lauantai 16. marraskuuta 2019

Never give up, never surrender!

Kolmisen vuotta sitten aloitettiin kisaaminen rally-tokossa mäyräkoirien kanssa. Tänään oli Lucyn 25. rally-tokostartti kisoissa ja Ronin 22. startti. Ronilla hyväksyttyjä tuloksia on 12 ja Lucylla 13. Melkolailla fifty-sixty ovat siis mahdollisuudet saada tulos näiden rallattelijoiden kanssa. Tänään oli sen sixtyn vuoro eli ei tulosta kummallekaan.

Pyysin tänään treenikaveria kuvaamaan radat, koska yhtään mestariluokan rataa meiltä ei ole vielä kuvattuna. Tänään sattui muutama sinänsä pieni, mutta tässä lajissa kuitenkin iso moka, joten Lucylle miinuksia -32 pistettä ja Ronille -42 pistettä. (Hyväksytyn tuloksen raja on 70/100 pistettä eli -30 on suurin miinusmäärä, jolla vielä saa hyväksytyn tuloksen.) Kaikki koulutustunnuksethan meillä on jo ansaittuna, eli sen puoleen melko stressittä saa kisata, koska kaikki alle 95 pisteen tulokset ovat tässä vaiheessa yhdentekeviä. (95 pistettä on maaginen valioitumistulosten pisteraja.) Vaikka ensin harmittikin, ettei tuloksia tullut, niin videoita katsoessa ei voi kuin hymyillä kuitenkin, koska näiden koirien kanssa on vain niin kiva treenata ja kisata ja videolta näkee, että tunne taitaa olla molemminpuolinen. Suurin haaste on tällä hetkellä se, että kummallakin koiralla lähtee vähän mopo keulimaan radan edetessä ja sitten helpotkin tehtävät muuttuvat vaikeiksi, mutta jospa joku lääke siihenkin löytyisi. (Ja lisäksi Lucy on ottanut asiakseen nykyisin parkeerata merkin sijaan edessä olevalle kyltille, mutta eiköhän se ole treenillä korjattavissa. Toivottavasti...)

Huvikseni kaivelin esiin myös ensimmäisen videotallenteen rally-tokotreeneistämme elokuulta 2016. Olimme siinä vaiheessa siis treenanneet tammikuusta lähtien eli kokonaista 8 kuukautta treeniä takana. Ensimmäinen kisastartti tapahtui tuona syksynä lokakuussa ja Roni yllätti saamalla hyväksytyn tuloksen ALO75/100. Vaikka joskus tuntuu, että asiat junnaavat paikaallaan ja taidot eivät kehity, niin on sitä edistystä kuitenkin tapahtunut 3 vuodessa ja 3 kuukaudessa!

Rally-tokotreeni Lucyn kanssa 25.8.2016


Mestariluokan kisarata Lucyn kanssa 16.11.2019

Rally-tokotreeni Ronin kanssa 25.8.2019

Mestariluokan kisarata Ronin kanssa 16.11.2019

10 kommenttia:

  1. Voi, miten söpösti Lucy ja Roni tekevät hommia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en näe olkani yli tuota jatkuvaa hännän heilumista, mutta videolta on aina kiva nähdä, kuinka mielellään ne kulkevat mukana. :) Koirien kiihtymistäkään ei ulkopuolinen ehkä huomaa, mutta itse aistin yhteyden pätkivän matkan edetessä.

      Poista
  2. Hienot videot, upeat koiruudet. Voi että osaavat olla ihania, kumpikin. Kyllä tuollaisista veijareista sopii olla tosi ylpeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä niistä yleensä saa ylpeä ollakin. :D

      Poista
  3. Käsittämättömän hianot suaritukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Vähän tuo possu houkutteli Ronia väärässä välissä (ja Lucyakin) ja Lucy harhautui kartion sijaan kylttitelineelle seisomaan, mutta ei mäyräkoira voi aina kaikkea hoksata ja muistaa. :D

      Poista
  4. Savolaenen ee ylleesä mykisty millonkaa :) Vuan nyt suatto käävvä semmonen harvinaenen tappaas... eekaet tuota voe ku ihhaella mitenkä hienosti ootta kuomat suoriutunna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sääliksi käy tuota naista, joka vuonna 2016 on namipalalla houkutellut koiriaan mukaansa, mutta onneksi ahkera harjoittelu on tuottanut tulosta. :D

      Poista
  5. Hienoja suorituksia! Olette te kyllä taitava kaksikko.

    Hipun ja Mytön emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Aina ei mene ihan nappiin, mutta periksi ei anneta.

      Poista