tiistai 10. toukokuuta 2016

Lämpöinen tallustelupäivä

Huumorinkukka se on kaunein kukka.


Mutta suotakoon Emännälle hänen yksinkertaiset hupinsa, koskapa oli hän niin jalomielinen tänään, että otti meidät mukaansa töihin! Ilmeisesti hänen työtään on kävellä aurinkoisella ilmalla ympäri kylää nuorisolauman kanssa. Meitäkin talutti ainakin kymmenkunta erilaista hihnanjatkoa. Yhdet tytöt yritettiin viedä rusakkojahtiin, mutta Emäntä käski tyttöjä vain vetämään meidät takaisin tielle. Ilonpilaaja... Kyllä tytöt olisivat meidän vauhdissa juosseet, kun tuntuivat olevan paljon kevyempi jalkaisia kuin meidän Emäntä.

Saatiin me sentään nuotiomakkaraa! Yksi toisensa jälkeen nuoret murtuivat tiiviin kerjäyskatseemme alla ja kysyivät Emännältä, saako koirille antaa pienen murun makkaraa. Emäntä on tottunut kerjäämiseemme, mutta nuorten kohdalla hänellä on onneksi heikko kohta, eikä hän hennonnut kieltää yhdenkään makkaranjakajan lahjuksia. Että loppujen lopuksi saatiin ihan kelpo saalis.

Neljän tunnin auringossa käyskentelyn jälkeen olo on aika raukea. Välillä käytiin myös uimassa. Tai kahlaamassa, kun hihna ei riittänyt pidemmälle uimareissulle. Illalla käytiin vielä torkkumassa rannalla kentän laidalla puun varjossa, kun Emäntä kävi lyömässä tuttujensa kanssa palloa verkon yli. Kummallinen laji, johon jostain syystä ei sovi irrallaan kirmaava mäyräkoira. Me pidettiin siinä toisella korvalla vähän vartiotakin ja haukuttiin, kun epäilyttäviä koiria ulkoiluttajineen yritti tulla liian lähelle häiritsemään ihmisten peliä. Onnistuimme tehtävässä sataprosenttisesti.

6 kommenttia:

  1. No se on kivaa kun oli monta ulkoiluttajaa ja nuotiomakkaraa ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu sen verran helpolta näytti tuo duuni, että voitas lähteä joka päivä mukaan!

      Poista
  2. Nuotiomakkaraa! Toivottavasti minun Palvelijatar ottaisi opikseen ja heltyisi joskus tarjoilemaan sitä herkkua minullekin - vaikka itse ei mitään liharuokaa syö.
    Toivotaan, että pääsette useamminkin mukaan duuniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makkara on ihanaa. Sen voimalla on välillä käyty näyttelyissäkin. Me voitaisiin vaikka opetella ajamaan pyörällä, että saataisiin makkaraa! (Tämä temppu ei vielä kuulu valikoimiimme. Eikä ehkä lähitulevaisuudessakaan... ehkä skeittaus? Siitä on joskus nähty videoita, kuinka koirat skeittaavat.)

      Poista
  3. Vautsi mikä päivä teillä onkaan ollut! Kyllä on hyvä työ teidän emännällä. Mukavia ulkoilupäiviä! t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Nyt on ollut mukavaa ulkoilla, kun ei tassut kastu. :)

      Poista