lauantai 6. lokakuuta 2018

Superhuippu-upea päivä!


Ninnin muotoinen talja ajautui taas meille torstaina rally-tokotreenien jälkeen. Perjantaina lenkkeiltiin yhdessä ja tehtiin pienet rally-tokotreenit pihalla pimeässä.

Tämä kaikki tarkoitti tietenkin vain yhtä asiaa: rally-tokokisat.



Kisakausi on ollut meillä nyt kuumimmillaan, mutta tulosta ei oikein ole syntynyt. Muille paitsi Ninnille. Edellisen kisan jälkeen on harjoiteltu palkattomuuden sietoa. Minusta se on ollut melko sietämätöntä, mutta tänään ylitin itseni. Paikalla oli arvostelevan tuomarin lisäksi tuomariharjoittelija ja se näkyi koirien kohdalla siten, että radan jälkeen meni paljon normaalia pidempi aika odotellessa käytösruudun alkamista (ainaki, jos radalla oli tullut paljon virheitä). Ratasuorituksen ja käytösruudun välillä saa koskea koiraan, muttei palkata. Emäntä yritti hyvitellä minua silittämällä, mutta en suostunut ottamaan läheisyyttä vastaan. Halusin makkaraa, helkkari sentään! Emäntä oli hermostuneisuuttani katsellessaan varma, ettei käytösruutu tulisi onnistumaan, koska aloin todella repiä pelihousujani. Jos olisin osannut, olisin osoittanut tassulla suutani.

Löin hänet kuitenkin ällikällä ja pötkötin maassa vaaditun 2 minuuttia ja vielä vähän päällekin. Lopun jälkeen Emäntä ei uskaltanut toivoa mitään, mutta niin vain sain tänään hyväksytyn tuloksen 77/100p! Se on jo toinen hyväksytty VOI-luokassa, joten seuraava koulutustunnushan tässä alkaa jo kangastella mielessä. Ehkä kuitenkin muutama nolla tähän väliin, ettei Emäntä ylpisty!

Ronia täytyy kerrankin kehua. Hän suoritti hyvän, tarkan radan. Ainoastaan kerran nenä koukkasi maata houkutuksen tienoilla ja siitä -1. Peruuttaminen ei onnistunut kuin kolmannella yrittämällä, joten siinä kahdesta uusimisesta yhteensä -6.

Tähän mennessä siis huippusuoritus, jolla olisi tänään irronnut jopa luokkavoitto. Mutta ei. Rata ei ollut vielä ohi. Viimeinen tehtäväkyltti oli tempon vaihto normaalista vauhdista hitaaseen vauhtiin. Tällä kyltillä Ronin takapuoli HIPAISEE maata! Kyllä! Kirottu maan lähellä liikkuva mäyräkoiran peppu! Siitä -10 pistettä ja tulos 83/100p. Tietenkin se oli hieno tulos ja Ronin ensimmäinen hyväksytty tulos vuoden yrittämisen jälkeen, mutta olisihan ollut hienoa voittaa voittajaluokassa. Roni sijoittui kolmanneksi, mikä on myös hienoa ja harvinaista herkkua meille. (Minähän olen parhaimmillani ollut neljäs eli en oikeasti ole sijoittunut koskaan ja Roni on kerran ollut toinen AVO-luokassa.)


Sitten oli vielä Ninnin vuoro. Emäntä oli hieman huolissaan ennen rataa, kun Ninnin vire ei ollut aivan samanlainen kuin aiemmissa kisoissa. Muut ovat olleet käytännössä ulkoilmassa, mutta tämä kisa oli sisällä lämpimässä hallissa. Ehkä lämpötila vaikutti lapinkoiran menoon? Toisaalta Ninni joutui odottamaan vuoroaan häkissä auton sijaan. Kenties ahdas häkki masensi mielen? Tai sitten vieressä riehakkaasti treenannut ja palkattu jäätävän kokoinen saksanpaimenkoira sai mielialan ahdistuneeksi. Ninniähän on joskus purrut sakemanni.

Edellisessä kisassa Ninniä kehuttiin nimenomaan kauniista käännöksistä, mutta nyt harjoitellessa Ninni oli tyystin unohtanut, kuinka käännytään 360 astetta vasemmalle. 180 astetta vasempaankin oli vähän niin ja näin. Ainoastaan 90 astetta oli mielessä. Kaikki nämä vasemman  käännökset löytyivät radalta.

Yhden uusimisen Ninni joutui tekemään, mutta muuten hänen ratansa onnistui joten kuten. Lopulta pisteitä irtosi 91/100 ja Ninni ansaitsi toisen koulutustunnuksensa eli RTK2:n. Ihan hyvin siis Ninnin "huonoksi" päiväksi.
Kuukauden sisällä kolme AVO-luokan kisaa ja kolme tulosta eli RTK2 on ansaittu!
 Kaikkien pettymysten jälkeen Emäntä oli niin iloinen, koska me kaikki olimme onnistuneet, että hän osti meille kaikille kakkua.


Unpacking the cakes:

Ja juhlat alkakoon:
 Odota....

Ole hyvä! 


Ehkä kannattaa yrittää onnistua joskus toistekin, jos se tietää uutta kakkua!

14 kommenttia:

  1. Enkös minä juuri viime kokeen yhteydessä sanonut, ettei kannata luovuttaa. :D Hirmusti onnea kaikille asianosaisillle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sanoit. :) Kiitos tsempeistä ja onnitteluista!
      Kömpelö sormi vahingossa poisti toisen kommenttisi (anteeksi!), mutta ideasi aloittaakin radan harjoittelu lopusta kuulosti hyvältä ja järkeen käyvältä ja sitä testataan ehdottomasti seuraavalla treenikerralla! Kaikki vinkit otetaan ilolla vastaan! :)

      Poista
  2. Huippusuuret onnittelut teille kaikille! Kyllä oli kakuttelu paikallaan noin hyvien suoritusten jälkeen. Me tiedetään, että te kaikki kolme koiruutta osaatte taatusti täydellisesti kaiken, mutta aina ei vain jaksa ottaa niin viimesenpäälle. Pidätte ihmiset varpaillaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Virheethän ei aina edes ole meidän syytä, koska joskus Emäntäkin viestii niin hämärästi, ettei aina voi olla varma, mitä hän tarkoittaa. Jännittyneenä ihminen puhuu niin eri tavalla kuin rauhallisena omissa tutuissa treeneissä.

      Poista
  3. Onnea onnistumisista :) Hyvältä tuntuu ja varsinkin kuulostaa maistuvan kakut ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Emäntä ei näköjään liittänytkään tähän videota omasta kakun syönnistään. Se se vasta maistuikin! ;)

      Poista
  4. No johan nyt! Onnee hienoesta suorituksista ja kuakuista! :) Kyllä ootta toellaannii kuakut ansaenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hyvin maistui kakku. Mestareillekin. ;)

      Poista
  5. Kerrassaan upeita tuloksia taas kerran, kuamat! Mut hei, kelle toi vihree kakku oli... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen pistivät Mestarit puoliksi isolla veitsellä ja söivät yhtä ahnaasti kuin me omamme! Eivät kehdanneet videota laittaa tänne. :'D

      Poista
  6. Isot onnittelut hienoista suorituksista! Olette kyllä kaikki kakkukemut ansainneet.

    Hipun emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Me otettas vastaan kakkuja koska vaan, mutta Emännän mielestä pitää ensin onnistua jossain, että voi herkutella isosti. :)

      Poista
  7. Vautsi, olipa hienot tulokset! Oliko tuo eka siis Lucy-neidin? Isot onnittelut.
    Kyllä pitäisi tuomarinkin vähän malttaa mielensä, jos mäyriksen pylly vähän maata hipaisee, kun sehän saattaa tapahtua ihan huomaamattakin, siis ihan sillaikin, että pylly voi hipaista maata vaikkei varsinaisesti istahtaisikaan :D! .

    Mutta who cares, hienot tulokset saitte! Huippuonnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli Lucy-neidin toinen hyväksytty tulos ja Ronin ensimmäinen. :)
      Ja joo ihmeen tarkkasilmäisiä ovat tuomarit tuon pepun kanssa. Katsottiin kyllä suoritus videoltakin ja ei käy kiistäminen. Pieni koukkaus siinä kyltillä tapahtui. Ensi kerralla sitten tarkempana. :)

      Poista