Kun mäyräkoira mäyrän kohtasi

 Roni: Tavallinen iltakävely on päättymässä. Kävelemme tietä kotipihaa kohti. Olemme jo melkein omassa pihassa, kun Emäntä tuttuun tapaan päästää minut irti juostakseni omalle pihalle ja siitä sisään. Lucy-neiti on jäänyt huilivuoroon edellispäivän pitkän lenkin ja pihalla puutarhahommissa viileässä maassa istuskelun aiheuttaman pienen ontuman vuoksi.

Kipaisen Emännän edelle ja tajuan, että nyt on joku muukin kävelyllä tonttimme yläpuolella. Ampaisen metsän puolelle ja aloitan riemukkaan haukun otuksen ympärillä. Emäntä kiroaa ja juoksee perääni. "Pitikin päästää koira irti ennen pihaa..."

Oletan ensin, että kyseessä on supi kesävärityksessä. Tämä matala möyriäinen osoittautuukin vain tuplasti häijymmäksi! Kun Emäntä ennättää luokseni, hyökkääkin mäyrä yhtäkkiä minun kimppuuni. Huudan kurkku suorana ja niin huutaa Emäntäkin. Mäyrä luopuu hyökkäyksestään ja asemoi itsensä uudestaan puolustusasemiin. Huomaan, ettei minua koskenutkaan ja kierrän takaisin haukkumaan mäyrän ympärille. Emäntä yrittää turhaan kehottaa minua luovuttamaan.

Mäyrä pinkaisee äkkiä pakoon ja lähden ajamaan sitä takaa. Emäntä ajaa takaa minua. Hän pelkää, että mäyrä johdattelee minut luolaansa ja raatelee minut palasiksi. Minä olen adrenaliinipöllyissä ja tunnen olevani kuolematon. Kaikki muu hämärtyy. Olen olemassa vain tätä hetkeä varten. Tätä tarkoitusta varten. Pidä mäyrä haukkumalla paikallaan tai seuraa sitä, kunnes se ei enää pakene!

Toisinaan mäyrä hyökkää taas kimppuuni ja huudan. Tuskasta tai kauhusta, Emäntä ei osaa erottaa. Hän maanittelee minua. Hän käskee minua. Kiroaa ja raivoaa. Hänellä ei ole hanskoja, ei mitään kepin karahkaa, jolla pitää tai vetää meidät erillemme. Kun hän lähestyy minua, saan uutta puhtia ja hyökkään mäyrää kohti, joka taas sisuuntuu ja puolustautuu raivoisasti kuin vain villieläin voi.

Takaa-ajomme jatkuu ojan vartta alaspäin tiheämpään risukkoon. Emäntä ei pääse enää perään. Hän alkaa menettää toivonsa, että saisi minut vielä ehjänä takaisin. Hän ei tunnu uskovan hetkeäkään, että minä voisin selvitä tästä taistelusta voittajana.

Välimatkan Emäntään kasvaessa huomaan, että itseluottamukseni alkaa laskea. Lisäksi mäyrä on todella aggressiivinen ja alkaa jo tuntua, ettei tämä olekaan ihan niin kivaa kuin supin listiminen. Olen saanut jo melko monta hyökkäystä osakseni, enkä ole itse saanut mäyrästä otetta vielä kertaakaan. Lopulta palaan Emännän luo hakemaan tukijoukkoa kannustuksekseni. Emäntä napsauttaa minut hihnaan ja vetää väkisin kotipihaan.

Tarkastuksen jälkeen käy selväksi, että taisteluvammani ovat tällä kertaa onneksi vain henkisiä ja silmäni ja ihoni on ehjä. Oletettavasti myös mäyrä selvisi kohtaamisesta vain henkisillä vammoilla. Ehkä se jatkossa ymmärtää kiertää meidän pihamme vähän kauempaa...

Koiranpäivä 2022

 Lucy: Meillä oli mitä parhain Koiranpäivä tänään, nimittäin aivan tavallinen sunnuntai!

Aamulla nukuttiin pitkään ja aamuruoka tarjoiltiin pieneen koirien märkäruokanokareeseen sekoitettuna. Sen jälkeen päästiin jaloittelemaan omalle pihalle ja Emännän terassiaamiaisen aikana saatiin vielä puruluut.

Aamiaisen jälkeen vetäydyttiin vielä vähän köllölleen ja otettiin pikku aamupäiväunoset. 

Roni: Sen jälkeen lähdettiin kävelylle ja tehtiinkin pitkä lenkki! Käytiin aina pikitien laidassa asti kääntymässä. Sinne on kolmisen kilometriä matkaa. Talvella monesti jo varpaita palelsi aiemmin tai tassuihin paakkuuntui niin paljon lunta, ettei päästy niin pitkälle. Kesällä taas on monesti niin kuuma, ettei lenkit ole enää viime vuosina olleet matkalla pilattuja silloinkaan eli nyt on parhaat kunnonkohotusviikot käsillä, kun ei ole enää lunta, muttei vielä hellettäkään.

Lucy: Tien varren ojissa oli myös mukavasti vettä välivilvoitteluja varten.

Kotipihassa tein upean löydön: hangen alta oli paljastunut jokin niljakas eläimen ruumiinosa. Emäntä nappasi saaliin minulta, heitti sen omenapuiden tarhaan ja kantoi minua sisälle päin suihkua varten. Hän unohtui siinä hetkeksi katsomaan muualle ja seuraavassa hetkessä hän näki minun olevan omenapuiden jänisaitauksen sisäpuolella syömässä märäntynyttä raadon kappaletta. Emäntä ihmetteli, kuinka edes olin päässyt aitaukseen, joka on pitänyt jäniksetkin loitolla omenapuista koko talven ja miten olin niin nopeasti ehtinyt hotkia koko mössön!

Roni: Suihkun jälkeen otettiin pienet välilevot kotona. Sen jälkeen Emäntä teki kevään parhaan peliliikkeen: Hän kaivoi esille mejä-tarvikkeet ja lähti tekemään treenijälkiä! Varmempaa kevään merkkiä saa hakea!

Malttamattomina mentiin tänään jäljet heti tuoreeltaan, mutta tuskinpa se näillä kilometreillä enää haittaa, onko jälki vanha vai tuore, kun toinen on neljän jäljestystittelin arvoinen eläkeläinen ja toinenkin 21 koetta kolunnut konkari.

Jälki ja makaukset löytyivät hyvin. Kauden ensimmäinen katkokulma pyöritti vähän, mutta löytyi se jatko sitten. Sen jälkeen muistin taas vähän tiiviimmin pistää kuonon maahan ja keskittyä jopa vielä enemmän työntekoon.

Lucy: Minun jälkeni harvoin enää sisältävät tuollaisia monimutkaisia kommervenkkejä, kun en ole kokeissakaan käynyt sitten vuoden 2019 (lääkitys estää), mutta mieli piristyy kovasti pienestäkin jäljen tyngästä.

Lopuksi Emäntä halusi vielä havainnollistaa pienellä videolla, miten sujuu koirien kuvaaminen palkintojen kanssa. (Havainnollistamisvälineenä talouspaperirulla.)

1. Ota herkkupussi esiin.

2. Aseta kuvattava palkinto maahan.

3. Ota kuva asetelmasta.

Vuosien mittaan meistä on tullut aika ammattilaisia poseeraamaan palkintojen kanssa!

Lucy: No mitäs tuossa nyt virnuilet öljypullon kanssa. Lorauta ruokaani ja laita takaisin kaappiin.

Roni: Lucy-neidin ruokaan lisätään nykyisin vanhusten voiteluainetta eli mummoöljyä!

Lucy: Ei se ole kuule sinunkaan veteraani-ikäsi enää kuin muutaman kuukauden päässä, että pidä vain mölyt mahassasi!

Toivottavasti muillakin on ollut mukava Koiranpäivä!

Hankikanto ja Captain

 Lucy: Tänä aamuna oli taas mainio hankikanto. Yöpakkasten jäljiltä hanki oli jopa niin kova, että se kantoi lauman painavintakin jäsentä eli Emäntää ilman lumikenkiä. Tai kantoi ainakin melkein koko matkan...

Lucy: Lähipellon hajut ovat aina yhtä kiinnostavia, vaikka niitä on jo jopa useampana arkiaamuna ehditty käydä nuuskuttelemassa.

Lucy: Paras hetki on aina tähän luolaan kurkistaminen. Ketään ei olla nähty siellä, mutta heinäinen polku paljastaa, että joku siellä sisustaa. Emännän mielestä luolan lähistöllä haisee supille, mutta hän ei ehkä ole meistä tarkin nenänkäyttäjä.

Roni: Hyvästä hankikelistä ja vapaasta aamusta innostuneena Emäntä ajatteli, että käydään samalla katsomassa, kantaisiko hanki metsässä. Kantoihan se. Hetki vielä menee ennen kuin tähän taas verijälkeä pääsee vetämään...

Roni: Jos oltaisiin oltu tuntia aiemmin liikkeellä, olisi hanki saattanut kantaa Emäntää koko matkan. Petollinen auringon lämpö alkoi pehmentää metsätaipaletta. Kuten kuka tahansa itseään kunnioittava aikuinen ihminen, Emäntä ei tietenkään luopunut reittisuunnitelmastaan ja esimerkiksi kääntynyt takaisin, kun huomasi, ettei hanki enää kanna kunnolla vaan konttasi välillä eteenpäin. Voitteko kuvitella! Harmi, ettei meillä ollut kameraa. 

Roni: Pienen metsä-ek:n jälkeen palasimme pelloille ja siellä hanki taas kantoi ihmistäkin. Hakkuualueen ylittäminen aiheutti vaan pientä vatsanalus kutinaa meille matalaraajaisille. Tukisti aika paljon, kun Emäntä irrotteli havuja vatsakarvoistani.

Captain

Lucy: Tänään meillä kävi yllärinä kylässä tällainen vuosikas labradoodle-junnu Captain. Hän kävi vähän katsomassa mallia, miten ollaan aikuista koiraa. Roni piti hänelle ensin jöötä kovaäänisesti. Minä katselin häntä ensin kuistilta välinpitämättömästi. Kun hän tuli lähemmäs härväämään, ilmoitin hienostuneesti irvistäen ja syvää muristen sekä lopulta kipakasti häntä kohti hypäten ja hampaita yhteen loksauttaen, että hän on ok, niin kauan kuin jättää minun ylhäisen aikuiskoiran berberini rauhaan.

Lucy: Captain, istu!

Hyvä poika.

Lucy: Maahan!

Ja nyt pysy siinä, äläkä ota askeltakaan lähemmäs.

Roni: No hyvä on, voin minä yhden aikuisten jutun näyttää.

Captain: Hei siistiä! Cool!

Roni: Ensin valitaan paikka ja nuuskitaan se tarkkaan. Tosi tarkkaan.

Captain: Ok. Ja sitten...?

Roni: Sitten yksinkertaisesti vain nostat jalkaasi ja pissaat siihen. Sillä tavalla siihen kohtaan jää sinun hajusi ja olet vähän niin kuin paikan omistaja. Tajuatko?

Captain: Wau! Joo tajuan! Eli sinä olet nyt vähän niin kuin tämän paikan omistaja?

Captain: Jukupliuta Roni! Kiitti tosi paljon, että näytät, miten olla itsevarma aikuinen uros! Tosi siistiä! Musta tuntuu, että mäkin haluaisin olla isona mäyräkoira!

Captain: Okay, Roni. Mitä me nyt tehdään?

Roni: No en tiedä sinusta, mutta minä aion nuuskia tätä lumikasaa ja kieriä tässä sydämeni kyllyydestä!

Lucy: Joku viikko sitten meillä kävi eräs toinenkin pentuvieras. Meidän kaverikoira kollega Snoopy oli saanut uuden pikkusiskon ja hän kävi esittelemässä Nasua meille. Nasun kanssa ei ollut vaaraa tulla tallatuksi, niin hänen kanssaan ei tarvinnut olla ihan niin napakkana.

Roni: Ai niin minä kävin muuten pitkäperjantaina rally-tokokisoissa. Emännän mukaan tämä yksi kuva tiivistää koko tapahtuman:

Roni: Moonalla oli juoksut, niin emme voineet olla heillä yötä, joten majoituimme kesämökille, kun sieltä oli lyhyempi matka kisapaikalle kuin meiltä kotoa. Enhän minä silti unohtanut Moonan tilannetta hetkeksikään, vaan herätin Emännän puolen tusinaa kertaa yön aikana. 

     Kisapaikka oli nyt muutamista treeneistä tuttu ja Emännällä oli toiveikas olo. Ennen rataa kaikki kulki hyvin. Olin keskittynyt ja iloinen. Radan näkeminen sai kuitenkin jännitykseni aivan tappiin ja suoritus oli onnetonta rämpimistä. Heti radan jälkeen rentouduin ja kaikki käskyt toimivat taas moitteetta. Sain siis nollan ja nämä olivat joko kevään tai koko elämäni viimeiset rally-tokokisat. Asia jäi vielä vähän auki...

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Ihkaoikea lukukoira

 Roni: Nyt se lukukoiran homma on sitten virallisesti alkanut. Iltapäivällä Emäntä tuli hakemaan kotoa vain minut eikä Lucy-neitiä ollenkaan. Paikka oli sikäli tuttu, että olen käynyt samassa paikassa kaverikoiravierailuilla, koirakerhossa ja koulukoirana. Jotenkin siinä aulassa jännitys ja uuden asian into purkautui kuitenkin joinakin haukahduksina. Sillä seurauksella, että kaikista ovista (ja melkein ikkunoistakin) alkoi tulvia käytävälle lapsia tervehtimään minua. Sanoivat lukukoirakurssilla, että haukkumista pitäisi karsia, mutta oliko se nyt niin huonosti toimittu, että ilmoitin tulostani ja sain heti palkinnoksi lukuisia erihajuisia pieniä faneja ympärilleni.

Lukuhetkien aikana olin tietenkin hiljaa. Vähän siinä täytyi aluksi hakea hyvää asentoa ja etsiä huoneen parasta akustiikkaa kuuntelun kannalta, mutta lukijat olivat ymmärtäväisiä. Olivathan hekin ensikertalaisia lukukoiralle lukemisessa, joten uuden edessä siinä oltiin kaikki. Sattui vielä niin somasti, että tällä kertaa paikalla oli vain poikaporukka minulle lukemassa, että hyvinhän me aapista tavattiin poikain kesken! Sain jopa suurimman osan houkuteltua lukemaan vähän enemmän, kuin he olivat alunperin ajatelleet...

Roni: Alku oli siis oikein lupaava, joten eiköhän näitä lukukoirakeikkoja ole tiedossa jatkossa lisää.

Tänään tehtiinkin jo aamulla vähän pidempi lenkki, koska Lucy-neiti ei muuten olisi oikein ehtinyt lenkille. Aamulla seitsemältä oli pellolla hankikanto ja kävimme nuuskimassa jäniksenjälkiä. Emännällä oli lumikengät ja niillä hän on polkenut pienen polun peltoaukean ympäri. Tänä aamuna hanki kantoi kyllä muuallakin kuin vain polulla.

Vähän meinasi tulla välillä siimasoppaa flexi-hihnoista, mutta yllättävän hyvin pärjättiin lopulta kaikista pajukoistakin läpi.

Roni: Lukukoirakeikan jälkeen minä pääsin Emännän ja hänen työkavereidensa kanssa kävelylle vanhoihin lenkkimaastoihin. Oli aika polleaa kävellä viiden naisen kanssa! Heistä oli hurmaavaa, että aluksi kävin tervehtimässä kaikki ja lopuksi en suostunut menemään autoon ennen kuin olin taas käynyt hyvästelemässä kaikki yksitellen. Se on sellainen minun oma juttuni tarkistaa, että porukka on pysynyt kasassa ja kaikki ovat turvassa.

Kaiken tämän jälkeen voi todeta, että tässä lepää aika sippi jätkä. Oli melkein viikon aktiviteetit yhdessä päivässä!

Maaliskuun kootut

 Lucy: Maaliskuu on livahtanut vauhdilla. Jos jotain pääkohtia tähän yrittäisi tiivistää.

Emäntä sai vihdoin aikaiseksi järjesteltyä työhuoneeseen lukunurkkauksen. Minä hyväksyin sen ensimmäisenä ja sittemmin Roni on ottanut sen omaksi päiväuni-, iltauni- ja todennäköisesti yöunipaikakseen. Emäntä ei ole mahtunut lepotuoliinsa istumaan.

Eräänä päivänä valoisan aikaan pihallemme harhaili sairas ja kapinen supi. Pahaksi onnekseen supi sattui pihalle samaan aikaan Ronin kanssa. Hyväntahtoiseksi nössöksi tuomittu Roni-boy paljastikin todellisen luolakoiran luonteensa ja supi pääsi hengestään. Sen jälkeen olemme välillä joutuneet ulkoilemaan omallakin pihalla kytkettyinä, koska viime yönäkin kolmen supin porukka ruokaili lintulaudan alla. Yhtenä iltana pihassa kävi myös jalkapuoli kettu. Talviruokinta ei ole siis sujunut aivan toivotulla tavalla. Meidän ei kuitenkaan toivota ilmeisesti lopettavan enempää haittaeläimiä. Sen sijaan Emäntä infosi alueen metsästäjiä. 

Kapit pois desinfioivalla shampoolla (ja häätölääkityksellä).

Ronikaan ei selvinnyt aivan vahingoittumattomana ensimmäisestä supinkaadostaan. Seuraavana päivänä Ronin silmät olivat ikävännäköisesti tulehtuneet. Niitä piti käydä näyttämässä eläinlääkärille, mutta onneksi hoidoksi määrätyt tipat auttoivat nopeasti.

Antibiootista tullut karenssiaika ei vain ehtinyt täyttyä ennen rally-tokokisoja, joten Emäntä joutui perumaan yhdet kisat Ronilta silmävamman takia. Ninni ja Moona pääsivät kuitenkin kisamatkalle ja he olivat yhden viikonlopun meillä kylässä. Moona sai tuloksen 87/100p heti ensimmäisessä mestariluokan kisassaan! Moonasta on tullut muutenkin järkevämpi. Hän ymmärtää nykyisin osoittaa minulle alamaisuuttaan nuolemalla suupieliäni ohimennen. Olen välillä sallinut hänelle suurimman kunnianosoitukseni eli leikkiin kutsun. Emme me toki ole LEIKKINEET, mutta kutsuele on jo suurinta, mitä voin hänen hyväkseen tehdä.

Aamulenkki kimpassa

Ninni ja Lucy

Moona

Kisarata

Kisareissun jälkeen palautettiin lappalaiset kotiinsa ja käytiin mökillä saunomassa.

Moona valvomassa avantouintipaikkaa.

Ninni ja Lucy pitämässä vahtia saunapolulla.

Ninni

Välillä on tavattu lappalaisia tavallisissa viikottaisissa rally-tokotreeneissä.

Ninni ja Moona suorittamassa rauhoittumistreeniä. Suurin osa treenistä on tätä.

Meiltäkin rauhassa odottaminen onnistuu yleensä ihan hyvin.

Välillä satoi vielä uutta lunta! Emäntä ihmetteli, vieläkö sitä puuttui jostakin, kun täytyi tulla vielä lisää.

Valo on ollut ilahduttava asia. Välillä ehdimme Emännän töiden jälkeen jo niin aikaisin lenkille, että ei ole vielä pimeää! Lenkkireittien varrella voi välillä tehdä löytöjä. Tällaisille kokeneille mejä-koirille ei ole temppu eikä mikään löytää metsästyskaudelta hankeen jäänyttä jäniksen verta!

Roni on välillä päässyt mukaan lumikenkäilemäänkin. Minua ei ole otettu mukaan upottavaan umpihankeen kahlaamaan...

Emäntä kävi Mäyräkoirakerhomme vuosikokouksessa. Hän vei Ronin viime vuonna voittamat kiertopalkinnot kokoukseen uudelleen jaettavaksi ja toi ne sitten mukanaan takaisin kotiin. 

Vuoden 2021 paras Metsästyskoira, Vesiriistakoira, Mejä-nenä ja Tottelevaisuuskoira

Vesiriistakauteen valmistautuminen on aloitettu linnun noudoilla. Sitä ei kai koskaan voi harjoitella liikaa. Minäkin olen saanut harjoitella, vaikken eläissäni ole käynyt tai tule käymään vesiriistakokeissa.

Rally-tokojuttuja ja muita päivittämisen arvoisia asioita

 Lucy: Hörökorvat kävivät kylässä. Melko pikainen vierailu kylläkin. Perjantai-iltana tulivat, lauantaina meidän Emäntä vei heidät Ronin kanssa rally-tokokisoihin ja samana iltana hän kävi palauttamassa lappalaiset omaan kotiinsa. Emäntä ei tullut sanoneeksi Mestarille, että minä jään kotiin, ja hän ei huomannut minun olevan kotona. Olipahan kerrankin rauhallista nukkua päiväunet! Nukuttikin hyvin, kun yö oli vähän rauhaton. Emäntää kai jännitti kisareissu ja hän kieriskeli sängyssä ja kävi välillä jalkeilla ja koko musta tiimi pomppasi aina pystyyn ja oli toimintavalmiudessa jokaisesta kyljen käännöstä.

Lucy: Rally-tokokisoista voi sanoa, että se tavallinen tarina. Moona kisasin voittaja-luokassa ja hän sai tuloksen 91/100 p, sijoittui kolmanneksi (jo neljännen kerran koko kisaurallaan!) ja sai RTK3-koulutustunnuksen. Hänkin siirtyi siis mestariluokkaan. 

Ninni sai tuloksen 89/100p ja tämä oli Ninnin 14. hyväksytty tulos peräkkäin. Ninni on saanut tähän asti tuloksen kaikista rally-tokokisoistaan! Moonalla oli hyvä suora, kunnes viime vuoden viimeisistä kisoista hän sai nollan eli hänellä on 9/10 onnistumista kisoissa. Vertailun vuoksi oma kisaurani käsitti 27 kisaa, joista tulos tuli 15 kerralla ja Ronin vastaava luku on 16/32. Ninnillä onnistumisprosentti on siis 100, Moonalla 90, minulla 55 ja Ronilla 50. Siinä ehkä on tiivistetysti paimenkoiran ja mäyräkoiran ero tottelevaisuuslajeissa.

Roni: Tällä kertaa minun kohdallani oli siis sen nollan vuoro. Mutta hirveän kivaa meillä oli ja tällä kertaa edes Emäntä ei ollut isosti pettynyt, koska suurimman osan ajasta tehtiin ihan oikeasti yhdessä töitä! Eikä siinä mitään isoja juttuja sinänsä ollut. Ensimmäinen tehtävä oli edetä pieni matka juosten, no en ollut ihan hereillä ja lähtenyt heti juoksemaan, joten siitä -10. Muutama maan nuuhkaisukin siinä alussa oli ja nämä ovat nämä nykytuomarit niin tarkkoja kaikesta sellaista. Niistä tuli sellainen -4 pistettä. 

        Meidän kaikkien suurin kompastuskivi oli se radalla ollut hyppy. Siitä aiheutui epätarkkuutta Ninnillekin ja Moonalle jopa yksi uusiminenkin. Se kun se hyppyeste huumaa pään, niin siinä on vähän vaikea sitten ajatella muuta. Hyppy sinänsä meni siis kaikilla hienosti, mutta sitä ennen ja sen jälkeen ajatus saattaa harhailla. Minulla enemmän jälkeen kuin ennen. Hypyn jälkeinen tehtävä ei onnistunut ja kun palattiin uusimaan sitä, niin minussahan heräsi heti toivo, että saan tehdä hypyn uudestaan! Väärään suuntaan hyppäämisestä olisi kuitenkin tullut hylkäys, joten Emäntä ohjeisti minua melko voimakkaasti, ja näin ollen uusimisen lisäksi saatiin miinuksia kovasta komentamisesta. (Sellainenkin mahdollisuus on siis rally-tokossa. Sitä vain ei ole otettu huomioon, että tällainen karski metsästyskoira kestää kyllä vähän kovempaakin käskemistä. Oikein iloisesti jatkoimme rataa sen jälkeen hyvässä yhteistyössä, kun olin ymmärtänyt, ettei minun toivota hyppäävän estettä uudestaan.) Ei se ohjaajan kiertämistehtävä onnistunut uusintayritykselläkään, joten jatkettiin siitä sitten vain matkaa. Ja sitten menikin loppurata eli 7 tehtävää täysin oikein ja puhtaasti! 

        Emäntä oli tyytyväinen, koska pysyin koko matkan hyvässä vireessä. En nuuskinut aivan tolkuttomasti tai unohtunut omiin puuhiini, mutta en myöskään jännittänyt niin paljoa, etten olisi kyennyt suorittamaan. Olemme treenanneet paljon suorituksen aluksi rauhoittumista, katsekontaktia ja kaiken ulkopuolisen huomioimatta jättämistä, ja palkaksi on vaihdettu herkkupallo, jossa yhdistyvät lelun jahtaamisen riemu ja syömisen rauhoittava vaikutus. Treeneissä olen saanut pallon palkaksi vähän tiheämmin, kun olen pysynyt hyvässä vireessä tehtävän tai pari. Suunta on siis oikea!

Lucy: Jos Ninni on tasaisen varma diesel-veturi ja Roni pirskahteleva ilopilleri, niin Moona on sitten epävakaa ydinreaktori. Oikein viilennettynä ja hallittuna iloista energiaa pulputtava työmyyrä, mutta huolimattomasti käsiteltynä räjädysvaara on ilmeinen. Emäntä mietti kuviaan katsoessaan, etteipä tullutkaan Moonasta kuvaa kisapaikalla. Sitten hän muisti, ettei voinut irrottaa käsiään ja katsettaan Moonasta sillä aikaa, kun se oli poissa häkistä, joten ei ollut tullut mieleen koiran kuvaaminen siinä häseltämisen keskellä. Hallikuvissa siis vain Roni ja Ninni.

Lucy: Mikähän niitä supikoiria niin kiehtoo näissä auringonkukan siemenissä?

Roni: En tiedä, mutta mitäs jos me mentäisiin sisälle syömään pullaa? Jos vaikka kermalla ja hillolla laskiaisen kunniaksi...

Roni: Lukukoirahuivi tuli postissa, niin otettiin vähän poseerauskuvia.

Roni: Kuvauspalkka houkutteli paikalle eläköityneenkin lukukoiran.

Roni: John Deere on poistunut nurkiltamme. Tällaista satoa se jätti jälkeensä.

Lucy: Lopuksi vielä Emännän Viikon luontokuva: töyhtötiainen.

Emäntä näki kerralla jopa kaksi töyhtötiaista eli jos ne ovat selvinneet talvesta, niin punkkarisuku on turvattu kylällämme.

Lucy: Kaikki tiaiset eivät ole selvinneet talvesta. Kahtena päivänä peräkkäin Emäntä näki omin silmin, kun pikkuruinen varpuspöllö kuristi talitiaisen hengiltä. Toisella kertaa hän sai osan tapahtumasta videollekin. 

Video on vähän värisevä, mutta ehkä siitä erottuu pikkuinen pöllö saalis kynsissään: