maanantai 18. elokuuta 2025

Demo 3 vuotta!

 Onnea rakas, maailman ihanin Demo! <3 









Tuntuu uskomattomalta, että tämä vasta laumaamme tullut pikku Pipuli täyttää jo 3 vuotta! Se vain asteli elämäämme ja oli kuin olisi aina ollut meidän. Perhe Demon ympärillä on muuttunut vuosien varrella, eikä parempaa koiraa näihin muutoksiin olisi voinut toivoa. Demo on ollut mukana Lucyn viimeisissä vaiheissa, hankalassa tuplaraskaudessa (istui vessassa seuranani viikosta ja kuukaudesta toiseen voidessani pahoin), vanhempainvapaalla pikkuvauva-ajasta taaperoiksi kasvaneiden kaksosten seurana ja nyt yhtäkkiä lähes kahden kotona viettämäni vuoden jälkeen se on päivät lähes yksin kotona, kun Roni on häkkilevossa, eikä se ole osoittanut stressin merkkejä.

Kotona Demo on pääasiassa huomaamaton, mutta jos jotain tapahtuu, on se aina valmiina mihin vain toimintaan. Todella nopea oppimaan ja sopeutuu helposti kaikenlaisiin tilanteisiin ja ympäristöihin. Äärettömän lempeä ja hellä hoivaaja. Ellei sillä olisi taipumusta karata heti, kun silmä välttää, jänismetsälle, ei sitä ehkä uskoisi edes mäyräkoiraksi!

Toivottavasti Demo saa vielä paljon terveitä vuosia ja monia syntymäpäiviä! 

2 kommenttia:

  1. Lämpimät onnittelut 3-vuotiaalle, parhaalle Demolle!
    Jokaiselle (mäyrä)koiralle on suotava yksi heikkous, vaikka sitten taipumus ja jatkuva hinku omatoimimetsästysreissuihin. Tosin... tiedän kokemuksesta, kuinka rasittavaa on, kun hihnan toisesta päästä ei voi hellittää missään tilanteessa, eikä ulko-ovea voi jättää hetkeksikään auki. T. Mai

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! :)
      Näinhän se on, ettei kukaan ole täydellinen. :D On vain karmaiseva tunne nähdä lerppukorvien katoavan horisonttiin vailla tietoa, tulevatko ne vielä ehjinä takaisin. :/ Onneksi Demo ei aktiivisesti pyri karkuun esim. ovesta tai tarhasta. Se vain osaa käyttää tilaisuudet hyväkseen. Että jos on sattumalta päätynyt ulko-ovesta ulos ilman hihnaa, niin miksei samalla kävisi vähän jaloittelemassa. ':D

      Poista