maanantai 15. elokuuta 2016

Takaisin kouluun!

Seitsemän viikon tauon jälkeen tein eilen comebackin koirakouluun. Olikin jo aika saada vähän virikkeitä ja päästä koirien ilmoille. Ja kylläpä häntäni heiluikin, kun sain kulkea toisten koirien muodostaman piirin keskellä ja toisten ympäri pujotellen seuraten lenkkimakkaran palaa (tai siis Emäntää, jonka kädessä makkara oli. Tosin jos makkaralla olisi ollut omat jalat, joilla se olisi kävellyt eri suuntaan kuin Emäntä, niin minä olisin seurannut sitä...) 

Minä olen sillä tavalla helppo koirakoulukoira, että muiden koirien elämänmeno ei minua juuri liikuta. He saavat hyppiä ja haukkua kukin tavallaan, mutta minun mielenrauhaani se ei järkytä. Saatan jotakuta ohimennen nuuhkaista, jos tilaisuus tarjoutuu, mutta muuten intressini ovat muualla, koska ainahan se on mielessä. Nimittäin ruoka. Seuraan hihnassa tai irrallaan, etuperin tai takaperin, kunhan makkaranokare seuraa toistaan Emännän herkkupussukasta, mutta jos tarjoilussa tapahtuu ikäviä viivästyksiä, niin yritän korjata puutteen saalistamalla huolimattomien ohjaajien taskuista treenikentälle tipahdelleita herkkupaloja. Esimerkiksi "paikka"-komennon voi minusta ymmärtää myös laajemmassa konseptissa: "älä mene Emännän luo ennen kuin käsketään, mutta sivuttaissuunnassa voit hivuttautua lähimmän herkkumurun luo". Toisaalta onko "tänne"-käskyyn määritelty jokin aikaraja? Jos koko ajan etenen kohti Emäntää, niin voinhan yhtä hyvin syödä matkalle sattuvat muruset, vai kuinka?

Pakko. Saada. Tuo. Herkku.

Emäntä, paikka! Kukaan ei liiku! Tässä jossain on ruuanmurunen. Minä haistan sen.

Niin oliko sinulla jotain asiaa? Mitä saan, jos tottelen?
Minäkin olin mukana. Minä osallistuin koulun alussa olevaan näyttelykoulutusosuuteen. Seisoin siis pöydällä ja kaikki paikalla olleet ihmiset kävivät katsomassa hampaani ja kokeilemassa kiveksiäni samalla herkkupaloja syöttäen. Se oli juuri niin omituista, kuin miltä se kuulostaa... Onneksi lopuksi oli taas vapaata leikkiä, johon sain myös osallistua, niin oli jotain hauskaakin. Ninnikin oli paikalla. 


Me ajettiin kuvassa näkyvää Sofiaa takaa Ninnin kanssa. Ninni jahtasi suorastaan haukkuen!
 Ja sitten siitä hyvästä, että meillä oli se mukava Iita-mäyräkoira kylässä, niin saatiin vielä herkkukassikin! Aivan mahtavaa! Nämä kyllä kelpaavat, vaikkei meille toki mitään olisi tarvinnut antaa. (Ihan pikkaisen huolestuttaa tuo pieni mukana tullut shampoo, mutta eeeei kai me nyt sellaista käytetä...)

No joko maistetaan? Minä voin valita ensimmäisen avattavan pussin.

6 kommenttia:

  1. Sopivasti syksyä kohti mennessä saitte shampoon, sitä varmaan tarvitsee sateisten syyskelin jälkeen.
    Kukapa lajitovereihin viitsisi keskittyä jos vaihtoehtona on makkara :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitähän tässä vähän ollaan huolestuneita, että syksyn rönttäkelien aikaan voi tuo shampoopullo aueta, jos ei siitä muuten pääse eroon...

      Poista
  2. Kyllä se on hyvä, että koulussakin noudattaa vähän omia sääntöjä eikä pelkästään niitä annettuja. Makkara on kyllä ehdoton herkku, sitä ei voita mikään. Ja ai, mitä herkkuja olette saaneet. Voisitteko päivän aikana kun ihmiset on töissä, yrittää hävittää sen shampoon? Ei koirat sellaista tarvitse...t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makkara on parasta! Mutta hyvin maistuu kaikki muukin. :) (Liiankin hyvin, varsinkin Lucy-neidille, mutisee Emäntä.)
      Shampoo katosi kylpyhuoneenkaappiin ylähyllylle samantien. Varmaan Emäntä arvasi, että meillä voisi muuten olla tuon suuntaisia suunnitelmia...

      Poista
  3. Ai opinnot alkoivat. Tähtäätkö valkolakkiin vai tohtorinhattuun? Palvelijatar ei anna itsellee anteeksi kun ei aikanaan minua viennyt kouluun. Ei ollut lähellä yhtään ja oppitunnit olisi ollut iltaisin. Se ei viitsinyt lähteä minua raahaamaan julkisilla kulkuneuvoilla. Minä naureskelen, että sitä sitten sai mitä tilasi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vähän enemmän sellainen hetkessä eläjä, että tähtään aina pääasiassa lähimpään herkkupalaan. :D
      Hyvinhän sinä olet pärjännyt ihan vain elämänkoulullakin tai ainakin sellaisen vaikutelman olemme saaneet. :) Ymmärretään hyvin, ettei julkisissa koiran kuljettaminen ole kaikkein miellyttävin tapa liikkua. Mekään ei ihan aina kehdata mennä, kun matkaa on autolla melkein tunnin verran, mutta kun nyt satutaan olemaan Emännän ainut harrastus, niin aika usein kuitenkin päästään eri juttuihin mukaan.

      Poista