sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Räntää turkissa

Tällä viikolla on varmaan ollut joku Tutustutaan toinen toistemme koirakouluihin -viikko, koska tällä kertaa menimme autolla Minun koirakouluuni ja Lucy-neiti tuli mukana. Täällä emme sentään sipsutelleet yhtä aikaa rinkiä, vaan Lucy-neiti odotti autossa.

Ja kylläpä te louskutittekin siellä kaukalossa! Minun piti välillä nousta ihan kuskinpenkille tähystelemään, että mitä siellä tapahtuu, kun joku koko ajan pieksi suutaan. Minä en olisi sillä tavalla räksyttänyt...

No siellä oli joitakin uusia koiria, joita en ollut ennen nähnyt, niin niiden kanssa piti ainakin vaihtaa pari sanaa. Sitten yhdessä vaiheessa saimme kaikki vuorollamme juosta piiloon menneen ihmisemme luokse, niin muut tietenkin kannustivat tätä irrallaan juoksevaa. Siitä harjoituksesta minä en oikein pidä, missä yhtäkkiä vaihdetaan ihmisiä. En minä halua seurata muita kuin Parempaa Mestaria! No ehkä joskus Mestaria. Sen jälkeen yritin olla mahdollisimman kiltti poika, ettei hän vain antaisi minua enää kenellekään toiselle. 
    Lopuksi saatiin taas irrotella vapaana ja kaikki olisivat halunneet osansa Roni-boysta. Minun piti oikein juosta karkuun, kun nartut olivat niin kiinnostuneita minusta. Minä olin ihan, että "Bitches please! Tehkää jono!"

Miten minun on vähän vaikea uskoa tuota. Sinä varmaan vain meinasit tallautua jalkoihin, koska olet niin pieni. Siinä vaiheessa, kun minä tulin mukaan, niin näytti, että sait vain kaikilta nartuilta nenillesi.

No itse näytit piippukrassilta, kun kipitit kaikki karvat sojossa muita pakoon häntä koipiesi välissä.

Hmph... Minä en pidä siitä, että vieraat tuuppaavat kirsunsa peppuuni. Kyllä sinä sen tiedät.

Tänään käytiin Paremman Mestarin kanssa pururatalenkillä. Siitä lisää kuvina:

Tiedätkö Lucy-neiti erilaiset putket, luolat, tunnelit ja onkalot ovat alkaneet kiinnostaa minua aivan valtavasti!
Eihän se ole ihme. Kai sinä tiedät, että me olemme luolakoiria.
Luolakoiria? Vau! Mikä se sellainen luolakoira on?
Onkohan tämä...
Voisikohan se olla...
Maistetaanko?
Maistetaan vaan.
Kyllä se on kakkaa! Onneksi ei astuttu päälle!






Mitä tämä valkoinen on, Lucy-neiti?
Tämä taitaa olla lunta.
Lunta! Mitä lumi on?
Sinä et taida muistaa, kun olit viime talvena niin pieni. Lumi on... parhaimmillaan lumi on pehmeää ihanaa höttöä, joka pöllyää ympärillä jokaisella loikalla. Toisaalta lumi on märkää, inhottavaa loskaa, joka kastelee tassut ja turkin. Joka tapauksessa tämä tarkoittaa sitä, että talvi on taas tulossa.
Talvi? Kuulostaapa se hauskalta. Kunpa talvi tulisi pian!

Ronin ruokahuoli

Lucy-neiti! Oliko sinulla pikavalinnoissa se eläinsuojeluviranomaisen numero?

Tietenkin. Mihin sinä tarvitset sitä?

Minusta tuntuu, että sen jälkeen, kun sain tämän uuden, kalliin ruuan, joka on kyllä tosi namia, niin en ole saanut mitään muita herkkuja sen koommin. Eihän tämä nyt näin voi mennä. Esimerkiksi tänään Parempi Mestari leikkasi kurkusta siivun ja antoi sen sinulle, mutta minä sain omaa ruokaani. Kun revimme vessapaperirullia, niin sinun rullasi tuoksui juusto-liha-namipalalta, mutta minun rullassani oli omaa ruokaani. Ja yhtenä päivänä minusta tuntui, että sinun suusi tuoksui lohelle, mutta minä en saanut mitään!

Ehkä sinun pitäisi ennemmin olla yhteydessä mäyräkoirain tasa-arvoasiakoiraan.

Onko sellainenkin olemassa?

Varmasti! Tai jos ei ole, niin pitäisi olla. Muutenhan joku mäyräkoira voi olla tasa-arvoisempi kuin muut.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Epätavallinen harrasteilta

Eilen tapahtui seuraavaa: Emäntä hylkäsi meidät! Hän kiskoi meidät uniltamme paljon ennen oikeaa ruoka-aikaa, vei meidät väkisin ulos ja sitten hylkäsi meidät. Päivällä Mestari käytti meitä ulkona, mutta vasta myöhään illalla, juuri ruoka-aikaan, kun olimme jo heittäneet kaiken toivon, että enää näkisimme häntä, niin Emäntä ns. Parempi Mestari yhtäkkiä ilmestyi kotiin. Olisin halunnut mököttää hänelle koko illan, mutta eihän niin suloiselle höpönassulle voi olla pitkään vihainen. Niinpä tyydyin hyppimään häntä vasten ja tavoittelemaan sieraimia nuoltavaksi.

Minä olisin voinut ratketa riemusta! Tai niin minä ehkä vähän ratkesinkin. Onneksi Paremmalla Mestarilla oli kaikki kunnossa ja hän löysi kuitenkin lopulta kotiin. 

Sitten seurasi erikoinen tapahtuma. Ruuan jälkeen menimme ulkoilemaan (se ei vielä ollut erikoista), mutta päädyimmekin arkitottistreeneihin kolmestaan. Yleensä käyn treeneissä kahdestaan Emännän kanssa.

Käytkö sinäkin treeneissä? Minä luulin, että vain minä käyn hänen kanssaan kahdestaan koirakoulussa.

Ohjaaja-ihminen sanoi, että tämmöisessä rennossa koirakoulussa voi ihan hyvin olla joskus mukana kaksikin koiraa varsinkin, kun Emäntä sanoi, että meidän on joskus hankalaa ohittaa koiria kolmestaan. Ei kai siinä minusta ole muuta hankalaa kuin, että Emäntä ei anna meidän mennä nuuskimaan vastaantulijaa.
   Emäntä arveli, että koko treeni menee ihan hulinaksi, kun olemme kahdestaan mukana, mutta ihan kivasti meillä minusta meni. Ja Emäntäkin oli lopuksi tyytyväinen meihin. Seurasimme hänen vierellään nätisti ja jopa Musta alamainen oli kuuliainen ja palasi aina paikalleen sivulle, vaikka välillä unohtuikin hetkeksi muita osallistujia katselemaan. Lopuksi tehtiin ohitusharjoituksia, joissa me ohitettiin kaikki muut osallistujat vuorotellen. Se sujui jo oikein hyvin.

Minä olen kyllä tänään vähän kostanut eilistä yksin jäämistä... Järsin mm. Mestarin tohvelia Emännän nähden ja äsken raahasin kynnysmattoa pitkin eteistä ihan vain huomion toivossa. Minä en pidä siitä, että minut jätetään pitkiksi ajoiksi yksin!


maanantai 9. marraskuuta 2015

Terveysjuttuja

Minä kävin viime viikolla eläinlääkärissä. Ensin olin uteliaan kiinnostunut paikasta varsinkin, kun kuulosti, että edellinen asiakas söi huoneessa jotain. Kun siis vuoroni tuli, ryntäsin suoraan tutkimushuoneeseen. Pöydälläkin olin vielä ihan rauhallisesti siihen asti, kunnes eläinlääkäri tuikkasi neulan tassuuni. Vaikka Emäntä piti minua kiinni päästä ja pyllystä, niin onnistuin riuhtaisemaan itseäni vähäsen ja tunsin voittaneeni. Samalla tunsin myös hieman kipua etutassussani ja sieltä valui verta. Eläinlääkäri laittoi minulle laastarin, vaikka olisin voinut nuolla haavan puhtaaksi itsekin. 

Riemuitsin voitosta liian aikaisin ja tällä kertaa Emäntä kahmaisi minut tiukkaan syleilyyn ja eläinlääkäri otti verikokeen toisesta tassusta. Tällaisella vahvalla rodeokoirallakaan ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin antautua, mutta en kestänyt katsella näytteenottoa, joten suljin silmäni. Lopuksi sain vielä puruluun, mutta voitte kuvitella, että kiinnosti todella paljon siinä tilanteessa, kun kumpaankin tassuun on tökätty.

Olen aina tiennyt, että meidän mäyräkoirien uloste on hyvin arvokasta, koska Emäntä kerää sitä niin uskollisesti talteen, mutta tällä kertaa kakkani sai erityiskohtelun. Emäntä poimi sitä minigrip-pussiin ja lähetti sitä postissa johonkin. Täytynee ehkä harkita tästä eteenpäin vähän tarkemmin, mihin näin tärkeää ja ainutlaatuista kakkaa tiputtelen!

Kaikki nämä toimenpiteet johtuvat siis siitä, että Emännän mielestä olen liian laiha, ja nyt yritetään selvittää syytä siihen. Minusta Emäntä on vain tottunut Lucyn tanakkaan olemukseen ja hän vertaa minua turhaan Lucy-neitiin. Ei ole minun vikani, että Lucy-neiti on sellainen paksukainen. 
(Hei! Minä en ole paksu! Minulla on vain hyvin kehittynyt eturinta! Ja kyljet. Ja lantio.)
Mitään erityistä syytä ei ole kuitenkaan löytynyt, mutta ilmeisesti saan jotain uutta huippuruokaa tällä viikolla. 

torstai 5. marraskuuta 2015

Lenkkeilyä pimeässä

Alkutilanne: Kaksi mäyräkoiraa hihnoissa ja heijastinliiveissään (tai nykyisin niitä kai kutsutaan jo taikaviitoiksi) ulko-ovella nenät menosuuntaan.
Emäntä harppaa ulos, katsoo koiria ja antaa luvan: "Olkaa hyvä!"
Roni ponkaisee ulos riemuissaan: Pissille! Pissille! Pissille!
Lucy saa tämäkän nykäisyn kaulapantaansa, koska on vasta astumassa varovasti kynnyksen yli ja hihnat eivät riitä Ronin riemukkaaseen nykäisyyn.
Roni pysähtyy merkkaamaan ja nuuskimaan. Jatkaa matkaansa, mutta Lucy pysähtyy nyt nuuskimaan. "Varmasti tästä on naapurin koira mennyt. Tai tuosta kohtaa. Vai onko tämä kuitenkin kissan hajua..." Roni ja Emäntä odottavat. "Lucy mennään!" Lucy lähtee liikkeelle, mutta pyörätien varteen päästyä molemmat koirat pysähtyvät. "Lucy ja Roni mennään!" Suojatielle asti päästään vain muutamalla pikanuuskaisulla. Ei tai odottakaas... Ei. Lucyn on kuitenkin vielä pysähdyttävä ensin pissalle. Roni odottaa suojatien laidassa "seis"-käskyn saaneena, mutta aavistaa liikkeelle lähdön ja tekee varaslähdön sekunnin murto-osa ennen "mennään"-käskyä. Auto on tulossa, joten on vain mentävä. No korjataan tätä liikettä seuraavalla suojatiellä. (Näin ei tule tapahtumaan koko loppulenkin aikana.)

Suojatien toisella puolella tuumitaan hetki, mihin suuntaan mentäisiin. Emäntä ehdottaa oikeaa, mutta Ronista vasen olisi kiinnostavampi suunta. Lucy haluaisi jäädä nyt tähän vähäksi aikaa paikalleen tutkimaan tätä mahdollista rusakonpapanaesiintymää. Emännän ehdotus voittaa tällä kertaa. Koko kööri lähtee pyörätietä oikealle. Paitsi pitää vähän pysähtyä. "Mennään!" Ja tässä on jokin haju. "Mennään!!" Onko pakko mennä vasemmassa reunassa? Lucy jarruttelee perässä ja yrittää ajautua oikeaan reunaan samalla, kun Roni vetää hihnassa suoraan eteenpäin. Nopealla vilkaisulla ehtii huomata, että Ronin kurkku tekee nielaisuliikkeen ja kieli lipoo tyytyväisenä suupieliä. "Roni ei saa syödä mitään!" Ronin silmissä on vahingoniloa.

Lenkki on edennyt n. 70 metriä. Toisen suojatien kohdalla Roni saa varman vainun juoksuaikaisesta ihanasta naaraasta ja heittääntyy pitkälleen maahan. Emäntä päätyy vetämään Ronia kyljellään suojatien yli, koska autoja saattaa olla tulossa. Roni saa vähän löysää hihnassa ja kiskoo itsensä nurmikolle kakalle. Lucy on kiinnostavan tuoksun äärellä eikä todellakaan suostu astumaan kostealle kohmeiselle nurmikolle. Roni pinkaisee kakan jälkeen liikkeelle ja kiertää liikennemerkin. Emäntä yrittää noukkia kakkaa pussiin samalla, kun kumpikin koira kiskoo eri suuntiin. "Roni kierrä!" Muutaman tuloksettoman, ponnettoman käskyn jälkeen Emäntä tyytyy itse kiertämään liikennemerkin. Roni yrittää tunkeutua ojarumpuun. Lucy katselee ympärilleen kyllästyneenä.

Hetki päästään etenemään samaan suuntaan. Paitsi tuossa pitää haistella. Tuohon vähän merkkipissaa. Ja tuohon. Odota. Hei tämä vielä. No joo mennään. Yhtäkkiä hämärässä liikahtaa jotain. "Seis! SEIS!" Lucy jäykistyy paikalleen valppaana ja melkein pullahtaa läpi kaulapannastaan. "Hälytys! Näin jotain!" "Lucy mennään. Se on joku lapsi. Ne leikkii varmaan piilosta." Lucy haraa vastaan kaikilla neljällä tassullaan. Lucy yrittää kääntyä paetakseen. Emäntä päätyy ottamaan Lucyn syliin ja kantamaan lapsen ohi. Roni haukkuu raivokkaasti koko matkan lapsen ohi.

Vihdoin mäyräkoirat on taas saatu kuonot menosuuntaan, mutta mitä ihmettä. Seuraava mörkö lähestyy! Molemmat jäykistyvät paikoilleen eivätkä ota kuuleviin korviinsakaan Emännän ehdotusta matkan jatkamisesta. Mörkö menee ohi ja matka jatkuu. Kunnes joku tyristää nenäänsä läheisen talon pihalla. Mäykyt jäykistyvät kauhusta uudelleen. Ja vielä kerran, kun takaa lähestyy juokseva tyttö.

Sitten ollaankin Doriksen kodin kohdalla ja Roni ilmaisee halunsa mennä Doriksen luo. Emäntä houkuttelee ja käskee Ronia jatkamaan matkaa. Roni makaa maassa pitkällään koko 9 kilon painollaan. Emäntä poimii nyt Ronin syliinsä ja kantaa vähän matkaa, että lenkki jatkuisi.

Seuraavassa risteyksessä sattuvatkin samaa matkaa kulkemaan Lennu ja hänen isäntänsä. Mäykyt riemastuvat Lennun näkemisestä ja koko loppumatka sujuu ilman merkittäviä pysähdyksiä tai säikähdyksiä, koska Lennun iloinen läsnäolo vie kaiken ylimääräisen huomion. Ainoa hankala tilanne tulee, kun mäykyt käyvät painimaan keskenään hihnoissa keskellä tietä juuri, kun auto lähestyy.

Pimeässä kävelyyn totuttautuminen on taas siis käynnissä.


Onneksi koirapuistossa oli sentään valoisan aikaan mukavaa. Roki oli emäntänsä kanssa hankkinut sinne uuden pallon kaikkien riemuksi. Mäykkyjen riemu näytti suunnilleen tältä:


Lucy pyöritteli palloa kuonollaan eteenpäin ja heitteli sitä välillä ilmaan.

Roni leikki perinteisemmin eli juoksutti palloa suussaan ja haki sitä.

Rokin emäntä mainitsi, että pallo on hyvin jopa saksanpaimenkoiraa kestävä ja Roni otti heti haasteen vastaan ja yritti järsiä pallosta palan, kun vain silmä vältti. Ehjäksi se vielä jäi, mutta voi olla, että seuraava puistopallo menee Emännän piikkiin...

tiistai 3. marraskuuta 2015

Mukava päivä marraskuuksi

Tänään on taas mäyräkoiran kelvannut. No aamuruoka oli ehkä aika niukka. Ja päivällä piti toki köllötellä sängyssä aika kauan yksin ilman Mestareita... Mutta sitten Parempi Mestari tuli kotiin ja lähdettiinkin heti lenkille. Aurinko paistoi ja ilma oli juuri sopiva +9 astetta, jollaista ei mäyräkoiramuistiin ole marraskuussa koettu. (Tämä on toki vasta elämäni kolmas marraskuu ja mäyräkoiramuistin pituudesta ja valikoivuudesta voidaan ehkä olla montaa mieltä, mutta ilma oli kuitenkin sopiva. Ei liian sateinen eikä liian kylmä. Liian aurinkoista ja lämmintä ei käsittääkseni voi olla. En ainakaan ole törmännyt.)
     Menimme pitkästä aikaa pururadalle lenkkeilemään. Juostiin Mustan alamaisen kanssa kilpaa korvat hulmuten ja siinä samalla sai kyytiä myös stereotypia hitaista ja kömpelöistä mäyräkoirista.


Kesällä Musta alamainen kävi tässä uimassa, mutta nyt ei enää huvittanut sentään mennä.
Parempi Mestari olikin päättänyt, että tänään kierretään pururata pitkän kaavan kautta, ja sehän vain sopi meille. Yhdessä kohtaa riehaannuin jopa siinä määrin, että litsuttelin yhdessä lammikossa niin, että vesi roiskui!
     Muut koirat ilmeisesti harjoittelevat näyttelyitä varten oikeilla trimmauspöydillä. Meidän Mestareilla ei sellaista ylellisyystuotetta ole, joten me harjoittelemme usein näyttelyitä varten pururadalla olevalla jumppatelineellä. Noloa.


Tai toisinaan, kuten esim. tänä iltana, saatetaan harjoitella myös pyykkikoneen päällä. Koiranäyttelyleikki onkin ainut kiva asia, mitä kylpyhuoneessa voi tehdä. Siinä saa herkkuja kastumatta.


     Illalla oli pitkästä aikaa minun tottistreenieni vuoro. Paikalla oli viisi muutakin koiraa. Sain tänään palkkana juustokuutioita. Ne olivat ihania. Juuri sopivan maukkaita ja pehmeitä, joten ne sujahtivat nopeasti kurkusta alas. Olisin voinut ottaa niitä vastaan siis paljon nopeampaankin tahtiin. Tehtävinä tällä kertaa oli seuraamista pujotellen, ohittamista, liikkeestä istumaan meno ja paikallaan oloa. Helppoja hommia. Paremman Mestarin ei tarvinnut kahta kertaa käskeä. Kotipihassa hän lähetti minut vielä kiertämään mattotelinettä muutaman kerran ja menin miltei juoksujalkaa. Kuljetin myös vähän jalkapalloa kuonollani käskystä, mutta kumpikaan meistä ei oikein tiedä, miten pallopaimennusta oikeasti pitäisi harjoitella.
     Nyt on siis aika raukea olo, kun on saanut liikunnan lisäksi myös kunnollista aivotyöskentelyä. Mukava päivä! Vai mitä Roni?

Minä olin tunnin yksin kotona. Yksin. Tunnin. Odotan yhä anteeksi pyyntöä.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Halloween-juhlat koirakoulussa

Koirakoulussa oli tällä kertaa halloween-juhlat. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Ihmisten hömpötyksiä. Minä esitin super-Ronia:



Tai en oikein ymmärrä, että miten niin 'esitin'. Minähän OLEN super-Roni. Ensin koirakoulussa oli näyttelyharjoitukset. Emäntä yritti saada minua esiintymään iloisemmin ja häntääni heilumaan ja yllättikin minut Rapu-vinkulelullani. Samalla hän yllätti myös kymmenen muuta koiraa, jotka kaikki valpastuivat ja seurasivat häntä tiiviisti katseellaan.

Näyttelytreenien jälkeen alkoi varsinainen halloween-hurlumhei. Ensin oli makkaransyöntikilpailu. Kaikki saivat vuorollaan makkarapaloja kupista ja ne piti syödä mahdollisimman nopeasti. Minä olin viides. Yksi eriskummallinen koira kieltäytyi syömästä makkaraa! Lucy-neiti olisi kyllä pessyt kaikki muut. Hän on valtavan nopea syömään. Kerran hän oli kuulemma nielaissut kokonaisena ihmiskämmenenkokoisen ulkofilepalan!

Sitten oli putkijuoksu, jossa piti minuutin aikana mennä putken läpi niin monta kertaa, kuin ehti. Voittaja meni putkesta 23 kertaa. Minä menin kaksi ja puoli kertaa. Edellinen koira hyppäsi putken päälle ja minusta se näytti niin hauskalta, että minäkin yritin mieluummin hyppiä putken päälle. Lopuksi kerran hyppäsinkin. 

Lopuksi oli vielä speed race, jossa jokainen juoksi vuorollaan ihmisensä luokse kentän toiseen päähän niin lujaa kuin pääsi. Kolme parasta olivat bordercollie, whippet ja gordoninsetteri. Kuten arvaatte, niin heillä oli vähän pidemmät jalat kuin minulla. Olin kuitenkin seitsemäs ja lopuksi, kun parhaita palkittiin, niin minä sain kannustuspalkinnon eli suklaalevyn, joka ilmeisesti päätyy Emännän herkkukaappiin. Emännän mielestä se oli paras palkinto. 

Muuten viikonloppu sujui taas Ninnin ja Roosa-tädin kanssa.

Pellolla lenkkeillessä minäkin irrottelin jo aika vauhdilla Ninnin ja Ronin kanssa. Ajettiin Ninnin kanssa Ronia takaa. Lenkillä nähtiin myös ihmisiä, jotka olivat tutkimassa maastoa metallinpaljastimien kanssa. Roosa-tädin jalka piippasi, kun hän hyppäsi metallinpaljastimen yli. Ihmiset olivat yllättyneitä, mutta hänen emäntänsä selitti, että jalassa on titaanilasta. Meidänkin kaulapantamme piippasivat vähän.

Roosa-tädillä oli muuten aika huono viikonloppu. Perjantaina naapurin vihaiset koirat olivat hyökänneet hänen kimppuunsa ja repineet häntä takajaloista ja selästä. Edellisestä hyökkäyksestä oli vain kuukausi. Meidän Emäntämme ei uskaltanut edes viedä meitä enää siihen suuntaan lenkkeilemään, kun koskaan ei voi tietää, milloin ne koirat ovat pihallaan irrallaan. Vaikka me sitkeitä nakkeja ollaankin, niin meistä ei varmaan jäisi paljoa jäljelle pyreneittenmastiffin ja saksanpaimenkoiran riepottelun jälkeen. Roosa-täti sen sijaan on ihmeellinen sissi, kun halusi vain jo lenkille, vaikka kankku vielä vähän vuosikin verta.

Minä en esittänyt mitään, mutta sovitin Roosan ja Ninnin emännän meille mäykyille villatakista tuunaamaa villapaitaa:


Ikävä muistutus siitä, että kylmät ajat ovat taas edessä.