torstai 27. huhtikuuta 2017

Kökkäreasiantuntija ja lenkkeilyn uhri

 Kökkeröasiantuntija Neiti L. palveluksessanne! Millaisestahan kökkeröongelmasta teillä oli noussut huoli?


Ahaa. Koirapuiston laitamille nousseita kökkäreitä. Katsotaanpas.


Avataanpa hieman tämän kökkösen pintaa, niin päästään kiinni sen sisällä muhivaan aromiin. Minähän olen siis aina valmiina antamaan viranomaisapua mitä tulee erimuotoisiin ja -kokoisiin salaperäisestä maasta nousseisiin kökköihin. Käsittääkseni kyseessä on jonkinlainen maanalainen salaliitto, jossa jokin toistaiseksi tunnistamaton voima nostaa maasta multakökkäreitä ja usein niiden keskellä saattaa olla pieni onkalomainen kolo. Olen kerännyt dataa neljän vuoden ajan ja tunnen olevani lähellä läpimurtoa, mutta mielelläni kartoitan vielä uusia tapauksia, vaikka kaava tuntuisikin olevan useimmiten sama.


Kökkäretutkimusteni ohessa olen suorittanut myös toista virkaani eli lukukoiruutta. Lukukoiruus on minulle todellinen kutsumusammatti. Otan lukijan vastaan iloisesti häntääni heiluttaen ja sitten käperryn viltilleni nauttimaan hauskoista ja jännittävistä tarinoista. Joskus saan vähän rapsutuksiakin.


Minulle ei ole käynyt ihan yhtä hyvin. Emäntä on päättänyt uhmata luonnonlakeja ja aloittanut sittenkin juoksuharrastuksen. Eihän siinä mitään. Sen kun hullu hölkkää, mutta miksi minut on täytynyt valita tämän harrastuksen uhriksi tai niin kuin Emäntä asian ilmaisee "juoksukaveriksi"?

Oikeaoppinen lenkkihän etenee näin: Mene ulos ovesta. Haistele. Merkkaa lähimmän puskan juurelle. Haistele lisää. Kävele pihan toiseen reunaan. Mittaa lämpötila, tuulen suunta, ilmankosteus ja etenkin maan kosteus. Pohdiskele, mihin suuntaan tekisi mieli tällä kertaa kipitellä. Kävele vähän matkaa. Muuta mieltäsi. Kävele toiseen suuntaan. Merkkaa. Jatka sattumanvaraisesti ojan pohjaa pitkin. Kuuntele. Haistele. Ajaudu pikkuhiljaa metsän reunaan. Poikkea metsän puolelle. Palaa takaisin tielle ja jatka matkaa. Havainnoi ympäristöäsi ja kävele rauhallisesti pysähdellen nelisen kilometriä n. 1,5-2 tunnin aikana.

Emäntä on sen sijaan yrittänyt lanseerata aivan hullua lenkkijärjestystä: Mene ulos ovesta. Tee tarpeesi pihapuskaan. Hölkkää suoraan yhtä kyytiä 40 minuuttia ja palaa kotiin. 
Missä on nuuskuttelu? Missä kuulumisten vaihtaminen?
Eilen heittäydyin mahalleni maahan, josta seurasi, että Emäntä otti minut syliinsä ja juoksi mäyräkoira sylissään. (Kevyesti sadatellen...) Paluumatkalla sain kiinnostavan hajun metsästä ja sitten yhtäkkiä jaksoinkin juosta. Juoksemisella täytyy olla jokin syy! Pelkästään Emännän perässä hölköttely ei ole minusta tarpeeksi kiinnostavaa puuhaa.

Nyt ymmärrän Lucy-neidin lenkillä hidastelun nerokkuuden. Häntä ei koskaan pakotettaisi juoksulenkille!

6 kommenttia:

  1. Roni, ehkä meidän varovaisesti kuiskaamalla on myönnettävä, että nartut ovat ovelampia ihmisten kanssa kuin me äijäkoirat. Lucy on tosi fiksu likka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan varovasti itsekseen voi niin todeta, mutta suoraan ei myönnetä mitään! ;)

      Poista
  2. Kökkärekasojen tutkimus kuulostaa kyl hyvinkin kiahtovalta, Neiti L, mekin tutkitaan ja varsinkin kaivellaan. Mut gaumeeta, Roni, susta on tehty lenkkeilykamu, toivottavasti äippäs tulee pian järkiinsä ja hölkyttelee ihan vaan ittekseen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että teillä on siellä kökkärelaboratorion haarakonttori toiminnassa!
      Roni on aika luottavainen, että edellinen maassamakaamismielenilmaus laittoi Emännän pohtimaan hölkän mielekkyyttä. :)

      Poista
  3. aika mystisen näköisiä kökkäreitä, myyrätkö siellä möyhii ?
    Täälläkin käydään juoksulenkillä, joskus Nero mukana lyhyemmillä lenkeillä. Me joudutaan kyllä pysähtymään aika usein kun Nero aistii hyvän tuuoksun puskassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Tämä myyräteoria täytyykin ottaa heti testaukseen!
      No jos Nerokin saa pysähdellä, niin kyllä Ronillakin on oltava oikeus pysähtelyyn eli itsekseen omia aikojaan koko matkan kuuhailuun. ;)

      Poista