maanantai 19. kesäkuuta 2017

Maalaisloman loput kuulumiset ja kauan odotettu comeback


Onko kaikki kunnossa, Ninniseni?

Ole sinä vain siellä pesässä, minä vartioin tässä ulkopuolella.
 Siinä kestikin koko viikon, että Ninnin ja Roosa-tädin ihmiset löysivät takaisin kotiinsa! Meillä oli kuitenkin oikein mukava viikko.

Maanantaina Ninnin synnyttämisen aika koitti, tai ainakin hän luuli niin, ja hän ei suostunut nousemaan koiranpedistään aamupissalle. Emäntä nosti hänet väkisin ulos ja hän suunnisti pihalla toiseen koirankoppiin ja teki sinne heiniin pesän tuleville "pennuilleen". Roni oli vastuullinen isä ja vartioi perhettään kopin ulkopuolella (tai sitten Ninni ei päästänyt häntä sisälle). Tätä kotileikkiä jatkui jonkun aikaa, kunnes molemmat kyllästyivät ja Ninni huomasi, ettei hänestä tullutkaan äitiä.

Minä voin auttaa pihan vartioinnissa, Roosa-täti!
"En minä tarvitse apua. Minä olen vartioinut tätä pihaa ansioituneesti yksin jo 8 vuotta."
No minä olen tässä lähettyvillä kuitenkin, jos tarvitset minua. Huomaahan neljä korvaa aina enemmän asioita kuin vain kaksi.
"Hmm... Minusta nuo sinun läppäkorvasi kuulevat välillä ihan omiaan. Ei täällä ole tarkoitus jokaiselle tuulenhenkäykselle haukkua."
Yhtenä päivänä Emäntä innostui kokeilemaan grillaamista. Oli se vaikeannäköistä aluksi, mutta jotain kärventyneitä lihapaloja sieltä grillistä lopulta tuli.

Tuleekohan tuosta mitään... Minä olisin voinut ottaa piffini raakana...
 Torstaina käytiin koiraharrastamassa kolmen koiran voimin. Emäntä otti Ninnin mukaan näyttely- ja rally-tokotreenihin. Näyttelytreeneissä Ninni kävi aina pitkäkseen, kun mitään erityistä ei tapahtunut, mutta kyllä hän käskystä malttoi seistäkin.

Rally-tokosta Ninni innostui niin, että itselleen epätyypilliseen tapaan jopa vinkui vuoroaan odottaessaan! Radalla hän töpötteli oikein mallikkaasti Emännän kanssa.


Viikolla käytiin myös useampaan otteeseen mökillä saunomassa tai vain päiväkävelyllä Ronin uimista ja vedestä noutamista treenaamassa. Mäyräkoirille ja metsästysterriereille on olemassa oma vesiriistakokeensa, jota Emännän tekisi mieli kokeilla Ronin kanssa. Hieman yllättäen myös Ninni innostui tästä lajista suunnattomasti. Ei hän itse suostunut uimaan, mutta hän kannusti Ronia kiivaasti rannalta.



Taasko sinä syöt jotain? Kuinka voi olla mahdollista, että meillä koirilla on vain kaksi ruoka-aikaa päivässä, mutta sinulla tuntuu olevan kaksitoista!

Minäkin näin. Jotain hän taas sujautti suuhunsa kaapista.
 Päivät sujuivat leppoisasti kaikenlaista pientä puuhaillessa ja sunnuntaina koitti vihdoin se ihmeellinen päivä, kun minä pääsin taas mejä-kokeisiin! Siitä minun mäykkyhalvauksestani tulee juhannuksena kuluneeksi vuosi ja niin vain vuoden jälkeen olen taas mejäkunnossa, vaikka Emäntä pelkäsi tämän harrastuksen olevan kohdaltani ohi ikiajoiksi. Starttasin siis ensimmäistä kertaa elämässäni voittajaluokassa.

Jälkeni kulki mukavassa metsämaastossa ja kuljin sitä tyypilliseen tapaani rauhallisesti jäljen päällä edeten. Minä en yleensä tee paljoa tarkistuksia jäljen sivuun. Ei ole tarpeen: kun kulkee tarpeeksi hitaasti, niin ehtii huomata hyvin, missä jälki kulkee. Joissain kohdissa tosin valitsin kuljettavakseni helpomman metsäkoneenuran, kun se kulki aivan jäljen vieressä.

Katkokulmaa ei ollut ehditty aivan kunnolla harjoitella, joten sitä (ja ajan riittämistä) Emäntä pelkäsi eniten. Hiukan siinä veretyksen loputtua pitikin tarkistella, että mihin jälki jatkuisi (edelleen hy-vin rau-hal-li-ses-ti...) mutta Emännästä ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua veretetyn jäljen pää löytyi ja matka jatkui.

Yksi pieni poikkeama minun täytyi tosin jäljeltä tehdä, koska metsässä oli Jotain. Menin jäljen viereen ja nousin mangustiasentoon tähystämään ja haistelemaan. (Se asento, jossa mäyräkoira istuu etutassut ilmassa koko pitkä selkä pystyssä...) Tökötin siinä tovin haistellen, kun tiheikössä oli Joku. Emäntä alkoi sitten jo hermoilla ja kehotti minua pari kertaa jatkamaan jäljestystä. Jatkoinhan minä sitten, kun olin saanut tarpeeksi tuumailla, että kannattaako sen Jonkin perään lähteä vai ei. Jälki kääntyi kulmalta vielä juuri tuohon samaan suuntaan ja sielläkin osoitin, että tästä kohtaa Se Joku on mennyt poispäin, mutta muistin toki koko ajan, että me olimme kuitenkin verijälkeä seuraamassa.

Kaadolle päästyämme Emäntä tiedusteli heti tuomarilta, kuinka paljon aikaa meni. Tämä tuomari halusi olla hieman salamyhkäinen ja totesi vain, että menihän sitä, mutta vähän vielä jäikin. Aikaraja on siis 45 minuuttia ja Emäntä pähkäili, että luultavasti minun aikani oli jotain 43-44 minuuttia. Tarkalle siis varmasti meni.

Tulos oli kuitenkin oikein kelvollinen. Tuo yksi poikkeama jäljen sivuun tuumailemaan ja yksi merkitsemättä jäänyt makaus (muut merkkasin tarkasti pienellä pysähdyksellä ja nuuhkaisulla) verottivat 4 pistettä, mutta tuloksena VOI1 ja 46 pistettä. Sattuipa vielä niinkin hauskasti, että olin tällä kertaa kokeen paras voittajaluokan koira ja kokeen parhaalle oli palkinnoksi iso säkki koiranruokaa! Paluu verijäljille oli siis hyvin onnistunut.

Lucy (Taxmania Ingenious) VOI1/46 18.6.2017 
 Mukava viikko sai siis mukavan päätöksen.

Hei, miksi nämä lapinkoirat tungeksivat minun ruokasäkkini ympärillä!

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Maalaismaisemissa




Anteeksi rouva Emäntä, haluaisin tehdä valituksen Pikku Sian hallintaoikeudesta. Käsitän kyllä, että omistusoikeus on Pikku Sian laillisella omistajalla eli Ninnillä, mutta mielestäni rehdissä noutoleikissä saavutettu hallintaoikeus on sillä kuonolla, joka on lelun ensimmäisenä saanut kiinni ja on epäreilua, että viekkaudella ja vääryydellä tullaan se väkivalloin ja uhkaillen ryöstämään toisen suusta!

"Pikku Sika on minun!"




Rouva Emäntä, ettekö mitenkään voisi ottaa Pikku Sikaa Ninniltä ja heittää sitä vaikkapa johonkin ilmansuuntaan? Tai antaa minulle suoraan? Minun niin tekisi mieleni leikkiä sillä myös.


"Pikku Shika tänne!"
Mutta minä shain shen!
"Tämä ole mikään Heitä Sikaa -peli! Pikku Sika on ja pysyy minulla. Et heittele sitä enää."

"Käy vain nukkumaan rakas Pikku Sika. Minä suojelen sinua!"

Muistaakos joku, milloin tällä leirillä tarjotaan lounasta? Vai joko se tarjottiin? Mikä on seuraava ruoka?

Olemme vetäytyneet maaseudun rauhaan Emännän ja Mustan alamaisen kanssa. Olimme juuri kuivumassa suihkun jälkeen kodinhoitohuoneessa, kun Roosa-tädin ja Ninnin ihmiset yllättäen katosivat. Onneksi satuimme olemaan paikalla meidän Emännän kanssa, niin voimme pitää huolta lapinkoirista, kunnes heidän ihmisensä löytyvät tai palaavat kotiin itsestään.


Emäntä väittää, että tämä oli suunniteltu juttu.
Lauantaina puuhasteltiin vähän puutarhassa aikamme kuluksi. On monta tapaa pilata kukkapenkkinsä. Roosan ja Ninnin emäntä valitsi niistä varmimman eli antoi penkkinsä kerrostalossa asuvan amatöörin kitkettäväksi. Me nähtiin ainakin kerran Emännän työntävän juuri kitkemiään kasveja takaisin multaan, kun vuohenputken sijaan kouraan tarttuikin jotain muuta!

Onko nämä nyt rikkaruohoja vai säästettäviä... mene ja tiedä...


 Tästä isosta valkoisesta sängystä käytiin vähän vääntöä Emännän kanssa. Minusta siinä on lakana, joka tarkoittaa, että se on pedattu sängyksi, mutta Emännän mielestä se on kasvimaa, joka täytyy jättää rauhaan. Kehtasi kiskoa minut päiväunilta nilkoista. Kolmesti peräkkäin!

On tämäkin paikka... sänkyjä, joissa ei saa nukkua ja (kukka)penkkejä, joilla ei saa istua. Onko tämän pensaan juurella istumisessakin jotain väärää?


Iltasella käytiin mökillä saunomassa. Emäntä ja Musta alamainen uivat vapaaehtoisesti, minä pakotettuna. Emäntä heitteli Mustalle alamaiselle linnunsiipidummya veteen haettavaksi. Ninnikin innostui kannustamaan villisti rannalla, mutta ei lähtenyt itse hakemaan lelua Emännän kehotuksista huolimatta. Sen sijaan hän auttoi Ronin aina rannalle lelusta vetämällä, kun lammen ranta on vähän jyrkkä mäyräkoiran nousta lelu suussa.

Ninni ja Lucy

Ja sitten tuli pieni särö Ninninkin "Olen täydellinen koira" -ansioluetteloon: hän karkasi!

"En minä karannut! Kävin tervehtimässä naapurimökin uutta pentukoiraa."

Lähditkö sinne Emännän kehotuksesta vai omin päin?

"No, omin päin."

Tulitko kutsusta, vai täytyikö Emännän hakea sinut?

"Hän taisi tulla hakemaan minut..."

Sitä kutsutaan Ninni karkaamiseksi, jos lähtee omin päin ja ei tule kutsusta takaisin!

Roosa-täti ei karannut eikä tehnyt muutakaan koiruutta.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Kesäfiilis

 Vihdoin ei tarvitse takkia! Kesäfiilisteltiin eilen voikukkaniityllä (eli koirapuistossa). Nyt ei jaksa edes tarinoida.
Kuvat kertovat varmaan oleellisimman.












Kasperkin käväisi moikkaamassa meitä.

Joko mennään jätskille? Voisit tiputtaa jätskisi tänään!

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Rodunomaista käytöstä

Törmättiin interwebissä sellaiseen blogikirjoitukseen, jossa kerrottiin, että monet ihmiset luopuvat koirastaan vain, koska se käyttäytyy koiramaisesti. Koirien pitäisi joidenkin mielestä käyttäytyä ihmisten maailmassa ihmisten tavoin ja hillitä oma koiruutensa. Oltiin tästä jokseensakin pöyristyksissä ja tässä vastaiskuna hieman lajityypillistä, rodunomaista käytöstä mäyräkoiratyyliin:





Lähtiessämme Emäntä peitti tuon kuopan, jotta sopu ihmismaailman kanssa säilyy.

Lisäksi on sellainen pieni keksintö, eräänlainen portaali, jonka läpi kuljettaessa mahdollistuu siirtyminen koiramaailmasta taas takaisin ihmismaailmaan sohvalle ja sänkyyn: suihku.

Eihän se kenenkään meidän mieleemme ole (ei edes Emäntä erityisesti nauti koirien pesemisestä ja kuivaamisesta), mutta ehkä se on kuitenkin pieni hinta siitä, että saa sekä kaivaa ja kahlailla että nukkua sängyssä peiton alla. Ruokaa ei jätetä meillä pöydille koirien kiusaksi ja kohtuulliseen, päiväsaikaan tapahtuvaan kodinvahtihaukkuun Emäntä on vähitellen siedättänyt itseään.


Kakan kerääminenkin on asennekysymys. Näillä söpöillä kakkapusseilla tuntuu, kuin kantaisi karkkipussia mukanaan kävelyllä! (Ai Emäntä väittää, ettei siinä ihan sama fiilis ole, mutta hän on kuitenkin iloinen jokaisesta kiinteästä, hyvinvoivan koiran pökäleestä, vaikka yrittää kaapia talteen aina suurimman osan pehmeistäkin tuotteista.)

Rakastakaa koirianne koirina!

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Mätsärit ja rally-tokon epikset

 Tänään oli kiva päivä! Meidän naapurissa oli mätsärit ja siellä oli myös samalla rally-tokon epäviralliset kisat eli epikset. Me osallistuttiin tietenkin koko rahan edestä kaikkiin lajeihin.

Tämä vankilassa kökkiminen ei ollut päivän paras hetki, mutta se valitettavasti kuuluu asiaan.
 Koska kyseessä olivat epikset, Emäntä päätti kokeilla, kuinka minulta sujuisi avoinluokka, vaikka oikeasti minulta puuttuu vielä yksi alo-luokan hyväksytty tulos RTK1:stä. Vaikka kehä oli hälinän keskellä ja kehänauhan vieressä kulki toisia koiria ja ihmisiä, kanttiinin grillissä tirisivät makkarat ja autot pörisivät, niin minä olin skarppina ja fiiliksissä. Tuomari oli kuulemma hieman tavallista hellempi tuomioissaan, koska ei ollut virallisesta kisasta kyse, mutta sain 96/100 pistettä ja sijoituin avo-luokan ykköseksi! Ensimmäinen ja ehkä viimeinen kerta, kun sijoituin rally-tokossa.

Mätsärikehässä olin aivan yhtä iloinen ja Emännän mielestä esiinnyin todella kauniisti. Sain sinisen nauhan, mutta yllätin Emännän täysin, kun sijoituin lopulta pienten aikuisten sinisen nauhan saaneiden kolmanneksi! En ole sijoittunut mätsäreissä ainakaan kahteen vuoteen.

Rally-toko avo 1. 96p ja sin3
 Ninni tuli myös emäntänsä kanssa mätsäreihin ja Ninni ja Roni saivat tänään punaiset nauhat, mutteivät sijoittuneet mätsäreissä.

Rally-tokosta sen sijaan riitti ruusukkeita heillekin. Roni oli kai noussut aamulla vähän väärällä tassulla rally-tokon suhteen, kun hän ensin komensi haukkuen Emäntää, että antaisi jo palkan, eikä vain latelisi tyhmiä käskysanojaan ja kun palkkaa ei tippunut, hän alkoi laahustaa miten kuten kyllästyneenä mukana. Emäntä on kehittynyt, kun ei yhtään hermostunut, vaan uusi pari kylttiä ja sitten sinnitteli loppuun iloisena ja Ronillekin lopulta 86 pistettä ja sijoitus avo-luokan 3. Kymmenen pistettä enemmän tällä suorituksella kuin siinä ainoassa virallisessa avo-luokan kisassa, jossa Roni on käynyt, että voi vain arvailla, mikä olisi tulos, jos Ronikin olisi oikealla asenteella mukana.


Suurin yllättäjä ja luonnonlahjakkuus oli ehkä kuitenkin taas Ninni "Nipukka" Nöpönenä. Hän oli harjoitellut kylttejä vähän kotona emäntänsä kanssa ja muutaman kerran meidänkin Emäntä oli tehnyt hänen kanssaan harjoitusradan pihalla tuulessa, tuiskussa, jäässä ja loskassa, mutta missään kisantapaisissakaan hän ei ollut koskaan käynyt.

Niin hän vain kuitenkin lähti alokasluokan radalle meidän Emäntämme kanssa ja hukkasi sadasta pisteestään matkalla vain yhden istahtaessaan kerran liian vinoon. Hänelle siis 99 pistettä ja näin ollen hän oli alo-luokan ykkönen! Emännät jo tuumivat, että ehkä se on sitten Nipulikin vietävä virallisiinkin rally-toko-kisoihin, kun nämä epiksetkin näin hyvin menivät.

Hyvä meidän tiimi!
Minä kuitenkin poseeraan tässä vielä ihan nätisti, että voisinko minä mitenkään saada lisää nakkia?

Eikö tämä poseeraaminen ollut jo tässä? Joko nyt saa painia?

Lällällällä lieruu et saa mua kiinni!

Ilme, jota ei uskoisi Ninnin kasvoilla näkevän! Roni saa Nipulinkin eläimellisen puolen esiin.

Aina noiden kanssa saa kärsiä ja hävetä... Ehkä vielä yksi nakki lohduksi?

torstai 1. kesäkuuta 2017

Vanhemman oikeudella


Emäntä oli tavattoman huomaavainen, kun hankki minulle ei vain yhtä vaan KAKSI sorsapehmolelua! Minä niin pidän tuollaisista pienistä vinkuvista leluista! Kun olen leikkinyt niillä kyllikseni, jään mielelläni niiden viereen lepäämään ja vahtimaan, ettei kukaan (lue: Musta alamainen!!!) pääse koskemaan niihin.

Minä jäin jotenkin sellaiseen käsitykseen, että ehkä mahdollisesti kuitenkin TOINEN niistä olisi ollut minulle tarkoitettu.

Mitä?!

Tai että kun sinulla ei kuitenkaan ole KAHTA suuta, niin sillä aikaa, kun vingutat TOISTA, niin minä ehkä voisin leikkiä TOISELLA. 

Älytön idea... En usko, että Emäntä olisi tarkoittanut sitä niin.

Ai yhtä älytön kuin sekin idea, että minä voisin syödä joskus puruluuta rauhassa?


Kuten jotkut koirien elekieltä ymmärtävät saattavat huomata, niin olen tässä ajautunut ehkä hieman kiusalliseen tilanteeseen. Tuo Lucyn suussa oleva luu oli nimittäin minun suussani noin kaksi sekuntia ennen tätä videota. Ei riittänyt, että hän riisti sen suustani, vaan hänen piti jäädä vielä syömäänkin sitä samalle kohdalle minun jalkojeni päälle.


No Emännän suosiollisella avustuksella Lucy-neiti saatiin siirtymään eteisen puolelle ja minä sain jatkaa luun syömistä itsekseni.

Koirajuna
Eilen oli koirapuistossa vilkasta (meidän kylämme mittapuulla huom.!). Tavattiin pitkästä aikaa Doris. Sen verran pitkästä aikaa, että meillä meinasi mennä vähän sanomiseksi. Tai Doris sen minun mielestäni aloitti. Minä olin ihan rauhallisesti. Tai Emäntä vähän ennakoivasti käski minunkin olla kunnolla. Ja oltiinhan me sitten, kun päällimmäiset oli mielestä purettu.


Sitten siellä pyörähti Kasperkin pikaisesti ja lopulta tuli vielä joku kääpiövillakoira ohikulkumatkallaan. Kääpiövillakoira oli vielä pentu ja säikähti meidän riemukasta tervetulotoivotustamme siinä määrin, että tutustui koirapuistoelämään isäntänsä sylistä penkiltä. Jospa hänelle ei kuitenkaan olisi jäänyt traumoja. Eikä hänen ihmisilleen...

Tästä luontokuvasta Emäntä on erityisen ylpeä:


Kuten selvästi huomaatte, niin siinä on Emännän ensimmäistä kertaa elämässään livenä näkemä saimaannorppa!
Niinpä. Ei mekään sitä oikein eroteta, mutta kuulemma sen pää on tuossa keskellä niemenkärkien välissä. Ehkä tämä ei vielä aivan Vuoden luontokuva -ainesta ole...