Roni: Maanantai-iltana sitten tapahtui se iloinen asia, että ulko-oven auetessa vastassa olikin vihdoin Parempi Mestari. Hetki siinä meni asiaa sulatellessa. Ensin hypin häntä vasten ja yritin nuolla naamasta. Kun hän lopulta oli sisällä, istuin sohvalle hänen viereensä ja vain tuijotin epäuskoisena, onko se todella hän. Sen jälkeen hän halusikin mennä jo sänkyyn pitkälleen ja makasin aivan kiinni hänessä koko illan.
Demo: Minä menin aivan sekaisin onnesta. Hypin, haukuin, yritin nuolla ja juosta taloa ympäri kaikkea yhtä aikaa. Minun elämästäni Emäntä ei ole koskaan ollut poissa 3 yötä pidempään, joten nämä 4 viikkoa ja 5 päivää olivat minulle ikuisuus. Kun lopulta en enää riehunut, niin vinguin ja niiskutin vielä pitkän tovin Emännän kainalossa. Kerroin, miten valtavan kova ikävä on ollut.
Siitä lähtien olemme maaneet kylki kyljessä kaksi vuorokautta hänen kanssaan, koska jotenkin Emäntä ei ole aivan oma itsensä. Hän ei nimittäin juuri poistu sängystä.
Roni: Se on totta. Emme saaneet enää sitä samaa Emäntä takaisin. Hän köpöttelee vaivalloisesti vessaan ja keittiöön, mutta siinä kaikki! Hän myös sanoo, että me menemme vielä uudestaan hoitoon Moonan ja Ninnin luo, kuten olimme pari viikkoa tässä välilläkin. Osan ajasta olimme Mestarin kanssa.
Roni: Minä pääsin jopa kerran heidän emäntänsä kanssa rally-tokotreeneihin!
Emännän nykyinen kunto ja katoaminen liittyy ilmeisesti näihin aiemmin syksyllä saapuneisiin laatikoihin, joita olin apuna avaamassa.
Roni: Jotain uutta on ilmeisesti luvassa. Emäntäkään ei kai ole lopullisesti epäkunnossa, vaikka nyt joutuukin makoilemaan sängyssä. Aika näyttää, mikä tämä mysteeri on.
