perjantai 24. helmikuuta 2017

Viettien viemää eli anti-informaatiota mäyräkoirien vieteistä

Tässä viikolla röyhähti eräällä some-sivuston mäyräkoirapalstalla keskustelu mäyräkoirien kasvatuksesta, jossa eräänä näkökulmana oli huoli siitä, että suuntana kasvatustyössä on joillain tahoilla vietitön "tissinvälikoira". Ottamatta mitenkään kantaa riistavietin olemassa oloon tai olemattomuuteen aloimme miettiä kaikkia muita tärkeitä mäyräkoiran viettejä, jotka ainakin meissä vielä palavat kuumalla roihulla.


Tärkeimpänä mäyräkoiran olemassa olon kannalta tulee ensimmäisenä mieleen ruuankerjäysvietti. Tämä vuosituhansia vanha esi-isiltä peritty selviytymismekanismi on mäyräkoirissa erityisen vahvana. Tähän viettiperheeseen oleellisesti kuuluvat myös jääkaapinovenavauksentunnistamisvietti, juustokuvunavausrapsahduksenkuulemisvietti ja erilaista koostumusta olevien ruoka-aineiden lattialleputoamisäänelle herkistyminen. Voit tarkistaa kahdella tavalla, hengittääkö mäyräkoira: laita peili sen kirsun eteen ja seuraa, huurustuuko peili tai pudota kinkkusiivu lattialle asunnon toisessa päässä.


Ruuanhankkimiseen liittyy myös nakinmetsästysvietti. Mäyräkoirat ovat taitavia metsästämään nakkia erilaisissa ympäristöissä ja tilanteissa. Ne metsästävät nakkia ympäri vuoden yhtä ketterästi taskusta, lattiapinnoilta tai luonnonmateriaalien keskeltä. Toisinaan ihmiset yrittävät hyötyä mäyräkoiran vahvasta nakinmetsästystaipumuksesta ja opettaa mäyräkoiralle temppuja nakinmetsästyksen varjolla. On jopa huhuttu jonkun joskus onnistuneen tässä, mutta toisaalta on saattanut olla myös sattumaa, että mäyräkoiraa on juuri sinä päivänä huvittanut ensin istua, sitten seurata, mennä maahan ja niin edelleen.



Mäyräkoirista ei voi puhua mainitsematta vahvaa lepäilyviettiä! Mäyräkoira hakeutuu mieluiten pehmeisiin ja lämpimiin paikkoihin nukkumaan. Jos synnynnäistä kyljessäkiehnäystaipumusta vahvistaa määrätietoisesti pentuajoista lähtien, saa mäyräkoirasta takuuvarman kainaloisen. Esimerkiksi Lucy-neiti voi helposti nukkua ihmisen vatsaa, kylkeä, selkää tai jalkaa vasten 8-10 tuntia ja epävirallisesti jopa 12 tunnin huikosia on joskus otettu. Näillä irtoaisi jo ykköspalkinto Metsästyskoirien kylkeenkäpertymiskokeessa eli Mekässä. Ronin kestävyys ei ole vielä aivan samalla tasolla, mutta kyllä senkin pisteet jo alempiin palkintosijoihin riittäisivät.



Vartiointivietti toimii mäyräkoirissa pääsääntöisesti hyvin, vaikka sitä yritettäisiin jalostusvalinnoilla karsia tai tukahduttaa pentuajasta lähtien. Todennäköisesti vartiointigeeni on kytkeytynyt niin tiukasti samaan jaksoon luppakorvaisuusgeenin, lyhytjalkaisuusgeenin ja itsepäisyysgeenin kanssa, ettei näistä voi karsia yhtä joutumatta luopumaan myös muista jakson ominaisuuksista. Ja kuka nyt haluaisi pystykorvaista mäyräkoiraa!



Joissain mäyräkoirasuvuissa tavataan suihkunvälttelyviettiä. Se on dominoivasti periytyvä ominaisuus, joka voi myös esiintyä kaikenlaisenkosteudenvälttelyviettinä. Eläinmaailmassa on joitakin vielä ratkaisemattomia mysteerejä kuten, kuinka muuttolinnut löytävät reittinsä, miten kirjekyyhky löytää kotilakkansa ja mistä mäyräkoira tietää peittovuoren alle, sataako ulkona. Maallikko ei voi kuin ihmetellä, kuinka luonto on tämänkin asian järjestänyt.



Otoksemme pienestä koosta johtuen emme uskalla tehdä kovin pitkälle vietyjä analyysejä erinäisistä muista vieteistä, mutta näyttäisi siltä, että esimerkiksi pallonajoviettiä esiintyy jonkin verran joissakin suvuissa eri karvanlaaduissa ja kokoluokissa ja tähän rinnastettavissa on varmaankin frisbeennoutovietti. Ja kun nyt leluista tuli puhetta, niin lelujensuolistusvaisto toimii hyvin useimmilla tuntemillamme mäyräkoirilla.



Kuten tästä epätieteellisestä ja täysin epäluotettavasta selonteosta käy ilmi, on mäyräkoirissa vielä tallella ja toiminnassa lukuisia mäyräkoirille ominaisia ja tärkeitä viettejä, joten ei ole pelkoa, että mäyräkoira ajautuisi pois käyttötarkoituksestaan eli ihmisrotuisten täydellisestä manipuloimisesta. Mäyräkoira on ajava koira: se ajaa jatkuvasti omaa etuaan.

Miksi sinä kierit niin paljon, Lucy-neiti?
Minun täytyy kalibroida mäyräkoira-aistini.

10 kommenttia:

  1. Kyä te taas niin viksusti teitte huamioita MÄYRÄkoirien vieteistä, osaamisesta ja taidoista, ettei paremmasta väliä. Kertakaikkisen tyhjentävä selvitys. Joo.
    Lucy-neidillä on siävä takki ja molemmat posetatte tosi upeesti. Nakkeillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kukapa mäyräkoiran hännän nostaisi, jollei mäyräkoira itse? :D
      Nakkeilemisiin!

      Poista
  2. Tuo viimeinen lause on kyllä
    piste i.n päälle!!! :D

    VastaaPoista
  3. No eepä täävvellisemmin ennee voes kuvata määräkoeriin viettijä ja aestija :D Neon justiisa tuossa. Mahtavata kuomat! Tuo oes hyvä lisä rotumiäritelmiin määräkoeran kohalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Ehkä uusille rodun pariin hakeutuville ihmisille on hyvä jättää jotkut asiat yllätyksiksi... ;)

      Poista
  4. Viisas koirarotu kun osaa ajaa omia etujaan ja tuon nakinmetsästysvietti on yksi tärkeimmistä, suorastaan eloonjäämisvietti :)
    Lupsakkaa sunnuntaita !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä vietit ei varmaankaan ole vain mäyräkoiriin liittyviä. Esim. nakin metsästys on varmasti yleistä monissa roduissa. :)

      Poista
  5. Párek ja Palvelijatar26. helmikuuta 2017 klo 14.29

    Siinäpä teksti jonka olisi ehdottomasti syytä päästä kaikkiin julkaisuihin, joissa esitellään rotumääritelmiä ja mäyräkoirien ominaisuuksia. Loistava selonteko!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. Näinköhän Mäyräkoiraliitto laittaisi linkin sivuilleen, jos kysyisi? :D

      Poista