perjantai 1. syyskuuta 2017

Jee jee 3 wee!

 Huomaattekos jotain erilaista kuin ennen?


 Aivan oikein! Meitsi täytti tänään kolme vuotta ja oon TODELLA paljon aikuisempi ja kypsempi kuin eilen 2-vuotiaana pojankloppina.

Synttäripäivä on ollu ihan paras! Aamuruuan päällä oli puolikas kinkkusiivu (puolikas siksi, että annoin Emännän laittaa toisen puolen Lucy-neidin kuppiin). Aamulenkillä kuljettiin samaa kivaa reittiä kuin joka ikinen aamu ja päivän sain viettää parhaan ystäväni ja lajitoverini Lucy-neidin kanssa. Mestari antoi meille lähtiessään jauhelihakongit.


Kun Emäntä tuli töistä, oli huippukivaa, no jo pelkästään siksi, että hän tuli töistä, mutta myös siksi, että harjoiteltiin linnun noutoa. Pikku hiljaa olen alkanut kantaa lintua lähemmäs ja lähemmäs Emäntää. Voi olla, että joku päivä luovutan sen vielä hänelle käteen asti, kuten frisbeen!

Sain myös uuden kaverin, kun koirapuistoon tuli sellainen 7-kuinen suomenlapinkoiratyttö Rita. Tosin Lucy-neiti yritti ensin paloitella hänet, kun me oltiin juuri saatu leikkiä jäniksenkäpälillä ja Lucy-neiti kai pelkäsi, että Rita vie hänen jäniksenkäpälänsä, vaikka Emäntä oli korjannut ne jo talteen. 

En minä häntä yrittänyt paloitella... Vähän vain puolustin aluettani.

Sinä juoksit villisti urahdellen hänen perässään ja sait hänestä ainakin kaksi suullista karvaa irti!

Ja olisin saanut paljon muutakin irti, jossei Emäntä olisi kahlinnut minua hihnaan...

Vasta sen jälkeen Rita uskalsi kuljeskella rauhassa koirapuistossa minun perässäni. Minä en ensin kiinnittänyt häneen juuri huomiota, kun yritin etsiä frisbeetä tai lintua tai jotain kiinnostavaa leikkikalua, mutta kyllä minä vähän lopuksi osoitin kiinnostustani hänelle.

Tällaista olen aina toivonut!
Synttärilahjaksi sain raa'an hirvenluun. (Lucy-neiti sai myös.) Siitä riitti iloa kokonaiseksi 10 minuutiksi.

Iltalenkillä käytiin ottamassa viralliset synttäripotretit. Kokeiltiin vähän tämmöistä raffimpaa kuvausympäristöä tällä kertaa. (Emäntä valitti, että käveltiin niin hitaasti, että kerkesi hämärtyä liikaa ennen kuin päästiin kuvauspaikalle, mutta ehkä niistä keskeltä vielä hahmottaa mäyräkoiran.)





12 kommenttia:

  1. Hirmusesti onnee sulle, kuoma! 3 on kiva luku. Joo. Vallan upeita muatokuvia teijän äippä on teistä ottannu. Komee ja kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kaverit! :) Emäntä sanoo, ettei joskus uskonut, että tulis tämäkin päivä, kun minä olen rauhallinen, aikuinen koira, mutta niin vain näyttää ikä tuovan järkeä minunkin päähäni. :D

      Poista
  2. Onnea ja makeata elämää kolmivuotiaalle upealle urokselle! Roni sinä olet KINGI!.
    Synttärikuvathan ovat kaikki hienoja. Mutta eihän teistä huonoja kuvia pystyisi ottamaankaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaveri hyvä! :) Me ollaan aika hyvin ehdollistuttu kameralle, koska sen edessä kököttämisestä saa herkkuja. ;)

      Poista
  3. Selevästihhii oot aekustunna tuoho eelliseen postaakseen verrattuna :)
    Hirveesti onnee! Ja kuvat on tuas tosj hienoja. Teellä sitä osataan posseerata ja kuvata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kamu! :) Ahkeralla herkkutreenillä ollaan opittu, että kameran edessä paikallaan olo on palkitsevaa. :D

      Poista
  4. Onnentoivotukset koko meidän laumalta! Kuten kaikki tiedämme, vanhetessaan mäyräkoira vain paranee, huomaahan sen jo noista poseerauksista :).

    VastaaPoista
  5. Onnea Roni! Kyllä on hienot potretit otettu sinusta ja Lucy-neitikin sentään pääsi pariin kuvaan mukaan. Minä olen kanssasi samaa mieltä, että kannattaa antaa noiden tyttöjen vähän ensin kulkea perässä ennen kuin kiinnittää heihin huomiota. Sellainen antaa paremman kuvan itsestä, kuin jos heti olisi mukana kaikissa jutuissa mitä tytöt esittää. Hienot lahjat sait myös! Kyllä synttärisankarin aina kelpaa! t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joskus olen sen virheen tehnyt, että olen mennyt ensin aukomaan päätäni tytöille ja saanut ne loukkaantumaan itselleni, että fiksumpaa on esittää vähän vaikeasti tavoiteltavaa ja saada tyttö kiinnostumaan minusta. ;)

      Poista
  6. Myöhästyneet onnentoivotukset, Roni! Kolme vuotta. perässä tuut, mutta kiinni et saa ;)
    Äippä oli aivan myyty kun näki tuon ekan kuvan, tuo sun katseesi - aah, ihana! Muutkin kuvat on upeita. Syntymäpäivät on kivoja, ainakin jos kotiväki muistaa ne, meillä ei aina oo muistetttu, ainakaan ajallaan. Sä oot sentäs harjotellut linnunnoutoa ja päässyt koirapuistoileen ja tutustunut vieläpä uuteen tytteliin. Mukavaa viikonloppua!
    -Elli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Elli! :) Meidän Emäntä on sentään muistanut meidän synttärit, mutta lahjoja ja herkkukakkuja on harvoin tarjolla.
      Mukavaa syksyä sinulle ja kotiväellesi! :)

      Poista