maanantai 8. toukokuuta 2017

Yhden epäonni on toisen onni

Keskiviikkoilta. Kolme päivää mejäkokeeseen. Lucy-neiti alkaa ontua takajalkaansa. Emäntä syynää ja tutkii. Lucy-neiti ontuu. Emäntä kantaa hänet kotiin ja pihalla Lucy-neiti ottaa juoksuspurtin. Iltapissalla taas ontumista. Seuraavana aamuna ontumista. 

Emäntä kiristelee hampaitaan ja haluaisi raivota jollekin, vaikkei tämä kenenkään vika ole. Kymmenen kuukautta on paranneltu Lucy-neidin selkää. Puoli vuotta on jo lenkkeilty normaalisti. On käyty laserhoidoissa ja fysioterapiassa. Uimassa. Emäntä on hieronut Lucy-neitiä itse ja toivonut ja odottanut Lucy-neidin ensimmäistä VOI-luokan jälkikoetta. Lucy-neiti on ollut pirteä ja iloinen. Häntäkin jo normaalissa asennossa eikä enää koipien välissä, mutta kolme päivää ennen mejäkoetta Lucy-neiti ontuu toista takajalkaansa. Ei koko ajan, mutta joka ulkoilukerralla muutaman kerran.

Tärkein ohjenuora on aina koiran terveys etusijalla. Muut haaveet toisena. Emäntä soittaa lopulta lyhyen, mutta sitäkin raskaamman puhelun.
"Siitä viikonlopun mejäkokeesta... Voisinko mitenkään vaihtaa toiseen VOI-luokan koiraan, kun tämä, joka on ilmoitettu, ei ole ihan kunnossa?"

Tilannetta paikkaamaan tulen siis minä, Roni "varakoira" S. Jäljen Jättiläinen. Viikkoa aiemmin VOI-luokkaan noussut noviisi.


Jälkientekopäivä on aina yhtä tylsä. Odotellessa tutustun sentään Enniin ja Juliaan, jotka ovat äiti ja tytär. Pitkäkarvaisia mäyräkoiria. Juliaa yritän vähän liehitellä leikkimään kanssani, ja hän ensin vähän lämpeneekin minulle, mutta näyttää sitten suloista hammasrivistöään. Enni-mamma ei kai pidä siitä, että yritän pelehtiä hänen tyttärensä kanssa, kun hänkin yrittää antaa minulle suoraan hammasta. No minä olen tottunut lukemaan narttujen mielen liikkeitä ja olen ketterä poika väistämään.

Eikö se jälki ole ikinä valmis! Täytyykö meidän todella odottaa seuraavaan päivään asti!
Illalla majapaikassamme saan sentään leikkiseurakseni Diivan. Aivan ihanan, suunnilleen ikäiseni mäykkyneidin. Olen aivan myyty!




Metsästysmajalla on oikea mäykkyleiritunnelma, kun minun ja Diivan lisäksi sinne majoittuvat Enni, Julia, Sissi (tuttu tätikoira jo viime vuodelta) ja Kalevi-herra. Kalevin kanssa vähän mittailemme toisiamme hihnoissa. Käymme nuuskaisemassa ja heilutamme häntäämme, mutta kummankin olemus viestittää, että jos sinä aloitat, niin täältä pesee myös. Mitään draamaa ei synny, koska olemme järkeviä herraskoiria. Kuka nyt koetta edeltävänä päivänä haluaisi laittaa rähinäksi?

Emäntää naurattaa, kun metsästysmajan piha on kuin Kultaisesta kompassista: jokaisen ihmisen rinnalla kulkee hihnassa mäyräkoira-daimoni, minne ikinä kukin on matkalla.

Vihdoin koittaa koepäivä! Herään samalla hetkellä, kun Emäntä liikahtaa vuoteessaan. Olen valmis samantien aamulla kello kuusi, mutta joudun odottamaan vielä puolille päivin, että pääsen metsään.

Emäntä hoi! Vainuan, että tuolla jossain on sorkka hädässä! Meidän täytyy pelastaa se!

Lo-pul-ta pääsen ulos autosta hiekkakuopalla jäljestysvarusteissani. Ihmiset kuppailevat ja käyn jo hyppäämässä tuomari-setääkin vasten, että mikä tässä kestää. Mennään jo!

Ja sitten me menemme. Veri tuoksuu sieraimiini ja haistelen sitä antaumuksella alkumakauksesta. "Jälki!" Emäntä sanoo ja pitelee minua vielä hetken alkumakauksen päällä. Kuljemme hitaasti jälkeä eteenpäin, kunnes varsinainen työ alkaa. Liina kireälle ja eteenpäin! Maasto on helppoa ja tunnen verijäljen vetävän minua eteenpäin kuin lumous tai viehe. 

Ensimmäisen kerran havahdun, kun verijälki yhtäkkiä katkeaa. Teen pienen rengastuksen ja löydän ihmisjalkojen jäljen, joka on kulkenut koko ajan veren alla. Käännyn kulmalta ja verijälki jatkuu taas edessäni. 

Teen välillä pienen pieniä sivu tarkistuksia, mutta pääasiassa liidän eteenpäin jälkeä myöten. Matkalla on vielä kaksi kulmaa, ja viimeisellä osuudella on yksi makaus, jota tutkailen hetken, koska minulle tulee ohimennen pieni black out, että mihin suuntaan täytyy jatkaa. Löydän jäljen kuitenkin taas ja sen päästä kaadon eli sorkan.

Tuomari väittää, että matkalla on ollut kolme muutakin makausta. Kuononi kävi niiden kohdalla alhaalla, mutta täytyisi kuulemma malttaa pysähtyä. Pysähtyä, kun jälki vetää nenää ja koiraa eteenpäin kuin vinssi! Perässä seuranneet toteavat myös, että oli reipasvauhtinen jäljestys. Emäntä kysyy arasti, kuinka kauan jäljellä kului. Hän on mielestään jarruttanut minua, minkä pystyi, eikä olisi osannut liikkua yhtään hitaammin.

Ikuisuudelta tuntunut aika on 21 minuuttia. Sallittu aika on 45 minuuttia, ihanneaika ehkä jossain puolen tunnin hujakoilla. Emäntää hävettää, että on taas juoksutettu ihmisiä, mutta tuomari lohduttaa, että tähän helppokulkuiseen kangasmaastoon vauhti on ollut ihan sopiva.

Loppupäivän lepäilemme ja odottelemme tuloksia. Saan tuloksen VOI1 ja 43 pistettä. Olen yksi kolmesta VOI1-tuloksen saaneista. Samoissa pisteissä kokeneen Bootsy-herran kanssa. Sissi-neiti pyyhkii meillä jätkillä pöytää: hän uusii viimevuotisen kerhonmestaruutensa, saa 49 pistettä ja valioituu Suomen jälkivalioksi. Hän on ehdottomasti palkintonsa ansainnut!



Emännän mielestä olen toiminut oikein hyvin varakoirana ja tuomari kehottaa harjoittelemaan makausten merkkausta. "Täydellinen suoritus ei ole kaukana", hän kirjoittaa arvosteluun.
Toivottavasti edessämme on vielä uusia mejä-kokeita. Myös Lucy-neidille...

10 kommenttia:

  1. Vai pyyhki Sissi-neiti jätkillä pöytää! Pöyristyttävää, jos ei niin kauheesti naurattas, voi voi, mutta ensi kerralla sitten, Roni-kuoma, pääset täydelliseen suoritukseen. Joo. Toivottavasti Lucy-neidin somat sääret ovat jo tervehtyneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mejässä jos missä toteutuu tasa-arvo. Sukupuoli ei määrittele, kuinka hyvä jäljestäjä on. :) Mutta olisihan hauskaa olla kerhon mestari jonakin vuonna. ;) Lucy-neiti on jo parempi eikä onnu enää.

      Poista
  2. Hurjasti onnea hienosta suorituksesta Roni! Toivottavasti Lucy-neidillä on kaikki hyvin eikä ontumiset jatku. Meillä on tämän viikon torstaina silmä- ja polvitarkastus. Palvelijatar jännittää mitä elli minusta sanoo. Ei minulla mitään oireita ole, mennään vain kasvattajan mukana, kun hän vie sinne pari narttuaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sinulla on kaikki tarkastuksessa kunnossa! Lucy-neiti alkaa olla oma itsensä. Varovasti on kuitenkin vielä lenkkeilty.

      Poista
  3. Onneksi olkoon hienosta tuloksesta! Ja pikaista toipumista Lucylle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lucy-neiti ei ole enää ontunut, että toivottavasti kyseessä oli vain liioiteltu varotoimenpide. Metsään ei kuitenkaan voi mennä kuin varmasti terveen koiran kanssa.

      Poista
  4. Onnea Roni, Jäljen Jättiläinen, sanan varsinaisessa merkityksessä! :) Hieno suoritus ekakertalaisella VOIttajaluokassa. Oliko teillä Lucyn kanssa joku salainen suunnitelma, kun varakoirana pääsit noin "yllättämään" ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kertaa Lucy-neiti loukkaantui ihan omia aikojaan, vaikka on Ronillakin välillä ollut tassunsa pelissä. ;) Onneksi meitä on kaksi yhtä hyvää, niin voimme paikkailla toinen toisiamme. :)

      Poista
  5. Hienoa Roni! Kuullostaa hyvältä jäljestystulokselta, vaikkei täällä päässä noista mitään ymmärretäkään. Ehkäpä Lucy-neitiä ei vaan huvittanut lähteä tällä kertaa jäljelle, ja siksi ontui jalkaa ;) Oikeesti - toivottavasti Lucyn jalka ja selkä ovat kunnossa?!
    Ihana video, mainiot Roni ja Diiva! Melkoista menoa, mattojen kuuluukin mennä läjään moisessa vauhdissa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni oli siinä, ettei Lucy-neiti tiennyt, mitä kivaa hänelle oli suunniteltu, koska jäljestämään hän lähtisi, vaikka jalat olisi kuinka kipeät! Nyt on kuitenkin jo nähtävästi parempi vointi. Ainakin vinkulelu sai tänään kyytiä! :)

      Poista