torstai 21. tammikuuta 2016

Samikset


Jihuu! Toinenkin takki saapui vihdoin tänään! Kävi tuuri, että saatiin vielä, kun ovat kai loppuneet maailmasta tänä talvena ja seuraavat ommellaan ensi talveksi. En tiedä kyllästyttikö enemmän minua vai Emäntää pukea sitä toista takkia ja villapaitaa sen alle, joita jouduin käyttämään tässä omaa takkiani odotellessa, mutta tuo on meistä kummastakin mukavan helppo vaate. Pää eikä panta jää kiinni pääaukkoon ja pois sen saa yhdellä kädellä nykäisten.




Testiryhmämme otti heti haasteen vastaan kokeillakseen, kuinka kovaa käyttöä takit kestävät. Kieriminen, painiminen ja umpihankijuoksu onnistuvat oikein hyvin ja takki palaa takaisin paikalleen, vaikka sitä toinen mäykky retuuttaisikin niskasta tai takaa takinliepeestä. Etuosa tosin täyttyy lumesta ja sitä saa sisälle mennessä sitten puistella ja ripustaa kuivumaan, mutta täytyisi kai olla jonkin sortin sukelluspuku, ettei vaatteen sisälle menisi lunta, kun esim. syöksyy pää edeltä lumihankeen frisbeen perässä.

Samalla kun aurinko laski, alkoi toisella puolella koirapuistoa jo kuu kumottaa.

Minulla on uusi vastuullinen tehtävä. Minä olen nykyisin virallinen frisbeenkotiinkantaja. Emäntä olisi ottanut siitäkin teille kuvan, mutta ensin oli hihnat sotkussa ja autoja ajoi ohi, sitten tuli kakka, joka täytyi poimia ja viedä roskiin ja sitten loppui puhelimesta akku. Joudutte nyt kuvittelemaan, kuinka häntä heiluen kannan frisbeetä suussani tien vartta ja välillä pysähdyn kierimään sen päällä.



Välipalaksi saatiin yks kaks possunkorvat! Niitä oli hauska rouskutella.

Minä vahingossa murisin Lucy-neidille ensimmäistä kertaa elämässäni.

Murisitko? En minä edes huomannut...

No niin kun sinä olit jo syönyt omasi ja tulit siihen viereen, niin nappasin äkkiä korvanlopun ja juoksin sänkyyn ja sitten, kun vielä tulit lähemmäs, minä käänsin sinulle selkäni ja päästin vähän murinaa. Se oli oikeastaan ehkä ihan eka kerta koskaan eläissäni, että olen murissut mistään kenellekään.

Jaa... No Emäntä taisi juuri kutsua minua, niin en huomannut. Ehkä se oli hyvä juttu. Muuten olisit kyllä saanut tuta paikkasi tässä laumassa.

(Ehkä Emäntä sen takia kutsuikin sinut muualle...?)

4 kommenttia:

  1. Sanokeepa emännälle että laettaa tarkempata kuvvoo tuosta takista. Kaekki hankoomattomat vuatteet kuulema kiinnostaa nyt. Onko se samallaenen ku tuo pinkki takki?Mullon niät tuommonen ku tuo pinkki,vuan sininen ja hankoo kaenaloesta jos ee oo hihapaetoo alla.
    Tuommonen rispii on varmaa mukava:)En oo semmosen kansa kyllä pelanna. Näätöstää semmoselle että voes sen kansa hyvinnii viihtyvä.Teellä aenahhii näättää haaskoo sen kansa olovan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu musta ja pinkki on samanlaiset pompat. Se on ikävää, jos vaate hankaa. Ei olla vielä huomattu, että nuo kuitenkaan hankaisivat meitä. Meitä on mäykkyjäkin niin monenmuotoisia, että mikä yhdelle sopii ei ehkä sovi toiselle. Meille ei ole vielä löytynyt sopivia valjaita.
      Frisbee on mukava! Parhaimmillaan se on vaikka pellolla, kun saa juosta sen perässä kymmeniä metrejä, etsiä sitä ja lopulta iskeä hampaansa sen avuttomaan muoviseen pintaan!

      Poista
  2. Mulla on tuollainen punainen takki. Ei ole tänä talvena ollut käytössä,kun meillä ei ole ollut vielä kuin tänä yhtenä aamuna -20 astetta. Pärjään fleecehaalarissa ja kevyttoppapuvussa oikein hyvin. Kivalta näyttää teidän lenkkeily ja kieriskely. Frisbee on taatusti kiva. En oo päässy kokeilemaan, mutta helppo on kuvitella miten hauskaa sen kanssa olis.
    Pitäkää hauskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan vielä hauskempaa tulee olemaan, kun ilma vähän lauhtuu ja tarkenee leikkiä ulkona kauemmin! Olet kyllä onnekas, kun olet vähän välttynyt näiltä pahimmilta pakkasilta, vaikkei täälläkään ehkä aivan pahimpia lukuja ole nähty. -27 kuitenkin.

      Poista