Mitäs me poijjaat...

Roni: Syyskuu on liukunut ohi lämpöisenä ja mukavana. Heti synttäreitäni seuraavana päivänä oli oman kerhomme järjestämä rally-tokokisa, johon osallistuin Moonan kanssa. Halli oli sama kuin keväällä ja suunnilleen niin oli tuloskin eli ei hyväksyttyä tulosta. Tällä kertaa ei tosin jänskättänyt ihan niin paljon, mutta kaikenlaista sitä ehtii matkalla tapahtua, vaikka ihan iloisella mäyräkoiran mielellä on liikkeellä. Ei Emäntä laittanut sitä edes pahakseen. Loppujen lopuksi hyvin menneitä tehtäviä, onnistumisia ja iloista meininkiä oli enemmän kuin kömmähdyksiä. Tuomarin kommenttikin oli "iloinen osaava pari". 

Moona sai 84/100 pistettä, mikä oli ihan kunnioitettava saavutus sillä energialatauksella, jolla hän meni halliin sisään! Valioitumista ei noilla pisteillä vielä hätyytellä, mutta jospa Moonalla olisi vielä harrastusvuosia edessään ja tulisi uusia tilaisuuksia panna parastaan.

Roni: Sellainen jännitysmomentti kisapäivään liittyi, että kisapaikalla pissa-kakkalenkillä käydessämme, minun pantani aukesi kesken kaiken! Jotenkin siinä kiskaisin hajun perässä ja jotenkin pikalukkosolki onnistui aukeamaan. Onneksi tilanteeseen ei sisältynyt muita koiria, autoja tai muuta liikennettä, joten panta vain takaisin kiinni ja päivä jatkui, mutta sen verran Emäntä säikähti, että kun oli muutenkin ajatellut hankkia minulle uuden, leveämmän pannan "vanhuuden päiviksi", niin ne vanhuuden päivät alkoivat sitten siltä istumalta ja jo kisapäivänä talkoilun lomassa hän tilasi minulle uuden pannan.

Roni: Nyt olen sitten tällainen vanha kettu, jolla on 2 cm leveämpi panta kuin ennen. Leveä panta on niskalle ja kaulalle turvallisempi. Ja tämä ei ole siksi, että minä vetäisin hihnassa, vaan siksi, että toisinaan Emäntä joutuu nykyisin vetämään minua hihnasta. Minulla on vanhemmiten tullut toisinaan omia mielipiteitä ja ajatuksia lenkkien kulusta ja reiteistä, joten Emäntä turvautuu välillä isompaan kokoonsa saadakseen minut kulkemaan oman mielensä mukaan.

Demo: Minä olen ylpeästi mamman poika! Minä nukun Emännän vieressä, vietän aikani samassa huoneessa kuin hän, kuljen hänen perässään vessaan ja pyydän päästä syliin vähintään kerran päivässä. Jos Emäntä poistuu kotoa ottamatta minua mukaan, minä kiljun ja raavin ovea, vaikka Mestari olisi kanssani. Onneksi minun ei ole tarvinnut olla hänestä juuri erossa.

Roni: Niin sellainen mukava muutos on ollut, että Emäntä on lähes kaikki päivät meidän kanssamme kotona! Tätä pidennettyä kesälomaa kutsutaan ilmeisesti nimellä sairausloma, mutta koska hän ei erityisesti näytä kärsivän päivästä toiseen ja pääsemme lenkkeilemään päivittäin ja harrastamaan viikoittain, niin ei varmaan mistään kovin vakavasta ole kyse. Ihmisten mittapuulla hän ehkä nukkuu aika paljon ja valittelee väsymystä, mutta koska me koiratkin nukumme valtaosan vuorokaudesta, niin ei se nyt niin erikoiselta tunnu, että yöunien lisäksi nukutaan välillä aamupäiväunet, päiväunet ja ehkä vielä alkuiltatorkut. Blogia tietysti olisi nyt ehditty kirjoitella useamminkin, mutta ilmeisesti tämä väsymys on nyt estänyt senkin.

Demo: Sellainenkin mukava asia on tapahtunut, että koska Emäntä ei meinaa enää jaksaa kävellä kaikkia mäkisimpiä lenkkireittejä omalla kylällämme ja koska hänellä nyt on ylimääräistä aikaa, niin milloin hänellä on ollut menoja kirkonkylälle, niin olemme päässeet mukaan lenkkeilemään oikein asfalttiteitä pitkin! Aika vähän on nähty toisia koiria, mutta voi veljet sitä hajujen määrää! Minäkin olen oikein kunnostautunut jalannostossa.

Demo: Toinen asia, jossa olen kunnostautunut, on jäniksen ajo! Meidän pihallamme ja lähipelloillamme asustelee sellainen pikkupupu, jota Emäntä kutsuu nimellä Suicide Bunny erään 2000-luvun alun sarjakuvan mukaan. Minä olen jo pari kolme kertaa saanut tilaisuuden ajaa pupua takaa, kun se on pahaa aavistamatta oleillut pihallamme tai meinannut jäädä leikkivien mäyräkoirien jalkoihin pellolla. Kun metsästysviettini astuu esiin, olen kaikkea muuta kuin mammanpoika. Eräänäkin iltana ryntäsin ajohaukkua pitäen pimenevään metsään Emännän jäädessä kiljumaan perääni lohduttomana.

Nykyisin minä lenkkeilen pääasiassa flexi-hihnassa.

Roni: Asia, jota Emäntä on onneksi vielä jaksanut tehdä, on viikottaiset rally-tokotreenit. Demo osallistuu omaan ryhmäänsä, jossa harjoittelevat ALO/AVO-luokan koirat ja sen jälkeen on meidän mestariluokkalaisten treenivuoro. Ninni ja Moona ovat yleensä myös mukana emäntineen. Demolla on ollut ilmeisesti vähän haasteita haistelun kanssa, vaikka hän periaatteessa monia tehtäviä jo osaakin.

Roni: Sittenhän minä kävin eräänä lauantaina koiranäyttelyssäkin! Emäntä ei raaskinut ilmoittaa kuin yhden koiran, koska ei ollut varma, pystyisikö osallistumaan ja kahden osallistumismaksun tappio olisi harmittanut enemmän kuin yhden veteraanin poisjäänti. (Veteraaniluokassa osallistumismaksu oli vähemmän.) Harmi sinänsä, ettei Demo ollut mukana, koska hänen äitinsä oli myös näyttelyssä, joten olisi saatu mukava perhepotretti.

Roni: Päivä oli sateinen, joten Emäntä improvisoi minulle sadesuojan jätesäkistä...

Salamantelin Jäljen Jättiläinen "Roni" ja Salamantelin Jäljen Häivä "Hurma"

Roni: Hauska sattuma oli, että minun velipoikani oli tullut samaan näyttelyyn! Olimme molemmat veteraanikehässä. Edellisen kerran olimme samassa kehässä kerran nuorten luokassa. 

Minä olin jälleen erinomainen veteraani ja veteraaniluokan toinen, mutta koska en taaskaan ollut sertinarvoinen (SA), niin sertit sun muut krumeluurit jäivät edelleen saamatta. Ja voi olla, että jäävät minun osaltani saamattakin. Minä olen ennemminkin keskittynyt antamaan näyttöni tuolla käyttöpuolella...

FI KVA-VERI FI JVA NO JVA SE JVA POHJ JVA SALAMANTELIN JÄLJEN JÄTTILÄINEN 

FI MVA EE MVA LV MVA SE JVA SALAMANTELIN JÄLJEN HÄIVÄ

Roni: Me olemme molemmat hyvin lempeitä koiraherroja ja Emäntä oli aivan ihmeissään, miten Hurmalla oli niin samanlainen lempeä katse kuin minulla. Vierekkäin poseeraaminenkin onnistui muitta mutkitta, kun mitäs meillä ikämiehillä olisi enää pullistelemista toisillemme.

Roni: Ja mitä tulee lempeyteen, niin osaa se olla ihan lempeä suukottelija tämä minun poikanikin. Toisinaan annan hänen jo putsata korvani ja takahampaani. Ja olen tuota saattanut jonkun silmärähmän lipaista hänen silmästään minäkin...

 Roni: Viime viikonloppuna oltiin käymässä Moonan ja Ninnin luona ja poikettiin välillä mökilläkin.

Demo ottaa rennosti.

Roni: Eilen käytiin taas kirkonkylällä lenkillä ja pistäydyttiin koirapuistossakin. Sielläkään ei ollut muita koiria, mutta Demo nuuski jonkin aikaa toisten hajuja. Emäntä leppuutti jalkojaan koirapuiston penkillä ja minä menin tuttuun tapaan hänen viereensä istumaan. Niinhän me usein ennen vanhaan ulkoiltiin koirapuistossa, kun vielä asuimme puiston lähellä. Emäntä istahti penkille ja kohta minä ja Lucy-neiti istuimme hänen vieressään. Se siitä iloisesta vapaana kirmailusta ja leikkimisestä!

 Roni: Tässä vielä kuva tämänpäiväiseltä kävelyltä. Mukavaa syksyn jatkoa kaikille kavereille ja lukijoille!

Kaikenlaista jännää voi tulla päiväkävelyllä vastaan

Lucy: Tänään tuli sellainen ihme lenkillä vastaan, ettei koskaan ennen!

Roni: Oltiin lähdetty aamupäivällä kolmisin kävelylle. Emäntä pohti vähän reittivalintaa, mutta päädyimme sitten pellolle, kun Lucy-neiti oli mukana. Hän oli vähän vastentahtoinen lähtemään mukaan.

Tätä varten jotkut käyttävät koirillaan lenkillä oransseja liivejä...

Lucy: Olisi saattanut ihan hyvin käydä satamaan!

Roni: Pieni lenkki tasamaalla oli siis agendassa. Yhtäkkiä takaviistosta kaikui laukauksen ääni!

Sinä taisit Lucy-neiti säikähtää sitä jopa pienesti?

Lucy: No säikähtää ja säikähtää... Jos nyt vähän häpsähdin ja jähmetyin paikoilleni pupillit laajentuneina. Minä en ehkä enää nykyisin kuule ihan niin tarkasti kuin nuoruuden päivinä, niin erilaiset yllättävät, kovat äänet ovat saaneet minut vähän epäluuloiseksi, vaikka lukuisia kertoja olenkin laukaksensietotestin läpäissyt.

Roni: Ensimmäisen laukauksen jälkeen kuului vielä yksi tai kaksi laukausta lisää. Emäntä arveli tietävänsä, mistä laukaukset johtuivat. Hän arveli paikallisen metsästysseuran harjoittavan hirven metsästystä lähistöllä. Siihen voisi kuulua ensin laukaus, jolla eläin on saatu kaadettua, ja sitten varmuuden vuoksi toinen laukaus eläimeen läheltä. Hänen arvelunsa sai vahvistusta, kun kohta tietä pitkin matkasi letka henkilöautoja laukauksen suuntaan.

Sen verran meidät valtasi uteliaisuus, että lähdimme kävelemään samaan suuntaan. Oman tiemme risteyksessä näkyi, että Emännän olettaman metsätien päässä oli autoja parkissa. Kävelimme sinne. Emäntä jututti yhtä autossa ollutta metsästäjää ja kyseli, uskaltaisiko lähemmäs mennä, kun aika kovasti kiinnostaisi päästä näkemään kaadettu hirvi livenä. Nuorehko kaveri arveli, ettei siitä mitään haittaa olisi. Niinpä lähdimme kipuamaan mäelle kohti kaatoa, jonka metsästäjä oli näyttänyt kartasta. Paikka oli ihan tavallisen lenkkireittimme vieressä, joten mihinkään tuntemattomaan ei tarvinnut sukeltaa.

Lucy: Minua vähän arvelutti kävellä suoraan metsästystapahtuman keskelle. Myös pitkä nousu oli vähän muuta, kuin mihin olin varautunut, joten Emäntä kantoi minua välillä ylämäkeen, ettei reitti kävisi minulle liian raskaaksi.

Roni: Mäen päällä minä otin jo vainua metsään päin. Siellä oli vielä yhden metsästäjän auto parkissa ja kiskoin matalana kaikin voimin Emäntää metsän puolelle. Hän antoi minun vähän jäljestellä paikalla. 

Kun hän kävi kiskomaan meitä takaisin metsätielle päin, peruutti paikalle taas yksi metsästäjä autollaan ja sen perässä tuli vielä toinen auto ja kaikkien aikojen jymy yllätys: aito, oikea hirvi pulkkaan sidottuna! Myös joukko metsästäjiä kulki tyytyväisenä hirvivainaan perässä kuin riemullisena surusaattona. Minä olin aivan täpinöissäni ja toisaalta kiskoin hirveä kohti, mutta vähän myös kavahdin taakse päin aina, kun hirvi liikahti auton nykäistessä sitä eteenpäin. Ihana veren ja riistan tuoksu valtasi sieraimeni.

Lucy: Minä kummastelin näkyä vähän turvallisemman välimatkan päästä.

Roni: Samalla kun hirveä nostettiin lava-auton lavalle, jutteli Emäntä metsästäjien kanssa. Kävi ilmi, että maineeni oli jo kiirinyt edelleni ja osa metsästäjistä tiesikin, että olen jäljestävä koira. Emäntä siinä tarjoutui avuksi, jos haavakkoja sattuisi tulemaan. Niinpä eräällä metsästäjällä kävi erityisen hyvä tuuri, kun hän sai samana päivänä hirvisaaliin lisäksi vielä puhelinnumeron naiselta!

Lucy: Kun metsästäjät hirvineen olivat jatkaneet matkaansa, jatkoimme me matkaamme toiseen suuntaan. Hirven näkeminen oli nostanut minunkin adrenaliinitasojani sen verran, että jaksoin taas oikein hyvin kävellä eteenpäin. Matkaa oli kuitenkin vielä aikamoisesti, joten välillä matkasin taas sylissä.

Omalle tielle päästyämme alkoi askeleeni olla jo melko verkkainen, vaikka osan matkasta olinkin saanut sylikyytiä. Emäntää vähän harmitti, että oli tullut raahanneeksi minut niin pitkälle lenkille, mutta ihan tässä olen voimissani ollut vielä senkin jälkeen. Ja ruoka maistui kerrankin hyvin! (Eilen illalla en oikein syönyt ruokaa, mutta sen sijaan etsin ja söin olohuoneen lattialta kärpäsenraatoja, että sellaisenkin pikku kujeen olen tässä keksinyt viime aikoina...)

Roni: Kun Lucy-neiti oli palautettu kotiin, minä pääsin vielä haistelemaan treenimielessä hirven jälkeä ja etsimään paikkaa, jonne se oli kaadettu. Hieman takaperoisesti mentiin kaadolle sitä jälkeä pitkin, mitä hirvi oli raahattu pois metsästä ja siitä etsittiin jälki, jota hirvi oli juossut paikalle, mutta jälki löytyi ja Emäntäkin sen erotti, kun sorkat olivat jättäneet painumia sammaleeseen ennen kuin kohtalon koura oli määrännyt hirven päivät päättyviksi. Nenäni on nyt siis kalibroitu tulevia haavakkojäljestyksiä varten. Vaikkei kukaan niitä toivokaan, niin vahinkoja voi sattua ja silloin luotettava verikoira on aiheellista kutsua paikalle.

Festarirannekkeet ja päiväkänni

Lucy: Eriskummallinen viikko. Ensin Emäntä sai kansainvälisen kulkutaudin viime viikon lopulla ja töihin paluu katkesi kahteen ensimmäiseen päivään ja sitä seurasi viiden päivän karanteeni. Hän on ollut viimeeksi sairaana, kun minun sydänvikani ei vaatinut vielä mitään lääkitystä eli 2,5 vuotta sitten. Olihan outoa, että hän makasi yhtäkkiä vuoteessa monta päivää telkkaria katsellen. En saanut edes nuolla hänen nenääsä, kun on kai joku teoreettinen mahdollisuus, että koirakin voi viruksen saada. Outoa oli myös se, että Mestari sitä vastoin ei saanut tautia. Ilmeisesti meillä on niin iso talo, että kun he eristäytyivät välittömästi talon eri päihin ja kävivät eri aikaan keittiössä, niin virukselle ei jäänyt paljoa vaihtoehtoja.

Karanteenikaverit

Tiistaina karanteenit oli lusittu ja minut vietiin vaihteeksi taas eläinlääkäriin verikokeeseen. Testissä on uusi nesteenpoistolääkitys ja siitä suurennettiin annosta ja nyt kontrolloitiin veriarvot. Hyvät oli, joten tällä lääkkeellä jatketaan. Olen päässyt melkein normaalille hengitystiheysalueelle eli uutinen on sinänsä kai hyvä. Eläinlääkäri ehdotti myös kipulääkkeen antamista, koska hänen mielestään aristin selkää. Pilleri sinne tai tänne ei enää tunnu missään, joten nykyisin minut doupataan aamuisin 6 pillerillä ja iltaisin kahdella. (Aamulääkkeissä on kyllä mukana myös vatsahappoa vähentävä lääke närästykseen, vitamiini ja maitohappobakteeri, joita ilmankin varmaan pärjäisin.)

Jaahas, taasko tutkitaan jotain...

Festariranneke

Tänään oli Ronin vuoro vierailla eläinlääkärissä. Siinä on oikeastaan syy, miksi minä tätä kirjailen, koska voitteko uskoa, että minä Neiti Sydänvika olen tällä hetkellä talon vilkkain koira! Jos en minäkään paljoa muuta tee, kuin nukun, syön ja käyn ulkona, niin Roni ei tee tällä hetkellä muuta kuin nukkuu. Roni kävi hammashoidossa. Hänellä kertyy hammaskiveä uskomattomalla tahdilla. Hän kävi viimeeksi vuosi sitten hammasputsauksessa ja nyt oli mentävä taas. Eläinlääkäri oli tarkastuskerralla painanut mätää ulos Ronin ikenistä. Siitä huolimatta, että meiltä pestään hampaita sähköhammasharjalla ja syömme puruluita! Minä olen käynyt elämäni aikana hammaslääkärissä kaksi kertaa, jotka olivat oikeastaan yksi ja sama kerta: ensimmäisen ja viimeisen kerran. Jouduin sillä kertaa luopumaan yhdestä hampaastani. Roni on jo viisi hammasta kevyempi...

Minähän yritin sanoa, ettei mennä sinne paikkaan, kun siellä tulee aina suu kipeäksi ja outo känni päähän...

Tällä rannekkeella sitä tuntuu pääsevän kaikkiin laitteisiin...

Eläinlääkäri oli pitänyt Emäntää julmana naisena, kun hän oli todennut tämän päiväpöhnän olevan samalla Ronin varpajaiset. Hänestä tuli kuulemma eilen neljän pojan isäukko! Vähän haistoinkin aiemmin kesällä, että jotain syntiä täällä oli tehty, kun minut muka laitettiin vähän saunalle huilailemaan. Mutta että Ronista isukki... Kaikkea sitä saavat vanhat korvani kuulla.

Oli Ronilla eilen vähän hauskemmatkin varpajaiset. Eräs tuttu metsästäjä oli lähipelloilla kyyhkysjahdissa, niin Emäntä vei Ronin kokeilemaan noutamista aidossa tilanteessa. Ei se kauhean hyvin ollut toiminut, koska kyyhkysistä irtoaa kamalasti höyheniä, joten Roni oli kakonut niitä suu täynnä aina, kun oli yrittänyt kantaa lintua. Lisäksi se suu oli varmasti kipeä eilenkin märkivien hampaiden takia, oli todella kuuma ja no lähtökohtaisesti linnun tuominen Emännälle ei ole ihan se paras juttu. Varsinkin vastaanräpistelevät haavakot Roni olisi mieluiten kantanut omaan jemmaan, eikä metsästäjän saaliskasaan. Tunnin jälkeen Emäntä ajatteli, että olisi parempi lähteä kotiin viilentymään, mutta Roni oli sen verran päässyt jutun juuresta kiinni, että olisi vain halunnut partioida ympäriinsä etsimässä kuolleita lintuja. Ehkä joskus voisi ottaa uusiksi sorsametsällä, kun niistä ei irtoa niin paljon höyheniä ja ovat kätevämpiä kantaa.