Kyllä minä taas niin mieleni pahoitin, kun ei päästetty ovelle haukkumaan! Rapusta kuului ties mitä kilinää ja kolinaa, mutta Emäntä vain topakkana seisoi eteisessä kuin tammi eikä laskenut ohitseen oven eteen haukkumaan ja ulisemaan.
Aikaisemminhan on ollut jo näitä käskyjä "Lucy, hiljaa", "Anna olla, Lucy.", "Ei hauku!" ja nyt tämä uusi konsti, että Emäntä tulee vain eteen seisomaan hiljaa ja ottaa joka haukahduksella askeleen eteenpäin, niin ettei meidän Mustan alamaisen kanssa auta kuin siirtyä syrjään monesti aivan eteisen toiseen päähän asti. Eihän sieltä kaukaa oikein edes kuule, että mitä käytävässä tapahtuu ja menee jotenkin maku koko haukkumisesta. Joskus ei enää jaksa sängystä tai sohvalta mukavasta asennosta edes rynnätä ovelle, kun haukkumisen riemu kuitenkin tyssää tuohon tylsään Emännän tönöttämiseen.
Että kenestä se on sitten taas tämäkin mukavaa? Kyllä ei minun mieleni mukaisesti ainakaan ole tämä asia!
On ihanaa olla itsenäinen mäyräkoira itsenäisessä Suomessa. Voi itse päättää asioistaan, kuten ulkoileeko ja minkä verran ja mihin suuntaan tai millaisella säällä. Ruokakupillakin voi ainakin päättää, syökö vai eikö syö. Saa totella Mestareitansa tai olla tottelematta, ihan kummalta enemmän tuntuu.
Vaikka lenkkipoluilla kaikkea arveluttavaa onkin usein vastassa, saa yleensä kuitenkin turvassa kulkea, ainakin jos isot, vihaiset koirat pysyvät tarhoissaan ja sudet omilla reviireillään. Metsää ja riistajälkiä, joskus iloisena yllätyksenä myös verijälkiä, on kaikkialla ympärillä ja kauniissa luonnossa lepää mäyräkoiran mieli. Ruoka on hyvää ja terveellistä, vaikka sitä turhan niukasti tarjoillaankin. On myös mukava harrastaa erilaisia lajeja, joita on kiitettävästi tarjolla täällä syrjemmässäkin.
Onnea siis 99-vuotias Suomi, maailman paras maa mäyräkoirille!
Virallisen potretin lisäksi voidaan esitellä muutama "behind the scenes"-otos...
Hei katsokaa! Minä olen lipunkantaja!
Sinä jyrsit sen kepin poikki. Anna minä vien sen Emännälle.
Suomi on uusi maailmanmestari HEI!
Päästä irti! Sinä häpäiset sen lipun! Enkä häpäise. Saan minäkin kuulua lippuairueeseen!
Vaihteeksi siis taas virallisempaa rally-tokoa. Ajokeli oli kamala ja Emäntä manasi koko menomatkan, että kaikkeen hullutukseen sitä pitää itsensä mukaan työntääkin. Perillä oltiin kuitenkin yhtenä kappaleena ja hyvissä ajoin, kun oltiin varattu kunnolla aikaa matkaan.
Hallin pihalla ehdittiin vähän katsella paikkoja ja nuuskutella meininkiä. Lunta oli melkoisesti. Onneksi rata oli valoisassa, tilavassa hallissa. Hanki-toko ei ole oikein mäykyn laji.
Kuten yleensäkin koiraharrastuksissa, myös rally-tokossa tylsintä on pitkät odotusajat. Tällä kertaa odoteltiin takit päällä kylmässä autossa. Ei ollut hääviä, vaikka kyllä se toki kuumassa autossa odottamisen aina voittaa. Meillä oli viltit mukana, joista myllättiin penkeille pesät ja sitten vain torkuttiin.
Tuttuun tapaan minä pääsin suorittamaan ensin. Sain hallissa vähän nakkeja, ja harjoiteltiin muutama liike. Koska aamuruokani oli ollut n. 10 koiranruokanappulaa, niin huomiotani ei ollut vaikea pitää nakkeihin kiinnitettynä. Lähtöviivalla Emäntä otti vielä nakkipussista herkun, muttei antanutkaan sitä minulle. Seurasin koko radan tiiviisti häntä, myös katseellani. Yleensä Emäntä antaa nakkipalan viimeistään puolivälissä rataa, mutta nyt me vain jatkoimme ja jatkoimme ja minä ravasin vierellä, istuin, makasin, käännyin (yksi ympyrä tehtiin uudestaan, kun Emännästä näytti, että peppuni käväisi maassa, vaikka ei olisi pitänyt. Minun peppuni on vain sen verran matalalla, että varmuudella sitä ei voi tietää, istuinko vai en. Vain minä ja tuomari tiedetään se ja kumpikaan ei kerro!) ja kun lopulta päästiin maaliin kävi ilmi, ettei Emännällä mitään nakkia ollutkaan kädessä! Minua oli höynäytetty! Kehänauhan ulkopuolella sain sitten kuitenkin kourallisen nakkipaloja, joten tämä huijaus oli helppo antaa anteeksi.
Minä sain ensimmäisen hyväksytyn tulokseni rally-tokosta alokasluokassa ja pisteitä 94/100! Emäntä oli ikionnellinen, kun kaikki sujui kerrankin siten kuin harjoituksissakin.
Minä olin jälleen luokan viimeinen koira. Varmaan halusivat säästää parhaan viimeiseksi. Vaikken pisteissä lopulta paras ollutkaan, niin henkinen voitto oli minun! Minä pidin Emännän jännityksessä kirjaimellisesti lähtöruutuun asti. Minua ei näet kiinnostanut hallin pihalla ja hallissa mikään muu kuin kaiken ympärillä olevan haistelu ja tarkkailu. Emäntä yritti harjoitella muutaman liikkeen kanssani ensin nakilla ja sitten vielä frisbeellä, mutta minua ei kiinnostanut. Ennen lähtökyltille menoa kiemurtelimme muutaman lenkuran, että pääsisimme yhtä aikaa lähtöruutuun. Pisteitä alkaa nimittäin tippua siitä lähtien, jos koira heilahtaa lähtökyltin ohi ilman lähtölupaa. Kun vihdoin nakotimme vierekkäin lähtölupaa odottamassa, Emäntä ajatteli, että päivä on jo ollut menestys, koska Lucy-neiti on saanut tuloksen, joten ei kannata stressata minun höntyilystäni. Mutta kun Emäntä hihkaisi minut ensimmäisen kerran seuraamaan, unohtuikin mielestäni lähes kaikki muu ympäröivä ja mieleni täytti kiihtyvä odotus frisbeeleikistä radan päässä. Seurasin Emäntää reippaasti, istuin paikallani ja menin maahan, kun käskettiin ja käännyin sinne minne Emäntäkin, kun sen aika oli. Ohjeet sain tällä kertaa varmuuden vuoksi reippaalla äänellä, ettei vain yksikään käsky tai kehu jäisi kuulematta, eivätkä ne varmasti jääneet kuulematta keneltäkään yleisössäkään. Radan lopuksi sain frisbeeni, joka ensin ilahdutti minua, mutta unohtui sitten äkkiä, kun ympärillä oli paljon muita koiria. Tässä vaiheessa sillä ei enää ollut kuitenkaan väliä. Olin jo saanut radan suoritettua ja ansainnut 96 pistettä! Vain neljä kertaa olin unohtunut yhden pisteen verran omiin ajatuksiini. Kuten siis huomaatte, niin mäyräkoiran kanssa voi kuin voikin harrastaa rally-tokoa ja saada jopa silloin tällöin tuloksiakin! M.O.T.
Kotona saatiin juhlan kunniaksi ruoka nakkipaloilla höystettynä.
Ruuan jälkeen käytiin (no ensin tietenkin ulkona, mutta sen jälkeen) saunassa, koska mikäpä olisi ihanampaa pitkän päivän jälkeen kuin ottaa kunnon löylyt! Olihan rankkaa värjötellä koko päivä kylmässä autossa ja totella radalla yli minuutin ilman nakin nakkia.
Saunan jälkeen me saatiin possunsaparot ja Mestarit söivät kakkua. Että ei lopulta yhtään hassumpi päivä!
Näin tärkeää merkkipaalua on hyvä juhlia kakun kera!
-Hetkinen hetkinen... Mitäs tämä nyt on? Miksi Emäntä kävelee kotioven ohi? Päiväulkoilu koirapuistossa kera pienen jaloittelulenkin on tehty ja olemme palaamassa kotiin, mutta nyt Emäntä ei menekään ovesta sisään vaan jatkaa sen OHI. Tästä ei ollut sovittu aamupalaverissa mitään!
-Äh... anna olla Lucy-neiti! Eikö ole hauskaa, kun ei tarvitsekaan vielä mennä sisälle, vaan suuntaammekin suoraan kohti jotain uutta, jännittävää seikkailua?
-Minä en pidä siitä, että asioita tehdään eri tavalla kuin yleensä! Minä en astu askeltakaan, ennen kuin saan selityksen sille, mihin olemme muka vielä menossa! Autokaan ei ole tallissa, joten emme voi olla menossa autoilemaan.
-No tämähän on vain aamulenkin suunta. Ehkä Emäntä meni sekaisin kellonajasta.
-Mitä?! Tästäkö taas! Tämän oven edestä? Hälytys! HÄLYYTYS! HAU HAU HAU HAUHAUHAU!
-Mikä hätänä Lucy-neiti?! Mitä? Missä...? Vai onko tämä taas se sinun väärähälytyksesi? Mitä sinulla on tätä kirjastoa vastaan?
-Olkoon vaikka kalmisto, mutta tämä paikka on paha!
Emäntä! Mihin sinä menet! Et kyllä jätä minua tähän kalmiston pihalle vangiksi!
-Siis kirjaston. Minä en ymmärrä, mikä sinua pelottaa tässä paikassa. Eihän täällä ole koskaan tapahtunut mitään. Me on kävelty tästä kaksi vuotta melkein joka aamu, veikkaan, että sinä olet kävellyt tästä jo puolitoista vuotta ennen minun syntymäänikin, eikä koskaan ole tapahtunut mitään, mutta nyt tänä syksynä sinä olet yhtäkkiä alkanut haukkua tässä kohtaa villisti?
-Ai ei MITÄÄN! Etkö muista, kun yhtenä aamuna minä näin tuolla ikkunassa kummituksen!
-Kummituksen?
-Niin! Tuolla sisällä liikkui joku tumma varjo ikkunassa ja se säikäytti minut ja nyt minä pelkään joka kerta näkeväni sen uudestaan!
-Entä jos siellä sisällä oli vain joku ihminen? Kirjastothan ovat kuitenkin sitä varten, että ihmiset käyvät siellä sisällä lainaamassa kirjoja, vähän niin kuin meidän Emäntä nyt?
-Ihminen? Enpä tiedä... Minä uskon, että se oli kummitus.
------------------------
Selvittiin kuitenkin takaisin kotiin näkemättä kummituksia. Emäntä antoi meille välipalaksi koirankeksit. Tai antoi tavallaan. Hän pujotti ne kongeihin.
Mikfi finä laitoit fen kekfin tänne fifälle?
Nyt hei... ota se pois! En minä saa sitä sieltä!
Voi tietysti olla, että Lucy-neidillä on sittenkin yhteyksiä henkimaailmaan... Jollain yliluonnollisilla kyvyillä hän sai taiottua keksinsä ulos lelusta muutamassa minuutissa. Emäntäkin käänsi juuri sillä hetkellä selkänsä, eikä nähnyt, kuinka se tapahtui.
Ruokaa! En lepää, ennen kuin tuo keksi on vatsassani!
Sylvin videosta bongattiin origami-mäyräkoiria ja Emäntä etsi heti netistä ohjeita, kuinka sellaisen voisi tehdä itse. Jostain varhaislapsuudesta peräisin olevasta askartelutarvikevarastosta löytyi vielä origamitaittelupaperiakin!
Sylvi made us do it!
Ei tästä nyt ihan yhtä kaunista tullut, kuin Sylvin videolla esiintyneet paperimäykyt, mutta Emäntä oli hyvin tohkeissaan ja ylpeä itsestään, kun osasi lukea piirrettyjä taitteluohjeita. Tai ainakin sinne päin.
Tätä korttia ei sentään ole itse tehty, mutta eikös ole hieno, kirjottu mäykky kuitenkin!
Minusta näissä molemmissa on kyllä eräs aika oleellinen virhe.
Mikä muka?
Ne eivät ole mustia.
Kun nyt jo tällä hyllyllä ollaan, niin ehkä voitaisiin esitellä meidän koira-alttari kokonaisuudessaan. Toisilla on ilmeisesti palkintohuoneita tai -kaappeja, mutta yksi hylly riittää vielä meille. Oikealla ovat minun näyttelyruusukkeeni ja mejäpalkintoni ja vasemmalla Mustan alamaisen. Me on kerätty vain kaikki söpönväriset ruusukkeet!
Torstaina minä kävin taas fysioterapiassa hierottavana. Tämä oli siis toinen kerta, kun elokuussa fysioterapeutti ehdotti, että ennen talven liukkaita voisin käydä vielä uudestaan. Fyssari on todella mukava nainen, joka löytää selän herkät kohdat.
Ei kauhean hyvin ymmärretä Emännän kanssa tuota fysioterapiaslangia, mutta ilmeisesti hyvää on ainakin se, että lihakset ovat selässä kunnossa, takajalat ovat symmetriset ja etujalat ovat suorassa, joten en ole liian etupainoinen. Selkälinja on myös hyvä. Lihakset olivat kuitenkin "tehneen" tuntuiset, varsinkin vasemmalla puolella, joten selässä lienee edelleen jonkinlainen "toiminallinen häiriö" ja varsinkin vasen takajalka toimii tukijalkana, josta voinemme päätellä, että oikeaa puolta hiukan aristaa. Mitään liikuntarajoituksia ei kuitenkaan langetettu, että voin varmaan jatkaa samalla linjalla, jonka olen saanut itselleni neuvoteltua: lenkkeilen, kun huvittaa ja jos ei huvita, pidän lepopäivän. Jalkoja olisi kuitenkin hyvä venytellä välillä. No sen minä teen joka kerta, kun nousen torkuilta, että se puoli on hoidossa. (Emäntäkin saattaa minua kuulemma joskus venyttää...)
Roosa-täti omii tuota luuta!
Minua ei hierottu, enkä saanut tietää, olenko etu- vai takapainoinen. Jouduin odottamaan autossa kuin mikäkin koira. Onneksi pääsin kuitenkin leikkimään Roosa-tädin ja Ninnin kanssa.
Roosa-tädillä ja Ninnillä oli myös hirvenluita. Ninni oli sen verran reilu, että antoi minunkin pureskella luita. Roosa-täti ei olisi ihan niin kernaasti jakanut omistaan...
Torstai-iltana käytiin vielä rally-toko-treeneissä. Kuvasta ehkä huomaatte, mitä minun "badilängvits" kertoo odottamisesta. Harjoitukset meni oikein mallikkaasti. Minä olen oikein kuuliainen niin kauan, kuin nakkeja on tarjolla. Ehkä pitäisi jättää ne virallisissa kokeissa käynnit sikseen, kun niistä tulee vain paha mieli.
Minun nuuskimisongelmani ratkesi kerrasta. Minun palkkani radan suorittamisesta on nykyisin leikki frisbeellä ja yhtäkkiä rally-toko onkin hauskinta maailmassa ja Emäntä radan kiinnostavin asia. Uusi tapa ei ole täysin ongelmaton, koska frisbee saa minut sen verran kiihdyksiin, että joskus en kykene menemään makuulle kiihkossani ja toisinaan saatan hypähdellä megaloikkia Emäntää kohti ihan vain malttamattomuuttani. Ja virallisessa kokeessa frisbee ei saa olla näkyvillä, joten...
Talvi tuli takaisin! Onneksi. Minä en käynyt melkein viikkoon lenkillä, kun aina tassut kastuivat. Tänään oli mukava lenkkeillä, vaikka lumi vähän tarttuikin turkkiin.
Synkronoidut mäyräkoirat
Käytiin metsäpolulla, vaikka se vähän umpihankilenkki olikin.
Selkälihakset kunnossa, kuten kuvasta näkyy...
No miten te muut sitten muka katsotte esteiden yli, jos haluatte nähdä kauemmas?
Yhden yön lumisaldo
Alkumatkasta siis nautiskeltiin irrallaan olosta ja valokuvaamisesta. Sitten vapauden riemun sotkivat polulle ilmestyneet tuoreen oloiset pienet sorkan jäljet. Musta alamainen taisi ehtiä lyhyen hakulenkin heittää, kunnes tuli pöljä kutsusta Emännän luokse ja antautui kiinni. Minut Emäntä poimi hihnaan suoraan polun vierestä.
Pienen matkaa mentiin hihnoissa, kun Emäntä jo ajatteli vaaran olevan ohi. Hän päästi minut irti, otti muutaman askeleen ja heittäytyi leperrellen viereeni. Olisihan se pitänyt arvata. Kun olin taas hihnassa, tämä tapahtui:
Siihen loppui vapaus ja valokuvaus. Loppumatka mentiin visusti toisiimme kytkettyinä.
Olkoonkin toiminnallinen häiriö selässä, mutta olisin minä silti vähän voinut käydä peuroja ajamassa!
Odotettavissa aamuun asti tiukkaa pidättelyä ja peiton sisään kääriytymistä. Yön alin +5 astetta etelässä. Äkillisen ripulin yllättäessä kannattaa siis ulko-oven sijaan suunnata kaikessa hiljaisuudessa olohuoneen sohvan taakse.
Aamulla hidas ylösnousu ja kohtalaista venyttelyä. Pohjoisen koirat voivat päästä lumiselle aamulenkille, muiden on tyytyminen märkään asfalttiin.
Päivän paras ulkoiluhetki kello 12 ja 14 välillä. Iltaa kohti alenevaa lenkkeilyintoa ja sisällä piileskelyä.
Märkien tassujen varoitus voimassa koko maassa pohjoisinta Suomea lukuunottamatta, jossa kuitenkin liukastuvien tassujen varoitus.
Mäyräkoirasäässä ei ole tapahtumassa muutoksia lähipäivinä, mutta viikonloppuna mieli voi muuttua.
Meteororiittilogi-Ronin jäätiedote: Jäille ei ole asiaa!
(Meidän uutispäivitys lähti vähän kiertoon ja tuli pikkaisen sellainen epäilys, että hoksasivatkohan kaikki, että kyseessä ei ollut oikea uutinen... Että nyt mennään kyllä riskirajoilla, kun tehdään pilaa ehkä vielä vähän pyhemmästä ja puhuttavammasta aiheesta eli säästä, mutta tämäkin on siis vain leikkiä eikä mikään oikea säätiedote! Eläimiä ei vahingoitettu tätä(kään) päivitystä kirjoitettaessa.
Terveisin: hyvinvoivat mäyräkoirat Lucy ja Roni)
