Kauhujen yö

Tavallinen ilta. Olemme syöneet iltaruuan ja käyneet ulkoilemassa. Makoilen sohvalla pää Paremman Mestarin sylissä ja torkun iltauniani, että jaksan sitten nukkua koko yön. Käymme ulkona iltapissalla ja tulemme takaisin sisään. Makuuhuoneen ovi on jäänyt kiinni. Istahdan oven eteen ja luon Parempaan Mestariin merkitsevän katseen: "Olette unohtaneet vahingossa makkarin oven kiinni. En pääse sänkyyn, jossa Mestari jo kuuluu pyöriskelevän peiton alla." Parempi Mestari ei huomaa. (Vai eikö sittenkin ole vain huomaavinaan?)
Hän puuhailee omia iltatouhujaan. Jään ovelle odottamaan. Onhan Paremman Mestarinkin mentävä sänkyyn. Hän huomaa sitten kömmähdyksen ja voimme yhdessä huvittuneena tuhahdella tälle sattumukselle.

Parempi Mestari on saanut iltatoimensa valmiiksi, hän sammuttaa valot ja livahtaa makuuhuoneeseen oven raosta ja sulkee oven kuononi edestä. Olen hämmentynyt. Pyyhin ovea varovasti tassullani: "Ette nyt huomanneet, että me jäimme Mustan alamaisen kanssa vahingossa eteiseen." Musta alamainenkin vaihtaa levottomana asentoaan. Ovi ei aukea. Omituista. Vingun vähän. Eivät he voineet nukahtaa noin nopeasti. Mestari nousee vuoteesta. Huh... asia korjaantuu. Hän tulee ovelle. Mutta sen sijaan, että päästäisi meidät sisään, hän on vihaisenkuuloinen, osoittaa kädellään keittiön suuntaan ja käyttää sanoja "oma sänky". Sanat kuulostavat etäisesti tutuilta, mutta en pysty enää yhdistämään niitä mielessäni mihinkään tiettyyn toimintaan. Musta alamainen tassuttelee varovasti keittiöön päin. Mestari toistaa käskyn vihaisena muutaman kerran ja liikahdan epävarmana itsekin keittiötä kohti. Ovi sulkeutuu jälleen.

Käyn mielessäni läpi illan kulkua uudestaan ja uudestaan. Iltaruoka, iltakävely, iltapötköttely sohvalla, iltapissa... kaikki aivan kuten ennenkin, mutta yhtäkkiä en pääse sänkyyn omalle paikalleni Mestareiden väliin mäyräkoirakujaan. Tapahtuiko kuitenkin jotain? Enkö totellut lenkillä kunnolla? Enkö kulkenut portaissa riittävän nopeasti? Silittikö Parempi Mestari ehkä vähän vähemmän selkääni sohvalla? Mikä on jäänyt minulta huomaamatta? Samalla yritän raapia ovea auki. Yritän työntää sitä kuonollani. Vaikeroin kuono ovea vasten painettuna kokonaisen tunnin. Tuntuu kuin koko maailma olisi keikahtanut päälaelleen. Pelko, suru ja ikävä risteilevät mielessäni.

Lopulta raahaudun aivan väsyneenä olohuoneeseen ja hyppään sohvalle. Epäuskoisena petaan itselleni pesän sohvan vilteistä. Nukun levottomasti, vatsaani alkaa koskea aamuyöstä ja näen todentuntuista painajaista ovesta, joka erottaa minut Mestareista.