Kevättutkimuksia lumikengillä

 Lucy: Tämän kevään uutuushauska on ollut lumikenkäily. Emännällä on ollut maaliskuun alusta lähtien lainassa lumikengät ja olemme yöpakkasten jälkeisinä aamuina käyneet vielä aivan viime päivinäkin aamuisin lumikenkälenkeillä läheisillä pelloilla. Viimeeksi tänä aamuna.

Lumikenkäilyvarustus: Lumikengät, sauvat ja vyöremmi, johon flexit saa pujotettua

Roni: Meillä toki on vain omat tassut allamme. Eihän meiltä oikein sujunut se tossut jalassakaan kulkeminen saati sitten, että olisi jokaiseen jalkaan viritelty joku koiran lumikenkä! (Joita siis ei kai onneksi ole olemassakaan...)

9.4.2021 Toisessa kohtaa oli enemmän lunta....

...kuin toisessa. Tämäkin kuva 9.4. Vielä löytyi kuitenkin reitti lumikenkäilijälle.

Lucy: Pellolla lenkkeilyssä on monta etua. Esimerkiksi tiet ovat täällä tällä hetkellä melko rapaisia, joten hangella kulkiessa pysyy puhtaana.

7.4.2021 Roni

7.4.2021 Lucy

Roni: Pelloilla on valtavasti eläintrafiikkia öisin ja kaikesta jää jäljet hangelle! Jälkien tutkiminen on aivotoimintaa vilkastuttava riemunlähde. Öisistä kulkijoista pudonneista ruskeista aarteista puhumattakaan...

22.3.2021 Bigfoot

22.3. Littlefoot

22.3. Middle-sizedfoot

Lucy: Hangen alla kulkee myös kaikenlaista pientä vipeltäjää vielä aamuisinkin ja tarkka myyräkoiran korva kuulee kaikenlaisen rapinan. Minä olen hionut kettumaista saalisloikkaani ja poraudun jo aika nopeasti hankeen. En tosin ole vielä saanut saalista kiinni...

3.4. Myyräkoirat työssään

Roni: Mainitsemisen arvoista on ehdottomasti myös kieriminen! Voiko olla nautinnollisempaa kuin kieriä sydämensä kyllyydestä kevätauringossa kirkkaan valkoisella lumihangella!

9.4.2021

Roni: Valitettavasti tänä aamuna lenkillä kävi niin, että olimme vähän myöhään liikkeellä ja hanki olikin monin paikoin jo alkanut pehmentyä ja näin ollen kaiken juoksemisen, kierimisen ja kaivamisen tuoksinnassa Lucy-neiti kompuroi pehmeässä hangessa ja venäytti hartiansa. Emäntä sai vähän ekstratreeniä, kun hän joutui kantamaan Lucy-neidin kotiin tietenkin pellon kauimmaisesta kolkasta ja vielä kahden ojankin yli. 

     No vähän huilia ja hierontaa (ja kipulääkettä), niin eiköhän se siitä taas ala tokenemaan.

20.3.2021

Ja sama paikka 11.4.2021. Kevät etenee!

Lucy: Emäntä oli liittynyt Facebookissa johonkin koirien virikkeistäminen ja aktivointi -ryhmään. Siellä joku oli esittänyt tällaisen mullistavan idean: Anna koirasi nuuskia lenkillä! 

    Meillä on aina lähdetty hyvin vahvasti siitä ajatuksesta liikkeelle, että koirien kanssa lähdetään lenkille juuri siitä syystä, että me saamme nuuskia. Nämä lumikenkälenkit pelloilla ovat siis olleet nimenomaan mitä parhainta koirien aktivointia, koska siellä tallustellaan hiljaa, pysähdellään kaivelemaan ja nuuskitaan oikein kunnolla!

Lattea LUT-treeni

 Tapahtui kaksi viikkoa sitten

Lucy: Mitenkäs ne sinun luolakoirien taipumuskokeen treenit eli LUT-treenit menivät, Roni?

Roni: Eihän siinä... ajeltiin sellainen kevyt kolmituntinen Emännän kanssa ja sitten oltiin jonkun navetan parkkiksella ja siellä navetan vintillä oli sellainen keinoluolasto.

Lucy: Mitä siellä piti tehdä?

Roni: En minä oikein tiedä... Jotenkin sain sen vaikutelman, että minun olisi toivottu haukkuvan sille häkissä kököttävälle ketulle, mutta minusta siitä ei ollut mitään harmia eikä huolta, kun sehän istui kiltisti hiljaa häkkinsä nurkassa. Haistelin minä sitä kohteliaasti ja seisoskelin ihan rennosti siinä häkin nurkalla, mutta enemmän minusta oli arveluttava se ilman häkkiä vapaana navetan ylisillä kuljeskeleva äijänköriläs, jonka housunlahkeet haisivat mäyrille ja supikoirille. Sille minä haukuin oikein vakuuttavasti.

Välillä kävin autossa hengailemassa ja sitten sain vielä toisen yrityksen. Äijänköriläs haki autostaan pikkuriikkisen mäykkynartun ilmeisesti ikään kuin minulle mallia näyttämään. Siinä vasta oli kuule tiukka täti! Minä yritin ystävällisesti nuuskia hänen pyllyään ja lepytellä häntä leikkiinkutsueleilläni, mutta tämä ei kuin vain haukkua paukuttaa ketulle niin, että räkä suupielistä roiskui!

Tässä vaiheessa Emäntä totesi kouluttajalle, että minä olen hänen mielestään ollut aina vähän enemmän lover kuin fighter. Kouluttajaäijä hymähti hyväntuulisesti, mutta saattoi hän mielessään pitää minua turhanpäiväisenä luolakoirana. Mutta mihin tämä maailma joutuisi, jos kaikki olisivat aina toisiaan haukkumassa ja kimppuun hyökkäilemässä! Kyllä meitä herkkiä adoniksiakin tarvitaan, jotka emme häpeä näyttää tunteitamme ja puhua rakkaudesta. Esim. juoksuisille nartuille lurittelen mielelläni sydämeni kaipuusta...

Lucy: Pääsitkö sinä sinne luolaan sitten könyämään?

Roni: No en... Ilmeisesti se ketulle öykkäröinti olisi ollut jonkinlainen tulikoe tai vähimmäisvaatimus, että olisi päässyt luolastoa tutkimaan.

Lucy: Eli teidän seitsemän ja puolen tunnin reissunne luolatreeneihin ei sisältänyt lainkaan luolassa oleskelua?

Roni: Ei.

Lucy: Kuulostaa vähän minun LUT-treeneiltäni. Tosin ne olivat lähempänä (vain tunnin matkan päässä) ja minä en nähnyt edes kettua navetan nurkassa istuessani. Mutta sinä et siis päässyt toteuttamaan pitkäaikaista haavettasi luolassa kömpimisestä, vaan joudut jatkossakin tyytymään hihnassa ojarumpujen koluamiseen?

Roni: No jotensakin niin... mutta kyllähän ojarumpuihinkin on hauska kurkistella!

Väistä Lucy-neiti! Minun vuoroni välillä!

Maaliskuinen sulkutila

 Roni: Jaa-a... Mitähän sitä tästä ajasta kertoisi... Välillä oli kylmä. 

Tossuissa taapertaminen ei suju juuri sen paremmin kuin aiemminkaan. Minä juoksen ja kierin tossuni pitkin poikin irti ja Lucy-neiti köpöttää kuin selkävaivainen vanhus. Joka hän toki onkin...

Lucy: HEI! En minä nyt NIIN vanha ja NIIN selkävaivainen ole... Tossuilla on vain aivan järjetöntä kulkea. Koko ajan tuntuu, kuin jalat tarttuisivat johonkin, vaikka kuinka nostelisi niitä.

Roni: Sitten oli vähän lämpimämpi, mutta se ei sujunut ainakaan Lucy-neidiltä sen paremmin.

Voisikos joku vähän jelpata tämän alustan puhdistuksen kanssa välillä, kun ei meinaa tassut tavoittaa tietä enää...

Roni: Ninnin ja Moonan luona käytiin viime viikonloppuna, kun Emännällä oli siellä päin hoidettavia asioita. Sen verran eristyksissä on elelty puolin ja toisin, että rohjettiin siellä käymään.

Roni: Emäntä on taas osan työpäivistään seissyt työhuoneen nurkassa puhumassa yksin tietokoneelleen. Omituinen ammatti, mutta ei se meitä ole vaivannut. On ollut mukava toimia taas toimistokoirana työhuoneen patjalla. Meitä vartenhan on täytynyt sijoitella makuupaikka joka huoneeseen, että meille löytyy aina mieluisa makoilupaikka.

Roni: Aamulenkeillä on mukava suorittaa jälkitutkimusta, että mitä kaikkea täällä kotinurkilla on taas yön aikana viipottanut. Metsästyskoiran näkökulmasta täytyy sanoa...

Lucy: Et sinä mikään metsästyskoira ole!

Roni: No voisin olla! Okei metsästyskoiraROTUISEN koiran näkökulmasta. Onko nyt parempi?

Lucy: Lähempänä totuutta ehkä...

Roni: No niin. Sisäisen metsästäjänsä löytäneen koiran näkökulmasta täytyy sanoa, että tämä vaihdos maalaismaisemiin on ollut lottovoitto! Kyllähän niitä lajitovereidenkin merkkejä aina lueskelee, mutta ne ovat vähän sitä samaa... Juoksut menossa tai tulossa, "Musti was here", jne. Mutta toista ovat nämä metsäneläinten viestit!

Roni: Yhtenä aamuna oli esimerkiksi hirvi kahlannut aamulenkkireittimme poikki tuosta tontin nurkalta! Kyllä ei tällaista tapahtunut kyläkeskuksessa koskaan! Näitä jälkiä jaksettiin haistella monta päivää.

Lucy: Emäntä vähän ihmetteli, että mitähän me meinattaisiin tuollaiselle hirvelle tehdä, jos sellaisen joskus kiinni saisimmekin, kun upposimme kokonaan pelkkään yhteen sorkan jälkeen, kun kurottauduimme pohjalle asti jälkeä haistelemaan. Minä en ole koskaan hirveä nähnyt, niin en minä osaa sanoa, minkä kokoinen sellainen on...

Roni: Jäniksen jäljet eivät ole aivan niin kiinnostavat, mutta niitä täällä on paljon. Emäntä on arvellut, että jäniksiä/rusakoita on useampia tai sitten yksi on todella kiireinen. Mestari on jo useamman kerran nähnyt pihallamme yhdessä valkoisen ja ruskean pupusen. Todistettavasti niitä on siis ainakin kaksi.

Lucy: Kettukin on näköjään ollut samalla pellolla liikkeellä. Ilves ei sentään ole ihan äsken jälkien perusteella ollut näillä main.

Roni: Tylsyyttä on yritetty pitää loitolla erilaisin harjoituksin. Oikeita treenejä ei taaskaan saa olla, mutta jotain kotipuuhastelua sen sijaan.

Yksi juttu oli tällainen lelujen lelukoriinkeräämisharjoitus.

Roni

Lucy

Mitäs sitten leikitään?

Lucy: Yhtenä päivänä Emäntä yritti opettaa Ronille lehden kantamista postilaatikolta kotiin. Kantaminen sujuikin hienosti. Lehden luovuttamisessa olisi kai ollut vielä vähän parantamisen varaa.

Lucy: Sitten on harjoiteltu pulkassa istumista. Tämä harjoitus on kuulemma hyvä aloittaa hyvissä ajoin siltä varalta, että me olemme jonakin päivänä vanhoja ja raihnaisia ja emme jaksa enää kävellä kunnolla, jolloin meitä voi tarvittaessa vetää mukana pulkassa.

Roni: Sinun kohdallasi ei tiedä, vaikka se päivä olisi jo ylihuomenna!

Lucy: Pöh...

Roni: Tänään käytiin laajentamassa paikallistuntemusta lumikenkäkävelyllä.

Lucy: Meitä hanki tosin kantoi ihan omilla karvatassuilla, mutta Emännällä oli muoviräpylät apuna hangen päällä kestämisessä. 

Roni: Pikkaisen mälsää oli, kun lenkki tehtiin vastuullisesti flexihihnoissa. Jäätiin kiinni jokaiseen risuun ja oksaan pellon reunassa, mutta reunaa pitkinhän sitä oli pakko kulkea, kun siinä kulki jänisten pikatie. Jonain aiempana päivänä pellolla hiihdellessään Emäntä oli aiheuttanut jollekin jänöpupulle lähes sydänkohtauksen ja jottei vastaavaa tapahtuisi tällä kertaa iloisella ajohaukulla säestettynä, ei meillä ollut asiaa vapauteen. 

Lucy: Emäntä oli kuulemma ylhäältä tähystystornistaan nähnyt jäniskevennyksen tälläkin kertaa, kun joku pitkäkorva oli viilettänyt kauempana rinteessä meitä karkuun pää viidentenä jalkana, mutta me mäyräkoirat emme sellaista ehtineet maan tasalta tajuamaan.

Nam, papana..... nam, papana..... nam, papana....... nam, papana...... nam, papana.....

Roni: Että sellaista eloa sulkutilassa haja-asutusalueella. Ilman puuttuvia rally-tokotreenejä mikään ei olisi siis muuttunut. Muita ihmisiä ei olla nähty täällä moneen viikkoon ei ennen sulkutilaa eikä sen aikana, että oikein on turvallista.

Paistaa se päivä työhuoneen nurkkaankin...

26 sekuntia

 Sen aikaa kestää kahdella mäyräkoiralla herätä tiedottomuuden tilasta alkuiltaunilta täyteen kerjäysvalmiuteen keittiön lattialle, kun makkarapaketti otetaan jääkaapista. 

Toinen, punaturkkisempi, tuli lyhyemmästä matkasta ja faktojen toteamiseen meni 12 sekuntia. 

Mustaturkkinen saapui vaistonsa ohjaamana viereisestä huoneesta 14 sekuntia myöhemmin. 

"Kyllähän tätä kerjäämistaitoa on jo vuosia positiivisella vahvistamisella harjoiteltu ja nopeasta makkarapakettiin reagoimesta on aina pienet makkarasiivut tarjoiltu...", keittiöstä todetaan. 

Lintubongailua kotipihassa

 Roni: Emäntä haluaa nyt ehdottomasti näyttää, että on hän saanut parempiakin lintukuvia aikaiseksi. Hän sai taas pidemmän objektiiviputken lainaan, niin sillä jo melkein saa järkeviä kuvia. (Ostaisi jo oman, kun hävettää aina lainata Moonan ja Ninnin emännältä...)

Meillä oli ensin Emännän kanssa vähän erilainen näkemys lintubongailusta. Hän laittoi maahan siemeniä ja minä ajattelin olla mukava ja asetuin vahtimaan, etteivät mokomat linnut varasta hänen siemeniään. Piti kuulemma siirtyä kuistille, kun siemenet oli tarkoitettukin linnuille.

Roni: Sitten huomasin, että linnut nokkivat talipalloja ja menin puolustamaan taliaarretta. Ei kiitelty siitäkään.

Roni: Jouduin sisälle. Ei arvostettu taaskaan mäyräkoiran osallistumista harrastuksiin...

"Mitähän sitä tänään söisi?"

"Auringonkukan siemeniä vai auringonkukan siemeniä..."

Punatulkku suostui kuvattavaksi vasta ikkunan läpi myöhemmin alkuillasta.

"Kaverit vaihdetaan jo! Minä olen ollut vahdissa jo vaikka kuinka kauan..."

"Ihan kohta."

"Vaihdetaan jo! Vaihdetaan jo!"

"Joo joo! Ihan kohta! Odota nyt!"

Ihan lomalla

Lucy: Oli aika yllätys, kun yhtäkkiä tänään hurahti auto pihaan eikä siinä vielä kaikki, vaan sen jälkeen ulko-oven takaa kuului koiran iukahtelua. 

Roni: Oltiin siinä hetki silmät ymmyrkäisinä, että kuka tänne muka on tulossa ja vielä koiran kanssa! Mutta Moona ja Ninnihän sieltä saapuivatkin ihmisineen vastavierailulle. 

Ninni ja Roni

Lucy: Suunnilleen ovesta astuttuaan he olivat löytäneet meidän puruluujemmamme lelulaatikosta ja kumpikin huseerasi saman tien sikari suupielessä. Moona söi löytämänsä luun siltä seisomalta, mutta Ninnistä olisi ollut jännittävämpää kuljeskella luu suussa ja murista siitä kaikille lähelle tuleville. Kyläilyrauhan taatakseen ihmiset takavarikoivat hänen luunsa uuninpankolle.

Ninni menetettyään puruluun

Roni: Käytiin vähän kävelyllä esittelemässä lähimaisemia Ninnille ja Moonalle ja sitten puuhailtiin hetken aikaa pihamaalla.

Lucy: Ja kun heidän emäntänsä on tehnyt viimeeksi Nose Work -kätköjä meille, niin meidän Emäntä teki nyt vastaavasti kätköt myös heille. Emäntä epäili toiseen kätköön tipahtaneen vain puolikkaan pisaran hydrolaattia, mutta löytyi sekin kätkö kuitenkin. Minä olen tällä hetkellä meistä ehkä kaikkein itsenäisin nuuskija ja lähdin epäröimättä ratkaisemaan tehtävää nenä suhisten. Ninni olisi halunnut uudessa paikassa, että hänen emäntänsä olisi kertonut, mistä pitäisi etsiä. Ronikin jäi välillä tuijottelemaan Emäntää ja tarvitsi uusia käskyjä jatkaa tehtävän suorittamista, samoin Moona, joka kuitenkin oli tällä kertaa jo hieman edelliskertoja sinnikkäämpi.

Moona

Roni: Loman... hmm... kunniaksi, Emäntä on muistanut taas järjestelmäkameransa olemassa olon. Homma lähti liikkeelle lintukuvauksena...

Kyllä siellä ihan totta on sinitiainen kuvan keskellä!

Ehkä uudelleen rajattu versio paljastaa linnun paremmin...

Oli siinä vielä äsken hömötiainen...

Lucy: Mutta koska hyvin pian kävi tuskallisen selväksi, ettei villin luonnon kuvaaminen ole edelleenkään helppoa...

Mihin se tsirppi nyt jo ehti?!

Ehkä ei aivan vuoden luontokuva-ainesta tämäkään?

Roni: Niinpä kamera kääntyi pian meihin koiriin ja koirakuvaukseksihan se taas meni...

Hurjat pihavahdit

Täällä vartioin minä... kai...

Minäkin vartioin! Aina kun jaksan...

Lucy: Sitten touhu lähti aivan lapasesta ja seurasi kuvatutkielma nukkuvista mäyräkoirista. Antakaa hänelle anteeksi. Hän on vain ihminen, jolla on liikaa aikaa ja liian vähän aktiviteetteja. Pian työt taas jatkuvat...

Onko tämä aivan välttämätöntä?

Ja ne aikovat vielä sulkea kaikki aikuisten harrastuspaikat moneksi viikoksi... Onko tässä ajateltu yhtään yhtäkkiä kaiken huomion keskipisteeksi joutuvia koiraparkoja?

Luulisi, että lenkkeily, kaverit, hajutreenit ja aamupäivän leipominen olisivat jo uuvuttaneet sen mutta ei. Siinä se vain vieläkin jaksaa kyykistellä kameransa kanssa...

Mene.... pois....