Life of Demo

 Koska tämä blogin pitäminen on perhesyistä jäänyt vähemmälle on myös Demon hahmo saattanut jäädä ohuemmaksi lukijoillemme, joten tällä kertaa keskitymme Demoon, jotta tämäkin ainutlaatuinen mäyräkoirapersoona saisi arvoisensa huomion.

Kuten esittelysivulla on kerrottu, on Demo laumamme kolmas mäyräkoira ja Lucyn poistuttua näkyvän valon maailmasta kaksi vuotta sitten, on Demosta tullut aisapari Ronille. (Joku aikaansaava olisi voinut tehdä blogin nimelle ja ulkoasullekin jotain jo tähän mennessä, mutta koska ajatus blogin pitämisestä lähti Lucyn innoituksesta, niin olkoon nimi jatkossakin Lucyn ja Ronin blogi kunnioituksesta edesmennyttä kohtaan...) Demosta on tullut jälleen yksi "käteen sopiva" koira, vaikka onkin aivan toisenlainen kuin Lucy tai Roni. Tämän hetkiseen perhetilanteeseen voisi jopa sanoa, että Demo sopii kuin kirsu mäyräkoiraan.

Demo on kaikessa mukana jalkoihin sotkeutumisen uhallakin. Kuitenkin se on samalla kestänyt yksinolon rikkomatta ja sotkematta mitään, vaikka voisi kuvitella, että se on jopa hieman takertuva. Toisaalta se myös irtoaa hyvin metsässä eli suomeksi sanottuna karkaa välittömästi, jos pääsee irti. Metsästysvaisto on siis vahva. Demon ainoa huono puoli omasta mielestäni onkin oikeastaan se, ettei sitä voi pitää ulkona irti, mutta samalla se tekee asioista yksinkertaisia, kun se on aina ja kaikkialla kiinni, niin ei tarvitse pohtia eikä pelätä. Sillä on siis kaksi puolta eli se on toisaalta kaikessa mukana koheltava tissivälikoira ja toisaalta peloton metsästyskoira, joka voi ajaa riistaa tuntitolkulla. Lisäksi Demo osaa rauhoittua (joskus pienellä avustuksella), joten se ei pörrää koko ajan kärpäsenä ympärillä, vaan riittävästi lenkkeilytettynä ja aktivoituna, se osaa myös olla huomaamaton torkkuja.

Demon kouluttaminen on ollut hämmästyttävän helppoa. Osaksi voi tietysti olla avuksi se, että itsellä on jo kokemusta useamman koiran kanssa toimimisesta, mutta Demo osaa keskittyä yhdessä tekemiseen ja haluaa oppia. (Se myös saa treenihetkiä niin harvakseltaan, että jokainen tilaisuus on sen maailmassa kultaa kalliimpi.) Demo on ensimmäinen koirani, joka nauttii jopa kynsien leikkuusta ja turkin tai hampaiden harjaamisesta, koska niissäkin se saa huomiota ja herkkuja. Rally-tokoa olen opettanut Demolle alusta asti oikealla ja vasemmalla, joten se osaa jo paljon myös ylemmissä luokissa olevia tehtäviä. Sääntöuudistus vain tulee hieman sotkemaan hyvin alkanutta treenaamistamme, kun ohjaajan täytyy nyt opetella tukku uusia tehtäviä. Demo on varmasti mielissään, että edessä on paljon uusia temppuja.

Jäljestämisessä Demo on luontainen lahjakkuus. Sen ainoa heikkous on hyvin avoin suhtautuminen jäljestämiseen eli se jäljestää mielellään mitä vain metsästä löytyvää jälkeä. Olin myös aluksi itse tyhmä, kun tiesin, miten olen kouluttanut kaksi Pohjoismaiden jäljestämisvaliota, mutta sitten treenasin Demon kanssa aluksi eri tavalla. Viime kesänä otin siis treeneissä askeleen taakse päin ja jälkiuskollisuus parani Demolla samantien.

Vesiriistassa on vielä yksi melko perustavanlaatuinen este eli Demo ei halua koskea lintuun, mutta uiminen ja lelujen noutaminen onnistuvat, että kaikki tarvittavat palikat ovat olemassa. Tarvittaisiin vain rutkasti aikaa ja motivaatiota ohjaajalta treeneihin, jos siitä haluaisi saada vesiriistakoiran, joten se laji on vielä mietintämyssyssä. Kuten kaikki muutkin lajit enemmän tai vähemmän. Demon kanssa ei ole kisattu missään lajissa. Se on käynyt vain kahdesti mätsäreissä ja kerran pentunäyttelyssä.

Lenkkikaverina Demo on tähän elämäntilanteeseen helpoin mahdollinen koira. Ronin kanssa on helpointa kävellä metsässä niin, että se on irti, koska se kulkee mukana ja huolehtii itse, mihin suuntaan olen menossa, joten sitä ei tarvitse kutsua ja vahtia, missä se menee. Maantiellä kulkiessa Roni kuitenkin osaa tempun jo toisenkin. Se haluaa kieriä varsinkin talvella vähän väliä. Se haluaa kurkistaa jokaiseen ojarumpuun, pysähtyä jokaiseen tienristeykseen, mistä koskaan on menty metsäreitille ja se osoittaa mieltään makaamalla kyljellään maassa, jos se ei pääse metsään. Roni saattaa myös jarrutella ja tassutella perässä hitaasti siihen asti, että käännytään kotiin päin.

Demo ampaisee ovesta valjaissaan ja kipittää tasaisesti eteenpäin kuin pieni veturi. Se hoitaa nuuskimiset ja tarpeensa tekemiset yleensä siten, ettei flexihihna ehdi loppua kesken, kun sen ohi kävelee. Se juoksee suoraan, kunnes toisin käsketään. Se kääntyy yhtä mielellään metsäpoluille tai takaisin kotiin päin. Myös hiihtolenkeillä tai juoksulenkeillä (joita tosin on ollut hyvin harvoin) Demo on yhtä vaivaton kaveri. Sen elämäntarkoitus on vain juosta eteenpäin korvat lepattaen. Sade, helle tai pakkanen ei vaikuta Demon lenkkeilyintoon. Kun Demo saa käydä muutaman kilometrin kävelyn päivässä (mitä pidempi sen parempi), on se muun ajan päivästä mukavaa seuraa. Muutaman päivän lenkkeilytauko ei saa Demoa repimään pelihousujaan, mutta mitä kauemmin se on liian vähällä liikunnalla, sitä rasittavammaksi sen perskärpäsyys muuttuu.

Kodin vahtiminen sujuu Demolta mäyräkoirille ominaiseen tyyliin. Demo on ensimmäinen mäyräkoiramme, joka on hoksannut kurkistaa ikkunasta ulos. Demo on ominut Ronin lepotuolin (jonka piti siis alunperin olla Emännän lueskelutuoli...) ja siitä tuolista Demo näkee etupihalle, kun se haluaa tarkistaa, mitä pihalla tapahtuu. Jos tilanne vaatii aktiivisempaa otetta, pyrkii Demo pihalle haukkumaan. Pihatarha on muutenkin ollut valtava helpotus koiranpitoon! Koirat voi päästää suoraan takaovesta tarhaan ja Demo käyttää tätä optiota lukuisia kertoja päivässä.

Hellyyden osoituksissa Demo vetää lähes vertoja Lucyn kiintymykselle. Roni ei ole koskaan viihtynyt erityisen pitkissä rapsuttelukarkeloissa, mutta Demo on mielellään sylissä ja ottaa rapsutteluja, halauksia ja suukkoja vastaan ja suukkoja se jakaa auliisti myös itse. Pienten lasten kanssa Demo on ilmiömäinen. Se on viihtynyt yllättävän hyvin jo vauvojen kanssa ja lasten kanssa se on osannut leikkiä varovasti jo siitä lähtien, kun lapset alkoivat tarttua leluihin. Demo saattoi tuoda jo 10-kuiselle vauvalle oman lelunsa yhdessä vedettäväksi. Ja vauvoja nauratti, kun Demo leikki heidän kanssaan! 

Nykyisin Demon on jo enemmän osattava varoa, ettei jää kaatuilevien lasten alle, mutta silti se haluaa olla mukana. Lapset ovat oppineet jo silittämään koiraa hellemmin, mutta Demo ei hermostu rouheammastakaan käsittelystä, kun reilun vuoden ikäiset lapset eivät vielä aivan joka hetki innostuessaan muista, mitä hellä silittäminen on. Toisinaan Demo saa lelusta päähän, joku tallaa hännälle tai yrittää käyttää koko koiraa seisomistukena, mutta silti se on mieluummin samassa paikassa minun ja lasten kanssa kuin yksin jossain turvallisemmassa tilassa. Välillä tuntuu kuin olisikin kolmoset eikä vain kaksosia, kun kahden lapsen lisäksi syliin yrittää pyrkiä vielä koira.

Toisten koirien kanssa Demo on tähän asti pärjännyt hyvin. Se osaa kunnioittaa vanhempia ja on avoin tutustumaan kaikkiin uusiin kavereihin. Viime aikoina rally-tokotreeneissä on tavattu joitakin vähän ärhäköitä koiria, ja niitä Demo on vähän pelännyt, koska ei ole päässyt tutustumaan. Demo ei oikein ymmärrä, miksi joku olisi hänelle äkäinen. Näissä tilanteissa Demokin on sitten yksin ilman isiä ollessaan turvautunut haukkumiseen.

Demo on tuonut elämäämme rutkasti iloa, rakkautta ja hellyyttä. Vaikka sen pursuava ilo ja into yhdistettynä karkaamistaipumukseen tuokin toisinaan haasteita ulko-ovitilanteisiin ja vaikka joskus toivoisikin, että voisi käydä vessassa edes ilman koiraa, niin samalla muistutan itselleni, että nämä ovat myös ne samat piirteet, jotka tekevät tästä koirasta niin rakastettavan ja tärkeän. Esimerkiksi raskauspahoinvointi oli piirun verran siedettävämpää, kun Demo kulki viikosta toiseen mukanani vessaan seuraksi, kun oksentelin monta kertaa päivässä. Siinä koiraa rapsutellessa ei olo ollut aivan niin yksinäinen ja kurja.

Kuten kaikkien muidenkin koirien kohdalla, niin toivon, että Demokin saisi olla täällä seuranamme mahdollisimman kauan ja pysyä terveenä. Elämä ilman Demoa olisi kuin sänky ilman peittoa, puuro ilman hilloa tai hihna ilman koiraa.

Laumaelämää

Demo: Kun on oma lauma...

Demo: ...ei mitään tarvitse tehdä yksin.

Demo: Vaikka joskus vähän haluaisi tutkia maailmaa itsekseen...

Demo: ...niin sekin on turvallista...

Demo: ...kun tietää, että laumatoveri on aina jossain lähistöllä.

Demo: Laumassa on kiva ottaa rennosti.

Demo: Ja on kiva odottaa yhdessä mukavia juttuja.

Demo: Lauma pitää huolta toisistaan. Vaikkapa silloin kun ei ihan jaksa kävellä koko matkaa.

Demo: Lauman kanssa voi ulkoilla.

Demo: Varastaa lapaset.

Demo: Päivitellä nykynuorison menoa.

Demo: Lauma tuo turvaa, kun vaikka imuri pelottaa.

Demo: Laumatoveri voi opettaa uusia juttuja. Kuten miten kattiloita nuollaan.

Demo: Tai jugurttipurkkeja putsataan.

Demo: Vaikka joskus voi joutua laumatoverin hampaisiin...

Demo: ...on laumassa silti kivempi kuin yksin.

Demo: Kunhan erimielisyydet selvittää, niin sitten voi jatkaa taas yhdessä samaan suuntaan.

Demo: Kunpa kaikilla olisi yhtä kiva lauma kuin minulla!

Terveisin: Demo

 

500. päivitys: Toivon kipinä

 Roni: Lucy-neiti?

Lucy: Niin?

Roni: Luuletko, että mäyräkoirilla on suojelusenkeleitä?

Lucy: Uskoisin niin.

Roni: Minäkin uskon. Kuinka muuten olisi mahdollista, että sinä olet taas kerran saanut mahdollisuuden tarttua elämän syrjästä kiinni. Sinun suojelusenkelisi tuntuu paiskovan hommia välillä ihan hiki hatussa...

Sinä olet 9,5 vuotesi aikana sairastanut kaksi veriripulia, jotka veivät sinut tiputukseen, saanut mäyräkoirahalvauksen kolmesti, kaksi vuotta sitten sydänlääkityksen aloitus johti 10 vuorokauden oksenteluun ja viime vuonna olit menettää toisen vilkkuluomesi silmästä, jollei aivan ihana työlleen omistautunut kesätuuraajakandi olisi hoitanut sinua niin huolellisesti, vaikka olit pitkän päivän viimeinen potilas juuri ennen juhannusvapaiden alkua. (Emäntä on vieläkin vaikuttunut, että tuo eläinlääkäriksi opiskeleva nuori ihminen malttoi tehdä kaikki mahdolliset varmistuksen varmistukset, vaikka niihin kului aikaa ja ihan taatusti lääkäriäkin jo poltteli vapaille pääseminen. Puhumattakaan siitä, että kyseessä oli hänen ensimmäinen vilkkuluomikeissinsä ja hän hoiti sen homman satasella maaliin! Emäntä laittoi hänelle kyllä juhannuksen jälkeen kiitosviestinkin ja kertoi, että luomi on kestänyt paikallaan, koska hän ajatteli, että opiskelijan olisi hyvä saada palautetta hoitonsa onnistumisesta.)

Ja nytkö sinulle siis löytyi taas joku apukeino?

Lucy: Niin kävin siis eilen vihdoin omalla sydänspesialistieläinlääkärilläni ja sydänultrassa varmistui, että laajentumaanhan se sydän on lähtenyt. Siitä johtuu, että hengitystiheys on koko ajan korkealla (yli normaalin rajan eli 30 krt/min, välillä jopa 60 krt/min), ruoka ei maistu ja olo on voimaton. Tämän Emäntäkin saattoi jo arvata ja siksi hän pelkäsi, että nyt se on menoa.

Lääkärireissun jälkeen olin muutaman tunnin kylässä Maisulassa, että Emäntä sai hoidettua kaupunkiasioita ja minun ei tarvinnut olla kuumassa autossa.

Takaisin tullessa Emäntää odotti näky, jossa Maisu-kissa lepäili rennosti puutarhakeinussa ja minä hänen allaan maassa keinun varjossa.

Kävi kuitenkin ilmi, että minulla jo pari vuotta käytössä olleen sydämen sykettä voimistavan lääkkeen ja ennen juhannusta aloitetun nesteenpoistolääkkeen lisäksi onkin vielä kolmas lääke, jolla sydäntä voidaan yrittää auttaa. Tämä kolmas lääke alentaa verenpainetta, jolloin sydämen olisi helpompi pumpata verta eteenpäin. Terveeksihän tästä sairaudesta ei koskaan tule, mutta jos olo helpottuisi sen verran, että elämä olisi vielä elämisen arvoista.

Mikään nopea apu tämä uusi lääke ei ole, että ihan yhtä tukalalta on tuntunut olo tänään, mutta viikossa parissa pitäisi vaikutuksen alkaa näkyä, jos lääke tehoaa.

Roni: Toivottavasti tehoaa! Minä ainakin haluaisin pitää sinut täällä vielä piiiitkään!

Kaikenlaista kakkaa

 

Tämä seuraava päivitys tulee sisältämään tietoja siitä itsestään eli jos et nauti ulostejutuista, skippaa tämä!

Kakalla on monta tapaa ilahduttaa mäyräkoiran päivää. Emäntä-ihminen on tehnyt empiiristä tutkimusta mäyräkoiran ja kakan suhteesta jo yli kahdeksan vuoden ajan ja tässä joitakin havaintoja tutkielmasta meidän asiantuntijoiden eli mäyräkoirien vahvistamana.

Karkeasti ottaen ulosteet voidaan jakaa neljään luokkaan: 1. ulos tulevat kakat, 2. sisään menevät kakat, 3. turkkiin hierottavat kakat ja 4. nuuhkaisten ohitettavat kakat. Nämä luokat jakautuvat lisäksi useisiin alaluokkiin, toiset luokat voivat sekoittua ja toisaalta vastaan voi tulla vielä tunnistamattomiakin kakkaluokituksia.

1. Ulos tulevat kakat

Nimensä mukaan tämä luokka sisältää mäyräkoiran itsensä tuottamat ulosteet. Nämä voidaan kosteuden mukaan luokitella useisiin alaluokkiin aina vetisen roiskahtavasta rouhean kuivahkoon. Tavoiteltavin tuotos on taikinamaisen notkea tai kevyesti paakkuuntunut, mutta helposti katkeava määrämittaiseksi lohkoutuva pötkö.

Kakka voidaan luokitella myös tuotantoajan mukaan. Tärkein on tietenkin koko yön suolessa työstetty ja ruuasta hitaasti sulatettu aamukakka, joka putkahtaa aamulenkin alkutahdeilla lahjaksi universumia ilahduttamaan. Lähes yhtä säännöllisesti esiintyy iltakakkaa, joka on kuin hellä hyvän yön toivotus suolelta maailmalle. Melko yleinen on myös lenkkeilykakka, joka liikkeen jouduttamana työntyy muistomerkiksi matkan varrelle. Toisinaan esiintyy myös melko epätoivottua yökakkimista, mutta eittämättä sillekin on aikansa ja paikkansa olon helpottajana.

Ulos tultuaan tämä kakka ei yleensä vaadi muita toimenpiteitä, jollei ihminen sitten halua säästää tuotosta muovipussissa tuleville sukupolville.

Kuvituskuva. Lukijaystävällisyyden vuoksi juttu on kuvitettu muilla kuin aiheena olevilla kuvauskohteilla.

2. Sisään menevät kakat

Tämä ryhmä onkin sitten huomattavasti mielenkiintoisempi ulosteporukka. Toisinaan näet mäyräkoira voi tarvita pientä herkkuhetkeä ja silloin on mukava haukata vähän eteen sattuvaa kakkaa. Täyttä varmuutta tämän luokan sisällöstä ei ole, mutta tähän on listattu todennäköisimmät sisään menevät kakat ja toisaalta ehdottomat no no:t. Kaiken kaikkiaan ihmiselle ei ole näiden 8,5 vuoden aikana käynyt täysin selväksi ryhmien 2, 3 ja 4 ero eli millä perusteella uloste valikoituu tiettyyn ryhmään, emmekä ole vielä täysin valmiita paljastamaan kaikkia korttejamme, mutta tässä siis joitakin havaintoja.

Kissan kakka: ehdoton must! Syödään aina tavattaessa ja tarvittaessa niellään karkuun juostessa.

Jäniksen papanat: Tämän pitäisi kuulua mäyräkoiran ruokintasuosituksiin!

Lehmän ja hevosen lanta: Yleensä suuhun vain.

Lisäksi on jokin ruskea luonnon eläimen tekemä jätöskasa, joka haukataan innokkaasti (kts. myös kohta 4.). Onko kyseessä supi, kettu vai mäyrä, ei ole tarkkaan tiedossa. Toisinaan vessapaperijäämät paljastavat lähtöeläimeksi ihmisen. Nämä harvinaiset, joskus taajama-alueilla tapahtuneet haukkaukset kirvoittavat Emäntä-ihmisessä kaikkein karmeimmat kirkaisut ja yököttelyt.

Toisten koirien kakat eivät koskaan ole sisään meneviä kakkoja! Joku roti se olla pitää.

Erityisasiantuntijat 1 ja 2 kenttätyössään.

3. Turkkiin hierottavat kakat

Käytännössä mikä tahansa sisään menevä kakka on myös potentiaalinen turkkiin hierottava kakka. Ihmisen kannalta huojentavin on hyvin kuiva tai jäinen pökäle, josta ei jää turkkiin jälkiä. Tämän vastakohta on esimerkiksi sairaan supin limaisen öljyinen röhnä, jonka haju ei irtoa koiran lavoilta tuoksuvien shamppoiden eikä karkeiden kiroustenkaan jälkeen. Käsittely on toisinaan uusittava ja ilmeisti varsinkin kirosanojen viljeleminen oletettavasti lisää shampoon puhdistavaa vaikutusta.

Lintujen kakat ovat pääsääntöisesti turkkiin hierottavia kakkoja. Ihan käytännön syistä ne on helpoin nauttia ulkoisesti, koska ovat usein niin maahan lätsähtäneitä, että niitä olisi kiireessä hankala nuoleksia irti maasta.

Sian kakka kuuluu myös turkkiin hierottaviin. Lehmän kakka muuttuu turkkiin hierottavaksi, jos se on esimerkiksi traktorin renkaan alla litsaantunut tiehen siten, ettei sitä ole helppo saada suuhun.

4. Nuuhkaisten ohitettavat kakat

Tämä on ihmisen kannalta toivottavin ryhmä. Kuten jo tuli mainituksi, omat ja toisten koirien kakat kuuluvat tähän ryhmään. Tällainen pökäle saattaa joskus tarvita urealla merkitsemisen, mutta muita toimia tämä ei aiheuta.

Hirvien, peurojen ja kauriiden papanat eivät yleensä edes kiinnosta ja ne ohitetaan nopeasti. Karhun läjiä on tavattu verrattaen harvoin, mutta muistikuva on sellainen, että niistäkin kuljetaan nuuhkaisten ohi.

Näiden (melko) varmojen tapausten lisäksi on vielä sama aiemmin kohdissa 2. ja 3. esiintynyt epämääräinen ryhmä (kettu, supi, mäyrä?), joka toisaalta toisinaan voikin olla nuuhkaisten ohitettava kakka. Näissä tilanteissa hihna aina kiristyy eniten, koska viattomasti nuuhkaisten alkanut tutustumishetki saattaa hetkessä eskaloitua syömiseen tai kierimiseen, mutta yhtä mahdollista on, ettei mitään tapahdu. 

Mikä on siis se x-faktori, joka ratkaisee mäyräkoiran päässä toiminnan ohittamisen, syömisen ja kierimisen välillä? On mahdollista, että pelkällä havainnoinnilla ilman tarkempia mittauksia ja näytteenottoja ei johtopäätökseen koskaan päästä, mutta havaintojen tekeminen jatkuu.

Aikuisen koiran ylistys

 Aikuinen (mäyrä)koira tietää, milloin aamulla kannattaa nousta sängystä. Aivan turha lähteä heti ensimmäisestä ihmisen pieraisusta liikkeelle. Ihminen harhailee hyvän tovin kylpyhuoneen, keittiön ja makuuhuoneen väliä, ennen kuin on niin tolkuissaan, että ymmärtää kattaa aamiaisaterian rakkaalle karvakorvalleen. Siinä vaiheessa kun aamaisnappulat kolahtavat kuppiin, ilmiintyy mäykkis keittiön ovelle kuin taikaiskusta.

Aikuinen koira hallitsee myös rakkonsa ja suolensa toiminnan. Jos on vastikään illalla (10-12 tuntia aiemmin) käynyt ulkona numero ykkösellä ja ehkä kakkosellakin, ei ole mitään syytä ryntäillä ulos heti aamuruuan jälkeen. Aivan hyvin voi yrittää vaivihkaa hipsiä takaisin petille jatkamaan aamu-unia. Jos ihminen kuitenkin vaatimalla vaatii, että ulkona on käytävä, niin yläportaalla voi käydä hetken istuksimassa ja haistelemassa aamuilmaa ihmisen mieliksi. Toki siinä vaiheessa, jos on jo kerran nähnyt sen vaivan, että on tullut ulos asti, niin voihan sitä ehkä rakkoakin vajentaa ja voihan sieltä suolestakin jotain pientä aina ulos jättää, mutta mikään hätä tällaisilla asioilla ei yleensä aikuisella koiralla ole. (Toisaalta sen kerran kun tilanne on päällä, niin aikuinen koira tietää kyllä oikeutensa ulkoiluun ja sitten emäntä- tai isäntäihminen saa pompata ylös pediltään pitkin yötä juuri niin monesti, kuin vatsaa kouristaa!)

Aikuinen koira tietää myös, ettei ihminen katoa maailmasta, vaikka hän poistuu ulko-ovesta päivittäin ilman koiraansa. Tämä on sitä kuuluisaa (mäyrä)koiran omaa aikaa! Silloin on parasta ottaa pitkä loikka ihmisten sänkyyn, kaivautua tyynyn juureen ja ummistaa silmänsä. Ulkoa kuuluvia ääniä kannattaa toki välillä herätä haukkumaan, koska kuka sitä nyt koko päivää jaksaisi nukkua, mutta muuten päiväsaikaan ei kannata hötkyillä. Kun isäntäväki sitten palaa kotiin, kannattaa heidät ottaa oikein sydämellisesti vastaan hyppien, nuollen ja vaikka vähän vikistenkin, että heidän seuraava poissaolonsa olisi sittenkin vähän lyhyempi huonon oman tunnon takia, koska tietenkin ideaalitilanne on se, että palvelusväki on aina paikalla, mutta helposti aikuinen koira saa aikansa kulumaan ilman ihmisiäkin.

Tarvittaessa aikuinen koira jaksaa myös valvoa koko päivän ja olla alati tarkkana. Monet koirat nauttivat tehdessään työtä koko päivän ihmisensä kanssa, eivätkä poikkeusohjelmaa sisältävät tapahtumarikkaat päivät ole aikuiselle ylivoimaisia. Oikein hyvin voi käydä ensin 5-10 kilometrin kävelylenkillä ja jäljestää haavakkohirveä sen jälkeen kolme neljä tuntia. Tai treenata ensin agilitya ja sitten rally-tokoa... Aikuinen koira ei mene pilalle, jos lepo jää joskus päiväsaikaan minimiin.

Tästä päästäänkin taas yhteen aikuisen koiran vahvuuteen: useiden lajien taitaminen. Aikuinen koira on ehtinyt jo opiskella monenmoisia taitoja ja sen kanssa on voitu hioa monta asiaa huippuvireeseen. Aikuiselle koiralle voi tehdä verijäljen ja laahausjäljen melkein vierekkäin ja se osaa erottaa tehtävät ja hoitaa hommat. Aikuinen koira erottaa koiranäyttelypäivän, rallytokokisan ja mejä-kokeen toisistaan, jo reppuun pakattavista asioista. Aikuiselta koiralta voi myös vaatia asioita. Jos koira on itse halunnut kantaa lenkillä lapasta ja on sitten pudottanut sen tien viereen, voi sen lähettää noutamaan lapasen takaisin. Vaikka lapanen ei näkyisi, voi sanoa: "Roni, hae lapanen!" ja koira tietää jossain olevan lapasen, joka on nyt haettava tänne.

Lenkkeily aikuisen koiran kanssa on helppoa. Koira tietää, milloin kävellään hihnassa ja milloin ilman, eikä se häviä ilman hihnaa ollessaankaan. (Paitsi jos on jäniksen nähnyt Lucy. Silloin aikuinen Lucy voi poistua paikalta määrätietoisesti ja palata pienen hetken päästä omassa tahdissaan kotipihaan.) Aikuinen koira tietää oikeutensa nuuskia kaikkea haluamaansa ja osaa ottaa oman tilansa jarruttamalla esimerkiksi niskaa jännittämällä ja päätä kenoon taittamalla. Aikuinen koira tietää, ettei hihnassa nyitä eikä vedetä ja sama koskee koiran mielestä myös ihmistä. Nykimissäännön unohtanut Emäntä saa synkän mulkaisun osakseen hoputtamisesta ja hihnan nykimisestä. 

Tavallisimmat hoitotoimenpiteet ovat aikuiselle koiralle tuttuja, eikä sen stressikäyrä nouse hälyttävästi, vaikka peräkkäin suoritettaisiin kynsien leikkaaminen, turkin harjaaminen, hampaiden harjaaminen ja korvien puhdistaminen. Toki palkkaustiheyden on oltava kohdillaan, mutta pääasiassa aikuinen koira sietää jo monenlaista käsittelyä emäntänsä tai isäntänsä taholta. Hyvin luottavainen aikuinen koira voi luottaa myös vieraisiin ihmisiin, esimerkiksi eläinlääkäreihin, jos emäntä on hyvin vakuuttava, että tämän tädin tai sedän kannattaa antaa kurkistaa pipiä. Toki kaikkia ilmeitään aikuinen koira ei ehkä koe tarpeelliseksi peittää, joten jäykistyneet, järkytyksestä auki revähtäneet silmät voivat paljastaa jotain sisällä vellovasta tunnetilasta, kun eläinlääkäri tutkii rasvapatteja rinnasta tai peppurauhasia takapäästä.

Aikuinen koira tuntee arvon rakkauden. Aina on aikaa pienelle suukottelulle, hännän heilautuksille, rapsuttelulle ja lähekkäin ololle. Ei ole niin pientä matkaa (esim. keittiöstä vessaan), etteikö aikuisen koiran kannattaisi tehdä tuo matka yhdessä ihmisensä kanssa ja osoittaa uskollisuutta ja rakkautta kaikissa arjen hetkissä. Aikuinen koira aavistaa jo kaiken rajallisuuden ja elämän hetkellisyyden, ja osaa ottaa kaiken irti jokaisesta hetkestä. Seuraavasta hetkestä ei voi tietää, mitä se tuo tullessaan, mutta nyt on hyvä.