Verta heinikossa ja muita tutkimuksia

Olen tehnyt pientä kenttätutkimusta viime päivinä ja voisin esitellä hieman tuloksiani mustien ja punaruskeiden koirien eroista.

1. Mustat koirat heräävä aikaisemmin kuin punaruskeat koirat. Jo kuuden jälkeen mustat alkavat vaihtaa kylkeä. Seitsemältä alkaa rapsuttelu, venyttely ja haukottelu. Kahdeksalta mustat ovat jo jalkeilla ja röyhkeimmät vinkuvat. Punaruskea koira ei ole hievahtanut koko aikana sängyn keskellä.

2. Punaruskeilla koirilla on parempi ruokahalu. Ilman Emännän apua mustat koirat jäisivät ilman ruokaa, kun eivät osaa aikanaan syödä. (Ja punaruskeat eivät pystyisi enää liikuttamaan lihavaa ruhoaan omin jaloin. Emännän huom.)

3. Mustat ovat hätäisempiä ja varomattomampia. Ne pyyhkäisevät suoraan raput alas ja ovesta ulos tarkastamatta lainkaan vaikkapa säätilaa ensin. Punaruskean tehtäväksi jää myös lenkillä pysähtyä kuulostelemaan uhkaavia ääniä ja tarkastamaan vaarasta kertovia hajuja. Mustat eivät tällaisia hienovaraisia merkkejä pysty havaitsemaan touhottaessaan.

4. Mustille koirille tulee helpommin kuuma kuin punaruskeille. Mustien ei tarvitse kuin liikahtaa eteenpäin, niin läähätys alkaa saman tien. Minä olen läähättänyt joskus saunassa kovissa löylyissä.

Seuranta-aika on ollut kaksi päivää ja otantana kaksi mustaa ja yksi punaruskea koira, joten uskoisin tulosteni olevan tilastollisesti merkitseviä ja päteviä.

Anna minä kirjoitan välillä, Lucy-neiti!
Tänään oli tosi hieno ilma lenkkeillä! Minä olisin käynyt jo uimassaki, mutta Emäntä ei päästänyt minua hihnasta irti, että olisin päässyt kunnolla veteen. Joten kävin vain kahlaamassa jäähileessä.
Talvessa yksi parhaista asioista on ollut se, että on aina jotain viileää, mihin hieroa turkkiaan. Lenkillä kun tulee aina lämmin, niin on mukava vähän jäähdytellä. Harmi, että se aika on pian ohi.
Tässä pieni video minusta talven viimeisistä lumista nauttimassa:

Lenkin jälkeen Emäntä teki vähän tottisharjoituksia meille kaikille. Ja kävi hakemassa sisältä kameran, että sai ottaa taas meistä kuvia. Tai lähinnä Roosa-tädistä.

Mutta myös joitain kaverikuvia. Tuossa seinustalla oli jo todella kuuma!

Päivän paras hetki oli kuitenkin kevään ensimmäiset mejäharjoitukset! Ei menty ihan oppikirjan mukaan, kun muut olivat tolpassa odottamassa vuoroaan ja häiritsemässä eikä jäljilläkään ollut ikää eikä mittaa juuri mitään, mutta Emäntä halusi ehkä lähinnä tarkistaa, että meillä on talvitauon jäljiltä vielä nenä päässä.

Roosa-täti sai jäljestää ensin. Hän pysähtyi välillä haukkumaan vieraille koirille, mutta pääsi lopulta muutaman mutkan kautta jäljen päähän. 

Niin meillä ei ollut myöskään sorkkaa, joten jäljen päästä löytyi paahdettu putkiluu. Todella uskottavaa, Emäntä! Kuinka PAAHDETTU eläin olisi voinut raahautua eteenpäin verta tiputellen? Sen sijaan uskoisin, että haavoittunut peura voi hyvin hylätä yhden jaloistaan paetessaan.

Minä etenin omalla jäljelläni jälkitarkasti ja...

Älä höpötä! Minä näin, kuinka sinä vain ryntäsit alusta johonkin suuntaan ja toivoit, että pysyisit jäljellä. Emäntähän joutui jarruttelemaan sinua, ettet olisi kiskonut itseäsi puolta kilometriä pusikkoon ennen kuin olisit seuraavan kerran tarkistanut suuntaa.

No aluksi ehkä vähän kiihdytin turhan paljon. Mutta kulmasta minäkin käännyin ja löysin kaadolle.
Mutta et se ollut niin jälkitarkka sinäkään!

Kyllähän minä aluksi lähdin ihan hyvin jälkeä pitkin. Sitten vain kulmassa hukkasin vähän jäljen, kun te pölkkypäät aloitte kiroilla sille ohikulkevalle kultaisellenoutajalle ja se häiritsi minun keskittymistäni. Mutta sitten Emäntä kehotti etsimään vielä jälkeä, niin ihan itse lopulta löysin takaisin ja etenin kaadolle. Ehkä tuota kirsua vähän pitäisi vielä kalibroida talven jäljiltä.

Mutta kerropas, mitä sinä teit, kun koko jälkihomma oli jo paketissa ja oltiin lähdössä pois.

Niin no teidän täytyy käsittää, että minä olen tulinen koira. Minussa ei ole säätönappuloita. On vain on ja off. Joten kun olin kerran päässyt taas veren hajuun, olin niin kierroksilla, että päätin yrittää vielä omatoimisesti jäljille. Ryntäsin hihnassani niin paljon kuin poweria löytyi ja ensin olin kiinni ja sitten yhtäkkiä olin vapaa.

Tätä varten yleensä käytetään vahvaa jälkipantaa, joka tietenkin tällä kertaa oli kotona laatikossa. Ja jos en väärin muista, niin tämä oli Roni jo toinen panta, jonka olet rikkonut samalla tavalla. Sinähän rikoit pentupantasi samoin ja nyt vuotta myöhemmin aikuispantasi. Minkähän ketjupannan sinä saat seuraavaksi...

Mutta kaikkihan päättyi lopulta onnellisesti! Minä kiersin pellolla pikku ympyrän, Emäntä karjaisi kurkkunsa kipeäksi, että Roni tänne ja minä tulin. 

Tuon luoksetulosi kanssa sinä olet kyllä ihmeellinen koira. Sanotaan, ettei sataprosenttista luoksetuloa voi ollakaan, mutta sinä olet aika lähellä. Onneksi.

Sitten lopuksi vähän painittiin koirapuistossa. Roosa-tätikin innostui!