torstai 30. maaliskuuta 2017

Pahanilmanlintu ja muita eläintarinoita


Eräässäkin perheessä on varmaan keskusteltu minusta eilen illalla! Kävin nimittäin lukukoiravierailulla taas vaihteeksi läheisellä koululla. Ensimmäisellä tunnilla kävi tavalliseen tapaan lukijoita yksittäin ja sain kuulla (sattumaltako?) monta eläinaiheista tarinaa.
    Toisella tunnilla olikin sitten ylläri, kun kokonainen lauma eskareita pölähti vastaanotolleni! Minä olisin halunnut ottaa kaikki vastaan avosylein ja pitkällä kielellä, mutta Emännän mielestä piti olla joku järjestys ja eskarit tulivat ensin tervehtimään minua yksi kerrallaan jonossa. Poikkeuksellisesti kuuntelimme tarinan yhdessä eskareiden kanssa heidän opettajansa lukemana. Heidän opensa luki tosi mielenkiintoisesti eläytyen! Muutamalle ensimmäiselle Mimmi-lehmän ammuulle minun piti oikein nousta katsomaan, että kuinka se Mimmi-lehmä ammuu.
    Lopuksi esitettiin eskareille pari temppua, ja kun oli Kirahvin piilotuksen vuoro, niin kaikki olisivat tahtoneet piilottaa minulle Kirahvin huoneeseen. Lähtörapsutusten jälkeen kuului useampikin tuleva lukija huokaisevan, kuinka valtavan söpö minä olen.

Rally-tokotreeneihin ei päästy tällä viikolla, kun... no katsokaa itse:



Emäntä oli tiistaina menossa koulutukseen toiselle paikkakunnalle, kun huono-onninen kanalintu katkaisi matkan. Siinä ei kuulemma ehtinyt juuri tajuta muuta, kuin että lintu tulee kohti ja seuraavassa hetkessä pamahti. Taustapeilikin hajosi pitkin autoa. Onneksi auto pysyi kuitenkin tiellä ja Emäntä sai vain henkisiä vammoja. Ja onneksi me ei oltu kyydissä, koska sitten voisi olla astetta vaikeampi taas uskotella meille, että autossa on ihan turvallista matkustaa. Varsinkin minulle!
     Onneksi on myös vakuutus! Jälkeenpäin Emäntä vain mietti, että olisi pitänyt kuitenkin etsiä se lintu ojanpientareelta ja tehdä siitä paisti, että olisi päässyt sanomaan syöneensä yli tonnin arvoista lintua...

Harjoiteltiin sitten kuitenkin tänään ominemme läheisen hallin pihalla. Piha ei onneksi enää ollut niin jäässä kuin aiemmilla viikoilla, kun harjoiteltiin kisoihin ja liukasteltiin kyltiltä toiselle.


Tässähän kävi niin, että kun tässä useampi viikko harjoiteltiin päivittäin, niin kun Emäntä yritti höllätä harjoitustahtia kisojen jälkeen, niin minä tulin vähän levottomaksi iltaisin. Niinpä on suunnilleen joka toinen ilta jatkettu harjoittelua, kun siitä tulee niin hyvä mieli ja rauhallinen olo illaksi.
    Lucy-neidillä on vain sellainen tapa, että hän alkaa ulvoa ja haukkua joka suuntaan, kun hänet jättää odottamaan vuoroaan. Se konsertti häiritsee minun keskittymistäni, kun yritän tehtävien välillä kuikkia ympärilleni, että mille Lucy-neiti haukkuu. Tuntuu, kuin hän tekisi sen vain tahallaan, koska ketään ei yleensä näy missään...

Minä vartioin vain, että sinulla on turvallista suorittaa rataa!

Mutta kuinka on mahdollista, että mitään eikä ketään näy missään lähimainkaan, ja silti sinä vain haukut?

Ei tietenkään ketään ole lähelläkään, kun minun vartiointini on ennaltaehkäisevää!


Ennaltaehkäisevää tai ei... Emännällä meni hermot Lucy-neidin ulinaan ja niin Lucy-neiti lähti oman rataharjoituksensa tehtyään sisälle, että minä sain keskittyä kunnolla tekemiseen. Ja hienostihan minä osaan, vaikka itse sanonkin!

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Näyttäytymistä, tottelemista ja lopuksi jännittävä kohtaaminen

On vähän pidellyt kiirettä tässä viime aikoina, mutta nyt varastetaan kyllä iltahetki, että päästään kertomaan kaikesta, vaikka nukkumaan käyminenkin olisi ehkä ajankohtaista. Ottakaahan mukava asento, koska nyt mennään vauhdilla läpi meidän viikonloppu!

Viime aikoina minua on käytetty taas näyttelytreeneissä, viimeeksi viime torstaina, ja syykin selvisi lauantaina, kun aamulla anivarhain Emäntä pakkasi minut autoon ja muutamaa tuntia myöhemmin tassuttelin Lahden messukeskuksen pihalla. Raahauduin mahallani. Tassuttelin. Raahauduin. Emäntä yritti esittää mahdollisimman rentoa, kun ohikulkijat kyselivät, etteikö koira oikein haluaisi tulla. "Pikkaisen jännittää maalaispoikaa" oli Emännän kommentti hänen kiskoessaan minua väkisin illalla puunattu turkki kurassa laahautuen. Hetken aikaa sitten keskusteltiin nakkipussin kanssa ja tultiin yhteisymmärrykseen suunnasta. Sisällä pääsin boksiini rauhoittumaan ja hetken päästä katselin messukeskuksen suurta hallia jo rennommalla otteella.

Tässä on jo menossa tyttöjen kehä ja minä olen jo oman osani hoitanut. Tuo toiseksi viimeinen musta tyttö on muuten minun siskopuoli ja hänestä tuli ROP elikkäs rodun paras tällä kertaa!
 Käyttöluokassa ei ollut muita uroksia kuin minä, joten kehässä  sain olla ihan itsekseni (Emännän kanssa). Esiinnyttiin mielestäni ihan hyvin. Emännälle oli uusi juttu juosta tuollaista kilparataa pitkin (eli mattoa), mutta ihan hyvin hän pysyi matoilla. Ei ole turhaan lapsena leikkinyt ei-saa-koskea-maahan -leikkiä. Tuomarin silmää minun komeuteni ei tällä kertaa hivellyt, joten sain EH:n eli erittäin hyvän, mutta eihän se nyt ihan huonoin arvosana ole sekään.


Kivoin juttu oli kuitenkin tavata isi! Tai ehkä Emäntä oli siitä ihan vähän enemmän iloinen kuin minä, mutta vastoin emäntien odotuksia, me oltiin tosi kohteliaita toisillemme isukin kanssa. Ja kuka sitä nyt omalle isälleen ärhentäisi! Ja iskäkin antoi minun istua hänen pöydällään ihan muitta mutkitta ja hänen emännältään saatiin herkkupalatkin eikä niistäkään tullut riitaa. Tunnistatteko, kumpi olen minä ja kumpi on Natsa-isä (Badamtam's Visages Janus)? Isi oli pitkäkarvaisten mäykkyjen VSP eli vastakkaisen sukupuolen paras. Harmittikohan häntä hävitä omalle tyttärelleen vai oliko vain tyytyväinen, että tyttärestä polvi paranee? 

Tässä minä nyt olen kaikkine lyhyine olkavarsineni ja luisulantioineni...
 Sunnuntainapa eivät enää luisulantiot haitanneet, koska vuorossa oli rally-toko-kisat!

Tähän tapahtumaan minäkin pääsin vihdoin osallistumaan vietettyäni lauantain Mestarin kainalossa. Ilmeisesti tähän kisaan vähän niin kuin minun takiani oli ilmoittauduttu, kun Emäntä katseli kalenteriaan ja kisakalenteria, ettei tämän jälkeen ole pitkään aikaan järkevän matkan päässä kisoja, joihin pystyttäisiin osallistumaan ja kun minulle on niitä nollia kertynyt enemmän kuin tuloksia, niin Emäntä ajatteli vielä yrittää.


Lucy osallistui alokasluokkaan
Alokasluokka oli heti aamulla klo 10 eli matkaan lähdettiin taas hyvissä ajoin, mutta kannatti herätä! Minä sain hyväksytyn tuloksen 93 pisteellä! Ainoastaan liikeestä maahan -kyltti piti uusia, kun siinä tapahtui vähän joku sekaannus. Emäntä ehkä nukahti hetkeksi tuossa käännöksessä, koska kyltti tuli hänen eteensä yllättäen, hän säpsähti ja huikkasi hätäisesti minulle "Maahan!" ja minä siihen, että "Maahanko?" ja tuumatessani menin istumisen kautta. Ei kuitenkaan hämmennytty tästä (edistystä Emännältä!), vaan otettiin uudetaan ja sitten se onnistui.
    Rata oli aika pitkä, koska alokasluokan rata voi olla 10-15 tehtäväkylttiä ja tämä oli maksimin eli 15 kylttiä. Siihen nähden oli siis ilmiömäistä, että kuljin Emännän mukana nuuskimatta ensimmäiset 12 kylttiä! Vasta spiraalissa otin yhdet -3 pisteen nuuhkaisut ja seuraavalla kyltillä vielä yhden -1 nuuskaisun, mutta muuten kuljin pää ylhäällä. Salaisena aseena Emännällä oli tällä kertaa yksi hänen isänsä tekemä haukipulla. Sain haukipullan puolikkaan lähdössä ja Emäntä uskotteli, että hänellä on toinen puolikas kädessään. Eihän kädessä tietenkään mitään ollut, mutta radan lopuksi sain lopulta pihalla sen toisen puolen. Ajatus herkusta sai myös häntäni heilumaan ja niinpä sain tuomaripalkinnon iloisesta radan suorittamisesta! Tulin myös pisteissä tasapisteisiin kolmanneksi sijoittuneen koiran kanssa, mutta aikavertailussa hän oli tehnyt nopeamman radan ja sai näin ollen kolmannen sijan. Minä olin siis tavallaan neljäs 20 koirasta, vaikkei loppuja sinänsä sijoitettukaan.

Roni osallistui avo-luokkaan
 Minä pääsin mukaan tarkan harkinnan ja lopulta täysin harkitsemattoman uhmapäissä tehdyn ilmoittautumisen johdosta. Minähän siirryin avoimeenluokkaan vasta reilu kuukausi sitten ja Emäntä pohti pitkään, saisiko minulle opetettua uudet kyltit näin nopeasti. Pitkien ajomatkojen takia Emäntä mielellään ottaisi aina molemmat mukaan, kun samalla vaivalla saa sitten kisattua kummankin kanssa. 
    Harjoiteltiin ahkerasti ja sitten kun ilmoittautumismaksu oli maksettu, niin vielä ahkerammin. Viimeiset kaksi viikkoa harjoiteltiin päivittäin ja ympäri kylää, että liikkeet sujuisivat missä tahansa ympäristössä. Eräänäkin iltana oltiin tihkusateessa ja hirmuisessa tuulessa katuvalon alla satamassa harjoittelemassa houkutuksen kiertämistä. Jos olisi ollut ohikulkijoita, niin olisivat pitäneet kahjona. Ei siinä kelissä onneksi ollut.
    Pidin Emännän loppuun asti vähän jännityksessä, että suostunko pyörähtämään hänen vieressään 360 astetta hänestä pois päin ja nousenko käskystä seisomaan paikallani. Kisapaikalla Emäntä myös muisti sen kisaohjeessa olleen seikan, että harjoittelemamme agilityesteen sijaan radalla voi olla myös seinämäinen tokoeste. Lisää jännitystä siitä, että suostunko hyppäämään esteen yli, jonka toiselle puolelle en näe. Esteen päälle ei myöskään saa astua. 
    Turhaa huolehtimista! Tokoeste oli ehkä jopa parempi, koska en innostunut siitä niin ylimaallisesti, kuten tutusta agilityesteestä; houkutusta suorastaan väistin, koska sitä harjoitellessa Emäntä joskus käytti vähän ikäviäkin sanoja (kuten tiukka EI) ja pyörimisen hän otti varman päälle ja teki tietoisesti niin ison käsimerkin, että sai siitä -1 pistettä. Parempi sekin kuin -10 suorittamattomasta tehtävästä. Niin ja se seisomaan nouseminen. Hetki siinä meni, mutta nousin ja seisoin paikallani sen aikaa, että hän kiersi minut! Se vaan ei valitettavasti auttanut, kun hän ei huomannut, että olin jo istunut kaksi kertaa eli -10 oli jo ansaittu. Se olikin ainut iso virhe. Pikku virheitä tuli 14 pisteen verran, mutta se nyt ei ole ihme näin lyhyellä harjoittelulla. (Pieniä nuuhkaisuja, pientä vinoutta ja vähän eriaikaisuutta käännöksissä.) Radalla oli oikeastaan kaikki "pahat" kyltit, kun viimeisenä oli vielä istu-käännös vasemmalle-istu -kyltti, mutta selvittiin hyväksytyllä tuloksella eli 76 pistettä! Saatiin kehuja iloisesta ratasuorituksesta ja minäkin olin kahdeksasta koirasta neljäs. 

Tällä kertaa Lucy sai tuomaripalkinnon ja Emäntä oli taas niin fiiliksissä, että palkitsi itsensä kakulla!
 Onnistuneen päivän jälkeen oli mukava käydä käppäilemässä pieni iltakävely ilta-auringossa.

Kova tuulenpuuska oli juuri aikaisemmin kaatanut puun tielle. Onneksi ei oltu silloin vielä lenkillä.


Tänään oli sitten hieman toisenlainen lenkkisää.

Lucy-neidillä on tällainen hassu tapa lenkkeillä (osa videosta on alkuviikolta):


Höh... No mitäs tuosta, jos tykkään kävellä kadun reunassa! Siinä ei ainakaan ole yleensä lätäköitä eli se on kuivempi kohta ja monesti myös hiekoitushiekkaa on reunakivellä vähemmän. Ja on hauska harjoittaa tasapainoaan! Näythän tuota itsekin lopussa kulkevan samassa kohdassa...

Lenkillä oli myös jännittävä kohtaaminen:


Lucy-neiti paljasti todellisen karvansa mitä tulee kaurisjahtiin: häntähän selvästi pelottaa!

Eikä pelottanut! Miten sinä luulet, että paikallaan seisovia kauriita muka ajetaan! Ei niiden luokse voi noin vain mennä ja pyytää, että voisivatko arvon kauriit vähän hypähdellä tässä metsikössä edestakaisin, että päästäisiin ajotunnelmaan.

Niin, näyttiväthän ne tuolla tavalla melko läheltä nähtyinä aika suurilta sarvineen päivineen...

Sitä paitsi itseltäsi pääsi jännäkakka, kun minä olin vihdoin saanut kauriit liikeelle (ja katoamaan pusikkoon).

Pöh... Minulla oli vain vatsa löysällä muuten. Ei se tähän liittynyt mitenkään.

No joka tapauksessa... ehkä me tyydytään vain etsimään niitä irti silvottuja, kertaalleen pakastettuja sorkkia verijäljen päästä. Ehkä kauriiden ajaminen on vähän hauskempaa sillä tavalla ideatasolla kuin ihan käytäntöön asti vietynä.

Hei te kauriit siellä! Voisitteko juosta, että me voitaisiin ajaa teitä?

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Kuulumissii meijä murteel

Ko tää murteil julkasemine on nii suosittuu, ni ehkä myökii tään yhe kerra kokkeillaa, et mite se vanha murre viel meilt taittus, nuoremmalt polvelt, joka ollaa vieraihe murrealueihe vaikutukse alasen oltu jo vuosii. Iha kaikkii parraita murresannoi myö ei varmast ees tiietä, mut joitakii näit muit piireit varmast viel löytyy.

No tää viikonloppuha myö oltii taas Ninnin ja Roosa-tätin luona. Enne ko myö lähettii, ni Emäntä kauhas akvaariost pienii monniloi mukkaa ja hää vei ne yhtee akvaarioliikkeesee, ko ne siel suostuit ottamaa vastaa tämmösii kotkasvatukseskii olleit monniloi. Meilhä käi sellane vahinko alku vuuesta, et monnit rupes kutemaa ja sielt synty kymmenittäi uusii imumonnei. Niit ol yhteesä 36, mitkä Emäntä käi viemäs sinne liikkeesee! Ja viel kuulemma jäi meillekkii, ku pit joutuu sinne kauppaa, enne ko se mäni kiinni.

Lauvantain aamupäiväst harjoteltii rally-tokkoo ja siin yks naapurkii jäi haastelemmaa ohi kulkiissaan, ku tää meijä Emäntä huutel hänelle, et tuuha kokkeilemmaa rally-tokkoo. Täl naapuril ol kolme koiraa mukan ja ai että ko myö räyhättii porukal aija takan näille vieraille! No hyökii räyhäät sit ain meille ko myö männää heijä piha ohi, et iha sujut ollaa.

Musta alamaine ja Ninni pääsiit emäntii mukkaa näyttelyharjotuksii päiväl ja myö jäätii kotmiehiks Roosa-tätin kans. Ei ne olleet oikee Ninni ja Roni viihtyneet, ko se maa ol olt iha litsu märkä ja hyö eivät olleet oikee mielellää kävelleet. Ja Roni ol hypänt näyttelypöyvältäkkii alas. Taas. Vaik kaks viikkoo meil oli pöytäkii lainas ja joka päivä harjoteltii siin seisomist. Kyl mie sano, et siit Ronist ei mikskää näyttelykoiraks oo, mut saapha tuo Emäntä sitä mukanaa kulettoo. Jos hääkii sit jossai vaihees huomais.

Illast sit saunottii ja mie oli kyl kaikkei innokas saunoja. Mie oli ensi löylys isäntäväen kans ja sit viel Emännän kans, ko hää tul kottii. Ja hyvä olkii, et hää män heti saunaa, ko hää hais iha kissalt! Hää ol käynt hajust päätelle yhe Frodo-kissan luon. No Frodo on kyl kissaks iha ok. Mie oon häne kans joskus olt pihallakii yht aikaa, mut oha se kissa kuitekii ain kissa.



Tännää ol sit sellane mäykkykerhon kokkous. Mie oli jo iha innoissaa, et no nyt vihoi viimei päästää kokkoustammaa ja pistämää asioi järjestyksee, mut mitä viel! Se olikii vaa ihmisille se kokkous! Meit ei huolittu mukkaa ollekaa. Kyl mie vähä oli näreissäi, et mikä tuommone kokkous on. Ei mistää kotosii, mut ehä siin mikä auttant. Myö käytii sit ulkon Ninnin ja Roosa-tätin isäntäväen kans sil aikaa ko Emäntä ol kokkoustamas. Hää ol voittant arpajaisis hauskan lelun! Siin ol vaa se huono puol, et niit ol vaa yks. Vähä meinas mennä sanomiseks Musta alamaise kans, mut sovittii sit, et mie leiki ensi nii kaua ko minnuu kiinnostaa ja hää saap sit jos siit lelust mitä on viel jälel. Miust se ol iha hyvä järjestely.




keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Hämmentävää yhtäläisyyttä julkkiksen kanssa!

Lucy-neiti on joutunut identiteettivarkauden kohteeksi! Tai sitten eräs viime aikoina julkisuuteen noussut kuvitteellinen henkilö on vain Lucy-neidin todellinen sielunsisar. Vai kuulostaako tutulta ote Lucy-neidin elämästä?

Hiljaa!
Harrastuksiini kuuluu posteljoonille haukkuminen, huoltomiehelle haukkuminen, naapurille haukkuminen, naapurin lapsille haukkuminen, naapurin lapsenlapsille haukkuminen, naapurin lapsenlapsenlapsille haukkuminen.
Pidän lihasta, erityisesti naudanlihasta, sianlihasta, hirvenlihasta, poronlihasta, kananlihasta, sisäelimistä, luista ja kuivatuista ruhonosista kuten saparoista, korvista, sorkista, kärsistä, ruokatorvista ja kuivatusta mahalaukusta.

Minä en aina jaksa tätä samaa aamulenkkiä? Miksi meidän on aina kuljettava tätä samaa reittiä?

No tule, mennään toista reittiä.

Ääääää... Onko kaiken aina pakko muuttua?!


sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Kovia aikoja

 Ollaan jouduttu elämään vähän kovia aikoja tänä viikonloppuna. Mestari lähti reissuun ja Parempi Mestari, tuo elämämme loimilanka, sairastui vatsatautiin. 
Ensimmäisenä yönä minä hyppäsin hänen mukaansa joka kerta, kun hän kiirehti halaamaan posliinia ja istuin vieressä myötätuntoisena aivan kuin hänkin katsoo vierestä myötätuntoisesti, etten minä oksenna matoille. Siinä oli melkoinen homma olla hoitajana koko yö. Lucy-neitiä ei näissä hoitokuvioissa kyllä näkynyt.

Mitäää.. Taasko sinä yrität mustamaalata minua ja tehdä minusta epäempaattisen hirviön! Minä pidin sänkyä lämpimänä sillä aikaa, kun Parempi Mestari voi pahoin! Ei ole kuule helppo homma sekään lämmittää koko suuri parisänky yksin, kun on vain pieni mäyräkoira. Sain siinä ihan jonkun kerran myllätä peittokasan alla.

Jossain vaiheessa alkoi vähän tuntua, että tavallisesta iltapissa-ajasta on jo lipsuttu melkoisesti ja se herätti vähän levottomuutta. Onneksi Parempi Mestari kykeni kuitenkin jo kolmen aikaan yöllä viemään meidät ulos, ettei ihan aamuun asti tarvinnut kärvistellä. Ja Lucy-neiti keräsi tietysti pisteet kotiin, kun hänet piti sitten jo tunnin päästä käyttää ulkona UUDESTAAN. Todella kohteliasta ihmistä kohtaan, joka on aivan pyörtymäisillään sairaudestaan.

No anteeksi vain, herra Erinomainen, mutta minunkin vatsani tuli kipeäksi! Kyllä minä vielä sentään mieluummin ulos teen tarpeeni kuin kynnysmatolle!

Aamun aikana minä huolehdin sitten Paremman Mestarin nesteytyksestä ja herätin hänet sopivasti puolen tunnin tai tunnin välein juomaan. Kun päivä koitti, niin ajattelin, että tästähän selvittiin ja elämä voi jatkua, mutta mitä vielä! Parempi Mestari nukahteli tuon tuostakin ja sain tosissani tökkiä häntä kuonolla ylös sängystä, että ylipäätään päästiin päiväulkoilulle, iltaruokaulkoilulle, iltapissalle ja niin edelleen. Ja ulkoilut olivat onnettoman lyhyitä vielä eilenkin.

Niin tässä vaiheessa minun rauhallinen kyljen kääntämiseni sängyssä alkaakin näyttäytyä jo melko empaattisena toimintana...
Nyt sunnuntaina tauti alkaa näyttää jo taittuneen. Olemmehan tarjonneet parasta lääkettämme eli tinkimätöntä mäyräkoiran läheisyyttä! Jopa niin tinkimätöntä, että Parempi Mestari on yrittänyt välillä työntää meitä kauemmas itsestään, että saisi paremmin vaihdettua asentoa...

Välillä sentään käytiin koirapuistossa, koska siellä Parempi Mestari saattoi istua penkillä samalla kun me juoksenneltiin irrallaan.


Tässä tämä frisbee! Heitä jo!

Voi onneton, miten sinä olet sen kaulasi ympärille sotkenut... Annapa minä otan sen pois...

Viime aikoina Lucy-neiti on taas kunnostautunut lelujen rosvoamisessa.



Kyllä niin kismittää, kun lelu on jumissa toisen suussa! Eikä hän edes leiki niillä oikein! Kunhan vain kiusallaan kuljettelee. Onneksi hänellä on kuitenkin suurimmaksi osaksi aikaa omia kiireitään, joten minä saan pääasiassa pitää lelut ominani.


maanantai 6. maaliskuuta 2017

Lucy-neidin jumppavinkit

Oletko kyllästynyt zumbaan ja kahvakuulaan? Ovatko lenkkisi tasaisen tylsää etenemistä?

Kokeile trendikästä Lucy-neidin anaerobiciä! Tätä liikuntamuotoa voit yhdistää lenkkeilyyn ja sen perusidea on hihnan kireyden ja löysyyden jatkuva vaihtelu.

Lucy-neidin anaerobic yhdistelee aerobisia harjoitteita, lihaskuntoa vahvistavia liikkeitä, mielenhallintatekniikoita, staattisia pitoja, jotka vahvistavat syviä lihasryhmiä ja koko kehon liikkuvuutta ylläpitäviä venytyksiä. Nyt voit yhden lenkin aikana hoitaa niin kehoa kuin mieltäkin!

Perusliikkeet ovat helppoja ja niitä voi kehittyessään yhdistellä mitä mielenkiintoisimmilla tavoilla. Tyypillinen Lucy-neidin anaerobic-harjoituskerta voisi edetä vaikka näin:

Askel, askel, jarruta
Askel, askel, jarruta
Nuuski, nuuski, jarruta
Nuuski, kieri, ravista.

Askel, askel, jarruta.
Nuuski, ryntää, jarruta.
Jarruta, jarruta, jarruta, jarruta.
Askel, nuuski, askel, nuuski.
Kieri, nuuski, kieri, ravista.

Ryntää, jarruta, ryntää, jarruta,
(ryntää, tartu lenkkikumppania hampailla niskasta huom.! tämän liikkeen suorittamiseen tarvitset lenkkikaverin!)
Askel, askel, nuuski, kieri, merkkaa.

Toista x kertaa

Voit myös elävöittää lenkkiä kiskomalla yhtäkkiä johonkin sattumanvaraiseen suuntaan kaikin voimin. Älä anna periksi ennen kuin olet saanut kuunnella rauhassa maailman menoa.
Lisäpotkua treeniin saat, jos olet etuoikeutettu kulkemaan valjaissa. Silloin voit käytännössä aivan vapaasti säädellä jarrutusten ja nuuskimisten kestoa, koska hihnan toisesta päästä sinua ei saa liikkeelle.
Hauskaa on myös tiedottaa reaaliaikaisesti kulkemastaan reitistä merkkaamalla eli jättämällä niin kutsuttuja tuoksu-checkpointeja toisille lenkkeilijöille. Muista siis nesteyttää itsesi kunnolla ennen lenkille lähtöä, ettei menovesi lopu kesken!

Aitoja, oikeita Lucy-neiti-treeniryhmiä on vain yksi, joka lenkkeilee päivittäin omalla alueellaan, mutta muita lisenssöityjä Lucy-neiti anaerobic -treeniohjaajia löytyy jo ympäri maailmaa, joten ota rohkeasti yhteyttä alueesi mäyräkoiriin. He osaavat ainakin ohjata sinut eteenpäin, vaikkeivät itse noudattaisikaan tätä konseptia.

Pysähdy nuuskimaan kaikkia kiinnostavia hajuja. Kaikkia.
Ryntäile välillä eteenpäin. Lisää mielenkiintoa saat, jos ryntäät täysillä tien sijaan sen sivuun.

Kisko yhtäkkiä kaikin voimin johonkin sattumanvaraiseen suuntaan ja viivähdä tässä asennossa tovi.
Tunnet virkistyneesi jo yhden treenikerran jälkeen!

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Lunta ja vatileikkejä


Talvi on tullut takaisin! Luultiin hetken, että se on jättänyt meidät ja laittanut jo kevään asialle lunta sulattamaan, mutta viime yönä tulikin kymmenen senttiä uutta puuterilunta!


Vähän on ilmassa kuitenkin sellaista kevään tuoksua, että ei sekään ehkä niin kaukana ole. Mejä-kokeita on jo merkkailtu kalenteriin, että kun vain lumi sulaa, niin ryhdytään taas veriharjoituksiin.


Koirapuistossa meinasi olla tänä aamun ruuhkaa, mutta kohteliaasti meille tehtiin tilaa puistoon, että päästiin peuhaamaan uudessa lumessa.


Äh... Onko sinunkin pakko innostua tästä frisbeestä Lucy-neiti! Ei tästä riitä kahdelle.
Oi kuule kohta riittää, kun vähän vielä kiskotaan eri suuntiin!

Onneksi Lucy-neidin into lopahti pian ja minä sain pitää sen, mitä frisbeestä on jäljellä.

Minä pääsin myös pitkälle lenkille Emännän kanssa ihan kahden. Ja tänään on kivasti harjoiteltu rally-tokoakin useampaan otteeseen. Minähän näet siirryin sinne seuraavaan luokkaan nyt. Muutaman viikon päästä olisi yhdet rally-toko-kokeet, joihin Emäntä ajatteli ilmoittaa Lucy-neidin, mutta hän pohti, että saisiko minutkin treenattua siihen kuntoon, että viitsisi viedä minut ensimmäiseen avoluokan starttiin. Samalla vaivallahan meidät ottaisi mukaan molemmat. Meidän pitäisi vain opetella 15 uutta kylttiä! Alokasluokan 31 kylttiähän treenattiin 10 kuukautta ennen kuin mentiin ensimmäisiin kokeisiin, että treenitahtia saisi vähän tiivistää, jos kolmessa viikossa meinaisi ottaa haltuun seuraavan luokan. Tai ehkä tulos ei olisikaan ensisijainen tavoite, vaan kisakokemus. Rally-toko voi kesäkaudella jäädä taas vähän taka-alalle, kun mejäkausi alkaa ja näyttelyissäkin saatetaan käydä.


Rally-toko-harrastajat ovat postailleet viime aikoina "vatitreenivideoitaan", joten mekin tehtiin oma, trendikäs, vatitreenivideomme. Treenin tarkoitus on siis harjoitella takapään käyttöä, että kääntyminen olisi helpompaa ja tapahtuisi pienemmässä tilassa. Vatitreeni se on nimeltään, koska usein koiran etutassut ovat pesuvadin päällä, koska se on ainakin isoille koirille sopivan korkuinen ja koira hoksaa silloin pitää etutassunsa paikallaan.
    Meillä ei ollut käytössämme pesuvatia (ja koskapa me olisi muutenkaan tehty asioita samalla tavalla kuin muut...), joten Emäntä askarteli meille pahvisen tyynyn, jonka päällä etutassut täytyy pitää.
    Ensimmäinen treeni oli vähän katastrofi. Kukaan meistä ei oikein tiennyt, mitä pitäisi tehdä. Emäntä ei osannut ohjata ja me ei osattu pyöriä. Toisella kerralla todennäköisesti enemmän sattumalta ja ihmeen kaupalla kuin Emännän ohjaamana meidän takapäät alkoivat pyöriä neliön ympärillä Emännän sivulla. Videolla nähtävissä on kolmas treenikerta. Ronia alkoi jännittää kameran läsnä olo ja minä... no minä vain pylkkään muuten peppu maassa, mutta syytän liukasta lattiaa, jäykkää selkää ja liikaa intoa herkkupaloista!


Että tämmöistä menoa me vatipäät on täällä keskenämme keksitty!

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Lukutaidonlähettiläs Lucy


Kennelliitto järjesti viime viikonloppuna ensimmäisen lukukoirakoulutuksen ja Parempi Mestari otti siihen osaa. Hieman hassua, että hän kävi kurssin ja minusta tuli Kennelliiton Lukukoira, mutta toki minä jo osaan kuunnella, joten minun ei tarvinnut olla paikalla ollenkaan. Toivottavasti Parempi Mestari oppi koulutuspäivän aikana olemaan 15 minuuttia kerrallaan hiljaa. Yhteensä 20 koiraa sai viikonlopun aikana lukukoirahuivit, mukana mm. blogikamut Sylvi sekä Aatu ja Jiri. Onnea kavereille!

Koska Parempi Mestari rakastaa hupsuja tilastotietoja, niin hän laski, että jos yksi lukukoira tekee töitä kerran viikossa kaksi tuntia ja voi sinä aikana maksimissaan tavata 8 lasta (käytännössä ehkä mahdotonta, mutta niin on tämän laskutoimituksen tuloskin...), niin kun vuonna 2016 on ollut esiopetuksessa 62 400 lasta, niin tarvittaisiin 1950 lukukoiraa, että jokainen lapsi pääsisi lukemaan lukukoiralle kerran kuukaudessa. Että lisää vain lukukoiria Suomeen! Lukutaitoa tärkeämpää taitoa ei olekaan.

Lukukoira ja sen kaveri...koira

Miksi minun täytyy poseerata näiden kirjapinojen kanssa, kun tämä lukujuttu ei liity minuun millään tavalla...
 Muuten tämä viikko on sujunut leppoisasti. On lenkkeilty ja rally-tokoiltu omia aikojamme. Parempi Mestari on näin lomalla parempaa seuraa. Hän saattaa vain jäädä huvikseen rapsuttelemaan meitä tai peuhata kanssamme lattialla kesken kotitöiden.

Lucy ja rakkaista rakkain lelu Kirahvi.

No ei se tämä poseeraaminen aina onnistu meiltäkään!