keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Joululomalla

No nyt on viikon verran kyyditty mäykkyjä! Toista tuhatta kilometriä takana ja hyvä, että osattiin vielä kotiin.
    Aatonaattona meidät pakattiin autoon ja sitten jyrryytettiin tunti tolkulla autolla.

Autolla matkaaminen ei todellakaan ole meikä pojan lemppari touhua, joten siinä sai jonkun kerran vaihtaa kylkeä ja hakea hyvää asentoa ennen kuin se matka oli tehty. Mitään eritteitä ei sentään enää pakene kehoni mistään aukosta, joten sillä tavalla matkustaminen on miellyttävämpää. Meille kaikille. 

Puolessa välissä matkaa tuli ihmissukulainen kyytiin, joten minä käytin tietenkin tilaisuuden hyväkseni ja kaikista turvavöistäni ja valjaistani huolimatta kampesin itseni syliin ja matkani taittui oikein rattoisasti.


Jouluaattona oli sellainen mittatilaustalvi eli yhden päivän valkoinen joulu. Päivällä oli todella kaunis auringonpaiste ja pehmeää lunta, jossa lenkin jälkeen myllättiin villisti.
    Jouluaterian ajaksi lahjat oli jo lastattu kuusen alle. (Mikään tonttu niitä ei salaa päässyt kuusen juurelle tuomaan. Sen verran tarkkana oli vartiointiliike Mäykky & Möykky koko joulun...) Yhtäkkiä kesken ihmisten ruokailun alkoi kuulua eteisestä kovaäänistä vinkumista. Ihmiset hämmästyivät silmät ymmyrkäisinä, mistä sellainen ääni saattoi lähteä. Eräs heistä nousi sen sitten todistamaan: Roni oli käynyt kuusen juurelta omatoimisesti hakemassa yhden koirien paketin ja puristeli sitä mielissään lahjapaperin läpi.

Parempi Mestari ihmetteli ensin, olenko oppinut lukemaan, mutta en kai minä olisi vainukoira enkä minkään, jos en erottaisi vinkulelua villasukista hajun perusteella. Enhän minä muistanut, että lahjat jaetaan yhdessä. Tämä oli vasta toinen jouluni, joten kuvittelin, että sieltä voi jokainen hakea oman lahjansa aikansa kuluksi.

Mehän saatiin lopulta todella monta lahjaa! Ja vielä joulupäivänä lisää. Ollaan siis kuitenkin taidettu olla aika kilttejä mäyräkoiria. Minä olin todella tehokas avaamaan paketteja. Olenhan tehnyt sitä jo useampana jouluna. Musta alamainen enemmän tyytyi leikkimään paperin sisällä olevilla leluilla. Kiitos vaan oikein paljon lahjojen antajille!




Tämä älypeli antoi vähän haastetta älynystyröille. Ehkä kuitenkin raskainta oli aina malttaa odottaa omaa vuoroaan, kun Roosa-täti ja Ninni Nöpönenäkin pelasivat meidän kanssamme.

Joulupäivä ei sitten valjennut ollenkaan, vaan kaikki lumi oli sulanut yön aikana ja satoi vettä. Käytiin pienellä kävelyllä ja voitte kuvitella, kuinka tyytyväinen Lucy-neiti oli säätyypin muutoksesta. Ei se sade sinänsä haitannut meitä kauaa, koska joulupäivänä pakkauduttiin taas autoon ja jatkettiin seuraavaan paikkaan. 

Tyrmistykseksemme meitä ei otettu aattona ollenkaan mukaan joulusaunaan, kun sauna oli muka liian ahdas ja lauteet liian jyrkät. Tämä asia korjaantui onneksi 500 kilometriä etelämpänä joulupäivän iltana, jolloin olimme jo tutuissa ympyröissä Roosa-tädin ja Ninnin luona.

Roosa-täti täytti jouluaattona 7 vuotta! Hän on teräs-täti. Tai no toinen etutassu on titaania... Ninni ei ollut mukana poseeraamassa syystä, joka selviää myöhemmin.
Tapaninpäivänä tupa tulvi ihmisiä. Kaikki mukavat, tutut sukulaiset olivat paikalla. Ja Remu! Häntä emme olleetkaan nähneet pitkään aikaan. Minä pyrin saamaan päivän aikana mahdollisimman paljon rapsutuksia ja onnistuin mielestäni melko hyvin. Olin koko ajan jonkun sylissä tai vieressä.

Parempi Mestari pelkäsi, että Ninnin "tila" saa meidät nuoret urokset tappelemaan keskenämme, mutta mitä vielä. Mehän rupesimme leikkimään! Aikaisemmin Remu on ollut vähän liian kauhuissaan leikkiäkseen ja nytkin hän aluksi räyhäsi minulle, mutta kun minä sitten osoitin, että hän saa minun puolestani olla pomo, niin hän innostuikin leikkimään minun kanssani. Yllätin ehkä Paremman Mestarinkin, kun leikin niin nätisti, ettei Remun hengen puolesta tarvinnut lainkaan pelätä. En purrut häntä yhtään lujasti enkä hyppinyt hänen päällensä. 


Remu tykkää eniten Roosa-tädistä. Ehkä se johtuu siitä, että Roosa-täti ei ollenkaan yritä työntää kuonoaan hänen pyllyynsä eikä hauku hänelle koskaan.
Sunnuntaina käytiin vielä yhdessä kyläpaikassa autolla. Heti aluksi ilmeisesti joku meistä koirista aiheutti mystisen pissaläntin eteisenmattoon. (Epäilemme iän puolesta Ninniä.)

Ja minä ajoin vähän takaa Maisua (kissa).

Mutta muuten vierailumme meni ihan kivasti ja rauhaisasti.

(Sinä yritit tyhjentää Lonnyn herkkupullon.)

Kivasti ja rauhaisasti!

(Ja sinä söit kaikki Maisun ruuat ja nuolit hänen kuppinsa niin, ettei hän sietänyt enää syödä iltaruokaansa niistä kupeista.)

KIVASTI JA RAUHAISASTI!

Lonny on jo 14 vuotta. Hän ei oikein välitä kuvissa jököttämisestä.
Muina päivinä lenkkeiltiin auringonpaisteessa eri reittejä. Onneksi maa kuivui pakkasen myötä ja minustakin oli mukavaa lenkkeillä. Kylmä ei haittaa niin paljoa kuin märkä.
    Yhdessä kyläpaikassa kävimme vielä kävellen ja minä saatoin vahingossa rikkoa yhden Remun lelun. Se oli sellainen hiiri, joka tärisi välillä ja me innostuimme Mustan alamaisen kanssa siitä lelusta ja kisailimme, kumpi saa kuljettaa sitä ja Parempi Mestari taas välillä laittoi sen tärisemään ja se tuntui vähän kuin oikealta hiireltä ja sitten minä vaistomaisesti lopuksi tapoin sen. Olen todella pahoillani. Minä vain puraisin sitä todella lujaa ja vaikka Parempi Mestari käski irrottaa, juoksin karkuun ja purin uudestaan, niin että lelu-parka rutisi. Sitten se ei enää tärissyt. Parempi Mestari voi ehkä ostaa Remulle uuden hiiren...


Lenkkikuvia

Lenkin jälkeen oli mukava lämmitellä masua takkatulen lämmössä. Musta alamainenkin köllötteli kanssani tulen loimussa välillä, mutta hänellä oli lisäksi vähän muitakin kiireitä.

Minusta tuntuu, että minä olen RAKASTUNUT! Olen minä aina aiemminkin pitänyt Ninnistä, mutta nyt joululomalla hän oli aivan HURRRRRMAAVA! Tuskin pystyin pitämään tassujani erossa hänestä.

Niin no ethän sinä lopuksi pystynytkään ja teidät oli pidettävä erillään. Mokomaa ulinaa ja jollotusta ei kestänyt kuunnella. Eikä se ole mitään rakkautta, vaan pelkkää himoa. Te mokomat jätkänpätkät olette aina ihan piparina, kun jollain nartulla on vähän juoksut. Ihan oikein, että Ninni puri sinua välillä korvista niin lujaa, että jouduit vaikeroimaan.

Ihana Ninni. Kun hän oli ulkona, minä makasin hänen sängyssään ja haaveilin hänestä. Omalla ronskilla tavallaan hänkin varmasti rakastaa minua! Ei hän muuten varmasti olisi tuon tuostakin rynnännyt muristen minun kimppuuni ja seisonut päälläni.

Suukkoja!
"Beibi, teen mitä tahansa vuoksesi
pakastan mummoni, lennän luoksesi."
(-Raptori-)


Me olimme niin toistemme pauloissa, ettemme tunteneet kylmää, nälkää emmekä kipua. Tai ainakaan nälkää.

No enemmän meille muille. 

(Kun Ninni oli välillä eristyshäkissä, kulki Roni ympärillä uikuttaen. Kun Roni oli eristyshäkissä puruluun kanssa, kulki Lucy ympärillä uikuttaen. Mikä kenellekin on tärkeintä... Toim. huom.)


Joululoma oli kaiken kaikkiaan viihdyttävä ja mukava, mutta onpa hauska olla taas omalla sohvalla köllimässä.

Rakastaminen on todella rankkaa puuhaa! Minä olen kotiin päästyäni vain nukkunut jo monta tuntia putkeen.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Kamala virhe

Mestari lähtee pois kotoa. Parempi Mestari on jo mennyt. Olemme jälleen kahden Lucy-neidin kanssa. Istun eteisenmatolla ja kuulostelen käytävää. Mestarin askelet loittonevat rappuja pitkin ja lopulta alaovi käy. Kuulostelen vielä. On hiljaista. Käyn kierroksella keittiössä. Makaan hetken keittiönmatolla. Ulkoa kuuluu ääniä. Hiekka rahisee jonkun askelissa. Sitten on taas hiljaista.
    Aika tuntuu loputtoman pitkältä. Siirryn eteiseen. Käyn makaamaan eteisenmatolle. Kuulenko ääniä? Kyllä, alaovi käy! Onko se Mestari? Onko se Parempi Mestari? Askelet eivät kuulosta tutuilta. Hälytys! "Älä tule tänne! Älä tule tänne!" haukun niin kauan, kun askeleiden ääniä kuuluu. Lopulta naapurin ovi sulkeutuu. Selvisin jälleen ja sain pidettyä reviiristämme huolta.
    Menen makuuhuoneeseen. Hyppään Lucy-neidin viereen sänkyyn. Hän kohottaa unisena päätään ja vaihtaa parempaan asentoon. En ymmärrä, kuinka Lucy-neiti voi nukkua niin rauhallisena koko päivän. Kuinka hänelle ei koskaan tule tylsää? En saa sängyssä hyvää asentoa ja hyppään alas. Työpöydän nurkalla roikkuu tonttuhattu. Muistan Paremman Mestarin heilutelleen sitä eilen kädessään. Tonttuhattu oli hauska. Ehkä jos... vain vähän... Kurotun nappaamaan tonttuhatun reunasta kiinni. Hattu tippuu lattialle mukanaan toinen hattu ja jokin muu esine, joka kopsahtaa pudotessaan. Riepotan tonttuhattua hetken iloisena ja vien sen keittiöön. En uskalla repiä tonttuhattua. En koskaan revi Mestareiden sukkiakaan. Kuljettelen niitä vain huvikseni, koska ne maistuvat ja haisevat heidän suloiselle jalkahielleen. 
    Kyllästyn pian tonttuhattuun ja palaan makuuhuoneeseen. Kuljetan vähän matkaa toistakin hattua. Mutta huomaan lattialle pudonneen kolmannen esineen. Se ei ole ihan pahvilaatikko, joita minulle on annettu, mutta paperinen se kuitenkin on. Olen nähnyt vastaavia esineitä Mestareiden käsissä. He lukevat niitä. Tämä on kirja! Lucy-neiti aina kerskuu kaunokirjallisilla saavutuksillaan. Hän on kuulemma "kalunnut läpi Tarun Sormusten herrasta" (ja melkein jäänyt ilman iltaruokaa siitä hyvästä toim. huom.). Minäkin päätän kokeilla, miltä kirja tuntuisi ajanvietteenä. Vien kirjan eteiseen ja nostan sen etutassujeni väliin. 
    Kirja maistuu lähinnä pölyltä ja vanhalta paperilta, mutta ehkä ohuesti myös kaukaiselta kinkkuvoileivältä. Nakerran sen nurkkaa jonkin aikaa, mutta pian kyllästyn ja kiipeän taas sänkyyn Lucy-neidin viereen. Päivä tuntuu loputtomalta, eikä Mestareita vieläkään kuulu.

Yhtäkkiä terävä kirkaisu halkoo ilmaa eteisessä. Peräännyn pian tervehdysasemistani eteisen nurkkaan. Hämmennyn. Parempi Mestari on valtavan vihainen kotiin tullessaan. Hän kiljuu jotain repimisestä ja kirjastonkirjasta. Tuntuu, että Parempaa Mestaria täytyisi lepytellä jotenkin, mutten tiedä mistä syystä. Hän osoittelee lattialla lojuvaa kirjaa. En ymmärrä vieläkään, mitä on tapahtunut, mutta jostain syystä minun alkaa tehdä mieli kinkkuvoileipää. Luulen, että olen tehnyt jonkun kamalan virheen. Kunpa vain muistaisin minkä. 

Rikospaikka

Rikoksen uhri

Epäilty nro 1

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Mäykkyjen eroavaisuuksia osa 5

Tässä juttusarjassamme paneudumme niihin pieniin eroihin, joita samanrotuisten eri yksilöiden välillä voi olla ja jotka tekevät jokaisesta mäykystä oman persoonallisen yksilönsä.

Kuivattelu

Kun turkki valitettavasti kaikesta lätäköiden kiertelystä huolimatta on lenkillä kastunut, täytyy kotiin palatessa kuivatella jalkoja ja turkkia. Lucy tarttuu toimeen päättäväisen määrätietoisesti heti alaovesta sisään astuttuaan. Se köllähtää rauhallisesti kyljelleen ja karvoja ja hiekkaa kavahtamatta pieni kieli alkaa tarkasti käydä läpi rintaa, varpaiden välejä, vatsaa, kylkiä... Minne vain kosteutta on päässyt ja kieli ulottuu.
    Erimielisyyttä meinaa syntyä siinä, kun Mestareiden mielestä kuivattelut voisi hyvin hoitaa sisälle asuntoon päästyä ja vaikka pyyhkeellä, mutta Lucy saattaa rauhassa viettää pari minuuttisen alhaalla kuivattelemassa kaikesta kutsumisesta välittämättä. Sisällä asunnossa nuoleminen ja ravisteleminen jatkuvat, kunnes Lucy on saavuttanut mielestään siedettävän kosteustason.




Roni sen sijaan lähestyy samaa teemaa paljon ronskimmin. Ensinnäkin sitä turkin ja jalkojen kastuminen ei usein ole alunperinkään haitannut niin paljon, vaan se on päin vastoin saattanut itse kahlata lätäköissä ja ojissa tai vähintään loikkinut heinikoissa ja pusikoissa, jolloin koko koira on märkä korvantauksia myöten.
    Aluksi Roni ravistelee turkkiaan voimakkaasti ja hieroo itseään oven suussa seinään ja rappuun:


Kun alaovi avataan, Roni ottaa vauhtia ja heittääntyy juoksusta kyljelleen alakerran kuramatolle ja liukuu kyljellään mattoa pitkin:


Tämän liikkeen Roni toistaa joitakin kertoja kummastakin suunnasta hangaten itseään välillä myös seiniin selkä köyryllä kuin kissa.
    Kylkien kuivaamisen jälkeen Roni siirtyy kuivaamaan rintakehää. Se työntää itseään maton päästä päähän rinta maassa kuin pieni aura. (Ilmeisesti tästä tavasta johtuen Ronilla on rinnassaan kohta, jossa on vain lyhyeksi hankautunutta karvaa.)
    Joka välissä Roni tietenkin edelleen ravistelee itseään ja piehtaroi myös koko selällään matolla:



Seinään hankaamista jatkuu joka kerroksessa aina ylös asti ja lopulta vielä omassa eteisessä. Myös matolla piehtarointi alkaa uudestaan keittiön ja eteisen karvalankamatoilla. Mieluiten Roni huipentaisi kuivattelurituaalinsa Mestareiden sänkyyn Paremman Mestarin tyynylle, johon olisi hyvä torkahtaa onnistuneen lenkin ja voimia vievän kuivattelun jälkeen. Tämä tosin aiheuttaa toisinaan kiljahtelua ja pahaa mieltä, jolloin Roni usein joutuu tyytymään omassa sängyssään köllöttelyyn.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Koirakoulun joulujuhla


Koirakoulun joulujuhlaan toivottiin osallistujien pukeutuvan tonttuhattuihin. Tässä Emännän viritelmä. Ensin hän ajatteli, ettei taida tonttuhattua löytyä, mutta sitten hän askarteli synttärihatusta punalakin. 

No eihän se pysynyt päässä ollenkaan. Sen aikaa maltoin olla paikallaan, että kuva oli nappaistu ja sitten se jo roikkui kaulassa. Mutta hauskat juhlat oli kuitenkin ilman hattuakin.

Minä odottelin ensin autossa, mutta sitten Emäntä tulikin hakemaan minutkin kentälle. Ohjelmassa oli Speed Race -kisa, ensin ilman houkutuksia ja sitten ruokahoukutusten kanssa.

Lyhytjalkaiseksi koiraksi minä pärjäsin mielestäni oikein erinomaisesti. Ensimmäisellä kerralla olin 6. ja toisella kierroksella 7. (14 osallistujaa). Hävisin kummallakin kerralla voittajalle reilut kaksi sekuntia. Tässä kisassa osa jujusta tosin oli siinä, että aika laskettiin siihen asti, että ihminen oli saanut koiransa kiinni. Toisella kerralla olisin ehkä ollut nopeampi, mutta juoksin vähän Emännän ohi. Myös osa todella nopeista juoksijoista teki lopuksi muutaman kunniakierroksen, ennen kuin antoi kiinni ihmiselleen, joten heidän aikaansa lisättiin ne kiekat.

Ensimmäisellä kerralla minäkin juoksin suoraan Emännän luo (toki kuivinta reunaa etsien, etteivät käpälät kastuisi) ja olin 9. Ensimmäiseksi tullutta whippetiä olin toki puolet hitaampi. Toisella kierroksella pysähdyin tyhjentämään herkkulautaset matkalla niin nopeasti kuin pystyin ja sitten juoksin täysillä Emännän luo.

Oliko siellä jotain herkkujakin? En minä ehtinyt edes huomata.

Niin minä huomasin, että te kaikki muut säntäsitte vain herkkujen ohi. Ainoastaan minä ja yksi mopsi hoksattiin, että matkalla oli purtavaa.

Minä luulen, että tarkoituskin oli juosta niiden herkkujen ohi. Toisella kierroksellahan sinä olit toiseksi viimeinen.

Niinkö? No en minä kuitenkaan ole täysin vakuuttunut siitä, kuka oikeasti voitti ja kuka hävisi. Minun suussani maistuu lihapullalta toisin kuin teidän muiden suissa.

Ninnikin oli koirakoulussa! Hänellä oli hieno tonttukauluri kulkusineen kaikkineen. Ei oikein maltettu poseerata kunnolla, kun kaikki muutkin koirat olivat lopuksi irrallaan ja kaikkea tapahtui koko ajan ympärillä.

                                    
Maailma on mennyt pilalle. Miksi kaikki ihana lumi on sulanut kammottavaksi vedeksi ja loskaksi? Missään ei voi taaskaan mäyräkoira kävellä kastelematta tassujaan. Päivälenkkikään ei meinannut millään onnistua märässä. Minä taistelin vastaan kuin sonnimullikka.


Tässä vielä kuva meidän palkinnoista. Kaikki muutkin taisivat saada kunniapalkintoruusukkeet, mutta se ei lainkaan himmentänyt riemuamme niistä. Meillä kun ei noita rusetteja ja ruusukkeita kovin paljoa ole, niin jokainen on yhtä tärkeä saavutus ja laitetaan esille. (Ainakin seuraavaan siivoukseen asti.)
On todella mukavaa, että tuollaisia tapahtumia järkätään! Ihmisten kanssa on niin kiva puuhastella välillä jotain erilaista kotiympyröiden ulkopuolella ja tietysti toisia koiria on aina mukava tavata.

torstai 17. joulukuuta 2015

Aamulenkki aamuruskossa


Tänä aamuna käytiinkin vähän tavallista pidemmällä aamulenkillä. Eilen satoi lunta ja aamulla oli 7 astetta pakkasta, joten tuntui vähän oikealta talvelta. Ja jokin siinä, että noin 5 miljardia vuotta vanha kaasupallo tulee esiin horisontista planeettamme kääntyessä akselinsa ympäri siten, että kaasupallon säteilemä energia läpäisee ilmakehän värjäten sen punaiseksi, saa ihmiset haltioitumaan ja kaivamaan esiin kuvauslaitteensa.

No nyt tulee sellaista tekstiä, jota ei varmasti ole opittu koirakoulussa...

Minulla on päivisin paljon vapaa-aikaa ja minä käytän sen hyödyllisemmin kuin sinä, joka vain nypit eteisen matosta lankoja yksitellen.

Muutaman langan ehkä olen nyppäissyt aikani kuluksi. Ja olethan sinäkin tehnyt reiän olohuoneenmattoon!

Siitä on jo kauan ja se oli vahinko! Mattoa vain tuli suuhuni samalla, kun söin rustoluuta.



Joku koliseva laite ajoi tietä pitkin ja piti pysähtyä katsomaan sitä. Ylipäätään meidän täytyy yleensä aina pysähtyä katsomaan kaikkea erikoista ja poikkeavaa. Tai vaikkei olisi niin poikkeavaakaan. Esimerkiksi ohikulkijoita on hyvä pitää vähän silmällä. Varsinkin on epäilyttävää, jos joku kävelee meidän takana. Sellaisista on otettava selko.


Lenkin päätteeksi käytiin vielä ottamassa hajut koirapuistosta. On hyvä pysyä vähän kartalla siitäkin, ketä siellä käy ja mitä kylän koirille kuuluu.

Sitten tehtiin pienet aamujumpat:

Hyppy ylös

Sivuloikka

Leukalukko

Intervalleja juosten

Ja lepo.
Syy pitempään aamulenkkiinkin selvisi sitten. Parempi Mestari häipyikin puolilta päivin ja oli poissa pitkälle iltaan! Onneksi Mestari oli meidän kanssa koko päivän, että saatiin sentään ruoka ajallaan.

Ai niin ja minä kävin eilen taas eläinlääkärissä. Olin ihan varma pöydällä, että se täti kohta taas tökkää minua jollain piikillä ja yritin väistellä häntä, vaikka Parempi Mestari vakuutteli, ettei tällä kertaa oteta verikoetta, mutta niinhän minulla sitten oli taas lopulta piikki turkissa. Tavallinen rokotus sentään vain tällä kertaa. Eläinlääkäri kehui, että minulla on komeat kinkut! Että jos olisin lyhytkarvainen, niin ne oikein pullistelisivat esillä. Kyllä näillä kinkuilla kelpaa kipitellä. Ja onhan niillä varmasti monta sataa kilometriä jo tultukin tämän ensimmäisen vuoden (ja kolmen kuukauden) aikana.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Viileämpi tiistai

Kylläpä oli taas miehekäs olo iltalenkillä, kun Emäntä pakotti pukemaan Lucy-neidin villapaidan päälle. Onneksi ei tullut ketään vastaan. 




Tuuli muka niin kylmästi ja samalla Emäntä paranteli omaatuntoaan, kun jätti minut ainakin kolmeksi minuutiksi kaupan pihalle odottamaan.
     Omaa villapaitaahan minulla ei ole, kun vielä kesällä olin Mister Turkki ja humppatukkien humppatukka, jolla vain pitkät laineilevat kiharat hulmusivat selässä. Liekö syynä vatsavaivat vai normaali karvanvaihto, mutta nyt olen aika silkkisen ohutkarvainen mäyräkoira. Että taitaisi olla Emännällä puikkohommia edessä...

Minä kävin tänään koirakoulussa. Meitä olikin tänään pelkkiä tyttöjä paikalla. Minusta on niin kiva mennä sinne, että häntäni alko väkisin vispaamaan, kun pääsimme paikalle ja kävin riemuissani tervehtimässä ohjaajaa. Sitten en irrottanut katsettani Emännästä ja herkkutaskusta seuraavaan kolmeen varttiin. Kylmä ilma ei haitannut minua, vaan liikeestä makuulle meneminenkin onnistui mainiosti.
     Päivällä käytiin mukavan pitkällä lenkillä. Tässä illan mittaan olen vähän muistutellut Mustalle alamaiselle hänen paikkaansa tässä laumassa. Esimerkiksi lelut ovat minun, jos haluan leikkiä niillä. Hän saa leikkiä niillä vain, jos minä annan hänen leikkiä. Se, että minä en juuri silloin leiki leluilla, ei tarkoita, että lelut olisivat vapaasti käytettävissä. No lopulta en enää jaksanut mennä väliin, kun Emäntä ja Musta alamainen leikkivät Ravulla. On siinäkin laiska ihminen. Istuu sohvalla ja vain odottaa käsi ojossa, että Musta alamainen tuo Ravun hänelle käteen ja sitten hän heittää lelun. Musta alamainen hakee... Loputtomasti. Minä ottaisin sentään palkan jokaisesta lelun palautuksesta.

maanantai 14. joulukuuta 2015

Tapahtui viikonloppuna


"Olen Tohtori Kynsi ja yhdessä kumppanini Sylvesterin kanssa olemme kidnapanneet kurjan koiranlöyhkäisen Emäntänne. Pidämme häntä panttivankina pienessä talossa Etelä-Pohjanmaalla. Saatte Emäntänne takaisin, jos lupaatte ja vannotte, ettette koskaan enää hauku tai muuten kiusaa kissoja! MIAU!"

Tohtori Kynsi (Sylvester ei halua paljastaa kasvojaan julkisuudessa)


Lucy-neiti! Lucy-neiti! Minä näin pahaa unta! Siinä Emäntä oli ilkeiden kissojen kanssa emmekä me nähneet häntä päiväkausiin!

Tiedän Roni. Minäkin olin siinä painajaisessa viikonlopun. Onneksi se on nyt ohi.

Ei päästetä Emäntää enää koskaan pois kotoa ilman meitä, eihän!

tiistai 8. joulukuuta 2015

Valoa tunnelin päässä

Oho! Yhtäkkiä ei ollukaan märkää ja kurjaa! Emännällä oli lyhyempi työpäivä, niin päästiin kerrankin valoisan aikaan lenkille. Ja pitkälle lenkille. Minäkin lähdin omaksi yllätyksekseni oikein mielelläni. Tarkoitus oli kai saada vangittua hetki auringonvaloa kuviin, mutta valitettavasti lenkkipolkumme kulki siellä, missä aurinko ei paista.

Jo oli aikakin! Parin sisällä köllötellyn päivän jälkeen oli ihana vihdoinkin panna kunnolla töppöstä toisen eteen. Myllättiin niin, että turkki pöllysi.



Ja koska oli myös hieman pakkasta, kaikenlaiset lätäköt ja lammikot olivat jäätyneet. Emännän mielestä kuvauksellisesti.


Roni!

Mitä? Minulla oli jano?
    Minä olen muuten keksinyt nerokkaan tavan saada Lucy-neidiltä minkä tahansa esineen tai asian, joka hänellä on. Menen hänen viereensä, katson johonkin suuntaan ja haukahdan terävästi kuin varoittaakseni jostain havaitsemastani vaarasta. Lucy-neiti nostaa päänsä huolestuneena ja sitten minä vain nappaan sen, mikä hänellä oli. Toimii joka kerta!


Sinulla on keppi ja minä haluan sen!
Minä olen muutenkin tehnyt jotain oikein elämässäni, koska saan nykyisin huippuhyvää ruokaa! Ei enää mitään veteen liotettuja nappuloita, vaan oikeaa keitettyä riisiä ja koiranmakkaraa. Minä olen varmaan sittenkin meistä se parempi mäyräkoira.

Pöhkö. Ei se siitä johdu. Tietenkin minä olen parempi mäyräkoira. Emäntä yrittää vain epätoivoisesti löytää jonkun ruokavalion, jolloin sinun herkkä suolesi ei joutuisi ripuloimaan koko ajan. Erikoiskohtelusi loppuu heti, kun löytyy joku nappula, joka imeytyy sinuun paremmin.

Toivottavasti siinä kestää kauan. Minä todella rakastan uutta ruokaani. En meinannut tänään koirakoulussa malttaa keskittyä ollenkaan, kun ajattelin vain, että ihana ruoka odottaa minua kotona.


sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Kuvahaaste kesästä

Myrsky ja Tuisku haastoivat kamut kertomaan näin joulukuun kunniaksi kesästä, ja koska ei olla ennen mihinkään haasteisiin osallistuttu, niin nyt tekee mieli kokeilla. Kesää on sitä paitsi hauska muistella nyt, kun ulkona vain sataa.



Joka aamu aamulenkillä käytiin tervehtimässä lähellä asuvia possuja. Kesän aikana meistä tuli jo ihan hyviä tuttuja. Jossain vaiheessa syksyllä possut sitten muuttivat pois. Mitähän heille mahtaa kuulua näin joulun alla?




Välillä vietettiin rantsupäiviä tai käytiin muuten vain uimassa. Tai siis minä kävin. Lucy-neiti ei oikein nauti uimisesta. Hän ottaa mieluummin aurinkoa rannalla. Muutaman kerran käytiin uimassa hyvän ystäväni labradorinnoutaja-Lakun kanssa. Hän se vasta on kova poika uimaan!



Emännän ja muutaman ihmiskaverin kanssa käytiin heinäkuun alussa vaeltamassa keski-Suomessa. Vaeltaminenhan on vähän niin kuin lenkkeilyä, mutta kestää kauemmin. Jännintä oli nukkua teltassa. Yöllä kuului kaikenlaisia pelottavia ääniä, joihin täytyi reagoida. Emäntä ei ollut ottanut meille mitään kunnollista nukkuma-alustaa mukaan! Onneksi hänen telttakaverillaan oli mukana tyyny, niin minä työnnyin yöllä hänen viereensä nukkumaan. Tai päällensä.


Kesällä vietettiin paljon aikaa Roosa-tädin kanssa hänen kotonaan tai mökillä. Juhannuksenakin olimme mökillä. Ja sitten oli se kummallinen päivä, kun yhtäkkiä Ninni saapui elämäämme!

Mehän käytiin eilenkin pikaisesti moikkaamassa Ninniä ja Roosa-tätiä. Me painimme Ninnin kanssa koko parituntisen, jonka olimme yhdessä.

Käytiin kesällä joissakin näyttelyissäkin ja mätsäreissä. Kehistä ei ole kuvia, kun ollaan yleensä aina vain keskenämme liikkeellä, eikä Emäntä voi samalla esittää koiraa ja kuvata, mutta tässä kuva eräältä näyttelymatkalta, jossa olimme yötä Sissin, Satsan ja kuvassa olevan Mansin luona.

Minä kävin elämäni ensimmäisissä mejä-kokeissa. Taisivat ne olla ensimmäiset Emännällekin. Sain tuloksen Avo1 (45/50p). Jonkin verran siis myös mejäiltiin kesällä.

Minun uusi harrastukseni ja intohimoni oli kesällä frisbeegolf. Paikallisella frisbeegolfradalla ei yleensä ole ketään muita pelaamassa, niin minä saan etsiä Emännän apuna kiekkoja. Tosin loppukesästä aloin käydä niin kuumana lajiin, etten malttanut enää vain näyttää frisbeen sijaintia, vaan halusin myös vähän kuljettaa sitä. Että sitten ei jostain syystä enää mentykään pelaamaan.

Minun uusi harrastukseni sen sijaan... No vitsi vitsi. Ei minua otettu mukaan moottoripyöräilemään, vaikka ihan mielelläni olisin lähtenytkin.

Tämmöisiä juttuja me siis tehtiin viime kesänä. Nähtiin usein koirakavereita ja lenkkeiltiin joka päivä.