Sydänasiaa

Lucy: Kesäkuun alussa uutisoin minulle määrätystä sydänlääkityksestä: Sydän suruja. Alku ei ollut lupaava, vaan vatsan suojaksi määrätystä Omeprazol-lääkkeestä huolimatta oksensin 9 päivää, kunnes Emäntä päätti eläinlääkärin luvalla keskeyttää lääkityksen, jotta vatsa saisi rauhan. Minulle ei enää oikein ruokakaan maistunut ja olo alkoi olla heikko muutenkin jatkuvasta oksentamisesta ja sitä myötä jo pienestä kuivumisesta.

Yritettiin myös ottaa lääkettä aivan pieneksi jauhettuna ja Omeprazol-kapselitkin Emäntä avasi ja ravisteli sisältä lääkeaineet märkäruuan sekaan, koska eläinlääkäri kertoi joskus syynä olevan mekaanisen ärsytyksen eli kun vatsa tuntee siellä olevan jotain kovaa ylimääräistä (esim. luun palanen), niin se tulee normaalisti oksennuksen mukana ulos, jottei suoli tukkeudu. Tästäkään ei ollut apua. Heti kun lääkkeiden antaminen lopetettiin, oksenteluni loppui ja olokin koheni. Viikon verran paranneltiin masua ennen uutta yritystä. Eläinlääkäri oli sanonut, että jonkinlainen rinnakkaisvalmistekin olisi olemassa, mutta jos mikään lääke ei sopisi minulle, niin sitten olisi oltava ilman lääkitystä siihen asti kuin elämä on elämisen arvoista.

Koska olin saanut koko ajan kahta lääkettä yhtä aikaa, halusi Emäntä varmistaa, ettei huonovointisuus johdu sittenkin vatsansuoja-aineesta, jonka haittavaikutuksissa myös mainittiin oksentelu ja pahoinvointi. Uusi yritys aloitettiin siis kolmena ensimmäisenä päivänä pelkällä vatsansuoja-aineella. Ei oksentelua. Neljäntenä päivänä Emäntä lisäsi sydänlääkkeen mukaan ja oksentelu alkoi jo samana iltana. Näytti melko varmalta, että sydänlääke ei sopisi minulle ja kaikkeen yltiöoptimistisesti suhtautuva Emäntä suunnitteli jo mielessään minulle hautapaikkaa. Hän päätti kuitenkin tehdä vielä yhden testin, koska mitään hävittävää ei enää ollut. Hän jätti vatsansuoja-aineen pois ja antoi seuraavana päivänä minulle pelkän sydänlääkkeen. Hän odotti koko päivän, että alkaisin oksentaa kahta kauheammin. En oksentanut. En edes iltalääkkeen jälkeen yöllä sänkyyn, kuten jo useamman kerran olin tehnyt aiemmin. Seuraavana päivänä otin sydänlääkkeen taas ilman vatsa-ainetta, enkä oksentanut.

Olen nyt syönyt sydänlääkettä viikon verran, enkä ole oksentanut enää kertaakaan. Jostain syystä pahoinvointi johtui siis sydänlääkkeen ja vatsansuoja-aineen yhteisvaikutuksesta. Viime viikolla oli juuri superhelteitä koko viikon, joten ei pystytty tekemään mitään, mutta tänään viileämpänä sadepäivänä käytiin taas viitisen kilsaa kävelemässä ja oikein hyvin jaksoin kävellä ja välillä vähän juostakin. Entiseen malliin, etten sanoisi. Toki sitä hautapaikkaakin vielä jonakin päivänä tarvitaan, mutta ei se enää ole onneksi päällimmäisenä mielessä, eikä aivan lähiajan tavoitteena.

Helteillä ulkoiltiin näin. Kyllä tuossa omalla pihalla varjossa istuessakin kaikenlaista haukuttavaa kulki ohi!

Sunnuntai-iltana osallistuin mäykkykerhomme vesiriistatreeneihin. Ei sentään pakotettu ottamaan lintua suuhun. Minä noudin uimalla tutumpaa ja vähemmän ällöttävää patukkaa.

Emäntä asetti pöytätuulettimen sopivalle korkeudelle, jotta se puhalsi hellepäivinä sopivasti tähän sängylle.

Tänään tarkeni taas lenkkeillä, kun oli viileämpi sadepäivä. Ei ollut ruuhkaa.

Treenailtiin vähän noutoa. Piti näyttää Ronille mallia, kun sillä on joku ongelma näiden esineiden ja lintujen tuomisessa suoraan Emännän käteen. Ei se tämän vaikeampaa ole. 

Sitä nopeammin saa palkkaa, mitä nopeammin toimittaa noutoesineen perille!

Vielä nousee jalka lenkillä:

Ja loppukevennykseksi Ronin linkousvaihe lenkin jälkeen:

Tehtävä vedessä ja metsässä

Roni: Lauantaina teimme pitkän matkan Emännän kanssa autolla. Paikan päälle päästyämme saimme alkutiedon, että pienehkö sorsalintu olisi ainakin eksyksissä metsässä ja se täytyisi etsiä ja noutaa pois ja todennäköisesti toinen samanmoinen olisi vielä joutunut veden varaankin, joten sekin olisi pelastettava. Minä odottelin autossa sillä aikaa, kun Emäntä laati suunnitelmaa keskuspaikalla.

Ensin lähdettiin tekemään metsäetsintää. Sorsaparasta oli pudonnut höyheniä maahan, joten metsän reunassa Emäntä osoitti niitä minulle ja käski minun hakea linnun. Seurasin jälkeä ja löysin oitis linnulle. Totesin heti tilanteen vakavuuden ja yritin aluksi ensiapuna elvyttää sorsaa (tai ehkä tavia) kierimällä sen päällä. (Tämän kertoi toimitusta jostain syystä puskasta seurannut paikalle osunut ohikulkija [toim. huom. laahausjäljen tekijä].) Koska lintu ei herännyt herättely-yrityksistäni huolimatta, lähdin kantamaan sitä Emäntää kohti. 

Luulin tunteneeni äkkiä pulssin linnussa, joten Emännän nähdessäni pudotin linnun maahan ja kiirehdin hänen luokseen, jotta hän voisi tulla ihmiskäsillään kantamaan lintua loppumatkan. Emäntä kuitenkin lähetti minut uudestaan matkaan. Kannoin lintua taas pienen matkaa eteenpäin, mutta pudotin taas ja jäin tuijottamaan mukana seurannutta suurikokoista mieshenkilöä. Minua alkoi epäilyttää, että yrittäisikö hän varastaa linnun meiltä. Emäntä vain jatkoi hakukehotuksiaan, joten lopulta toin linnun aivan hänen kätensä lähelle. En kädelle, mutta siihen ulottuville kuitenkin. Kuinka laiska ihminen voi olla, jos ei sen vertaa jaksa tarttua kätensä alla olevaan lintuun, vaan yrittää vaatia koiraa nostamaan asiat suoraan käteen asti? Ensimmäinen lintu oli näin saatu turvaan.

Seuraavaksi ajoimme rantaan ja jouduin taas odottamaan ensin autossa, kun mukana olleet koirakollegat kävivät ensin yrittämässä onneaan. Tuntui, ettei kukaan löytänyt pulassa olevaa lintua. Yhtä kollegaa sen sijaan ihan kunnossa oleva sorsa lähti ajamaan takaa, jolloin hän joutui kauas pois rannasta ja ihmiset saivat hänet vihdoin matkan päästä kiinni. Toinen kollega löysi veneessä soutelevia ihmisiä, mutta heilläkin oli kaikki hyvin, joten hän palasi rantaan.

Minä lähdin toiveikkaana matkaan ja uin kaislikon oikeaa reunaa. Poikkesin välillä kaislikkoon, mutten löytänyt mitään. Palasin rannalle ravistelemaan ja Emäntä lähetti minut uudestaan matkaan. Tällä kertaa uin syvemmälle ja kävin kaislikon takanakin tarkastamassa oikeaa puolta. Kävin jopa niin kaukana, että Emäntä käski jo kääntymään toiseen suuntaan. Hän yritti saada minut uimaan vielä kaislikon vasemmalle reunalle, mutta minusta se oli turhaa. Tulin pois, koska lintua ei tuntunut löytyvän.

Pienen odottelun jälkeen rannasta alkoi kuulua laukauksen ääniä ja kun vihdoin tuli minun vuoroni uudestaan, olin jo aivan täpinöissäni. Hädin tuskin maltoin istua paikallani, kun laukaus kajahti ja sitten näin veteen putoavan linnun. Vihdoin Emäntä käski hakemaan ja ryntäsin täysillä lintua kohti. Uin kiireesti sen luo ja pyrin pikaisesti lähimpään rantaan, joka oli vasemmalla oleva kaislikko. Kaislikossa oli todella vaikeaa ja raskasta uida lintua suussa kannatellen, mutta lopulta onnistuin taistelemaan meidät kovalle maalle. Kun katsoin ylös, näin järkytyksekseni seisovani silmätysten jonkin mustan jättiläisen kanssa, joka vieläpä kannatteli asetta! Siinä vaiheessa lintu putosi suustani ja juoksin kiireesti Emännän luo, jotta voisin puolustaa häntä hirviöltä. Laitoin heti puolustuslinjan kuntoon ja aloitin karkoittavan haukun. Emännän mielestä ei ollut mitään pelättävää, mutta sen sijaan minun tulisi mennä hakemaan lintu miehestä välittämättä. Minä en luottanut tähän tyhjästä ilmestyneeseen mieheen, enkä suostunut menemään enää lähellekään. Lopulta mies tuli pois kaislikosta ja uskaltauduin menemään uudestaan tapahtumapaikalle, mutta lintua en enää löytänyt. Mieleni oli niin täynnä hämmästystä ja huolta, joten tulin pois ja haukuin kaikille paikalla oleville. Emäntä kutsui minut tässä vaiheessa luokseen ja sanoi, että tämä riittääkin tältä erää, antoi minulle vähän jauhelihaa lohdutukseksi ja vei minut autoon. En tiedä, kuinka linnulle lopulta kävi, mutta todennäköisesti se jäi rantahirviön uhriksi. Valitettavasti en pystynyt pelastamaan sitä, mutta joskus on vain ajateltava omaa ja Emäntänsä turvallisuutta!

Tilaisuus oli ilmeisesti ollut samalla myös koetilanne ja suorituksiani oli arvioitu päivän mittaan. Metsästä linnun pelastamisesta eli jäljestä sain pisteitä 10/10, koska toin linnun lopulta Emännän ulottuville. Vedestä etsimistäni eli hakua oli arvostettu 7 pisteen verran (7/10), mutta koska noudossa rannalla seisonut ampuja sekoitti ajatukseni, sain viimeisestä osuudesta pisteitä vain 5/10 ja näin ollen tulokseni oli VERI2/22p. Ykköstulos oli kuulemma jäänyt pisteen päähän, mutta eipä ollut ensimmäinen kerta, kun ykkönen oli pisteestä kiinni. Tein kuitenkin omasta ja Emännänkin mielestä muilta osin loistavaa työtä, joten ei jääty yhtä pistettä surkuttelemaan.

Hidas startti keskikesän juhlaan

Roni: Juhannusaatto oli aika lattea. Mestarit lähtivät jo päivällä omiin rientoihinsa ja me vietimme juhannusaattoa Lucyn kanssa kaksistaan kerrostaloasunnossa. Parempi mestari eli Emäntä kävi sentään välillä ruokkimassa ja käytämässä meidät pikku kävelyllä, mutta sitten sama turjotaminen jatkui. Soitto ei soinut, eikä makkara paistunut.

Juhannuskoira Lucy

Juhannuskoira Moona

Niinpä tänä vuonna juhannuspäivä oli vasta varsinainen juhannus, koska silloin päästiin Ninnin ja Moonan luokse mökille, jossa olivat myös heidän ihmisensä ja Emännän kasvinkumppani elikkäs sisarushenkilö. Siellä vihdoin oli vapautta, seuraa ja grillissä tiriseviä makkaroita sekä lohta loimuttumassa. Kokkokin poltettiin vasta juhannuspäivän iltana.

Lucy tarkastaa kokon ennen polttamista

Minulla piti aikamoista kiirettä, kun rannassa oli vene, sup-lauta ja kanootti ja minun piti valvoa jokaista välinettä, että ehdin aina mukaan, kun joku tarttui airoon tai melaan. Onnistuin ainakin 90-prosenttisesti kiipeämään mukaan. Niinpä olin mukana siirtämässä myös kelluvaa kokkosaarta, joka siirretään rannasta ensin laiturin viereen, että kokko saadaan rakennettua ja sitten illalla se sysätään keskemmälle lampea, että kokko palaa turvallisesti etäällä rannan puista. Veneestä hyppäsin saareen (tai yritin... hyppy jäi vähän vajaaksi ja jouduin uimaan saareen) ja sieltä Emännän veli koukkasi minut mukaansa suppailemaan. Sitten sup-laudalta minut laitettiin taas hyppäämään veneeseen, kun suppailu on hieman raskampaa mäyräkoiralla kuin ilman mäyräkoiraa. Ilmeisesti. Emäntä hämmästeli, että vaihdot vesillä sujuivat niin sulavasti. 

Paras tapa varmistaa pääsy mukaan suppailemaan, on viettää kaikki vapaa-aikansa sup-laudan päällä laiturissa parkissa.

Myös saunomiseen minä otan aktiivisesti osaa. Tai ainakin saunasta uimiseen. Käyn nopeasti lauteillakin, mutta sitten minä olen mukana kannustamassa jokaista uimaan menijää ja suosikkieni perään minä myös hyppään. Esimerkiksi Emännän perään minä hyppäsin laiturilta ja kävimme uimassa yhdessä pienen lenkin. Myös Ninnin ja Moonan isäntä, Emännän veli ja totta kai oma mestarimme ovat henkilöitä joiden perään saatan hypätä. Hieman erikoista oli, että tänä vuonna Lucy-neitikin hyppäsi kerran laiturilta!

Kun aikansa odottaa, voi onnistaa ja päästä mukaan suppailemaan!

Kuka tahansa kävikin soutelemassa, niin pieni musta pää oli nähtävillä mukana veneen keulassa...

Lucy: En minä hypännyt. Minä putosin. Kurkottelin liian pitkälle nuollakseni Emännän naamaa ja menetin tasapainoni. No ei siinä nyt hullummin käynyt. Uin laiturin portaille ja nousin ylös. Emäntä piti meille myös pienet noutoharjoitukset vedessä. Muuten hyvä, mutta minä en osannut lähteä niin äkkisyvästä rannasta, koska en Ronin tapaan tykkää veteen hyppäämisestä. Emäntä ratkaisi asian niin, että laski minut lampeen, jolloin uin kyllä noutodummylle ja toin sen rantaan jauhelihaa vastaan. Minä olen ihan kelpo noutaja, kun minut vain laskee varoen veteen kuin lastun laineille. Lapinkoirat tyytyivät katsomaan rannalta tätä uimishassuttelua.

Lucy kuivattelee pihanurmella uinnin jälkeen.

Muuten saimme tassutella taas mökkitontilla irrallamme, mutta kokon kohentamisen ajaksi Roni täytyi laittaa kiinni. Kun palava kokkosaari hinattin laiturin viereen kohentamista varten, laittoi Emäntä Ronin hihnaan, kun hän pelkäsi Ronista tulevan hotdogin, jos hän varomattomana innosta piukeana hyppäisi saareen eikä tajuaisi, että jokin asia on perustavan laatuisesti toisin.

Juhannuskokko 2020

Myös kokkoa voi katsella laudan päältä...

Roni: Meillä ei ole tapana karkailla mökiltä. Ilman Emäntäämme emme ylipäätään poistu mökiltä, vaikka meitä yritettäisiin tarkoituksella viedä esimerkiksi lenkille. Yhtenä päivänä Ninnin ja Moonan emäntä olisi hyvää hyvyyttään ottanut meidätkin lenkille, mutta alle puolen kilometrin päässä teimme stopin ja Emännän piti hakea meidät takaisin mökille. Hän ei ollut lähdössä kävelylle. Toisella kerralla isäntä oli menossa käymään kotona kävellen ja minä saatoin häntä (vähän ilman lupaa) kahden mökin päähän, mutta siellä käännyin ympäri ja tulin kiireesti takaisin omalle mökille.

Sunnuntaina sen sijaan kävimme koko porukalla yhdessä lenkillä ja silloin oli toinen tahti mäyräkoiran tassuissakin. Kävimme katsomassa tuttuun tapaan aaseja, joista pienempi on ilmeisesti Moonan kaveri. Aasit kiirehtivät meitä vastaan aidalle ja Moona meni sanomaan kuono/turpa-päivää toiselle aasille.

Olimme parhaillamme tervehtimässä lampaita ja kanoja aidan takaa, kun yhtäkkiä talon portailta syöksyi meitä kohti haukkuva hyökyaalto. Sekuntia myöhemmin aidan alta tulvi pieniä mustia räksyttäviä koiria. Pienet koirat ovat kai rodultaan kääpiöpinsereitä, mutta omasta mielestään ne olivat vähintäänkin dobermanneja. Minä, Lucy-neiti ja Ninni suhtauduimme melko rauhallisesti yllättävään tilanteeseen ja peräydyimme aidan luota ahtaasta välistä katselemaan tulijoita, mutta Moonan sisulle äkillinen hyökkäys oli vähän liikaa. (Tai ehkä juuri siksi me muut voimme olla rauhassa, kun Moona huolehti rähisemisestä meidänkin puolestamme.) Eläinten omistaja on kuitenkin Ninnin ja Moonan emännän tuttu ja hänkin oli pihalla käskemässä koiransa takaisin aitaukseen. Käytännössä olimme myös heidän maillaan, joten heillä oli täysi oikeus puolustaa omaa reviiriään. Hetken hurjalta näyttänyt tilanne ratkesi siis onnellisesti ja parasta oli tietenkin, ettei Moona ottanut asiakseen puraista ketään pikku koirista. Ei olisi ehkä ollut niin vakavaa nyppiä pikkukoiria Moonan turkista kuin toisin päin, mutta onneksi puremia ei jaettu kumminkaan puolin. Sen jälkeen kävely jatkui vähemmän dramaattisesti, joskin loppumatkasta ilma oli kuumentunut niin paljon, että Emäntä auttoi Lucy-neitiä välillä kantamalla.

Tämä peltoaukea näytti melko isolta pörriäisteolta, koska koko suuri pelto oli jätetty (tarkoituksella tai luultavammin tarkoituksetta...) kasvamaan kukkasia!

Mökillä jokainen valitsi parhaan tavan viilentää itseään:

Ninni makaa viileillä kivilaatoilla.

Lucylle kelpasi nurmikin, kunhan se oli varjossa.

Minä kaivoin kuopan mökin portaiden alle. Tästä vartiopoterosta oli hyvä hoitaa valvontatehtäviä viilentelyn ohella.

Hiekkaiset nakit

Lucy: Lauantaina käytiin viettämässä biitsipäivää. Meidän luottobiitsille on vähän matkaa, mutta aina se on ollut vaivanarvoinen kohde.
Hiekkaranta, aurinkoa, uimavettä, uimaleluja ja vähän varjoakin.

Rantavesi näytti vähän ällöttävältä, mutta koska rantaan asti ulottuu mäntymetsää, niin tulkitsimme kellertävän mössön siitepölyksi ja kävimme kaikki Mestaria lukuunottamatta uimassa, eikä kenellekään tullut mitään oireita.

Roni: Rantapäivä alkaa aina kovalla kohkaamisella. Ensin valitaan paikka ja levitetään viltti. Tässä vaiheessa minä ehdin jo juosta pari kertaa viltin poikki. Sitten oli koirien uintivuoro. Minä kävin noutamassa patukkaa ja luonnollisesti juoksin jälleen muutaman kerran viltin poikki. Tällä kertaa märkänä ja hiekkaisena.

Lucy: Minulla on Emännän kanssa oma uimarantaleikki. Emäntä juoksee vesirajassa niin, että vesi roiskuu ja minä ajan häntä takaa muristen ja haukkuen rantahiekalla. Teimme tätä jonkin aikaa, kunnes Emäntä päätti, että lopetetaan ennen kuin jompikumpi saa sydänkohtauksen. Hän näytti kieltämättä aika läkähtyneeltä!

Roni: Sitten Emäntä päätti, että rauhoitutaan. Minä en halunnut antaa vielä periksi, vaan haukuin leluni perään. Minne tahansa hän yritti sen jemmata, minä löysin sen ja haukuin sen ympärillä, jos en ylettynyt siihen. Lopulta lelu katosi kylmälaukkuun ja minunkin oli uskottava, etten pääsisi siihen käsiksi muovikuoren läpi. Kävin siinä vaiheessa vahvistamassa uuden reviirimme rajat virtsamerkein ja siirryin vahtimaan tiiviisti aluettamme. Muutama ihminen ja yksi koirakin kävelivät MEIDÄN alueemme poikki ja haukkukuoro oli sen mukainen. Kun ihmiset olivat menneet menojaan, ei meitä kiinnosta muiden tekemiset enää sen jälkeen ja kaivauduimme taas poteroihimme.

Lucy: Siis sinä kaivauduit alunperin minun poterooni! Tässä ilmainen vinkki kaikille kuumalla hiekalla aikaansa viettäville: poista pintamaa, niin alta löytyy viileämpää maata makailua varten! Kun kuopan pohja taas tuntu kuumalta, kaiva lisää. Minä olin aloittelemassa itselleni hyvää päivänpaistattelukuoppaa, kun Roni työntyi siihen. Totesin sitten, että on fiksumpaa siirtyä kokonaan varjoon makaamaan. Roni sen sijaan jäi auringon paahteeseen kuoppaansa makaamaan. Hassu poika.

Minä voin huolehtia tämän kylmälaukun turvallisuudesta täällä sivummalla...

Minä en kyllä hievahdakaan tästä etuvartiosta Emännän rinnalta. Ei täällä nyt NIIN kuuma ole...

Lucy: Tänään käytiin uimassa viime kesästä tutussa paratiisissa (Päivä paratiisissa). Paikalla oli taas lampaita, kanoja ja paratiisin itseoikeutettu valtias, arvokas abessinialainen vanha herra Ukko-kissa.
Emäntä sanoi heti alkuun, ettei meidän tarvitse päästä lammaslaitumelle, joten katselimme lampaita vain aidan takaa. Miten niin "ei tarvitse"? Kaikki hyvä lampaan kakkahan olisi ollut juuri siellä laitumella!
    No lampaiden jälkeen kävimme katsomassa kanoja. Roni suorastaan ryntäsi katsomaan kanoja sillä seurauksella, että Emäntä totesi, ettei ole koskaan eläissään nähnyt kanan lentävän niin korkealle puuhun. Onneksi paikan ihmisomistaja oli myös enemmän positiivisen kiinnostunut kanansa puuhun lentämisestä kuin pahastunut. Kanat olivat tällä kertaa aitauksessa, mutta Roni keksi, että kanatarhaan pääsee uimalla rannan kautta. Hän siis kävi juoksemassa kanalan läpi ja kipaisi vielä pesäkoppiinkin ennen kuin Emäntä sai hänet käskettyä pois sieltä.

Roni: En minä tietenkään tehnyt kanoille mitään pahaa! Niiden kaakatus ja sinne tänne räpistely on vain niin valtavan hauskaa, että täytyyhän se saada kerran kesässä kokea!

Lucy: Minäkin löysin viime kesänä sisäisen vesipetoni ja niinpä kävin noutamassa patukkaa muutaman kerran järvestä. Tämä voi vähän nyt näyttää takin (tai turkin) kääntämiseltä kaikkien teidän vettä vieroksuvien mäyräkoiratovereiden näkökulmasta, joiden joukoissa minäkin aiemmin vankasti seisoin, mutta ymmärrättehän, että tästä saa raakaa jauhelihaa! RAAKAA JAUHELIHAA! Eihän sille voi sanoa ei! Kun kaksi näin perustavan laatuista periaatetta on vastakkain, niin ruoka vie voiton...

Lucy: Ronikin kävi uimassa, mutta hänen mustan päänsä erottaa vähän huonosti tuosta tummasta vedestä. Hänen "noutamisessaan" on edelleen se vika, ettei hän tuo ohjaajalle sitä, minkä hän käy noutamassa. Tällä kertaa Emäntä yrittikin suosiolla keskittyä vain siihen, että saisi Ronin uimamatkaa pidennettyä. Sitä ohjaajalle palautusta harjoitellaan sitten eri kerralla. Tällä tahdilla kyllä loppuu Roniltakin aika kesken ennen kuin hänestä tulee uimamaisteri tai siis käyttövalio. Ei tuo meno juuri viime kesää paremmalta näytä...

Roni: Sillä aikaa kun me uiskentelimme, oli Ukko-kissa tullut katsomaan, ketä hänen puutarhassaan mellastaa. Minä meinasin melkein juosta vahingossa häntä päin, kun olin juuri tekemässä kuivatteluspurttia polkua pitkin, kun hän äkkiä seisoi köyryselkäisenä ja karvat pystyssä irvistäen minun edessäni. Väistin häntä kiireesti kunnioittaen, koska enhän toki halunnut pahoittaa hänen mieltään. Tosin hänen mielensä oli tainnut pahoittua jo siitä, kun hän haistoi tontillaan koiria, mutta itsepäisesti hän vain työntyi paikalle katselemaan menoa. Ihmiset houkuttelivat hänet jäätelöllä pöydälle, ettemme joutuisi uudestaan törmäyskurssille maan tasalla.

Lucy: Hän on ilmeisesti oikeasti oikein lempeä kissa, mutta meidän koirien läsnäolo sai hänen naamansa vähän mutristumaan. Mutta ainakaan hän ei ole vielä koskaan kynsinyt meitä, joten eikö se ole jo oikein ystävällisesti tehty kissalta?

Onkohan Ukko-kissalla kaukoputki, jotta hän voi tarkkailla paremmin lintuja?

Sydänpäivitys: Lucyn lääkitys on toistaiseksi keskeytetty. Viikon jatkunut oksentelu oli pakko saada loppumaan. Se loppui saman tien, kun lääkkeenanto lopetettiin. Jokunen päivä parannellaan masua ja sitten kokeillaan vielä uudestaan. Tassut ristiin, että lääke pysyisi sisällä!

Kuvakimara mökkeilystä

Koska Emännällä alkoi kesäloma ja koska mejä-kokeisiin valmistautuminen vei hänellä niin paljon aikaa jälkien suunnistamisineen ja verettämisineen, niin olimme vajaan viikon mökkeilemässä Ninnin ja Moonan ja heidän ihmistensä kanssa. Pääasiassa siis Emäntä hyppäsi metsässä ja me mökkeilimme.

Kerrostalokoiralle on eksoottista ottaa nokoset pitkästä aikaa nurtsilla.

Ninni ja etenkin Moona olivat riemuissaan, kun lauma oli taas kasassa. Vaikka he ovatkin oma lapinkoiralaumansa ja me oma mäykkylaumamme, niin aika sujuvasti me sulaudumme aika ajoin yhdeksi sekalaumaksikin.

Ninni houkuttelee Moonaa hyökkäämään ja Moonaa ei tarvitse kauaa houkutella.

Moona täytti toukokuussa 2 vuotta ja Ninni 5 vuotta. Tytöillä on synttärit melko lähekkäin.

He ovat kuin siskokset, vaikkeivät sukua toisilleen olekaan.

Minä, Queen Lucy, olen lauman armoitettu johtaja, johon kukaan ei kajoa.

Katselen yleensä tyynenä alamaisteni temmellystä.

Temmellys saattaa tosin toisinaan pyyhkäistä ylitseni kuin musta karvainen pyörremyrsky.

Tällöin lapintytöt, Ninni varsinkin etunenässä, muistavat aina pyytää minulta anteeksi ja hyvitellä minua nuolemalla suupieliäni. (Tosin Ninni liioittelee joskus ja ottaa koko kuononi suuhunsa... onko se nyt sitten alistumista vai alistamista, mene ja tiedä...)

Sitten riehuminen voi taas jatkua, kun Suuri Johtaja on saatu lepyteltyä.

Välillä Roni lähtee mukaan mustien hippaleikkiin, mutta nykyisin enää harvemmin. Alkaakohan Roni käydä vanhaksi, kun hän ei enää jaksa tulla tyttöjen listimäksi niin usein?

Juoksujen aikaan Moona on Ronin mielestä parasta maailmassa, mutta muuna aikana vuodesta on yleisempää, että Moona astuu Ronia... Välillä Moona aivan turhautuu, että miten tämän pienen makkaran saisi taas riehumaan ja kiinnostumaan hänestä!

Ninnikin haluaisi leikkiä Ronilla... tai siis Ronin kanssa.

Loppuu se virta onneksi joskus näistäkin siskoksista. He saattavat usein tehdä asioita samalla tavalla.

Maalaiselämä on ihmeellistä. Mökillä saattaa aamulla vesikupista löytyä vaikka pieni sammakko!

Mejä-kokeista Emännällä oli tuomisinaan hirven sorkka! Sillä kokeiltiin meille kokeisiin pääsemättömille koirille sorkan laahausjälkeä. Emäntä laittoi sorkalle pisaran verta ja veti sitä sitten metsässä. Jotenkin siihen tapaanhan Ruotsissa tehdään kai verijäljet kokeissa.

Moona pääsi kokeilemaan tällaista uudenlaista jälkeä ensimmäisenä. Hän lähti vakuuttavasti matkaan ja eteni hyvin jäljellä tai sen läheisyydessä. Jälki oli lyhyt ja tuore, vain noin 200 metriä pitkä, mutta siinä oli pari kulmaa, jotka Moona selvitti itsenäisesti. Oli aika kuuma keli ja yhdessä vaiheessa Moona meinasi vähän antaa periksi, mutta kun hänen emäntänsä käski hänen vain jatkaa vielä työskentelyä, niin hän jatkoi hyvin sorkalle asti.

Sorkan löytyminen olikin Moonalle aika jännä juttu, kun vaikka hän on kalunnut montakin sorkkaa omalla pihallaan, ei niitä koskaan ennen ole ollut hänen jälkensä päässä. Hänen jälkiharjoituksissaan on jäljen päässä ollut aina herkkupurkki. Kun Emäntä veti vähän sorkkaa edellä, että Moona olisi saanut leikkiä sorkalla, niin se suorastaan vähän hirvitti Moonaa.

Ninnillekin sorkalla tehty jälki oli ensimmäinen, mutta se tuntui motivoivan Ninniä jopa enemmän kuin pelkkä verellä tehty jälki. Ninni meni aivan jälkeä pitkin nenä maata myöten.

Ninni oli myös sorkan löytymisestä huomattavasti innostuneempi kuin Moona, mutta liikkuva sorkka oli Ninnistäkin hieman arvaamaton.

Sitten oli sentään minunkin vuoroni. Sydänlääkitys tai ei niin kyllä jälkikoira on aina jälkikoira.

Jäljellä ei ollut mittaa tuskin sataa metriä, mutta kylläpä tuntui mahtavalta päästä oikeisiin töihin!

Minua ei sorkka jännittänyt. Kävin siihen ahnaasti kiinni ja yritin roikkua siinä hampain ja tassuin, kun Emäntä veti sitä tiellä. Ehdin minä pienen palan luun reunasta murtaa irtikin.

Sitten meillä oli myös sellainen hauska ohjelmanumero kuin Ronin uittaminen. Me kaikki nartut osallistumme siihen mielellämme ja täysin palkein. Moona on erikoistunut ajamaan takaa rannalla kuivattelevaa, sinne tänne juoksentelevaa Ronia.

Ninni toimii lähettäjänä rannalla ja haukkuu ja ärisee Ronille, että hän menisi nopeammin uimaan. Ninni auttaa myös anastamalla patukan rantaan uivalta Ronilta.

Minun erityisalaani on vahtia rannalla tai laiturilla Emännän veteen heittämiä noutopatukoita ja yrittää estää Ronia pääsemästä noutamaan niitä. 

Tällaisen eläkeläiskoiran erityisetuihin kuuluu, että ei tarvitse uida noutoesineelle, vaan sinne kyyditään kanootilla.

Varovasti nyt, ettei törmätä laituriin!

Roni joutui suorittamaan noudon tavallisesti uimalla.

Kotiin palattuamme Emäntä kävi hakemassa parvekekukat täksi kesäksi. Tänä vuonna parvekkeellamme taistelevat hengestään huovinkukka, orvokki, surfinia ja daalia. Kommentteihin voitte jättää arvauksenne siitä, mikä kukista menehtyy ensimmäisenä ja mikä sinnittelee pisimpään! Lupaamme pitää teidät ajantasalla kesäkukkien elämänkaaresta. Eihän sitä tiedä, jos innostutaan vaikka joku palkintokin pätkäisemään parhaalle veikkaajalle syksyn tullen...