maanantai 14. elokuuta 2017

Uhka metsässä

Sinnikäs paarma pörräsi varvikossa makaavan mäyräkoiran ympärillä kuin tehdäkseen tahallaan sietämättömästä olosta vielä vaikeamman kestää. Lucy-neiti ei enää vaivautunut vaihtamaan asentoa, vaikka oli aluksi tehnyt niin useampaan kertaan. Hän tiesi jo, ettei paarma jättäisi rauhaan. Ettei parempaa asentoa enää ollut. Ettei koskaan aikaisemmin ollut joutunut kohtaamaan näin todellista uhkaa. Kuin paarman surinana alkanut tietoisuus tilanteesta oli vallannut Lucy-neidin mielen. Oli hyvin todennäköistä, että koko lauma menehtyisi pitkästymiseen. Ei enää vain todennäköistä, vaan väistämätöntä.

Marjastus oli jatkunut jo toista tuntia. 

Aluksi kaikki oli ollut kivaa. Oli laitettu lenkkivaatteet päälle. Oli otettu hihnat naulakosta. Hännät olivat heiluneet ja olipa joku innokas (Roosa-täti varmaan) päästänyt muutaman ilohaukunkin lähdön merkiksi. Oli kuljettu tuttua lenkkipolkua ja päästy metsään ja sitten. Sitten oli pysähdytty. Emäntä oli ottanut muovikojeensa ja alkanut kyykkiä varvikossa juuri, kun lenkin olisi pitänyt todella alkaa. Olisi pitänyt, muttei alkanut. 

Ninni ja Musta alamainen kirmailivat aluksi polkua edestakaisin. Ne nauttivat vapaudesta ja leikin huumasta, mutta pian nekin asettuivat ämpärin viereen odottamaan. Odottamaan mitä? Odottamaan, että... Lucy-neiti ei olisi uskaltanut ajatella ajatusta loppuun, mutta se halusi tulla loppuun ajatelluksi: että Emännän ämpäri olisi täynnä! Lucy-neiti katsoi Emännän hitaasti liikkuvia käsiä ja muutamia hassuja muovikojeesta ämpäriin vieriviä mustikoita. Hän tunsi sisuskalujensa antavan periksi. Ei kannattanut enää yrittää.

Lucy-neiti oli koettanut auttaa mustikoiden keräämisessä. Hän oli syönyt mustikoita, kunnes ei kyennyt enää nielemään yhtäkään. Myös Musta alamainen ja Roosa-täti olivat syöneet mustikoita, mutta jostain syystä ämpäri ei tuntunut täyttyvän siitä lainkaan. 



Leikkimisen jälkeen Musta alamainen oli vielä yrittänyt hätistää pitkästymistä tekemällä äänekkäitä hälytyksiä ja muutamalla ensimmäisellä kerralla ne olivatkin tuoneet pientä vaihtelua. Lucy-neitikin oli noussut ja jopa haukahtanut, mutta aikaa myöten alkoi käydä selväksi, että kaikki Mustan alamaisen hälytykset olivat vääriä hälytyksiä. Mitään, yksinkertaisesti mitään, ei tulisi tapahtumaan pitkiin, pitkiin aikoihin. 

Ainoastaan Roosa-täti ei näyttänyt kärsivän tilanteesta yhtä paljon kuin muut. Lucy-neiti arvasi, ettei hän laumanjohtajana voinut toki näyttää heikkouttaan, mutta hänellä oli myös eniten kokemusta pitkiä aikoja ulkona makaamisesta. Roosa-täti ei ollut puhunut siitä juurikaan, eikä Lucy-neiti ollut rohjennut kysyä, mutta hän ihmetteli, kuinka Roosa-täti oli selvinnyt vuodesta toiseen pääasiassa ulkona olemalla. Jopa talvella! Roosa-täti tuntui suorastaan nauttivan ulkona olemisesta ja toisinaan Lucy-neiti mietti hieman surumielisestikin, tiesiköhän Roosa-täti lainkaan, miltä tuntui istua sohvalla tai nukkua sängyssä peiton alla.


Lucy-neiti havahtui sänkyjä ja sohvia sisältäneestä unihorteestaan Ninnin yskimiseen. Tuntui, ettei Ninni kestäisi enää kauaa. Olkoonkin ärsyttävä suupieliä lipuva mielistelijä. Hän oli kuitenkin tähän laumaan kuuluva mielistelijä ja Lucy-neiti ei kestäisi nähdä Ninnin menehtyvän tylsyyteen. Ei ollut kuin yksi, joka voisi auttaa. Yksi, joka saisi Emännän luovuttamaan ja jättämään ämpärinsä puolilleen.

"Roosa-täti! Tehkää jotain! Ninni yskii jo."

Ja niin Roosa-täti alkoi purkaa sidettä jalastaan ja yritti nuolla säärihaavaansa. Emäntä nosti päätään varvikosta samantien ja ensin kielsi Roosa-tätiä, mutta huomasi hyvin pian, ettei tilannetta voisi auttaa metsässä mitenkään. Marjastus oli keskeytettävä ja Roosa-täti vietävä takaisin kotiin. Ja siinä sivussa muukin lauma.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Puuhakkaita päiviä

 Lunta! Keskellä kesää! Mikään ei viilennä kuumana päivänä niin kuin lumihangessa kieriskely.

Tiedätkö Roni, mitä tuolla rannalla juuri tapahtui?

No?

Joku täti heilutteli minun edessäni jotain könttiä, jota hajun perusteella epäilisin kuolleeksi linnuksi, ja paiskasi sen sitten rantaveteen. Ja arvaa, mitä Emäntä käski minun tehdä?

En osaa arvata.

Minun olisi pitänyt hakea linnun ruumis hänelle. Minä olin, että wou... nyt joku raja näihin "koiraharrastuksiin". Kävin katsomassa lintua ja kuollut mikä kuollut. Kannattaako sellaisen kanssa nyt enää peuhata?

 Nyt oli sen verran erikoinen kokemus, että tätä täytyy vähän sulatella.

 Jep. Kuollut lintu se oli. Ihan varmasti. Minäkin lähestyin sitä hieman varovasti rantavedessä, mutta toisella kierroksella täti viskasi sen jo syvemmälle veteen ja minä ryntäsin riemuissani perään. Minä kannoin sen suussani rantaan asti, josta Emäntä nappasi sen käteensä ja kehui kovasti. Tämä oli siis ensimmäinen oikea vesiriistaharjoitus. Lupaava alku Emännän mielestä.

Lauantaina myös selvisi, miksi viime päivät on tahkottu rally-tokotreeniä treenin perään.


Meidät oli ilmoitettu rally-tokokisoihin. Eikä vain meitä, vaan myös Ninni!

Minä sain aloittaa, koska olen vähän edistyneempi kuin tytöt eli olen jo avoimessaluokassa. 
     Minä olen kesän aikana saanut aika paljon ruokapalkkaa harjoitellessa ja ennen kisoja Emäntä huomasi, että jos hän yrittää jättää herkkupalat pois, minä alankin villisti haukkua ja kieltäydyn yhteistyöstä. Hieman huono lähtökohta radan suorittamiseen, jolloin välillä EI saa palkata. Viikon aikana pidettiin kuitenkin useampia treenejä, jolloin muistin taas, kuinka iloista yhteistyötä voi tehdä myös vain frisbeen toivossa ja rata meni lopulta todella hyvin. Tai no ensimmäisellä kyltillä en noussut ihan ensimmäisestä enkä vielä toisestakaan käskystä seisomaan, mutta Emäntä päätti (miinuksista viis) jyrätä minut tahdonvoimallaan ja sai kuin saikin minut lopulta nousemaan. Vahva kumartuminen ja käsiapu oli lopulta vain yhden miinuspisteen arvoinen, joten hermojen hallinta kannatti. (Kyltin uusiminen olisi ollut jo -3p...) 
     Loppurata rallateltiin läpi niin iloisesti, että Emännälle jäi lopuksi epäuskoinen olo, että saattoiko olla mahdollista suoriutua niin hyvin avo-luokan radasta ja vielä vieraalla ulkokentällä. Ehkä joku kyltti jäi suorittamatta? Ehkä jonkun virheen vuoksi koko suoritus oli sittenkin hylätty? 
    Pistetaulukkoon kuitenkin kirjattiin kohdalleni 94 pistettä (/100) ja tapahtui myös se uskomaton asia, että mäyräkoira sijoittui luokassaan toiseksi! Vaikkei pisteistä kilpailu olekaan rally-tokossa tärkeintä, niin tuntuihan se mukavalta kerrankin päihittää kymmenkunta erilaista paimenkoiraa.


Minä olin siis (vieläkin) alokasluokassa. Minä olen sillä tavalla rehellisempi mäyräkoira, että kun minä huomaan, ettei kehässä ole ruokaa tarjolla, niin käytän kaikki tilaisuudet hyödykseni ja yritän löytää namia kehästä omatoimisesti. Miellyttämishaluni on suoraan verrannollinen herkkupalan laatuun. Ei herkkua, ei miellyttämishalua.
     Tästä lähtökohdasta katsottuna on ihmeellistä, että sain 92 pistettä ja ansaitsin vihdoin ensimmäisen koulutustunnukseni eli RTK1:n. En juuri katsonut Emäntää suorituksen aikana, mutta kuljin kuitenkin mukana. Liikkeestä maahan -kyltillä en ollut oikein tilanteen tasalla. Jäin paikalleni seisomaan. Onneksi aina voi uusia. Liikkeestä maahanmeno on nimittäin yksi bravuureistani ja töpsähdän nykyisin hyvinkin herkästi mahalleni. Pikku jaloilla matka maahan ei ole pitkä. Eikä Emännällä ole varaa motkottaa löysäntuntuisesta suorituksesta. Saatoin olla hitain, mutta pisteissä kuitenkin 5.


Sitten oli vielä tämä tapaus Ninni, joka ehkä selittää hieman Emännän katkeransuloista suhtautumista paimenkoirarotuisiin koiriin. "Helppohan niiden kanssa on harrastaa! Kokeilisivat vain mäyräkoiran kanssa..."  Ninni on harjoitellut oman emäntänsä kanssa arkitottelevaisuutta ja toisinaan vähän rally-toko-liikkeitä. Meidän Emäntä teki hänen kanssaan edeltävällä viikolla muutaman rataharjoituksen kotipihalla. Siitä Ninnin kanssa suoraan uuteen paikkaan, uuteen tilanteeseen, uusien koirien ja ihmisten, hajujen ja äänien keskelle ja Ninni sai 98 pistettä ja oli alokasluokan toinen. Tuosta noin vain. Että on sitä vähän roduissa eroja. On koiria ja sitten on mäyräkoiria! (Mutta tämä kaikki suurella rakkaudella. Ihanaa, että meitä on erilaisia.)

Olettekos kamut kokeilleet jo kesän hittilajia suppailua? Minä olen aivan myyty! Pienellä houkuttelulla minut saatiin hyppäämään sup-laudalle ja sen jälkeen en koko iltana olisi muuta tehnytkään. Aina kun joku lähetyi rantaa, ryntäsin laudalle seisomaan.


Muutaman kierroksen pääsin mukaan. Seisoin keulassa tai perällä, kun ihminen meloi lautaa ympäri lampea.


Yhden kerran tosin putosin laudalta, kun hyppäsin sille liian kovalla vauhdilla ja mulskahdinkin toiselta puolelta veteen. En ollut siitä moksiskaan, vaan uin laiturin portaille, nousin ylös ja hyppäsin uudestaan.


Ja mitä? Tässäkö sitten vain kökötetään veden partaalla ja toivotaan, ettei turkki kastu? En minä ihan täysin vakuuttunut ole tästä sinun "hittilajistasi".

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Hukaton kakkonen

 Totta kai minä haluan lähteä mejä-kokeeseen. Ihan... kohta...

Tänään oli minun elämäni toinen mejä-koe voittajaluokassa. Laukauksensietotestiin mennessä juntturoin vähän vastaan. Tulin epäluuloiseksi, kun sanottiin, että meidät 7 mäyräkoiraa vietäisiin saunan taakse ammuttaviksi. Emäntä joutui siinä sitten kaikkien kerholaisten edessä kiskomaan minut väkisin narustani puuhun kiinni.

Voi Lucy-neiti. Ei laukauksensietotestissä ammuta ketään kohti!

Ei niin. Kyllä minä sen sitten muistin ja istuin ihan nätisti puun juurella.
Ilma oli aika epävakaa ja välillä satoi lähes kaatamalla. Onneksi sade hieman taukosi siksi aikaa, kun oli minun jälkeni vuoro. Vai taukosiko? En siinä vaiheessa enää kiinnittänyt säähän niin paljoa huomiota. Keskityin täysin verijäljen seuraamiseen. Jäljelläni oli pelkästään ensimmäisellä osuudella 8 ojan ylitystä! Ei ihan kaikkein helpoin jälki minulle senkään puoleen, että välillä oli melkoisia heinämättäitä, jotka hidastivat muutenkin hidasta kulkuani, mutta muuten oikein kelpo jälki.

Näin kaikki lopulta tapahtui:


Niinpä niin. Olin liian hidas ja aika ylittyi. Lisäksi en tänään muistanut pysähtyä makauksille yhtä huolellisesti kuin yleensä, joten pisteet eivät riittäneet ykköstulokseen. Tulos se on kuitenkin tuo kakkonenkin, enkä tehnyt yhtään hukkaa, vaan löysin sorkalle yhtä varmasti kuin aina ennenkin! Tuomari kehui minua tarkkanenäiseksi jälkikoiraksi, jonka pitäisi vain nostella jalkojaan hieman rivakammin. (No niin ja merkata niitä makauksia pysähtyen tai selvästi nuuhkien...)


Minä sain ykköstuloksen.

Etkä saanut.

Varmasti sain! Minäkin löysin sorkan ja olin paljon nopeampi.

Et sinä osallistunut kokeeseen.

Ai en vai! Kuinka minä sitten kuljin myös koejälkeä, löysin kaikki makaukset ja selvitin kulmat?

Sattuiko siinä jäljellä olemaan muita hajuja veren lisäksi?

No oli siinä Emännän haju. Ja Kalevi-herran haju. Hänen emäntänsä haju ja sitten vielä kahden muun naisen hajut...

Sinä olit mukana purkamassa Kalevin jälkeä. Kalevi sai siltä jäljeltä ykkötuloksen ja valioitui Suomen jälkivalioksi. Sinä olit vain harjoittelemassa. Eikö niin, että sait jauhelihaa kaikilla makauksilla?

Taisin minä saada... Ja Emäntä kehui kovasti, jos nuuhkin niitä ensin itse ja sitten sain heti jauhelihaa. Ehkä se sitten oli vain harjoitus... Mutta minä olin todella erinomainen ja yhdellä kulmalla Emäntä olisi eksynyt, jos minä en olisi ollut mukana kertomassa, mihin suuntaan jälki jatkuu!

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Ihanat koirat rannalla



Nyt on hieman puhuttava säästä tämän päivityksen aluksi. Tänä kesänä on ollut meidän mielestä kitsaasti helteisen aurinkoisia päiviä. Jos niitä on joitakin ollutkin, niin ei ole ehditty viettämään rantaelämää, kun on ollut jotain muita kiireitä. Paitsi vihdoin eilen. Elokuun ensimmäisenä päivänä. Mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan. 


Kun sääennuste näytti kerrankin kirkkaan pilvetöntä (tai ainakin lähes) päivää, niin Mestarit peruivat kaikki muut puuhat, pakkasivat rantakassin ja sitten suunnattiin biitsille.

Päivästä teki vielä täydellisemmän se, että Roosa-täti ja Ninnikin olivat samalla rannalla! Me kirmailtiin Ninnin kanssa pitkin rantaa, ja kun Parempi Mestari heitteli minulle lelua veteen, niin Ninni kahlasi mukana rantavedessä ilmeisesti ensimmäistä kertaa elämässään. (Hän ei ole koskaan uinut, vaikka on jo kaksi vuotta!) Lucy-neitikin innostui juoksemaan rantahietikolla Paremman Mestarin perässä, mutta hän varoi visusti kastelemasta tassujaan. Tuuli melko paljon ja hän ei halunnut aaltoja päällensä. Minä sen sijaan annoin aallokon keinuttaa itseäni.


 Parempi Mestari kävi vähän soutelemassa Roosa-tädin ja Ninnin isännän kanssa. Voitteko kuvitella, että minut sidottiin siksi aikaa puuhun kiinni, kun he tekivät lähtöä!

Hah! Parempi Mestari tuntee sinut liian hyvin. Ehkä hän ei kaivannut venettä heittelevään aallokkoon perässä uivaa mäyräkoiraa. Tai veneessä edes takaisin kuljeskelevaa mäyräkoiraa. Laidan yli aaltoihin kuikuilevaa mäyräkoiraa...

Pyh... Olisi minut silti voinut ottaa mukaan, koska minä pidän veneilystä. Kävin sen sijaan itsekseni istumassa veneessä, kun se makasi rannalla.

Roosa-tätikin oli kuulemma käynyt veneessä istumassa ja odottamassa lähtöä. Valitettavasti oli liian tuulinen päivä pidemmille souteluille.
 Rantapäivä oli todella ihana. Mestarit eivät oikein arvostaneet reviirinvartiointihaukkua aina, kun joku halusi kävellä leirimme ohi, mutta se nyt vain kuuluu asiaan. Ja ihan ystävällisiähän me oltiin, vaikka ohikulkijoista saattoi neljän koiran lauma äkkiseltään tuntua vähän isolta ryhmältä.

No vähän on taas levotonta turkkia kaiken uimisen ja hiekassa kierimisen jälkeen, mutta entäs sitten?

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Nyt on lomareissut reissailtu


Ollaan oltu vähän lomareissuilla. Tosin eri lomareissuilla kuin Mestarit. Meillä on ollut tosi hyviä hoitopaikkoja. Me ei olla koskaan oltu koirahoitoloissa hoidossa, kun aina on onneksi löytynyt tuttuja ihmisiä, joiden kodissa ja sydämessä on tilaa pienille mäyräkoiravieraille. Parempi Mestari epäilee, ettei oikein viihdyttäisi koirahoitolassa pienessä karsinassa keskenämme, kun olemme tottuneet olemaan ihmisten kanssa. Näissä hoitopaikoissa, joissa nyt olimme, pääsimme esimerkiksi yöksi sänkyyn nukkumaan ihmisten kanssa ja muutenkin saimme osallistua kaikkiin päivän touhuihin.


Olihan kuitenkin mukavaa, että Mestarit tulivat takaisin omilta reissuiltaan! Arvatkaa, että oli homma putsata nenät, joita ei kukaan ollut nuollut viikkoon puhtaaksi. Pieni miinus tosin Paremmalle Mestarille, jonka mielestä oli hauska idea viedä meidät uimaan.

Näytänkö minä nyt onnelliselta mäyräkoiralta?!
 Minäkin olin onnellinen, kun Mestarit palasivat! Ensimmäisellä kerralla en ollut moksiskaan hoitoon jäämisestä, mutta kun Parempi Mestari hylkäsi meidät vielä toisen ja kolmannenkin kerran kahden viikon sisällä, niin en olisi ihan niin helpolla päästänyt häntä lähtemään. Hän kuitenkin käski minut jäämään, joten jäätävä oli. Ja kivaahan minullakin oli hoidossa. Enkä minä pahastunut uimareissustakaan Paremman Mestarin kanssa.

Tässä tämä frisbee! Heitä se taas!
Minä en meinannut antautua enää kiinni ensimmäisen uimakerran jälkeen.


Tänään käytiin katsomassa, joko mustikat ovat kypsiä. Olivat. Parempaa Mestaria nauratti, kun hän yritti itsekkäästi syödä yksin yhdestä varvikosta ja minä juoksin paikalle ja hyppäsin hänen eteensä keskelle varvikkoa. Se ei valitettavasti jäänyt videolle. Osaan minä toki syödä itsekin mustikoita varvuista, mutta mielellään myös otan vastaan Paremman Mestarin poimimat mustikat. Käsillä niiden poimiminen käy vähän nopeammin.


Parempi Mestari osti tänään myös laatikollisen mansikoita torilta. Sitten olisi kuulemma pitänyt kävellä nopeasti takaisin kotiin, kun hänellä oli painava laatikko käsivarrella. Nopeasti, vaikkei ole päästy tutkimaan kulmakunnan kuulumisia yli viikkoon?! Eihän toki. Me käveltiin Mustan alamaisen kanssa todella hitaasti metri metriltä ja merkattiin tasaisesti koko aamukierros ureamerkein. Että tietävät kylillä, että Lucy ja Roni are BACK!

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Mäykkyjen tehtävät: Valokuvamalli

Tässä juttusarjassamme "Mäykkyjen tehtävät" olemme jo aiemmin esitelleet erilaisia mäyräkoirien tehtäviä (kuten Kiireen katkaiseminen, mäykyt mielialalääkkeenä ja personal trainerina), mutta tällä kertaa paneudumme hieman uudempaan rodunomaiseen käyttötarkoitukseen nimittäin valokuvamallina olemiseen.

Elegantin olemuksensa, jalon ulkomuotonsa, vivahteikkaan ilmeikkyytensä ja intensiivisen läsnäolonsa (ehkä myös pohjattoman ahneutensa) vuoksi mäyräkoirat sopivat erinomaisesti erilaisiin kuvausympäristöihin ja kuvaussessioihin. Arvoisat kollegamme Myrsky ja Tuisku ovat esimerkillisesti vieneet eteenpäin mm. sääkuvausta tuomalla muuten niin kliiniseen jossain säässä otettuun maisemakuvaan syvyyttä ja sielua läsnäolollaan, niin että sääkuvakin saattaa saada katsojansa herkistymään ja tuntemaan.


Kuvauksiin valmistautuminen alkaa usein jo kotiateljeessa turkin harjauksella ja sopivien asusteiden valitsemisella, mutta lopullinen viimeistely tehdään yleensä vasta kuvauspaikalla. Alla olevassa kuvassa Roni esimerkiksi kosteuskäsittelee vastaharjattua turkkiaan sopimaan paremmin päivän teemaan eli "Rento kesäpäivä järvenrantoja kiertelevällä metsäpolulla".


Kuvaajanamme toimi tällä kertaa kehnonlainen amatööri halvoilla aloittelijavehkeillään ja niinpä liikettä sisältävissä kuvissa ei ole juuri kehumista, mutta tässä yksi yritelmä tallettaa trendikkään polkujuoksun tunnelmaa. Ihmismalleihin verrattuna mäyräkoiramalleissa on myös se haittaava puoli, että koirien kiinnipitoaika rajoittaa mäyräkoiramallien käyttöä vapaasti luonnossa. Kameran ja kahden flexihihnan hallitseminen yhtä aikaa rastaan perään suuntautuneessa, kiihtyvässä vauhdissa oli tällä kertaa liian haasteellista. 





Kuten kahdesta yllä olevasta kuvasta voitte huomata, mäyräkoirien puuttuminen kuvasta jättää katsojan heti hieman tyhjän päälle. Herää kysymys, mitä tässä kuvassa olisi tarkoitus katsoa. Miksi tämä on otettu? Mäyräkoira kuvassa vangitsee katseen ja antaa katsojalle tulkintavihjeen kuvan tunnelmasta ja sanomasta.


Mäyräkoiraa kuvatessa on hyvä valita sellainen kuvauspaikka, jossa mäyräkoira on luontevasti hieman kuvaajaa ylempänä tai vähintäänkin samalla tasolla. Vaikuttavimmat kuvakulmat löytyvät näet näiden ylväiden mallien tasolta tai heitä alhaalta päin kuvattaessa. Koska mäyräkoiran oma säkäkorkeus on kuitenkin vain jonkin verran yli parikymmentä senttiä, saattaa  kuvaaja joutua taittumaan erikoisiin asentoihin. Mäyräkoiraa kuvaavalle saattaisi kuvausharrastusta tukemaan sopia jooga.


Tärkeintä mäyräkoirakuvauksissa on kuitenkin ruhtinaalliset, herkulliset, mieluiten lihaisat, palkintonamit. Herkkupalan heiluttelua yhtä aikaa kameran kannattelun kanssa kannattaa kuivaharjoitella jo kotona ennen varsinaiselle kuvausretkelle lähtemistä. Mäyräkoirahan ei ole koskaan väärässä tai epäonnistu poseerauksessa, mutta jos kuitenkin toivoisit kuvasaaliin sisältävän myös joitakin kameraan kohditettuja katseita, niin älä tingi herkkujen määrässä äläkä laadussa. Huomaa, että niin kutsuttu "ruttuhuuli-poseeraus" ei ole virhe vaan ominaisuus!


Esimerkki kallionkolosta löytyneestä sopivasta sammakkoperspektiivistä. Kuvausrekvisiittana on käytetty tuulenpuuskaa, jota malli on nuuskivinaan.
 Mustaa (mäyrä)koiraa kuvatessa saattaa joutua odottamaan pitkiäkin aikoja, jos haluaa aurinkoisena päivänä kuvaan muutakin kuin valtoimenaan retkottavan kielen.


Roni varsinkin hakee mielellään kuviinsa rentoutta huolettomalla istumisasennollaan ja ikään kuin nuuskimisesta hieman sivulle kiertyneellä kirsullaan.


Metsäpolkujen ja kallioiden lisäksi haettiin tällä kertaa myös hieman kesäistä biitsifiilistä, ehkä jopa hieman etelänmaalaista tunnelmaa valkeine hiekkarantoineen. Kuten saatatte huomata, mäyräkoira näyttää hyvältä myös takaapäin kuvattuna, mikä onki onni, koska varsinkin jos aiemmin mainituista herkkupaloista on tingitty, niin takapuoli on se useimmin kuvaan pyörähtävä puoli mäyräkoirasta. Myös kuvauspäivän venyminen saattaa saada mäyräkoiran kääntämään mieluummin paremman puolensa kameralle.


Paikallaan pönötystä voi elävöittää pienillä tehtävillä, jos jostain syystä kuviin haluaa lisää dynaamisuutta. Tässä kannattaa kuitenkin ottaa omat taitonsa huomioon. Polulla juokseminen on hankala kuvauskohde, mutta kepin nostaminen vedestä voi olla helpompi kuvata. (Mäyräkoirahan siis vaikka tanssisi balettia kunnon palkan eteen, mutta sen ikuistaminen voi olla mahdotonta.)


Jälleen ehkä liian monta asiaa yhtä aikaa kuvaajalle: keppi, koira, kamera, horisontti... jostain on tingittävä.
 Kuvathan kertovat aina myös tarinan. Niinpä tässäkin Lucy on halunnut luoda vaikutelman kuljetusta, pitkästä, raskaasta matkasta läpi vastoinkäymisten yksinkertaisesti hieromalla sammalta ja jäkälää ennalta kostutettuun turkkiinsa. Tällainen heittäytyminen on ihailtava ominaisuus mäyräkoiramalleilla!



Tässä havainnollistava esimerkkipari kuvasta mäyräkoirilla (alla) ja ilman (yllä). Ei liene epäilystäkään, kummassa kuvassa silmä lepää.


Jo yhdellä mäyräkoiralla saa maustettua kuviaan normaalitasoa mielenkiintoisemmaksi, mutta jos uskaltaa ottaa haasteen vastaan, voi yrittää saada vangittua kerralla kuvaan kaksi mäyräkoiraa. Älä kuitenkaan yritä hallita todellisten taiteilijoiden eli mäyräkoiramallien tulkintoja liiaksi. Olisiko visio kahdesta kameraan katsovasta mäyräkoirasta kuitenkaan parempi kuva?


Usein puhutaan mallimaailman glamour-elämästä. Mäyräkoiraglamour on paljon luksusautoja ja kuohujuomia arkisempaa, mutta toisaalta myös terveempää. Kauneusunet parveketuolissa tai parkettilattian aurinkoläikässä palauttavat pilkkeen silmäkulmaan.


Kunnon aterioita unohtamatta!

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Pitkäselkäisiä puolisukeltajia

Lucyn uimakoulu: Kahlaa rantaveteen ja kuljeskele siinä. Voit ajella aaltoja suu auki, mutta älä missään tapauksessa menetä tassukosketusta pohjaan! Varo, ettei vettä joudu korviisi!

Eikö tämä ole vähän tylsää näin?
 Ronin uimakoulu: Ryntää täysillä veteen heitetyn lelun perään. Ui sen luo ja tee jyrkkä 180 asteen käännös. Häntä toimii tässä nopeassa, lähes paikallaan tapahtuvassa kääntöliikkeessä hyvänä peräsimenä. Ui takaisin rantaan. Tee kuivattelukierros hietikolla ja heinikoissa. Toista. 
Jos vettä joutuu suuhun, niele, jos nenään, pärski, jos korviin, ravistele. Älä anna periksi, vaikka lelu kelluisi juuri ja juuri pinnan tuntumassa. Mäyräkoira voi myös sukeltaa tarvittaessa!

Emäntä pakkasi minulle pelastusliivit mukaan, mutta ei taida muistaa, että oli aikonut uittaa minut, kun sattuikin tapaamaan tutun rannalla.

Ei haittaa yhtään. Minä voin kuluttaa aikaani nyhtämällä näitä kasvien juuria.

Minullekin oli frisbee mukana, mutta nyt naiset vain juoruilevat, eikä kukaan muista, miksi tänne tultiin.

Vai sanoiko joku juuri "frisbee"?

Heittäisiköhän tuo Emännän kaveri, jos pyytäisin häneltä?

Nyt hän taitaa tarttuakin leluun.

Jes! Vihdoin!

Frisbee suuhun ja äkkikäännös.


Hyvä Roni! Sinä sait sen!

Anna se nyt minulle!

No pidä sen aikaa, kun minä kuivattelen.


Hyi Roni, sinä roiskit kamalasti! Minäkin kastun!