Lucy: Voitteko kuvitella, että eilen aamulla päästiin melkein metsälle! Emäntä päästi meidät ovesta ulos lenkille lähtiessä ja sitten hän käveli eri puolelle hallia kutsuakseen meidät hihnoihinlaittoa varten. Me menimme toiselta puolelta hallia ja olimme ajautua rusakon ajoon.
Emme menneetkään Emännän luo ja kun hän ryntäsi paikalle olin enää minä tiellä seisomassa. Metsän reunasta kuului ajohaukku ja Emäntä luuli Ronin oppineen ajohaukun juuri siinä aamupäivän hetkenä. Kun hän kutsui Ronia, tulikin Roni eri suunnasta ja samalla ajohaukkua päästävä koira ryntäsikin tien yli metsästyskoiraliiveissään.
Siinä vaiheessa Emäntä tarrasi minuun kiinni, kun olin lähimpänä ja jouduin hihnaan, joten minun metsästykseni päättyi siihen, mutta Roni onnistui ryntäämään vahtihaukkua päästäen vieraan tunkeilijan perään. Oli vaikea sanoa, oliko vahti- vai metsästysvietti päällimmäisenä. Emäntä joutui karjumaan melkoisen tovin, ennen kuin Roni tuli takaisin ja hänet saatiin kiinni hihnaan.
Siinä samassa koiran omistaja olikin ajanut paikalle. Hän paineli koiransa perässä metsään ja toinen metsästäjä ajoi paikalle myös. Kohta ihkaoikea metsästyskoira tuli isäntänsä kanssa hihnassa takaisin ja komea rusakko roikkui isännän kädessä. Emäntä pahoitteli, että olimme häirinneet ajoa, joka oli melkein muuttunut ajuemetsästykseksi. Isäntä ei ollut pahoillaan, vaan totesi, ettei hänen koiransa ollut tainnut häiriintyä lainkaan. Hyväntuulinen metsästäjälikka lirautti meille tervehdyspissat tontillemme ja meni iloisesti omaan häkkiinsä. Emäntä kysyi, saisimmeko me nuuhkaista tuoretta rusakkoa. Saimme luvan.
Roni tarrasi koko hammaskalustollaan kiinni rusakon persuksiin, kun pääsi lähelle lämmintä riistaa ja Emäntä joutui karistelemaan hänet irti. Se oli sellainen vähän terävämpi nuuhkaisu!
Jännittävän kohtaamisen jälkeen kävimme ihan tavallisesti lenkillä, mutta takaisin tultuamme kävimme molemmat huolellisesti tutustumassa metsästyksen jälkiin. Minä olen tänäänkin vielä kuljeskellut pellolla olevia riistapolkuja haaveillen oikeasta jäniskoiran elämästä!
Kih hih, kyä kuulkaa meitäkin sykäytti toi teijän metsästysajohaukkusaalistuskimara, Lucy ja Roni.
VastaaPoistaSe oli niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana, että olisi saatu kokea oikeaa metsästyksen huumaa! :)
PoistaNo wautsi! Aika mahtavaa, pääsitte ihan oikeaa jänissaalista nuuskimaan. Meikä voi ihailla sellaista vain telkkarissa. Eihän tässä osaa edes unia nähdä metsästyskoiraelämästä, kun hädin tuskin on saanut ristihuulien jälkiä nuuskaista. Ne kun juoksentelevat sellaisilla paikoilla mihin ei eukko lähde horjumaan ;)
VastaaPoistaOnpa harmi, ettet ole päässyt oikein aitoon tunnelmaan. Vähän vapauden riemua kunnon metsästäminen vaatisi.
PoistaNo voe mahoton mikä homma sielä ollunna ja piäsittä siihen matkaan...melekeen aenahhii! Aenahhii saetta semmosta oekeeta sualista haestella :) Eekä vuan hiirtä niinku meekäläenen.
VastaaPoistaOli se aika juhlavaa sellaista itsensä kokoista rusakkoa sovitella suuhun! :D
PoistaTeillä olikin vauhdikas ja rusakonmakuinen kohtaaminen. Oli varmasti jännittävää ja hauskaa! Taitaa tuo meidänkin kaksikko usein haaveilla oikean jäniskoiran elämästä...
VastaaPoistaHipun ja Mytön emäntä
Kyllähän se metsästyskoirarotuisen koiran sydän palaa aina alkuperäisen käyttötarkoituksen perään... <3
PoistaToiset metsästää jaloilla ja pyssyillä, mutta te saitte kunnon humauksen aidosta riistasta ihan kuonotuntumalla, eikä tarvinnut nähdä hirveästi vaivaa sen eteen ;)
VastaaPoistaOlette aitoja metsästyskoiria, toteutusmahdollisuudet ehkä vaan ovat vähissä. Virikeluolasto olisi aisteja avaava kokemus, mutta sekin suljettiin jo vuosia sitten, missä Artun kanssa ehdimme kerran käydä. Lähemmäs ekstaasia on koiraansa mahdoton saada kuin jos se saa pyörähdellä erilaisten nahkojen ja sulkien päällä =D
Meillä oli oma virikeluolasto pihalla aitan alla, mutta ihmiset nuivasti sulkivat sen aitaverkolla. Pääasia oli kai pitää supit poissa pesänteosta, mutta eipä sinne ole enää asiaa mäyräkoirillakaan...
Poista