Operaatio Jäniksenkäpälä

 -Kiitos kaikille tähän pikapalaveriin näin nopealla aikataululla saapuneille. Mennään suoraan asiaan. Agentti Mustaturkki on luvannut esitellä meille lyhyesti pääkohdat.

-Kiitos Pinkki Pomppa! Löysimme siis viime viikon lauantaina 8.1.2022 klo 12.29 salaisesta lokaatiosta koodinimeltään "Rinnepelto" kappaleiksi räjähtäneen jäniksen jäänteet. Sain jäänteistä visuaalisen havainnon lisäksi haju- ja makumuistot. 

Agentti Pinkki Pomppa jäänteiden löytöpaikalla "Risukkorinteessä"

Sunnuntaina 9.1.2022 klo 11.28 teimme Pinkki Pompan kanssa havainnon jäniksen alaraajoista ja kappaleesta selkärankaa. Vaikutti siltä, että jänis oli alkanu hajota osiksi ja palaset kulkeutuivat vähitellen etäämmäksi tapahtumapaikasta. Otin mukaani objektin tutkiakseni sitä tarkemmin Päämajalla. Erimielisyys E:n kanssa johti siihen, että objekti katosi lumihankeen.

-Tiistaina 11.1.2022 E otti partiointiretkelle ainoastaan Mustaturkin mukaan, koska E:n sanoin "ulkona oli liian kylmä" minulle.

Agentti Mustaturkki vastustaa rohkeasti E:n vaatimusta ohittaa jäniksenkäpälän löytöpaikka ilman lisätutkimuksia.

-Kyllä. Tiistaina olin yksin partiokeikalla, mutta E esti pääsyni jäniksenkäpälän löytöpaikalle. Paluumatkalla kuitenkin löysin hajututkimuksia tehdessäni aiemmin hankeen hukkaantuneen kohteen. Tällä kertaa sain kuljetettua objektin Päämajalle asti. Johtajamme E houkutteli minut sisälle ja jätin objektin Päämajan etuportaille. Epäilykseni sisäpiirin sabotaasista heräsivät siinä vaiheessa, kun pääsin takaisin pihalle ja jäniksenkäpälä oli kadonnut. E vaikutti esittävän tietämätöntä.

-Keskiviikkona kuitenkin uusimme tutkimuksen kohteessa "Risukkorinne" ja minä löysin uuden jäniksenkäpälän ja Pinkki Pomppa selkärangan. E häiritsi Pinkki Pompan näytteen haltuunottoa siinä määrin, että selkäranka katosi löytöpaikkansa läheisyydessä. Minun onnistui kuljettaa jäniksenkäpälä Päämajalle. Ehdin tutkia sitä jonkin aikaa, kun jälleen E halusi minut sisälle ja sama kuvio toistui. Jäniksenkäpälä jäi ulos ja katosi seuraavaan ulkoiluun mennessä. Vaikutti siltä, että E systemaattisesti häiritsi ja sabotoi Operaatio Jäniksenkäpälää!

Agentti Mustaturkki kenttätyössä

-Tämähän ei kuitenkaan päättynyt tähän, vai kuinka agentti Mustaturkki? 

-Torstaina sain kuljeskella rauhassa Päämajan lähettyvillä ja löysin äkkiä jäniksenkäpälän aivan Päämajan nurkilta! Tällä kertaa jätin reagoimatta E:n käskyihin, kuten "Jätä", "Irti", "Tänne" ja "Nyt Roni perkele!" Syöksyttyäni pimeyteen jäniksenkäpälän kanssa sain vihdoinkin mutustella tai siis tutkia näytettä rauhassa. Etkös sinäkin agentti Pinkki Pomppa tehnyt joitakin tutkimuksia objektille?

Osa tutkimuksista suoritettiin hämärän tai jopa pimeän aikaan.

-Kyllä. Jäniksenkäpälä oli jakautunut kahdeksi osaksi, joten minäkin pääsin vähän maistelemaan tai siis analysoimaan näytettä.

-Tänä aamuna kävi ilmi, että myös toinen jäniksenkäpälä oli päätynyt samalle suunnalle Päämajan läheisyyteen. Iskimme innokkaasti molemmat kiinni tutkimuskohteeseen, joka jälleen katkesi käytännöllisesti kahdeksi kappaleeksi. E kuulosti mutisevan jotain siitä, mitä koirien raakaruokintasuositukset mahtavat sanoa mädäntyneen jäniksen luiden syömisestä.

-Loppujen lopuksi Operaatio Jäniksenkäpälä oli siis menestys, ja näytteet saatiin analysoitua lähes viimeistä murua myöten. Joitakin loppupäätelmiä vielä odotellaan suolenmutkasta saapuvaksi huomisaamuun mennessä, mutta alustavat tulokset ovat olleet lupaavia. Näyttäisi siis siltä, että tarvittaessa agentti pystyy ravitsemaan itsensä räjähtäneellä jäniksellä.

Paljaat jäniksen varpaat

-Valitettavasti vaikuttaisi kuitenkin vahvasti siltä, että operaatio on paljastanut E:n olevan epäluotettava ja todennäköisesti vieraan vallan agentti. Ehdotamme agentti Pinkki Pompan kanssa, että äänestämme E:n luottamuksesta, ja jos ja kun hän ei enää nauti kenttäväen luottamusta, käynnistäisimme seuraavaksi operaation Viisaat Mäyräkoirat, jonka tarkoituksena on kaapata valta Päämajassa ja valloittaa maailma. 

Lucyn 9-vuotissynttärit

 

Lucy: Tänään kilahti mittariin 9vee tässä maailmankaikkeudessa. Yhtään ei vielä ikä paina töppösissä! Ainakaan kun muistaa ottaa lääkkeet ajallaan ja levätä ahkerasti! 

Juhlapäivää vietettiin oman lauman kesken, kuten kaikki muutkin synttärit ja pääasiassa muutkin päivät. Käytiin kävelyllä ja tehtiin pieni metsäretki. Emäntä oli tiedustellut yhden traktoriuran, jota pitkin mäyräkoira pystyi kävelemään ja päästiin ihan metsän keskelle. (No vähän hassua, kun ollaan muutenkin aina metsän keskellä.) 

Eilinen jänis oli mennyt pienemmiksi kappaleiksi ja kulkeutunut laajemmalle alueelle. Roni löysi tuosta töyräältä jäniksen jalan ja juoksi se suussaan onnessaan karkuun (eli kotiin). Minä olisin halunnut sen. Olihan sentään minun syntymäpäiväni... Ei Ronikaan sitä lopulta saanut. Emäntä otti sen ja heitti takaisin metsäneläimille. Me saimme kotona jyrsiä taas naudanluita. 

Luun lisäksi oli vähän muitakin herkkuja... 

Hyytävä murhamysteeri

Roni: Olimme palaamassa kotiin hilpeältä päiväkävelyltä kumppanini Lucy-neidin kanssa. Meidät oli yritetty pakottaa kulkemaan pinkeissä talvitossuissa, mutta minä olin kierimällä ja ryntäilemällä onnistunut saamaan jo alkumatkasta kaksi tossuani putoamaan. Myös Lucy-neiti oli saanut Emännän heltymään ja irrottamaan etutassujen tossut esittämällä maailman surkeinta, kävelykyvytöntä mäyräkoiraa. Tapansa mukaan Lucy-neiti ei myöhemmin enää edes muistanut, että takatassuissakin on tossut.

Joka tapauksessa olimme juosta kirmailleet ja kierineet pitkin matkaa ja nyt olimme palaamassa hyväntuulisina kotiin, kun Lucy-neiti ehkä ensimmäisenä tavoitti hajun ilmasta ja minäkin heti kohta perään. Viimeisellä peltoaukealla kotimme liepeillä haisi kuolema. Tarkemmin sanoen jäätynyt, hyhmäinen veri, kudosnesteet, lihat ja karvatupot. Kirmasimme kirsut pystyssä tietä pitkin. Kuinka saattoikin näin mukava päiväkävely muuttua yhtäkkiä vielä hauskemmaksi!

Roni: Haju ohjasi meidät tonttimme reunaan. Emäntäkin huomasi maassa karvaa ja peukalonpäänkokoisen palasen kuollutta eläintä. Emäntä totesi, että jälkikoira on aina jälkikoira ja yritti jatkaa matkaansa kotiin. Olimme eri mieltä Lucy-neidin kanssa. Meidän nenämme sanoi, ettei tämä haju tule vain parista karvatuposta ja pienestä veripisarasta hangella. Kahlasin tien vierustan metsikössä ja yritin tavoittaa hajunlähdettä.

Samaan aikaan vainu käänsi Lucy-neidin kipittämään takaisin tulosuuntaamme. Minäkin palasin tielle ja jatkoin vahvemman vainun suuntaan. Ilmavainu kertoi nyt, että todellinen lähde oli pellolla. Riistavietti alkoi siinä jo heräillä siinä määrin, että lähdin kahlaamaan pellolle umpihangesta ja toppatakista viis.

Video 1

Roni: Lucy-neidin kipittäessä tien viertä edestakaisin helpompaa reittiä etsien, minä työnnyin urhoollisesti umpihankeen. (Videosta käy ehkä selväksi, miksei mäyräkoiralla harrasteta ajometsästystä lumiseen aikaan...)

Emäntä tuli uteliaaksi määrätietoisesta menostani ja hän kahlasi perässäni. Vasta pellolla hän pystyi silmin todistamaan sen, minkä hajuaisti oli meille jo tiellä kertonut: pellolla retkotti raa'asti murhattu jänis. Tai se mitä hänestä oli enää jäljellä.

Video 2

Roni: Siinä missä minä olin tyytyväinen ruumiin löytymisestä, jäi Emäntä pohtimaan, mikä mahtoi olla veriteon takana. Paikalle ei nimittäin johtanut muita jälkiä kuin jäniksen omat jäljet. Ikään kuin jänis olisi vain loikkinut öisellä pellolla ja yhtäkkiä räjähtänyt kappaleiksi.

Roni: Sanoisin, että kuollut on, mutta jospa minä pikkuisen maistan tai siis kerään näytteitä...

Roni: Vahvin epäilyksemme murhaajasta oli jokin ilmahyökkäykseen kykenevä saalistaja. Siivenjälkiä näytti olevan hangessa murhapaikan ympäristössä.

Roni: Lumihanki hankaloitti Lucy-neidin kenttätyöskentelyä.

Roni: En olisi millään malttanut poistua murhapaikalta, mutta lopulta Emäntä vinkumisestani ja vikuroimisestani huolimatta kantoi minut pois pellolta.

Roni: Meidän jo rentoutuessamme reippaasta salapoliisityöstämme Emäntä teki vielä pieniä tiedonhakuja. Koska ruumis oli jo lähes syöty ja kauttaaltaan jäätynyt, niin hän päätteli murhan tapatuneen edellisenä yönä. Yöllä ilmasta hyökkääviä petoja, joiden koko riittäisi jäniksen hengen riistämiseen vaikuttaisi Wikipedian mukaan olevan kaksi: tunturipöllö ja huuhkaja. Koska lähimmälle tunturipöllöjen esiintymisalueelle on meiltä 1000 kilometriä, niin todennäköinen murhaaja on huuhkaja.

Alkuvuoden aktiviteetteja

Roni: Kylläpä on tullut lunta! Eilen illalla meidän tiellä oli niin paljon lunta, ettei mäyräkoiralla meinannut enää yltää pää pinnalle. Emäntä oli kaukaa viisaana ottanut pulkan mukaan. Viime vuonna jo pihalla harjoiteltiin pulkassa istumista ja nyt sillä taidolla oli käyttöä. Vähän matkaa lumessa jaksoi loikkia, mutta sitten oli annettava periksi ja tehtävä osa iltalenkistä pulkassa istuen. Ihan hyvin voi haistella ja kuulostella illan pimeydessä pulkankin kyydissä. Mestari tuli puolessa matkassa vastaan autolla, joten sen jälkeen oli helpompi kulkea renkaanjälkiä pitkin.

Lucy: Luutalkoita jatkettiin tänään pyhäpäivän ratoksi. Näistä riittää riemua moneksi kerraksi, kun saadaan puolisen tuntia kerrallaan syödä, ettei mene maha sekaisin.

Lucy: Tässä video minusta pyörittelemässä aktivointilelupyramidia. Vuosien harjoitus on tuottanut tulosta ja olen nykyisin melko näppärä pyörittelemään ruokanappulat ulos pyramidista. Minä saan välillä ruokani tästä lelusta, että Ronilla olisi enemmän aikaa syödä omansa ilman, että olen vieressä kyttäämässä.

Lucy: Tällä videolla esittelen keilaustaitojani. Kun Roni joutui pitämään lenkkeilytaukoa, Emäntä keksi kokeilla meillä tämmöistä koirakeilausta. Mistä lie idean bongannut... Hän ajatteli, että uuden taidon opetteleminen olisi hauskaa vaihtelua sisällä paikallaan kököttämiselle. Video on minusta, koska kävi niin, että minä hoksasin nopeammin tämän Ronille tarkoitetun aktivointipuuhan.

Lucy: Tällä videolla olen lenkillä ypöyksin... Siis Emännän kanssa.

Lucy: Tänään vihdoin Ronikin pääsi oikealle lenkille. Vähän tässä loppumatkasta kuvatulla videolla näyttäisi olevan ontumista, mutta se voi johtua myös tassuihin pakkaantuneesta lumesta. Vähän väliä piti pysähtyä puhdistamaan tassuja lumesta. Tai minä en lopulta antanut koskea jalkoihini, koska Emäntä tukisti minua nyhtäessään lumipaakkuja, joten kuljin ennemmin paakut jaloissani.

Uuteen vuoteen

Hyvää uutta vuotta 2022!

 Lucy: Niin sitä vain tupsahdettiin uuden vuoden puolelle tuosta noin vain. Helposti se kävi. Meitä eivät pommit ja pamaukset pelota muutenkaan ja täällä syrjäkylillä ei kai ihmisillä ole varaa rahojansa taivaalle niin syytääkään. Joku yksinäinen lojahdus kuului jostain kaukaisuudesta, mutta mitään suurta raketti-iskua tai pommikeskitystä ei täällä koettu. 

Uudenvuodenaattona päivällä meillä käväisi pieni ihminen leikittämässä meitä. Tai lähinnä minä hänelle pidin seuraa. Hän otti meidän lelujamme syliinsä, sanoi: "Koira, ei saa!" ja sitten heitti lelun minulle lattialle. Tulkitsin hänen epäjohdonmukaisen toimintansa siten, että hän haluaa minun kärkkyvän ympärillään leluja ja nappaavan ne aina lattialta. Annoin hänen sitten ottaa ne taas syliinsä, kun hän halusi.

Täytyy myöntää, että kauaa ei tällainen varttunut koirakansalainen enää jaksa elämänsä alkutaipaleella olevan ihmistaimen menossa mukana.

Muuten uudenvuoden juhlallisuudet olivat minimissä meidän koirien osalta, kun isäntäväki ei huolinut meitä mukaan saunomaan ja sitten he kehtasivat vielä kadota yönselkään ja jättivät meidät vaihtamaan vuotta Ronin kanssa keskenään. No sen arvaa, ettemme me kovin kummoisia pirskeitä pistä kahdestaan pystyyn. Tänään sentään saimme uudenvuodenpäivän juhla-aterian suoraan koiranruokatölkistä. Ihana lihaisa kastike katosi kitoihin alta aikayksikön.

Toissapäivänä lenkillä Roni loukkasi itsensä jotenkin äkkiarvaamatta. Ei meistä kukaan oikein tajunnut, mitä siinä tapahtui. Kävelimme vain tietä pitkin. Sitten siinä oli joku ketunkakkakokkare, jota Roni ehkä yritti syödä tai kieriä sen päällä, minä ehkä ryntäsin siinä jostain jonnekin ja Emäntä oli selkä meihin päin ja piteli hihnoista. Kiertyikö hihna jotenkin Ronin jalan ympäri? Oliko hänellä muuten lihaksissa jäykkyyttä, joka sitten johti venähdykseen tai revähdykseen äkillisen riemukkaan kierinnän johdosta? Lopputulos oli kuitenkin se, että Roni seisoi kolmella jalalla eikä voinut laittaa vasenta etutassua maahan. (Tai voi, mutta kankeasti hän kinkkasi kolmella tai varovasti neljällä jalalla.) Eipä siinä muuta voinut, kuin pyörähtää ympäri ja Emäntä kantoi Ronia osan matkaa kotiinpäin. Välillä Roni halusi kävellä itse, eikä Emäntä olisi hänen jäntevän lihaksikasta ja näin ollen hieman heiveröisissä naisen kourissa raskaalta tuntuvaa vartaloaan jaksanut koko matkaa kantaakaan. Minä yritin auttaa Ronia kutsumalla häntä leikkiin tasajalkaa hypellen ja hänen niskaansa loikkien. Emäntä joutui lopulta kieltämään minua ja lyhentämään remmiäni, etten yltänyt Ronin kimppuun.

Ronin loukkaantuminen on aiheuttanut sen, että minä olen joutunut kaksi päivää käymään kävelyllä ypöyksin. Tai siis Emännän kanssa, mutta ilman mustaturkkista kilpeäni ja haarniskaani, tukeani ja turvaani. Minulla on kuulemma jo pakkasen takia huilipäiviä niin usein, että jos vain sääolosuhteet ovat kunnossa, niin minä lenkkeilen niin kauan kuin jalat toimivat. Kun on 7 vuotta tottunut pääasiassa kävelemään koirakaverin kanssa, niin on se vähän haljua taapertaa itsekseen.

Eikö Roni mitenkään voisi lähteä mukaan? Jos sinä kantaisit sitä? Tai laitetaan se pulkkaan?

Ei minusta ole kiva kävellä ilman Ronia...

Kotiin päin käännyttäessä saan yleensä sellaiset ilohepulit ja pistän leikiksi eli juoksen Ronin rinnalle, yritän purra häntä niskasta ja ryntäilen muutenkin hihnassa. Tällä kertaa jouduin ilohepuloimaan Emännän kanssa niin kuin joskus pienenä tyttönä. Emäntä siinä sitten kaverina härnäsi minua lapaskädellään, jolloin lopputuloksena purin häntä ranteeseen. En toki kovasti enkä tosissaan, mutta sen verran koskin häntä hampaillani, että Emäntää alkoi naurattaa touhuni ja se, että oma koira puri häntä. Hän tuumasi, että mäyräkoira on aina mäyräkoira. Olkoonkin päällä pinkki takki ja ikää vaikka sata vuotta, mutta kun riehumishepuli iskee, niin koira on taas kuin pahainen pennun nulikka.

Eihän muistella pahalla sitä ranteen puremista, eihän rakas Emäntä?

Sitä paitsi itse vähän työnnyit siihen minun riehumishepulini keskellä ja unohdit oman sääntösi, ettei koiraa leikitetä kädellä!

Joulumuisteloita

Ennen joulua oli sopivasti nuoskakeliä ja pakkasta, joten Emäntä sai tehtyä yhden lumilyhdyn ja monta jäälyhtyä pihaa koristamaan.

Lintulauta houkuttelee myös jäniksiä ja rusakoita pihallemme...

Näitä luita kaluttiin jo joulun odottajaisiksi. Kerrankin oli luulla kokoa!

Eikö olekin ihana tunne, kun siivouspäivän jälkeen pääsee käpertymään puhtaisiin lakanoihin!

Ai miten niin et Emäntä enää muista, miltä tuntuu päästä ensimmäisenä lakanoiden väliin...?

 Lucy: Taas yksi joulu taputeltu. Vietettiin se hyvin perinteisesti ja mikäs siinä. Perinteet kuuluvat jouluun! Emäntä oli joululomalla jo ennen joulua, joten kotona pistettiin ensin kuusi pystyyn ja koristeet esille, ja kun täällä oli valmiin jouluista, matkasimme viikoksi Ninnin ja Moonan luo. Koristeet selvisivät yksinäisestä joulustaan hyvin, mutta kuusi olisi ilmeisesti kaipaillut vähän kostuketta jossain välissä... No huolensa jäi kuulematta ja nyt lepää neulasmatto keittiön lattialla. Saapa nähdä, vieläkö se hörpystä tokenee, vai oliko tämä kaikkien aikojen pikaisin joulukuusi.

Näin reippaana kuusi jäi aatonaattona joulua viettämään.

Emäntä kokeili ensimmäistä kertaa leivinuunilla paistamista. Joulupullasta tuli hieman tummahipiäistä, kun innokas leipuri pisti sen liian kuumaan uuniin, mutta tuli se silti syötyä.

Tällainen Jönssi-tonttu muutti meille ennen joulua. Ei saa puistella eikä nyppiä parrasta, ei saa nykiä lakista... Kyllä on tontulla tylsä elämä!

Joulusiivouksen yhteydessä voi testata, onko sukua Todelliselle Prinsessalle. Ikään kuin kasan alle olisi ehkä yksi herne tai kivi jäänyt...?

Ninnin ja Moonan luona meidän kaikkien tarpeet tulivat sen sijaan hyvin kuulluiksi ja täytetyiksi. Aattoiltana tunnelma sähköistyi heti, kun ensimmäisiä lahjapaketteja aseteltiin kuusen alle. Minä joukon nestorina ja suurimpana joulufanina asetuin välittömästi vartioon ja valitsin suosikkilahjani, jota tuijotin koko illan. Kaikille koirille oli kaksi lahjaa: syötävä lahja ja lelu. Me kaikki kaivauduimme ensin syötävän lahjan kääreisiin, ja kun puruluu oli natusteltu, oli lelulahjojen vuoro. Muut olivat niin turkasen hitaita omien pakettiensa avaamisessa, että minä ehdin lopulta avata kaikki lelupaketit. Ei sillä, että yksikään lelu olisi minua kiinnostanut (edes omani), mutta oli hauska avata paketteja! Sen jälkeen päätin siirtyä auttamaan Emäntää lahjojen avaamisessa ja iskin hampaani hänen kädessään olevaan lahjaan. Hän oli ihmeen nihkeä ja halusi avata lahjansa itse ilman minun apuani.

Miten niin "jaetaan" lahjat?! Eivätkös nämä ole minulle?

Jonkinlaisena joulunihmeenä saattoi pitää sitä, että välillä sohvilla havaittiin koiria toistensa lähellä.

Syynä saattoi myös olla kerta kaikkiaan riittämätön sohvatila kuudelle ihmiselle ja neljälle koiralle.

Muuten aika sujui leppoisasti sohvan ja ruokakupin väliä kuljeksiessa. Monena päivänä oli niin paljon pakkasta, että minua oli ihan turha yrittää jallittaa pihalle. Yhtenä päivänä kävimme Emännän kanssa postilaatikolla juosten ja silti silläkin matkalla minut täytyi välillä ottaa syliin, kun tassut jäätyivät. Aina leudommalla kelillä, kuten tänään, kävimme kuitenkin lenkillä ja mukavaa oli käydä ulkonakin, kun ei palellut.

Kun Moona ei makaa -20 asteen pakkasessa ulkona lumihangessa, se osaa myös asettautua sohvatyynylle kuin oikea puudeli.

Kaksi koiravierastakin kävi joulun aikana. Joulupäivänä ja eilen vieraili Felix aiemmalta lisänimeltään Onnellinen nyttemmin Ketunpoika. Eilen ennen Felixiä (ja vähän samaan aikaankin) kävi kylässä Aki-herra palveluskuntineen. Felixin joulupäivän vierailu oli aika värikäs. Hänen koko laumansa oli mukana ja hän oli olevinaan isokin kingi stadista. Hän kehtasi jopa räkyttää minulle! Niinpä me kaikki Ninniä myöten palautimme hänet maan pinnalle vuorollaan. Eilen hän oli hoidossa ilman emäntäänsä ja muita laumansa jäseniä ja yhtäkkiä hän ei enää niin iso poika ollutkaan. Hän oli enemmänkin kuin pieni ketunpoikanen, joka pälyili koko ajan ympärilleen ja hiipi hiljaa meidän muiden koirien ohi, ettei vain aiheuttaisi hankaluuksia. Kun hänen emäntänsä tuli hakemaan hänet, hän loikkasi emäntänsä syliin, painautui hänen rintaansa vasten ja katsoi rakastavasti syvälle emäntänsä silmiin ja tuntui anovan, ettei tämä koskaan enää hylkäisi omaa pientä ketunpoikaansa hetkeksikään.

Aatonaaton kinkkuraati

4/4 hyväksyi kinkun kypsyyden täysin arvosanoin

Aki-herran vierailu oli rauhallisempi, kun on jo opittu, kuinka hänen vastaanottonsa parhaiten sujuu. Moona on onnistunut suututtamaan Aki-herran (14,5 v) pahanpäiväisesti, joten heitä ei enää päästetä yhteen ollenkaan. Moonalla on vähän sellainen räiskähtelevä luonne, etteivät ihan kaikki sulata häntä... Moona oli siis ulkotarhassa. Roni sen sijaan ei ole tehnyt muuta pahaa kuin ollut uros, mutta Aki menetti häneenkin hermonsa kerran vuosia sitten, eikä sen jälkeen ole heitäkään enää laitettu yhteen. Aiemmin se oli Ronin suojelemiseksi, mutta nyt ehkä jo enemmän Aki-herran omaksi parhaaksi. Roni loikoili omassa häkissään ensin suljetun oven takana, mutta sitten ovikin oli auki, jotta pojat näkivät toisensa. Roni makasi rauhassa ja Aki-herrakin kävi enemmänkin heiluttamassa valkoista lippua häkin vieressä kuin rähjäämässä. Hän tuntui sanovan, että eikös me unohdeta ne vanhat kaunat ja käännetä uusi lehti elämässä.

Borderterrieri Aki

Minä sen sijaan pidän Aki-herrasta valtavasti! Minusta rauhalliset, välinpitämättömät, seniilit urokset ovat parhaimpia seuralaisia!

Lucy ja Aki

Roni: Hah! Tietenkin kun heidän seurassaan sinäkin vaikutat pirteältä, nuorelta narttukoiralta!

Lucy: Pöh... Hänessä on sellaista kokemuksen tuomaa charmia! Minä menin mielelläni hänen kanssaan ulkoilemaan (eri aitaukseen kuin missä Moona oli) ja me nuuskuttelimme yhdessä pihalla, kunnes tulimme yhtä matkaa sisälle. Myös Ninni pärjää Aki-herran kanssa, mutta lähinnä Ninni pysytteli omissa oloissaan. Me sen sijaan jaoimme taas pöydänaluspaikan yhdessä Aki-herran kanssa kahviaikaan.

Lucy ja Ninni

Joululoma oli kaiken kaikkiaan oikein mukava ja tänään tulimme siis kotiin ja kuusenneulasia lukuunottamatta kaikki näyttäisi olevan ennallaan!

Melkein metsällä

 Lucy: Voitteko kuvitella, että eilen aamulla päästiin melkein metsälle! Emäntä päästi meidät ovesta ulos lenkille lähtiessä ja sitten hän käveli eri puolelle hallia kutsuakseen meidät hihnoihinlaittoa varten. Me menimme toiselta puolelta hallia ja olimme ajautua rusakon ajoon.

Emme menneetkään Emännän luo ja kun hän ryntäsi paikalle olin enää minä tiellä seisomassa. Metsän reunasta kuului ajohaukku ja Emäntä luuli Ronin oppineen ajohaukun juuri siinä aamupäivän hetkenä. Kun hän kutsui Ronia, tulikin Roni eri suunnasta ja samalla ajohaukkua päästävä koira ryntäsikin tien yli metsästyskoiraliiveissään.

Siinä vaiheessa Emäntä tarrasi minuun kiinni, kun olin lähimpänä ja jouduin hihnaan, joten minun metsästykseni päättyi siihen, mutta Roni onnistui ryntäämään vahtihaukkua päästäen vieraan tunkeilijan perään. Oli vaikea sanoa, oliko vahti- vai metsästysvietti päällimmäisenä. Emäntä joutui karjumaan melkoisen tovin, ennen kuin Roni tuli takaisin ja hänet saatiin kiinni hihnaan. 

Siinä samassa koiran omistaja olikin ajanut paikalle. Hän paineli koiransa perässä metsään ja toinen metsästäjä ajoi paikalle myös. Kohta ihkaoikea metsästyskoira tuli isäntänsä kanssa hihnassa takaisin ja komea rusakko roikkui isännän kädessä. Emäntä pahoitteli, että olimme häirinneet ajoa, joka oli melkein muuttunut ajuemetsästykseksi. Isäntä ei ollut pahoillaan, vaan totesi, ettei hänen koiransa ollut tainnut häiriintyä lainkaan. Hyväntuulinen metsästäjälikka lirautti meille tervehdyspissat tontillemme ja meni iloisesti omaan häkkiinsä. Emäntä kysyi, saisimmeko me nuuhkaista tuoretta rusakkoa. Saimme luvan. 

Roni tarrasi koko hammaskalustollaan kiinni rusakon persuksiin, kun pääsi lähelle lämmintä riistaa ja Emäntä joutui karistelemaan hänet irti. Se oli sellainen vähän terävämpi nuuhkaisu!

Jännittävän kohtaamisen jälkeen kävimme ihan tavallisesti lenkillä, mutta takaisin tultuamme kävimme molemmat huolellisesti tutustumassa metsästyksen jälkiin. Minä olen tänäänkin vielä kuljeskellut pellolla olevia riistapolkuja haaveillen oikeasta jäniskoiran elämästä!

Pinkkitakkinen saalistaja

"Tästä se metsästyskoira meni rusakon perässä."

Tässä se saalis hetken lepäsi, ennen kuin se pakattiin autoon...

Kunpa minäkin voisin olla isona oikea metsästyskoira!