sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Viime vuoden viimeiset vaiheet

Iloisen reipasta uutukaista vuotta!


Tämmöinen räiskyvä kuva yritettiin jo eilen laittaa teille toivotuksineen, mutta päistä loppui järki, kuinka sen olisi saanut puhelimella lisättyä, kun oltiin taas vähän reissun päällä ja laitekanta oli laskettu minimiin. Mutta tässäpä se nyt on hieman jälkijunassa.

Minä en oikein pidä autossa matkustamisesta ja varsinkin kuusi tuntia autossa matkustamista on aika kova kohtalo.


Minä taas en pidä takapenkillä matkustamisesta. Minä haluaisin mieluiten istua etupenkillä Paremman Mestarin sylissä ja tähystellä.


Perillä oli kuitenkin ihan mukavaa. Käytiin uudenvuodenaattona kauniissa ilmassa lenkkeilemässä. Illalla Mestarit kylläkin lähtivät rientoihin ilman meitä ja me jäimme ihmissukulaisten hoitoon. Minä hyppäsin välillä ovella tarkistamassa, että joko Mestareita kuuluisi takaisin.


Minä käperryin sohvalle syliin ja nukuin siinä koko illan. Kun Mestareita ei vielä nukkumaan käydessäkään kuulunut, minä hyppäsin muitta mutkitta sukulaisten viereen sänkyyn. Sain nukkua vieressä. Mäykkykarisma puree (lähes) aina.

Iltapissalla sinä et kyllä kovin mielelläsi käynyt.

Jos Mestarit ovat jättäneet minut johonkin paikkaan, niin minä en haluaisi poistua sieltä. Entä jos he olisivat tulleet takaisin ja minä en olisikaan ollut paikalla?

Ehkä he olisivat sentään takapihalta osanneet etsiä... Minä taas en ollut moksiskaan. En edes siitä, että oli uudenvuodenyö. Muutama raketti siinä taisi illan aikana poksahtaa, mutta en sitä juuri huomannut.
    Ennen lähtöään Parempi Mestari itseasiassa unohti itsekin, että on uudenvuodenaatto ja päästi minut hetkeksi pihalle irralleen. Hän kutsui minut kyllä pian takaisin luokseen, kun muisti palasi. Yhtään rakettia ei sillä aikaa paukahtanut enkä siis mitään säikähtänyt, joten mitään ei tapahtunut, mutta on meitä kuitenkin yleensä varmuuden vuoksi pidetty kiinni uutenavuotena.

Yöllä Mestaritkin sitten palasivat takaisin ja aamulla minä muistutin, miksei koiranomistajan kannata valvoa pitkin öitä: koira tarvitsee aamupalansa normaaliin aikaan oli ihminen nukkunut sitten kahdeksan tai neljä tuntia!

Parempi Mestari aikoo ilmeisesti dokumentoida meidät karva kerrallaan...
Arvaa kumman käpälät? :)

10 kommenttia:

  1. Hulppeaa tuoreen vuoden jatkoa teille! Minäkään en oikein enää nykyisin tykkää autossa aikaani viettää, vaikka metrossa ja raitiovaunussa maltan ihan hyvin matkustaa. Vielä vuosi sitten maltoin olla autossakin rauhallisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei tuollaisilla suuren maailman liikennevälineillä olla tietenkään matkusteltu, joten ei voi tietää kuinka suhtauduttaisiin, mutta auto hurisee ja pörisee niin, ettei ole ihmekään, jos sinäkään et pidä siitä. Paluumatkalla jouduttiin käyttämään tuulilasinpyyhkijöitä ja siinä meni yli. Ronille tuli niin kova paniikki, että piti pysähtyä vähän jaloittelemaan!

      Poista
  2. Mahtisupeeta uutukaista vuatta, kuamat! Ööö... käpsäarvaotukseen me vastataan, että kauniimman sukupualen somat tassut. Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan oikein! Kymmenen pistettä! Lucy-neidin karvaiset käpäläthän ne siinä. ;)

      Poista
  3. Lucy-neidin tassuilta ne minunkin mielestäni näyttävät! Oikein hyvää alkanutta vuotta teille!
    Minua ei ole vielä juuri hoitoon jätetty. Mummin luona olen joskus ollut hetken ja se kuulemma kuluu melkein koko ajan ovella ihmisiä odottamassa. Ennemmin olen yksin kotona. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin oikein myöskin! Pisteet tarkkasilmäisyydestä!
      Se on hyvä, jos viihdyt hyvin yksin kotona. Ja ilmeisesti jopa paremmin kuin jossain hoitopaikassa! :)

      Poista
  4. Jätän arvaamatta tassukysymksen kun näin jo oikean vastauksen, söpöt on käpsät :) Hyvää loppuvuotta teille sinne !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavia suunnitelmia meillä jo on tälle vuodelle, jos vain toivottavasti pääsevät toteutumaan. :)

      Poista
  5. Naeselliset tassut näkkyy olovan minunnii mielestä :)
    En sitä minäkkää kaaheesti rakasta sitä aatokyytijä vaekka mielellänj oon lähössä ensin. Liikoo hurissoo. Varsinnii ku on meleko vanaha tuo meejjän mänöpelj.
    Oekeen ilosta vuuen alakuva teelle! Ilosestihan tuo on näköjjään alakannahhii ku ootta reessussa ollu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tyttötassuista on kyse! :)
      Autossa ei oikeastaan ole muuta hyvää, kuin että sillä pääsee kaikkiin kivoihin paikkoihin. Kun matkan vaivat kärsii, niin sitten perillä odottaa yleensä jotain mukavaa.

      Poista