maanantai 1. toukokuuta 2017

Nenälle hommia

Perjantai-iltana auton nokka kääntyi taas kohti Roosa-tädin ja Ninnin tiluksia. Vietettiin mukava ilta heidän kanssaan ja käytiin ihanalla iltalenkillä laumana läheisillä pelloilla ilta-auringon kullatessa maisemaa.


Ninni ja Roosa-täti lähtivät sitten ihmisineen mökille yöksi ja me jäätiin Emännän kanssa taloon yöksi. En oikein pitänyt ratkaisusta, vaan yritin karata mukaan mökille, koska se on yksi lempparipaikoistani! Makasin pihalla mahallani enkä totellut, vaan talon isäntä joutui kantamaan minut takaisin sisään.

Seuraavana aamuna Emäntäkin hylkäsi meidät. Hän lähti kuulemma "jälkitalkoisiin". Varustuksesta päättelin, että kivoja asioita olisi luvassa, mutta mukaan en päässyt. Otin hyllyn päältä kostoksi neulerannekkeen ja vein sen Emännän tyynylle. Ninnin ja Roosa-tädin emäntä tuli onneksi pian hakemaan meidät ja vei meidät mukana mökille. Riehuimme Ninnin kanssa k-o-k-o  p-ä-i-v-ä-n!

Emäntä oli jälkiä tehdessään nähnyt kangasvuokkoja monen vuoden jälkeen.
 Kun Emäntä tuli mökille, me kaikki neljä tiedettiin, millä asioilla sitä oli liikuttu! Veren ja metsän haju oli ilmeinen. Saunan jälkeen Emäntä otti minut mukaan ja me kävelimme yöksi talolle. Meillä oli kuulemma niin aikainen herätys, ettei muita kannattanut herättää vielä siihen aikaan.


Ja kuinka aikainen se herätys olikaan! En olisi millään jaksanut herätä ja nousta ylös siihen aikaan, vaikka yleensä minä olen ensimmäisenä jalkeilla ja odottamassa, että jotain tapahtuisi.

Aamu valkeni myös kirjaimellisesti hyvin valkoisena, kun koko illan oli satanut lunta ja se oli jäänyt maahan. Emäntä paljasti jo, että mejä-kokeisiinhan tässä oltiin menossa, mutta tällä kertaa eniten jännittävä asia oli se, toteutuisiko koko koe, kun maassa on lunta! Jäljet oli onneksi tehty sääntöjen mukaan lumettomaan maahan, mutta sanoivatko säännöt jotain hangen alta jäljestämisestä?

Pikkuhiljaa lumi kuitenkin suli pois eikä sitä metsän uumeniin kovin paljoa ollut lopulta satanutkaan. Koe järjestettiin. Laukauksensietotestissä tärisin kauttaaltani jännityksestä ja ehkä hieman innostakin, mutta itse ampuminen sai minussa aikaiseksi vain pienen nytkähdyksen, kuten yleensäkin.

Jouduin odottamaan tunteja, ennen kuin pääsin itse asiaan. Välillä nukahdin autoon hetkeksi, mutta aina kun Emäntä siirsi autoa jonnekin, heräsin ja jälkipanta kaulassani muistutti, että kohta mennään. Kun lopulta pääsin ulos autosta, kiskoin joka suuntaan ja vikisin. Tuntui, että jouduimme odottamaan paikallamme vieläkin ikuisuuden.

Sitten tuomari-ihminen ja opas-ihminen saapuivat ja lähdimme kävelemään jäljelle. Tiedän jo nämä kuviot, koska tämä oli neljäs kokeeni ja rentouduin, kun astuimme tieltä metsään.

Emäntä osoitti minulle alkumakauksen, sanoi taikasanan "Jälki!" ja piteli minua lyhyessä narussa makauksen edessä. Nuuskin makausta, koska en päässyt vielä eteenpäin. Näin tehtiin viimeeksi harjoituksissakin. Etenemään pääsi vasta, kun alkumakaus oli tutkittu. En yleensä ole jaksanut jäädä siihen kuppailemaan, mutta Emännän mukaan se on jotenkin tärkeää joidenkin pisteiden takia.

Emäntä kuljetti minua lyhyessä narussa vielä jonkin matkaa, kunnes pääsin rauhassa työskentelemään. Emäntä töppösteli rauhassa perässäni, enkä minäkään viitsinyt enää riuhtoa liinassa, kuten joskus aiemmin. Toki välillä otin vähän spurttia, mutta Emäntä ei innostunut yhtään laukalle. 

Pian oltiinkin jo ensimmäisellä kulmalla ja pysähdyin hetkeksi tutkimaan sitä. Joskus harjoituksissa Emäntä on tehnyt niinkin, ettei ole päästänyt minua makauksen ohi, jos en ole nuuskinut sitä, niin nuuskin hänelle malliksi kaikki makaukset tällä kertaa. Oli siitä se hyöty, ettei tarvinnut hapuilla suuntaa, kun rauhallisesti nuuskiessa kulman suunnan huomasi heti, ja siitä vain seuraavalle osuudelle.

Yksi vähän jännempi tilanne oli jäljen loppupäässä, ehkä 50 metriä ennen kaatoa, kun jälki meni yli metsäautotiestä, jolla joku oli (kai) liikkunut. Tarkistin ensin tietä toiseen suuntaan, sitten toiseen suuntaan. Mentiin aika pitkällekin tietä pitkin, kunnes huomasin, ettei jälki ehkä jatkukaan tänne. Yritin hakea jälkeä oikealta, mutta maasto oli niin hankalaa, että jäin kiinni ja palasin takaisin tielle. Emäntä keräsi vähän paineita, mutta yritin sanoa hänelle, että älä hätäile, kyllä se jälki vielä löytyy! Palasin metsään uudestaan ja tällä kertaa pääsin etenemään. Jälkikin löytyi ja jatkoimme matkaa. Ja siinähän kaato sitten olikin!

Kun homma oli hoidettu, tuli mukavan rento olo. Vesikin maistui ja loppupäivän torkuin autossa ihan tyytyväisenä. En enää yrittänyt karkuun jokaisella ovenavauksella.

Tuomari-ihminenkin oli ollut tyytyväinen suoritukseeni. Sain kuulemma 48 pistettä eli vain kaksi pistettä vajaan täysistä pisteistä. Se oli varmaan sen metsätiellä harhailun hinta. Tulos oli AVO1 ja koska kyseessä oli toinen ykkönen, siirryin kuulemma voittajaluokkaan. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan, mutta ainakin se kuulostaa hyvältä.

Ota jo se kuva, että pääsen takkatulen lämpöön köllöttelemään. On tässä jo tehty töitä yhdeksi päiväksi...


Vappupäivää on sitten vietetty rennosti kotosalla, kuten Lucy-neiti tässä esittelee:


10 kommenttia:

  1. Roni, olipa mahtisuoritus! Onnee hirmeesti ja äipälles kans. Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jäljestäminen on parasta, mitä koira voi nenällään tehdä! Ainakin meidän mielestä. :)

      Poista
  2. Olipas sinulla Roni upea koepäivä! Onnittelut hienosta suorituksesta! Toivottavasti sinäkin osasit ottaa eilen yhtä rennosti kuin Lucy-neitikin. Tuo on aivan mahtava asento nukkua. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä uni maittoi Roni-pojallekin!

      Poista
  3. Rutkasti onne Roni! Olet mahtimäykky. Minulla on tuo rentoilu yhtä hyvin hansk...tassussa kuin Lucylla;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Rentoutuminen on yksi hyödyllisimmistä taidoista elämässä. ;) Pysyy ressi loitolla.

      Poista
  4. Onnea melkein täydellisestä tuloksesta ! :)
    Aurinkoista viikon jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Aurinkoa on saatu ainakin tänään.

      Poista
  5. Mahtavaa, te vietätte kyllä niin oikeeta koiran elämää, että täällä yhden mäyrisherran kuono alkaa väpättää kateudesta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vain mahdollista, niin verijälkeä kannattaa joskus kokeilla! Siinä saattaa yllättävästi sielu syttyä! :)

      Poista