keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Joulumuisteloita




Ennen joulua oli sopivasti nuoskakeliä ja pakkasta, joten Emäntä sai tehtyä yhden lumilyhdyn ja monta jäälyhtyä pihaa koristamaan.


Lintulauta houkuttelee myös jäniksiä ja rusakoita pihallemme...

Näitä luita kaluttiin jo joulun odottajaisiksi. Kerrankin oli luulla kokoa!


Eikö olekin ihana tunne, kun siivouspäivän jälkeen pääsee käpertymään puhtaisiin lakanoihin!
Ai miten niin et Emäntä enää muista, miltä tuntuu päästä ensimmäisenä lakanoiden väliin...?


 Lucy: Taas yksi joulu taputeltu. Vietettiin se hyvin perinteisesti ja mikäs siinä. Perinteet kuuluvat jouluun! Emäntä oli joululomalla jo ennen joulua, joten kotona pistettiin ensin kuusi pystyyn ja koristeet esille, ja kun täällä oli valmiin jouluista, matkasimme viikoksi Ninnin ja Moonan luo. Koristeet selvisivät yksinäisestä joulustaan hyvin, mutta kuusi olisi ilmeisesti kaipaillut vähän kostuketta jossain välissä... No huolensa jäi kuulematta ja nyt lepää neulasmatto keittiön lattialla. Saapa nähdä, vieläkö se hörpystä tokenee, vai oliko tämä kaikkien aikojen pikaisin joulukuusi.

Näin reippaana kuusi jäi aatonaattona joulua viettämään.

Emäntä kokeili ensimmäistä kertaa leivinuunilla paistamista. Joulupullasta tuli hieman tummahipiäistä, kun innokas leipuri pisti sen liian kuumaan uuniin, mutta tuli se silti syötyä.

Tällainen Jönssi-tonttu muutti meille ennen joulua. Ei saa puistella eikä nyppiä parrasta, ei saa nykiä lakista... Kyllä on tontulla tylsä elämä!

Joulusiivouksen yhteydessä voi testata, onko sukua Todelliselle Prinsessalle. Ikään kuin kasan alle olisi ehkä yksi herne tai kivi jäänyt...?

Ninnin ja Moonan luona meidän kaikkien tarpeet tulivat sen sijaan hyvin kuulluiksi ja täytetyiksi. Aattoiltana tunnelma sähköistyi heti, kun ensimmäisiä lahjapaketteja aseteltiin kuusen alle. Minä joukon nestorina ja suurimpana joulufanina asetuin välittömästi vartioon ja valitsin suosikkilahjani, jota tuijotin koko illan. Kaikille koirille oli kaksi lahjaa: syötävä lahja ja lelu. Me kaikki kaivauduimme ensin syötävän lahjan kääreisiin, ja kun puruluu oli natusteltu, oli lelulahjojen vuoro. Muut olivat niin turkasen hitaita omien pakettiensa avaamisessa, että minä ehdin lopulta avata kaikki lelupaketit. Ei sillä, että yksikään lelu olisi minua kiinnostanut (edes omani), mutta oli hauska avata paketteja! Sen jälkeen päätin siirtyä auttamaan Emäntää lahjojen avaamisessa ja iskin hampaani hänen kädessään olevaan lahjaan. Hän oli ihmeen nihkeä ja halusi avata lahjansa itse ilman minun apuani.

Miten niin "jaetaan" lahjat?! Eivätkös nämä ole minulle?



Jonkinlaisena joulunihmeenä saattoi pitää sitä, että välillä sohvilla havaittiin koiria toistensa lähellä.
Syynä saattoi myös olla kerta kaikkiaan riittämätön sohvatila kuudelle ihmiselle ja neljälle koiralle.

Muuten aika sujui leppoisasti sohvan ja ruokakupin väliä kuljeksiessa. Monena päivänä oli niin paljon pakkasta, että minua oli ihan turha yrittää jallittaa pihalle. Yhtenä päivänä kävimme Emännän kanssa postilaatikolla juosten ja silti silläkin matkalla minut täytyi välillä ottaa syliin, kun tassut jäätyivät. Aina leudommalla kelillä, kuten tänään, kävimme kuitenkin lenkillä ja mukavaa oli käydä ulkonakin, kun ei palellut.


Kun Moona ei makaa -20 asteen pakkasessa ulkona lumihangessa, se osaa myös asettautua sohvatyynylle kuin oikea puudeli.

Kaksi koiravierastakin kävi joulun aikana. Joulupäivänä ja eilen vieraili Felix aiemmalta lisänimeltään Onnellinen nyttemmin Ketunpoika. Eilen ennen Felixiä (ja vähän samaan aikaankin) kävi kylässä Aki-herra palveluskuntineen. Felixin joulupäivän vierailu oli aika värikäs. Hänen koko laumansa oli mukana ja hän oli olevinaan isokin kingi stadista. Hän kehtasi jopa räkyttää minulle! Niinpä me kaikki Ninniä myöten palautimme hänet maan pinnalle vuorollaan. Eilen hän oli hoidossa ilman emäntäänsä ja muita laumansa jäseniä ja yhtäkkiä hän ei enää niin iso poika ollutkaan. Hän oli enemmänkin kuin pieni ketunpoikanen, joka pälyili koko ajan ympärilleen ja hiipi hiljaa meidän muiden koirien ohi, ettei vain aiheuttaisi hankaluuksia. Kun hänen emäntänsä tuli hakemaan hänet, hän loikkasi emäntänsä syliin, painautui hänen rintaansa vasten ja katsoi rakastavasti syvälle emäntänsä silmiin ja tuntui anovan, ettei tämä koskaan enää hylkäisi omaa pientä ketunpoikaansa hetkeksikään.


Aatonaaton kinkkuraati
4/4 hyväksyi kinkun kypsyyden täysin arvosanoin

Aki-herran vierailu oli rauhallisempi, kun on jo opittu, kuinka hänen vastaanottonsa parhaiten sujuu. Moona on onnistunut suututtamaan Aki-herran (14,5 v) pahanpäiväisesti, joten heitä ei enää päästetä yhteen ollenkaan. Moonalla on vähän sellainen räiskähtelevä luonne, etteivät ihan kaikki sulata häntä... Moona oli siis ulkotarhassa. Roni sen sijaan ei ole tehnyt muuta pahaa kuin ollut uros, mutta Aki menetti häneenkin hermonsa kerran vuosia sitten, eikä sen jälkeen ole heitäkään enää laitettu yhteen. Aiemmin se oli Ronin suojelemiseksi, mutta nyt ehkä jo enemmän Aki-herran omaksi parhaaksi. Roni loikoili omassa häkissään ensin suljetun oven takana, mutta sitten ovikin oli auki, jotta pojat näkivät toisensa. Roni makasi rauhassa ja Aki-herrakin kävi enemmänkin heiluttamassa valkoista lippua häkin vieressä kuin rähjäämässä. Hän tuntui sanovan, että eikös me unohdeta ne vanhat kaunat ja käännetä uusi lehti elämässä.


Borderterrieri Aki

Minä sen sijaan pidän Aki-herrasta valtavasti! Minusta rauhalliset, välinpitämättömät, seniilit urokset ovat parhaimpia seuralaisia!

Lucy ja Aki

Roni: Hah! Tietenkin kun heidän seurassaan sinäkin vaikutat pirteältä, nuorelta narttukoiralta!

Lucy: Pöh... Hänessä on sellaista kokemuksen tuomaa charmia! Minä menin mielelläni hänen kanssaan ulkoilemaan (eri aitaukseen kuin missä Moona oli) ja me nuuskuttelimme yhdessä pihalla, kunnes tulimme yhtä matkaa sisälle. Myös Ninni pärjää Aki-herran kanssa, mutta lähinnä Ninni pysytteli omissa oloissaan. Me sen sijaan jaoimme taas pöydänaluspaikan yhdessä Aki-herran kanssa kahviaikaan.

Lucy ja Ninni

Joululoma oli kaiken kaikkiaan oikein mukava ja tänään tulimme siis kotiin ja kuusenneulasia lukuunottamatta kaikki näyttäisi olevan ennallaan!

sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Melkein metsällä

 Lucy: Voitteko kuvitella, että eilen aamulla päästiin melkein metsälle! Emäntä päästi meidät ovesta ulos lenkille lähtiessä ja sitten hän käveli eri puolelle hallia kutsuakseen meidät hihnoihinlaittoa varten. Me menimme toiselta puolelta hallia ja olimme ajautua rusakon ajoon.

Emme menneetkään Emännän luo ja kun hän ryntäsi paikalle olin enää minä tiellä seisomassa. Metsän reunasta kuului ajohaukku ja Emäntä luuli Ronin oppineen ajohaukun juuri siinä aamupäivän hetkenä. Kun hän kutsui Ronia, tulikin Roni eri suunnasta ja samalla ajohaukkua päästävä koira ryntäsikin tien yli metsästyskoiraliiveissään.

Siinä vaiheessa Emäntä tarrasi minuun kiinni, kun olin lähimpänä ja jouduin hihnaan, joten minun metsästykseni päättyi siihen, mutta Roni onnistui ryntäämään vahtihaukkua päästäen vieraan tunkeilijan perään. Oli vaikea sanoa, oliko vahti- vai metsästysvietti päällimmäisenä. Emäntä joutui karjumaan melkoisen tovin, ennen kuin Roni tuli takaisin ja hänet saatiin kiinni hihnaan. 

Siinä samassa koiran omistaja olikin ajanut paikalle. Hän paineli koiransa perässä metsään ja toinen metsästäjä ajoi paikalle myös. Kohta ihkaoikea metsästyskoira tuli isäntänsä kanssa hihnassa takaisin ja komea rusakko roikkui isännän kädessä. Emäntä pahoitteli, että olimme häirinneet ajoa, joka oli melkein muuttunut ajuemetsästykseksi. Isäntä ei ollut pahoillaan, vaan totesi, ettei hänen koiransa ollut tainnut häiriintyä lainkaan. Hyväntuulinen metsästäjälikka lirautti meille tervehdyspissat tontillemme ja meni iloisesti omaan häkkiinsä. Emäntä kysyi, saisimmeko me nuuhkaista tuoretta rusakkoa. Saimme luvan. 

Roni tarrasi koko hammaskalustollaan kiinni rusakon persuksiin, kun pääsi lähelle lämmintä riistaa ja Emäntä joutui karistelemaan hänet irti. Se oli sellainen vähän terävämpi nuuhkaisu!

Jännittävän kohtaamisen jälkeen kävimme ihan tavallisesti lenkillä, mutta takaisin tultuamme kävimme molemmat huolellisesti tutustumassa metsästyksen jälkiin. Minä olen tänäänkin vielä kuljeskellut pellolla olevia riistapolkuja haaveillen oikeasta jäniskoiran elämästä!

Pinkkitakkinen saalistaja
"Tästä se metsästyskoira meni rusakon perässä."

Tässä se saalis hetken lepäsi, ennen kuin se pakattiin autoon...


Kunpa minäkin voisin olla isona oikea metsästyskoira!


sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Syksyn kulkua

Lucy: Syksy on lipunut eteen päin pikku hiljaa. Aamulenkeillä on ollut vielä useimmiten valoisaa, mutta yleensä väärä suunta.

Miksei voida jatkaa tähän suuntaan?! Kaikki kivat jäljet johtavat tänne päin...

Lucy: Iltalenkeillä on yleensä pimeämpää.

Rohkeasti vain...

Lucy: Viikonloppuisin on luksusta, kun saa lenkkeillä valoisan aikaan ja usein myös metsässä ja vähän vapaammin oman mielen mukaan.

Ninniä ja Moonaa on nähty myös välillä viikonloppuisin.

Täällä kotopuolessa on myös etsitty ja löydetty uusia kivoja lenkkireittejä. Yllättävä tapahtuma oli, että tuolla pellon reunassa, keskellä ei mitään, oltiinkin yhtäkkiä poikittain pyöräilijän edessä kaikkine flexihihnoinemme... Onneksi pyöräilijä huomasi meidät jo aiemmin, joten Emäntä ehti kelata meidät pois edestä. Ei arvattu, että siinä kulkee poikittain pyörätie.

Lucy: Ninni ja Moona olivat meillä yhtenä viikonloppuna kylässäkin. Kerran aiemmin meillä tuli Moonan kanssa vähän sanomista täällä meillä. Hän sai siitä hyvästä muistutuksen asemastaan paitsi minulta, niin myös hänen omilta ihmisiltään, koska hekin olivat sillä kertaa paikalla. Nyt Moona oli hyvin nöyrä alamainen, eikä itse asiassa meinannut uskaltaa tulla ovesta sisään, koska... no minä vähän niin kuin seisoin oven raossa poikittain edessä... Emäntä kutsui hänet sitten ohitseni sisälle, niin enhän minäkään Emännän mahdille mitään voi. Minunkin oli sitten vain annettava hänen olla. Nykyisin Moona kyllä osoittaa nöyrää alamaisuutta minulle jo minun pienimmästä kurkkuäänteestäni, joten tilanne on rauhoittunut.

Ninni löysi itselleen pedin työhuoneesta.

Moona joutui lauman alimpana tyytymään vähän vaatimattomampaan petiin. Tai taisi hän yön viettää keittiössä divaanilla. Hän yritti tulla ihmisten sänkyynkin, mutta Mestarin mielestä hän oli liian iso sinne.

Vierailun syynä oli, että Emäntä käytti lapinkoirat rallytokokisoissa. Ronikin oli ilmoitettu, mutta aiemmin viikolla Roni onneton juoksi aamulenkillä johonkin risuun, joka tökkäsi häntä silmään ja sitä lääkittiin varmuuden vuoksi tipoilla. Lääke oli dopingia, joten kisaosallistuminen oli peruttava.

Vain kolme tuntia myöhemmin myös Moona osasi rentoutua kisapaikalla...

Lucy: Rallytokossa on ollut ilmeisesti vaihtelevasti tuuria tänä syksynä. Ninni on saanut neljännen eli viimeisen koulutustunnuksen eli RTK4-tunnuksen. Moona on saanut RTK2-koulutustunnuksen ja aloittanut kisaamisen voittajaluokassa. Tänään hän olisi onnistuessaan voinut saada seuraavan eli RTK3-koulutustunnuksen, mutta hänellä oli kuulemma karannut mopo käsistä, kuten ihmiset kuvainnollisesti sanovat. Hän olisi halunnut käydä kunnioitavasti tervehtimässä tuomarin, ajanottajan ja sihteerin, mutta Emäntä oli pysäyttänyt hänet kovalla komennolla (siitä oli tuomittu miinuspisteitä -3 KOV eli kova komentaminen... vaihtoehto olisi ollut kehästä karannut koira ja hylkäys eli vain huonoja vaihtoehtoja, joista tämä ehkä oli paras). Moona oli kuitenkin sen verran pahastunut komentamisesta, ettei ollut tehnyt loppuja tehtäviä enää oikein. Tuloksena siis Moonan ensimmäinen nolla.
     Ninni ei ollut mahtunut mukaan kisaan ja Ronin nolla nyt ei ole enää mikään uutinen. Hän kävi hakemassa nollan mäyräkoirien rotumestaruuskisoistakin neljän tunnin yhden suuntaisen ajomatkan päästä. Sattuuhan noita... Mutta on hänelle sattunut tänä syksynä yksi hyväksyttykin tulos, ettei hän nyt aivan kelvottoman huonokaan ole.

Roni pääsi mukaan aurauskeppitalkoisiin. Hänellä oli oikein työnjohtajan liivit päällään.

Minä ole lenkkeillyt, laihtunut ja venytellyt niskaani.


Olemme myös osallistuneet taas tänä syksynä Emännän vetämään koirakerhoon. Lapset ovat taluttaneet meitä ja viime kerralla harjoiteltiin rallytokoa. Emännästä oli vähän kirvelevää nähdä meidät tekemässä paremmin rallytokoa lasten kanssa kuin hänen kanssaan...

Lucy: Perjantaina Roni kävi kaverikoiravierailulla joulunavajaisissa.
Emäntä ei aivan tullut mukaan ilmoittautuessaan ajatelleeksi, että paikalla on paljon ihmisiä, taustalla esitettiin kovaäänisiä musiikki- ja puhe-esityksiä (mm. tiernapojat), ohjelmassa oli myös poniratsastusta eli samalla torilla kopisteli myös poneja ja kaiken kukkuraksi paikalla pyörivät Joulupukki ja Hiisi! Siinä oli maalaispojalla vähän ihmettelemistä kaupungin menosta.

Joulupukille olin kiltti poika, mutta tuohon toiseen kaveriin en kyllä luota!

Lucy: Lopuksi vielä pieni kuvakimara mäyräkoiran ja lapinkoiran erosta.

Mäyräkoira

Mäyräkoira

Lapinkoira

Lucy: No osaavat lapinkoiratkin maata sohvalla. Ja kuten kuvasta näette, niin ihan hyvin tulemme Moonan kanssa toimeen. Minä tosin olin sohvalla ensin, mutta hän halusi tulla seurakseni.



lauantai 23. lokakuuta 2021

Kaikenlaista kakkaa

 

Tämä seuraava päivitys tulee sisältämään tietoja siitä itsestään eli jos et nauti ulostejutuista, skippaa tämä!


Kakalla on monta tapaa ilahduttaa mäyräkoiran päivää. Emäntä-ihminen on tehnyt empiiristä tutkimusta mäyräkoiran ja kakan suhteesta jo yli kahdeksan vuoden ajan ja tässä joitakin havaintoja tutkielmasta meidän asiantuntijoiden eli mäyräkoirien vahvistamana.

Karkeasti ottaen ulosteet voidaan jakaa neljään luokkaan: 1. ulos tulevat kakat, 2. sisään menevät kakat, 3. turkkiin hierottavat kakat ja 4. nuuhkaisten ohitettavat kakat. Nämä luokat jakautuvat lisäksi useisiin alaluokkiin, toiset luokat voivat sekoittua ja toisaalta vastaan voi tulla vielä tunnistamattomiakin kakkaluokituksia.

1. Ulos tulevat kakat

Nimensä mukaan tämä luokka sisältää mäyräkoiran itsensä tuottamat ulosteet. Nämä voidaan kosteuden mukaan luokitella useisiin alaluokkiin aina vetisen roiskahtavasta rouhean kuivahkoon. Tavoiteltavin tuotos on taikinamaisen notkea tai kevyesti paakkuuntunut, mutta helposti katkeava määrämittaiseksi lohkoutuva pötkö.

Kakka voidaan luokitella myös tuotantoajan mukaan. Tärkein on tietenkin koko yön suolessa työstetty ja ruuasta hitaasti sulatettu aamukakka, joka putkahtaa aamulenkin alkutahdeilla lahjaksi universumia ilahduttamaan. Lähes yhtä säännöllisesti esiintyy iltakakkaa, joka on kuin hellä hyvän yön toivotus suolelta maailmalle. Melko yleinen on myös lenkkeilykakka, joka liikkeen jouduttamana työntyy muistomerkiksi matkan varrelle. Toisinaan esiintyy myös melko epätoivottua yökakkimista, mutta eittämättä sillekin on aikansa ja paikkansa olon helpottajana.

Ulos tultuaan tämä kakka ei yleensä vaadi muita toimenpiteitä, jollei ihminen sitten halua säästää tuotosta muovipussissa tuleville sukupolville.


Kuvituskuva. Lukijaystävällisyyden vuoksi juttu on kuvitettu muilla kuin aiheena olevilla kuvauskohteilla.

2. Sisään menevät kakat

Tämä ryhmä onkin sitten huomattavasti mielenkiintoisempi ulosteporukka. Toisinaan näet mäyräkoira voi tarvita pientä herkkuhetkeä ja silloin on mukava haukata vähän eteen sattuvaa kakkaa. Täyttä varmuutta tämän luokan sisällöstä ei ole, mutta tähän on listattu todennäköisimmät sisään menevät kakat ja toisaalta ehdottomat no no:t. Kaiken kaikkiaan ihmiselle ei ole näiden 8,5 vuoden aikana käynyt täysin selväksi ryhmien 2, 3 ja 4 ero eli millä perusteella uloste valikoituu tiettyyn ryhmään, emmekä ole vielä täysin valmiita paljastamaan kaikkia korttejamme, mutta tässä siis joitakin havaintoja.

Kissan kakka: ehdoton must! Syödään aina tavattaessa ja tarvittaessa niellään karkuun juostessa.

Jäniksen papanat: Tämän pitäisi kuulua mäyräkoiran ruokintasuosituksiin!

Lehmän ja hevosen lanta: Yleensä suuhun vain.

Lisäksi on jokin ruskea luonnon eläimen tekemä jätöskasa, joka haukataan innokkaasti (kts. myös kohta 4.). Onko kyseessä supi, kettu vai mäyrä, ei ole tarkkaan tiedossa. Toisinaan vessapaperijäämät paljastavat lähtöeläimeksi ihmisen. Nämä harvinaiset, joskus taajama-alueilla tapahtuneet haukkaukset kirvoittavat Emäntä-ihmisessä kaikkein karmeimmat kirkaisut ja yököttelyt.

Toisten koirien kakat eivät koskaan ole sisään meneviä kakkoja! Joku roti se olla pitää.

Erityisasiantuntijat 1 ja 2 kenttätyössään.

3. Turkkiin hierottavat kakat

Käytännössä mikä tahansa sisään menevä kakka on myös potentiaalinen turkkiin hierottava kakka. Ihmisen kannalta huojentavin on hyvin kuiva tai jäinen pökäle, josta ei jää turkkiin jälkiä. Tämän vastakohta on esimerkiksi sairaan supin limaisen öljyinen röhnä, jonka haju ei irtoa koiran lavoilta tuoksuvien shamppoiden eikä karkeiden kiroustenkaan jälkeen. Käsittely on toisinaan uusittava ja ilmeisti varsinkin kirosanojen viljeleminen oletettavasti lisää shampoon puhdistavaa vaikutusta.

Lintujen kakat ovat pääsääntöisesti turkkiin hierottavia kakkoja. Ihan käytännön syistä ne on helpoin nauttia ulkoisesti, koska ovat usein niin maahan lätsähtäneitä, että niitä olisi kiireessä hankala nuoleksia irti maasta.

Sian kakka kuuluu myös turkkiin hierottaviin. Lehmän kakka muuttuu turkkiin hierottavaksi, jos se on esimerkiksi traktorin renkaan alla litsaantunut tiehen siten, ettei sitä ole helppo saada suuhun.


4. Nuuhkaisten ohitettavat kakat

Tämä on ihmisen kannalta toivottavin ryhmä. Kuten jo tuli mainituksi, omat ja toisten koirien kakat kuuluvat tähän ryhmään. Tällainen pökäle saattaa joskus tarvita urealla merkitsemisen, mutta muita toimia tämä ei aiheuta.

Hirvien, peurojen ja kauriiden papanat eivät yleensä edes kiinnosta ja ne ohitetaan nopeasti. Karhun läjiä on tavattu verrattaen harvoin, mutta muistikuva on sellainen, että niistäkin kuljetaan nuuhkaisten ohi.

Näiden (melko) varmojen tapausten lisäksi on vielä sama aiemmin kohdissa 2. ja 3. esiintynyt epämääräinen ryhmä (kettu, supi, mäyrä?), joka toisaalta toisinaan voikin olla nuuhkaisten ohitettava kakka. Näissä tilanteissa hihna aina kiristyy eniten, koska viattomasti nuuhkaisten alkanut tutustumishetki saattaa hetkessä eskaloitua syömiseen tai kierimiseen, mutta yhtä mahdollista on, ettei mitään tapahdu. 

Mikä on siis se x-faktori, joka ratkaisee mäyräkoiran päässä toiminnan ohittamisen, syömisen ja kierimisen välillä? On mahdollista, että pelkällä havainnoinnilla ilman tarkempia mittauksia ja näytteenottoja ei johtopäätökseen koskaan päästä, mutta havaintojen tekeminen jatkuu.

perjantai 15. lokakuuta 2021

Aikuisen koiran ylistys

 Aikuinen (mäyrä)koira tietää, milloin aamulla kannattaa nousta sängystä. Aivan turha lähteä heti ensimmäisestä ihmisen pieraisusta liikkeelle. Ihminen harhailee hyvän tovin kylpyhuoneen, keittiön ja makuuhuoneen väliä, ennen kuin on niin tolkuissaan, että ymmärtää kattaa aamiaisaterian rakkaalle karvakorvalleen. Siinä vaiheessa kun aamaisnappulat kolahtavat kuppiin, ilmiintyy mäykkis keittiön ovelle kuin taikaiskusta.


Aikuinen koira hallitsee myös rakkonsa ja suolensa toiminnan. Jos on vastikään illalla (10-12 tuntia aiemmin) käynyt ulkona numero ykkösellä ja ehkä kakkosellakin, ei ole mitään syytä ryntäillä ulos heti aamuruuan jälkeen. Aivan hyvin voi yrittää vaivihkaa hipsiä takaisin petille jatkamaan aamu-unia. Jos ihminen kuitenkin vaatimalla vaatii, että ulkona on käytävä, niin yläportaalla voi käydä hetken istuksimassa ja haistelemassa aamuilmaa ihmisen mieliksi. Toki siinä vaiheessa, jos on jo kerran nähnyt sen vaivan, että on tullut ulos asti, niin voihan sitä ehkä rakkoakin vajentaa ja voihan sieltä suolestakin jotain pientä aina ulos jättää, mutta mikään hätä tällaisilla asioilla ei yleensä aikuisella koiralla ole. (Toisaalta sen kerran kun tilanne on päällä, niin aikuinen koira tietää kyllä oikeutensa ulkoiluun ja sitten emäntä- tai isäntäihminen saa pompata ylös pediltään pitkin yötä juuri niin monesti, kuin vatsaa kouristaa!)


Aikuinen koira tietää myös, ettei ihminen katoa maailmasta, vaikka hän poistuu ulko-ovesta päivittäin ilman koiraansa. Tämä on sitä kuuluisaa (mäyrä)koiran omaa aikaa! Silloin on parasta ottaa pitkä loikka ihmisten sänkyyn, kaivautua tyynyn juureen ja ummistaa silmänsä. Ulkoa kuuluvia ääniä kannattaa toki välillä herätä haukkumaan, koska kuka sitä nyt koko päivää jaksaisi nukkua, mutta muuten päiväsaikaan ei kannata hötkyillä. Kun isäntäväki sitten palaa kotiin, kannattaa heidät ottaa oikein sydämellisesti vastaan hyppien, nuollen ja vaikka vähän vikistenkin, että heidän seuraava poissaolonsa olisi sittenkin vähän lyhyempi huonon oman tunnon takia, koska tietenkin ideaalitilanne on se, että palvelusväki on aina paikalla, mutta helposti aikuinen koira saa aikansa kulumaan ilman ihmisiäkin.


Tarvittaessa aikuinen koira jaksaa myös valvoa koko päivän ja olla alati tarkkana. Monet koirat nauttivat tehdessään työtä koko päivän ihmisensä kanssa, eivätkä poikkeusohjelmaa sisältävät tapahtumarikkaat päivät ole aikuiselle ylivoimaisia. Oikein hyvin voi käydä ensin 5-10 kilometrin kävelylenkillä ja jäljestää haavakkohirveä sen jälkeen kolme neljä tuntia. Tai treenata ensin agilitya ja sitten rally-tokoa... Aikuinen koira ei mene pilalle, jos lepo jää joskus päiväsaikaan minimiin.



Tästä päästäänkin taas yhteen aikuisen koiran vahvuuteen: useiden lajien taitaminen. Aikuinen koira on ehtinyt jo opiskella monenmoisia taitoja ja sen kanssa on voitu hioa monta asiaa huippuvireeseen. Aikuiselle koiralle voi tehdä verijäljen ja laahausjäljen melkein vierekkäin ja se osaa erottaa tehtävät ja hoitaa hommat. Aikuinen koira erottaa koiranäyttelypäivän, rallytokokisan ja mejä-kokeen toisistaan, jo reppuun pakattavista asioista. Aikuiselta koiralta voi myös vaatia asioita. Jos koira on itse halunnut kantaa lenkillä lapasta ja on sitten pudottanut sen tien viereen, voi sen lähettää noutamaan lapasen takaisin. Vaikka lapanen ei näkyisi, voi sanoa: "Roni, hae lapanen!" ja koira tietää jossain olevan lapasen, joka on nyt haettava tänne.


Lenkkeily aikuisen koiran kanssa on helppoa. Koira tietää, milloin kävellään hihnassa ja milloin ilman, eikä se häviä ilman hihnaa ollessaankaan. (Paitsi jos on jäniksen nähnyt Lucy. Silloin aikuinen Lucy voi poistua paikalta määrätietoisesti ja palata pienen hetken päästä omassa tahdissaan kotipihaan.) Aikuinen koira tietää oikeutensa nuuskia kaikkea haluamaansa ja osaa ottaa oman tilansa jarruttamalla esimerkiksi niskaa jännittämällä ja päätä kenoon taittamalla. Aikuinen koira tietää, ettei hihnassa nyitä eikä vedetä ja sama koskee koiran mielestä myös ihmistä. Nykimissäännön unohtanut Emäntä saa synkän mulkaisun osakseen hoputtamisesta ja hihnan nykimisestä. 



Tavallisimmat hoitotoimenpiteet ovat aikuiselle koiralle tuttuja, eikä sen stressikäyrä nouse hälyttävästi, vaikka peräkkäin suoritettaisiin kynsien leikkaaminen, turkin harjaaminen, hampaiden harjaaminen ja korvien puhdistaminen. Toki palkkaustiheyden on oltava kohdillaan, mutta pääasiassa aikuinen koira sietää jo monenlaista käsittelyä emäntänsä tai isäntänsä taholta. Hyvin luottavainen aikuinen koira voi luottaa myös vieraisiin ihmisiin, esimerkiksi eläinlääkäreihin, jos emäntä on hyvin vakuuttava, että tämän tädin tai sedän kannattaa antaa kurkistaa pipiä. Toki kaikkia ilmeitään aikuinen koira ei ehkä koe tarpeelliseksi peittää, joten jäykistyneet, järkytyksestä auki revähtäneet silmät voivat paljastaa jotain sisällä vellovasta tunnetilasta, kun eläinlääkäri tutkii rasvapatteja rinnasta tai peppurauhasia takapäästä.


Aikuinen koira tuntee arvon rakkauden. Aina on aikaa pienelle suukottelulle, hännän heilautuksille, rapsuttelulle ja lähekkäin ololle. Ei ole niin pientä matkaa (esim. keittiöstä vessaan), etteikö aikuisen koiran kannattaisi tehdä tuo matka yhdessä ihmisensä kanssa ja osoittaa uskollisuutta ja rakkautta kaikissa arjen hetkissä. Aikuinen koira aavistaa jo kaiken rajallisuuden ja elämän hetkellisyyden, ja osaa ottaa kaiken irti jokaisesta hetkestä. Seuraavasta hetkestä ei voi tietää, mitä se tuo tullessaan, mutta nyt on hyvä.