Lauantaina Emännän kanssa radalla

Tällä kertaa tämä oli päivän agenda:

Vaihteeksi siis taas virallisempaa rally-tokoa. Ajokeli oli kamala ja Emäntä manasi koko menomatkan, että kaikkeen hullutukseen sitä pitää itsensä mukaan työntääkin. Perillä oltiin kuitenkin yhtenä kappaleena ja hyvissä ajoin, kun oltiin varattu kunnolla aikaa matkaan.

Hallin pihalla ehdittiin vähän katsella paikkoja ja nuuskutella meininkiä. Lunta oli melkoisesti. Onneksi rata oli valoisassa, tilavassa hallissa. Hanki-toko ei ole oikein mäykyn laji.
    Kuten yleensäkin koiraharrastuksissa, myös rally-tokossa tylsintä on pitkät odotusajat. Tällä kertaa odoteltiin takit päällä kylmässä autossa. Ei ollut hääviä, vaikka kyllä se toki kuumassa autossa odottamisen aina voittaa. Meillä oli viltit mukana, joista myllättiin penkeille pesät ja sitten vain torkuttiin.
    Tuttuun tapaan minä pääsin suorittamaan ensin. Sain hallissa vähän nakkeja, ja harjoiteltiin muutama liike. Koska aamuruokani oli ollut n. 10 koiranruokanappulaa, niin huomiotani ei ollut vaikea pitää nakkeihin kiinnitettynä. Lähtöviivalla Emäntä otti vielä nakkipussista herkun, muttei antanutkaan sitä minulle. Seurasin koko radan tiiviisti häntä, myös katseellani. Yleensä Emäntä antaa nakkipalan viimeistään puolivälissä rataa, mutta nyt me vain jatkoimme ja jatkoimme ja minä ravasin vierellä, istuin, makasin, käännyin (yksi ympyrä tehtiin uudestaan, kun Emännästä näytti, että peppuni käväisi maassa, vaikka ei olisi pitänyt. Minun peppuni on vain sen verran matalalla, että varmuudella sitä ei voi tietää, istuinko vai en. Vain minä ja tuomari tiedetään se ja kumpikaan ei kerro!) ja kun lopulta päästiin maaliin kävi ilmi, ettei Emännällä mitään nakkia ollutkaan kädessä! Minua oli höynäytetty! Kehänauhan ulkopuolella sain sitten kuitenkin kourallisen nakkipaloja, joten tämä huijaus oli helppo antaa anteeksi.
    Minä sain ensimmäisen hyväksytyn tulokseni rally-tokosta alokasluokassa ja pisteitä 94/100! Emäntä oli ikionnellinen, kun kaikki sujui kerrankin siten kuin harjoituksissakin.

Minä olin jälleen luokan viimeinen koira. Varmaan halusivat säästää parhaan viimeiseksi. Vaikken pisteissä lopulta paras ollutkaan, niin henkinen voitto oli minun! Minä pidin Emännän jännityksessä kirjaimellisesti lähtöruutuun asti. Minua ei näet kiinnostanut hallin pihalla ja hallissa mikään muu kuin kaiken ympärillä olevan haistelu ja tarkkailu. Emäntä yritti harjoitella muutaman liikkeen kanssani ensin nakilla ja sitten vielä frisbeellä, mutta minua ei kiinnostanut. Ennen lähtökyltille menoa kiemurtelimme muutaman lenkuran, että pääsisimme yhtä aikaa lähtöruutuun. Pisteitä alkaa nimittäin tippua siitä lähtien, jos koira heilahtaa lähtökyltin ohi ilman lähtölupaa. 
    Kun vihdoin nakotimme vierekkäin lähtölupaa odottamassa, Emäntä ajatteli, että päivä on jo ollut menestys, koska Lucy-neiti on saanut tuloksen, joten ei kannata stressata minun höntyilystäni. Mutta kun Emäntä hihkaisi minut ensimmäisen kerran seuraamaan, unohtuikin mielestäni lähes kaikki muu ympäröivä ja mieleni täytti kiihtyvä odotus frisbeeleikistä radan päässä. Seurasin Emäntää reippaasti, istuin paikallani ja menin maahan, kun käskettiin ja käännyin sinne minne Emäntäkin, kun sen aika oli. Ohjeet sain tällä kertaa varmuuden vuoksi reippaalla äänellä, ettei vain yksikään käsky tai kehu jäisi kuulematta, eivätkä ne varmasti jääneet kuulematta keneltäkään yleisössäkään.
    Radan lopuksi sain frisbeeni, joka ensin ilahdutti minua, mutta unohtui sitten äkkiä, kun ympärillä oli paljon muita koiria. Tässä vaiheessa sillä ei enää ollut kuitenkaan väliä. Olin jo saanut radan suoritettua ja ansainnut 96 pistettä! Vain neljä kertaa olin unohtunut yhden pisteen verran omiin ajatuksiini.

Kuten siis huomaatte, niin mäyräkoiran kanssa voi kuin voikin harrastaa rally-tokoa ja saada jopa silloin tällöin tuloksiakin! M.O.T.

Kotona saatiin juhlan kunniaksi ruoka nakkipaloilla höystettynä.

Ruuan jälkeen käytiin (no ensin tietenkin ulkona, mutta sen jälkeen) saunassa, koska mikäpä olisi ihanampaa pitkän päivän jälkeen kuin ottaa kunnon löylyt! Olihan rankkaa värjötellä koko päivä kylmässä autossa ja totella radalla yli minuutin ilman nakin nakkia.

 Saunan jälkeen me saatiin possunsaparot ja Mestarit söivät kakkua. Että ei lopulta yhtään hassumpi päivä!

Näin tärkeää merkkipaalua on hyvä juhlia kakun kera!