Väkinäistä ulkoilua ja mieluista pelailua

Toisinaan...

...minä en tahtoisi kävellä lenkillä. Ilma ei ole sopiva. Suunta ei ole miellyttävä tai joku kulkee perässä. Inhoan sitä, jos joku kulkee perässä. Haluan aina pysähtyä katsomaan, kuka siellä tulee.

Tänään en olisi tahtonut kävellä. En varsinkaan mennä sille metsäpolulle, jonne huomasin hyvin pian Emännän olevan meitä johdattelemassa. Matkalla sinne on pelottavia asioita. Kuten toisten koirien ääniä, kolisevia taloja ja pihoilla autoja harjaavia ihmisiä.
Ja tuo postilaatikko!

Mistä se taas yhtäkkiä ilmestyi tuohon! Juuri kun toivot, että ehkä se tänään ei ole siellä tien laidassa, niin sitten se taas on. Uhkaavana ja hiljaisena se kiusaa minua olemassa olollaan.

Älä huoli Lucy-neiti! Kyllä minä sille postilaatikolle näytän!

Ja sitten tämä polku.

Se luikertelee syvässä hangessa ja lumi tarttuu tassuihin, rintaan ja vatsaan joka askeleella. Tämä on kuin metsän läpi kulkeva juoksuhauta, jonka pohjalla on kuljettava. Tai no Musta alamainen melskaa pitkin umpihankia etsimässä jänisten ja peurojen jälkiä ja vain käväisee polulla silloin tällöin tarkastamassa, että Emäntä on vielä olemassa, mutta minua ei polulta saa poistumaan väkisinkään.

Koska en pääse polulta sivuun, en myöskään voi tehdä tarpeitani metsään. Kuinka Emäntä edes löytäisi kallisarvoisen pökäleeni, jos pudottaisin sen tuonne hangen keskelle? Ei, minä säästän kakkaani aina metsälenkillä ja tiputan sen sitten vasta takaisin jalkakäytävälle päästyämme, että Emäntä saa sen pussiin talteen. Luulisin hänellä olevan jonkinlaisen koirankakkakiintiön, joka hänen on päivittäin toimitettava keräsyastioihin, joten ei kannata heittää kakkaa hukkaan metsään.

Onneksi myös pitkät sunnuntaikävelyt päättyvät aikanaan ja pääsin takaisin sohvalle.

Oli tässä päivässä sentään jotain hyvääkin. Illalla pelattiin älypelejä. Yksi peleistämme on niin vaikea, että tarvitsemme siihen Emännän apua, mutta muut pelit suoritamme hetkessä. Yksi peleistä on juuri lainassa, mutta tässä pelailua kahdella pelillä. (Taustalla kuuluu, kun toinen pelaa toista peliä samaan aikaan.)

Ronin pelihetket menivät epähuomiossa samaan pötköön.

Lucyn toista peliä malttamaton Emäntä leikkasi vähän keskeltä. Ei koko suoritukseenkaan mennyt kuin 1 minuutti 40 sekuntia, mutta nykyinen youtubesukupolvi ei kestäisi odottaa 54 sekuntia tuloksetonta nappuloiden siirtelyä.

Lopulta kaikki herkut löytyivät ja saatoin hyvillä mielin vetäytyä iltalevolle takaisin sohvannurkkaan.

"Mäyräkoiruuden jäljillä" valokuvatutkielma talvella 2016

Eilen käytiin jatkamassa Paremman Mestarin kanssa meidän valokuvatutkielmaa mäyräkoiruudesta. Kuvauspaikkana oli tällä kertaa aallonmurtaja.

Kuvausretki uhkasi kääntyä traagiseksi, kun Musta alamainen ryntäsi äkkiä oudosta päähän pistosta satama-altaan epämääräiselle jäälle. Suurimmalta osalta altaassa on jäätä, mutta myös mustia sulia. Tällä kertaa jää onneksi kesti.

Harmaaseen lumisadepöppyrään aukesi äkkiä auringon valoa.

Lucy-neiti keräsi tällä kertaa itseensä kaikkien aikojen lumipallopanssarin.

Minun etulumimaskini oli paljon maltillisempi.

Lähdettiin rohkeasti viemään tutkielmaa myös abstrakteille tasoille, jotta kaikki mäyräkoiruuden ulottuvuudet pääsisivät paremmin mukaan keskusteluun. Mäyräkoirassahan on kuitenkin paljon myös sellaista, mitä silmä ei näe ja jonka vain sydän aavistaa. Normaalia rikkomalla koemme pystyvämme paremmin ilmaisemaan tätä salattua puolta ja houkuttelemaan katsojan mukaan ajatusleikkiin.

Parempi Mestari yritti sitten lähteä sooloilemaan jollekin jääpuikkosivuraiteelle...

...mutta me palautettiin hänet hyvin pian takaisin asian ytimeen. Eli meihin.

 Kuvausretken jälkeen iltaruuan sekaan oli ilmestynyt tuollainen pallukka!

                 

     

Kerrassaan ihania pallukoita!

Perjantai-illan kruunasivat rally-toko-treenit! Vuoroa odotellaan takit päällä. Ekalla kerralla olin tuolla ilman takkia ja naiset kyselivät minulta, että eikö minua palella, niin Parempi Mestari on varmuuden vuoksi siitä lähtien pukenut meille takit päälle, etteivät muut ihmiset pitäisi häntä julmana, kun kaikilla muillakin koirilla on takit. Onhan tuolla vähän viileä istua paikallaan, mutta ehkä nyt ei ihan kylmettymään ehtisi yhdessä tunnissa.
    Tällä kertaa ei makuujuttuja ollut ollenkaan, joten harjoitukset sujuivat hyvin. Tosin yhtenä tehtävänä oli "Houkutus" eli lelu ja rasiallinen lihapullia. Ekalla kerralla käytiin tsekkaamassa ne, mutta toisella kerralla maltettiin jo kulkea sävyisästi ohi.

Tänä aamuna paistoi aurinko, joten Parempi Mestari nappasi jo aamulenkille kameran mukaan. Ja ilmeisesti se olikin tämän päivän ainut aurinkoinen hetki. Nyt jo sataa taas lunta harmaalta taivaalta.

Minä en ensin oikein ilahtunut viidestä pakkasasteesta, kun minut oli juuri huijattu sängystä peiton alta Mestarin lämpöisestä kyljestä pois. Mutta menettelihän se sitten.

Joko on minun vuoroni?!

Tämä puistonpenkki on Paremman Mestarin suosikkikuvausrekvisiitta. Ja mikäs sillä on poseeratessa. Siinä samalla on hyvä vahtia ympäröivää maailmaa, kun Parempi Mestari pyörii kameroineen ympärillä.

Peuhattiin myös vähän. Tässä minun leikkiin kutsuni korvat luimussa hetki ennen hyökkäystä.

Minä varastin Paremman Mestarin lapasen ja pöllytin sitä kunnolla. Tämä tapa on jäänyt minulle pentuajoista. Muuten en yleensä koske Mestareiden tavaroihin, mutta lapasia en voi vastustaa.

Ihanat, herkulliset, raa'at putkiluut!

Nampskista! Minä sain tänään kaksi raakaa putkiluuta!

Tuota... Minä olen aika varma, että Parempi Mestari sanoi, että toinen oli minulle...

Sinulle?! En minä kyllä tuollaista muista ollenkaan kuulleeni. Minä ajattelin, että hän huolimattomuuttaan jätti luut eri huoneisiin lähtiessään. Mutta kannoin sitten toisen luun toisen viereen, niin oli mukavampi siinä maata toisen päällä samalla kun söi toista.

Niin kun minä ymmärsin, että koko tämä luujuttu oli minua varten, kun tässä nyt on ollut vähän kaikenlaista...

"Kaikenlaista"! Siis sinuun on muutamina viime viikkoina iskenyt joku ihme hulluus päivän aikana ja olet silmittömästi tuhonnut joka välissä jotain Mestareiden omaisuutta! Häpeäisit!

No kyllähän minä häpeänkin... On vaan niin kamalan tylsää päivisin. Ja sitten sitä alkaa ajatella kaikkea, kuten entä jos Mestareille sattuu jotain päivän aikana tai he eivät muuten vain enää koskaan palaa... Siinä tulee niin alakuloinen olo. Enkä minä nyt ihan silmittömästi sentään ole tuhonnut! Joitakin pieniä vähäpätöisiä esineitä vain aikani kuluksi nakertanut. En mitään arvokasta! 
    Tänään oli vähän helpompi olla, kun käytiin jo aamulla pitkällä lenkillä, samoin kesken päivän ja sitten oli pahvilaatikoita, joihin oli piilotettu herkkuja, aktivointileluja ja sitten olisi ollut myös se putkiluu, jos olisin saanut syödä omaani enemmän, mutta kuluihan se aika niinkin, että katsoin kun sinä söit. Parempi Mestari kyllä arvelikin, että nämä virikkeistämisyritykset voivat näkyä Lucy-neidin vyötäröllä.

Pah. Niin varmaan. Tule auttamaan minut sänkyyn lepäämään. Minun vatsanahkani on niin kireä, etten saa ponnistetuksi!

Käytiin tuossa illan ratoksi vielä heittelemässä frisbeetä koirapuistossa. Parempi Mestari halusi ehdottomasti näyttää kuvan minun lumikulkusistani:

Eilen kävin koirakoulun jälkeen leikkimässä frisbee-leikkejä Snoopy-tyttösen kanssa. Hän olikin ihan hirveä frisbee-varas! Minä en ehtinyt melkein saada lelua kiinni kertaakaan, kun aina Snoopy oli paikalla ja kiskoi sen suustani, jos ei jo alunperinkin saanut sitä haltuunsa ensimmäisenä. Turhautti se vähän, mutta toisaalta hän on niin kertakaikkisen sievä, n. yksivuotias, lähes täysin valkoinen russelinarttu, että ehkä annoin hänen kuitenkin ihan mielelläni voittaa joka kerta. Toivottavasti hän tulee koirakouluun ensi viikollakin!

Laitetaanko tähän loppuun jotkut vielä vähän paremmat kuvat, ettei tuo sinun kulkuskuvasi ole ainut joka palaa lukijoiden verkkokalvoille.

Päivitys nro 100!

Kun aloiteltiin näitä kirjoitushommia, niin oltiin eniten huolissaan siitä, jos ei löydykään kirjoitusideoita ja blogi hiipuu jo ensi metreille, mutta niin vain on jo sata tarinaa mäyräkoiran elämää lähtenyt maailmalle tästä torpasta! Täten tässä juhlajulkaisussa voimme todeta viettäneemme aivan tavallisen maanantaipäivän.

No ei se nyt ihan tavallinen ollut... Sinähän et suostunut kävelemään aamulenkillä. Sinua piti kantaa.

Noo.. minulla oli sellaisia peppujuttuja...

Niin Parempi Mestari, tuo siunattu nainen, joka on valmis uhraamaan kaiken vuoksemme, melkein myöhästyi töistä, kun vielä lähtiessään toppapuvussaan tyhjensi kylpyhuoneessa sinun anaalirauhasesi. Minä haistoin!

No entäs sinä sitten! Katsoimme koirapuistossa Paremman Mestarin kanssa, että kuinka tuo Roni mennä harottaa noin hassusti jalat levällään, niin kun hän käänsi sinut ympäri, niin olimme tukehtua nauruun: sinun  kulkusesi olivat aivan lumessa!

Yritä itse juosta frisbeen perässä siten, että nivusistasi roikkuu muutama nyrkinkokoinen lumipallo! Eikä sinun olisi tarvinnut tähän juhlapäivitykseen kirjoittaa minun kulkusistani...

Itse sinä kirjoitit ensin minun peppujutuistani! Sitä paitsi sinä olit tänään ihan kuriton. Kuinka sinä keksit kaluta kaikki Paremman Mestarin tussit? Ja vielä pöydältä?!

En minä kaikkia kalunnut!

Niin miten se yksi olikin päässyt sinun leuoistasi lipsahtamaan ohi?

Tästä ei nyt kovin juhlava sadas merkintä tullut sittenkään. Mutta kai se niin on meidän mäykkyjen kanssa, että arki ei voi olla aina yhtä juhlaa.

Laitetaan nyt nämä kuvat ja video kuitenkin tähän loppuun vähän piristämään tunnelmaa.

Parempi Mestari putsasi hieman penkin päätä, että minä saatoin istua siinä.

Jostain syystä hän heitti frisbeen joka kerta vähän eri suuntaan, että jouduin aina kahlaamaan umpihankeen.

Penkiltä oli hyvä seurailla, kun te peuhasitte frisbeen kanssa.

Ulkoilua ja sisäleikkejä

 Lunta on tuiskuttanut tänään koko päivän. Lenkilläkin käytiin lumisateessa. Ja välillä tuuli melko navakasti. Minulla oli kuitenkin pääasiassa kuuma. Parempi Mestari välillä ihmetteleekin, kuinka voin läähättää pakkasellakin. Se on varmaan tämä minun tulinen luonteeni ja kuuma vereni, joka lämmittää minua sisältä päin.

Kuten saatatte arvata, niin maahan menoa ja maassa pysymistä on myös harjoiteltu tänään.

Maassa pysytään jo sen aikaa, että kuvan saa näpättyä, mutta mitään ei luvata!

Sitten leikittiinkin lelujen kiinni nappaamista ilmasta. Tästä ehkä video olisi ollut avartavampi, mutta Parempi Mestari halusi kokeilla liikkeen kuvaamista. Jokin isompi valonheitin pitäisi sisälle hankkia, jos meinaisi jollain lailla tarkkoja kuvia saada... Ymmärtänette kuitenkin idean tässä leikissä.

Sitten haettiin palloa eli  Pinkit 1 ja 2.

Minä annan yleensä Lucy-neidin valita ensin ja tuon sitten perässä jäljelle jääneen. Tällä tavalla sopu säilyy paremmin...

Tällä tempulla on vähän julma nimi "Pum! Kuole!", mutta mitäpä ei mäyräkoira herkun... tai siis mestarinsa vuoksi tekisi. (No animals were harmed.)

Mhinä olen hyvä phitämään ehineitä huuhhani!

Iltaherkkuina saatiin vielä kokonaiset kuivatut kanafileet. Oli sen verran kova pala, että minunkin täytyi tällä kertaa pureskella, enkä voinut vain nielaista palaa kokonaan. Nämä olivatkin viimeiset palat Roosan ja Ninnin emännän antamasta herkkupussista.

Iltaruuan jälkeen käytiin vähän koirapuistossa naapurin Lallin kanssa. Lunta oli jo niin paljon, että mäyräkoira meinasi hukkua hankeen. Että näin on taas saatu yksi sunnuntai kulumaan.

Niin olihan sitten vielä se yksi Paremman Mestarin hiihtolenkin aikana kaluttu vessaharja?

Njäh. Mitäs tuosta. Yksi vessaharja sinne tai tänne. Hyvähän niitä on välillä vaihtaa.
Ei muuta kuin päätä tyynyyn ja unten maille!

Onnistumisia ja epäonnistumisia

Oppiminen, kuten tiedätte, ei aina etene tasaisesti. Uutta taitoa opetellessasi voit välillä onnistua yli oman tasosi, toisinaan palata jopa omaa todellista tasoasi alemmalle tasolle. Lyhyellä aikavälillä voi näin ollen näyttää, ettet osaa enää sitäkään, minkä viime kerralla osasit. Siksi oppimista olisi hyvä tarkastella pidemmällä aikavälillä, koska näin huomaat paremmin muutoksen lähtötasoosi.

Hyvin alkaneella rally-toko-uralla tapahtui eilen siis väistämätön eli notkahdus. Minä en halunnut mennä maahan. Ainakaan pitkäksi aikaa.

Enkä minä.

Käväisin maassa ja pomppasin sitten heti pystyyn. Ei puhettakaan, että olisin maata pötköttänyt siellä kylmällä hallin keinonurmella niin kauan, että Emäntä ehtii kiertää minut.

Sama juttu.

En yhtään ihmettele, että yksi suomalaisten lähes kansantaudeista on nykyisin masennus. Sen sijaan, että Emäntä olisi iloinnut kaikista niistä 15 kyltistä, jotka onnistuivat ja joiden aikana yhteistyömme oli, jos ei nyt saumatonta, niin ainakin hyvin huoliteltua, niin hän suri sitä yhtä kylttiä, jonka tehtävä ei onnistunut, koska oli vielä liian vaikea käsittää meille. Tai malttaa niin jännittävässä tilanteessa.

Rakas Emäntä! Jos siis aiot harrastaa mäyräkoiran kanssa, älä unohda hetkeksikään, että harrastat mäyräkoiran kanssa! Me emme ole mitään käskynnoudatusrobotteja. Meidän toiminnassamme on paljon enemmän ulottuvuuksia. Meidän esi-isämme ovat taistelleet yksin kettuja ja mäyriä vastaan metrien syvyyksissä maan alla pimeässä jo kauan ennen kuin mitään rallyja ja tokoja on keksitykään. Kun sinä sanot: "Maahan!", minä mietin: "Onko se järkevin tapa tehdä tämä asia?"
    Jos aiot käyttää harrastekoiranasi mäyräkoiraa (jota toki kovasti toivomme ja suosittelemme Mustan alamaisen kanssa. Yritämme parhaamme mukaan olla parhaita mahdollisia harrastemäyräkoiria!), niin älä ota itseäsi liian vakavasti. Älä ota harjoittelua liian vakavasti. Äläkä ehdottomasti ota mäyräkoiriasi liian vakavasti! Kun osaat nauraa itsellesi ja ehkä vähän hyväntahtoisesti meillekin, ja et välitä, mitä muut ihmiset koiranohjaajataidoistasi ajattelevat, niin meillä on varmasti monia hauskoja harrastehetkiä edessämme.

Niin tarkoittavathan nämä "hauskat harrastehetket" herkkuja, Lucy-neiti?

Joo tarkoittavat. Yritin vain motivoida tässä Emäntää enemmän tekemisen kuin herkkujen kautta. Toisaalta voisihan toimia paremmin, jos hänkin saisi jotain herkkuja palkinnoksi?

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Emännän salaiset retket

Me epäillään, että Emännällä on joku toinen! Toisinaan hän pukee päälleen lenkkivaatteet ja lähtee ulos, mutta ei ota meitä mukaan! Tämä on tapahtunut tällä viikolla jo kahdesti. Tunnin päästä hän palaa hikisenä ja huohottavana posket punoittaen ja ulkoilmalle tuoksuen. Hän kutsuu tuota toista "hiihdoksi". "Hiihtoa" varten Emännällä on erilaiset kengät, joiden mukana mäyräkoirat eivät pääse ovesta ulos. Emme käsitä, miksi mäyräkoirat eivät voi olla mukana "hiihdossa". Kunpa kyseessä olisi vain joku ohimenevä hullutus ja loppuisi pian.

Ollaan mekin sentään päästy ulos. Siitä ei ole tingitty. Eilen varsinkin oli kiva sää ulkoilla.

Tällaisen kuvan Emäntä olisi minusta halunnut, tosin vain ehkä vähän lähempää:

Mutta tällaisia hän pääasiassa sai:

Lucy-neiti sen sijaan on oikea linssilude ja kököttää missä tahansa herkkujen toivossa, mutta valitettavasti kameran säädöissä on vielä aika paljon opittavaa, joten suurin osa hänen kuvistaan oli melko kelvotonta huttua.

Voisin ottaa vielä vähän kuivattua kanaa, jos sitä taskuistasi löytyy!

Tuota... tämä keppi oli kyllä ensin minulla, Lucy-neiti!

Tänään tavattiin muuten uusi kaveri Himmu! Emäntä on joskus puhunut hänestä, mutta tänään sattumalta nähtiin lenkillä ensimmäistä kertaa. Hän on ihan vauva. Hirveän reipas hän kuitenkin oli ja katseltuaan meitä ensin vähän emäntänsä jalkojen juuresta hän tuli jo nuuskimaan ja juoksi vähän hihnassaan meidän ympärillämme.

Minä olisin halunnut painia kunnolla enkä vain nuuskia lyhyessä hihnassa!

Pönttö. Hän litsautuisi ihan kasaan, jos sinä pöllyttäisit häntä. Himmu on coton de tuléar eli hyvin pienestä ja hienosta koirasta on kyse.

No eiköhän se hienous karise, kun päästään vähän koirapuistoon rallittamaan!