maanantai 31. heinäkuuta 2017

Nyt on lomareissut reissailtu


Ollaan oltu vähän lomareissuilla. Tosin eri lomareissuilla kuin Mestarit. Meillä on ollut tosi hyviä hoitopaikkoja. Me ei olla koskaan oltu koirahoitoloissa hoidossa, kun aina on onneksi löytynyt tuttuja ihmisiä, joiden kodissa ja sydämessä on tilaa pienille mäyräkoiravieraille. Parempi Mestari epäilee, ettei oikein viihdyttäisi koirahoitolassa pienessä karsinassa keskenämme, kun olemme tottuneet olemaan ihmisten kanssa. Näissä hoitopaikoissa, joissa nyt olimme, pääsimme esimerkiksi yöksi sänkyyn nukkumaan ihmisten kanssa ja muutenkin saimme osallistua kaikkiin päivän touhuihin.


Olihan kuitenkin mukavaa, että Mestarit tulivat takaisin omilta reissuiltaan! Arvatkaa, että oli homma putsata nenät, joita ei kukaan ollut nuollut viikkoon puhtaaksi. Pieni miinus tosin Paremmalle Mestarille, jonka mielestä oli hauska idea viedä meidät uimaan.

Näytänkö minä nyt onnelliselta mäyräkoiralta?!
 Minäkin olin onnellinen, kun Mestarit palasivat! Ensimmäisellä kerralla en ollut moksiskaan hoitoon jäämisestä, mutta kun Parempi Mestari hylkäsi meidät vielä toisen ja kolmannenkin kerran kahden viikon sisällä, niin en olisi ihan niin helpolla päästänyt häntä lähtemään. Hän kuitenkin käski minut jäämään, joten jäätävä oli. Ja kivaahan minullakin oli hoidossa. Enkä minä pahastunut uimareissustakaan Paremman Mestarin kanssa.

Tässä tämä frisbee! Heitä se taas!
Minä en meinannut antautua enää kiinni ensimmäisen uimakerran jälkeen.


Tänään käytiin katsomassa, joko mustikat ovat kypsiä. Olivat. Parempaa Mestaria nauratti, kun hän yritti itsekkäästi syödä yksin yhdestä varvikosta ja minä juoksin paikalle ja hyppäsin hänen eteensä keskelle varvikkoa. Se ei valitettavasti jäänyt videolle. Osaan minä toki syödä itsekin mustikoita varvuista, mutta mielellään myös otan vastaan Paremman Mestarin poimimat mustikat. Käsillä niiden poimiminen käy vähän nopeammin.


Parempi Mestari osti tänään myös laatikollisen mansikoita torilta. Sitten olisi kuulemma pitänyt kävellä nopeasti takaisin kotiin, kun hänellä oli painava laatikko käsivarrella. Nopeasti, vaikkei ole päästy tutkimaan kulmakunnan kuulumisia yli viikkoon?! Eihän toki. Me käveltiin Mustan alamaisen kanssa todella hitaasti metri metriltä ja merkattiin tasaisesti koko aamukierros ureamerkein. Että tietävät kylillä, että Lucy ja Roni are BACK!

12 kommenttia:

  1. Pesu pesusta :D Ehkä teilläkin oli niin paljon vieraita tuoksuja turkissa, että ihmiset halusivat tutun järviveden aromin turkkeihinne :) Vai olisko lämpimällä kelillä ollut osuutta asiaan ;) ONNEKSI meillä ei ihmiselle tule uimiseen liittyviä päähänpistoja...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin ilma se varmaan sai Emännän innostumaan tästä uimistouhusta. Ja 50 prosenttia meistä oli ihan tyytyväisiä ratkaisuun. :D

      Poista
  2. Erinomaiset hoitopaikat teillä! Että oikein pääsitte sänkyyn nukkumaan, wau! Naamaapesu on mielestäni paikallaan aina, tuli sitten vieraita tai kotiväki reissuiltansa kotio. Lucyhän syö mustikoita samanlailla kuin minä puolukoita, puolukat on mielestäni parempia. -Elli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu naama on aina pestävä! :) Meidän Emäntä kerää yleensä mustikoita, niin ne on meillekin sitten tutumpia. Puolukoitakin on maistettu. Ja metsämansikoita. :)

      Poista
  3. Joo, kyä hoitopaikat on ihan jees, mut omat ihmiset ja koti ovat kuiteskin ihan parasta aata. Teil olikin huimia hepuleita ja noi marjaretket, ai että, ovatki ihan huippista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana olla taas kotona! Omat tutut matot, joilla makoilla. Tutut rappukäytävän äänet, joille haukkua... :)

      Poista
  4. On se hyvä päästää välillä isäntäväki keskenään lomailemaan ja parasta on huomata miten ikävä niillä on ollut kun palaavat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Nyt on halittu ja suukoteltu koko viikon edestä. :)

      Poista
  5. Marjanpoiminta on taitolaji ja näyttää olevan hyvin hallussa. Minä en ole kiinnostunut marjastamisesta, mutta varmaan innostuisin, jos tuo ihminen lähtisi sitä harrastamaan. Ei sen selkä sellaista siedä, joten taitaa jäädä se laji meikäläiselle oudoksi.
    Yökyläilyt on kivoja, jos on mukava isäntäväki. Minä vaihdoin heinäkuusta elokuuhun yökylässä ja tosi kiva paikka olikin. Piristävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät hoitopaikat on kullanarvoisia!
      Lucy innostui marjanpoiminnasta jo pienenä tyttönä. Mikä voisi olla ahneelle mäyräkoiralle ilahduttavampi oivallus, kuin että metsässä kasvaa ruokaa? :D (Ronin sen sijaan on joskus nähty jopa sylkevän marjoja suustaan, että siinä menee kyllä superfood hukkaan...)

      Poista
  6. Olipas hyvä, että saitte olla ihmisten luona lomailemassa ja pääsitte oikein sänkyyn yöksi. Ei tullut sitten niin ikävä omia ihmisiä heidän lomansa aikana. Mutta olihan se hyvä, että palasivat ja pääsitte hoitamaan nuo kasvojen pesut. Lienevät vallan jättäneet homman hoitamatta lomansa aikana?
    Hauskaa elokuuta ja mukavaa arkeen paluuta toivottelee Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut pesty naamaa kuin vedellä ja se nyt ei ole pesu eikä mikään. Kyllä se kielellä on hoidettava, että tulee puhdasta! ;)
      Mukavaa elokuuta sinullekin! Joko odottelet metsästyskauden alkua? :)

      Poista