Hiekkaa turkissa

Aamutorkkusilla ei olisi vielä arvannut, että tästä tuleekin kesän ensimmäinen rantsupäivä.
Tavaroiden pakkaamisesta sen sitten jo arvasikin. Tosin sitä en osannut aavistaa, että mukaan pakattiin tämmöiset härpäkkeet:

Pääasiassa minä vietin aikani puun juurella varjossa, mutta Parempi Mestari halusi kokeilla uusinta hankintaansa. Että kun tästä vähän kerrassaan tokenen ja täytyisi alkaa lihaksia vahvistamaan, niin minä muka uisin tuollaiset liivit päälläni. Tjaa-a. Testiuinti oli hyvin lyhyt ja olin jo etukäteen päättänyt, etten tule nauttimaan siitä hetkeäkään, mutta voi olla, että korviin ei mennyt vettä tuolla tavalla niin paljoa ja ehkä liivit tukivat selkääkin siinä samalla. Katsotaan nyt, tuleeko minusta uimarikoiraa.
Muun ajan sain onneksi haukkua villisti ohikulkijoille ja hiekkailla viltin.

Minä sen sijaan kävin uimalla noutamassa patukkaa melkein koko ajan. Tai olisinkin uinut koko ajan, mutta patukka katosi välillä jonnekin oksan hankaan, josta en yltänyt sitä hakemaan enkä nähnyt sitä haukkuakaan. 

Välillä myös taisteltiin patukasta Paremman Mestarin kanssa, enkä päästänyt siitä irti, vaikka hän kiskoi minut veteen lelun mukana. Niin kauan kuin jalat ylsivät maahan, taistelin vastaan, ja kun eivät enää yltäneet, niin tulin uiden perässä. Että turha ihmetellä, miten näin pieni koira voi saada vaikka ketun kiskottua pesäluolastaan. Kyllä voi! Meidän mottomme on: "Never give up! Never surrender!" Aina taistellaan viimeiseen asti vastaan oli kyse sitten saaliista tai korvien puhdistuksesta.

Minä taistelen nykyisin myös liian lyhyitä kävelylenkkejä vastaan. Parempi Mestari ei raaski minua tässä "tilassani" väkisin kiskoa hihnassa kovin paljoa, joten joskus kun vain päättäväisesti teen nelitassulukkojarrutuksen, niin saatan päästä hiukan pidemmälle. Tai syliin, mutta yleensä yritän vikuroida vielä sitäkin vastaan.

Aurinkoa ei ihan koko päiväksi riittänyt, mutta olihan kuitenkin lämmintä ja mukava katsastella rantsuelämää omasta kuopasta. Ja haukkua! Voi että olikin mukava haukkua.
    Tiedättehän ne stereotyyppiset, räksyttävät pikkukoirat, joista kukaan ei pidä eikä ainakaan halua omiksi koirikseen? Me oltiin juuri sellaisia! Juuri kun Mestarit olivat asettuneet mukaviin asentoihin ja syventyneet kirjoihinsa, niin jonkun oli saatava kulkea meidän leirimme ohi ja koska se oli MEIDÄN leirimme, niin tunkeilijoita täytyi huomauttaa. Tullimaksuna oli soivat tärykalvot.

Valpas Vahti-Roni haukkuu lapset ja aikuiset!

 Pääsin muuten eilen käymään koirapuistossa viikkojen tauon jälkeen. Koirapuistoonhan ei ole meiltä kuin pari sataa metriä, mutta sitäkään matkaa ei tässä välillä tallusteltu. Voitte arvata, että oli merkkaamista pitkästä aikaa! Täytyi tägätä ainakin kymmeneen kohtaan, että "Lucy is back".