Sivut

sunnuntai 25. syyskuuta 2022

Onnellinen hetki


Lucy 24.9.2022 (samoin muut kuvat)

 Lucy: Sattumalta muistiin on jäänyt viimeinen pitkä lenkki, jonka minä olen tehnyt. Se oli helatorstaina 26.5.2022. Se oli kaunis keväinen päivä ja kävelimme yhden yli 5 kilometriä pitkän lenkin, joka sisälsi kahlailua lätäkössä, pellon ylityksen, pitkän ylämäkinousun ja hieman hiekkatieosuuksia. Olimme lumien sulamisen jälkeen pidentäneet vähän kerrassaan lenkkejä ja viettäneet kunnonkohotusviikkoja. Emäntä tarjoutui välillä kantamaan minua pitkässä ylämäessä, mutta halusin kipittää itse. Hän oli iloinen nähdessään, miten hyvässä kunnossa minä edelleen olin.

Alle viikko tästä saatoin saada kylässä käyneeltä koiralta vatsataudin tai sitten vatsa oireili muuten vain. Eläinlääkäri ei kuuntelemalla löytänyt sydämestäni uutta vikaa, mutta todennäköisesti laajentuminen alkoi siinä vaiheessa ilmoitella itsestään. Sairaus ei ilmeisesti yleensä pahene yllättäen, mutta oireet voivat tulla yllätyksenä. Ilma alkoi muuttua lämpimämmäksi kesää kohti tultaessa ja se on aina raskaampaa sydänsairaille.

Juhannuspäivän yönä hengitystiheyteni oli 120 krt/min. Emäntä ei uskonut minun selviävän aamuun asti.


Kesäkuusta lähtien olemme käyneet kerran pari kuussa eläinlääkärissä. On määrätty uusia lääkkeitä. Nostettu annosta. Vaihdettu lääkettä. Nostettu annosta. Nostettu uudelleen annosta ja niin edelleen...

Tänään, lähes neljä kuukautta edellisen kunnon lenkkini jälkeen, päätin lähteä taas kunnon lenkille. Emäntä oli menossa Ronin kanssa kävelylle. Minä laittauduin mukaan pihalle. Tassuissani oli päättäväinen askellus ja Emäntä kipaisi takaisin sisälle hakemaan minullekin pannan ja hihnan, kun hän arveli, ettei saisi minua ehkä kääntymään takaisin viereisen pellon reunasta. Sain tällä viikolla eräänä aamuna käydä maistamassa suloista ojavettä ja Emäntä arveli minun haluavan taas samaan paikkaan. 


Kävelin kuitenkin ojapaikan ohi. Alempaa maantien varresta Emäntä on löytänyt yhden oikopolun metsän läpi takaisin meille ja hän ajatteli, että voimme tehdä sen pikku lenkin, koska viime viikonlopun lisäksi kävin myös eilen kävelemässä kilometrin kävelyn ja hänen arvionsa mukaan tuo pikku lenkki olisi suunnilleen saman mittainen.

En suostunut kulkemaan hänen oikopolulleen johtavaa tietä pitkin vaan kävelin risteyksestä suoraan. Emäntä ajatteli, että haluan käydä tekemässä yhden ojarumputarkastuksen. Kääntyisimme sen jälkeen. En kääntynyt.


Saman tien varressa on pari muutakin ojarumpua. Kävimme tarkastamassa ne kaikki. En suostunut kuitenkaan kääntymään vieläkään takaisin. Tiedän, että se tie johtaa yhdelle suosikkimetsäreiteistäni. Emäntä pohti vaihtoehtoja huolestuneena. Jos jatkaisimme pidemmälle, olisi kohta jo lyhyempi matka kiertää koko lenkki, kuin kääntyä takaisin. Jos en jaksaisikaan kävellä, jaksaisiko hän kantaa minua koko matkan? Entä jos saisin jonkun romahduksen rasituksesta? Onko parempi elää vähän pitempään kotiin kahlehdittuna vai lyhyempään täysillä nauttien?


Lopulta Emäntä antoi periksi ja sain määrätä suunnan ja tahdin. Jos tämä olisi viimeinen lenkkimme, niin päivä ei voisi olla täydellisempi. Kuljimme täysin tyynen syksyisen metsän läpi, jossa ruskan värit hehkuivat. Muuttolintujen aurat kaakattivat korkealla päidemme yläpuolella. Metsäpolulla saimme olla vähän vapaina ja pistin välillä laukaksi juuri kuten Emäntä minut sillä polulla aina onnellisimmillani muistaa.


Välillä kierin maassa kiinnostavissa tuoksuissa. Pitkän tauon jälkeen oli ihana nuuskia metsän tuoksuja ja kuunnella metsän ääniä. Maistelin välillä vettä lätäköistä.

Jaksoin kävellä koko 2,5 kilometrin lenkin! Aikaa kaikkine pysähdyksineen ja nuuskutteluineen meni toista tuntia, mutta kuinka hyvältä tuntuikaan olla taas yhdessä lenkillä, mäykyt ja Emäntä. Kuljimme kylki kyljessä Ronin kanssa ja kurkistelimme yhtä aikaa samoihin ojarumpuihin. Joimme samoista lätäköistä ja nuuskimme samoja korsia. Sellaista on olla onnellinen.


sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Hyvä päivä

 Lucy: Ajattelin vain tulla merkitsemään aikakirjoihin, että tänään oli hyvä päivä. Sain aamulääkkeet kello kuusi, kuten arkenakin, vaikka oli sunnuntai ja pääsin aamupissalle normaaliin aikaan. Sen jälkeen kuitenkin viihdyin pitkästä aikaa mestareiden sängyssä melkein kuin ennen vanhaan. 

Sunnuntaibrunssin jälkeen Emäntä oli lähdössä Ronin kanssa lenkille. Minä pääsin pihatielle katselemaan ja siinäpä se idea sitten tulikin. Voisihan tässä välillä käydä vähän lenkillä itsekin!


Tietä oli paikkailtu perjantaina uudella murskeella, joten houkutteli käydä haistelemassa uudenhajuista maa-ainesta. Välillä olen tuossa lähimmällä ojalla käynyt pyörähtämässä, mutta nyt jalat veivätkin vielä mäkeä ylös.


En malttanut pysähtyä vielä siihenkään, vaan kepoisesti ravasin kohti aukean haapaa ja vielä senkin ohi. Niillä main on toinen tien alittava oja ja ojarummun suut piti käydä tietenkin ratsaamassa, kun kerrankin olin täällä asti.


Ennen postilaatikkoa Emäntä alkoi vähän toppuutella ja tehdä kotiinlähtöä. Hän sanoi, että kun jäi tuo panta ja talutushihnakin minulta puuttumaan, kun ei arvannut lenkki-intoani näin suureksi.


Puolisen kilometriähän siinä oli jo tultu, joten myönnyin kääntymään ympäri. Edelleen tikkasin tasaista tahtia hyvän matkaa Emännän ja Ronin edellä.


Aurinkokin vähän näyttäytyi. Palasi kuitenkin pilveen, ettei tullut tukalat oltavat kävelyllä. Kun on aikanaan ollut hyvä pohjakunto, niin vielä meni kilometrin verran vanhasta muistista. Kyllähän tällaisia pieniä yhteislenkkejä olisi mukava tehdä vastakin...



Roni pääsi sitten tietenkin vielä pidemmälle metsälenkille. 


Illalla pestiin hampaat sähköhammasharjalla naksuttimen avulla. Sen pesun jotenkin sietää, kun odottaa, että milloin naksutin ilmoittaa seuraavasta herkkupalasta. Treenailtiin siinä vähän sitten muitakin juttuja, kun naksutin kerran oli esissä ja oli jo muutenkin ollut sellainen hyvä päivä.


tiistai 13. syyskuuta 2022

Luolakoiran luolatreeni

 Roni: Paikka on jokin vanha varasto. Lattialla on pitkiä laatikkomaisia rakenteita. Kaiken yllä leijuu haju. Kiukun, adrenaliinin ja jännityksen haju. Jossain täällä on pienpeto ja sen minä aion etsiä hampaisiini!

Paikallistan eläimen yhteen huoneen keskellä olevaan laatikkoon. Menen haistelemaan laatikkoa ja eläin murisee minulle takaisin. Kettu! Päästelen ensin muutaman kokeilevan haukahduksen. Tutkin vähän lisää ympäristöä ja palaan aina laatikolle. Laatikossa on kettu! Alan lämmetä tilanteessa ja haukun yhä voimakkaammin.

Emäntä houkuttelee minut hyppäämään yhteen pitkänomaiseen laatikkoon. Kun lopulta maltan tutkia tilannetta, huomaan, että tosiaan täällä putkessa pääsen aivan kasvotusten ketun kanssa reikäisen välilevyn toiselle puolelle. Ryömin hieman ahtaaseen putken osaan ja aloitan raivoisan haukun. Putken yläpuolelta kuulen Emännän tyytyväiset, innostavat kehut.

Seuraavaksi minua houkutellaan ryömimään putkeen kauempana ketusta. Emäntä huomaa, että eräs tärkeä asia painaa mieltäni tällä hetkellä. Hän pyytää, että saa käyttää minut pikaisesti ulkona ja tuoda takaisin. Laiminlyöty aamukakkani on aktivoitunut metsästystilanteesta.

Pikaisen tortun väännön jälkeen olen valmis ryömimään takaisin putkeen haukkumaan ketulle. Nyt kuljen jo useamman metrin pimeässä putkistossa ketun luokse haukkumaan. Yhtäkkiä kettu kuitenkin häviää välilevyn takaa! Se ryömii syvemmälle putkistoon. Pian kuitenkin välilevy nousee ja ryntään pakenevan ketun perään.

Oijoijoijoi! Kettu tekeekin hyökkäyksen minua kohti! Säikähdän ulahtaen yllättävää kontaktia pimeydessä. Olen kuitenkin jo ottanut mittaa supista ja mäyrästä maan päällä, joten tiedän, että näillä eläimillä on hampaat, joista on parempi pysyä kauempana. Nopean iskunsa jälkeen kettu pakittaa pesälaatikkoonsa ja minä palaan haukkuasemiin sopivalle etäisyydelle, ettei se enää yllä minuun. Pieni vastarinta ei saa minua luovuttamaan!

Kettu kömpii vielä kauemmas putkistoon. Tässä kohtaa putki on turkasen ahdas ja tulen pois putkesta. Ehkä pääsisin ketun luo paremmin jostain tilavammasta paikasta? Putkea avataan ja minua houkutellaan etenemään ahtaammissa kohdissa, mutta siihen ei sisuni vielä riitä. Kun pääsyä ketulle helpotetaan, menen taas pellin viereen haukkumaan.

Tässä kohtaa olen jo teutaroinut aikamoisen pätkän itselleni aivan uudessa tilanteessa ja alkaa olla jo melkoisen kuuma. Kun putki avataan katosta, että minut otettaisiin pois, menen ensin putkeen piiloon, ettei hauskuus loppuisi vielä, mutta tulen sitten pois, kun Emäntä käskee. Alkoihan tässä jo olla tarpeeksi puuhaa yhdeksi päiväksi.

Ulos päästyäni käyn nopeasti pissalla ja suuntaan takaisin varastoa kohti. Ehkä voisin vielä yhden erän ottaa ketun kanssa... Mutta Emäntä vie minut autoon. Vesi maistuu hyvin seikkailun jälkeen. Kylläpä tämmöinen luolakoiran homma on sitten mukavaa!



torstai 1. syyskuuta 2022