon päästä. Nyt siis kuulemma harjoitellaan päivittäin vasemmalle kääntymistä. Kunhan palkka tulee herkkupaloina, niin ei haittaa yhtään.


Minua pikkuisen järkytti tänään se, että näyttelyissä käymisen lopettaminen ei tarkoittanutkaan turkin harjaamisen lopettamista! Ihan niin kuin sillä olisi jotain väliä, miltä tämmöinen tavallinen kotikoira näyttää... Emännän mukaan kuitenkin turkin harjaaminen kuuluu peruskoiranhoitotoimenpiteisiin, että pienen neuvottelun jälkeen nyt on taas korvakarvat ja häntäjouhet ojennuksessa. Tai olivat... sen kokonaisen vartin, mitä ne kestävät suorina.


Lopuksi hieman videoviihdettä.
Meidän blogikaveri Nero on supertaitava kannattelemaan herkkupaloja kuononsa päällä ja odottamaan lupaa syödä herkut. Emäntä oli hyvin vaikuttunut ja halusi kokeilla, kuinka sujuisi kärsivällisyyttä vaativa tehtävä mäyräkoirilta.

Arvaatte varmaan...




Kuinkas muilla? Videohaaste käyntiin!

Loppukevennykseksi vielä vähän akrobaatti-Lucya kadunreunakiveyksellä. Tämä huvikseen lenkillä tasapainoilu jaksaa alati ihmetyttää Emäntää.




keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Kurjuutta

Hei nuohan ovat... eivätkös nuo ole... nehän ovat ulkoiluhousut! Jihuu!

Älä nyt riehu siinä. Sinä olet Roni aina niin hätäinen.

Hätäinen? HÄTÄINEN?! Minä olen nukkunut 10 tunnin yöunet, kuten sinäkin, käynyt aamulla jaloittelemassa vartin aamupissalla ja jatkanut siihen perään 7 tunnin päiväunet pääasiassa Emännän selkää vasten. En ole valittanut, vaikka hän on korissut ja kuolannut rintakarvoilleni. En ole juuri kommentoinut naapureiden liikkeitäkään, että Emäntä saa nukkua rauhassa flunssaansa pois. Että jos hän nyt vihdoin osoittaa uloslähdönmerkkejä ja minä siitä ilahdun, niin minusta se ei ole hätäistä.

Menkää te sitten käymään ulkona. Minä voin vielä vähän oikaista itseäni täällä sängyssä... hei mitä... ei.. EI!


Vielä hetki sitten olin kuiva ja oli ihanan lämmintä ja pehmeää. Miksi piti tulla tänne koirapuistoon, jossa sade valelee selkääni, silmiä pystyy tuskin pitämään auki, kun pisarat lentelevät silmiin ja maa on liian märkä kävellä, saati sitten istua?


Minua ei haittaa! Ihanaa, että saa taas juosta ja hakea frisbeetä. Minä tarvitsen liikuntaa päivittäin, enkä vain kuivina päivinä. Ja äkkiähän turkki taas kuivuu, kun pääsee sisään.

maanantai 2. lokakuuta 2017

Pieniä aivopähkinöitä viikon alkuun

Jos oli viikko sitten viikonloppu liikunnallinen, niin tämä oli sitten täysin vastakohta. Oltiin kyllä Ninnin ja Roosa-tädin luona ja torstai-iltana päästiin rally-tokotreeneihin ja perjantaina heidän emäntänsä kanssa puolukanvarpujen keruuretkelle, mutta omia Mestareita ei nähty kuin vilaukselta silloin tällöin. Oli kuulemma jotkut juhlat, joita ensin valmisteltiin ja sitten juhlittiin. Kehuivat vielä mukavaa olleen. Ei ollut oikein meidän mieleen sellaiset juhlat, joihin koiria ei ollut kutsuttu.
    Paitsi sunnuntai. Se oli oikein mainio päivä, kun tuli vieraita ja oli paljon ihmisiä ja loputtomasti ruokaa. Tosin ei meille. Mutta toiveikkaana seurattiin jokaista askelta, josko kuitenkin joltakulta olisi jotain lipsahtanut maahan.

Tänään on sitten palattu normaaliin arkeen ja työpäivän jälkeen Parempi Mestari yritti hyvitellä viikonlopun mitääntekemättömyyttä pienillä harjoituksilla.
    Mustalle alamaiselle Parempi Mestari yritti opettaa vesiriistakokeen osa-alueita. Kokonaisen linnun noutaminen ja kantaminen ei oikein toiminut, niin treenissä otettiin askel taaksepäin. Musta alamainen harjoittelee nyt kantamaan ja noutamaan (itsetehtyä) dummya, jossa on kiinni siipi. Kun se alkaa sujua, niin leluun tulee lisää linnun osia. Nythän tässä on koko pitkä talvi aikaa kantaa sulka kerrallaan enemmän lintua ennen kuin kesä ja uimakausi (ja koekausi) alkaa taas. Ei se taida ihan kunnossa olla se uimispuolikaan, mutta onhan Mustalla alamaisella loppuelämä aikaa opetella. Ainut toimiva asia oikeastaan on, että Musta alamainen menee veteen ja tuo linnun suussaan rantaan. Toki se on 100 % enemmän kuin mihin minä vaikka suostuisin... Itsehän vain nuuskin lintua ja senkin teen hyvin pikaisesti ja kaukaa.



Kun lelu meni välillä jäähylle koirapuiston aidan ulkopuolelle ja Musta alamainen jäi portille vahtimaan, ettei se häviä, kokeiltiin me Paremman Mestarin kanssa, kuinka sujuisi pallopaimennuksen alkeet vuosien takaa. Silloin joskus kauan kauan sitten ennen Mustan alamaisen saapumista Parempi Mestari oli lukenut lehdestä pallopaimennuksesta ja jutussa oli kehuttu, miten laji sopii kaikille koirille rotuun katsomatta. Ilman mitään kurssia tai opetusvideoita ei kovin pitkälle päästy tässä jännittävässä ja aivoja aktivoivassa lajissa, mutta sen verran, että minä osaan käskystä tökätä palloa ja jos minut laittaa valmiiksi pallon taakse, niin saatan saada sen ihmistä kohti. Vielä oli temppu muistissa!


Tämä on meidän hätävaralajimme ja viimeinen oljenkorsi, että jos mitkään mejäilyt, rally-tokoilut ja vesiriistailut eivät onnistu, niin sitten omistamme elämämme pallon tökkimiselle.

Tai rapsuteltavana olemiselle! Tänään saatiin vihdoin viime vuoden kiitospussit kaverikoirailusta. Oltiin tosi ilahtuneita ja vähän yllättyneitäkin, kun luultiin, että sponsori oli luopunut kiitospusseista, mutta niin vain saatiin kumpikin pussillinen herkkuja.

Mmmm... hyvältä näyttää!


sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Reippailuviikonloppu

Eilen käytiin pitkästä aikaa (ehkä vuoden tauon jälkeen?) yhdellä lähellä olevalla metsäpolulla. Kotipihasta kotipihaan matkaa olisi kertynyt 10 kilometriä, mutta Emäntä halusi säästää jalkoja (meidänkö vai omiaan?) asfalttimarssilta ja mentiin autolla metsän reunaan.


Joskus on saatu nauttia vähän vapaudestakin tuolla polulla, mutta nyt kuului heti alkumatkasta jonkun kollegan iloinen ajohaukku ja Emännälle tuli mieleen, että täällä päin saattoi olla tänä viikonloppuna jotkut ajokokeetkin. Me ei yleensä lähdetä oma-aloitteisesti riistaa etsimään, mutta jos joku kaveri olisi laittanut riistan jo valmiiksi liikkeeseen ja vähän näyttäisi edellä mallia, niin kai tuota saattaisi vähän ajuemetsästystä kokeillakin. Meidän oli siis tyytyminen flexin 7 metrin vapauteen.

Kuka kiskaisi hihnasta!
 Toisinaan sekään ei meinannut riittää...


Kun saavuttiin polun synkimpään osuuteen, Emäntä alkoi muistaa, miksei olla käyty täällä pitkiin aikoihin. Polku kulkee sellaisessa synkässä solassa ja kummallekaan puolelle ei näe edes mäenrinteille kunnolla. Kerran pienenä tyttönä minä seurasin täällä todella kiinnostuneena hihna kireänä hauskoja eläimen jälkiä, jotka Emäntä eräästä märästä painaumasta tunnisti karhun jäljiksi.
Emäntää alkoi pelottaa.

On pehmeännäköistä sammalta. Tuolla varmaan karhukin tykkäisi kelliä.
 Tilannetta ei oikein auttanut se, että mekin alettiin juuri samoihin aikoihin säpsähtelemään ja pälyilemään ympärillemme huolestuneina. Emäntä yritti siinä sitten vain reippaana jutella meille isolla äänellä mukavia, kun hän ei kehtaa myöntää, että pelkää joskus metsässä. Hän kun on virallisesti sitä mieltä, että metsässä on turvallisempaa kuin vaikkapa isossa kaupungissa.


Metsäetappi päättyi kuitenkin aikanaan suon reunaan ja saatiin nauttia vielä muutamista auringonsäteistä.


Meidän takaa tuli iloisesti rupattelevia juoksijoita ja heidän jäljessään ei jännittänyt enää kulkea, kun kaikki elävä oli varmasti kaikonnut jo heidän menonsa kuullessaan.


Vähän alkoi kyllä se kameran kanssa tihrustelu jo kyllästyttää ja pienen vihjailevan vinkumisen ja paikallaan rapsuttelun sekä haukottelun myötä Emäntä ymmärsi pakata aparaatin reppuunsa ja saatiin taas laittaa tassua toisen eteen.


Kilometrejä kertyi lopulta 7, kun autolle asti päästiin. Vähän harmitti, ettei sitten nähty kuitenkaan sitä ajurikaveria eikä riistakaan näyttäytynyt. Emäntä tuntui olevan siitä vähän tyytyväinenkin.

Tänään oli hauska huomata, että aamupäivällä Emäntä kaiveli metsäpöksynsä ja lippalakkinsa uudestaan kaapista! Tänään käytiin toisella suunnalla metsäpolulla, jota on sattumalta tässä syyskuussa tallattu jo useampaan otteeseen. 


Tämä toinen polku kulkee enemmän vesistöisissä maisemissa. (Ja vieressä kulkee koko ajan melko vilkkaasti liikennöity maantie, niin karhuista ei ole pelkoa. Tai no... pelkoa ja pelkoa. Viime syksynä karhu kävi kylän keskustassa pesiskentän reunassa tepastelemassa, että voihan niitä olla missä vain.)
    Emäntä vähän sadatteli tyhmyyttään, että oli jättänyt kameran nyt pois, kun aamupäivän aurinko olisi kullannut ruskaista maisemaa, mutta meitä ei haitannut, että lenkki eteni kerrankin joutuisasti. Muutama kännykkäräpsy oli kuitenkin pakko ottaa. Ei alistuttu katsomaan kameraan ilman palkkaa.


Liukkaimmilla kallioilla saatiin kulkea irti hihnoista, kun Emäntä pelkäsi, että oltaisiin nykäisty hänet kumoon. Muutamat ilohepulit saatiin siis kirmata. Emäntä oli hyvillään nähdessään minun vielä paluumatkallakin juoksevan kalliorinteitä ylös ja alas kevyesti ja hallitusti. Tämän päivän lenkille tuli mittaa 10 kilometriä. Ei siis liene epäilystäkään, ettenkö minä Queen Lucy I olisi taas hyvässä kunnossa!

Mitä se sanoo?

Emäntä haluaisi, että lisättäisiin tähän, että se kävi tänään myös ilman mäyräkoiria 7 kilometrin juoksulenkillä.

Ilman mäyräkoiria?! Eihän sitä silloin lasketa!

Ei minustakaan.

Sehän on ihan huijaamista jättää koirat kotiin ja mennä yksin lenkille. Siinähän saattaa ihminen kiskoa itsensä ihan loppuun, jos ei mukana ole mäyräkoiraa huolehtimassa vauhdista.

Joo ei laiteta siitä mitään tähän loppuun. Ilman mäyräkoiria kuljettuja kilometrejä ei lasketa.

Hei mutta sen voisi mainita, että minun enoni (Salamantelin Eddie Express) oli tänä viikonloppuna mejän SM-kisoissa! Lauantain karsinnoista (18 koirakkoa) hän pääsi finaaliin asti. Katseltiin vähän menneiden vuosien tuloksia, eikä siellä näyttänyt kovin montaa pitkäkarvaista mäyräkoiraa historian saatossa finaalissa olleen. Aivan mahtava suoritus siis! 
Valitettavasti riista taisi sotkea hänen finaalisuoritustaan ja hän ei saanut tulosta eli oli finaalin 7. eli viimeinen, mutta minä olen hänestä kuitenkin ylpeä! Täällä sisarenpoika voi moisesta urotyöstä vain haaveilla...

lauantai 23. syyskuuta 2017

Jarruttamisen taito

Tässä tekstissä esittelemme jarruttelun hyötyjä ja käymme läpi keskeisimpiä lenkillä jarruttelun syitä. Nostamme esiin myös kootusti joitakin tärkeimpiä jarrutustapoja.

Ihmiset, nuo lyhytsäärisinäkin pitkäjalkaiset honkkelit, ovat aina kiiruhtamassa paikasta toiseen. Tuskin on päästy lenkille, kun jo pitäisi kiirehtiä takaisin kotiin. Mäyräkoiran maailma etenee usein hyvin toisenlaisissa sykleissä. Onko lenkille välttämätöntä lähteä juuri nyt? Onko tämä tänään järkevin reittivalinta? Ketä muita täällä on liikkeellä?

Oletko aivan varma, että nyt on hyvä hetki lähteä? Näyttää hieman kostealta minusta...

Lenkillä jarruttamisen hyödyt ovat kiistattomat. Tärkein yksittäinen syy on tietenkin haisteleminen. Hajuihin ei voi syventyä kunnolla ohi juostessa, vaan on pysähdyttävä ottamaan selvää, ketä muita on liikkeellä. Ovela mäyräkoira jarruttaa jo ennakoiden, mutta tehokas on myös juuri tuoksujen sinfonian kohdalla tapahtuva voimakas jarrutus.
    Haistelemisen lisäksi on tärkeää antaa aikaa kuulohavainnoille ja näköhavainnon yhteydessä on paras pysähtyä odottamaan kanssakulkijoita, olkoot he kuinka pitkän suoran päässä hyvänsä ja liikkuivatpa kuinka hitaasti tahansa. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun on ilahdutettu jotakuta rollaattorilla liikkuvaa, kun on jääty odottamaan ja katsomaan, kuka sieltä tulee.
    Toisaalta varovainen pitää aina olla ja minkä tahansa epäilyttävän tai arveluttavan asian yhteydessä on paikallaan pysähtyä tuumailemaan. Varovainen kannattaa olla esimerkiksi tuulessa irrallaan riehuvien muovikassien kanssa tai toisaalta lenkkipolun varteen yllättäen ilmestynyt tiiliskivi on myös hidastamisen arvoinen ylläri.

Hihnassa jarruttelun haittapuolena kuulee usein mainittavan niskojen rasittumisen ja sen, että se voi aiheuttaa niska-hartia-jäykkyyttä. Näin varmasti onkin ja varsinkin tällaisilla pantakaulaisilla, kuten me, mutta toisaalta ahkeran harjoittelun tuloksena ulkoiluttaja on mahdollista ehdollistaa kiristyvään hihnaan niin hyvin, että hän automaattisesti pysähtyy ja joustaa, kun jarrutus tulee. Sopivan mallisia valjaita ei ole meille oikein löytynyt ja toisaalta ulkoiluttajamme mielestä meitä on mahdotonta saada liikkumaan, kun jarruttelemme valjaissa. Sen sijaan vaihdoimme viime kesänä leveämpiin ja pehmustetumpiin pantoihin.


Jarrutustapoja

1. Lukkojarrutus: Tehokas perusjarrutus, jossa kaikki neljä tassua pysähtyvät yhtäaikaisesti kesken liikkeen. Painopiste on syytä painaa mahdollisimman alas. Etutassut ja hartiat joustavat, pää on suorana. Tässä jarrutuksessa on mahdollista myös saavuttaa vapaus, jos panta on löysällä tai ulkoiluttajan ote hihnasta on löperö. Yllättävin lukkojarrutus on yhdellä kertaa tehtynä, mutta sitä voi myös pohjustaa etuhidastelulla, jolloin tassujen liikettä hidastetaan huomattavasti normaalivauhdista ennen pysähdystä.

2. Haluan vielä haistella -jarrutus: Tässä jarrutuksessa koko vartalo tekee töitä, että kirsu pysyy paikallaan siinä kohdassa, jossa kiinnostava haju on. Usein vartalo on kääntynyt hieman sivuttain ja painoa yritetään viedä jommallekummalle etujalalle. Vahvat kaulalihakset ovat etu tässä jarrutuksessa. Tässä jarrutuksessa oveluudesta on hyötyä, koska voi olla järkevää yrittää kiskoa kiinnostavan hajun lähestyessä hieman kauemmas, kuin missä haju todellisuudessa on, koska silloin voit antaa hihnassa hieman periksi ja kirsusi ohjautuu juuri suoraan hajun päälle!

3. Leikkaava jarrutus: Tässä hidastava liike syntyy viistoudesta. Ulkoiluttaja ei voi moittia, koska koira ei ole pysähtynyt, mutta matka ei etene, koska koira on sivuttaisliikkeessä pyörätien reunalta toiselle. Tämä on oikeastaan eräs haluan vielä haistella -jarrutuksen sovellus, koska joskus kiinnostavaa haisteltavaa voi olla tien toisella puolella. 

4. Kunhan tässä juntturoin -jarrutus: Tämä on yleinen jarrutus muiden kuin hajuaistimusten yhteydessä. Kun mäyräkoira kuulee tai näkee jotain tai käyttää mäyräkoira-aistiaan (eli luulee kuulevansa tai näkevänsä jotain), alkaa jarrutus, jossa vartalo muuttuu löysäksi ja painuu kasaan samalla, kun pää kääntyy alaviistoon. Koira saattaa vielä edetä joitakin hidastettuja askeleita, kunnes pysähtyy kokonaan. Tätä jarrutusta on mahdollista jatkaa pitkiäkin matkoja ja äärimmilleen vietynä koira saattaa lopulta maata kokonaan maassa.

Seuraavat jarrutukset ovat mahdollisia, jos mukana on lajitoveri:

5. Aurajarrutus: Tässä jarrutuksessa kaksi koiraa pysähtyy yhtä aikaa auramuodostelmaan. Vino rintamasuunta ulkoiluttajan kulkusuuntaan nähden pysäyttää vauhdin tehokkaasti, eikä liikkeelle lähdetä tuosta noin vain, koska koirat sotkeentuvat helposti toisiinsa hihnoista vedettäessä.

6. Blokkaus: Tehokkain jarrutus. Toinen koira tulee kylki edellä toisen koiran eteen ja muodostaa barrikaadin, jonka takana toinen suorittaa lukkojarrutuksen. Tätä muodostelmaa on lähes mahdoton purkaa, koska etummainen koira on poikittain liike-energian suuntaan nähden ja takana oleva koira törmää ja sotkeutuu etummaiseen, jos sitä yrittää vetää väkisin liikkeelle.

Videomateriaalia lenkillä jarruttelusta:



Jarruttamisen syyt ja tavat ovat siis moninaiset, mutta yhteistä jarruttamiselle on aina periksiantamaton halu saavuttaa jotain, joka on juuri hihnanmitan ulkopuolella (tai ajautumassa ulkopuolelle). Jarruttelemalla voi lenkistä saada irti paljon enemmän kuin vain läpi juoksemalla. Maailma avartuu, kun pysähdyt sitä tutkimaan!