Sivut

keskiviikko 3. elokuuta 2022

Mejä-viikonloppu Norjassa

Roni: Kolme vuotta sitten kävimme Lucy-neidin kanssa Norjassa (ja hän myös Ruotsissa) mejä-kokeissa. Hän valioitui hienosti Norjan, Ruotsin ja samalla Pohjoismaiden jäljestämisvalioksi tuolla reissulla. (3400 kilometrin matkakertomus) Minulla oli matkassa rutkasti epäonnea ja tulokseni olivat nolla ja kakkonen. Hampaankoloon jäi siis vähän jotakin siitä reissusta.

Pasvik, Norja 2022

Tarkoitus oli palata heti seuraavana kesänä, mutta koronan takia oli epäselvää kesäkuulle asti, saako Norjaan edes matkustaa. Seuraavanakin kesänä himmailtiin vielä vähän ulkomaan reissun kanssa. Tänä vuonna Emäntä kuitenkin päätti ottaa asiakseen tarjota minulle vielä uuden mahdollisuuden tavoitella Norjan ja myös samalla Pohjoismaiden jälkivalionarvoa. 

Matka kohti sateenkaaren päätä?

Jo keväällä hän varasi minulle koepaikat kahteen kokeeseen samana viikonloppuna ja matkaseuraakin löytyi omasta mäykkykerhosta. Kun majoitus, kokeet ja seurue oli sovittu, odoteltiin monta kuukautta matkan alkua. Aika paljon sai jännittää, ovatko kyseisenä hetkenä terveinä kolme ihmistä ja kolme koiraa. Lopulta yksi ihminen ei sitten päässytkään mukaan, mutta onneksi toinen matkaan lähteneistä ihmisistä oli itseasiassa koiran omistaja, joten reissu onnistui, kun sijoituskoira pääsi kuitenkin mukaan, vaikkei ihminen päässytkään.

Matkaseura: Tuisku ja Tino


Barentsinmeren rannalla yli 1200 kilometrin päässä kotoa...

Autossa ei ollut kovin montaa tyhjää kolosta, kun takakontissa olivat karkkareiden Tinon ja Tuiskun häkit, minä istuin ministerin paikalla takapenkillä vieressäni ihmisten matkatavarat ja ihmiset istuivat etupenkeillä. Torstaiaamuna toiveikas joukko aloitti matkan kohti Pohjois-Norjaa. Ensimmäinen yö nukuttiin Ylläksellä. Sieltä matka jatkui perjantaina kohti Kirkkoniemeä. Pikaisen kaupunkihaistelun jälkeen siirryimme majapaikkaamme Svanvikissa. Paikka oli jonkinlainen luonnontieteellinen instituutti, jossa oli myös majoituspalveluita. Koska meitä oli mukana kaksi karvaista isäntää, niin emäntäihmiset katsoivat viisaammaksi varata kaksi erillistä huonetta, ettei tulisi kärhämiä. Lopulta me suhtauduimme melko neutraalisti toisiimme nuoren Tino-herran kanssa, mutta varmuuden vuoksi ei tervehditty kuonotuksin missään vaiheessa. Tuisku-neiti ja toinen naisihminen saivat kyllä häntäni heilumaan jo hyvinkin varhaisessa vaiheessa matkaa.

Menomatkalla Sevettijärven rannalla

Pikku suukottelut Emännän kanssa <3

Svanhovd

Svanhovd Conference Center

Täh?! Miten niin arvelet, etteivät koirat saisi nukkua täällä sängyssä?

Roni ja Tuisku

Lauantaiaamu valkeni pohjoisessa viileänä pienen tihkusateen kera. Oli siis täydellinen ilma jäljestää! Kun koe saatiin käyntiin, niin minä pääsinkin tulikokeeseen heti ensimmäisten joukossa. Koska meillä oli vain yksi auto ja kolme koiraa, niin minä ja Emäntäni hyppäsimme jäljentekijän autoon ja matkasimme jäljen päähän.

Norjalaista metsää

Jäljestäminen alkoi puoli kymmenen jälkeen paikallista aikaa ja päättyi 14 minuuttia myöhemmin sorkan löytymiseen. Emäntä ajatteli, että tämän jäljen hän painaa mieleensä, mutta lopulta muistikuvat matkan varrelta ovat hatarat. Hän osoitti kaksi raapaisua maassa, joista toinen toivottavasti oli makaus, joka jäljeltä pitää löytää. Jälki kulki välillä suon poikki, jossa kasvoi lakkoja, mutta hän ei uskaltanut syödä niitä mennessään, kun ei ollut varma, mitä tuomari siitä tykkäisi. Eräs kulma (ehkä katkollinen?) oli sähkölinjan alla ja siinä tein pienen rengastuksen ja jatko selvisi saman tien. Sorkasta meinasin kävellä ohi, mutta Emäntä ei laskenut vaan käski nuuskimaan tarkemmin. Niinpä sekin löytyi ja odottelimme loppupäivän tuloksia.

Voi jehna tätä odottamista...

Tinon ja Tuiskun jäljet olivat samaan aikaan, joten meidän Emäntä meni jäljestämään vielä Tuiskun kanssa. Vieraan koiran lukeminen ei ole ihan itsestään selvä asia, joten Emäntä ei huomannut hänen vaihtaneen tehtävää linnustukseen. Tuiskun ensimmäinen jälki päättyi siis keskeytykseen.

Poiskorjattuja jälkiä

Tulosten julkistus oli jännittävä hetki. Paikalla oli meidän lisäksi vielä neljäskin suomalaiskoirakko. Tuo toisella kyydillä tullut spanieli oli lopulta ykkönen ja päivän paras ykköstuloksellaan. Tino-herra sijoittui toiseksi myöskin ykköstuloksella ja minä... Minä olin lopulta kolmas ja sain myös ykköstuloksen! Näin ollen minusta tuli tuona viileän sateisena lauantai-iltapäivänä Norjan ja Pohjoismaiden jäljestämisvalio! (Samoin tuli siitä spanielista ja Tinosta Norjan jälkivalio.)

Tuore Norjan ja Pohjoismaiden jäljestämisvalio!

Ihmiset olivat iloisia ja tyytyväisiä. Minä olin lähinnä huojentunut, kun pääsin päivän päätteeksi pois autosta. Oli tietysti hienoa, että pitkä matka ja vaivannäkö oli tuottanut odotetun ja toivotun tuloksen.


Seuraavana päivänä eli sunnuntaina oli vielä se toinen koe. Tino ei enää lähtenyt metsään, koska oli jo saavuttanut kaiken, mitä tuli Norjasta hakemaan tuolla reissulla. Hänen ihmisensä meni tällä kertaa metsään Tuiskun kanssa. Meille tarjottiin mahdollisuutta mennä vielä toinen AK-luokan jälki ja todettiin, että sama käydä vähän jaloittelemassa, kun kuitenkin joudutaan koko päivä odottamaan ja koe on jo maksettukin. Toisen päivän jäljestyksen piti olla rento hyvänmielen jäljestys, kun tarvittava ykköstulos oli jo saavutettu. Ja niin se minulle olikin! Ihmismieli vain on typerästi toimiva ja jostain syystä jäljestyksen hyvin edetessä Emäntä ajatteli, että hän toivoisi tämän jäljen menevän vielä PAREMMIN kuin eilinen jälki. Olin saanut yhden moitteen liian nopeasta etenemisestä (ilmeisesti ei olisi tarkoitus, että 600 metrin jälkeä mennään alle vartissa...), joten nyt Emäntä päätti hidastaa minua oikein urakalla. 

Välillä jouduttiin odottamaan tuomarin autossa. En laskenut katsettani Emännästä hetkeksikään...

Katkokulmalle asti kaikki sujui hienosti. Minä menin nenä maassa ja Emäntä lompsi teatraalisen hitaasti perässäni. Katkolla tein tutun rengastuksen ja jatkoin ilmavainulla eteen päin. Emännällä heräsi epäilys, että olen saattanut vaihtaa hirvenjälkeen, koska pompahtelin ja vaihdoin ilmavainuun. Koska Norjassa ihminen saa ohjata koiraansa, hän otti minut lyhyempään naruun ja lähti rengastamaan aluetta. Pyörittyämme hetken, otin jäljen ja jatkoin matkaa. Emännästä tuntui, ettemme ehkä vieläkään olleet oikealla suunnalla. Hän kiskoi minua taas rengastamaan. Pyörimme hyvän tovin rinteessä vaivaiskoivikon reunassa, kunnes hän lopulta suostui seuraamaan minua. Hänestä tuntui, ettemme ehkä vieläkään olleet oikeasti jäljellä, mutta niin vain matka jatkui. Ja sorkka löytyi. Hän tunsi itsensä varsinaiseksi aasiksi, kun tuomari kertoi hänen ottaneen minut kahdesti pois jäljeltä! Olin tietenkin vaihtanut maavainun ilmavainuun, kun matalampi kasvusto oli vaihtunut korkeammaksi. "Luota enemmän koiraasi!" oli tuomarin viisas neuvo.

Minä olisin merkannut kaadon kierimällä.

Emännän mielestä tavallinen poseerauskuva riitti hyvin muistoksi.

Tällä kertaa tuloksia odoteltiin vielä kauemmin. Varman nollan saaneet norjalaiset olivat jo pakanneet kimpsunsa ja kampsunsa ja ajaneet koteihinsa. Me vain törötimme paikalla odottamassa muutaman norjalaisen kanssa. 

Lopulta tulokset julkistettiin: Tuisku sai vihdoin myös ykköstuloksen ja hän oli päivän paras koira! (Hän ei vielä valioitunut, mutta kun hän jonakin päivänä valioituu Suomesta tai Ruotsista, niin hänestä tulee samalla myös Norjan jälkivalio.) Spanieli oli tällä kertaa kakkonen ykköstuloksellaan. Ja minä olin taas kolmas! Emännän toilailu oli maksanut meille pisteitä, mutta tulos oli silti ykkönen. Hidastaminen sentään onnistui, kun tämä toinen jälki kesti 23 minuuttia.

1. premie, sijoitus 3.


Kotimatkalle lähdettiin siis hyvin onnellisissa tunnelmissa. Kaikki olivat saavuttaneet sen, mitä toivoivat ja miksi matkaan oli lähdetty. Hyvät sijoitukset olivat vielä mukava lisä. Minun kohdallanihan on hauskasti, että olen nyt kolmen vuoden sisällä sijoittunut kolme kertaa kolmanneksi norjalaisessa jälkikokeessa!

Tuisku ja Tino palkintojensa kanssa

POHJ JVA* NO JVA* FI KVA-VERI FI JVA SE JVA Salamantelin Jäljen Jättiläinen

Kaikki meidän seurueen palkinnot yhdessä

Paluumatkalla yövyimme taas Ylläksellä ja maanantaina matkasimme lopulta 16 tuntia ennen kuin painoimme Emännän kanssa päät tyynyyn Ninnin ja Moonan mökillä. Lucy-neiti oli heidän luonaan hoidossa matkamme ajan. (Mökille päästyämme kömmin aitan alle, enkä suostunut tulemaan esiin ennen kuin Emäntä kutsui minua seisten selkeästi eri suunnalla kuin auto. Päätin, että tänä yönä minua ei enää riepoteta auton kyydissä minnekään!)

Kirkkoniemi 2022

Inari 2022

Pitkä tyhjä tie jossain Inarin ja Kittilän välillä

Kaiken kaikkiaan reissu oli siis todella onnistunut ja loputonta autossa istumista lukuunottamatta oikein mukava!

Harvassa kodissa taidetaan köllötellä kahden Pohjoismaiden jälkivalion kanssa...

tiistai 19. heinäkuuta 2022

Sydänsairaan arkea

Lucy: Täällä ollaan edelleen! Edellisen päivityksen jälkeen on mennyt välillä paremmin ja välillä huonommin. Oli sovittu, että viikko uuden lääkkeen aloittamisen jälkeen Emäntä laittaa eläinlääkärille sähköpostia. Hän on ahkerasti mitannut hengitystiheyttäni ja kyllähän se vihdoin laski sinne alle 30 kertaan/minuutti, ainakin toisinaan. Ainoastaan suuri annos nesteenpoistolääkettä oli vähän tuskastuttava, kun jouduin juomaan valtavasti sen kuivattavan vaikutuksen vuoksi ja tiedätte, että kaikki mikä menee sisään, tulee myös ulos!


Kolme tuntia tuon toiveikkaan sähköpostin jälkeen sain maanisen pissatuskohtauksen. (Tämä tapahtui viikko sitten keskiviikkona.) Tein ensin yhden pissan. Sitten toisen. Ja seuraavan puolen tunnin ajan kyykistyin n. 50 kertaa. Emäntä kantoi minut välillä sisälle, mutta jatkoin kyykkimistä sisällä ja pyrin hädissäni takaisin ulos, kun en olisi halunnut pissailla sisälle. (Ei minusta tosin enää mitään tullut ulos.) Hätäisen päivystyseläinlääkäripuhelun aikana rauhotuin lopulta makaamaan. Myöhemmin illalla join vähän ja kävin normaalisti asioillani. Vain yksi pissa ja takaisin sisälle.


Seuraavana aamuna ajettiin kuitenkin tapaamaan omaa lääkäriämme. (Hän oli tuskin ehtinyt lukea sähköpostia aamulla, kun jo istuimme klinikalla taas...) Ei löytynyt onneksi virtsakiviä eikä virtsatulehdusta. Veriarvot tulivat samalla tsekatuksi ja niiden perusteella todettiin, että nesteenpoistolääkitystä on vähennettävä. (Ensimmäistä kertaa elämäni aikana vuoden enimmäisvakuutuskorvaussumma tuli täyteen tällä viimeisimmällä reissulla!)

Vaikka aika sairas olenkin, niin en vielä niin sairas, etteikö pää nousisi, kun jääkaapista otetaan nakkipaketti...

Dosetissa alkaa olla jo ihan komea kokoelma pillereitä päivää kohti.

Viikonloppuna meillä kävi vieraita. Niin rakkaita ja ihania kuin vieraat olivatkin, niin se tuli huomattua, että tavallisesta poikkeava ohjelma oli minulle aika raskas, vaikka lääke- ja ruoka-ajoista pyrittiinkin pitämään kiinni ihmisten tullessa ja mennessä omissa menoissaan. Yhtenä päivänä nappasin siis taas vähän enemmän nesteenpoistolääkettä, kun Emännästä tuntui, että hengitykseni rohisee. Eläinlääkäri kehotti seuraamaan hengitystä ja annostelemaan lääkettä sen mukaan. Muut lääkkeet menevät samalla annoksella koko ajan.

Hippu ja Roni kävivät pienellä kävelyllä


Roni on aivan tavattoman ihastunut Hippuun vuodesta toiseen...


Meillä on Hipun kanssa käytännöllisemmät välit: pari nuuhkaisua ja hännän heilautusta kertoo oleellisimman vuoden kuulumisista.

Sunnuntain huilimisen jälkeen olin eilen jo taas pirteämpi. Kävin vähän tallustelemassa pihatiellä ja illalla metsästin koppakuoriaisia pihanurmikosta. (Emäntä tietysti keskeytti senkin, kun hän pelkäsi, ettei olisi hyväksi syödä koppiksia.) Tänään lipsahdin vahingossa kerjäämään ruokaa liian innokkaasti ja sain raa'an jauhelihan sijaan lihapateeta kuppiini. Yritin ensin mököttää väärästä ruuasta, mutten osannut tehdä sitä riittävän vakuuttavasti ja lopulta tulin syöneeksi pateet ja lopuksi ryöstin Ronin kuivanappulat. Toivottavasti tämä ei ole raakaruokailuni loppu. Olen todella taidokkaasti saanut itseni siirrettyä pelkästään raakaruualle enkä haluaisi luopua saavutetusta edusta...

Kilon jauhelihaköntti pakastettavana kuudeksi päiväannokseksi.

Sellainen epämiellyttävä asia tähän sairastamiseen tai lähinnä lääkitykseen liittyy, että joudun nykyisin säännöllisesti pissaamaan sisälle. En mitenkään pysty enää pidättelemään koko yötä tai päivällä yli neljää tuntia, jos ihmiset ovat poissa. Meillä on kuitenkin diili, että voin käydä työhuoneen räsymatolla hädän hetkellä ja Emäntä sitten siivoaa ja kuivaa lattian. Emäntä oli aluksi huolissaan, kuinka häpeissäni minä olisin näistä toistuvista vahingoista, mutta olen sopeutuvainen koira, kuten on ennenkin huomattu. Saa nähdä, jääkö tämä nyt pysyväksi tavaksi, vai onko ohimenevää, mutta nyt mennään näin.


Vihdoinkin saan valita oman suunnan ja vauhdin!




keskiviikko 6. heinäkuuta 2022

500. päivitys: Toivon kipinä


 Roni: Lucy-neiti?

Lucy: Niin?


Roni: Luuletko, että mäyräkoirilla on suojelusenkeleitä?

Lucy: Uskoisin niin.

Roni: Minäkin uskon. Kuinka muuten olisi mahdollista, että sinä olet taas kerran saanut mahdollisuuden tarttua elämän syrjästä kiinni. Sinun suojelusenkelisi tuntuu paiskovan hommia välillä ihan hiki hatussa...


Sinä olet 9,5 vuotesi aikana sairastanut kaksi veriripulia, jotka veivät sinut tiputukseen, saanut mäyräkoirahalvauksen kolmesti, kaksi vuotta sitten sydänlääkityksen aloitus johti 10 vuorokauden oksenteluun ja viime vuonna olit menettää toisen vilkkuluomesi silmästä, jollei aivan ihana työlleen omistautunut kesätuuraajakandi olisi hoitanut sinua niin huolellisesti, vaikka olit pitkän päivän viimeinen potilas juuri ennen juhannusvapaiden alkua. (Emäntä on vieläkin vaikuttunut, että tuo eläinlääkäriksi opiskeleva nuori ihminen malttoi tehdä kaikki mahdolliset varmistuksen varmistukset, vaikka niihin kului aikaa ja ihan taatusti lääkäriäkin jo poltteli vapaille pääseminen. Puhumattakaan siitä, että kyseessä oli hänen ensimmäinen vilkkuluomikeissinsä ja hän hoiti sen homman satasella maaliin! Emäntä laittoi hänelle kyllä juhannuksen jälkeen kiitosviestinkin ja kertoi, että luomi on kestänyt paikallaan, koska hän ajatteli, että opiskelijan olisi hyvä saada palautetta hoitonsa onnistumisesta.)

Ja nytkö sinulle siis löytyi taas joku apukeino?


Lucy: Niin kävin siis eilen vihdoin omalla sydänspesialistieläinlääkärilläni ja sydänultrassa varmistui, että laajentumaanhan se sydän on lähtenyt. Siitä johtuu, että hengitystiheys on koko ajan korkealla (yli normaalin rajan eli 30 krt/min, välillä jopa 60 krt/min), ruoka ei maistu ja olo on voimaton. Tämän Emäntäkin saattoi jo arvata ja siksi hän pelkäsi, että nyt se on menoa.


Lääkärireissun jälkeen olin muutaman tunnin kylässä Maisulassa, että Emäntä sai hoidettua kaupunkiasioita ja minun ei tarvinnut olla kuumassa autossa.
Takaisin tullessa Emäntää odotti näky, jossa Maisu-kissa lepäili rennosti puutarhakeinussa ja minä hänen allaan maassa keinun varjossa.

Kävi kuitenkin ilmi, että minulla jo pari vuotta käytössä olleen sydämen sykettä voimistavan lääkkeen ja ennen juhannusta aloitetun nesteenpoistolääkkeen lisäksi onkin vielä kolmas lääke, jolla sydäntä voidaan yrittää auttaa. Tämä kolmas lääke alentaa verenpainetta, jolloin sydämen olisi helpompi pumpata verta eteenpäin. Terveeksihän tästä sairaudesta ei koskaan tule, mutta jos olo helpottuisi sen verran, että elämä olisi vielä elämisen arvoista.


Mikään nopea apu tämä uusi lääke ei ole, että ihan yhtä tukalalta on tuntunut olo tänään, mutta viikossa parissa pitäisi vaikutuksen alkaa näkyä, jos lääke tehoaa.

Roni: Toivottavasti tehoaa! Minä ainakin haluaisin pitää sinut täällä vielä piiiitkään!

perjantai 1. heinäkuuta 2022

Voi kun huomenna ois ihan tavallinen päivä


 Lucy: Täällä ollaan. On vaikeampia hetkiä ja sitten tavallisempia hetkiä. Olo on aika väsynyt. Nukun paljon. En välttämättä enää aina mestarien vieressä, kun sänkykin on joskus tukalan tuntuinen. Ruoka ei oikein maistu. Tai on sentään yksi asia, joka yleensä vielä maistuu: raaka jauheliha. Olen myös ehkä vähän huomannut, että kun kieltäytyy kaikesta muusta, niin lopulta kaapista kaivetaan raakalihapullia. Mäyräkoira on aina mäyräkoira... Esitän, niin kuin en huomaisi, että lihapulliin on useimmiten kätketty melkoiset määrät erilaisia pillereitä.


Helteistä on nautittu sisällä viileässä aurinkoläikässä kellien...

Välillä teen myös tavallisia asioita. Esimerkiksi etsin lattialle jätetyt maitopurkit ja silppuan ne tai joskus saatan vielä nuolla jugurttitölkinkin puhtaaksi. Toissa iltana osallistuin Ronin hammaspesuun niin, että sain myös lammasherkun joka kerta, kun Emäntä naksautti naksutinta Ronille merkiksi hyvästä toiminnasta. Pestiin siinä sitten vähän minunkin hampaita, kun se naksahdus on niin kiva. Eilen pelattiin lautapelejä. Sekin on hauskaa, kun joka pelinappulan alta löytyy herkkupala. Herkkupaloissakin on se erikoinen juttu, että jos Emäntä yrittää syöttää niitä minulle kuin ruokaa, niin en ota, mutta kun sen herkun on ansainnut niin kuin ennen vanhaan, niin sitten se maistuu.

Odotetaan vielä hetki, niin saadaan sitä jauhelihaa...



Joskus Emäntä on yrittänyt tehdä rally-tokojuttuja tai muita temppuja vain Ronin kanssa, mutta silloin olen aina skarppina paikalla. Hän harjoitteli esimerkiksi Ronin kanssa sellaista ihmisen ympäri kiertämistä erään luennon vinkkien mukaan, että Emäntä oli eri asennoissa ja mm. istui tuolilla samalla, kun koiran piti kiertää ympäri. Roni-parka oli aivan hämillään, ettei tätä temppua näin voi tehdä! Minä hoksasin heti, että "kierrä" on "kierrä", vaikka Emäntä päällänsä seisoisi. (En kyllä usko, että pystyisi seisomaan...)


Ihmiset ovat kauhean huolissaan, mutta itse en onneksi osaa tästäkään asiasta ottaa suurta stressiä. Emäntä antaa nuolla nenäänsä tavallista pidempiä aikoja. Nenä maistuu usein kyyneliltä ja räältä. Ja niinhän sen pitää ollakin. Ihmiset itkevät surun ulos. 


Sellainen asia tuli huomattua, että ollaan pidetty tätä blogia jo 7 vuotta! Tuntuu yhtäkkiä aika pitkältä ajalta. Tämä taitaa olla 499. päivitys. Täytyy myöntää, että tänä aikana Ronistakin on kehittynyt ihan kelvollinen sananiekka, vaikka minä olenkin aina ollut meistä se kirjallisempi tyyppi. Olenhan kalunnut läpi Tarun Sormusten Herrasta...


Tiistaina on aika eläinlääkärille, joka toivottavasti osaa lopulta sanoa, mikä minulla on. Mikä on sisälläni rikki ja kuinka pahasti.


Meidän lauman hartain toive on kuitenkin vain se, että huomenna ois ihan tavallinen päivä...