Sivut

perjantai 25. tammikuuta 2019

Järjestyksenvalvoja Roni

Useampaan otteeseen on ehkä täällä ollut esillä minun mukavuudenhaluni ja taipumukseni elämästä nautiskeluun, mutta harvempi ehkä tietää, että minä olen meistä lopulta se, joka on mukautuvaisempi ja tyytyväinen vähään. Kun minulla on vain pehmoinen, lämmin peti (mieluiten ihmisen lähellä tai vähintään samassa tilassa) ja saan välillä ruokaa ja pääsen ulos tarvittaessa, niin minulla ei ole erityistä syytä tehdä itsestäni numeroa tai hoputtaa ihmisiä toimintaan.

Roni sen sijaan huolehtii, että asiat tapahtuvat ajallaan ja samoin kuin on aina ennenkin tehty.

Pitäähän maailmassa nyt joku järjestys olla!

Pitää, pitää! Ja sinä olet se virallinen valvoja, joka kaiken järjestyksestä huolehtii.



Roni esimerkiksi tuntee kellon todella hyvin. Illalla puoli kuuden aikaan hän alkaa steppailla huoneesta toiseen ja lähestyy Emäntä-ihmistä vakava katse silmissään. Pian on aika!
    Viittä vaille kuusi Roni venyttelee itseään ja haukottelee merkitsevästi keittiössä. Jos Emäntä on toisessa huoneessa, menee Roni hänen luokseen ja nousee tassuilla jalkaa vasten.
    Toissa viikolla Emännällä oli töitä ja hän ei voinut keskeyttää hommiaan, vaan iltaruoka venyi 40 minuuttia. Minä makasin ihan tyynesti sykkyrällä hänen jalkojensa päällä hänen naputellessaan tietokonettaan sohvalla, mutta Roni hyppäsi sohvalta, käveli keittiöön, ilmestyi kohta olohuoneen ovelle, hyppäsi sohvalle, nousi Emäntää vasten ja nuoli naamaa, hyppäsi lattialle, vingahteli...

Kun iltaruoka sitten vihdoin tarjoillaan, saattaa Roni näykkiä muutaman nappulan omasta kupistaan, jonka jälkeen alkaa seuraavan rituaalin odotus. Minähän voisin hyvin tässä vaiheessa vetäytyä takaisin nokosille sulattelemaan maistuvaa, joskin määrältään vaatimatonta ja niukkakalorista ateriaani, mutta Ronille iltalenkki on iltaruokaa tärkeämpi osa päivää.

Säännöllinen, päivittäinen liikunta on äärettömän tärkeää terveyden ja kunnossa pysymisen vuoksi!



Meillä ei myöskään kukuta pitkin öitä. Ainakaan vahingossa huomaamatta. Joskus Emäntä jäi viikonloppuiltana istuksimaan olohuoneeseen tietokoneelle vielä meidän iltapissatuksen jälkeen, ja hän ihmetteli, miksi Roni tuntuu olevan niin rauhaton. Lopulta hän yhä kummastellen kävi iltapesuillaan ja meni sänkyyn. Roni lösähti saman tien uupuneena, mutta huojentuneena omaan petiinsä ja kävi nukkumaan. Tajusihan se Emäntä vihdoin tulla nukkumaan, että voi koirakin käydä rauhassa yöunilleen!

Viikonloppuaamut ovat minulle hieman kriittistä aikaa, mutta oletko huomannut Lucy-neiti, kuinka hienotunteisesti nykyisin annan teidän kaikkien nukkua aamulla rauhassa pitkään! Jopa aamukahdeksaan asti aivan hiiskumatta! Ja sittenkin ihan vain varovasti käyn sängyssä pyörähtämässä ja tekemässä tilannekartoitusta Emännän silmien unihiekan paksuudesta, että joko siellä alettaisiin heräilemään, vai vieläkö turataan untenmailla tuntitolkulla. 

Täytyy myöntää, että siinä olet kehittänyt ihailtavaa itsehillintää! Nuorempanahan sinut täytyi käyttää viikonloppuaamuina ulkona samaan aikaan kuin muulloinkin, minkä jälkeen Emäntä vielä usein kömpi takaisin peiton alle tirsailemaan. Joskus olemme käyneet aamulenkillä vasta lähempänä yhtätoista!



Rally-toko-menestyksemme on osittain myös Ronin aktiivisuuden ansiota. Roni pitää huolen siitäkin, että viikoittain treenataan ja mieluiten useampana iltana. Usein on päiviä, että on jo käyty koirapuistossa ja iltalenkillä ja Emäntä kuvittelee jo tarjonneensa koirilleen virikkeitä, jotta voisi nauttia hieman vapaa-ajasta, mutta ei. Roni ei ole vielä tyytyväinen. Edellisestä treenikerrasta on kulunut liian kauan aikaa ja sitä paitsi Ronilla on tylsää. Kuljeskelua, katseita, huokailua, haukottelua... "Mitä nyt, Roni?" Emäntä kysyy, "Pitäisikö vielä tehdä jotain?" Hännän heilahdus. Ei auta kuin kaivaa herkkupalat ja naksutin esiin ja harjoitella jälleen kerran hieman oikealla kääntymistä, edestä puolen vaihtoa, oikealla peruuttamista jne.

Oppimisen A ja O on toistojen määrässä! Enkä minäkään ihan kohtuuton ole! Monestihan riitti, että harjoiteltiin kertaalleen käytösruutua eli oltiin paikallaan keittiössä kaksi minuuttia istuen tai maaten ja olin jo tyytyväinen siihenkin. (Silloin kun käytösruutu vielä oli osa rally-tokoa.)


Tällä viikolla on ollut vähän rankkaa, siis Ronilla, kun on ollut päiviä, jolloin lenkkeily ei vain yksinkertaisesti ole onnistunut liian kovan pakkasen vuoksi. Torstaina oli muun muassa tällainen päivä, että tehtiin iltalenkkiennätykset: ulko-ovelta kadun varteen ja takaisin. Alle 100 metriä, mutta kumpikin koira ehti tehdä tarpeensa sillä matkalla ja palelluttaa varpaansa. Sen jälkeen pidettiin ihan kohtuulliset rally-toko-treenit kellarissa, mutta vielä Roni oli rauhaton. Lopulta Emäntä etsi meille uudet puruluut (lattiallahan on aina tarjolla puruluita, mutta ei se ole sama asia, kun ne ovat koko ajan saatavilla...) ja vetäydyimme tahoillemme järsimään niitä. Vajaan puolen tunnin päästä palasimme kumpikin Emännän luo sohvalle ja Ronikin saattoi heittäytyä rennosti pitkälleen.

Ja sanopas Roni, mikä se oli mikä sai sinut tänään levottomaksi?

Mikä muka...?

No kun Emäntä istui keittiössä ja selaili tablettia?

Niin no minusta hänellä oli epämukava asento keittiönpöydän ääressä. Ja eihän hän koskaan istuskele keittiössä iltaisin, kun sohvakin on keksitty. Minä vain halusin muistuttaa häntä, että yleensä on ollut tapana viettää iltaa olohuoneessa sohvalla kenties mäyräkoira tai pari vieressä...

Niin sinäkin rauhoituit heti, kun Emäntä istui tutulla paikallaan sohvan nurkassa. Kävit vähän aikaa makoilemassa meidän vieressämme ja menit sitten itse makkariin torkkumaan.

No ei minun nyt koko aikaa tarvitse olla äärellään vahtimassa, kunhan kaikki vain on siten kuten on aina ollut.

perjantai 18. tammikuuta 2019

Pikakelaus tähän päivään

Kaksi viikkoa sitten meikäpoika pakattiin autoon ja kuljetettiin jonnekin kaarihalliin, jossa oli sata muuta koiraa. Hyvin äkkiä tein tilanne kartoituksen ja hoksasin olevani jonkin asteisessa koiranäyttelyssä.

Koiranäyttelytunneskaalani menee suunnilleen näin:

1. Autosta hypätessä: "Täältä tulee hirmuinen Roni ja joka yrittää minulle ryttyillä saa kuonoonsa heti!!" Emännän mahtikäsky, jolla hän langettaa rauhoittumisloitsun: "Roni kunnolla!"

2. "Kappas, täällä tuoksuu monenlaisille koirille. Tuolla on tyttöhajuja. Seurataanpa niitä pois päin tuosta ovesta, jota kohti kaikki muut kulkevat.

3. Sisään mennessä: "Ei, ei, ei... mikä tämä hornankattila on?! Päästäkää minut pois. Apua, mäyräkoira hädässä! On niin kuuma. Henki loppuu ja pyörryttää. Avaa jo se häkin ovi!!"

4. "Huh, turvassa omassa häkissä. Kun olen täällä hiljaa liikkumatta, niin kukaan ei huomaa, että olen täällä."

5. Hetken rauhoittumisen jälkeen: "Ai ulos häkistä? Voin kai minä tulla vähän jaloittelemaan. Täytyy venytellä ensin oikein kuuuuunnnoooollla. Joo anna vain herkkuja. Anna vielä. No tässähän minä seison asennossa! Anna lisää herkkuja!"

6. "Ahaa siirrymme kehään. Seisotaan seisotaan. Täällä on joku vieras ihminen. Onko se tuomari? Arvosteleeko se minua? Olenko tarpeeksi hyvännäköinen? Entä jos hän ei pidä minusta? Liikkeelle!? Mutta tuo tuomari KATSOO!"

7. "Tulen tulen. Kyllähän tästä ehkä selviääkin hengissä. Tuomari vain katselee. Lattia tuoksuu tassuille ja lihapullille... Mihin sinä nyt minua... Pöydälle?! Tuomari lähestyy. Voi ei se aikoo tutkia minua. Älä koske kiveksiin. Älä koske kiveksiin. Älä koske kiv... eeeiiihh!!!"

8. "Minä vihaan sinua Emäntä. Vihaan. Miksi toit minut tänne. Vieras ihminen koski minua taas uikkarialueelle. Ja suuhun. TAJUATKO KUINKA MONEN MUUN KOIRAN UIKKARIALUETTA JA SUUTA SE ON KOSKENUT ENNEN MINUA? Kävele kuule iloisesti edestakaisin keskenäsi."

9. "Siinäkö se oli? Onko se ohi? Olinko hieno poika? Enkö ollutkin todella hieno poika?? Palkitse minua! Anna herkkuja!"

10. "Päästä minut häkkiin ja ilmoita, kun tämä on ohi, jotta voimme mennä kotiin."


"Turatassut" täytyi siistiä...

Viikko sitten meikäpoika (ja tällä kertaa myös Lucy-neiti) pakattiin autoon ja ajettiin 350 kilometrin päähän johonkin kuplahalliin (Lucy-neiti jäi majapaikkaamme, olimme reissussa kaksi yötä). Tällä kertaa nopea analyysini paljasti, että olimme koiranäyttelyssä, jossa oli ainakin tuhat koiraa.

Kävin läpi tavanomaisen tunneskaalani. Tällä kertaa ei riittänyt, että kävin kehässä kahdesti vaan jouduin menemään peräti kolme kertaa tuomarin eteen ja ensimmäistä (ja viimeistä) kertaa elämässäni jouduin "isoon kehään" eli päivän lopuksi käytävään ryhmäkilpailuun. En sentään joutunut sinne itsekseni (sain arvostelun ERI, mutta ilman sen kummempaa mainetta ja kunniaa) vaan kasvattajaryhmän mukana. Siellä me neljä pientä nakkikoiraa seisoimme ahtaassa esiarvostelukehässä hirmuisia vasikankokoisia kauhuja vastapäätä ja siinä rupesi yhdellä jos toisella polvet lyömään loukkua. Isossa kehässä riitti, että juoksimme kehän toiseen päähän ja seisahduimme sinne ja sitten meidän kummaltakin puolelta valittiin kasvattajaryhmä jatkoon ja me saimme lähteä kotiin. Sellainen five seconds in fame tällä kertaa!
    Emäntä oli sitä mieltä, että tämä oli minun näyttelyurani huipentuma ja päätös, mutta kasvattaja yritti vielä houkutella käymään joskus toistekin. Saapa nähdä. Minua ei yhtään haittaisi, jos emme enää menisi, mutta ilmeisesti Emäntä jo "vähän selaili" joitain näyttelyitä, jotka olisivat ennen uimakautta. (Uiminen saa turkkini kesäisin niin pörröiseksi, että näytän välillä pulloharjalta. Näyttelyyn ei voi mennä sellaisella turkilla ja Emäntä ei halua opetella föönaamaan turkkiani. Minäkään en halua, että hän opettelisi föönaamaan turkkiani...)

Oma häkki on näyttelyn paras paikka

Hornankattila, joka oli tällä kertaa viileä. En ole ennen nähnyt Emännän sinertävän minua esittäessään. Punoitus on yleisempi väri.

Iltalenkillä majapaikan lähistöllä

Kasvattaja antoi valiolahjaksi tällaisen hienon lampun! Sen valossa on mukava muistella kaikkia pitkiä, hikisiä päiviä metsässä, joiden ansiosta valionarvot saavutettiin.

Emäntä on ottanut käyttöön aiemmin lahjaksi saamansa koiratreenilapaset. Nämä kädessä voi treenata kylmälläkin ilmalla.

No mihin se nännikumi nyt katosi...

Tänään oli aika kirpsakka pakkanen. Kävin lenkillä Emännän kanssa kahden. Lucy-neidillä oli muka muita kiireitä, mutta epäilen, että hän kavahti ennemminkin kylmyyttä.


Minulla OLI muita menoja! Minulla oli tärkeä, huipputason vierailu paikalliseen iltapäiväkerhoon. Eräs pieni, sitkeä koiransilittäjä antoi minulle lähes 60 minuutin korvanlehtihieronnan.

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Lucy-neiti 6 vuotta


Jippii! Syntymäpäiväni! Herkkuja heti aamusta!
Olin hieman pettynyt, ettei lemmikin syntymäpäivä ole edelleenkään palkallinen vapaa omistajalleen, vaan Emäntä joutui lähtemään töihin tänä juhlapäivänäkin...

tiistai 1. tammikuuta 2019

Vanhasta vuodesta uuteen


Näin hauska kortti meille oli tullut Australiasta asti! Koska oltiin niin pitkään joululomalla, ei olla aivan varmoja, milloin se on tullut, mutta kovasti se ilahdutti näin joulun jälkeenkin.

Moona sai joululahjaksi koirien koripallon ja Emäntä innostui opettamaan meille korista. Jos kerran rotatkin osaavat Heurekassa korista, niin miksei mäyräkoira?




Loman loppupuolella sattui sellainen äksidentti, että sain sellaisen oudon kiputilan taasen kerran. Ei hätää, olen taas ihan kunnossa ja käynyt tänään jo kaksi kertaa kävelyllä, mutta muutama lepopäivä oli pidettävä välillä.


Se tapahtui lauantaina, kun olimme lenkillä. Lähdimme kävelylle kaikki neljä koiraa ja kaksi emäntää. Kävelimme ensin reilun kilometrin verran rauhallisesti hihnoissa. Ei mitään ongelmaa.


Sitten spurttailimme yhdellä metsätiellä irrallaan ja minäkin juosta kirmasin lauman mukana ja yritin ehtiä myös purra Mustaa alamaista korvista. (Se on sellainen meidän narttujen yhteinen leikki. Me emme pure toisiamme, vaan kaikki yrittävät ottaa Ronista kiinni hampaillaan.) Ei mitään ongelmaa.


Metsätie EK:n jälkeen palasimme taas rauhalliseen hihnatassutteluun, eikä vieläkään mitään ongelmaa.



Sitten satuin haistamaan kiinnostavan virtsaläikän hangessa. Ajattelin hieman hieraista sitä hartioilleni ja heittäydyin piehtaroimaan tien varteen ja yhtäkkiä tunsin vihlaisevan kivun hartiaseudullani. Nousin istumaan vasen tassu sivulle sojottaen ja siinä kohtaa Emäntä huomasi jonkun olevan hullusti. En voinut ottaa askeltakaan. Emäntä kantoi minua sellaisen puolitoista kilometriä, mutta joutui antamaan periksi ja soittamaan viimeiselle kilometrille meille kyydin, että päästiin kotiin. Loppupäivä kuluikin sitten takkatulen lämmössä pötkötellen ja vasta illan suussa pystyin jotenkuten linkkaamaan keittiöön, kun sieltä kuului astioiden kaalimisen ääniä.
    Kokemuksesta tiedetään jo, että parissa päivässä tämä vaiva on ohi ja olen taas entiselläni, mutta syytä näihin yllärikipuihin ei tiedetä. Ehkä hartiat, niska tai lavat ovat vain välillä jotenkin jumissa, että tulee pieni venähdys?

Moona 7 kk

Moona 7 kk, Ninni 3 v 7 kk

Ninni 3 v 7 kk
 Uuttavuotta mentiin viettämään eräiden tuttujen mökille. Sanoimme Moonalle ja Ninnille heipat ja pakkauduimme Mestareiden kanssa autoon. Emäntä päätti, että ei päästäisi meitä irti vieraassa paikassa uudenvuoden yönä. Vaikka me emme raketteja pelkääkään, hän ajatteli, ettei halua ottaa mitään riskejä, ettei meille uudessa paikassa tapahdu mitään yllättävää.
    Muuten koko uudessavuodessa ei siis ollut mitään ihmeellistä, mutta se sai meidät aivan suunniltamme, ettei meitä päästetty vapaasti tutkimaan paikkoja mökillä, jolla emme ennen olleet käyneet! Kiskoimme hihnoissa joka paikkaan ja yritimme karata koko ajan mökistä ulos, kun vain ovi aukesi. Joimme tahallamme vettä koko ajan, että meitä täytyi käyttää lukemattomia kertoja pihalla.

Roni 4 v 3 kk
   Lopulta onnistuimme muutaman kerran livahtamaan oven raostakin ja juoksimme villisti mökin pihaan aurattuja polkuja pitkin, emmekä meinanneet antaa kiinni, vaikka yleensä olemme kilttejä koiria. Ehkä olisi siis ollut helpompi tehdä vain kuten aina muulloinkin, eli antaa meidän ensimmäiseksi tutustua paikkoihin rauhassa itseksemme...
    Vuoden vaihtuessa ihmiset menivät pihalle paukuttelemaan joitakin pommeja. Me olisimme halunneet mukaan, mutta meitä ei huolittu. Kun pommit oli paukuteltu, Emäntä kiiruhti ensimmäisenä katsomaan, kuinka olimme selvinneet keskenämme vieraassa mökissä parin kymmenen minuutin poksuttelun. Olimme vallanneet sohvan ja makoilimme rennosti sillä. Ei siis mitään rakettitraumoja tänäkään vuonna.
    Tänään saimme myös kuulla, kuinka Moonan ensimmäinen uusivuosi oli sujunut. Sitä vähän etukäteen arvailtiin, että kuinka hieman herkkis-Moona selviää paukkeesta ja ihmiset olivat aika varmoja, että hän on paukkuarka. Ninni ei ole koskaan pauketta pelännyt (eikä paljon muutakaan), mutta Roosa-täti oli paukkuarka (se olikin lähes hänen ainoa heikkoutensa). Moona oli ollut emäntänsä kanssa ulkona, kun illan ensimmäinen paukahdus oli kuulunut. Moona oli katsonut emäntäänsä, joka oli reagoinut parhaalla mahdollisella tavalla eli ei mitenkään ja esittänyt kuin ei olisi mitään paukahdusta kuullutkaan. Tämän jälkeen Moonakaan ei välittänyt pamahtelusta ja oli mm. nukkunut koko uudenvuodenyön yksin ulkona, kuten hänellä nykyisin on tapana nukkua joka yö. (Hän itse pyrkii ulos jossain vaiheessa yötä, kun hänelle tulee kuuma ja hän nukkuu aamuun asti ulkona.) Hyvä uutinen siis, että Moona ei ole paukkuarka!

Lucy 5 v 11 kk
Vuoden ensimmäinen päivä on sujunut hyvin tavallisesti. Nukuttiin myöhään ja käytiin kävelyllä hirmuisessa lumituiskussa. Sitten on vain huilailtu ja valmistauduttu uusiin koitoksiin, joita uusi vuosi tuo tullessaan. Tervetuloa siis vuosi 2019!