Lauantaiaamu valkeni pohjoisessa viileänä pienen tihkusateen kera. Oli siis täydellinen ilma jäljestää! Kun koe saatiin käyntiin, niin minä pääsinkin tulikokeeseen heti ensimmäisten joukossa. Koska meillä oli vain yksi auto ja kolme koiraa, niin minä ja Emäntäni hyppäsimme jäljentekijän autoon ja matkasimme jäljen päähän.
Tinon ja Tuiskun jäljet olivat samaan aikaan, joten meidän Emäntä meni jäljestämään vielä Tuiskun kanssa. Vieraan koiran lukeminen ei ole ihan itsestään selvä asia, joten Emäntä ei huomannut hänen vaihtaneen tehtävää linnustukseen. Tuiskun ensimmäinen jälki päättyi siis keskeytykseen.
Seuraavana päivänä eli sunnuntaina oli vielä se toinen koe. Tino ei enää lähtenyt metsään, koska oli jo saavuttanut kaiken, mitä tuli Norjasta hakemaan tuolla reissulla. Hänen ihmisensä meni tällä kertaa metsään Tuiskun kanssa. Meille tarjottiin mahdollisuutta mennä vielä toinen AK-luokan jälki ja todettiin, että sama käydä vähän jaloittelemassa, kun kuitenkin joudutaan koko päivä odottamaan ja koe on jo maksettukin. Toisen päivän jäljestyksen piti olla rento hyvänmielen jäljestys, kun tarvittava ykköstulos oli jo saavutettu. Ja niin se minulle olikin! Ihmismieli vain on typerästi toimiva ja jostain syystä jäljestyksen hyvin edetessä Emäntä ajatteli, että hän toivoisi tämän jäljen menevän vielä PAREMMIN kuin eilinen jälki. Olin saanut yhden moitteen liian nopeasta etenemisestä (ilmeisesti ei olisi tarkoitus, että 600 metrin jälkeä mennään alle vartissa...), joten nyt Emäntä päätti hidastaa minua oikein urakalla.
Katkokulmalle asti kaikki sujui hienosti. Minä menin nenä maassa ja Emäntä lompsi teatraalisen hitaasti perässäni. Katkolla tein tutun rengastuksen ja jatkoin ilmavainulla eteen päin. Emännällä heräsi epäilys, että olen saattanut vaihtaa hirvenjälkeen, koska pompahtelin ja vaihdoin ilmavainuun. Koska Norjassa ihminen saa ohjata koiraansa, hän otti minut lyhyempään naruun ja lähti rengastamaan aluetta. Pyörittyämme hetken, otin jäljen ja jatkoin matkaa. Emännästä tuntui, ettemme ehkä vieläkään olleet oikealla suunnalla. Hän kiskoi minua taas rengastamaan. Pyörimme hyvän tovin rinteessä vaivaiskoivikon reunassa, kunnes hän lopulta suostui seuraamaan minua. Hänestä tuntui, ettemme ehkä vieläkään olleet oikeasti jäljellä, mutta niin vain matka jatkui. Ja sorkka löytyi. Hän tunsi itsensä varsinaiseksi aasiksi, kun tuomari kertoi hänen ottaneen minut kahdesti pois jäljeltä! Olin tietenkin vaihtanut maavainun ilmavainuun, kun matalampi kasvusto oli vaihtunut korkeammaksi. "Luota enemmän koiraasi!" oli tuomarin viisas neuvo.
Tällä kertaa tuloksia odoteltiin vielä kauemmin. Varman nollan saaneet norjalaiset olivat jo pakanneet kimpsunsa ja kampsunsa ja ajaneet koteihinsa. Me vain törötimme paikalla odottamassa muutaman norjalaisen kanssa.
Lopulta tulokset julkistettiin: Tuisku sai vihdoin myös ykköstuloksen ja hän oli päivän paras koira! (Hän ei vielä valioitunut, mutta kun hän jonakin päivänä valioituu Suomesta tai Ruotsista, niin hänestä tulee samalla myös Norjan jälkivalio.) Spanieli oli tällä kertaa kakkonen ykköstuloksellaan. Ja minä olin taas kolmas! Emännän toilailu oli maksanut meille pisteitä, mutta tulos oli silti ykkönen. Hidastaminen sentään onnistui, kun tämä toinen jälki kesti 23 minuuttia.