tiistai 30. heinäkuuta 2019

Ahkeruudella ansaitut ansiomerkit

Vähän seuraa taas tämmöistä palkintohypeä, mutta tämä on yksi parhaista ja ehkä elämämme ja uramme tärkein palkinto, niin suottehan, että esittelemme tämän.

Meidät palkittiin nimittäin eilen Suomen Kennelliiton kaverikoiramitaleilla! Meidän kaverikoiraporukastamme yhteensä 9 koirakkoa sai palkinnot eilen. Kaverikoiramitali myönnetään ansiokkaasta kaverikoiratoiminnasta, sitä varten on täytynyt suorittaa vähintään 10 kaverikoiravierailua ja se myönnetään koiralle vain kerran. Meidän porukastamme eräs valkoinenpaimenkoira Laska oli tehnyt jopa 70 vierailua vuosien mittaan! Meidän vierailumäärämme on lähempänä tuota kymmentä, mutta toki meidän Emännällämme vierailuita on jo pitkälle kolmattakymmenettä, koska meitä on kaksi kaverikoiraa, joiden kanssa hän vuorotellen on käynyt lapsia, vanhuksia ja kehitysvammaisia tapaamassa.


Mitalien ja kunniakirjojen luovutuksen jälkeen paikalla ollut yleisö sai silittää meitä palkittuja. Ihanan paljon lapsia oli mukana ja niinpä me hyvin pian uppouduimme kyykistyneiden lasten mereen ja saimme ainakin tuhat rapsutusta. Muutamia vauvojakin nostettiin meidän kuonon eteen katselemaan ja Emäntää vähän jänskätti, kun meillä on tuo kieli aika herkässä lipaisemaan houkuttelevia neniä, mutta asiallisesti tyydyimme tällä kertaa katselemaan vauvoja ja pääasiassa lapsiakin kieli suun sisäpuolella tai vain läähätyksestä ulkona roikkuen. (No ihan muutama makutesti suoritettiin joidenkin nenille satunnaisotannalla...)


Palkitsemistilaisuuden jälkeen Emäntä halusi vielä käydä tapaamassa kummityttöänsä, kun kerran siellä jo lähellä pyörittiin, ja iltaa vietettiinkin jälleen yhdessä tutussa, rakkaassa seurassa. Me kyllä muistetaan, kenen luona on joskus hoidossa oltu, saatu hyvää huolenpitoa ja päästy viereen nukkumaan!

Rouva Nasu, joka on syntynyt 2000-luvun alun hämärissä

Saatiin siinä samalla taas yksi totuttelukerta kissojen olemassa oloonkin. Talon vanha rouva (siis todellakin VANHA rouva, iältään lähes 20-vuotias) Nasu ei tyytynyt piileskelemään omassa kodissaan, vaikka koiria olikin kylässä. Hän asteli ylväästi keittiön läpi ja istui kahvipöytään seuraksi. Emäntä kielsi ehdottomasti haukkumasta Nasu-rouvalle ja niinpä katseltiin häntä vain varovasti, mutta äärettömän kiinnostuneesti, kunnioittavan matkan päästä. Kävin minä pikkuisen hänen häntänsä alta nuuskimassa, että millainen koira se kissa oikein on, mutta Emäntä käski pois, kun kissat eivät kuulemma tykkää pyllyn haistelusta. Siinä oli siis heti kulttuurierot vastakkain. Jonkin aikaa seurusteltuaan Nasu vetäytyi taas päiväunille ja me Ronin kanssa jäljestimme hänen askeleensa tuvan läpi eteisen kautta pannuhuoneen ovelle.

Kotona kurkistettiin sponsorikassien sisältöä ja täytyy sanoa, että sponsori on ollut taas avokätinen.


Älkää huolestuko, Emäntämme erottaa kyllä, mitkä tuotteet on tarkoitettu koiranohjaajalle, eikä syötä meille suklaata. ;)

sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Uimista ja olemista

Vietettiin männä viikko Ninnin ja Moonan luona. Heidän ihmisensä katosivat joksikin päiväksi alkuviikosta, mutta tulivat sentään takaisin. Jollain matkalla kävivät. Moona ei ollut moksiskaan, mutta Ninni piti meidän Emäntää vähän tarkemmin silmällä, ettei katoa viimeinenkin ihminen talosta. Vaikka katosihan sekin parina päivänä ja välillä Ronin kanssa, mutta hän ei ollut vuorokausi tolkulla kadoksissa.




Moona saattaa olla ihastunut Roniin. Hän kulkee Ronin perässä, yrittää käydä Ronin viereen makaamaan, vaikka Roni aina väistääkin, kutsuu Ronia leikkimään vähän väliä, ja kun Ronilla oli punkin puremia, niin Moona haisteli ja hoiti niitä ja kirputtikin Ronin puolesta.

Roni kävi mejä-kokeessa. Olin vähän nyrpeänä, kun tänä kesänä se olen ollut yleensä minä, joka sinne metsään on päässyt, mutta kai se oli kiva Roninkin päästä kerran edes täällä koto-Suomessakin kokeisiin. Tutussa suomalaisessa kokeessa hän pääsikin taas loistamaan ja sai tuloksen VOI1 ja 43 pistettä. Emäntä tykkäsi, että oli ehkä Ronin paras jäljestys koskaan. No pisteet ovat yhdessä kokeessa olleet paremmat, mutta tällä kertaa Roni ei ollut juuri jäljeltä poikennut, vaan oli tehnyt todella tarkkaa työtä. (Päivä oli hyvin kuuma, joten pari kertaa Roni oli käynyt kurkistamassa muutamaan jäljen vierellä olleeseen painanteeseen ja ojaan, josko siellä olisi ollut vettä juotavaksi, mutta kuivaa oli metsässä.) Makauksista hän oli merkannut yhden historiallisesti oikein pysähtymällä ja Emäntä oli ollut vähällä hihkaista riemusta metsässä. Sitä merkkaamistahan on nyt harjoiteltu vuoden verran, että tällä logiikallahan, yksi makauksen merkkaus lisää per vuosi, niin kolmen vuoden päästä suoritus on täydellinen. Sitä odotellessa.


Ehkä tällä helteellä oli parempikin pysytellä poissa metsästä ja antaa Ronin hikoilla välillä.

Useampana päivänä Emäntä kehtasi jättää meidät mäykyt ja Ninnin taloon ja lähteä marjastamaan vain Moona mukanaan. Moonassa on energiaa jonkin verran enemmän (PALJON enemmän) kuin meissä muissa kolmessa yhteensä ja nyt Emäntä huomasi tilanteen, jossa hän arvosti tuota energiaa ja pitkiä kinttuja yli kaiken. Hän kävi marjassa suolla, jossa tiheän kasvuston läpi ei nähnyt juuri viittä metriä pidemmälle, joten siinä varvikossa kykkiessä oli mukava tietää, että joku väsymätön, valpas pitkäsääri hilppasi ympärillä tiedustelijana ja ilmoittaisi kyllä, jos joku muukin karvaisempi ja pitkähampaisempi turjake kykkisi samalla tavalla marjoja hamuten pusikon toisella puolella. Hän myös kuuntelutti suoeläimistölle Michelle Obaman muistelmia ja ensimmäisenä päivänä, kun ei vielä hoksannut äänikirjamahdollisuutta, myös lauloi itse, joten hän sai marjastaa aivan kaikessa rauhassa.


Paitsi viimeisellä kerralla vastaan oli luikerrellut valtavan kokoinen käärme. Kotiin päästyä tarinan käärme oli paisunut jo suunnilleen kuningaskobraksi, mutta todennäköisesti se oli tuhti rantakäärme. Käärmeen näkeminen oli ollut sen verran puistattavaa, että varmuuden vuoksi Emäntä oli siirtynyt etemmäs ja ottanut uteliaan Moonan kiinni. Varvikossa kun oli hieman hankala tehdä lajitunnistusta rantakäärmeen ja mustan kyykäärmeen välillä.


Perjantaina Emäntä vei Ronin vielä vesiriistakokeeseenkin testaamaan tämän kesän tason. Taso oli pysynyt samana kuin viime kesänä eli tulos VERI2, pisteitä tuli kaksi vähemmän kuin viime vuonna eli 18. Tuomari oli eri kuin viime vuonna, joten sekin voi selittää piste-eroa. Suoritus oli sinänsä toisinto viime vuodesta ja suorituspaikkakin oli sama.
    Tyhjään veteen Roni oli mennyt mallikkaasti ensimmäisestä käskystä, mutta käynyt sitten useamman kerran rannalta hakemassa vauhtia ja uinut kyllä komeasti riitävän kaukana rannasta, mutta ei tarpeeksi laajalla sektorilla. Tässä Emäntä oli kyllä tunnistanut oman syynsä, koska tarkemmin ajateltuna Roni ui juuri sillä sektorilla, jolla Emäntä on hänen kanssaan treenannut. Korjattava asia 1.
    Lintua heitettäessä Emännän oli pidettävä edelleen Ronista kiinni, koska ei luottanut kiihkoissaan ulisevan ja tärisevän Ronin kestävän paikallaan pelkän sanan voimalla. Korjattava asia 2. Noudossa Roni rantautuu edelleen mieluiten lähimpään pusikkoon ja kuivattelee siellä rauhassa linnun kanssa. Tuomari oli jo epäillyt Ronin piilottavan lintua ja siitä ei olisi kuulemma hyvä heilunut. Siltä häpeältä Roni sentään säästi Emännän ja toi linnun näkyville rantaan, mutta ei edelleenkään Emännän käteen asti. Korjattava asia 3.
    Kolmas osio oli linnun jäljestys metsässä ja vaikka Roni kerran harjoituksissa toikin linnun metsästä melkein Emännälle asti, ei hän uskaltanut luottaa Roniin vielä kokeessa, vaan Roni jäljesti kytkettynä. Se oli ollut tarkkaa työtä ja vaikka jäljelle sattui vanhakin linnunraato, niin Roni ei hämmentynyt vaan seurasi laahausjälkeä linnulle asti. Kytkettynä ei kuitenkaan voi saada kuin maksimissaan 6 pistettä eli tämä on korjattava asia 4.

Tuo toinen en ole minä vaan Lori-tyttönen, jonka kanssa Roni kävi eräänä iltana treenaamassa.

Tätä vesiriistaa kun on nyt tässä harjoiteltu Ronin kanssa ja minäkin olen välillä ollut mukana, niin on käynyt sellainen hassu juttu, että minäkin olen oppinut menemään uimaan. Ihan totta se on, vaikka hullulta kuulostaakin! Olen siis aina tykännyt kahlailla lämpimällä ilmalla, mutta se hetki, kun tassut eivät enää yletä pohjaan, on ollut minulle kauhistus.
    Viime kesänä Emäntä uitti minua aika paljon pelastusliivit päällä, joten uiminen sinänsä tuli tutuksi. Tänä kesänä kävi niin, että rakkauteni ruokaan voitti kauhuni tassujen pohjaan osumattomuuteen. Emäntä kokeili heittää noutodummya minullekin ja palkaksi sain raakaa jauhelihaa. Hän heitti ensin niin rantaveteen, että sain patukasta otteen kahlaamalla, mutta vähitellen patukka meni syvemmälle ja syvemmälle ja lopulta minun oli vain heittäydyttävä uimaan, että saisin ihanaa, raakaa lihaa. Ehkä muutama vuosi lisää treeniä ja.... nääh. Ei nyt sentään. Uiminen on hyvää liikuntaa ja liha on herkullista. Nautin niistä sellaisenaan ilman mitään koetavoitteita.





Trooppinen yö oli niin trooppinen sisällä, että Emäntä ja minä nukuimme parvekkeella. Siellä oli viileämpää ja nukutti hyvin.

torstai 11. heinäkuuta 2019

Heinäkuista hiljaiseloa

Nyt on otettu rauhallisesti. Päivässä on ehkä kaksi tai kolme asiaa, jotka on tarkoitus tehdä ja lopulta ehditään ehkä yksi toteuttaa. Onneksi se yksi toteutunut asia on yleensä jotain meihin koiriin liittyvää.

Roni kävi esittelemässä Emännän kanssa mejää lasten ja nuorten eräleirillä viikonloppuna. Ihmettelen hieman, että Roni valittiin, vaikka tällainen *kröhöm* jäljestysvirtuoosikin olisi ollut tarjolla, mutta ilmeisesti Roni oli "monipuolisempi", kun samalla sai näyttää lapsille, kuinka mäyräkoira ui. Siinäpä  vasta temppu...

Katsokaa lapset! Näin sitä jälkeä ajetaan! Tästä se verijälki kulkee!

Katsokaa lapset! Näin mäyräkoira ui koiraa! Tällä tavalla se patukka haetaan!



Rally-tokotaitoakin on yritetty pitää yllä omilla pienillä treeneillä. Kerran viikossa on yritetty jaksaa tehdä ratatreeniäkin. Ja kun sanon "jaksaa", niin tarkoitan, että Emäntä yrittää jaksaa järjestää meille treenit. Meidän "jaksamisessa" ei ole mitään kyseenalaistettavaa! Viimeeksi jopa hassuteltiin sillä tavalla, että kun me olimme Ronin kanssa molemmat niin innoissamme ja aina kisaillaan, että kumpi pääsee ensin (yleensä minä aina pääsen tai jos en pääse, niin pistän mekkalaksi), niin Emäntä ottikin meidät molemmat tekemään rataa yhtä aikaa duona! Olimme molemmat samalla puolella, joten vähän tuli törmäilyä, kun kumpikin yritti olla lähinnä Emäntää ja hieman sekoilua muutenkin, kun meillä on joissakin tehtävissä eri sanat (esim. Roni sivu vs. Lucy viereen, Lucy seiso vs. Roni asento. Todella epäkäytännöllistä. Älkää muut tehkö tätä virhettä!), mutta yllättävän hyvin meni rata läpi parinakin. Sitten tehtiin pari kierrosta ihan soolonakin.

Ilmankosteus oli hyvin korkea noissa treeneissä, joten kotiin tultua 20-paikkainen kalsarikaruselli valjastettiin kylttikuivaimeksi.


Ikealaisia kylttitelineitä treenikaverin kuminauhapatentilla modattuina. DIY-henkistä, mutta toimii.

Yksi radikaali muutoskin on mahtunut tähän viikkoon: Emäntä myi akvaarion! Muutamaa lyhyttä taukoa lukuunottamatta hän on ollut akvaarion omistaja siitä lähtien, kun oli 2-vuotias. Viimeiset 19 vuotta akvaario oli ollut yhtäjaksoisesti "toiminnassa". (Välillä se vietti muutaman vuoden lainassa ja kuiviltaankin se oli varastossa.) Harrastus oli katkolla muutama vuosi sitten, kun ensin lämmitin rikkoutui ja kuumensi veden ja lähes kaikki kalat kuolivat ekokatastrofissa ja sitten vanha allas alkoi vuotaa, mutta lopettamisen sijaan Emäntä kävi ostamassa uuden altaan käytettynä.

Nyt kuitenkin kaloista oli enää jäljellä jokunen pohjakala ja "kolme muskettisoturia", jotka olivat kaikki eri lajeja. Siivoaminen on ollut jo pitkään vastenmielistä ja uusiin investointeihin ei tuntunut löytyvän enää intoa. Niinpä kokeiltiin akvaariosta luopumista. Yllättävän hiljaista ja haikeaa on ollut, kun muutaman vuosikymmenen jälkeen lorina on hiljentynyt. Akvaariota oli kuitenkin kiva katsella silloin, kun sitä ei tarvinnut siivota. Toivottavasti siitä on nyt uudelle omistajalle yhtä paljon iloa kuin vanhalle omistajalle. (Uusi omistaja on hyvin uusi itsekin, kun hän on 4-vuotias!)




Eilen ja tänään on tehty metsälenkkejä. Eilen etsittiin mahdollisia, uusia mejä-maastoja. Minäkin hyppäsin mukana siis n. 4 kilometriä umpimetsää eikä mitään polkuja! Joissakin pahimmissa risukoissa Emännän kävi sääli minua ja hän olisi halunnut kantaa minua, mutta minä halusin kipittää itse.

Lenkkeily on kivaa!

Tänään oli kiva yllätys, kun Ninni ja Moona tulivat kylään emäntineen. Kävimme kiertämässä metsälenkin tällä kertaa polkua ja osin pitkospuita myöten. Hyvin jaksoin tänäänkin mennä sen 7 kilometriä.

Tulevaisuus häikäisee

Moona toimi tiedustelijana joukon etunenässä, mutta me muut kipitimme niin tiiviinä jonona emäntien jalkojen juuressa, että meihin meinasi kuulemma kompastua. 


torstai 4. heinäkuuta 2019

Päivä paratiisissa

Jos pääsisit paratiisiin, niin millaista siellä olisi? Tai millainen on mäyräkoiran paratiisi?

No mepä kerrotaan.

1. Vapaus. Paratiisissa saa juoksennella vapaana ja on tilaa juosta. On myös niin turvallista ja esim. autoja ei ole lähettyvillä, että ihmisten ei tarvitse vahtia joka askelta.

2. Vettä. Kunnon paratiisissa on järvi rannassa, koska kaiken juoksentelun välillä on saatava huikka raikasta vettä ja mikä olisikaan parempi kuin Suomen suurin juomakuppi! Vettä tarvitaan myös vatsakarvojen kasteluun, jos keho kuumuu juoksemisesta liikaa ja saattaa joku villikko haluta uidakin, jos veteen heitetään noutodummy ja palkkana on raakaa jauhelihaa. Ja kun raa'asta jauhelihasta on kyse, niin voi niitä villikoita olla kuulkaa vaikka kaksikin kappaletta! Niih!

3. Monenlaisia koloja ja sopukoita, pensaita ja puskia, sekä laituri ja kelluntavehje. Ei kai näitä nyt tarvitse juuri edes perustella. On kiva, kun saa tutkia monenlaisia paikkoja. Täytyy olla erilaisia alustoja, kuten metsämaata ja nurmikkoa. Avointa tilaa ja suojaa. Ja toinen meistä haluaa keikkua vedenrajassa myös esim. lauttojen, veneiden tai vaikka sup-lautojen päällä.

4. Takaa-ajettavaa tai ainakin hätyyteltävää. Ihan parasta, jos vapaassa juoksentelutilassa on jonkin toisen eläinlajin edustajia, jotka sanotaan nyt vaikka ovat vähän fyysisesti heiveröisempiä kuin mäyräkoirat, jolloin ne ikään kuin luonnostaan kaikkoavat edeltä ja vaikkei niitä nyt aivan erikseen ajaisikaan takaa, niin riemullisen kaakatuksen ne voivat silti päästää, kun ohitse liehuu villiintynyt mäyräkoira.

5. Usean sorttista ulostetta. Papanaa, pökälettä, luirua ja läjää. Sisäisesti ja ulkoisesti. Juoksemisen ja uimisen tai kahlailun ohessa äärettömän tärkeä paratiisiominaisuus on saada kieriä erilaisissa tuoksuvissa jätöksissä ja parhaat palat maistuvat hyvältä myös kielen päällä.


Voitteko kuvitella, että tällainen onni ja autuus sattui meidän kohdallemme tänään, että pääsimme vierailemaan paratiisissa! Ja tämä oli jo toinen kerta tänä vuonna! Ja uskomatonta, että tämä autuus on ollut koko ajan aivan tässä lähellä, vaikkemme olekaan aiemmin päässeet sitä kokemaan kaikessa ihanuudessaan.


Ensimmäisellä vierailukerralla Roni juoksi varttitunnin edestakaisin ennen kuin pystyi pysähtymään edes hetkeksi. Täytyy myöntää, että tänään myös minä viiletin pihalla edestakaisin korvat lepattaen. Irrallaan pihalla oli myös kanoja ja kukko, mutta me pyhästi lupasimme olla ajamatta kanoja takaa, joten saimme juoksennella vapaina. Pari kertaa tosin ylös terassille kantautui raikuva kaakatus, kun Roni ei aivan malttanut mieltään, vaan hän juoksi ikään kuin huomaamattaan kanalauman keskeltä. Emännän nuhteluiden jälkeen hän ei enää häirinnyt kanoja. Emäntä hieman ajatteli kauhulla niitä kahta tipua, jotka myös olivat pihalla, mutta hänen hätäilyynsä voisin vastata: mitä tipuja? En minä ainakaan nähnyt mitään tipuja. Sen sijaan sen rannalla kuivuneen kuhan pään minä kyllä huomasin ja laitoin hampaani töihin.


Saimme myös tutkia lammaslaidunta. Mitä siunattuja papanakoneita! Minä kierin niin monessa lampaankakassa, että haisen kuulemma itsekin aivan lampaalle. Söin myös niin paljon lampaan jätöksiä, että kotiin palattua oli pakko ottaa pienet ruokalevot.


Ilmeisesti myös käärme kuuluu jokaiseen paratiisiin, halusi sitä tai ei. Tämän paratiisin nimittäin omistaa ylhäinen ja omanarvontuntoinen abessinialainen Ukko-kissa. Minä väistin häntä vaistomaisesti etemmäs, mutta Roni höhlä yritti epäkohteliaasti ottaa isännästä mittaa. Isäntä sähähti ja räppäsi tassua. Roni tietenkin väisti, eikä Ukonkaan tarkoitus todennäköisesti ollut satuttaa, koska kyllä hän senkin olisi pystynyt tekemään, jos olisi todella halunnut. Erityisen lämmin kohtaamisemme ei siis ollut, vaikkei mitään selkkausta syntynytkään. Ukko olisi itsepintaisesti halunnut olla myös ulkona ja mielellään pitänyt ainakin terassin itsellään, mutta hän joutui vieraanvaraisesti väistämään sisätiloihin, kun ihmiset eivät voineet keskittyä syömään lettujaan, kun heidän täytyi seurata meidän kolmen elekieltä. Ukko protestoi naukumalla oven takana koko terassilla vietetyn ajan, mutta kun siirryimme rannemmas uimahommiin, pääsi hänkin takaisin terassilleen. Kiitokseksi Ukko-kissalle putsasimme hänen rantahiekkalaatikkonsa. Noh... omalla tavallamme.


Minä en olisi millään halunnut lähteä pois niin ihanasta paikasta, mutta Emäntä veti minut väkisin pihasta. Olemme kuulemma tervetulleita pian uudestaankin leikkimään paratiisiin, joten on ainakin jotain kivaa, mitä odottaa vielä tänä kesänä! Kiitos siis kanat, Voitto-kukko, lampaat ja Ukko-kissa ja anteeksi!