Syksyn kulkua

Lucy: Syksy on lipunut eteen päin pikku hiljaa. Aamulenkeillä on ollut vielä useimmiten valoisaa, mutta yleensä väärä suunta.

Miksei voida jatkaa tähän suuntaan?! Kaikki kivat jäljet johtavat tänne päin...

Lucy: Iltalenkeillä on yleensä pimeämpää.

Rohkeasti vain...

Lucy: Viikonloppuisin on luksusta, kun saa lenkkeillä valoisan aikaan ja usein myös metsässä ja vähän vapaammin oman mielen mukaan.

Ninniä ja Moonaa on nähty myös välillä viikonloppuisin.

Täällä kotopuolessa on myös etsitty ja löydetty uusia kivoja lenkkireittejä. Yllättävä tapahtuma oli, että tuolla pellon reunassa, keskellä ei mitään, oltiinkin yhtäkkiä poikittain pyöräilijän edessä kaikkine flexihihnoinemme... Onneksi pyöräilijä huomasi meidät jo aiemmin, joten Emäntä ehti kelata meidät pois edestä. Ei arvattu, että siinä kulkee poikittain pyörätie.

Lucy: Ninni ja Moona olivat meillä yhtenä viikonloppuna kylässäkin. Kerran aiemmin meillä tuli Moonan kanssa vähän sanomista täällä meillä. Hän sai siitä hyvästä muistutuksen asemastaan paitsi minulta, niin myös hänen omilta ihmisiltään, koska hekin olivat sillä kertaa paikalla. Nyt Moona oli hyvin nöyrä alamainen, eikä itse asiassa meinannut uskaltaa tulla ovesta sisään, koska... no minä vähän niin kuin seisoin oven raossa poikittain edessä... Emäntä kutsui hänet sitten ohitseni sisälle, niin enhän minäkään Emännän mahdille mitään voi. Minunkin oli sitten vain annettava hänen olla. Nykyisin Moona kyllä osoittaa nöyrää alamaisuutta minulle jo minun pienimmästä kurkkuäänteestäni, joten tilanne on rauhoittunut.

Ninni löysi itselleen pedin työhuoneesta.

Moona joutui lauman alimpana tyytymään vähän vaatimattomampaan petiin. Tai taisi hän yön viettää keittiössä divaanilla. Hän yritti tulla ihmisten sänkyynkin, mutta Mestarin mielestä hän oli liian iso sinne.

Vierailun syynä oli, että Emäntä käytti lapinkoirat rallytokokisoissa. Ronikin oli ilmoitettu, mutta aiemmin viikolla Roni onneton juoksi aamulenkillä johonkin risuun, joka tökkäsi häntä silmään ja sitä lääkittiin varmuuden vuoksi tipoilla. Lääke oli dopingia, joten kisaosallistuminen oli peruttava.

Vain kolme tuntia myöhemmin myös Moona osasi rentoutua kisapaikalla...

Lucy: Rallytokossa on ollut ilmeisesti vaihtelevasti tuuria tänä syksynä. Ninni on saanut neljännen eli viimeisen koulutustunnuksen eli RTK4-tunnuksen. Moona on saanut RTK2-koulutustunnuksen ja aloittanut kisaamisen voittajaluokassa. Tänään hän olisi onnistuessaan voinut saada seuraavan eli RTK3-koulutustunnuksen, mutta hänellä oli kuulemma karannut mopo käsistä, kuten ihmiset kuvainnollisesti sanovat. Hän olisi halunnut käydä kunnioitavasti tervehtimässä tuomarin, ajanottajan ja sihteerin, mutta Emäntä oli pysäyttänyt hänet kovalla komennolla (siitä oli tuomittu miinuspisteitä -3 KOV eli kova komentaminen... vaihtoehto olisi ollut kehästä karannut koira ja hylkäys eli vain huonoja vaihtoehtoja, joista tämä ehkä oli paras). Moona oli kuitenkin sen verran pahastunut komentamisesta, ettei ollut tehnyt loppuja tehtäviä enää oikein. Tuloksena siis Moonan ensimmäinen nolla.

     Ninni ei ollut mahtunut mukaan kisaan ja Ronin nolla nyt ei ole enää mikään uutinen. Hän kävi hakemassa nollan mäyräkoirien rotumestaruuskisoistakin neljän tunnin yhden suuntaisen ajomatkan päästä. Sattuuhan noita... Mutta on hänelle sattunut tänä syksynä yksi hyväksyttykin tulos, ettei hän nyt aivan kelvottoman huonokaan ole.

Roni pääsi mukaan aurauskeppitalkoisiin. Hänellä oli oikein työnjohtajan liivit päällään.

Minä ole lenkkeillyt, laihtunut ja venytellyt niskaani.

Olemme myös osallistuneet taas tänä syksynä Emännän vetämään koirakerhoon. Lapset ovat taluttaneet meitä ja viime kerralla harjoiteltiin rallytokoa. Emännästä oli vähän kirvelevää nähdä meidät tekemässä paremmin rallytokoa lasten kanssa kuin hänen kanssaan...

Lucy: Perjantaina Roni kävi kaverikoiravierailulla joulunavajaisissa.

Emäntä ei aivan tullut mukaan ilmoittautuessaan ajatelleeksi, että paikalla on paljon ihmisiä, taustalla esitettiin kovaäänisiä musiikki- ja puhe-esityksiä (mm. tiernapojat), ohjelmassa oli myös poniratsastusta eli samalla torilla kopisteli myös poneja ja kaiken kukkuraksi paikalla pyörivät Joulupukki ja Hiisi! Siinä oli maalaispojalla vähän ihmettelemistä kaupungin menosta.

Joulupukille olin kiltti poika, mutta tuohon toiseen kaveriin en kyllä luota!

Lucy: Lopuksi vielä pieni kuvakimara mäyräkoiran ja lapinkoiran erosta.

Mäyräkoira

Mäyräkoira

Lapinkoira

Lucy: No osaavat lapinkoiratkin maata sohvalla. Ja kuten kuvasta näette, niin ihan hyvin tulemme Moonan kanssa toimeen. Minä tosin olin sohvalla ensin, mutta hän halusi tulla seurakseni.

Kaikenlaista kakkaa

 

Tämä seuraava päivitys tulee sisältämään tietoja siitä itsestään eli jos et nauti ulostejutuista, skippaa tämä!

Kakalla on monta tapaa ilahduttaa mäyräkoiran päivää. Emäntä-ihminen on tehnyt empiiristä tutkimusta mäyräkoiran ja kakan suhteesta jo yli kahdeksan vuoden ajan ja tässä joitakin havaintoja tutkielmasta meidän asiantuntijoiden eli mäyräkoirien vahvistamana.

Karkeasti ottaen ulosteet voidaan jakaa neljään luokkaan: 1. ulos tulevat kakat, 2. sisään menevät kakat, 3. turkkiin hierottavat kakat ja 4. nuuhkaisten ohitettavat kakat. Nämä luokat jakautuvat lisäksi useisiin alaluokkiin, toiset luokat voivat sekoittua ja toisaalta vastaan voi tulla vielä tunnistamattomiakin kakkaluokituksia.

1. Ulos tulevat kakat

Nimensä mukaan tämä luokka sisältää mäyräkoiran itsensä tuottamat ulosteet. Nämä voidaan kosteuden mukaan luokitella useisiin alaluokkiin aina vetisen roiskahtavasta rouhean kuivahkoon. Tavoiteltavin tuotos on taikinamaisen notkea tai kevyesti paakkuuntunut, mutta helposti katkeava määrämittaiseksi lohkoutuva pötkö.

Kakka voidaan luokitella myös tuotantoajan mukaan. Tärkein on tietenkin koko yön suolessa työstetty ja ruuasta hitaasti sulatettu aamukakka, joka putkahtaa aamulenkin alkutahdeilla lahjaksi universumia ilahduttamaan. Lähes yhtä säännöllisesti esiintyy iltakakkaa, joka on kuin hellä hyvän yön toivotus suolelta maailmalle. Melko yleinen on myös lenkkeilykakka, joka liikkeen jouduttamana työntyy muistomerkiksi matkan varrelle. Toisinaan esiintyy myös melko epätoivottua yökakkimista, mutta eittämättä sillekin on aikansa ja paikkansa olon helpottajana.

Ulos tultuaan tämä kakka ei yleensä vaadi muita toimenpiteitä, jollei ihminen sitten halua säästää tuotosta muovipussissa tuleville sukupolville.

Kuvituskuva. Lukijaystävällisyyden vuoksi juttu on kuvitettu muilla kuin aiheena olevilla kuvauskohteilla.

2. Sisään menevät kakat

Tämä ryhmä onkin sitten huomattavasti mielenkiintoisempi ulosteporukka. Toisinaan näet mäyräkoira voi tarvita pientä herkkuhetkeä ja silloin on mukava haukata vähän eteen sattuvaa kakkaa. Täyttä varmuutta tämän luokan sisällöstä ei ole, mutta tähän on listattu todennäköisimmät sisään menevät kakat ja toisaalta ehdottomat no no:t. Kaiken kaikkiaan ihmiselle ei ole näiden 8,5 vuoden aikana käynyt täysin selväksi ryhmien 2, 3 ja 4 ero eli millä perusteella uloste valikoituu tiettyyn ryhmään, emmekä ole vielä täysin valmiita paljastamaan kaikkia korttejamme, mutta tässä siis joitakin havaintoja.

Kissan kakka: ehdoton must! Syödään aina tavattaessa ja tarvittaessa niellään karkuun juostessa.

Jäniksen papanat: Tämän pitäisi kuulua mäyräkoiran ruokintasuosituksiin!

Lehmän ja hevosen lanta: Yleensä suuhun vain.

Lisäksi on jokin ruskea luonnon eläimen tekemä jätöskasa, joka haukataan innokkaasti (kts. myös kohta 4.). Onko kyseessä supi, kettu vai mäyrä, ei ole tarkkaan tiedossa. Toisinaan vessapaperijäämät paljastavat lähtöeläimeksi ihmisen. Nämä harvinaiset, joskus taajama-alueilla tapahtuneet haukkaukset kirvoittavat Emäntä-ihmisessä kaikkein karmeimmat kirkaisut ja yököttelyt.

Toisten koirien kakat eivät koskaan ole sisään meneviä kakkoja! Joku roti se olla pitää.

Erityisasiantuntijat 1 ja 2 kenttätyössään.

3. Turkkiin hierottavat kakat

Käytännössä mikä tahansa sisään menevä kakka on myös potentiaalinen turkkiin hierottava kakka. Ihmisen kannalta huojentavin on hyvin kuiva tai jäinen pökäle, josta ei jää turkkiin jälkiä. Tämän vastakohta on esimerkiksi sairaan supin limaisen öljyinen röhnä, jonka haju ei irtoa koiran lavoilta tuoksuvien shamppoiden eikä karkeiden kiroustenkaan jälkeen. Käsittely on toisinaan uusittava ja ilmeisti varsinkin kirosanojen viljeleminen oletettavasti lisää shampoon puhdistavaa vaikutusta.

Lintujen kakat ovat pääsääntöisesti turkkiin hierottavia kakkoja. Ihan käytännön syistä ne on helpoin nauttia ulkoisesti, koska ovat usein niin maahan lätsähtäneitä, että niitä olisi kiireessä hankala nuoleksia irti maasta.

Sian kakka kuuluu myös turkkiin hierottaviin. Lehmän kakka muuttuu turkkiin hierottavaksi, jos se on esimerkiksi traktorin renkaan alla litsaantunut tiehen siten, ettei sitä ole helppo saada suuhun.

4. Nuuhkaisten ohitettavat kakat

Tämä on ihmisen kannalta toivottavin ryhmä. Kuten jo tuli mainituksi, omat ja toisten koirien kakat kuuluvat tähän ryhmään. Tällainen pökäle saattaa joskus tarvita urealla merkitsemisen, mutta muita toimia tämä ei aiheuta.

Hirvien, peurojen ja kauriiden papanat eivät yleensä edes kiinnosta ja ne ohitetaan nopeasti. Karhun läjiä on tavattu verrattaen harvoin, mutta muistikuva on sellainen, että niistäkin kuljetaan nuuhkaisten ohi.

Näiden (melko) varmojen tapausten lisäksi on vielä sama aiemmin kohdissa 2. ja 3. esiintynyt epämääräinen ryhmä (kettu, supi, mäyrä?), joka toisaalta toisinaan voikin olla nuuhkaisten ohitettava kakka. Näissä tilanteissa hihna aina kiristyy eniten, koska viattomasti nuuhkaisten alkanut tutustumishetki saattaa hetkessä eskaloitua syömiseen tai kierimiseen, mutta yhtä mahdollista on, ettei mitään tapahdu. 

Mikä on siis se x-faktori, joka ratkaisee mäyräkoiran päässä toiminnan ohittamisen, syömisen ja kierimisen välillä? On mahdollista, että pelkällä havainnoinnilla ilman tarkempia mittauksia ja näytteenottoja ei johtopäätökseen koskaan päästä, mutta havaintojen tekeminen jatkuu.

Aikuisen koiran ylistys

 Aikuinen (mäyrä)koira tietää, milloin aamulla kannattaa nousta sängystä. Aivan turha lähteä heti ensimmäisestä ihmisen pieraisusta liikkeelle. Ihminen harhailee hyvän tovin kylpyhuoneen, keittiön ja makuuhuoneen väliä, ennen kuin on niin tolkuissaan, että ymmärtää kattaa aamiaisaterian rakkaalle karvakorvalleen. Siinä vaiheessa kun aamaisnappulat kolahtavat kuppiin, ilmiintyy mäykkis keittiön ovelle kuin taikaiskusta.

Aikuinen koira hallitsee myös rakkonsa ja suolensa toiminnan. Jos on vastikään illalla (10-12 tuntia aiemmin) käynyt ulkona numero ykkösellä ja ehkä kakkosellakin, ei ole mitään syytä ryntäillä ulos heti aamuruuan jälkeen. Aivan hyvin voi yrittää vaivihkaa hipsiä takaisin petille jatkamaan aamu-unia. Jos ihminen kuitenkin vaatimalla vaatii, että ulkona on käytävä, niin yläportaalla voi käydä hetken istuksimassa ja haistelemassa aamuilmaa ihmisen mieliksi. Toki siinä vaiheessa, jos on jo kerran nähnyt sen vaivan, että on tullut ulos asti, niin voihan sitä ehkä rakkoakin vajentaa ja voihan sieltä suolestakin jotain pientä aina ulos jättää, mutta mikään hätä tällaisilla asioilla ei yleensä aikuisella koiralla ole. (Toisaalta sen kerran kun tilanne on päällä, niin aikuinen koira tietää kyllä oikeutensa ulkoiluun ja sitten emäntä- tai isäntäihminen saa pompata ylös pediltään pitkin yötä juuri niin monesti, kuin vatsaa kouristaa!)

Aikuinen koira tietää myös, ettei ihminen katoa maailmasta, vaikka hän poistuu ulko-ovesta päivittäin ilman koiraansa. Tämä on sitä kuuluisaa (mäyrä)koiran omaa aikaa! Silloin on parasta ottaa pitkä loikka ihmisten sänkyyn, kaivautua tyynyn juureen ja ummistaa silmänsä. Ulkoa kuuluvia ääniä kannattaa toki välillä herätä haukkumaan, koska kuka sitä nyt koko päivää jaksaisi nukkua, mutta muuten päiväsaikaan ei kannata hötkyillä. Kun isäntäväki sitten palaa kotiin, kannattaa heidät ottaa oikein sydämellisesti vastaan hyppien, nuollen ja vaikka vähän vikistenkin, että heidän seuraava poissaolonsa olisi sittenkin vähän lyhyempi huonon oman tunnon takia, koska tietenkin ideaalitilanne on se, että palvelusväki on aina paikalla, mutta helposti aikuinen koira saa aikansa kulumaan ilman ihmisiäkin.

Tarvittaessa aikuinen koira jaksaa myös valvoa koko päivän ja olla alati tarkkana. Monet koirat nauttivat tehdessään työtä koko päivän ihmisensä kanssa, eivätkä poikkeusohjelmaa sisältävät tapahtumarikkaat päivät ole aikuiselle ylivoimaisia. Oikein hyvin voi käydä ensin 5-10 kilometrin kävelylenkillä ja jäljestää haavakkohirveä sen jälkeen kolme neljä tuntia. Tai treenata ensin agilitya ja sitten rally-tokoa... Aikuinen koira ei mene pilalle, jos lepo jää joskus päiväsaikaan minimiin.

Tästä päästäänkin taas yhteen aikuisen koiran vahvuuteen: useiden lajien taitaminen. Aikuinen koira on ehtinyt jo opiskella monenmoisia taitoja ja sen kanssa on voitu hioa monta asiaa huippuvireeseen. Aikuiselle koiralle voi tehdä verijäljen ja laahausjäljen melkein vierekkäin ja se osaa erottaa tehtävät ja hoitaa hommat. Aikuinen koira erottaa koiranäyttelypäivän, rallytokokisan ja mejä-kokeen toisistaan, jo reppuun pakattavista asioista. Aikuiselta koiralta voi myös vaatia asioita. Jos koira on itse halunnut kantaa lenkillä lapasta ja on sitten pudottanut sen tien viereen, voi sen lähettää noutamaan lapasen takaisin. Vaikka lapanen ei näkyisi, voi sanoa: "Roni, hae lapanen!" ja koira tietää jossain olevan lapasen, joka on nyt haettava tänne.

Lenkkeily aikuisen koiran kanssa on helppoa. Koira tietää, milloin kävellään hihnassa ja milloin ilman, eikä se häviä ilman hihnaa ollessaankaan. (Paitsi jos on jäniksen nähnyt Lucy. Silloin aikuinen Lucy voi poistua paikalta määrätietoisesti ja palata pienen hetken päästä omassa tahdissaan kotipihaan.) Aikuinen koira tietää oikeutensa nuuskia kaikkea haluamaansa ja osaa ottaa oman tilansa jarruttamalla esimerkiksi niskaa jännittämällä ja päätä kenoon taittamalla. Aikuinen koira tietää, ettei hihnassa nyitä eikä vedetä ja sama koskee koiran mielestä myös ihmistä. Nykimissäännön unohtanut Emäntä saa synkän mulkaisun osakseen hoputtamisesta ja hihnan nykimisestä. 

Tavallisimmat hoitotoimenpiteet ovat aikuiselle koiralle tuttuja, eikä sen stressikäyrä nouse hälyttävästi, vaikka peräkkäin suoritettaisiin kynsien leikkaaminen, turkin harjaaminen, hampaiden harjaaminen ja korvien puhdistaminen. Toki palkkaustiheyden on oltava kohdillaan, mutta pääasiassa aikuinen koira sietää jo monenlaista käsittelyä emäntänsä tai isäntänsä taholta. Hyvin luottavainen aikuinen koira voi luottaa myös vieraisiin ihmisiin, esimerkiksi eläinlääkäreihin, jos emäntä on hyvin vakuuttava, että tämän tädin tai sedän kannattaa antaa kurkistaa pipiä. Toki kaikkia ilmeitään aikuinen koira ei ehkä koe tarpeelliseksi peittää, joten jäykistyneet, järkytyksestä auki revähtäneet silmät voivat paljastaa jotain sisällä vellovasta tunnetilasta, kun eläinlääkäri tutkii rasvapatteja rinnasta tai peppurauhasia takapäästä.

Aikuinen koira tuntee arvon rakkauden. Aina on aikaa pienelle suukottelulle, hännän heilautuksille, rapsuttelulle ja lähekkäin ololle. Ei ole niin pientä matkaa (esim. keittiöstä vessaan), etteikö aikuisen koiran kannattaisi tehdä tuo matka yhdessä ihmisensä kanssa ja osoittaa uskollisuutta ja rakkautta kaikissa arjen hetkissä. Aikuinen koira aavistaa jo kaiken rajallisuuden ja elämän hetkellisyyden, ja osaa ottaa kaiken irti jokaisesta hetkestä. Seuraavasta hetkestä ei voi tietää, mitä se tuo tullessaan, mutta nyt on hyvä.

Lucyn laihis

 Lucy: Kävin reilut kaksi viikkoa sitten eläinlääkärissä. Reissu oli perus kontrollikäynti sydämen vuoksi. Sydän kuunneltiin ja ultrattiin ja kaikki oli pysynyt ennallaan. Sivuääni oli 4/6 ja hengitystiheys oli sama kuin ennen (n. 19 krt/min levossa). 

Sydämen lisäksi Emäntä halusi esitellä pattejani ja eläinlääkäri tunnusteli niitä ja arveli niiden olevan tavallisia rasvapatteja ja kehotti seuraamaan niitä. Jos kasvaisivat, niin tutkittaisiin. Kesällä kiertyneestä vilkkuluomestakin oli puhetta ja lääkärin mielestä silmä näytti ihan normaalilta. Hän ei halunnut käydä tonkimaan terveennäköistä silmää, ettei aiheuttaisi vahinkoa turhalla tutkimuksella.

Minulla oli siinä jo vähän tassu oven välissä, että eiköhän tämä ollut tässä, kun Emäntä pudotti pommin:

"Mitenkäs tuo Lucyn paino?"

"Mitäh?! Vaikene nainen!"

"Kun tuntuu, että on tuota ylipainoa kertynyt, kun kesällä ei voinut lenkkeillä ja närästyksen takia ei ole ruoka-annoksia voinut pienentää."

"Ole nyt jo hiljaa!!!"

Niin siinä sitten kävi, että meille annettiin jokin näytepaketti laihdutusruokaa. Se sisältää entistäkin vähemmän rasvaa ja jotakin kuituja, joiden pitäisi muka pitää näläntunne loitolla.

Neljäntenä laihdutuskuurin päivänä olimme rally-tokotreeneissä. Olimme Ninnin kanssa ja hänen emäntänsä autolla. Meidän Emäntämme laittoi minut vapaana takapenkille odottamaan vuoroani. Ninniä varten oli pilkottu lihapullia avoimeen pussiin...

Ninnin emäntä avasi juuri auton oven, kun olin lipomassa suupieliäni viimeisten lihapullapalaste jälkeen. Olin helpottunut, kun sain vihdoin helpotusta nälkääni.

Kahden viikon päästä pahin oli tapahtunut: olin laihtunut! Olin menettänyt kallisarvoisia, vaivalla kokoon haalittuja grammoja! Tätä menoa olen pian pelkkää luuta ja nahkaa. Emäntä sanoo, että olen hänen mielestään jo piristynyt selvästi olon keventyessä ja ilmojen viiletessä. Kai sitä nyt on pakko olla valppaana joka hetki, ettei menetä yhtään mahdollisuutta pienimpäänkään suupalaan! Minun onnekseni Mestari on sentään välillä vähän suurpiirteinen ruoka-annostensa kanssa ja saattaa tiputtaa lattiallekin jotain. Muuten olisin jo ehkä mennyttä koiraa...

Olisiko tuolla puskassa rasahtanut joku pihviaines?

Ensin nälkiinnytät ja sitten vielä juoksutat päivittäin pitkin metsiä! Eikö sinulla ole Emäntä enää mitään moraalia?!

Roni: Minusta on kivaa, kun Lucy-neiti on taas leikkisä! Ei hän oikeasti kärsi, vaikka valittaakin muodon vuoksi.

Roni: Öö tuota Lucy-neiti, sinä et vissiin huomannut, että minä vähän niin kuin makasin tässä sängyssä jo... Että tulit siihen vähän niin kuin minun paikalleni...

Kesälajien kauden päätöskoe

Roni: Lauantaina meillä oli, jälleen kerran, aikainen aamu Emännän kanssa. Ajomatkaakin tuntui kertyvän taas ihan kunnioitettavasti.

Neljän tunnin röykkyytys autossa... Tämän olisi parasta olla joku kiva juttu!

Jonkinlainen kämppä metsän keskellä, lammen rannalla meitä siellä perillä odotti, joten ihan hyväähän se lupasi. Autoista näytti purkautuvan kaikenlaisia erinäköisiä metsästysterriereitä ja yksi ihastuttava pitkäkarvainen mäykkyneito. Paljoa enempää ei tarvinnut houkutella. Olin mukana, mitä ikinä tapahtuisikaan!

Tämä olikin vaihteeksi vesiriistakoe! Kivaa!

Kokoontumispaikalta ajeltiin vielä toiselle metsätielle, jonka varrella tehtiin ensin kokeen laahausjäljet. Otettiin Emännän kanssa niin rennosti, että oltiin lopulta vähän myöhässä omalta suoritusvuoroltamme. Sen verran Emäntä ehti kuulla, että muutama koira oli käyttäytynyt oudosti metsässä ja jättänyt linnun palauttamatta ohjaajalleen. Siinä vaiheessa Emännällekin tuli ohimennen mieleen, että entä jos minäkin tekisin saman tempun, mutta hän sammutti huolensa saman tien, koska hän totesi, ettei mahtaisi sille mitään kuitenkaan, jos päättäisin olla lintua kantamatta.

Sattui kuitenkin sellainen tavallisempi päivä minulle ja toin linnun ensin siihen lähettyville ja sitten pienellä lisäohjeistuksella lopulta käteen asti. Kai se on vähän sellainen periaatekysymys, että haluan aina tiputtaa linnun siihen näköetäisyyden päähän, enkä juosta suoraan luovuttamaan sitä käteen asti. Saan pidettyä Emännän sillä tavalla paremmin jännityksessä! Tästä suorituksesta 9/10 pistettä.

Seuraavaksi ajoimme tien päähän, jossa odotti hieman jo epämukavasti viilennyt suolampi. Omalla vuorollani olin niin intoa täynnä, etten toki ihan heti huomannut veden viileyttä. Luvan saatuani kirmasin rantaan, etsin hyvän kohdan ja pulahdin uimaan. Ensimmäinen uimalenkki ei vielä ollut riittävän pitkä. Vaati kaksi uusintalähetystä, että sain uitua melkein koko alueen. Yksi nurkka jäi vähän vajaaksi, mutta tuomari sanoi suorituksen olevan arvokkaampi, jos Emäntä saa minut siinä vaiheessa käskystä kiinni, kuin että menisin vielä uimaan. Luoksetulo ei yleensä tuota minulle ongelmia eli tästä tulokseksi 7/10 pistettä. (Tässäkin minulla on tuo oma tapani mennä veteen aina useamman kerran ja useampi lähetys on aina automaattisesti 7 pistettä...)

Lopuksi tiesin jo, mitä odottaa ja niinpä minut vihdoin ohjattiin odottamaan linnun noutoa vedestä. Hieman meidän vakio aloituskuviomme kärsi, kun en suostunut istumaan märällä sammalikolla. Niinpä sain tehdä paikalla olon seisten, mutta onnistui se niinkin. Käskystä ryntäsin linnulle (ranta oli vähän vaikea, kun veteen ei voinut kävellä, vaan täytyi hypätä sammallautan reunalta, joten haukahdin muutaman turhautuneen haukahduksen rannalla ennen veteen loiskahtamista) ja uin se suussani rantaan. Sammalikkoon oli aika työlästä vetää itsensä vedestä iso vesilintu suussaan, mutta onnistuin siinä kuitenkin. Uimisen jälkeen halusin pienen hetken itsekseni linnun kanssa. Emäntä halusi linnun itselleen nopeammin. Samalla huomasin, että rannalla pienen näreen takana oli joku mies. Vähän siinä meinasi mennä pasmat sekaisin, kun Emäntä käskee tuomaan lintua, ei huvittaisi luopua siitä ja pusikossa piileksii vieras mies (linnunheittäjä ja ampuja, toim. huom.). Pienen edestakaisin juoksentelun ja lukuisien kierimisten jälkeen toimitin linnun Emännälle käteen. Tästä osiosta pisteitä tuli 9/10.

Palkintoja jaettaessa minulle selvisi, ettei tämä ollutkaan mikä tahansa vesiriistakoe vaan epävirallinen SM-kisa vesiriistassa eli rotujen välinen mestaruuskisa. Paikalla olivat siis kaikkien koemuodossa kisaavien rotujen parhaat koirat. Mäyräkoirissa osallistumisoikeus on rotumestaruuskisan kahdella parhaalla ja olin siis mukana, koska sijoituin kesällä toiseksi RM-kisoissa.

Ja niin vain kävi, että minun tulokseni VERI1 25/30 p riitti sijoituksissa toiseen palkintosijaan eli sain SM-hopeaa! Kultaa vei viime vuoden mestari, saksanmetsästysterrieri, joka sai tällä kertaa kokeesta täydet 30 pistettä. Pronssille tuli parsonrusselinterrieri, jonka tulosta emme valitettavasti muista.

SM2 VERI1 25/30 p

Tuntui uskomattomalta sijoittua näin hyvin niin kovassa porukassa, mutta totta se oli. Tein tasaisen, omannäköisen suoritukseni ja tällä kertaa se toi hyvän sijoituksen. 

Kotimatkalla Emännällä oli minulle ylläri.

Oho... mikäs se tämä on?

Emäntä on kuullut monilta koiraharrastajilta, että hyvän kisasuorituksen jälkeen he ovat vieneet koiransa hampurilaiselle. Meillä ei ole sellaista tapaa ollut, mutta nyt Emäntä ajatteli, että olisiko SM-hopea kuitenkin jo hampurilaisen arvoinen suoritus.

Tosin lopulta sain syödä vain pihvin, joten ehkä pitää saada kultaa jossain lajissa, että saan koko hampurilaisen?

Sitten kun seuraavan kerran tarjoat minulle hampparin, niin voisinko saada sen ilman näitä kastikkeita? En haluaisi valittaa, kun kerrankin saan tällaisen herkun, mutta tämä ketsuppi ja majoneesi eivät ole aivan minun makuni mukaisia...

Riista sekoitti jälkikoiran

PM5 VOI3 22/50p

 Sunnuntaina 5.9.2021 piirinmestaruusmejäkokeissa yön aikana jäljen yli kuljeksinut riista sai Ronin mielen sekoitettua siinä määrin, että jälkikoira vaihtoi verijäljen katkokulmalla riistajälkeen. Jäljelle palautuksen jälkeen houkuttelevat riistahajut saivat kokeneen jäljestäjän kääntymään häntä liehuen edelleen paluujäljelle kohti kesken jäänyttä riistan jäljestystä. Toisen palautuksen jälkeen mejäveturin oli lopulta uskottava, että riistaa ei tänään metsästä olla hakemassa ja häntä painui normaaliin jäljestysasentoon maata viistäen ja loppumatka edettiin pääasiassa jälkiuraa pitkin aina kaadolle asti.

Kaatona oli peuransorkka

      Koiranohjaaja sanoi huomanneensa jo suorituksen alkupuolella, että verijäljen seuraamiseen oli vääränlainen draivi päällä. Tavallisesti jälkiuraa etenevä jälkinenu hyppelehti nyt lähes vallattomasti pitkin metsää erilaisia vaihtoehtoisia tehtäviä etsien. "Sain siitä ekalta kulmalta pyöriessäni hyvät riistahajut nenääni. Seurailin siitä sitten vuoroin verijälkeä vuoroin riistajälkeä toiselle katkokulman sisältäneelle kulmalle. Siinä katkokulmalla oli sitten tehtävä se ratkaisu, että seuraanko riistaa vai verta. Hetken siinä punnitsin ja totesin sitten itselleni, että helkkari, koko kesä on kuljettu veren perässä, että mitä jos pistäisi elämän risaiseksi ja menisi kerrankin tätä riistajälkeä pitkin! Oikein siinä sellainen riemu nousi rintaan ja tunsi kerrankin elävänsä! Eihän siitä sitten valmista tullut, vaan lopulta oli sinne verelle taas palattava... Onhan se ok sekin, mutta kyllä lämmöllä muistelen viime syksyä ja tunteja kestänyttä hirven jäljestystä...!" kommentoi koesuorituksen etenemistä tuoreeltaan kauden ensimmäiset kaksi hukkaa tehnyt mejä-veteraani.

Tyytyväinen osallistuja suorituksensa jälkeen

     Elämänsä ensimmäisiin piirinmestaruuskisoihin tiensä raivannut Roni-boy jäi tuloksellaan VOI3 22/50p koko kisan viimeiseksi eli sijalle 5. Voiton vei uusi tulokas labradorinnoutajauros Ukko, joka saavutti jäljestysvalion arvon samaisessa kokeessa. Ronille tämä kisa oli koekauden viimeinen mejä-koitos. Tulos ei näyttänyt Ronia harmittavan: "Se harmittaa, että sain mahtavan, vinkuvan rotan palkinnoksi ja heti kotiin päästyä Lucy-neiti omi sen, enkä nyt voi leikkiä palkintorotallani, koska Lucy-neiti makaa sen vieressä!" Myös koiranohjaaja vaikutti helpottuneelta, että saa vihdoin ripustaa pyykkipojat kaapin perukoille talveksi kevättä odottamaan.

Viimeisenä jälkivuorossa olevan koiran päivä on yhtä suurta odotusta.

Kokeen kiintiömäyräkoira laukauksensietotestissä

Koepäivää edeltävä yö vietettiin kylässä ja ilmeisesti maailmassa on vielä paikkoja, joissa katuvalot palavat, vaikkei meidän kotinurkilla sellaista luksusta enää olekaan.

Koti kuului Maisu-kissalle.

Ronin oli vaikea käsittää, kuinka kissa saa niin monta kertaa ruokaa.

Toisaalta Roni oivalsi pian, että kun nätisti odottaa, niin kissa jättää kyllä kupin pohjalle joitain lihapaloja koirankin nautiskeltavaksi. Samalla Roni huomasi myös hieman itseltäänkin salaa, että hän pitääkin oikeastaan enemmän kissan- kuin koiranruuasta. Ei kai se kuitenkaan kenestäkään vielä kissaa tee, eihän?! Ehkä hän on vain cat curious?