Roni: Vuosi sitten tänä päivänä Lucy poistui keskuudestamme. Tuskin päivääkään on kulunut, ettei Lucy jossain asiassa tulisi mieleen ja vähintäänkin iso valokuva hänestä eteisen seinällä muistuttaa joka päivä, että sellainen timantti on elämässämme ollut.
Emännälle tämä viikonloppu on ollut raskas. Monet itkut on itketty. Aamu oli juuri sellainen kuin Lucyn viimeinen aamu: lämmin kevätaurinko paistoi ja kurjet huutelivat lähipellolla. Kun ei oikein muuta keksitty tänään, niin käytiin toisellakin lenkillä ja nyt illasta lipui raskas sumuinen ilma järveltä päin kuin suruhuntuna peltojen yli. Sää on surumielinen, kuten olokin.
Lucyn muistoksi saimme viimeiset kanankaulat pakastimesta. Luultavasti ne eivät olleet enää niitä Lucylle ostettuja, mutta hänen vuokseen Emäntä kokeili kaikkia mahdollisia herkkuruokia ja kanankaulat olivat yksiä viimeisimmistä asioista, joita hän vielä mielellään söi, kun ruokahalu oli jo aikaa sitten kadonnut. Viimeisenä päivänä Emäntä tosin teki ehkä pienen rikoksen kulinaristeja kohtaan ja sulatti pakastimesta ihmisille tarkoitettua hirvenlihaa ja syötti sitä Lucylle (ja meillekin). Hirvenliha oli meidän viimeinen yhteinen herkkuhetkemme jääkaapin edessä ennen kuin mestarit lähtivät Lucyn kanssa viimeiselle matkalle.
Lucy oli omalla persoonallisella tavallaan Emännän sydämen puolikas. (Minä olen kuulemma sielun puolikas. En tiedä, minkä ruumiinosan palanen Demo on...) Lucy oli ensimmäinen ikioma koira ja sillä tavalla Emännälle aina erityinen.
Roni: Demo ei eilen varsinaisesti helpottanut mestareiden oloa tässä ikävässä ja murheessa. Demo karkasi eilen ensin ulko-ovesta pihalle ja pihalle päästyään huomasi olevansa kerrankin vapaa ja ryntäsi metsään omille teilleen ja viipyi sillä reissulla 1,5 tuntia! Mestari kävi jo etsimässä häntä autolla ja Emäntä huuteli ovelta vähän väliä. Lopulta karkuri saapui kuraisena ja itseensä tyytyväisenä kotiin. Samalla poika allekirjoitti itselleen ikuisen narussapitotuomion. Emäntä ehti jo surra menettäneensä toisen koiran vuoden sisällä, mutta onneksi Demo oli kunnossa.
Raskasta aikaa on varmasti vietetty myös meille tärkeän blogikaverin Iivari Määräkoeran kotona, kun Iivarin maallinen vaellus oli myös tullut päätökseensä. Lämpimät osanotot Iivarin perheelle suuressa surussa! Jäämme kaipaamaan Iivarin ahkeraa bloggaamista...
