Sivut

sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Koiranpäivä 2022


 Lucy: Meillä oli mitä parhain Koiranpäivä tänään, nimittäin aivan tavallinen sunnuntai!

Aamulla nukuttiin pitkään ja aamuruoka tarjoiltiin pieneen koirien märkäruokanokareeseen sekoitettuna. Sen jälkeen päästiin jaloittelemaan omalle pihalle ja Emännän terassiaamiaisen aikana saatiin vielä puruluut.

Aamiaisen jälkeen vetäydyttiin vielä vähän köllölleen ja otettiin pikku aamupäiväunoset. 

Roni: Sen jälkeen lähdettiin kävelylle ja tehtiinkin pitkä lenkki! Käytiin aina pikitien laidassa asti kääntymässä. Sinne on kolmisen kilometriä matkaa. Talvella monesti jo varpaita palelsi aiemmin tai tassuihin paakkuuntui niin paljon lunta, ettei päästy niin pitkälle. Kesällä taas on monesti niin kuuma, ettei lenkit ole enää viime vuosina olleet matkalla pilattuja silloinkaan eli nyt on parhaat kunnonkohotusviikot käsillä, kun ei ole enää lunta, muttei vielä hellettäkään.

Lucy: Tien varren ojissa oli myös mukavasti vettä välivilvoitteluja varten.


Kotipihassa tein upean löydön: hangen alta oli paljastunut jokin niljakas eläimen ruumiinosa. Emäntä nappasi saaliin minulta, heitti sen omenapuiden tarhaan ja kantoi minua sisälle päin suihkua varten. Hän unohtui siinä hetkeksi katsomaan muualle ja seuraavassa hetkessä hän näki minun olevan omenapuiden jänisaitauksen sisäpuolella syömässä märäntynyttä raadon kappaletta. Emäntä ihmetteli, kuinka edes olin päässyt aitaukseen, joka on pitänyt jäniksetkin loitolla omenapuista koko talven ja miten olin niin nopeasti ehtinyt hotkia koko mössön!

Roni: Suihkun jälkeen otettiin pienet välilevot kotona. Sen jälkeen Emäntä teki kevään parhaan peliliikkeen: Hän kaivoi esille mejä-tarvikkeet ja lähti tekemään treenijälkiä! Varmempaa kevään merkkiä saa hakea!

Malttamattomina mentiin tänään jäljet heti tuoreeltaan, mutta tuskinpa se näillä kilometreillä enää haittaa, onko jälki vanha vai tuore, kun toinen on neljän jäljestystittelin arvoinen eläkeläinen ja toinenkin 21 koetta kolunnut konkari.

Jälki ja makaukset löytyivät hyvin. Kauden ensimmäinen katkokulma pyöritti vähän, mutta löytyi se jatko sitten. Sen jälkeen muistin taas vähän tiiviimmin pistää kuonon maahan ja keskittyä jopa vielä enemmän työntekoon.

Lucy: Minun jälkeni harvoin enää sisältävät tuollaisia monimutkaisia kommervenkkejä, kun en ole kokeissakaan käynyt sitten vuoden 2019 (lääkitys estää), mutta mieli piristyy kovasti pienestäkin jäljen tyngästä.


Lopuksi Emäntä halusi vielä havainnollistaa pienellä videolla, miten sujuu koirien kuvaaminen palkintojen kanssa. (Havainnollistamisvälineenä talouspaperirulla.)



1. Ota herkkupussi esiin.

2. Aseta kuvattava palkinto maahan.

3. Ota kuva asetelmasta.

Vuosien mittaan meistä on tullut aika ammattilaisia poseeraamaan palkintojen kanssa!


Lucy: No mitäs tuossa nyt virnuilet öljypullon kanssa. Lorauta ruokaani ja laita takaisin kaappiin.

Roni: Lucy-neidin ruokaan lisätään nykyisin vanhusten voiteluainetta eli mummoöljyä!

Lucy: Ei se ole kuule sinunkaan veteraani-ikäsi enää kuin muutaman kuukauden päässä, että pidä vain mölyt mahassasi!

Toivottavasti muillakin on ollut mukava Koiranpäivä!

lauantai 16. huhtikuuta 2022

Hankikanto ja Captain

 Lucy: Tänä aamuna oli taas mainio hankikanto. Yöpakkasten jäljiltä hanki oli jopa niin kova, että se kantoi lauman painavintakin jäsentä eli Emäntää ilman lumikenkiä. Tai kantoi ainakin melkein koko matkan...



Lucy: Lähipellon hajut ovat aina yhtä kiinnostavia, vaikka niitä on jo jopa useampana arkiaamuna ehditty käydä nuuskuttelemassa.


Lucy: Paras hetki on aina tähän luolaan kurkistaminen. Ketään ei olla nähty siellä, mutta heinäinen polku paljastaa, että joku siellä sisustaa. Emännän mielestä luolan lähistöllä haisee supille, mutta hän ei ehkä ole meistä tarkin nenänkäyttäjä.


Roni: Hyvästä hankikelistä ja vapaasta aamusta innostuneena Emäntä ajatteli, että käydään samalla katsomassa, kantaisiko hanki metsässä. Kantoihan se. Hetki vielä menee ennen kuin tähän taas verijälkeä pääsee vetämään...


Roni: Jos oltaisiin oltu tuntia aiemmin liikkeellä, olisi hanki saattanut kantaa Emäntää koko matkan. Petollinen auringon lämpö alkoi pehmentää metsätaipaletta. Kuten kuka tahansa itseään kunnioittava aikuinen ihminen, Emäntä ei tietenkään luopunut reittisuunnitelmastaan ja esimerkiksi kääntynyt takaisin, kun huomasi, ettei hanki enää kanna kunnolla vaan konttasi välillä eteenpäin. Voitteko kuvitella! Harmi, ettei meillä ollut kameraa. 


Roni: Pienen metsä-ek:n jälkeen palasimme pelloille ja siellä hanki taas kantoi ihmistäkin. Hakkuualueen ylittäminen aiheutti vaan pientä vatsanalus kutinaa meille matalaraajaisille. Tukisti aika paljon, kun Emäntä irrotteli havuja vatsakarvoistani.

Captain

Lucy: Tänään meillä kävi yllärinä kylässä tällainen vuosikas labradoodle-junnu Captain. Hän kävi vähän katsomassa mallia, miten ollaan aikuista koiraa. Roni piti hänelle ensin jöötä kovaäänisesti. Minä katselin häntä ensin kuistilta välinpitämättömästi. Kun hän tuli lähemmäs härväämään, ilmoitin hienostuneesti irvistäen ja syvää muristen sekä lopulta kipakasti häntä kohti hypäten ja hampaita yhteen loksauttaen, että hän on ok, niin kauan kuin jättää minun ylhäisen aikuiskoiran berberini rauhaan.

Lucy: Captain, istu!
Hyvä poika.

Lucy: Maahan!
Ja nyt pysy siinä, äläkä ota askeltakaan lähemmäs.

Roni: No hyvä on, voin minä yhden aikuisten jutun näyttää.
Captain: Hei siistiä! Cool!

Roni: Ensin valitaan paikka ja nuuskitaan se tarkkaan. Tosi tarkkaan.
Captain: Ok. Ja sitten...?

Roni: Sitten yksinkertaisesti vain nostat jalkaasi ja pissaat siihen. Sillä tavalla siihen kohtaan jää sinun hajusi ja olet vähän niin kuin paikan omistaja. Tajuatko?
Captain: Wau! Joo tajuan! Eli sinä olet nyt vähän niin kuin tämän paikan omistaja?

Captain: Jukupliuta Roni! Kiitti tosi paljon, että näytät, miten olla itsevarma aikuinen uros! Tosi siistiä! Musta tuntuu, että mäkin haluaisin olla isona mäyräkoira!

Captain: Okay, Roni. Mitä me nyt tehdään?
Roni: No en tiedä sinusta, mutta minä aion nuuskia tätä lumikasaa ja kieriä tässä sydämeni kyllyydestä!

Lucy: Joku viikko sitten meillä kävi eräs toinenkin pentuvieras. Meidän kaverikoira kollega Snoopy oli saanut uuden pikkusiskon ja hän kävi esittelemässä Nasua meille. Nasun kanssa ei ollut vaaraa tulla tallatuksi, niin hänen kanssaan ei tarvinnut olla ihan niin napakkana.


Roni: Ai niin minä kävin muuten pitkäperjantaina rally-tokokisoissa. Emännän mukaan tämä yksi kuva tiivistää koko tapahtuman:


Roni: Moonalla oli juoksut, niin emme voineet olla heillä yötä, joten majoituimme kesämökille, kun sieltä oli lyhyempi matka kisapaikalle kuin meiltä kotoa. Enhän minä silti unohtanut Moonan tilannetta hetkeksikään, vaan herätin Emännän puolen tusinaa kertaa yön aikana. 
     Kisapaikka oli nyt muutamista treeneistä tuttu ja Emännällä oli toiveikas olo. Ennen rataa kaikki kulki hyvin. Olin keskittynyt ja iloinen. Radan näkeminen sai kuitenkin jännitykseni aivan tappiin ja suoritus oli onnetonta rämpimistä. Heti radan jälkeen rentouduin ja kaikki käskyt toimivat taas moitteetta. Sain siis nollan ja nämä olivat joko kevään tai koko elämäni viimeiset rally-tokokisat. Asia jäi vielä vähän auki...

Hyvää pääsiäistä kaikille!