Roni: Vuosi sitten tänä päivänä Lucy poistui keskuudestamme. Tuskin päivääkään on kulunut, ettei Lucy jossain asiassa tulisi mieleen ja vähintäänkin iso valokuva hänestä eteisen seinällä muistuttaa joka päivä, että sellainen timantti on elämässämme ollut.
Emännälle tämä viikonloppu on ollut raskas. Monet itkut on itketty. Aamu oli juuri sellainen kuin Lucyn viimeinen aamu: lämmin kevätaurinko paistoi ja kurjet huutelivat lähipellolla. Kun ei oikein muuta keksitty tänään, niin käytiin toisellakin lenkillä ja nyt illasta lipui raskas sumuinen ilma järveltä päin kuin suruhuntuna peltojen yli. Sää on surumielinen, kuten olokin.
Lucyn muistoksi saimme viimeiset kanankaulat pakastimesta. Luultavasti ne eivät olleet enää niitä Lucylle ostettuja, mutta hänen vuokseen Emäntä kokeili kaikkia mahdollisia herkkuruokia ja kanankaulat olivat yksiä viimeisimmistä asioista, joita hän vielä mielellään söi, kun ruokahalu oli jo aikaa sitten kadonnut. Viimeisenä päivänä Emäntä tosin teki ehkä pienen rikoksen kulinaristeja kohtaan ja sulatti pakastimesta ihmisille tarkoitettua hirvenlihaa ja syötti sitä Lucylle (ja meillekin). Hirvenliha oli meidän viimeinen yhteinen herkkuhetkemme jääkaapin edessä ennen kuin mestarit lähtivät Lucyn kanssa viimeiselle matkalle.
Lucy oli omalla persoonallisella tavallaan Emännän sydämen puolikas. (Minä olen kuulemma sielun puolikas. En tiedä, minkä ruumiinosan palanen Demo on...) Lucy oli ensimmäinen ikioma koira ja sillä tavalla Emännälle aina erityinen.
Roni: Demo ei eilen varsinaisesti helpottanut mestareiden oloa tässä ikävässä ja murheessa. Demo karkasi eilen ensin ulko-ovesta pihalle ja pihalle päästyään huomasi olevansa kerrankin vapaa ja ryntäsi metsään omille teilleen ja viipyi sillä reissulla 1,5 tuntia! Mestari kävi jo etsimässä häntä autolla ja Emäntä huuteli ovelta vähän väliä. Lopulta karkuri saapui kuraisena ja itseensä tyytyväisenä kotiin. Samalla poika allekirjoitti itselleen ikuisen narussapitotuomion. Emäntä ehti jo surra menettäneensä toisen koiran vuoden sisällä, mutta onneksi Demo oli kunnossa.
Raskasta aikaa on varmasti vietetty myös meille tärkeän blogikaverin Iivari Määräkoeran kotona, kun Iivarin maallinen vaellus oli myös tullut päätökseensä. Lämpimät osanotot Iivarin perheelle suuressa surussa! Jäämme kaipaamaan Iivarin ahkeraa bloggaamista...
Lucy ja Iivari ovat aina mielessä, kun päivitämme blogiani. Mikään ei ole ennallaan, kun kaksi tärkeää kaveria ovat siirtyneet tuonilmaisiin. Sydän syrjällään palvelijatar luki Demon seikkailua. Onneksi veijari palasi ehjänä kotiin! Kuva ensimmäisestä, toisesta ja viimeisestä mäyräkoirasta on täysi kymppi! Siinä on kaikki kohdallaan. Minä kuulemma olen palvelijattaren viimeinen koira. Minun jälkeeni ei tule lemmikkiä, eikä edes kastematoa kukkapurkkiin. Mutta se on sitten ja nyt on nyt. Eletään ja nautitaan hyvistä muistoista ja kaikesta mitä vielä on. Terveisiä Ronille ja Demolle, voikaa kaikki, koko perhe hyvin!
VastaaPoistaAluksi tuntui vähän kolkolta jatkaa blogia ilman Lucya, mutta onhan tämä vielä jatkunut...
PoistaTyhjältä tuntuu nyt myös se, ettei Iivarin kuulumisia enää ole listalla. Ja onhan sieltä poistunut monta muutakin, joita seurasimme...
Onneksi teidän tarinoita on vielä iloksemme aina odottelemassa lukemista, kun ehdimme taas blogiin kurkkaamaan. :) (Kaksoset kääntyivät eilen ensimmäisen kerran vatsalta selälleen ja täällä yksi ylpeä äiti on haljeta ylpeydestä kuin lapset olisivat vähintään saaneet Nobelin palkinnon tai ratkaisseet maailman köyhyysongelman. :D)
Hieno uutinen, onneksi olkoon! Kaksoset kasvavat ja kehittyvät vauhdikkasti. Eikä aikaakaan, kun teillä on oikea sirkus meneillään: vilkkaat tenavat ja iloiset koirat suloisessa sekamelskassa yhdessä kasassa lattialla. ; )
PoistaHeh... Sitä odotellessa! :'D
PoistaAika menee nopeasti, joko siitäkin on jo vuosi...
VastaaPoistaHui kamala Demon omatoimireissua, tuossa ajassa ehtii kyllä tosiaan jo huolestua kerran jos toisenkin, että missä koira mahtaa olla ja missä kunnossa. Onneksi kaikki kuitenkin hyvin!
Demo on omasta mielestään täysverinen metsästyskoira. Ja voisihan se ollakin, jos sattuisin metsästämään. Voisin olla oikein tyytyväinen näin innokkaaseen ajuriin, mutta nyt se lähinnä kylmää sydäntä, kun koira viilettää omilla teillään...
PoistaNiin, kyllä on ikävä plokikamuja ja tiätty myäs meijän veljee, Myrskyä. Huoks... Melkosen hilpakan karkumatkan toi Demo ehti tekeen.
VastaaPoistaSe on kurjaa, että niin moni hyvä tyyppi on poissa. :/
PoistaToivottavasti Demo ei liity siihen joukkoon karkureissuillaan. :/
Samaistun niin kovin hyvin noihin emäntänne tuntoihin ja fiiliksiin. Poismenneitä koirakavereita ei ikinä unohda, Typyä en pysty vieläkään kovin paljoa ajattelemaan ettei itku tule. Sen poismeno oli niin järkyttävä yllätys. Pimun jollain tapaa ymmärsi, 15-vuotias koira oli jo kulkunsa kulkenut vaikka sitäkin toki suren yhä.
VastaaPoistaOnneksi Demo palasi reissultansa ehjin nahoin kotiin! Nuo retket säikäyttävät toden teolla. Niiden vuoksi päätettiin silloin muutama vuosi sitten, että Hipun ja Mytön isäntä rakentaa mökille reilusti aitaa tönöjen ympärille...
Hipun ja Mytön emäntä
Lucyn vuoksi olen itkenyt kyllä monet itkut ja varmasti monta itkua on vielä tulossakin. Ajattelen, että se koira on ansainnut kaikki kyyneleet, koska oli niin rakas ystävä minulle. Se tarkoittaa vain, että se oli todella rakastettu ja tärkeä koira.
PoistaOn aika harmi, ettei Demoa voi ulkoiluttaa vapaana kuten Ronia, mutta toisilla koirilla on enemmän metsästysviettiä. Demon parhaaksi on pitää se narussa, ettei sille kävisi mitään omilla retkillä. Täytyy myös olla huolellisempi ulko-oven kanssa.