sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Roni mätsäröitsemässä


Kun on tälle lasilaatikolle annettu palstatilaa ennenkin, niin kerrottakoon nyt myös viimeisimmät käänteet. Kalat ei kuitenkaan voi omaa blogia perustaa, kun niillä ei ole raajoja. Eli sehän sitten vallan rupesi vuotamaan vanha akvaario. Nimenomaan vanha, koska Emäntä oli sen vuonna -88 saanut käytettynä. Pienen epätoivon ja muutaman katkeran kyyneleen jälkeen hän otti tabletin kauniiseen käteen ja alkoi googlata altaita. Vaihtoehtonahan olisi ollut antaa periksi ja huuhdella kalat pytystä alas, mutta elämä se on kalojenkin elämä.
    Nyt meillä on sitten 15 litraa suurempi akvaario ja 30 kalaa enemmän. Tämän (vähemmän) käytetyn altaan mukana seurasivat partaimumonni, 5 kardinaalitetraa ja satunnainen joukko platyja. Muuttostressi tosin vei jo hengen muutamalta, mutta jospa loput selviäisivät, eikä tähän asiaan olisi enää kommentoitavaa vähään aikaan, että voidaan keskittyä meihin koiriin.

Koska meidän elämämme se vasta mielenkiintoista on! Tässä olen esimerkiksi lauantai-iltana mökillä valmistautumassa yöunille.


Ihme vahtimista, kun ei itse saa hypätä sänkyyn eikä sängystä pois, mutta sentään saa yöllä nukkua vieressä, niin kuin oikein on.

Tänään minua vietiin taas mätsäreihin. Kuulemma harjoituksen vuoksi ja että pysyy rutiini yllä. Hyvä kai se on. Emäntähän jännittää jonkin verran siinä pöydän vieressä seisomista edelleen ja liikkeet ovat joskus vähän laiskoja ja haluttomia. Paikallaan seisominen häneltä sentään joten kuten jo onnistuu.

Minäkin olen laatikkokoira niin kuin Lucy-neiti! Omaa vuoroa on hyvä odotella täällä kuljetusboksissa köllötellen.


Ja hyvinhän se meni, kun rennosti vain otettiin. Tulin sinisten pienten aikuisten toiseksi!


Hauskinta oli, että Ninni tuli sinisten isojen aikuisten kakkoseksi. Oltiin yhtä hyviä ja meidän emännätkin oli yhtä hyviä. Minulle tämä oli paras mätsärisaavutus ikinä ja Ninnille huonoin. Ninnihän on päässyt kaikissa edellisissä mätsäreissään BIS-kehään asti. No ei hän ollut siitä juuri millänsäkään.

Lucy-neiti ne ovat meidän palkintojamme!
No antakaa minä nyt vähän poseeraan tässä...


Kaikenlaista roipetta tuolla palkintokassissa olikin! Aika paljon kyllä ihmisten tavaroita, mutta nuo sandaalit minä toivottavasti saan pureskeltavaksi jossain vaiheessa. Tai otan. Ruokasäkki jätettiin suoraan Ninnille ja Roosa-tädille, kun minä syön viljatonta ja Lucy-neiti kaloritonta. Hyvät palkinnot kuitenkin!

4 kommenttia:

  1. onnea menestyksestä, eihän teillä kohta mahdu palkinnot kaappiin :)
    Hieno tuo akvaario, pääkallo on aika pelottava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kohta pitää varmaan hankkia palkintokaappi. :D
      Joskus ehkä voisi vaihtaa akvaarion pohjakoristeen. Pääkallo on ollut aika kauan. Uponnut laiva voisi olla myös hauska.

      Poista
  2. Onnittelut hienosta menestyksestä! t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukava välillä saada joku sijoituskin, kun yleensä meitä vain kiitetään osallistumisesta ja kätellään ensimmäisenä pois kehästä. :)

      Poista