Lomalla viimeinkin

 Roni: Toukokuupa vilahti huomaamatta. Alkukuusta käytiin virallisessa koiranäyttelyssä. Meikäläinen pääsi oikein veteraaniluokkaan ja olin laatuarvostelultani erinomainen. Jälkeläinen osallistui pentuluokkaan ja oli luokan viimeinen eli toinen, mutta sai KP:n eli kunniapalkinnon kuitenkin. Ruusuke, jota en itse aikanani koskaan saanut, vaikka kävin kolmessa pentunäyttelyssä. Lucy-neiti kävi yhdessä ja sai KP:n ja näköjään Demo toisti tämän tempun, koska ei hänkään ehtinyt käydä kuin tässä yhdessä pentunäyttelyssä. Pianhan Demo on jo junnuikäinen.

Näyttelykehän laitamilla

Demon uroteot osa 2

Tämä asioiden suussa pitäminen on ihan hänen oma juttunsa. Häntä ei ole koulutettu pitelemään esineitä suussa valokuvauksen ajan!

Näyttelystä seuraavana viikonloppuna oli oman kerhon rally-tokokisat. Minä jäin pisteen päähän hyväksytystä tuloksesta, vaikka monta iloista ja hyvää hetkeä radalla olikin. Moona sen sijaan sai jälleen tuloksen, muttei vieläkään sellaista muhkeiden pisteiden tulosta, jota hänen kanssaan jahdataan.

Koska rally-tokokisoista ei ollut kuvia, niin esitellään tässä välissä (taas?) meidän tulppaanipenkkiä.

Flower-boy

Kolmantena viikonloppuna oli mäykkykerhomme mejä-koe, jossa jaettiin myös kerhonmestaruus. Niissä skaboissa sijoituin tänä vuonna toiseksi tuloksella VOI1/45p. Emäntä koki pientä harmitusta siitä, että voittajakoiran ja minun maastoni olivat aivan eri tasoiset. Hän teki jäljen, jolla ollut koira siis voitti ja maasto oli tasaista puistoa, jossa oli helppo ja mukava liikkua. Minun jälkeni sitä vastoin kulki maastossa, joka oli karsittua nuorta männikköä ja jonkinlaista kuoppaista mätästä lähes koko matkalta, joten jouduin tekemään hartiavoimin töitä jo pelkästään päästäkseni etenemään maastossa ylä- ja alamäkeen ja lisäksi vielä suorittamaan haastavaa jäljestystyötä siinä samalla. Muut kisan koirat olivat (yhtä toista veteraania lukuunottamatta) melko nuoria ja oletettavasti kokemattomampia kuin minä, joten Emäntä arveli minun olleen ehkä kisan ainoa koira, jolla siinä maastossa oli ylipäätään mahdollista saavuttaa ykköstulos. Niinpä hän oli samalla valtavan ylpeä luottokoirastaan, vaikka voittoa kova työ ei tällä kertaa tuonutkaan.

Koska tämä oli minun kahdeskymmenesjotain laukauksensietotestini, niin Emäntä halusi vähän pelleillä puuvalinnan kanssa. Laukausvarma koira kestää kapeammassakin näreessä.

Urakan jälkeen vettä ja lihaa.

Ja tietysti kunnon vilvoittelu!

Näiden viikonloppumenojen lisäksi Emännällä oli toukokuussa kuusi koulutuspäivää, jolloin yövyimme Ninnin ja Moonan luona. Tämä ehkä selittää, miksei blogiin asti ole ehditty, kun ei olla oltu juuri kotonakaan.

Moonalla ja Ninnillä on taas kesäkanoja ja -kukko. Aluksi Demo suhtautui melko varautuneesti outoihin eläimiin, mutta tässä hän on jo omaksunut kanapaimenen roolinsa.

Sitten näiden aiempien tapahtumien lisäksi minä kävin muuten myös koirahierojalla ensimmäistä kertaa elämässäni! Sellainen helläsorminen nainen hiveli minua tunnin ajan, mutten osaa ihan sanoa, että pidinkö siitä vai en. Minä olen aina ollut pikaisen hellyyden mies, jota voi kyllä rapsuttaa hetken, mutta ylenpalttisesta lähmimisestä en ole koskaan perustanut. Lucy hoiti ne halailu ja rutistelu hommat aiemmin, jos ihmisillä oli koiran läheisyyden kaipuuta ja Demo on nyttemmin se tissinvälikoira, jota paijataan hellyyspäissään. Joten siinä minä sitten yhtäkkiä olin kokonaisen tunnin läheisyyden ja huomion keskipisteenä! Emäntä syötti minulle välillä höyrykypsennettyjä ankanlihapaloja, niin se auttoi minua kestämään. Hierojan mukaan olen hyvässä kunnossa ja lihaksista ei löytynyt mitään huolestuttavia jäykkyyksiä tai kiristyksiä ym. Ainoastaan lonkankoukistajat olivat vähän jäykkinä, mutta nekin venyteltiin auki.

Iskukykyinen veteraani

Emäntä tulkitsi tämän tarkoittavan sitä, että minulla on ihan oikein toimiva mäyräkoiran rakenne, koska 8,5 vuotta ei ole saanut paikkoja jäykistymään tai arastamaan. Viimeisen puoli vuottahan minun fysiikkani on ollut vielä aivan poikkeuksellisella rasituksella, kun on tuon Demonsterin kanssa täytynyt painia päivittäin ja juosta hirveitä hepuliralleja.

Video 7.6.2023 iltaralleista:

Saas nähdä, mitä seikkailuja kesäkuu meille tarjoaa!

Kuoleman jälkeinen elämä

 Roni: Mistähän lähtisi liikkeelle... Yleisin kysymys on ehkä, olemmeko me etsineet Lucy-neitiä.

Ei ole etsitty. Ei ole ollut tarvetta etsiä. Ei hän kadonnut tai hävinnyt meiltä yllättäen. Me näimme hänen lähtevän ovesta mestarien kanssa samalla, kun meidän käskettiin jäädä kotiin. Sitten mestarit tulivat kotiin ilman Lucy-neitiä, eikä hänen hajunsa ole enää lisääntynyt vaan haihtunut hiljalleen. Toki kotoa poissa oltuamme teemme aina iloisen huonetarkastuksen, mutta olemme useimmiten poissa Paremman Mestarin kanssa, joten huonetarkastus on yhtä lailla Mestarin olinpaikan kartoittamiseksi.

Emäntä: Uskomattoman ihana työkaveri tiesi, missä ja milloin Lucyn aika oli ja hän oli käynyt etukäteen viemässä klinikalle kukkasen, jonka sain menetyksen hetkellä. En tiedä, lukeeko hän blogia, mutta kiitos vielä valtavasti! <3

Sitten tietysti ainakin Parempaa Mestaria eli Emäntää on askarruttanut kysymys, että suremmeko me.

No te tiedätte suomalaiset miehet... Jos jotain surua on sydämellä ollutkin, niin ei siitä kauheasti ole ulospäin huudeltu. Ja me koirat elämme niin hetkessä muutenkin. Emäntä on vielä tarkoituksella järjestänyt meille mukavia hetkiä päivittäin, niin mielihyvä hoitaa surua tehokkaasti.

Emäntä on surrut senkin edestä. Lucyn kuppi on edelleen keittiön työpöydällä meidän kuppiemme kanssa ja Muumi-purkki, jossa hänen nappuloitaan säilytettiin on paikallaan myös. Tosin minä syön sen sisältöä nykyisin. Lucy-neidin itse petaama matto on rutussa makuuhuoneen nurkassa. Demo lainasi Lucy-neidin pantaa vielä hänen kuolemansa jälkeenkin, mutta nyt Demolla on jo oma panta. Emäntä halusikin säilyttää Lucy-neidin pannan niillä asetuksilla, joille se jäi, jotta siinä näkyisi aina Lucy-neidin kaulan koko. (Toisaalta hän haluaa myös, että Demostakin jäisi aikanaan myös omia muistoesineitä, eikä vain toisten koirien jämiä.) Lenkillä käymme pääasiassa edelleen samoilla hihnoilla, joilla minä ja Lucy-neiti lenkkeilimme koko ikämme. On meillä se kolmaskin Demolle hankittu hihna, mutta koska se on vähän eripituinen, on helpompi ulkoiluttaa kahta vierekkäin kulkevaa koiraa samanmittaisissa hihnoissa. (Itseasiassa Demolle hankittua hihnaa käytti pääasiassa Lucy-neiti, koska silloin kun hän oli mukana lenkeillä, hän kulki tapansa mukaan takana ja siinä ei ollut väliä, minkä pituinen hihna on.)

Demon uusi panta. Demo lainasi Lucyn pantaa niin usein, että Emäntä ehti tykästyä turkoosiin väriin tämän mustan koiran kaulalla.

Ulkona metsäreitit ovat auenneet vähitellen lumien sulettua. Jokainen ensimmäinen kerta tutulla lenkkireitillä ilman Lucy-neitiä saa Emännän kyynelehtimään. Samoin ensimmäiset mejä-treenijäljet hän teki metsään huutoitkien. (Täällä maalla ei kukaan kuule tai häiriinny, vaikka metsässä vähän huutaisikin...) Olemme kuitenkin tehneet kaikkea samaa kuin ennenkin. Mejää harjoiteltiin itseasiassa jo ensimmäisenä viikonloppuna. Emäntä ajatteli, että on parasta jatkaa tavallista elämää mahdollisimman nopeasti, ettei esimerkiksi jäljestämistreeneihin tulisi isompaa kynnystä. Me elävät koirat ansaitsemme kuitenkin jokakeväiset treenimme ja Demo etenkin ansaitsee juuri niin hyvän pohjakoulutuksen kuin me muutkin koirat. 

Viime viikonloppuna kävimme vuosien tauon jälkeen myös mätsäreissä. Sekin oli lähinnä Demon koulutus- ja sosiaalistamistarkoituksessa, mutta kävinhän tuolla kehässä itsekin. Joku väärinkäsitys oli varmaan käynyt, kun minut, nuori vetreä urho, oli ilmoitettu VETERAANIluokkaan, mutta hyvinhän tuota saattoi patsastella ja laahustella veteraaninakin. (Minä olen päättänyt, etten anna Emännälle sitä riemua, että näyttäisin kehässä hyvää liikettäni. Voin seistä veistoksellisesti, mutta liikkuessa löntystän vastentahtoisesti. Tämä taktiikka on tehonnut hyvin, kun ei ole Emäntää huvittanut minua paljoa näyttelyissä käyttää vuosiin!) Demo oli jotenkin vilunkipelillä onnistunut kehveltämään itselleen punaisen nauhan, mutta sitten hän tapasi loppukehässä elämänsä ensimmäisen ranskanbulldogin ja häneltä meni kuppi niin pahasti nurin, että hän räksytti itsensä luokkansa viimeiseksi. 

Demo: Isi sillä koiralla ei ollut kuonoa! Sen naama vain halkesi keskeltä kahtia ja sieltä näkyi kieli ja hampaita! Ei se ole luonnollista!

Roni: Oli silti vähän epähienoa haukkua toista niin perinpohjaisesti ja vielä julkisesti... Meidän kummankin onneksi luokissamme oli vain 8 osallistujaa eli kaikki luokkien koirakot palkittiin.

Demo pienten pentujen pun4

Roni veteraanien sin3

Tänään olimme toista kertaa tänä keväänä Emännän mukana töissä koulukoirina. Se on ihan kivaa varsinkin noiden yläkoululaisten kanssa, kun he ovat aika rauhallisia ja ennalta-arvattavia. Välitunneilla näimme myös alakoululaisia ja hekin ovat ihan ok, mutta ei heitä koko päivää jaksaisi. Tänään oli sattumalta vielä naamiaiset, joten Demo oli melkoisessa tulikokeessa, kun kaikenlaiset keijut ja kummitukset halusivat silittää häntä. Minä tietysti tiesin, että ihmisiähän ne vain olivat, mutta Demo mieluummin katsoi hetken vähän kauempaa joitakin isoimpia peruukkipäitä. 

Demo: Koulukoira? Enkö minä olekaan enää mäyräkoira?

Tällä kertaa Demo tuhmaili onneksi vähemmän kuin edellisellä kerralla, niin ei tarvinnut ihan koko ajan hävetä silmiään päästä. Eikä jakaa häkkiä hänen kanssaan. Edellisellä kerralla Demo oli juuri saavuttanut sukukypsyyden ja kun joidenkin lasten kotona oli juoksuisia narttuja, niin Demo yritti astua lasten käsiä ja jalkoja. Voitteko kuvitella, mikä ääliö... Kyllä minäkin haistoin tietysti samat hajut, mutta tajuan sentään, että ei se haju ihmislapsesta lähde! Viimeeksi Demo joutui siis lopulta häkkiin karanteeniin hillittömän käytöksensä vuoksi. Tällä kertaa riitti, kun Emäntä komensi häntä napakasti. No hyvää harjoitusta tämä on pirpanalle. Ja parempi minulle, että hän on mukana, koska sitten minä saan kaikessa rauhassa köllötellä häkissäni alkutervehdysten jälkeen, kun pirpana kerää huomion.

Työpäivän jälkeen on onneksi edessä pitkät vapaat!

Turvallisuuspäällikkö turvaa keskitetysti kodin ihmisen välittömässä läheisyydessä, kun taas turvallisuusasiantuntija tiedustelee ja raportoi reviirin rajoilta.

Hyvää ja iloista vappua kaikille, missä tahansa elämäntilanteessa olettekin!

Kotona taas

 Lucy tuli eilen kotiin.

Me muut ollaan päivä kerrallaan täällä eletty ja hengitetty. Huomenna jo kaksi viikkoa ilman Lucy-neidin tassujen rapsetta. Pisin aika koskaan erossa Lucysta. 

Lucy 9.1.2013-14.4.2023

 Pieni, rakas enkeli-koiramme oli aika palauttaa tänään Taivaaseen.

Suru on suunnaton ja kaipaus ääretön. Rakkaus säilyy aina.

Hyvästi rakas Lucy! 

Jäähyväisten aika

 Lucy: On tullut aika minun hyvästellä teidät rakkaat blogin lukijat. Voimani alkavat olla lopussa ja lähinnä nukun kaiken aikaa. Ehkä kuitenkin muutaman sanan jaksan vielä sanoa.

Lauantai 8.4.2023

Elämäni on ollut välillä melkoista seikkailua mm. terveysasioiden kanssa, mutta monta kertaa olen saanut jatkoaikaa ja siitä Emäntä etenkin on valtavan kiitollinen. Pääasiassa olen sentään elänyt rauhallista ja turvallista hyvää koiran elämää. Olen saanut harrastaa ja käyttää monenlaisia kykyjäni. Keskiviikkoiltana vielä jäljestin Emännän kanssa viimeisen kerran, kun sain käydä haistelemassa tien reunaan tehdyt Demon harkkajäljet. Täyden kuun noustessa mäen takaa saavuimme yhdessä viimeiselle kaadolle. 

Keskiviikko 5.4.2023

Keskiviikko 5.4.2023

Torstaina kävin siis tapaamassa omaa eläinlääkäriäni, joka on näiden kolmen vuoden ajan hoitanut minua sydänvaivani kanssa ja Emäntä oli jo aiemmin pyytänyt häneltä, että hän kertoisi sitten, kun on aika päästää minut pois. Nyt se aika on tullut täyteen. Ehkä säästän teitä yksityiskohdilta, mutta tiivistetysti voi sanoa, että olen liian monesta kohtaa liian rikki, että voisin enää elää kuten koiran kuuluisi saada elää. Eläinlääkäri antoi kuitenkin Emännän tuoda minut vielä pääsiäiseksi kotiin. Olen tallustellut vielä pihamaalla ja saanut syödäkseni herkkuja aina, kun vain jotain on maistunut. Sunnuntaina kävin jättämässä hyvästit Moonan ja Ninnin luona, koska heidän kotinsa ja ihmisensä ovat melkein kuin minunkin toinen kotini.

Pääsiäissunnuntai 9.4.2023

Demo 7,5 kk, Ninni 7 v 11 kk, Roni 8 v 7 kk, Lucy 10 v 3 kk, Moona 4 v 11 kk

Pääsiäissunnuntai 9.4.2023

Pääsiäissunnuntai 9.4.2023

Mestarit ovat surun musertamia, mutta uskon heidän selviävän kyllä. Blogikin on varmasti hyvissä tassuissa, koska uskollisin elämänkumppanini Roni on aivan yhtä hyvä tarinankertoja kuin minäkin. Onnekseni ehdin myös kouluttaa pirpanaa koirien tavoille tämän puolen vuoden ajan, jonka jaoimme laumanjäsenyyden ja Demosta tulee varmasti kelpo koira isänsä seurassa. Demo on lupaava veijari, jossa mäyräkoiruus orastaa vahvasti.

Palmusunnuntai 2.4.2023, iltakävelyllä omalla tiellä

Kiitos oma lauma ja perhe! Rakastan teitä ja olen saanut kokea myös olevani rakastettu.

Lauantaina 8.4.2023

Kiitos ystävät ja tuttavat, treenikaverit ja blogin lukijat! Olette rikastuttaneet elämääni.

Eläkää ja voikaa hyvin! Rakastakaa ja pitäkää toisistanne huolta! Ja kun te karvakamut saavutte sateenkaarisillalle, niin minä olen teitä siellä vastassa!

Lauantaina 8.4.2023 oman talon rappusilla

Pääsiäismaanantai 10.4.2023

Rakkain terveisin: Lucy-neiti

Kevät tulee väkisin, vaikka surunkin keskelle.

Viimeisimmät käänteet jännitystrillerissä nimeltä "Lucyn elämä"

 Lucy: Edellisen eläinlääkärireissun jälkeen sattui seuraavaa. Antibioottikuuri ei ilmeisesti oikein sopinut minulle. Ensin lähti ruokahalu, sitten meinasi lähteä elämänhalu. En suostunut ottamaan lääkkeitä enää minkään herkun sisällä, enkä oikein syömäänkään. Oli niin kurja olo, että makasin ja tärisin. Emäntä konsultoi eläinlääkäriä, joka sanoi, että antibiootin voi jättää pois, mutta jos olo ei tokene, niin sitten se on menoa. Mestarit päättivät seurata viikon loppuun ja tehdä sitten päätöksiä.

Oloni tokeni!

Huhut kuolemastani ovat liioiteltuja...

Moona oli myös meillä hoidossa samaisen viikon (se oli siis jo toista viikkoa sitten). Moona ja Demo painivat lähes jokaisen valveilla olo hetken. Emäntä myös totesi, että on vain yksinkertaisesti helpompaa käydä joka päivä lenkillä, kun laumassa on Moonan kaltainen sähköjänis, kuin yrittää olla käymättä. Moona juoksutti poikia sellaisilla lenkeillä, että Emäntä alkoi jo pelätä, ettei Ronin seniorikoirakansalaisen kunto enää kohta kestä. Kun Moona lähti, niin Demokin vain huilasi pari päivää.

Hoitotäti, joka saa hoitolapsenkin toivomaan, että välillä saisi lopettaa leikkimisen.

Koutsi näytti pojille suunnan ja vauhdin. Paimenkoira täytyi pitää metsässä kiinni, ettei se katoa metsän uumeniin, kun taas metsästyskoirat kulkivat kiltisti possujunassa.

Auringossa piehtarointia. Kevään merkki.

Eivät ottaneet minua lenkille, vaikka naamioiduin Roniksi mustalla takilla.

Koutsin mäkitreenipäivä

Äkkiä jotain säpinää!

Moona

Lapinkoiran zen-hetki

Harvinaista kyllä, mutta mäykkykerhon kokouksesta Roni sai vain valiopokaalin viime vuoden valionarvoista. Ei yhtään kiertopalkintoa! Paitsi tuo nuija Emännälle. Siitä vallankahvasta ei näköjään pääse eroon, vaikka haluaisi.

Yksi "perhepotretti" taas, kun valokuvaaminen on niin kivaa.

Viime viikolla minun oloni alkoi olla jo niinkin hyvä, että torstai-iltana halusin lähteä mukaan lenkille. Koska kesken jääneenkin antibioottikuurin vaikutus näytti olevan se, että ripuli oli loppunut, niin Emäntä antoi minun lähteä mukaan. Tarkoitus oli käydä vain oman tien päässä. Siellä en halunnutkaan vielä kääntyä takaisin. Aina kun Emäntä olisi halunnut kääntyä, minä kiskoin eteenpäin kuin härkä. Lopulta alkoi tulla pimeä ja sitten Emäntä kiskoi minut väkisin kotimatkalle.

Koska olimme jo aika kaukana, hän myös kantoi minua välillä, että matka olisi vähän kevyempi minulle. Puolen kilsan päässä kotoa Roni sai vainun ja ryhtyi kiskomaan hihnassa innoissaan. Minäkin innostuin sillä seurauksella, että lyyhistyin saman tien kyljelleni maahan ja päästin kimeän kiljaisun. Kauhean hetken ajan Emäntä arveli minun kuolevan siihen paikkaan keskelle pimeää metsätietä vesisateeseen. Hän nosti minut syliin, kun ajatteli, ettei voi minua jättää tielle makaamaan elävänä eikä kuolleena.

Pienen matkan jälkeen hän pysähtyi sen verran tarkistamaan, että hengitin vielä. Katselin silmät ymmyrkäisinä pimeyteen, kun en oikein itsekään tajunnut, mitä tapahtui, ja mikä hirveä kipu oli minut maahan kaatanut. Kotona kävelin omin jaloin sisään, mutta olin levoton koko illan ja sain kipulääkkeen.

Seuraavana päivänä olisin halunnut taas lähteä lenkille, mutten päässyt. Ei kai sellaista sydänkohtausta lasketa, mitä ei edes itse enää muista myöhemmin?

Ruokahalu palasi, kun Emäntä keksi antaa ruuan minulle jäisenä. Olen muutamana päivänä kalunnut raakalihapullan suoraan pakastimesta annettuna ja se on paljon parempaa sellaisena kuin sulaneena, haisevana mössönä!

Tänään pääsin mukaan hyvin rauhalliselle päiväkävelylle. Että sillä tavalla tulin taas kuolemanporteilta takaisin, heitin mutkan portin edessä uudestaan ja nyt olen taas elävien kirjoissa.

Demo 7 kk