Kaverikoira on kiva koirakaveri

 Roni: Käytiin kollegani Snoopyn kanssa Kaverikoiravierailulla perjantaina tapaamassa lapsia. Rutiinillahan nämä vierailut jo menevät. Emäntä on huvikseen kirjannut kaikki vierailut ylös ja tämä oli 20. vierailuni, samalla kun käyntiin pyörähti 7. vuosi toiminnassa. Osa perjantaisista lapsista ei siis vielä ollut edes syntynyt, kun minä olen jo nuuhkinut neniä ja ottanut rapsutuksia vastaan. Kaiken muun harrastamisen lisäksi tätä kaverikoirailua on tullut tehtyä vähän harvakseltaan, mutta joka vuosi joitakin vierailuja kuitenkin. Nythän minulla olisi lupa toimia lukukoiranakin, mutta sille ei taida löytyä Emännältä aikaa ennen kuin myöhemmin keväällä.

Sellainen pahe minulla on, että edelleen saatan haukahtaa vierailuilla, kun olen oikein innoissani. Tällä kertaa haukahdin pari kertaa ja aikuiset ihmiset toppuuttelivat, ettei saa haukkua. Ei siellä mitään ole. Kunnes hoitajat huomasivat, että yhden lapsen huoltaja itse asiassa tulikin hakemaan lastaan. Vai ei muka mitään! Kyllä he sitten pahoittelivat minulle, etteivät huomanneet, että ulko-ovelle tuli joku. Kyllä koiran kuulo aina ihmisen kuulon voittaa!

Snoopy ei ole samalla tavalla haukkuvaa tyyppiä kuin minä, vaan hän kokosi lapset ympärilleen kuin hunaja mehiläiset. Vajaan tunnin otimme vastaan rapsutuksia ja kuuntelimme lasten koirakuulumisia. Monella tuntui olevan koira kotona tai muuten lähipiirissä.

Virallisen vierailun jälkeen emännät hakivat juniorit autoista ja Nasu ja Demo saivat tehdä tuttavuutta ulkona lasten kanssa. Saa nähdä, tuleeko heistä seuraava sukupolvi Kaverikoiratoimintaan. Nasu täytti juuri vuoden ja Demo on vielä alle puolivuotias, että siihen on vielä aikaa, että heistä tulisi Kaverikoiria. Testiä varten täytyy olla vähintään 2-vuotias.

Vierailun jälkeen lähdettiin porukalla lenkille kirkonkylällä. Nasu ja Snoopy asuvat syrjäkylällä, kuten mekin, joten heillekin oli mielen virkistystä käydä kävelyllä keskustassa. Aloitettiin koirapuistosta, jossa Nasu ja Demo vierailivat molemmat ensimmäistä kertaa elämässään. Muita koiria siellä ei ollut, mutta junnut olivat aivan tolaltaan pelkästään kaikista hajuista. Kukaan meistä ei vaivautunut leikkimään hetkeäkään, kun haistelimme vain puistoa läpi muiden koirien hajuista. Tai Snoopylla taisi olla oma agendansa, joka palkittiin lopulta ruhtinaallisesti, kun juuri ennen lähtöä hän vainusi kinoksesta pallon ja kaivoi sen esille. Snoopy on vähän pallohullu. Ja kun sanon "vähän" niin tarkoitan "täysin".

Puistoilun jälkeen kävelimme pikku lenkin ja täytyy sanoa, että yhteislenkit toimivat meillä yllättävän hyvin. Nasu ja Snoopy ovat tottuneet kulkemaan rinnatusten ja me muodostamme oman parivaljakon Demon kanssa ja toista porukkaa ei häiritä välillä.

Roni: Kotona on ollut pieniä koulutustuokioita. Ilmeisesti näitä pidetään ensisijaisesti Demon takia, mutta me emme Lucy-neidin kanssa jättäisi käyttämättä yhtään tilaisuutta kouluttautua lisää! En kyllä tiedä, kun Lucy-neitikin on kohta 10 vuotta noutanut palloa, että kuinka paljon paremmaksi hän siinä vielä voi tulla, mutta kannattaahan sitä taitoa pitää yllä varmuuden vuoksi!

Roni: Mitä temppuja sinä olitkaan nyt oppinut, Demo?

Demo: Nooo... istu. Seiso. Maahan. Ööö... Sitten jätä. Vähän paikka-käskyä. Ei tosin tänään. Tänään oli uutena juttuna sellainen maton pala, jonka päälle piti joko hypätä tai sitä piti kaivaa etutassuilla.

Roni: Se on targetti. Sen päälle on tarkoitus vain laittaa etutassut.

Demo: Niinkö? Minulle ihan varmasti naksautettiin aina, kun hyppäsin tai kaivoin.

Roni: Sinä olit varmaan vain liian nopea Emännän hitaalle naksuttimenkäyttökädelle.

Demo: Ai niin ja sitten on harjoiteltu vähän hae-käskyä! Tai se on kai sitä, kun pudotan vinkulelun Emännän käteen. Mutta isi, mikä se "haju" on? Minä olen nuollut purkkeja, ottanut niitä suuhuni, tyrkkinyt tassuilla, kuonolla... Miten välillä saa herkkupalan ja välillä ei?

Roni: Siinä olisi tarkoitus haistelemalla löytää tietty haju...

Demo: Mutta se hajuhan on ihan tylsä? Kyllä minä löydän jäniksen papanan hangesta tai veripisaran tai myyrän raadon, mutta miksi sellaista pistävää hajua pitäisi etsiä, mikä ei ole edes mitään syötävää?

Roni: Siitä saa sitä syötävää, kun löytää sen oikean hajun! Kuule, ihminen tulee pyytämään sinulta mitä kummallisempia juttuja tämän elämän aikana ja suurimmassa osassa niistä pyynnöistä ei tunnu olevan mitään järkeä, mutta hän antaa niiden suorittamisesta ruokaa tai lelun tai parhaassa tapauksessa molempia, joten ei kannata aina niin miettiä kaiken järjellisyyttä...

Roni: Emäntä hoi! Voisitko poistaa puruluuhuni takertuneen ipanan?

Mustikka-aarre ja hajuspesialistit kirsuhommissa

 Lucy: Mustikka. Tuo metsiemme sinimarja. Vitamiinin lähde vailla vertaa. Loppukesän lenkkien vakio herkkupala.

Loppukesästä kävi ilmi, että olemme suuren mustikka-aarteen vartijoita. Tänä vuonna mustikoita ei niin vain joka paikassa kypsynytkään kerättäväksi. Jopa Ninnin ja Moonan isäntäväki, jotka asuvat tavallisina vuosina mustikkakeitaiden ympäröimänä, tulivat tänä vuonna meidän luoksemme marjankeruuseen, että saivat mustikoita. Emäntä keräsi myös veljelleen ja yksille tuttavillemme mustikoita tuosta meidän tiemme varresta.

Lucy: Ai sinä yritit ottaa näistä kuvaa? Minä luulin, että sinä tarjoat niitä minulle...

Lucy: Varsinaiselle mustikankeruureissulle minä pääsin tänä kesänä vain yhden kerran. Muulloin oli liian kuuma ja tämän jälkeen... No minua ei kuulemma tarvittu välttämättä metsässä. Johtui jotenkin kai siitä, että ilmeisesti kyyhkynmetsästys alkoi juuri tuona päivänä ja todennäköisesti joku metsästi kyyhkyjä jossain lähistöllä, koska ampumisen ääntä kuului monesti, ja vaikka olen läpäissyt monta laukauksensietotestiä, niin nyt kuitenkin teki mieleni kiivetä Emännän syliin.

Lucy: Jatka vain keräämistä. Älä anna minun yhtään häiritä. Minä vain istun tässä sylissäsi samalla.

Tuli niitä mustikoita ihan hyvin sylityksinkin, mutta ilmeisesti Emäntä tahtoo jatkossa kerätä marjansa ilman sylissä istuvaa koiraa.

Lucy: Nyt kun helteistä on päästy, niin on oikeastaan ollut ihan hauskakin käydä välillä taas lenkillä.

Roni: Koita nyt jaksaa Emäntä! Kohta ollaan taas kotona ja pääset huilaamaan!

Lucy: Loppuviikosta Emäntä kävi ottamassa sen toisen ihmisten kennelyskärokotteen. Sattui niin, että hän nyt sitten kuului niihin ihmisiin, jotka saivat siitä kuumeen jälkioireena. Hän oli aivan kanttuvei yhden päivän ja tänäänkin on täytynyt yhdet päiväunet ottaa välillä. Pikku lenkillä käytiin kuitenkin tänään, kun kuumetta ei enää ollut.

Siinä lenkillä Emäntä tuli taas miettineeksi, että onkohan sairaanhoitohenkilöille tehty selväksi ero koiraihmisten ja tavallisten ihmisten välillä. Kun lääkärissä annetaan ohje, että asioita voi tehdä oman jaksamisen mukaan tai "kivun rajoissa", niin tavallinen ihminen tekee sen verran kuin jaksaa tai sen verran kuin juuri ja juuri voi tehdä ilman, että se tuottaa kipua. Koiraihminen tekee niin paljon kuin vain jaksaa ja sen mitä juuri ja juuri kipuun pyörtymättä pystyy tekemään. (Tämä pätee ehkä myös hevosihmisiin, maanviljelijöihin ja muihin eläinten kanssa työskenteleviin...) Toisaalta ehkä eläimet juuri siksi lisäävät hyvinvointia, että ne pakottavat lähtemään liikkeelle ja pysymään liikkeessä silloinkin, kun tekisi mieli voivotellen hautautua petivaatteisiin?

Perjantai-iltanakin Emäntä tokeni sen verran, että teki meille yhden nosework-harjoituksen ulkona. Hän ajatteli, että kyseessä olisi todella haastava harjoitus, joka tarjoaisi älynystyröitä kutkuttavaa nuuskuttelua pitkäksi aikaa, kun ei ole juuri tehty ulkoetsintää.

No meillä kummallakin oli todella hauskaa koko 10 sekuntia kestäneen etsinnän ajan.

Tänään tehtiin siis kaksi harjoitusta lisää ulkona ja nyt riemua riitti jo koko minuutiksi!

Toinen piiloista oli meidän pihallamme olevan hallin oven saranassa.

Lucy: Juuri ennen lähtöä kuulin jonkun äänen kaukaisuudessa ja se vähän häiritsi aluksi tehtävään keskittymistä, mutta löytyi se hajupiilokin sitten lopulta.

Täällä se on! Anna palkka!

Eeen minä halua vielä takaisin sisälle...

Lucy: Ronikin suoritti sitten oman etsintänsä... Vähän kyllä näyttää videolta, niin kuin Emäntä olisi NÄYTTÄNYT Ronille piilon...

Roni: Eikä näyttänyt! Kyllä minä ihan itse sen löysin! Hän vain näytti seinää, että tietäisin haistella juuri seinän vierustaa, eikä muuta ympäristöä...

Roni: Tehtävä suoritettu. Palkitse koira!

Yksi Nose Workin etsintäosa-alueista on ajoneuvoetsintä. Sitäkin kokeiltiin tänään. Vanupuikon pää, jossa hydrolaattipisara on, on tuossa auton renkaan päällä. (Ilmeisesti vähän ylhäällä meidän kokomme huomioiden... Piilo ei saisi kai ajoneuvossa olla ylempänä kuin koiran kirsuntasolla, kun koira ei saisi hypätä ajoneuvoa vasten.)

Lucy: En ole katsastusinsinööri, mutta voin vähän vilkaista... Alkaahan täällä olla tuota ruostetta pohjassa ja onko nuo jarrutkin pikkuisen lopussa? Oletko milloin ajatellut vaihtaa renkaat tähän...?

Lucy: Löytyi se eukalyptuksen haju autostakin. Ei ole koiran kirsun voittanutta, mitä tulee haisteluun.

Ihan lomalla

Lucy: Oli aika yllätys, kun yhtäkkiä tänään hurahti auto pihaan eikä siinä vielä kaikki, vaan sen jälkeen ulko-oven takaa kuului koiran iukahtelua. 

Roni: Oltiin siinä hetki silmät ymmyrkäisinä, että kuka tänne muka on tulossa ja vielä koiran kanssa! Mutta Moona ja Ninnihän sieltä saapuivatkin ihmisineen vastavierailulle. 

Ninni ja Roni

Lucy: Suunnilleen ovesta astuttuaan he olivat löytäneet meidän puruluujemmamme lelulaatikosta ja kumpikin huseerasi saman tien sikari suupielessä. Moona söi löytämänsä luun siltä seisomalta, mutta Ninnistä olisi ollut jännittävämpää kuljeskella luu suussa ja murista siitä kaikille lähelle tuleville. Kyläilyrauhan taatakseen ihmiset takavarikoivat hänen luunsa uuninpankolle.

Ninni menetettyään puruluun

Roni: Käytiin vähän kävelyllä esittelemässä lähimaisemia Ninnille ja Moonalle ja sitten puuhailtiin hetken aikaa pihamaalla.

Lucy: Ja kun heidän emäntänsä on tehnyt viimeeksi Nose Work -kätköjä meille, niin meidän Emäntä teki nyt vastaavasti kätköt myös heille. Emäntä epäili toiseen kätköön tipahtaneen vain puolikkaan pisaran hydrolaattia, mutta löytyi sekin kätkö kuitenkin. Minä olen tällä hetkellä meistä ehkä kaikkein itsenäisin nuuskija ja lähdin epäröimättä ratkaisemaan tehtävää nenä suhisten. Ninni olisi halunnut uudessa paikassa, että hänen emäntänsä olisi kertonut, mistä pitäisi etsiä. Ronikin jäi välillä tuijottelemaan Emäntää ja tarvitsi uusia käskyjä jatkaa tehtävän suorittamista, samoin Moona, joka kuitenkin oli tällä kertaa jo hieman edelliskertoja sinnikkäämpi.

Moona

Roni: Loman... hmm... kunniaksi, Emäntä on muistanut taas järjestelmäkameransa olemassa olon. Homma lähti liikkeelle lintukuvauksena...

Kyllä siellä ihan totta on sinitiainen kuvan keskellä!

Ehkä uudelleen rajattu versio paljastaa linnun paremmin...

Oli siinä vielä äsken hömötiainen...

Lucy: Mutta koska hyvin pian kävi tuskallisen selväksi, ettei villin luonnon kuvaaminen ole edelleenkään helppoa...

Mihin se tsirppi nyt jo ehti?!

Ehkä ei aivan vuoden luontokuva-ainesta tämäkään?

Roni: Niinpä kamera kääntyi pian meihin koiriin ja koirakuvaukseksihan se taas meni...

Hurjat pihavahdit

Täällä vartioin minä... kai...

Minäkin vartioin! Aina kun jaksan...

Lucy: Sitten touhu lähti aivan lapasesta ja seurasi kuvatutkielma nukkuvista mäyräkoirista. Antakaa hänelle anteeksi. Hän on vain ihminen, jolla on liikaa aikaa ja liian vähän aktiviteetteja. Pian työt taas jatkuvat...

Onko tämä aivan välttämätöntä?

Ja ne aikovat vielä sulkea kaikki aikuisten harrastuspaikat moneksi viikoksi... Onko tässä ajateltu yhtään yhtäkkiä kaiken huomion keskipisteeksi joutuvia koiraparkoja?

Luulisi, että lenkkeily, kaverit, hajutreenit ja aamupäivän leipominen olisivat jo uuvuttaneet sen mutta ei. Siinä se vain vieläkin jaksaa kyykistellä kameransa kanssa...

Mene.... pois....

Elämää juoksuhaudoissa

 Lucy: Lunta alkaa olla meidän korkeudella aika riittävästi. Nyt toki oli muutama plussakelin päivä, joten hanget ovat vähän alentuneet, mutta meille avatut takapihan polut ovat enemmän juoksuhautoja kuin polkuja nyt tässä vaiheessa, kun mäyräkoirasta ei näy selkää eikä hännänpäätäkään, kun juoksee uraa pitkin.

Juuri kun Emäntä viime viikolla sai alkuviikon lumisateiden jäljiltä polut taas auki, niin seuraavana päivänä aitan katolta tulivat lumet ja yksi hupihaudoista meni umpeen. Sitä ei kuulemma resurssipulan vuoksi avata enää huvittelulle. Ihmettelen vain, mikähän se sellainen resurssipula on... Eikö ole enää ruista ranteessa?

Roni: Mitä? Eikö tätä polkua enää avata? Mitenkäs täällä sitten enää juoksee kahdeksikkoa?

Lucy: Pitihän tätä luopumisharjoitusta kokeilla minunkin kanssani. Eihän tuo nyt kummoinen temppu ollut.

Roni: Entäs nämä pilalle menneet kohtaukset?

Lucy: No jos siellä nyt oli sitten joku harjoitusotos ensin alla...

Lucy: Torstaiaamuna maailma oli niin rapea, että kuulosti kuin olisi kipittänyt näkkileivällä!

Lucy: Viikonloppua käytiin viettämässä Moonan ja Ninnin luona. Nyt on kuulemma hiihtoloma. Emäntä aloitti sen hiihtämällä kolmena päivänä peräkkäin. Ilmeisesti loman nimi velvoittaa.

Roni: Aiemmin talvella koirien ulkoiluttamiseen käytetyn hiihtoladun olivat ihmiset omineet nyt kokonaan itselleen, mutta onneksi oli yksi tällainen metsätie, jonka joku hyväsydäminen oli käynyt traktorilla linkoamassa auki, joten oli vähän juoksentelumahdollisuuksiakin.

Roni: Emäntä joutuu aina kyläillessä levittämään sängyn, että mahdutaan kaikki neljä siihen nukkumaan, vaikkei Mestari olisikaan mukana. Tavallisesti Moona nukkuu kai lattialla tai koiranpedissä (ehkä joskus sohvalla?), mutta meidän kyläilyn aikaan hän tulee nukkumaan aina meidän ja Emäntämme kanssa.

Roni: Sänkyyn Moona tulee hyvin varovasti, koska hän saa olla siellä vain jos Suuri Johtaja sen sallii eli ei häiriinny niin paljoa, että jaksaisi puuttua asiaan.

Mietin joskus, että ehkä minunkin olisi kannattanut alunperin ottaa erilainen lähestymistapa Moonaan. Minun kimpussani Moona riekkuu välillä vaivaksi asti, mutta Lucy-neidin ei tarvitse sanoa kuin hiljaa "Hurr..." ja Moona kiemurtelee nöyränä hänen edessään ja Ninni kiiruhtaa liehittelemään Lucy-neitiä ja lipumaan hänen suupieliään, ettei Suuri Johtaja vain hermostuisi alamaisiinsa.

Roni: Ninni ei ole sänkykoirien sukua. Kun kukaan ei näe, hän saattaa nukkua yönsä sohvalla, mutta ihmisten sänkyihin hän ei nouse.

Roni: Mikäs pytty tämä nyt sitten on?

Roni: Kaikki muutkin olisivat halunneet poseerata tämän pikarin kanssa, joten nartut laitettiin oven taakse minun kuvausteni ajaksi. Sain vihdoin jälkitoimituksena mäykkykerhomme viime vuoden MEJÄ-mestarin kiertopalkinnon. (Viime kesäkuussa mejä-kokeissa ei saanut järjestää palkintojen jakoa, vaikka kokeita saikin pitää.)

Roni: Viikonloppuna ohjelmassa olivat yhdet rally-tokotreenit, jotka olivat ensimmäiset kahteen kuukauteen ja todennäköisesti myös viimeiset pitkiin aikoihin. Oli mukava päästä pitkästä aikaa oikeisiin treeneihin! Sieltä ei vain tullut kuvaa, joten tässä kuvassa Ninni lähdössä suorittamaan Nose Work -harjoitusta ulkoterassilla.

Kätkö

Lucy: Nose Workistä on tullut tämän talven hittilajimme. Rally-tokotreenejä ei ole ollut, joten siihen lajiin on treenimotivaatiokin ollut kateissa. Sisällä ei mahdu tekemään ratatreenejä ja ulkona on pääasiassa ollut liian kylmä tai liikaa lunta, jotta olisimme voineet pitää pihatreenejä. Tämmöinen pieni hajukätkö on kuitenkin helppo ja nopea tehdä ja nyt kun olemme homman hiffanneet, niin etsiminen on todella hauskaa.

Moona on löytänyt hajun.

Lucy: Liukkaaksi on maailma mennyt. Onneksi on neliveto ja nastat alla.

Roni: Sen verran reipas viikonloppu pitkästä aikaa, että tätä on syytä vetäytyä sulattelemaan luolapedin uumeniin.