Mitäs me poijjaat...

Roni: Syyskuu on liukunut ohi lämpöisenä ja mukavana. Heti synttäreitäni seuraavana päivänä oli oman kerhomme järjestämä rally-tokokisa, johon osallistuin Moonan kanssa. Halli oli sama kuin keväällä ja suunnilleen niin oli tuloskin eli ei hyväksyttyä tulosta. Tällä kertaa ei tosin jänskättänyt ihan niin paljon, mutta kaikenlaista sitä ehtii matkalla tapahtua, vaikka ihan iloisella mäyräkoiran mielellä on liikkeellä. Ei Emäntä laittanut sitä edes pahakseen. Loppujen lopuksi hyvin menneitä tehtäviä, onnistumisia ja iloista meininkiä oli enemmän kuin kömmähdyksiä. Tuomarin kommenttikin oli "iloinen osaava pari". 

Moona sai 84/100 pistettä, mikä oli ihan kunnioitettava saavutus sillä energialatauksella, jolla hän meni halliin sisään! Valioitumista ei noilla pisteillä vielä hätyytellä, mutta jospa Moonalla olisi vielä harrastusvuosia edessään ja tulisi uusia tilaisuuksia panna parastaan.

Roni: Sellainen jännitysmomentti kisapäivään liittyi, että kisapaikalla pissa-kakkalenkillä käydessämme, minun pantani aukesi kesken kaiken! Jotenkin siinä kiskaisin hajun perässä ja jotenkin pikalukkosolki onnistui aukeamaan. Onneksi tilanteeseen ei sisältynyt muita koiria, autoja tai muuta liikennettä, joten panta vain takaisin kiinni ja päivä jatkui, mutta sen verran Emäntä säikähti, että kun oli muutenkin ajatellut hankkia minulle uuden, leveämmän pannan "vanhuuden päiviksi", niin ne vanhuuden päivät alkoivat sitten siltä istumalta ja jo kisapäivänä talkoilun lomassa hän tilasi minulle uuden pannan.

Roni: Nyt olen sitten tällainen vanha kettu, jolla on 2 cm leveämpi panta kuin ennen. Leveä panta on niskalle ja kaulalle turvallisempi. Ja tämä ei ole siksi, että minä vetäisin hihnassa, vaan siksi, että toisinaan Emäntä joutuu nykyisin vetämään minua hihnasta. Minulla on vanhemmiten tullut toisinaan omia mielipiteitä ja ajatuksia lenkkien kulusta ja reiteistä, joten Emäntä turvautuu välillä isompaan kokoonsa saadakseen minut kulkemaan oman mielensä mukaan.

Demo: Minä olen ylpeästi mamman poika! Minä nukun Emännän vieressä, vietän aikani samassa huoneessa kuin hän, kuljen hänen perässään vessaan ja pyydän päästä syliin vähintään kerran päivässä. Jos Emäntä poistuu kotoa ottamatta minua mukaan, minä kiljun ja raavin ovea, vaikka Mestari olisi kanssani. Onneksi minun ei ole tarvinnut olla hänestä juuri erossa.

Roni: Niin sellainen mukava muutos on ollut, että Emäntä on lähes kaikki päivät meidän kanssamme kotona! Tätä pidennettyä kesälomaa kutsutaan ilmeisesti nimellä sairausloma, mutta koska hän ei erityisesti näytä kärsivän päivästä toiseen ja pääsemme lenkkeilemään päivittäin ja harrastamaan viikoittain, niin ei varmaan mistään kovin vakavasta ole kyse. Ihmisten mittapuulla hän ehkä nukkuu aika paljon ja valittelee väsymystä, mutta koska me koiratkin nukumme valtaosan vuorokaudesta, niin ei se nyt niin erikoiselta tunnu, että yöunien lisäksi nukutaan välillä aamupäiväunet, päiväunet ja ehkä vielä alkuiltatorkut. Blogia tietysti olisi nyt ehditty kirjoitella useamminkin, mutta ilmeisesti tämä väsymys on nyt estänyt senkin.

Demo: Sellainenkin mukava asia on tapahtunut, että koska Emäntä ei meinaa enää jaksaa kävellä kaikkia mäkisimpiä lenkkireittejä omalla kylällämme ja koska hänellä nyt on ylimääräistä aikaa, niin milloin hänellä on ollut menoja kirkonkylälle, niin olemme päässeet mukaan lenkkeilemään oikein asfalttiteitä pitkin! Aika vähän on nähty toisia koiria, mutta voi veljet sitä hajujen määrää! Minäkin olen oikein kunnostautunut jalannostossa.

Demo: Toinen asia, jossa olen kunnostautunut, on jäniksen ajo! Meidän pihallamme ja lähipelloillamme asustelee sellainen pikkupupu, jota Emäntä kutsuu nimellä Suicide Bunny erään 2000-luvun alun sarjakuvan mukaan. Minä olen jo pari kolme kertaa saanut tilaisuuden ajaa pupua takaa, kun se on pahaa aavistamatta oleillut pihallamme tai meinannut jäädä leikkivien mäyräkoirien jalkoihin pellolla. Kun metsästysviettini astuu esiin, olen kaikkea muuta kuin mammanpoika. Eräänäkin iltana ryntäsin ajohaukkua pitäen pimenevään metsään Emännän jäädessä kiljumaan perääni lohduttomana.

Nykyisin minä lenkkeilen pääasiassa flexi-hihnassa.

Roni: Asia, jota Emäntä on onneksi vielä jaksanut tehdä, on viikottaiset rally-tokotreenit. Demo osallistuu omaan ryhmäänsä, jossa harjoittelevat ALO/AVO-luokan koirat ja sen jälkeen on meidän mestariluokkalaisten treenivuoro. Ninni ja Moona ovat yleensä myös mukana emäntineen. Demolla on ollut ilmeisesti vähän haasteita haistelun kanssa, vaikka hän periaatteessa monia tehtäviä jo osaakin.

Roni: Sittenhän minä kävin eräänä lauantaina koiranäyttelyssäkin! Emäntä ei raaskinut ilmoittaa kuin yhden koiran, koska ei ollut varma, pystyisikö osallistumaan ja kahden osallistumismaksun tappio olisi harmittanut enemmän kuin yhden veteraanin poisjäänti. (Veteraaniluokassa osallistumismaksu oli vähemmän.) Harmi sinänsä, ettei Demo ollut mukana, koska hänen äitinsä oli myös näyttelyssä, joten olisi saatu mukava perhepotretti.

Roni: Päivä oli sateinen, joten Emäntä improvisoi minulle sadesuojan jätesäkistä...

Salamantelin Jäljen Jättiläinen "Roni" ja Salamantelin Jäljen Häivä "Hurma"

Roni: Hauska sattuma oli, että minun velipoikani oli tullut samaan näyttelyyn! Olimme molemmat veteraanikehässä. Edellisen kerran olimme samassa kehässä kerran nuorten luokassa. 

Minä olin jälleen erinomainen veteraani ja veteraaniluokan toinen, mutta koska en taaskaan ollut sertinarvoinen (SA), niin sertit sun muut krumeluurit jäivät edelleen saamatta. Ja voi olla, että jäävät minun osaltani saamattakin. Minä olen ennemminkin keskittynyt antamaan näyttöni tuolla käyttöpuolella...

FI KVA-VERI FI JVA NO JVA SE JVA POHJ JVA SALAMANTELIN JÄLJEN JÄTTILÄINEN 

FI MVA EE MVA LV MVA SE JVA SALAMANTELIN JÄLJEN HÄIVÄ

Roni: Me olemme molemmat hyvin lempeitä koiraherroja ja Emäntä oli aivan ihmeissään, miten Hurmalla oli niin samanlainen lempeä katse kuin minulla. Vierekkäin poseeraaminenkin onnistui muitta mutkitta, kun mitäs meillä ikämiehillä olisi enää pullistelemista toisillemme.

Roni: Ja mitä tulee lempeyteen, niin osaa se olla ihan lempeä suukottelija tämä minun poikanikin. Toisinaan annan hänen jo putsata korvani ja takahampaani. Ja olen tuota saattanut jonkun silmärähmän lipaista hänen silmästään minäkin...

 Roni: Viime viikonloppuna oltiin käymässä Moonan ja Ninnin luona ja poikettiin välillä mökilläkin.

Demo ottaa rennosti.

Roni: Eilen käytiin taas kirkonkylällä lenkillä ja pistäydyttiin koirapuistossakin. Sielläkään ei ollut muita koiria, mutta Demo nuuski jonkin aikaa toisten hajuja. Emäntä leppuutti jalkojaan koirapuiston penkillä ja minä menin tuttuun tapaan hänen viereensä istumaan. Niinhän me usein ennen vanhaan ulkoiltiin koirapuistossa, kun vielä asuimme puiston lähellä. Emäntä istahti penkille ja kohta minä ja Lucy-neiti istuimme hänen vieressään. Se siitä iloisesta vapaana kirmailusta ja leikkimisestä!

 Roni: Tässä vielä kuva tämänpäiväiseltä kävelyltä. Mukavaa syksyn jatkoa kaikille kavereille ja lukijoille!

Käytiin näytillä

 Roni: Lähikaupungissa järjestettiin mätsärit eli Match Show eli leikkimielinen harjoitusnäyttely. Keväällä käytiin yhdessä ja nyt sitten vuorostaan toisessa. Lähinnä kai siksi, että tuota pipanaa pitäisi kuljettaa välillä koirien ilmoilla, että oppisi olemaan. Siitä on useampi vuosi aikaa nimittäin, kun viimeeksi joskus Lucy-neidin kanssa mätsäreitä kierrettiin. Joku taika on kai myös siinä, että on täyttänyt kahdeksan vuotta ja on joku veteraani. Silloin kaikki alkaa näköjään alusta ja aletaan taas käydä mätsäreissä ja näyttelyissä, kun ei olekaan enää käyttöluokan koira vaan veteraaniluokan koira...

Roni: Täytyy myöntää, että häkissä on nykyisin hieman väljempää kuin Lucy-neidin kanssa, kun vieressä on kolme kiloa vähemmän mäyräkoiraa!

Roni: En tiedä, millä lihaksilla, mutta jotenkin Demo punnersi itselleen taas punaisen nauhan kehässä! Vaikka hän osallistui pienten aikuisten kehään, koska ehti täyttää vuoden ennen tätä tapahtumaa. Kehässä koiraparille jaetaan siis punainen ja sininen nauha sen mukaan, kumman tuomari arvelee esiintyvän kauniimmin ja olevan paremmin yhteistyössä esittäjänsä kanssa. Varmaan tuurilla oli aika iso osuus, koska Demon pariksi sattui pikkuinen mäykkytyttö, jonka kanssa ehdittiin kuonotella siinä ennen tapahtuman alkua. Lopuksi tuomari nimittäin sijoittaa kokoomakehässä punaisen nauhan saaneista neljä parasta (tänään punaisen saaneita oli tosin vain kolme, koska koko luokkaan osallistui vain seitsemän koiraa), ja siinä vaiheessa Demolla levisi pakka (samoin kuin keväällä), koska kehään tuli vieraita koiria ja se ei malttanut keskittyä Emäntään ja herkkupaloihin enää ollenkaan. Pirpana oli siis kolmas eli viimeinen.

Roni veteraanien 4.

Roni: Meitä veteraaneja oli koko mätsärissä vain viisi ja meidät otettiin kaikki kehään kerralla. Minun mielenkiintoni ei juuri herkuista herpaantunut. Ainoastaan niitä olisi voinut tarjoilla nopeammalla tahdilla. Sellainen puutos oli vetskukehässä, että pöytää ei ollut arvostelua varten eli tuomari kumartui tutkimaan minua maassa ja se on vähän epämukavaa, kun vieras ihminen ryömii melkein päälleni. Väistin. Sen jälkeen nuuskin maata yksittäisliikkeessä ja siinä se kova peli sitten varmaan oli pelattu. Minä olin viidestä osallistujasta neljäs eli toiseksi viimeinen, mutta muuten Emäntä oli todella tyytyväinen kehäkäytökseeni ja siihen, miten hyvin maltoin seistä paikallani. Kokemus tuo varmuutta!

Demo pienten aikuisten punaisten 3.

Roni: Sattui siis aika kivasti, että käytiin tänä kesänä kaksissa mätsäreissä ja kummallakin kerralla kaikki meidän luokkiemme osallistujat palkittiin! Lucy-neidin kanssa jäätiin monet kerrat ilman palkintoja, vaikka joskus toki jotain saatiinkin, niin nyt on ollut hauskaa, että on jotain pientä palkintoa saatu kummallakin kerralla vaivannäöstä.

Lomalla viimeinkin

 Roni: Toukokuupa vilahti huomaamatta. Alkukuusta käytiin virallisessa koiranäyttelyssä. Meikäläinen pääsi oikein veteraaniluokkaan ja olin laatuarvostelultani erinomainen. Jälkeläinen osallistui pentuluokkaan ja oli luokan viimeinen eli toinen, mutta sai KP:n eli kunniapalkinnon kuitenkin. Ruusuke, jota en itse aikanani koskaan saanut, vaikka kävin kolmessa pentunäyttelyssä. Lucy-neiti kävi yhdessä ja sai KP:n ja näköjään Demo toisti tämän tempun, koska ei hänkään ehtinyt käydä kuin tässä yhdessä pentunäyttelyssä. Pianhan Demo on jo junnuikäinen.

Näyttelykehän laitamilla

Demon uroteot osa 2

Tämä asioiden suussa pitäminen on ihan hänen oma juttunsa. Häntä ei ole koulutettu pitelemään esineitä suussa valokuvauksen ajan!

Näyttelystä seuraavana viikonloppuna oli oman kerhon rally-tokokisat. Minä jäin pisteen päähän hyväksytystä tuloksesta, vaikka monta iloista ja hyvää hetkeä radalla olikin. Moona sen sijaan sai jälleen tuloksen, muttei vieläkään sellaista muhkeiden pisteiden tulosta, jota hänen kanssaan jahdataan.

Koska rally-tokokisoista ei ollut kuvia, niin esitellään tässä välissä (taas?) meidän tulppaanipenkkiä.

Flower-boy

Kolmantena viikonloppuna oli mäykkykerhomme mejä-koe, jossa jaettiin myös kerhonmestaruus. Niissä skaboissa sijoituin tänä vuonna toiseksi tuloksella VOI1/45p. Emäntä koki pientä harmitusta siitä, että voittajakoiran ja minun maastoni olivat aivan eri tasoiset. Hän teki jäljen, jolla ollut koira siis voitti ja maasto oli tasaista puistoa, jossa oli helppo ja mukava liikkua. Minun jälkeni sitä vastoin kulki maastossa, joka oli karsittua nuorta männikköä ja jonkinlaista kuoppaista mätästä lähes koko matkalta, joten jouduin tekemään hartiavoimin töitä jo pelkästään päästäkseni etenemään maastossa ylä- ja alamäkeen ja lisäksi vielä suorittamaan haastavaa jäljestystyötä siinä samalla. Muut kisan koirat olivat (yhtä toista veteraania lukuunottamatta) melko nuoria ja oletettavasti kokemattomampia kuin minä, joten Emäntä arveli minun olleen ehkä kisan ainoa koira, jolla siinä maastossa oli ylipäätään mahdollista saavuttaa ykköstulos. Niinpä hän oli samalla valtavan ylpeä luottokoirastaan, vaikka voittoa kova työ ei tällä kertaa tuonutkaan.

Koska tämä oli minun kahdeskymmenesjotain laukauksensietotestini, niin Emäntä halusi vähän pelleillä puuvalinnan kanssa. Laukausvarma koira kestää kapeammassakin näreessä.

Urakan jälkeen vettä ja lihaa.

Ja tietysti kunnon vilvoittelu!

Näiden viikonloppumenojen lisäksi Emännällä oli toukokuussa kuusi koulutuspäivää, jolloin yövyimme Ninnin ja Moonan luona. Tämä ehkä selittää, miksei blogiin asti ole ehditty, kun ei olla oltu juuri kotonakaan.

Moonalla ja Ninnillä on taas kesäkanoja ja -kukko. Aluksi Demo suhtautui melko varautuneesti outoihin eläimiin, mutta tässä hän on jo omaksunut kanapaimenen roolinsa.

Sitten näiden aiempien tapahtumien lisäksi minä kävin muuten myös koirahierojalla ensimmäistä kertaa elämässäni! Sellainen helläsorminen nainen hiveli minua tunnin ajan, mutten osaa ihan sanoa, että pidinkö siitä vai en. Minä olen aina ollut pikaisen hellyyden mies, jota voi kyllä rapsuttaa hetken, mutta ylenpalttisesta lähmimisestä en ole koskaan perustanut. Lucy hoiti ne halailu ja rutistelu hommat aiemmin, jos ihmisillä oli koiran läheisyyden kaipuuta ja Demo on nyttemmin se tissinvälikoira, jota paijataan hellyyspäissään. Joten siinä minä sitten yhtäkkiä olin kokonaisen tunnin läheisyyden ja huomion keskipisteenä! Emäntä syötti minulle välillä höyrykypsennettyjä ankanlihapaloja, niin se auttoi minua kestämään. Hierojan mukaan olen hyvässä kunnossa ja lihaksista ei löytynyt mitään huolestuttavia jäykkyyksiä tai kiristyksiä ym. Ainoastaan lonkankoukistajat olivat vähän jäykkinä, mutta nekin venyteltiin auki.

Iskukykyinen veteraani

Emäntä tulkitsi tämän tarkoittavan sitä, että minulla on ihan oikein toimiva mäyräkoiran rakenne, koska 8,5 vuotta ei ole saanut paikkoja jäykistymään tai arastamaan. Viimeisen puoli vuottahan minun fysiikkani on ollut vielä aivan poikkeuksellisella rasituksella, kun on tuon Demonsterin kanssa täytynyt painia päivittäin ja juosta hirveitä hepuliralleja.

Video 7.6.2023 iltaralleista:

Saas nähdä, mitä seikkailuja kesäkuu meille tarjoaa!

Kesäpuuhia

Vietettiin viikonloppua Moonan ja Ninnin luona. He olivat saaneet uusia kesävieraita.

Kanat eivät kauheasti enää kiinnostaneet meitä tai heitä, koska niitähän nähtiin jo viime kesänäkin.

Lauantaina naiset lähtivät Moonan ja Ninnin kanssa autoilemaan ja me jäimme talon isännän kanssa rakentamaan terassia.

Aki-herra

Ninni meni leikkimään Aki-herran kanssa siksi aikaa, kun emännät esittelivät Moonaa koiranäyttelyssä. Tämä oli Moonan ensimmäinen virallinen näyttely ja hän sai laatuarvosanan EH eli erittäin hyvä. Hän oli tuomarin mielestä hyvä lapinkoira, mutta kehitys on vielä kesken. Moona oli ilmeisesti esiintynyt ihan siedettävästi. Liikkuessa hänellä eivät etujalat juuri ehtineet maata koskettaa, mutta paikallaan seisominen meni ihan kivasti. Ja joo... kimakkaa haukkua hänestä löytyy aina...
    Paikalla oli myös Moonan sukulaisia, pikkuserkkuja isän puolelta. Yksi heistä on meidän blogikaveri ja Emäntä oli käynyt rapsuttelemassa häntä. Meiltä jäi Hupsu-koira (http://ketunpoika.fi) tapaamatta, koska meitä ei hyväksytty hörökorvien näyttelyyn... (Hassu juttu muuten, että Ninni ja Moonakin ovat itseasiassa serkuksia...)

Illalla käytiin mökillä saunomassa ja Roni ja Moona aloittivat uimakauden. Roni haki hänelle heitettyä dummya vedestä ja Moona... no Moonan vakaa aikomus oli kai ehtiä lelulle ennen Ronia, mutta hypättyään laiturilta ja otettuaan muutaman vedon hän muutti mieltään ja pyrkikin kiireesti takaisin laiturille.

Onneksi näyttely oli ennen tätä kastautumista!

Sunnuntaina oli iloinen yllätys, kun metsässä olikin verijäljet meille kaikille. Moona jäljesti toista kertaa elämässään ja hän on ihan lupaava. Edellinen jälki oli n. 20 metriä ja nyt jo 150 metriä kahden kulman kera. Ninni meni omaan iloisen ninnimäiseen tyyliinsä välillä tarkasti jälkeä ja välillä jäljen sivussa.

Roni laukkoi itsensä katkokulmalta suoraksi, mutta palasi sitten takaisin ja rauhoittui hieman löytäen lopulta sorkalle ongelmitta. Minun jälkeni oli varmasti kaikista pisin ja olin tukehtua kuumuuteen. Kahden viikon takaisesta vauhdista ei ollut merkkiäkään, vaan lyllersin läkähtymäisilläni sorkalle. Paras palkka oli, kun sain perillä juomavettä. Minun ja Ronin jäljillä oli vähän uudenlaisia haasteita. Onkohan siihen jokin syy? Selviää ehkä aikanaan...

Ennen kotiin lähtöä Roni kävi vielä uimassa. Se kaveri sitten jaksaa rehkiä turkin kastumisesta välittämättä...

Näyttää yhtä märältä kuin viime vuonna. Miksi kukaan haluaa mennä tuonne vapaaehtoisesti?

Heitä se taas! Heitä se taas! Heitä se taas!

Koirapuuhia räntäsateella ja ilman

Viikonloppuna oli maailma mallillaan! Hiekoitushiekat oli jo monin paikoin lakaistu jalkakäytäviltä eli sai tassutella kivien pistelemättä ja oli lämmintä ja aurinkoista. Toki katupölyä tarttuu tällaiseen vertikaalisesti rajoittuneeseen vartaloon vähän enemmän kuin korkeammalla kulkeviin eliöihin, mutta sinnehän se Mestareiden lakanoihin kivasti karisee sitten päivän mittaan tai yön hiljaisina tunteina viimeistään.

Sunnuntaina oli pientä yhteistä kivaakin, kun käytiin pyörähtämässä yksissä mätsäreissä. Ihan huvin kannalta lähdettiin kokeilemaan, eikä meitä palkittu tällä kertaa, mutta kehuttiin hyvästä kehäkäytöksestä kuitenkin. Näyttelyasento ei ehkä ollut täysin ortodoksinen, mutta osattiin molemmat pysähtyä suoraan liikkeestä seisaalleen, eikä meitä tarvinnut asetella tai houkutella seisomaan. Ai niin no tai loppukehässä Emäntä vähän nipisti minua toisesta reidestä, kun en enää SIINÄ vaiheessa olisi malttanut seistä paikallani. Minä sain punaisen nauhan ja Roni sinisen. Roni esiintyy aina niin totisena. Häneltä puuttuu se pirskahteleva ilo kehästä, jota minä mielelläni esittelen myös.

Moona oli myös emäntineen mätsäreissä. Tai hän oli ilmeisesti se juurisyy, miksi olimme sinne lähteneetkin. Moonalla on hieman ongelmia kohdata muita koiria. Hän on käynyt jonkin verran pentukoulussa ja toisinaan muuten vain koirien ilmoilla, mutta siellä omissa kotiympyröissään hän ei kohtaa muita koiria kuin Ninnin. Niinpä hänellä on hieman arkuutta vieraita koiria kohtaan. Nyt häntä yritetään siis tehososiaalistaa, että hän tottuisi vieraisiin koiriin ja jos ei nyt yltiöystävällisesti syleilisikään koko maailmaa, niin olisihan hauskaa, ettei hänen kanssaan liikkuessa tarvitsisi pelätä, että hän näykkii ketään.

Moona on kehittynyt huimasti viime kuukausina ja mätsärit menivät jo tosi hienosti. Hän osaa vaieta ihmisen käskystä ja hillitä itseään, ettei hauku enää koko ajan. Hän pystyy myös kulkemaan jo melko läheltäkin vieraita koiria irvistelemättä ja murisematta. Tosin hän tarvitsee siihen vielä aika paljon ihmisen apua.

Meidän Emäntä esitti Moonan kehässä ja elämänsä ekasta mätsäristä Moona sai punaisen nauhan, vaikka Emäntä oli varma, että hän saisi sinisen. (Punainen on ykkönen, sininen on kakkonen omasta pariarvostelusta.) Hän ravasi hyvin ja malttoi seistä hienosti jonkin aikaa. (Hänen emäntänsä näytti meidän Emännälle kikan, jolla Moonan saa seisomaan: pitää hihnan tiukalla ja samalla nostaa häntäkiehkuraa ylös, niin siinähän lapikas seisoo eikä pyöri omiaan.) Punaisen nauhan saaneiden loppukehästäkään Moonaa ei kätelty ensimmäisenä pois eli todella hieno aloitus. Vain kahdesti hän ehti nyrpistää nenäänsä kehässä, kun ahtaaseen kehään oli sullottu vierekkäin seisomaan melkein 20 koiraa ja ensin yksi tosi vauva koira tööttäsi kuononsa Moonan kuonoon kiinni ja sitten eräs toinen pyörähti kymmenen sentin päässä. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, joten varmasti kokemus oli Moonallekin ihan kiva.

Maanantaina sitten sää kääntyi hieman erilaiseksi kuten kai kaikkialla muuallakin Suomessa. Maanantaina minun ei tarvinnut lenkkeillä ollenkaan, kun Emäntä ei omien sanojensa mukaan "jaksanut vetää minua perässään". Erikoisesti ilmaistu se asia, että hän yrittää aina laukkoa lenkillä kovalla kiireellä välittämättä mistään kiinnostavista hajuista, märistä kohdista tiessä tai ojan vieruksen heinikosta löytyvistä herkkupaloista!

Tänään kävimme kaikki kolme yhdessä lenkillä ja kyllä oli niin kotoisaa, kun Roni veti ensimmäisenä, Emäntä puhisi keskimmäisenä ja minä raahauduin perässä nelitassulukkojarrutuksessa. No en minä koko matkaa viitsinyt vastustella. Ensimmäiset puoli kilometriä vain sillä lailla periaatteen vuoksi. Sitten kipittelin ja välillä laukoin ihan mielellänikin.
Varsinkin oli kivaa, kun Emännällä olikin repussa mukana treenikartio ja harjoittelimme yhdellä parkkipaikalla merkille lähetystä. Rally-tokojuttuja... Kun ensin osaa jonkun asian omassa eteisessä, kellarissa, omalla pihalla ja tutussa treenihallissa, niin sitten kaikki käskyt pitää opetella hallitsemaan myös pitkin kyliä. Se on kiva vaihe, kun koskaan ei tiedä, millä torilla tai parkkipaikalla treenit käynnistyvät. Yhtäkkiä vain herkkupussi aukeaa ja naksutin kaivetaan taskusta ja sitten treenataan.

Olisiko teillä hetki aikaa lukea?