Pieniä aivopähkinöitä viikon alkuun

Jos oli viikko sitten viikonloppu liikunnallinen, niin tämä oli sitten täysin vastakohta. Oltiin kyllä Ninnin ja Roosa-tädin luona ja torstai-iltana päästiin rally-tokotreeneihin ja perjantaina heidän emäntänsä kanssa puolukanvarpujen keruuretkelle, mutta omia Mestareita ei nähty kuin vilaukselta silloin tällöin. Oli kuulemma jotkut juhlat, joita ensin valmisteltiin ja sitten juhlittiin. Kehuivat vielä mukavaa olleen. Ei ollut oikein meidän mieleen sellaiset juhlat, joihin koiria ei ollut kutsuttu.
    Paitsi sunnuntai. Se oli oikein mainio päivä, kun tuli vieraita ja oli paljon ihmisiä ja loputtomasti ruokaa. Tosin ei meille. Mutta toiveikkaana seurattiin jokaista askelta, josko kuitenkin joltakulta olisi jotain lipsahtanut maahan.

Tänään on sitten palattu normaaliin arkeen ja työpäivän jälkeen Parempi Mestari yritti hyvitellä viikonlopun mitääntekemättömyyttä pienillä harjoituksilla.
    Mustalle alamaiselle Parempi Mestari yritti opettaa vesiriistakokeen osa-alueita. Kokonaisen linnun noutaminen ja kantaminen ei oikein toiminut, niin treenissä otettiin askel taaksepäin. Musta alamainen harjoittelee nyt kantamaan ja noutamaan (itsetehtyä) dummya, jossa on kiinni siipi. Kun se alkaa sujua, niin leluun tulee lisää linnun osia. Nythän tässä on koko pitkä talvi aikaa kantaa sulka kerrallaan enemmän lintua ennen kuin kesä ja uimakausi (ja koekausi) alkaa taas. Ei se taida ihan kunnossa olla se uimispuolikaan, mutta onhan Mustalla alamaisella loppuelämä aikaa opetella. Ainut toimiva asia oikeastaan on, että Musta alamainen menee veteen ja tuo linnun suussaan rantaan. Toki se on 100 % enemmän kuin mihin minä vaikka suostuisin... Itsehän vain nuuskin lintua ja senkin teen hyvin pikaisesti ja kaukaa.

Kun lelu meni välillä jäähylle koirapuiston aidan ulkopuolelle ja Musta alamainen jäi portille vahtimaan, ettei se häviä, kokeiltiin me Paremman Mestarin kanssa, kuinka sujuisi pallopaimennuksen alkeet vuosien takaa. Silloin joskus kauan kauan sitten ennen Mustan alamaisen saapumista Parempi Mestari oli lukenut lehdestä pallopaimennuksesta ja jutussa oli kehuttu, miten laji sopii kaikille koirille rotuun katsomatta. Ilman mitään kurssia tai opetusvideoita ei kovin pitkälle päästy tässä jännittävässä ja aivoja aktivoivassa lajissa, mutta sen verran, että minä osaan käskystä tökätä palloa ja jos minut laittaa valmiiksi pallon taakse, niin saatan saada sen ihmistä kohti. Vielä oli temppu muistissa!

Tämä on meidän hätävaralajimme ja viimeinen oljenkorsi, että jos mitkään mejäilyt, rally-tokoilut ja vesiriistailut eivät onnistu, niin sitten omistamme elämämme pallon tökkimiselle.

Tai rapsuteltavana olemiselle! Tänään saatiin vihdoin viime vuoden kiitospussit kaverikoirailusta. Oltiin tosi ilahtuneita ja vähän yllättyneitäkin, kun luultiin, että sponsori oli luopunut kiitospusseista, mutta niin vain saatiin kumpikin pussillinen herkkuja.

Mmmm... hyvältä näyttää!

Pyhäpäivän puuhia

Talvi taitaa nyt sitten olla täällä. Eilen aamulla oli jopa 15 astetta pakkasta ja yhtäkkiä löytyi vaatetta meidänkin garderobista.

Tammikuu 2016

Joulukuu 2014

Pahuksen takki oli vain kutistunut kaapissa. Viime talvena se oli ihan sopiva, mutta nyt vain puoleen selkään. Jotenkin vain otaksun, että "shoppailu" ei ole mitään sellaista, josta suuresti tulisin nauttimaan. Ehkä Lucy-neiti voisi lähteä kauppaan mallinukeksi? Tai voi olla, että tarvittaisiin kunnon takit kummatkin. Että jos täällä sitten jonkun viikon sattuu olemaan pakkasta, niin olisi lämpimät vaatteet.

Muuten eilinen olikin sitten taas lähinnä autopäivä. Käytiin tapaamassa vanhoja ihmisiä. He ovat oikein mukavia. Sain ainakin kinkkua, pullaa, kakkua, pekonia... Karkkiakin olisi saatu, mutta sitten Mestarit kielsivät enää tarjoilemasta meille. Että jäi vähän arvoitukseksi, mitä se "karkki" on.

Tänään lenkkeiltiin myöskin talvisäässää. Tein sellaisen huomion, että kun nuuskii lajitovereiden jättämiä merkkejä liikennemerkeistä tai lyhtypylväistä, niin kirsu saattaa jäädä kiinni tolppaan! Lähtihän se sitten ihan helposti irti, mutta oudolta tuntuu, kun nenänappula tarttuu kiinni. Kolmesti peräkkäin.

Minullekin kävi kerran pentuna noin. Jäin alaoven metallilevyyn kiinni nenänpäästäni. Mestari nykäisi minut kuitenkin saman tien irti, eikä onneksi lähtenyt nenusta palasta.

Eräs ikävä puoli on talvilenkkeilyssä: tassuihin tarttuva lumi! Aika pitkälle sietää kipitellä menemään pienet jääpalat varpaissaan, mutta lopulta ne kasvavat niin isoiksi, että täytyy ontua. Parempi Mestari auttaa kyllä niiden irrottamisessa, mutta useamman kerran täytyy pysähtyä mokoman takia. Vaikka pysähdelläänhän tuota monen muunkin takia: muiden merkit, jäljet, ojarummut...

Melkoinen lumituisku alkoi juuri, kun päästiin sisälle. 

Tänä iltana harrasteltiin pitkästä aikaa eteisessä sellaista juttua kuin pallopaimennus. Ei olla millään kurssilla käyty, mutta Parempi Mestari oli siitä netistä lukenut ja niillä neuvoilla ollaan harjoiteltu. Me mäyräkoirathan varsinaisia paimenkoiria ollaankin! Mutta tämä laji sopii kuulemma rodulle kuin rodulle. Ja mikäs siinä.

Paremman Mestarin kanssa puuhastelu: hauskaa

pallot: hauskaa

herkut: superhauskaa!

Näin alkajaisiksi on kolme vaihetta: 1. Pitää istua Paremman Mestarin vieressä. 2. Pitää kiertää pallon taakse istumaan. 3. Täytyy kuljettaa pallo Paremman Mestarin jalkoihin. Välimatka on noin puoli metriä. Kuulostaa teoriassa helpolta, mutta pallo on arvaamaton. Jos ei olekaan osannut mennä ihan oikeaan kohtaan istumaan pallon taakse, niin pallo voikin vieriä sivuun ja sitten on kova ihmettely siinä, kuinka saa sen Paremman Mestarin luokse. Tekemisen riemu on kuitenkin suunnaton!