sunnuntai 7. elokuuta 2016

Pataässä

Perjantaina meille tuli kylään Iita-mäykky. Hän on kuulemma monen maan muotovalio, mutta ei yhtään diivailija silti. Hän heittäytyi ensimmäisenä selälleen meidän eteisenmatolle ja niin meistä kaikista kolmesta tuli heti kavereita. Edes Lucy-neidin ei tarvinnut jäykistellä hänelle ollenkaan, niin leppoisa Iita oli!
Hänellä oli vain ensin kova ikävä hänen oman emäntänsä perään ja hän itki jonkin aikaa eteisessä mahallaan. Minä yritin käydä häntä lohduttamassa.

Älä itke Iita! Meidän Emäntä voi rapsuttaa sinua myös mahasta ja voit tulla vaikka meidän Mestareiden sänkyynkin.

Iita koirapuistossa
Koirapuistossa oli yksi erirotuinen koira, joten me mäykyt liittouduttiin sitä vastaan ja pidettiin mahdoton haukkukonsertti.
Lucy ja Iita
Sattui niin kuuma hetki koirapuistoiluun, ettei meistä kukaan jaksanut olla kauaa. Emäntä kaikkein vähiten.
 Illalla Iita oli jo niin tottunut meillä olemiseen, että nukkui yönsä Mestareiden ja Lucy-neidin kanssa samassa sängyssä. (Minä en viihdy sängyssä koko yötä. Siellä on niin kuuma ja koko ajan joku vaihtaa asentoa tai vetää peittoa johonkin suuntaan. Parempi nukkua omassa rauhassa.)

Emännällä on joku kuvitelma, että minä olen joku hirmuhallitsija, ja en muka suvaitsisi muita narttuja reviirilläni. Saattoi niin ehkä joskus aiemmin ollakin, mutta minä olen nyt paljon hillitympi. Minua ei yhtään haitannut, että Iita tuli viereeni sänkyyn nukkumaan. Kunhan sain ensin itse valita parhaan paikan, niin ei muiden mukavuus ole minun mukavuudestani pois.

Lauantaiaamuna Emäntä könysi jalkeille jo kukonlaulun aikaan. Lucy-neiti ei ollut uskoa korviaan, kun hänet kiskottiin siihen aikaan aamuruualle ja -pissalle, mutta minä ja Iita oltiin jo ihan menovalmiita. Lucy-neidin Emäntä lopulta kantoikin takaisin sisälle Mestarin kylkeen kiinni nukkumaan ja meidät Iitan kanssa pakattiin autoon.

Perille päästyä en tuntenut paikkaa, mutta paikan tunnelmasta ja eräästä tietystä ilmassa leijuvasta hajusta arvasin nopeasti kupletin juonen. Mehän olimme saapuneet mejäkokeeseen! 

Taidan haistaa jo veren ilmassa!
Laukauksensietotesti meni jo rutiinilla. Edes Emäntä ei enää jännittänyt aseen pamausta. 
Jäljet oli arvottu kortilla ja Emäntä oli vetänyt minulle pataässällä ykkösjäljen. Koko aamun oli satanut, jäljelle pääsyä odottaessa satoi, ja kun jäljelle vihdoin päästiin, satoi.

Minulle sillä ei ollut mitään merkitystä. Minä tiesin vain, että jossain tuolla metsässä on yksinäinen sorkka, joka on vuotanut paljon verta metsään joutuessaan ja että se sorkka on löydettävä mitä pikimmiten. 

Lähdin liikkeelle reippaasti ja etenin jäljen päällä. Jokin oli kuitenkin toisin kuin ennen. Ehkä se oli raskaana selkääni lankeava sade, joka kerrankin viilensi hurjan sydämeni ja villin luontoni tai vatsataudista heikko Emäntä, joka ei voinut liikutella jalkojaan yhtä nopeasti kuin ennen, mutta vauhdista oli puolet poissa. Etenimme rauhallisesti ja jos joskus yritinkin spurtata hurjemmin, niin jälkiliina ei antanut periksi yhtään. Näin ollen koko suorituksesta ei ole juuri muuta sanottavaa, kuin minkä tuomarikin paperiin kirjoitti: "Hyvävauhtinen, määrätietoinen jäljestys alkaa ja jatkuu jäljen kaikki osuudet aivan jäljen päällä aina kaadolle, jolle jää istumaan ja nuolemaan sorkkaa." Onnistuminen on ihanaa, mutta epäonnistumisesta saisi kyllä paljon enemmän draamaa aikaiseksi...

Märkä koira jäljen jälkeen
 Tulokseni oli lopulta ensimmäinen AVO1 ja pisteet 46/50. Menin Emännän riemuksi kulmatkin hyvin tarkasti tällä kertaa, mutta niitä makauksia pitäisi kuulemma pysähtyä hetkeksi nuuskimaan. Pysähtyä, vaikka sorkka on hengenhädässä?! Enpä usko, että pysähtelen jatkossakaan...


Myös Iita sai ykköstuloksen ja hänen emäntänsä oli myös todella iloinen hakiessaan hänet kotiin. Minun puolestani Iita olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa kylään...

8 kommenttia:

  1. Onnea kummallekin palkitulle! Varsin kiva vierailu, kun kaikki hyväksyivät toisensa. Ainahan ei kemiat kaikkien kanssa oikein toimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Hyvähän se olisi tulla kaikkien kanssa toimeen, mutta niin eivät taida aina asiat mennä. Ei koirilla eikä ihmisilläkään... Tällä kertaa onneksi kemiat toimivat.

      Poista
  2. Onnea menestyksestä ! Kivaa vaihtelua kun oli ilta-mäykky kylässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja oli kyllä piristävää saada vieras kylään. Lenkillä käyminen oli varsinkin Emännälle kivaa vaihtelua, kun sai kahden narun sijaan sotkeentua kolmeen. ;)

      Poista
  3. Hienoa Roni, onnea menestyksestä mejässä! Ja kyllä teillä on ollut ihana vieraskin kylässä. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vieras oli tosiaan ihastuttava. :)

      Poista
  4. Mahtavat onnittelut!!! :) Mukava, kun teillä oli rouvaskoira kyläilemässä.
    Bongasimme muutekseen teidät, Lucy ja Roni & Emäntä, Puumalan sillan kupeessa eilen, kun olimme ajelemassa Kuopiosta kotiinpäin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Me ollaan varmaan nuuskittu jotain niin innolla, ettei olla huomattu teitä ollenkaan... :)

      Poista