Roni sen sijaan huolehtii, että asiat tapahtuvat ajallaan ja samoin kuin on aina ennenkin tehty.
Pitäähän maailmassa nyt joku järjestys olla!
Pitää, pitää! Ja sinä olet se virallinen valvoja, joka kaiken järjestyksestä huolehtii.
Roni esimerkiksi tuntee kellon todella hyvin. Illalla puoli kuuden aikaan hän alkaa steppailla huoneesta toiseen ja lähestyy Emäntä-ihmistä vakava katse silmissään. Pian on aika!
Viittä vaille kuusi Roni venyttelee itseään ja haukottelee merkitsevästi keittiössä. Jos Emäntä on toisessa huoneessa, menee Roni hänen luokseen ja nousee tassuilla jalkaa vasten.
Toissa viikolla Emännällä oli töitä ja hän ei voinut keskeyttää hommiaan, vaan iltaruoka venyi 40 minuuttia. Minä makasin ihan tyynesti sykkyrällä hänen jalkojensa päällä hänen naputellessaan tietokonettaan sohvalla, mutta Roni hyppäsi sohvalta, käveli keittiöön, ilmestyi kohta olohuoneen ovelle, hyppäsi sohvalle, nousi Emäntää vasten ja nuoli naamaa, hyppäsi lattialle, vingahteli...
Kun iltaruoka sitten vihdoin tarjoillaan, saattaa Roni näykkiä muutaman nappulan omasta kupistaan, jonka jälkeen alkaa seuraavan rituaalin odotus. Minähän voisin hyvin tässä vaiheessa vetäytyä takaisin nokosille sulattelemaan maistuvaa, joskin määrältään vaatimatonta ja niukkakalorista ateriaani, mutta Ronille iltalenkki on iltaruokaa tärkeämpi osa päivää.
Säännöllinen, päivittäinen liikunta on äärettömän tärkeää terveyden ja kunnossa pysymisen vuoksi!
Meillä ei myöskään kukuta pitkin öitä. Ainakaan vahingossa huomaamatta. Joskus Emäntä jäi viikonloppuiltana istuksimaan olohuoneeseen tietokoneelle vielä meidän iltapissatuksen jälkeen, ja hän ihmetteli, miksi Roni tuntuu olevan niin rauhaton. Lopulta hän yhä kummastellen kävi iltapesuillaan ja meni sänkyyn. Roni lösähti saman tien uupuneena, mutta huojentuneena omaan petiinsä ja kävi nukkumaan. Tajusihan se Emäntä vihdoin tulla nukkumaan, että voi koirakin käydä rauhassa yöunilleen!
Viikonloppuaamut ovat minulle hieman kriittistä aikaa, mutta oletko huomannut Lucy-neiti, kuinka hienotunteisesti nykyisin annan teidän kaikkien nukkua aamulla rauhassa pitkään! Jopa aamukahdeksaan asti aivan hiiskumatta! Ja sittenkin ihan vain varovasti käyn sängyssä pyörähtämässä ja tekemässä tilannekartoitusta Emännän silmien unihiekan paksuudesta, että joko siellä alettaisiin heräilemään, vai vieläkö turataan untenmailla tuntitolkulla.
Täytyy myöntää, että siinä olet kehittänyt ihailtavaa itsehillintää! Nuorempanahan sinut täytyi käyttää viikonloppuaamuina ulkona samaan aikaan kuin muulloinkin, minkä jälkeen Emäntä vielä usein kömpi takaisin peiton alle tirsailemaan. Joskus olemme käyneet aamulenkillä vasta lähempänä yhtätoista!
Rally-toko-menestyksemme on osittain myös Ronin aktiivisuuden ansiota. Roni pitää huolen siitäkin, että viikoittain treenataan ja mieluiten useampana iltana. Usein on päiviä, että on jo käyty koirapuistossa ja iltalenkillä ja Emäntä kuvittelee jo tarjonneensa koirilleen virikkeitä, jotta voisi nauttia hieman vapaa-ajasta, mutta ei. Roni ei ole vielä tyytyväinen. Edellisestä treenikerrasta on kulunut liian kauan aikaa ja sitä paitsi Ronilla on tylsää. Kuljeskelua, katseita, huokailua, haukottelua... "Mitä nyt, Roni?" Emäntä kysyy, "Pitäisikö vielä tehdä jotain?" Hännän heilahdus. Ei auta kuin kaivaa herkkupalat ja naksutin esiin ja harjoitella jälleen kerran hieman oikealla kääntymistä, edestä puolen vaihtoa, oikealla peruuttamista jne.
Oppimisen A ja O on toistojen määrässä! Enkä minäkään ihan kohtuuton ole! Monestihan riitti, että harjoiteltiin kertaalleen käytösruutua eli oltiin paikallaan keittiössä kaksi minuuttia istuen tai maaten ja olin jo tyytyväinen siihenkin. (Silloin kun käytösruutu vielä oli osa rally-tokoa.)
Tällä viikolla on ollut vähän rankkaa, siis Ronilla, kun on ollut päiviä, jolloin lenkkeily ei vain yksinkertaisesti ole onnistunut liian kovan pakkasen vuoksi. Torstaina oli muun muassa tällainen päivä, että tehtiin iltalenkkiennätykset: ulko-ovelta kadun varteen ja takaisin. Alle 100 metriä, mutta kumpikin koira ehti tehdä tarpeensa sillä matkalla ja palelluttaa varpaansa. Sen jälkeen pidettiin ihan kohtuulliset rally-toko-treenit kellarissa, mutta vielä Roni oli rauhaton. Lopulta Emäntä etsi meille uudet puruluut (lattiallahan on aina tarjolla puruluita, mutta ei se ole sama asia, kun ne ovat koko ajan saatavilla...) ja vetäydyimme tahoillemme järsimään niitä. Vajaan puolen tunnin päästä palasimme kumpikin Emännän luo sohvalle ja Ronikin saattoi heittäytyä rennosti pitkälleen.
Ja sanopas Roni, mikä se oli mikä sai sinut tänään levottomaksi?
Mikä muka...?
No kun Emäntä istui keittiössä ja selaili tablettia?
Niin no minusta hänellä oli epämukava asento keittiönpöydän ääressä. Ja eihän hän koskaan istuskele keittiössä iltaisin, kun sohvakin on keksitty. Minä vain halusin muistuttaa häntä, että yleensä on ollut tapana viettää iltaa olohuoneessa sohvalla kenties mäyräkoira tai pari vieressä...
Niin sinäkin rauhoituit heti, kun Emäntä istui tutulla paikallaan sohvan nurkassa. Kävit vähän aikaa makoilemassa meidän vieressämme ja menit sitten itse makkariin torkkumaan.
No ei minun nyt koko aikaa tarvitse olla äärellään vahtimassa, kunhan kaikki vain on siten kuten on aina ollut.
