Pikku eskarilaisen päivä

 Demo: Isi isi isi!! Arvaa missä minä olin!

Roni: No?

Demo: Koirakoulussa!

Roni: Vai niin... Oliko siellä kivaa?

Demo: Oli! Siellä oli taas monta erinäköistä koiraa! Muutama muukin saattoi olla pentu niin kuin minäkin, mutta siellä oli tällä kertaa myös aikuisia. Eniten olisin halunnut tutustua niihin lapinkoiriin! Mutta en taaskaan päässyt kuonotusten kenenkään kanssa. Kun koulussa ei kuulemma tehdä niin.

Roni: Eihän siellä tehdä. Eikä treeneissä muutenkaan. Tiedätkös, isi on treenannut mm. yhden Hurma-nimisen pyrrin kanssa rally-tokoa jo ainakin 5 vuotta lähes viikoittain samassa treeniryhmässä, emmekä me ole koskaan nuuskineet toisiamme kuonotusten.

Mitäs sinä siellä koirakoulussa sitten teit tänään?

Demo: No istuin. Ja välillä kävelin. Söin paljon. Melkein aina kun katsoin Emäntää silmiin, niin sain karkin, niin aika paljon sitten katseltiin toisiamme silmiin sen 45 minuutin aikana. Sitten muut koirat ohitti meitä ja me ohitettiin niitä. Yhden spanielin kanssa pääsin melkein nenäkkäin, kun se oli yhtä kiinnostunut minusta kuin minä siitä, mutta sitten kummankin kuonon eteen ilmestyi karkki omistajan kädessä ja meidän nenät kääntyivät karkkien perässä toisaalle.

Ai niin ja sitten tehtiin sellainen juttu kuin luoksetulo. Eihän se nyt temppuna ole ihmeellinen, kun sitähän me tehdään joka päivä, kun juostaan Emännän mukana omaa tietä pitkin irrallaan ja sitten välillä käydään hakemassa karkkia häneltä, mutta nyt koko muu rivi oli takana tuijottamassa. Ensin olin vähän, että jos kuitenkin juoksisin sen yhden lapinkoirauroksen luo, kun sen kanssa vähän viriteltiin siinä rivissä leikkihommia, mutta Emäntä kimitti niin hassusti, että menin sitten kuitenkin sen luo.

Roni: Viisas valinta.

Demo: Koirakoulun jälkeen ajettiin ison hurisevan rakennuksen pihalle, jossa sain vähän haistella ja tapasin kaksi ihmistä ja sitten käytiin sisällä siellä humisevassa rakennuksessa. Sisällä oli vaaka, jossa Emäntä halusi punnita minut ja siellä haisi ruualle ja miljoonalle muulle asialle, mutta sitten minua alkoi jo väsyttää niin, että aloin kiukutella ja Emäntä veikin minut autoon.

Roni: Ohhoh... No siinä on ollut varmasti ihan tarpeeksi tapahtumia yhdelle päivälle!

Demo: Joo... Nyt voisin vain nukkua koko illan... Vai isi, mihin sinä olet menossa?

Roni: Menen Emännän kanssa lenkille.

Demo: Minäkin haluan!!!

Roni: No tule nyt sitten, jos kerran jaksat vielä.

Demo: Isi?

Roni: No?

Demo: Painitaanko?

Kaverikoira on kiva koirakaveri

 Roni: Käytiin kollegani Snoopyn kanssa Kaverikoiravierailulla perjantaina tapaamassa lapsia. Rutiinillahan nämä vierailut jo menevät. Emäntä on huvikseen kirjannut kaikki vierailut ylös ja tämä oli 20. vierailuni, samalla kun käyntiin pyörähti 7. vuosi toiminnassa. Osa perjantaisista lapsista ei siis vielä ollut edes syntynyt, kun minä olen jo nuuhkinut neniä ja ottanut rapsutuksia vastaan. Kaiken muun harrastamisen lisäksi tätä kaverikoirailua on tullut tehtyä vähän harvakseltaan, mutta joka vuosi joitakin vierailuja kuitenkin. Nythän minulla olisi lupa toimia lukukoiranakin, mutta sille ei taida löytyä Emännältä aikaa ennen kuin myöhemmin keväällä.

Sellainen pahe minulla on, että edelleen saatan haukahtaa vierailuilla, kun olen oikein innoissani. Tällä kertaa haukahdin pari kertaa ja aikuiset ihmiset toppuuttelivat, ettei saa haukkua. Ei siellä mitään ole. Kunnes hoitajat huomasivat, että yhden lapsen huoltaja itse asiassa tulikin hakemaan lastaan. Vai ei muka mitään! Kyllä he sitten pahoittelivat minulle, etteivät huomanneet, että ulko-ovelle tuli joku. Kyllä koiran kuulo aina ihmisen kuulon voittaa!

Snoopy ei ole samalla tavalla haukkuvaa tyyppiä kuin minä, vaan hän kokosi lapset ympärilleen kuin hunaja mehiläiset. Vajaan tunnin otimme vastaan rapsutuksia ja kuuntelimme lasten koirakuulumisia. Monella tuntui olevan koira kotona tai muuten lähipiirissä.

Virallisen vierailun jälkeen emännät hakivat juniorit autoista ja Nasu ja Demo saivat tehdä tuttavuutta ulkona lasten kanssa. Saa nähdä, tuleeko heistä seuraava sukupolvi Kaverikoiratoimintaan. Nasu täytti juuri vuoden ja Demo on vielä alle puolivuotias, että siihen on vielä aikaa, että heistä tulisi Kaverikoiria. Testiä varten täytyy olla vähintään 2-vuotias.

Vierailun jälkeen lähdettiin porukalla lenkille kirkonkylällä. Nasu ja Snoopy asuvat syrjäkylällä, kuten mekin, joten heillekin oli mielen virkistystä käydä kävelyllä keskustassa. Aloitettiin koirapuistosta, jossa Nasu ja Demo vierailivat molemmat ensimmäistä kertaa elämässään. Muita koiria siellä ei ollut, mutta junnut olivat aivan tolaltaan pelkästään kaikista hajuista. Kukaan meistä ei vaivautunut leikkimään hetkeäkään, kun haistelimme vain puistoa läpi muiden koirien hajuista. Tai Snoopylla taisi olla oma agendansa, joka palkittiin lopulta ruhtinaallisesti, kun juuri ennen lähtöä hän vainusi kinoksesta pallon ja kaivoi sen esille. Snoopy on vähän pallohullu. Ja kun sanon "vähän" niin tarkoitan "täysin".

Puistoilun jälkeen kävelimme pikku lenkin ja täytyy sanoa, että yhteislenkit toimivat meillä yllättävän hyvin. Nasu ja Snoopy ovat tottuneet kulkemaan rinnatusten ja me muodostamme oman parivaljakon Demon kanssa ja toista porukkaa ei häiritä välillä.

Roni: Kotona on ollut pieniä koulutustuokioita. Ilmeisesti näitä pidetään ensisijaisesti Demon takia, mutta me emme Lucy-neidin kanssa jättäisi käyttämättä yhtään tilaisuutta kouluttautua lisää! En kyllä tiedä, kun Lucy-neitikin on kohta 10 vuotta noutanut palloa, että kuinka paljon paremmaksi hän siinä vielä voi tulla, mutta kannattaahan sitä taitoa pitää yllä varmuuden vuoksi!

Roni: Mitä temppuja sinä olitkaan nyt oppinut, Demo?

Demo: Nooo... istu. Seiso. Maahan. Ööö... Sitten jätä. Vähän paikka-käskyä. Ei tosin tänään. Tänään oli uutena juttuna sellainen maton pala, jonka päälle piti joko hypätä tai sitä piti kaivaa etutassuilla.

Roni: Se on targetti. Sen päälle on tarkoitus vain laittaa etutassut.

Demo: Niinkö? Minulle ihan varmasti naksautettiin aina, kun hyppäsin tai kaivoin.

Roni: Sinä olit varmaan vain liian nopea Emännän hitaalle naksuttimenkäyttökädelle.

Demo: Ai niin ja sitten on harjoiteltu vähän hae-käskyä! Tai se on kai sitä, kun pudotan vinkulelun Emännän käteen. Mutta isi, mikä se "haju" on? Minä olen nuollut purkkeja, ottanut niitä suuhuni, tyrkkinyt tassuilla, kuonolla... Miten välillä saa herkkupalan ja välillä ei?

Roni: Siinä olisi tarkoitus haistelemalla löytää tietty haju...

Demo: Mutta se hajuhan on ihan tylsä? Kyllä minä löydän jäniksen papanan hangesta tai veripisaran tai myyrän raadon, mutta miksi sellaista pistävää hajua pitäisi etsiä, mikä ei ole edes mitään syötävää?

Roni: Siitä saa sitä syötävää, kun löytää sen oikean hajun! Kuule, ihminen tulee pyytämään sinulta mitä kummallisempia juttuja tämän elämän aikana ja suurimmassa osassa niistä pyynnöistä ei tunnu olevan mitään järkeä, mutta hän antaa niiden suorittamisesta ruokaa tai lelun tai parhaassa tapauksessa molempia, joten ei kannata aina niin miettiä kaiken järjellisyyttä...

Roni: Emäntä hoi! Voisitko poistaa puruluuhuni takertuneen ipanan?

Henki kulkee yhä

 Lucy: Jaahas. Kiitos Roni edellisestä tilannekatsauksesta. Vähän pieru kramppaa vatsassa, niin heti ollaan blogissa virittelemässä itkijäisiä minulle. Tämä blogi on ilmeisesti vähitellen kääntymässä jännityskertomukseksi, jonka tärkein juonen punainen lanka on, hengittääkö  Lucy-neiti vai ei.

(Kuten Pop's sanoi elokuvassa Lemmikkien salainen elämä (2016): "For me every breath is a cliffhanger.")

Hyvin sakeasti olen kuitenkin edelleen elämässä kiinni. Olen syönyt hyvin, tein pitkästä aikaa kiinteän kakan ja työnnyin väkisin mukaan sunnuntaikävelylle. 

Melkoista palmikkoa tuli taas hihnoista lenkillä, eikä vauhti päätä huimannut, mutta yhdessä mentiin.

En väittänytkään, että kävelyllä olisi ollut koko ajan hauskaa. Sama kilometri kuitenkin käveltiin takaisin kotiin, mikä kuljettiin kotoa poiskin päin.

Olen syönyt nyt viime viikot kananlihaisia raakapullia keitettynä. Paketissa sanotaan, ettei niitä saisi kypsentää, mutta Emäntä ei keksinyt, miten niistä tulisi keitettyinä myrkyllisempiä kuin raakoina, joten olen nyt elänyt vaarallisesti. Aluksi söin ihmisille tarkoitettua broilerin jauhelihaa keitettynä, mutta Emäntää kiristi jostain syystä ostaa minulle kalliimpaa ruokaa kuin mitä hän itse syö, joten nämä koirille tarkoitetut pullat ovat olleet sentään kilohinnaltaan vähän ihmisruokaa halvempia.

Minähän siirsin siis itse itseni raakaruualle kesän ja syksyn mittaan, kun en suostunut syömään muuta. Nyt ilmeisesti vatsa on vain saanut raakailusta kyllikseen, eivätkä nappulat edelleen maistu tai milloin maistuvat, niin eivät sula. Nappulat ovat kyllä suoliston parhaaksi kehitettyjä (gastrointestinal), mutta kun ei sula niin ei sula. Tästä lähin atrioin siis kypsennettyjä liharuokia.

Kotipihaa lähestyessä ja herkkupalaa kerjätessä alkoi jo hymyilyttää.

Yhtään treeniä en kuitenkaan ole jättänyt välistä reistailevan vatsan vuoksi! Olen edelleen ensimmäisenä paikalla, jos palkkanamipussi rapsahtaa. Olen yrittänyt opettaa mm. Demoa noutamaan leluja mallioppimisen kautta. Opetin sen aikanaan Ronille, niin miksei se taito siirtyisi pojallekin. Sitten ollaan harjoiteltu näitä perus istu, seiso, maahan -juttuja ja hieman paikka-käskyä, että ryhmäkuvat onnistuisivat paremmin. Nose workia on yritetty takoa juniorille myös, mutta voi olla, ettei ipana ole vielä ihan hoksannut eukalyptuksen ja herkkupalkan välistä yhteyttä.

Paikka-käsky käytännössä

Demo 5 kk

Roni 8 v

No tietenkin isä ja poika yhteiskuvassa. Ronista on tullut todella sitkeä leikkijä. Minustahan ei ole enää leikkikaveriksi ollut vuosiin, kun minua aina sattui Ronin rajuissa leikeissä. Demo on kestänyt kolhuja paremmin.

Tänään on ollut hauska sumuinen sää, niin tässä Emännän luontokuvia taas.

Ei muuta kuin kohti uutta viikkoa!

Melkein otti ohraleipä

Varoitus: Sisältää yksityiskohtaista kuvailua koiran sairas(?)kohtauksesta

Roni: Viime yönä koettiin kauhun hetkiä Lucy-neidin puolesta. Olimme käyneet kaikki rauhallisesti nukkumaan, kun puolen yön jälkeen heräsimme siihen, että koira oksentaa. Emäntä laittoi valon päälle tarkastaakseen, kuka on tällä kertaa pahoinvoiva. Valossa näimme, kuinka Lucy-neiti toisen kerran yökättyään yhtäkkiä jäykistyi koko kropaltaan ikään kuin venytykseen, kaatui kyljelleen, taivutti niskojaan niin takakenoon kuin sai ja päästi kurkustaan valittavaa ulinaa. Emäntä oli viivana ylhäällä ja Lucy-neidin luona. Ensimmäinen ajatus oli "Nytkö se kuolee? Onko sydän pettänyt?". Toisena mieleen juolahti, saako koira henkeä.

Söimme illalla pienet puruluut ja Emäntä ajatteli, että oksentaessa sulamaton puruluu olisi saattanut tarttua kurkkuun. Hän työnsi sormensa niin syvälle Lucy-neidin kurkkuun kuin suinkin sai. Ensin hän luuli tuntevansa jotain, mutta lopulta totesi, ettei kurkussa ollut mitään ylimääräistä. Sen jälkeen hän jäi typertyneenä istumaan Lucy-neidin viereen käsi koiran rintakehällä. Hengittääkö? Lyökö sydän? Hengitys ja pulssi löytyivät. Molemmat taisivat olla hetken niin säikähtäneitä, etteivät osanneet kuin tuijottaa eteensä.

Lopulta Emäntä nousi ja houkutteli Lucy-neitiä jaloilleen. Hän pystyi kävelemään ja juomaan. Demo ja Emäntä kävivät yhdessä Lucy-neidin kanssa ulkona ja ilmeisesti hänen vatsansa on taas löysällä. Luultavasti kyseessä oli jokin vatsakramppi. Emäntä ei meinannut uskaltaa nukkua enää, mutta loppuyö meni rauhallisesti. 

Tänään Lucy-neiti ei ole oikein syönyt, mutta halusi kuitenkin väkisin lähteä mukaan pikku lenkille kamalaan räntätuiskuun ja myös kotona pidettyihin Nose Work -treeneihin hänen oli aivan välttämätöntä saada osallistua. Karmean näköisestä välikohtauksesta huolimatta Lucy-neiti näyttää siis olevan vielä ennallaan. Emännän käyttäessä Demoa ensimmäistä kertaa koirakoulussa, Lucy-neiti murtautui koiraportin läpi olohuoneeseen.

Demo: Arvaa mitä isi?!

Roni: No mitä?

Demo: Maailmassa on enemmän koiria kuin vain me, Ninni, Moona, Snoopy ja Nasu!

Roni: Niinkö?

Demo: Joo-o! Siellä koirakoulussa oli ainakin 6 muuta koiraa! Yritin ensin haukkua ne pois, mutta koska ne eivät kadonneet haukkumalla, enkä keksinyt muuta tapaa päästä niistä eroon, niin sitten vain katselin niitä ja välillä käveltiin Emännän kanssa ja sain syödä ainakin kilon karkkia! Ihan kaikkia tehtäviä en jaksanut tehdä ja Emäntä sanoi, ettei tämmöisen eskarilaisen vielä tarvitse. Siellä oli tosi märkää ja liukasta, mutta ihan kivaa ja se ope oli kiva ja Emäntä sanoi, että varmaan mennään joskus uudestaankin!

Roni: Sehän on kiva. Jos on vähän parempi sää, niin voisinhan tuota lähteä itsekin mukaan siihen pentukoulun jälkeiseen aikuisten treeniin.

Juhlahumua ja kelkkailua

 Lucy: Syntymäpäiväni kunniaksi Emäntä teki kaksi täytekakkua. Hän oli jo kesällä päättänyt, että jos elän 10-vuotissyntymäpäivääni asti, niin hän tekee työpaikalleen kakun. Sattui myös niin, että olimme menossa Moonan ja Ninnin luo samana päivänä viettämään viikkoa, joten mukana oli myös toinen täytekakku perhepiirissä juhlimista varten.

Synttäriaamiainen 9.1.2023

Perheen ensimmäinen koira Oona (suomenlapinkoira hänkin) aloitti sellaisen perinteen, että 10-vuotissynttäreillä (ja 15-vuotis- ja 17-vuotissynttäreillä) koira pääsee pöydän ääreen syömään kakkua. Oona täytti 10 vuotta 23.1.2003 ja koska Roosa-täti oli huono-onnisempi eikä koskaan saavuttanut 10 vuoden ikää, niin olen minä nyt 20 vuotta myöhemmin seuraava 10-vuotias koira. (Oonan 17-vuotissynttäreille kutsuttiin myös sukulaiset kahville ja onneksi suvulla on huumorintajua, koska kahvipöydässä istuttiin siis koiran seurassa.)

Oona-koira 10 vuotta 23.1.2003

Oona-koira 17 vuotta 23.1.2010

mukana juhlimassa myös Roosa-täti 1-vuotiaana

Lucy 10 vuotta 9.1.2023

Lisäksi kaikille koirille oli tällaiset kanankoivet

(Roni oksensi omansa seuraavana aamuna ja Demolle tuo luutikku jäi kitalakeen poikittain kiinni, joten jatkossa näitä herkkuja ei kyllä enää hankita...)

Moonan ja Ninnin luona olimme useamman päivän. Emäntä oli päivisin jossakin ihmisten koulutuksessa, joten hän tuli vain iltaisin nukkumaan kanssamme.

Meistä pidettiin Emännän poissa ollessa hyvää huolta. Moonan ja Ninnin isäntä mm. keksi, kuinka minäkin pääsisin lauman mukana kävelylle. 

Potkukelkkaan sidottiin laatikko, jonka pohjalla oli jumppapatja ja siellä laatikossa oli hyvä istuskella ja katsella sekä haistella maisemia. Alussa ja lopussa kävelin pienen matkaa itsekin, mutten mitenkään olisi koko matkaa kyennyt enää toisten kanssa samalla vauhdilla kulkemaan. 

Pellolla koko lauma pääsi välillä irrottelemaan.

Kahden vuoden päästä Ninni pääsee toivottavasti pöytään synttärikakulle.

Eilen kävin täällä kotona taas ihan omin jaloin parin kilometrin lenkillä. Melko sitkeä röpölivatsa on tällä kertaa taas rauhoittunut. Meille uusi tuote oli Kaopekt forte pasta. Ilmeisesti eläinlääkäri tiesi, mistä puhui, kun hän tuota meille suositteli ja nyt on ruokahalu taas palannut ja samalla elämän ilo.

Emäntä keksi tehdä tällaista jäätaidetta ruusuista ja haluaa nyt näköjään esitellä luomuksiaan.

Nuutinpäivän kunniaksi siivottiin eilen joulu pois.

Lucy 10 vuotta!

 

Tänään on kulunut kokonainen vuosikymmen Lucy-neidin syntymästä!

Onnittelut pikku muruselle! Kiitos, että oot ollu meijän rakas koira. <3 

Toivottavasti saadaan päivä kerrallaan tassutella vielä tästä eteenkin päin yhdessä yksi pieni mäyräkoiran askel kerrallaan. 

Auringon paistetta ja kivoja vieraita

 Lucy: Uudestavuodesta ei ole paljon muuta kerrottavaa kuin tämä:

 Lucy: Täällä syrjäkylillä ei ole aiempien kokemusten perusteella juuri raketein juhlittu, emmekä me Ronin kanssa ole niistä olleet moksiskaan keskustassa asuessakaan, joten mestarit lähtivät juhlimaan uuttavuotta ystäviensä luo ja saimme vaihtaa vuotta ihan kolmisin. Tarina ei siis kerro, kuinka Demo suhtautui  ensimmäiseen vuodenvaihteeseensa, mutta kyllähän se siltä näyttää, että jotain täällä on räjähtänyt...

Uudenvuodenpäivä oli ihanan aurinkoinen ja minäkin töppästelin pikkuisen pihamaalla. Vähän sellainen luiruvatsa ynnä ripulointi on haitannut viime aikoina. Ensin vähän vähemmän ja sitten pikku hiljaa jo enemmän, kun ruokahalu alkoi mennä kokonaan. Konsultoitiin elliä, kun ajallisesti tämä olisi sopinut uuden maksalääkkeen aloitukseen, mutta elli oli sitä mieltä, että kyseinen lääke harvoin aiheuttaa vatsaärsytystä. Sitten hän kehotti kokeilemaan tuotetta, jonka pitäisi auttaa suolistohäiriöissä, mutta eihän sitä meidän lähiapteekkiin saanut edes tilaamalla... Mentiin sitten perinteisellä Canikur Pro -tahna ja keitetty broilerinjauheliha & riisi -reseptillä. Tänään on jo ollut oikein lupaava nälkä!

Uudenvuodenpäivän ulkoilua 1.1.2023

Riiviö on kova roikkumaan Ronin persauksissa.

Demo on kasvanutkin niin, ettei niitä kohta enää erota toisistaan isänsä kanssa.

Ollaan onnellisia, että ollaan saatu aloittaa uusi vuosi tällä porukalla!

Lucy: Vuoden toiseksi viimeisenä päivänä, kun vatsa ei vielä niin paljoa haitannut, kävin uudestaan lenkillä. Tällä kertaa keli sattui olemaan aika hankala, kun lumimyrsky pyyhkäisi samalla kylämme yli. Menomatka taittui ihan hauskasti, mutta paluumatkalla meinasi hymy hyytyä, kun lumi alkoikin tarttua karvoihini ja kävelemisestä meinasikin tulla liian raskasta minulle. Emäntä nyhti lumipaakkuja irti tuon tuostakin ja yritti välillä kantaakin minua, etten rasittuisi liikaa. 

Lopulta selvittiin kuitenkin kotiin ja tässä olen edelleen kertomassa tarinaa, joten loppu hyvin kaikki hyvin.

Demo: Enkä minä ihan koko aikaa roiku isin hännässä! Välillä lähestyn isiä ihan hellän rakastavastikin ja jos olen oikein kiltti poika, niin vaivihkaa saatan päästä jo näin lähelle iskää. Mieluiten tietysti nukkuisin pää hänen kaulallaan aivan liki turkki turkissa, mutta jostain syystä täällä ei ole ollut tapana, että koirat makoilisivat keskenään lusikassa. Isin kesyttäminen jatkuu!

Lucy: Tammikuun 2. päivänäkin oli vielä näin komea aurinkoinen ilma! Emäntä oli käynyt testaamassa lumikenkiä ja pakastunut keli oli jäädyttänyt askelmat niin, että ne kantoivat häntä ilman lumikenkiäkin. Pienen matkaa tallusteltiin pellolla ja sitten vielä omalla tiellä. Tässä vaiheessa Emäntä alkoi jo olla huolissaan minusta, kun en suostunut enää syömään juuri mitään, mutta lenkille vain työnnyin edelleen mukaan.

Demo: Ja sitten meillä kävi kylässä tyttöjä! Snoopy on isin kollega kaverikoirista ja enemmän hänen ikäisensäkin, mutta Nasu on vielä alle vuoden ja näin ollen enemmän minun ikäluokkaani. Yhteislenkki sujui aika hyvin, kun tytöt kulkivat vierekkäin ja me kuljettiin isin kanssa parina.

Demo: Minulla oli niin hauskaa Nasun kanssa! Lucy-neiti kävi tervehtimässä tyttöjä, mutta hänet laitettiin portin taa makuuhuoneeseen, ettei hän rasittunut. Hän olisi myös mieluiten murjottanut keskellä keittiötä ja kieltänyt kaiken leikkimisen. Isi ei jaksanut enää sisällä leikkiä ja Snoopy-täti keskittyi meidän leluihin. Hän itseasiassa meni lopulta meidän lelulaatikkoon kahlaamaan, kun hänestä oli niin kivaa, kun oli paljon uusi leluja tutkittavana.

Snoopy

Demo: Vierailun jälkeen jo vähän nukutti. Minä olen ominut kokonaan tämän luolapedin. Olen myös ilmeisesti perheen koirista ainoa, joka osaa kaivautua tänne oikeaoppisesti vällyjen väliin. Muut ovat aina makoilleet vain tämän päällä.

Demo: Emäntä väittää, että olisin muka kalunnut meidän keittiönpöydän jalkaa. Ei pidä paikkaansa! Kyllähän kuvastakin näkyy, että puruluutahan minä kaluan, enkä huonekaluja!

Demo 4,5 kk

Lucy: Joulukuusikin on kestänyt pystyssä! Vain kerran Demo veti yhden tuollaisen hopeanauhan alas oksilta ja lyhensi sitä kymmenisen senttiä, mutta siitä saadun palautteen jälkeen koristeet ovat saaneet olla rauhassa. Tänä viikonloppuna sitten joulu pakataan laatikkoihin meilläkin odottamaan seuraavaa käyttökertaa.

Hyvää loppiaista lukijoillemme!