lauantai 9. tammikuuta 2016

Lucyn 3-vuotissynttärit

Jihuu! Lucy täyttää tänään 3 vuotta! :)




Niin se aika lentää, kun on mukavaa. Vasta hetki sitten käytiin katsomassa tämmöistä nakkia:

Helmikuu 2013
ja päätettiin, että siitä tulee meidän koira. (Tästä lisää postauksessa Esittelyssä: Lucy)

Maaliskuu 2013
Ja nyt neiti on kuulunut kalustoomme jo lähes kolme vuotta.



Synttäripäivä alkoi jo ennen kuutta kipeällä vatsalla ja pikaisella ulkoilulla. Ei ihan paras alku päivään, mutta siitä eteenpäin suunta on ollut vain ylöspäin. Aamulla sankari sai kuivatun kanasiivun palan (siitä olisi ehkä ollut enemmän iloa, jos sitä olisi pureskellut, kuten Roni teki, eikä vain niellyt kokonaisena...). Päivällä käytiin leikkimässä koirapuistossa parhaan leikkikaverin eli Ronin kanssa.



 Myöhemmin käytiin pitkästä aikaa oikealla lenkillä, kun pakkanen oli lauhtunut alle 20 asteeseen ja lopulta koitti synttärilahjaherkun eli kuivatun siankorvan vuoro. Nam! Sitä oli jo vähän pakko pureskellakin.


Loppuillan synttärisankari viettää varmaan lempipuuhassaan eli Mestareiden kanssa sohvalla köllötellen.

8 kommenttia:

  1. Tyttö, sinä oot tähti! :) Mahottoman paljo onnee kaaniille synttärjsankarille! <3 <3

    VastaaPoista
  2. Onnea kaunotar-Lucylle ja pusuja!

    VastaaPoista
  3. Onnea Lucy-neiti! Voi miten suloinen vauveli Lucy-neiti onkaan ollut, ja nyt tuollainen ihana kaunotar. Ja onpa kaunottarella vielä komea kaverikin.

    PS. Toivottavasti masuvaivat on jo ohi, ne on niin kurjia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Vatsavaiva oli onneksi ohimenevää sorttia. :)

      Poista