lauantai 29. lokakuuta 2016

Turvallisuusupseeri-Ronin lokikirja: 29102016

00.30 1. tarkastuskierros: Kaikki kunnossa. Siirryn tarkkailemaan nukkumaan keittiöön.

02.43 2. tarkastuskierros: Edelleen kaikki kunnossa. Kuorsausta makuuhuoneesta. Todennäköisesti Mestari ja sivuäänenä kenties Lucy-neiti. Siirrän tarkastusasemani olohuoneen sohvalle.

05.36 Lucy-neiti hyppää sängystä. Fyysinen pakottava tarve päästä ulos. Tarkennettuna: vatsavaiva. Toimenpiteet: Paremman Mestarin tuijottaminen pimeydessä. 
Tuijotus toimii ja Parempi Mestari herää. Lähden mukaan ulos turvaamaan selustaa.
Näemme naapuritalon pihalla lehdenjakajan. Uhkaluokitus 12,3. Toimenpide: muutama karkoittava haukahdus.

09.02 Siirryn Mestareiden vuoteeseen tarkkailemaan elintoimintoja. Myös Paremman Mestarin uni on tänä aamuna yllättävän syvää.

10.38 Suoritamme lähialueiden tarkastuksen. Mukana myös ylemmän kenraalikunnan jäsen Lucy-neiti. Tervehdimme kukkakaupan tätiä, jonka jälkeen Lucy-neiti tekee havainnon arveluttavasta liikehdinnästä. Lucy-neiti tekee turvaluokan 2C hälytyksen ohikulkevasta saksanpaimenkoirasta. Lisään kohtaamiseen muutaman oman suojahaukahdukseni. En vieläkään tiedä, miksi Lucy-neiti vihaa juuri tuota sakemannia niin paljon. Jotain outoa siinä täytyy olla. Ei Lucy-neiti turhaan nostaisi hälytystensä turvaluokituksia.

12.25-13.40 Parempi Mestari poissa kotoa. Palatessa fyysinen suoritustaso on hieman alentunut, aistin lievää verensokerin laskua ja mahdollista kuivumista todennäköisesti jonkin fyysisen rasituksen jäljiltä. Henkiset ominaisuudet ovat normaalit.

14.50 Ääniä rappukäytävässä. Uhkaluokitus 43,6. Toimenpiteet: voimakasta puolustavaa haukkumista lähietäisyydellä asunnon ovesta. (Uhkaluokituksista lue liite 1a.)

16.45 Mestarit ovat poissa. Samalla rappukäytävästä kuuluu taas ääntä, uhkaluokitus 14,1. Toimenpiteet: pari haukahdusta. Vastauksena rappukäytävästä kuuluu: "Nyt Roni hiljaa! Minä olen vain siivoamassa häkkivarastoa!" Äänirekisteristä löytyy vastine Paremman Mestarin äänelle. Ei siis välitöntä vaaraa. Ihmettelenpä vain, miksei minua ole otettu mukaan häkkivaraston tarkastukseen...

17.15 Pidempi tarkastuskierros keskusta-alueella. Kaupalle asti tavanomaisia koirakansalaisten merkkausjälkiä. Satamassa lisäksi sorsien ulostejäämiä sekä jokin kiinnostava, tuore jälki, joka jää kuitenkin selvittämättä.

17.33 Rusakkohavainto. Yritämme Lucy-neidin kanssa tavoittaa rusakkoa, mutta turhaan. Turvallisuustriomme kolmas jäsen ei saa jalkojaan tarpeeksi nopeasti liikkeelle. Kuinka ihmeessä ihmislaji on säilynyt täällä maapallolla jo tuhansia vuosia vain kahdella jalalla? Merkkamme tienylityskohdan ja toteamme rusakon menneen viereiseen puutarhaan. Emme voi tehdä tällä kertaa enempää puutarhoja terrorisoivalle rusakkoliikkeelle.

17.58 Tumma, huppupäinen vaappuva henkilö. Todetaan tuijotustestillä vaarattomaksi ja päästetään ohi haukkumatta.

20.00 Saunavuoro. Meinasin missata, kun olin unosilla Mestareiden sängyssä. Viime hetkellä ehdin livahtaa oven raosta Paremman Mestarin perään. Joskushan se täytyy minunkin nukkua.
Ensi yönä on 735. perättäinen yövuoroni tässä laumassa. 26.10. tuli näet kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun saavuin pohjoisesta Mestareiden turvaksi, ja tätä pyyteetöntä työtäni olen tehnyt aivan ensimmäisestä yöstä lähtien.






Liite 1a: Uhkaluokitukset. Kaikille uhkaaville aistein havaittaville tapahtumille annetaan uhkaluokitus tilanteen uhkaavuuden mukaan. Asteikko on 0-120, jossa maksimiarvo 120 on oletettu suurimman mahdollisen uhan arvo. Luonnossa maksimiarvo voi kuitenkin elää ja olla jopa suurempi. Uhkaluokitukset tehdään pääasiassa äänen, liikeen ja hajun, joskus myös maun ja tuntoaistin mukaan ja paremman täsmällisyyden saavuttamiseksi toimenpiteiden osalta, annetaan arvoja kymmenesosan tarkkuudella.

torstai 27. lokakuuta 2016

Ronin suuri rakkaus

Emäntä oli luvannut käyttää Roosa-tädin eilen eläinlääkärissä, kun Roosa-tädin jalkaa täytyi taas käydä näyttämässä erikoislääkärille, jonka vastaanotto on aika kaukana ja Roosa-tädin omat ihmiset eivät töiden takia ehtineet. Suunnitelma oli siis: mäykyt sisälle taloon päiväksi, Roosa-täti kyytiin ja eläinlääkäriin. Toteutus oli jotain vähän muuta.
Roosa-täti eläinlääkärin pihalla niin kiireisenä, ettei ehtinyt katsoa kameraan.
 Ninnillä oli edelleen juoksut ja hän ulvoi ulkona tarhassa, kun näki Ronin tulevan sisälle. Ronin tunteet leimahtivat välittömästi niin palavasti, että hänen jolinansa kuului ulos asti. Emäntä pelkäsi, että päivän aikana Roni ehtii rakkauden vimmassaan repiä puoli taloa ja syödä itsensä jostain ulko-ovesta läpi, joten ei kun Roni-poika Roosa-tädin seuraksi autoon. Ninni tuli sisälle minun seurakseni. Me osaamme käyttäytyä.


Ajokeli oli mitä surkein. Emäntä totesikin ironisesti, ettei parempaa paikkaa ensilumen vastaanottamiseksi olekaan kuin moottoritiellä auton ratissa. Rekat varsinkin pöllyttivät lunta uskomattoman sakeana. Menomatkalla ei kuitenkaan ollut ongelmia. Löydettiin perille ja Roosa-täti jaksoi olla ystävällinen ja kohtelias eläinlääkärissä aina siihen asti, kunnes pääsi pois pöydältä. Huojentuneena siitä, ettei häntä tällä kertaa pistetty ja rauhoitettu (hänet on rauhoitettu vuosien aikana kymmeniä kertoja, kun etujalkaa on hoidettu kerta toisensa jälkeen) hän halusi kiireen vilkkaan ulos ja siinä sivussa eräs vuoroaan odottava hirvikoira sai kyllä ihan kohtuuttomat haukut osakseen. Mitään kärhämää ei kuitenkaan ehtinyt syntyä, kun Emäntä luotsasi Roosa-tädin suorinta tietä takaisin autoon.



Tässä vaiheessa voisi jälkiviisaana todeta, että minutkin olisi kannattanut päästää uudemman kerran ulos jaloittelemaan. Olin toki käynyt välillä ulkona, mutta aikaa säästääkseen, Emäntä päätti pyyhkäistä samoilla vauhdeilla takaisin, kun olisi vielä matkaa kotiinkin. Vaikka nykyisin aika tottunut olenkin autoiluun, niin raja se on minullakin. Oksensin autoon pitkästä aikaa. Emäntä siirsi minut Roosa-tädin viereen farmarin takakonttiin. Laina-autossa ei ole koirakaltereita, joten hyppäsin saman tien hattuhyllylle. Siitä seurasi painokelvotonta tekstiä, jonka jälkeen en enää yrittänyt hypätä kontista penkille uudestaan, mutta Roosa-täti pahoitti melkoisesti mielensä siitä, että hän joutui omassa autossaan kuulemaan sellaista puhetta. Hänen korvansa sojottivat happamasti sivuille, eikä hän katsonutkaan enää meihin päin.

Takaisin Ninnin ja minun luokse päästyään Emäntä puhui Ninnin ja Roosa-tädin emännän kanssa jotain huonosta ajokelistä, väsymyksestä ja mahdollisesti jollain tavalla säähän sopimattomista renkaista omassa autossaan. Lunta oli satanut siellä jo kymmenen senttiä!

Lopulta jäimmekin siis yöksi. Pientä hankaluutta vain aiheutti nuori rakkaus. Ninniä ja Ronia ei voinut pitää samassa huoneessa hetkeäkään. Ninni kävi raivoissaan Roniin kiinni ja puri sitä niskasta niin, että Roni parahteli, mutta heti kun Ninni päästi irti, oli Roni jo halailemassa Ninniä. Kun oli Ronin vuoro olla ulkona, hän kiipeili pitkin ikkunalautoja nähdäkseen Ninnin edes vilahdukselta sisällä. Ja mahtoi Ronilla olla nälkä, kun päästiin kotiin, kun hän ei suostunut syömään mitään koko aikana.

Rakkauden voima riitti minulle!



 Kotiin päästyämme käytiin tänään vähän kuvailemassa. Aallonmurtajalla ei ollutkaan lunta kuin nimeksi, mutta muuten siellä saa kivoja kuvia, kun on vettä ympärillä.


Nähtiin yksi rahtilaivakin.


Hämmästyttävän paljon on luonnossa vieläkin kukkia, vaikka on jo pitkälle yli lokakuun puolivälin!





Ei ole ollut vielä niin kylmä, että kukat olisivat kuolleet.
Ruskan värit tuntuvat vielä kirkastuneen valkoista lunta vasten siellä, missä lehdet eivät ole vielä pudonneet.



Ja tässä yhdessä omenapuussakin oli vielä hangen keskellä oksat täynnä omppuja! Kovin herkullisilta ne eivät tosin enää näyttäneet.


Emännällä on ollut siis lainassa järjestelmäkamera, jota hän on yrittänyt opetella vähän käyttämään. Vaihtelevalla menestyksellä... Samalla on vaan tainnut vähän herätä kiinnostus oman kameran hankkimista kohtaan. Me mäykyt ei kyllä ihan varauksetta sitä haavetta olla puoltamassa. Ihan kiva saada toki herkkuja kesken lenkin kameraan katsomisesta ja paikallaan olemisesta tai kameraa kohti juoksemisesta, mutta varsinkin näiden muiden kohteiden ikuistaminen vei meidän mielestämme liikaa huomiota siitä tärkeimmästä eli lenkistä itsestään. Eihän me päästäisi enää pihaa pidemmälle, jos meillä olisi aina kamera mukana! Kuvausretket venyvät myös, kun Emäntä ei malta lopettaa ennen kuin muistikortti on täynnä, koska juuri seuraava ruutu saattaa olla se Täydellinen Kuva. Tässä yli 10 vuotta vanhassa kamerassa muistikortille mahtuu onneksi "vain" alle 500 kuvaa...

Paikalla ollaan. Pidä vain se naudanmahalastu valmiina.


maanantai 24. lokakuuta 2016

Lämmön ja epätoivon viikonloppu

Perjantai-iltana kerrankin Emäntä toimi lämpöpatterina sängyssä ja minä vain nautiskelin hänen lämpimästä kyljestään! Meillä koirillahan on tunnetusti korkeampi ruumiinlämpö kuin ihmisillä, joten yleensä minä joudun tekemään sen työlään sängynlämmittämisurakan, mutta tällä kertaa Emäntä olikin minua lämpimämpi, hänellä oli kaikki villavaatteet päällään ja tuplapeitto! Ja minä siellä kainalossa kaiken lämmön keskellä. Ah! Hieman hänen ajoittainen vaikeroimisensa häiritsi untani, mutta muuten oli oikein lämmin ja ihana yö.

Aamulla kuume oli sitten laskenut, joten lämmön riemu oli ohi. Sängyssä lepäily jatkui kuitenkin ilahduttavasti koko lauantain ja vielä sunnuntainkin. Mitä nyt Mestari välillä häiritsi viemällä meitä pihalle.

KAUANKO TÄTÄ MAKAAMISTA VIELÄ RIITTÄÄ?! MINÄ EN KESTÄ ENÄÄ!!
Rauhoitu Roni. Muista, että minä makasin kesällä kolme viikkoa. Pari päivää ei ole mitään sen rinnalla.
Minulle päiväohjelmaksi ei oikein riittänyt silloin tällöin pihalla käyminen ja jännityksellä sen seuraaminen, kummalle kyljelleen Emäntä seuraavaksi kääntyy. Yksi päivä nyt meni vielä joten kuten, mutta toisena olin välillä aika onnettomana. Onneksi Emäntä nousi tänään ylös ja painajainen päättyi.

Päästiin käymään pururadalla. Emäntä eteni kuin etana, mutta ainakin oltiin flexeissä, että saatiin vähän juoksennella. Ja sitten loppusuoralla saatiin salaa irrotella vähän mäykkyrallia.


Jos ei ole suoraa riistahavaintoa, niin meidän vapaudenriemumme on aika hillittyä muotoa alkuinnon jälkeen.


Jännityshän on siinä, ettei koskaan voi tietää, milloin riista ilmestyy! Joten pian flexit napsahtivat taas kiinni. Varmuuden vuoksi.

Kesän jälkeen mäykkyralli on taas pyörinyt toisinaan myös koirapuistossa. Näky, jota Emäntä ei välillä kolme kuukautta sitten uskonut enää näkevänsä.


Kuvanlaatu on jotain käsittämätöntä, mutta tämmöistä aika hailakkaa täällä on...

Niin ja sitten meille tuli uusi kaveri. Pätsy-nalle jouduttiin laittamaan pois, koska sen sisälmykset roskasivat aina niin paljon painin tiimellyksessä. Ja mieluiten toki painittiin aina muutama kymmenen minuuttia imuroinnin jälkeen...


Saa nähdä, kuinka kovaa tekoa uusi kaveri on!

Tapaus 2410: Lucy-neiti ja ruoka

Pahat suut juoruavat, että minä, kilteistä kiltein ja uskollisista uskollisin Lucy-neiti, olisin muka ahne kerjäläinen ja jopa ruokaa rosvoavaksi rosmokoiraksi on minua ikävästi nimitelty. Olisi siis ehkä aika laittaa piste tälle syyttelylle ja oikaista ilmeisistä väärinkäsityksistä johtuvia ennakkoluuloja.

Kuvatodiste 1
Jos Musta alamainen ei jaksa syödä koko ruokaansa, niin minä voin kyllä korjata sen talteen! Nuo nappulathan vallan happanevat ja menevät pilalle, jos ne jätetään siihen pöydälle muhimaan.
 Kuvatodiste 2
Kannattaakohan sinun Parempi Mestari ihan kokonaista kermahillomunkkia syödä yksinäsi? Toppahousut menevät kyllä NYT taas kiinni vuosien jälkeen, mutta kuinkahan on tuon herkkupalan jälkeen? Eiköhän jaeta kalorit, kun minullakin on taas tilaa tämän takin sisällä!
 Kuvatodiste 3
Saunapalviakos siinä on leipäviipaleen päällä vai tavallista kinkkua? Ihan mielenkiinnosta voisin ottaa pienen näytepalan maisteluun, että tunnistaisin sitten jatkossa paremmin jo hajusta.
 Kuvatodiste 4
Tämä kuva nyt ei todista mitään! On varmaan vielä lavastettukin. Minä olen vain hankalasti mukavasti päivätorkuillani sattumalta keittiönpöydän vieressä kahviaikaan.
Niin söikö kukaan tuota banaania? Että jos se on ylimääräinen, niin...

 Kuvatodiste 5
Hei Mestari! Nukahditko sinä? Tuo sinun makaronimössösi jäähtyy, jos et syö sitä! Tai jos sinä olet jo kylläinen, niin minä voin... öö tuota... viedä sen keittiöön puolestasi...

Kuten huomaatte, kaikkiin tapauksiin on aivan looginen, ymmärrettävä syy. Lisäksi puolustus haluaisi tuoda esille oman kuvatodisteensa.


Tässä kuvassa siis oikealla minun ruhtinaallinen ateriani, joka tarjoillaan minulle kahdesti päivässä. Onko siis ihme, jos tilaa olisi vielä muutamalle ylimääräisellekin suupalalle?

Parempi Mestari sanoo, että sinä lihot heti, jos sinulle antaa enemmän ruokaa!

Pyh! Ole sinä nyt hiljaa rimppakinttu, kun sinulta ei ole kukaan mitään kysynytkään!

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Ekoja kertoja

Lauantaina tapahtui sellaista, että olimme kaikki kolme, Parempi Mestari ja mäykyt, ensimmäistä kertaa elämässämme rally-tokokilpailuissa. Kilpailun järjesti meidän oma Kennelkerhomme eli kenttä oli tuttu, kyltit olivat tutut, mutta jokin tilanteessa oli kuitenkin eri tavalla jännittävää.
(Pieni mainos tähän väliin rally-tokosta: Katsokaapa, minkä rotuinen koira astelee Kennelliiton lajiesittelysivulla...!;)


Torstaisten harjoitusten jälkeen Parempi Mestari ei kuulemma odottanut minulta mitään. Minulta, hänen uljaalta adjutantiltaan, joka seuraan häntä urheana läpi tulen ja tuiskun ja vihollisia kuhisevien taistelukenttien ja tottelen nöyrimmin hänen pienintä toivettaan! Taisi tulla perseiltyä siellä treeneissä aika huolella... Lisäksi olimme yötä Ninnin ja Roosa-tädin luona ja Ninnillä oli alkanut juoksut. Hormonit siis hyrräsivät kiihkeinä kehossani. Lucy-neidille sen sijaan torstaista harjoitusta seurannut ohjaaja sanoi, että hän on "kisavalmis". No kuinkas sitten kävi?

Jo kisakirjojen varmentaminen ja saaminen oli melkoinen farssi. Katsokaas, kisakirjaa varten koira täytyy MITATA. Tätähän ei ollut Lucy-neidille koskaan tehty. Hän päätti, ettei alistu vieraan naisen metallitangon alle seisomaan. (Toisaalta kilpailukirjaan merkittiin kohdallemme <40 cm, joten kuinka vaikeaa olisi ollut nähdä se jo silmämääräisesti, että mäyräkoiran säkä ON alle 40 cm... Tahtoisimmepa nähdä sen mäykyn, joka on yli 40 cm...)

No eihän se paras alku ollut. Mutta siitä toivuin kyllä ja autossa odoteltuani olin jo aivan pirteä, kun vuoroni tuli. Kehän laidalla Parempi Mestari douppasi minua lauantaimakkaralla ja kehotti pitämään mielessä nämä herkut koko radan ajan. Ja olihan ne mielessä. Varmaan vähän liikaakin, kun tuli välillä pompattua vähän ylimääräisiäkin kieppejä. Parempi Mestarikin oli niin jännittynyt ja ei yhtään oma itsensä, etten oikein tiennyt, kuinka suhtautua tilanteeseen. Miinus kymppejä ropsui meille sen verran, että hyväksyttyä tulosta ei tullut, vaan tulostaululla komeili kohdallani pyöreä nolla.

Jos nyt jotain positiivista voidaan kaivella esille, niin maahan menoihin suostuin, vaikka ne ovat yleensä vastenmielisiä. Ihmeellistä kyllä vieressä istuminen olikin tällä kertaa kompastuskivi. Toinen positiivinen asia oli, että suoritustamme ei suoraan hylätty jonkun kardinaalimunauksen tähden. Myöskään yhtään taluttimen kiristymistä ei tullut (-1p) itse asiassa kummallekaan. Pisteitä oli 58, mutta koska hyväksytyn raja on 70 pistettä, niin se on silloin yhtä kuin nolla.

Niinpä yllätys oli sitä suurempi, kun minun suoritukseni jälkeen tulostaululle ilmestyikin minulle pisteet 75! (Alussa kaikilla on siis 100 pistettä ja virheet vähentävät pisteitä.) Ensimmäisestä kilpailusta siis ensimmäinen hyväksytty tulos!

Minä en suostunut menemään maahan. Tai menin ensin. Liian hitaasti. Parempi Mestari uusi kyltin, mutta voitte kuvitella, suostuuko mäyräkoira tekemään tehtävän kaksi kertaa. Ilman palkkaa. Jos ei ensimmäinen kelvannut, niin ole sitten ilman. Lisäksi tuomarilla oli varmaan hauskaa laskea jokainen maan nuuskimiseni. Niitä oli melkein joka kyltiltä. Kuinka hän oli senkin ehtinyt nähdä, kun vähän nuuskaisin yhtä kylttiäkin ohimennen? Jokainen nuuskaisu oli -1 p. Minun mielestäni kun kylttien väli on sellaista koiran omaa aikaa. Kylteillä teen kyllä kaikki temput, mitä pyydetään, mutta on luonnotonta kulkea koko ajan pää kekallaan ihmistä tuijottaen. Että jos siinä kuitenkin koko ajan vierellä kuljen ja etenen, niin onko se niin vaarallista, jos vähän matkalla kirsuni dokumentoi ympäröivää hajumaailmaa?


Uudet kilpailukirjat!
 Tänään käytiin päiväkävelyllä Ninnin ja Roosa-tädin (ja heidän ihmistensä) kanssa lintutornilla. Mäykkyvaljakko eteni hyvin tasatahtia pitkospuita pitkin.


 Lintutornista näkyi lammelle, jossa oli n. 140 joutsenta. Ilmeisesti paikka on jonkinlainen lintujen ABC-asema, koska porukkaa tuli ja lähti vähän väliä. Jotkut tilasivat kasvinjuuriburgereita, toiset nukkuivat ja jotkut toitottivat kurkku suorana.



Parempi Mestari kokeili loputtoman koirien kuvaamisen ohella lintujen kuvaamista. Ehkä joku kuvauskurssi ja vielä puolimetriä pitempi putki voisivat tuottaa tulosta. Kameran optiikka alkaa olla kohdallaan, kun se maksaa henkilöauton verran. Valkoiset pisteet kuvissa ovat siis niitä joutsenia.


Väliin vähän tuttua ja turvallista koirien kuvaamista.


Mikä ihme siellä toitottaa ja läpsyy? Voisiko joku nostaa minuakin reunalle katsomaan?

Ninni
 Tämä ei ollut lintutorni, mutta paluumatkalla käytiin tällaisessa näköalahuvimajassa. Parempi Mestari ja Ninnin ja Roosa-tädin emäntä muistelivat juuri edellistä kertaa, kun käytiin täällä ja Roni ryntäsi tuosta jyrkkää mäkeä alas eikä meinannut päästä ylös. Ja samassa minä ryntäsin mäkeä alas! (Roni oli kiinni, ettei vastaava toistuisi.) Paremmalla Mestarilla taisi vähän sydän tykyttää, kun hän ajatteli minut selkineni vierimässä jyrkännettä alas, mutta ei minulla ollut mitään hätää. Kipaisin takaisin ylös ja ihmettelin, miksi minutkin laitettiin taas hihnaan.


Tänään oli vielä yksi eka kerta, mitä ei oltu Paremman Mestarin kanssa ennen tehty. Nimittäin käyty koirakylpylässä! Meidän mäykkykerhomme oli varannut kerholaisille uiskenteluiltapäivän ja jostain syystä Parempi Mestari halusi ottaa mukaansa juuri minut, vettä kammoksuvan mäykyn, eikä sitä mäykkyä, joka nauttii uimisesta ja lelujen noutamisesta vedestä.

Joo joo... selkä sitä ja selkä tätä... on hyvää liikuntaa selälle. Ihan niin kuin minä olisin nykyisin vain yksi pitkä selkä.
Mutta niinhän sinä melkein oletkin! :D
Ensin piti käydä pesulla ja jos silmäni olisivat voineet vielä laajeta kauhusta, niin ne olisivat pudonneet päästä ja huuhtoutuneet pesuveden mukana, kun vieras täti suihkutti minua.

Sen jälkeen seuraava vieras täti vei minut altaaseen ja yritin uida Paremman Mestarin kiinni, mutta hän käveli altaan reunalla aina karkuun.


Lopulta tätiä ei enää tarvittu muuhun, kuin laittamaan minut veteen ja lähdin ihan itse uimaan Paremman Mestarin kutsumana. Paremmasta Mestarista tämä oli hauska kokemus (vaikka hänen "järkevä" minänsä onkin tuominnut tämmöiset koirakylpylät höpöhöpöksi...) ja hän suunnitteli jo tuovansa meidät molemmat uimaan joku kerta. Minä nyt en ehkä ihan kehtaa sanoa pitäneeni uimisesta, mutta menihän se nyt siinä.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Vielä viikonlopputunnelmissa

Viikonloppu on vielä ihan raportoimatta!
Perjantai-iltana otettiin rennosti ja lueskeltiin blogikamujen päivityksiä.

Kyllä tuo Iivari on sitten komea! Olisipa joskus hauskaa liehutella häntää hänen edessään ja murista hänelle sitten, kun hän yrittää tulla lähemmäs...

Onko jo minun vuoroni? Minä haluan lukea Sylvin kuulumisia! Sinä olet ollut siinä jo vaikka kuinka kauan , Lucy-neiti!
Lauantaiaamupäivä vietettiin koirapuistossa. Paremmalla Mestarilla oli kuvaushärveli mukana ja me oltiin käskystä paikallaan ja juostiin sitten hänen luokseen. Uudestaan ja uudestaan. Outo leikki, mutta pääasia, että pakastekuivatut kanapalat vaihtoivat paikkaa Paremman Mestarin taskusta meidän vatsalaukkuihin.

Tästä saat!

Ja tästä!

Täältä tullaan, kanapalat!

Minä ansaitsen varmaan jo oikein suuren kanakuution!

Pallo on minun! Minunpas! Ei kun minun!

Pallo on minun! Tai se mitä siitä on jäljellä...

Kuvausten jälkeen minä kävin pitkästä aikaa kunnon lenkillä Paremman Mestarin kanssa. Yhdessä kohtaa pururataa aloin pomppia nenä maassa puolelta toiselle. Ensin Parempi Mestari ihmetteli intoani, mutta syy selvisi, kun hän näki metsän reunassa seisovan peuran. Kameraa esille räplätessä se kuitenkin lähti juoksemaan ja kävi ilmi, että niitä olikin yhteensä neljä! Kamera ei ehtinyt esille.

Paluumatkalla bongasin myös myyrän. Hyppäsin yhtäkkiä ojanpenkalle ja yritin saalistaa myyrän hampaisiini ja kaivautua sen perässä myyränkoloon. Jonkin ajan jälkeen aloin jo olla Paremman Mestarin tavoin aika varma, että myyrä pääsi karkuun, mutta kaivaminen oli itsessään niin hauskaa, että jatkoin vielä jonkin aikaa vain kaivamisen riemusta.



Metsässä oli niin kivaa, etten olisi halunnut lähteä sieltä pois.


Sunnuntaina käytiin mätsäreissä.

Mutta mikä oli vähän omituista, niin kumpikaan meistä ei käynyt kehässä! Sen sijaan vieraat ihmiset kävivät rapsuttelemassa meitä.

Se oli kai sitten sitä kaverikoirailua. Minä olisin mielelläni päivystänyt sen makkarakojun vieressä...

Tapahtuman jälkeen käytiin kylässä. Siellä haisi kissalle, lattialla oli kissanruokaa (huom. OLI... raksukuppi tyhjeni, ennen kuin ihmiset ehtivät kissaa sanoa...) ja vessassa olisi ollut tarjolla ulostebuffet, mutta meitä ei päästetty sinne. Kissaa ei vain näkynyt missään.

Mikä kissa? Nyt kyllä puijaatte... Ei täällä mitään kissaa ole.
Pipsu

"Tervehdys vieraat elämänmuodot! Olkaa kuin kotonanne, mutta pyydän, ei rumaa kielenkäyttöä."
 Yhtäkkiä minä sen sitten tajusin. Tuolla nurkassa olevan rakennelman päällähän on silmät! Ryntäsin kiipeilypuun juurelle ja Lucy-neiti seurasi, mutta en arvannut sanoa mitään. Hetken siinä tuijotimme Lucy-neidin kanssa tuota vierasta olentoa, mutta kun se ei mitään tehnyt, niin pianhan se taas unohtui.

Kerran erehdyimme haukkumaan pihalta kuuluville äänille ja silloin Pipsu nousi köyryssä seisomaan ja mulkoilemaan meitä. Hänestä me puhuimme kai karkeuksia, mutta muun ajan torkuimme kaikki tahoillamme rauhassa.

Lopuksi vielä ilmainen vinkki kamuille etsijäkoiraliitolta:

Laita karvojasi minigrip-pussiin ja päälle päivämäärä ja nimesi (ainakin jos teitä on laumassa monta, ettei mene sekaisin). Jos koskaan joudut eksyksiin, voi etsijäkoira löytää sinut turkkisi hajun avulla. Karvanäyte kannattaa vaihtaa välillä harjauksen yhteydessä (n. 6 kk). Arvatkaa, kumpi meistä on kummassa pussissa! ;)

perjantai 7. lokakuuta 2016

Mäykkyjen tehtävät: Kiireen katkaiseminen

Koska me (mäyrä)koirat olemme ihmisen parhaita ystäviä, on meissä sisäänrakennettuna joitakin tärkeitä ominaisuuksia, joista tällä kertaa esittelemme kiireenkatkaisumekanismin.


Yleensä aamulenkit ovat verkkaisen rauhallinen aamunavausrutiini, jolloin aistit avautuvat uuteen päivään ja mieli herää raukeudestaan raittiin ilman täyttäessä keuhkot ja tuulettaessa yön tunkkaisuuden kehosta. (Kuten eräässä Emännän bongaamassa terveysohjeessa vuosisatain takaa sanottiin: "Kävele ja liiku jotain ylös noustuasi, että loka, joka yöllä on kokoontunut suolijiin, laskeutusi alaspäin persauxeen." - Terveysneuvoja Vaasasta vuodelta 1786 -)


Toisinaan kuitenkin aamulenkin alkuun jo sisältyy kiireen tuntua ja jopa hoputtamista tai hihnasta nykimistä. Täysin meistä mäyräkoirista riippumattomista syistä on Emäntä laskelmoinut aikataulunsa väärin ja yrittää nyt meidän kustannuksellamme kiriä sitä kiinni. Koska tiedämme, kuinka vaarallista stressi ja kiire on keholle, laukeaa välittömästi sisäinen antistressijärjestelmämme. Jalat ikään kuin lakkaavat toimimasta ja sen sijaan mieltä rauhoittava nuuskuttelu lisääntyy.


Downshiftin, leppostelu, hitailu, kotoilu... Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja sen opettaminen lähimmille ihmisillemme on missiomme. Kiire katkeaa, kun mäyräkoira töppöstelee vain nenänsä eikä kellon tahtiin. Myös erilaisiin esteisiin, kuten puunrunkoihin, liikennemerkkeihin ja rappuralleihin takertuminen kuuluvat antistressmanööveriin. "Kierrä"-käsky saa kuulua kuuroille korville, koska tällaisena aamuna jos koska Emännän kannattaa antaa oikein suuri halaus vanhalle puulle sen takaa hihnojamme selvitellessään.


Tällainen luonnon (eli meidän) rytmiin mukautuminen antaa ihmiselle maailmankaikkeudelle antautumisen kokemuksen ja opettaa uudenlaisia elämänarvoja. Jos on jo alunperin lähtenyt liikkeelle myöhässä, ei ole enää merkitystä, kuinka paljon myöhästyy. Paras nauttia rauhassa siitä ihanasta hetkestä, jonka on mäyräkoiriensa kanssa ansainnut. Töitä ehtii tehdä sen jälkeenkin. Kiireettömästä aamusta kiitävät sydän ja mäyräkoirat.


Antistressmetodimme on vapaasti käytettävissä ja muokattavissa kunkin koirarodun ja jopa eläinlajin erityispiirteet huomioiden. Onpa tapasi sitten matolle oksentaminen tai terraarioon katoaminen, niin tärkeintä on, että pysäytät tilanteen, kun se on käymässä liian kiireiseksi ja stressaavaksi ihmiselle, palautat hänet elämän peruskysymysten äärelle ja teet sen täydestä sydämestäsi!


Muistathan myös luentosarjamme "Haukkuen maailmalle" ja "Irtokarvat, nuo pienet jokapäiväiset lahjamme", jotka ovat tilattavissa tämän blogin kautta!