Sivut

keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Joulumuisteloita




Ennen joulua oli sopivasti nuoskakeliä ja pakkasta, joten Emäntä sai tehtyä yhden lumilyhdyn ja monta jäälyhtyä pihaa koristamaan.


Lintulauta houkuttelee myös jäniksiä ja rusakoita pihallemme...

Näitä luita kaluttiin jo joulun odottajaisiksi. Kerrankin oli luulla kokoa!


Eikö olekin ihana tunne, kun siivouspäivän jälkeen pääsee käpertymään puhtaisiin lakanoihin!
Ai miten niin et Emäntä enää muista, miltä tuntuu päästä ensimmäisenä lakanoiden väliin...?


 Lucy: Taas yksi joulu taputeltu. Vietettiin se hyvin perinteisesti ja mikäs siinä. Perinteet kuuluvat jouluun! Emäntä oli joululomalla jo ennen joulua, joten kotona pistettiin ensin kuusi pystyyn ja koristeet esille, ja kun täällä oli valmiin jouluista, matkasimme viikoksi Ninnin ja Moonan luo. Koristeet selvisivät yksinäisestä joulustaan hyvin, mutta kuusi olisi ilmeisesti kaipaillut vähän kostuketta jossain välissä... No huolensa jäi kuulematta ja nyt lepää neulasmatto keittiön lattialla. Saapa nähdä, vieläkö se hörpystä tokenee, vai oliko tämä kaikkien aikojen pikaisin joulukuusi.

Näin reippaana kuusi jäi aatonaattona joulua viettämään.

Emäntä kokeili ensimmäistä kertaa leivinuunilla paistamista. Joulupullasta tuli hieman tummahipiäistä, kun innokas leipuri pisti sen liian kuumaan uuniin, mutta tuli se silti syötyä.

Tällainen Jönssi-tonttu muutti meille ennen joulua. Ei saa puistella eikä nyppiä parrasta, ei saa nykiä lakista... Kyllä on tontulla tylsä elämä!

Joulusiivouksen yhteydessä voi testata, onko sukua Todelliselle Prinsessalle. Ikään kuin kasan alle olisi ehkä yksi herne tai kivi jäänyt...?

Ninnin ja Moonan luona meidän kaikkien tarpeet tulivat sen sijaan hyvin kuulluiksi ja täytetyiksi. Aattoiltana tunnelma sähköistyi heti, kun ensimmäisiä lahjapaketteja aseteltiin kuusen alle. Minä joukon nestorina ja suurimpana joulufanina asetuin välittömästi vartioon ja valitsin suosikkilahjani, jota tuijotin koko illan. Kaikille koirille oli kaksi lahjaa: syötävä lahja ja lelu. Me kaikki kaivauduimme ensin syötävän lahjan kääreisiin, ja kun puruluu oli natusteltu, oli lelulahjojen vuoro. Muut olivat niin turkasen hitaita omien pakettiensa avaamisessa, että minä ehdin lopulta avata kaikki lelupaketit. Ei sillä, että yksikään lelu olisi minua kiinnostanut (edes omani), mutta oli hauska avata paketteja! Sen jälkeen päätin siirtyä auttamaan Emäntää lahjojen avaamisessa ja iskin hampaani hänen kädessään olevaan lahjaan. Hän oli ihmeen nihkeä ja halusi avata lahjansa itse ilman minun apuani.

Miten niin "jaetaan" lahjat?! Eivätkös nämä ole minulle?



Jonkinlaisena joulunihmeenä saattoi pitää sitä, että välillä sohvilla havaittiin koiria toistensa lähellä.
Syynä saattoi myös olla kerta kaikkiaan riittämätön sohvatila kuudelle ihmiselle ja neljälle koiralle.

Muuten aika sujui leppoisasti sohvan ja ruokakupin väliä kuljeksiessa. Monena päivänä oli niin paljon pakkasta, että minua oli ihan turha yrittää jallittaa pihalle. Yhtenä päivänä kävimme Emännän kanssa postilaatikolla juosten ja silti silläkin matkalla minut täytyi välillä ottaa syliin, kun tassut jäätyivät. Aina leudommalla kelillä, kuten tänään, kävimme kuitenkin lenkillä ja mukavaa oli käydä ulkonakin, kun ei palellut.


Kun Moona ei makaa -20 asteen pakkasessa ulkona lumihangessa, se osaa myös asettautua sohvatyynylle kuin oikea puudeli.

Kaksi koiravierastakin kävi joulun aikana. Joulupäivänä ja eilen vieraili Felix aiemmalta lisänimeltään Onnellinen nyttemmin Ketunpoika. Eilen ennen Felixiä (ja vähän samaan aikaankin) kävi kylässä Aki-herra palveluskuntineen. Felixin joulupäivän vierailu oli aika värikäs. Hänen koko laumansa oli mukana ja hän oli olevinaan isokin kingi stadista. Hän kehtasi jopa räkyttää minulle! Niinpä me kaikki Ninniä myöten palautimme hänet maan pinnalle vuorollaan. Eilen hän oli hoidossa ilman emäntäänsä ja muita laumansa jäseniä ja yhtäkkiä hän ei enää niin iso poika ollutkaan. Hän oli enemmänkin kuin pieni ketunpoikanen, joka pälyili koko ajan ympärilleen ja hiipi hiljaa meidän muiden koirien ohi, ettei vain aiheuttaisi hankaluuksia. Kun hänen emäntänsä tuli hakemaan hänet, hän loikkasi emäntänsä syliin, painautui hänen rintaansa vasten ja katsoi rakastavasti syvälle emäntänsä silmiin ja tuntui anovan, ettei tämä koskaan enää hylkäisi omaa pientä ketunpoikaansa hetkeksikään.


Aatonaaton kinkkuraati
4/4 hyväksyi kinkun kypsyyden täysin arvosanoin

Aki-herran vierailu oli rauhallisempi, kun on jo opittu, kuinka hänen vastaanottonsa parhaiten sujuu. Moona on onnistunut suututtamaan Aki-herran (14,5 v) pahanpäiväisesti, joten heitä ei enää päästetä yhteen ollenkaan. Moonalla on vähän sellainen räiskähtelevä luonne, etteivät ihan kaikki sulata häntä... Moona oli siis ulkotarhassa. Roni sen sijaan ei ole tehnyt muuta pahaa kuin ollut uros, mutta Aki menetti häneenkin hermonsa kerran vuosia sitten, eikä sen jälkeen ole heitäkään enää laitettu yhteen. Aiemmin se oli Ronin suojelemiseksi, mutta nyt ehkä jo enemmän Aki-herran omaksi parhaaksi. Roni loikoili omassa häkissään ensin suljetun oven takana, mutta sitten ovikin oli auki, jotta pojat näkivät toisensa. Roni makasi rauhassa ja Aki-herrakin kävi enemmänkin heiluttamassa valkoista lippua häkin vieressä kuin rähjäämässä. Hän tuntui sanovan, että eikös me unohdeta ne vanhat kaunat ja käännetä uusi lehti elämässä.


Borderterrieri Aki

Minä sen sijaan pidän Aki-herrasta valtavasti! Minusta rauhalliset, välinpitämättömät, seniilit urokset ovat parhaimpia seuralaisia!

Lucy ja Aki

Roni: Hah! Tietenkin kun heidän seurassaan sinäkin vaikutat pirteältä, nuorelta narttukoiralta!

Lucy: Pöh... Hänessä on sellaista kokemuksen tuomaa charmia! Minä menin mielelläni hänen kanssaan ulkoilemaan (eri aitaukseen kuin missä Moona oli) ja me nuuskuttelimme yhdessä pihalla, kunnes tulimme yhtä matkaa sisälle. Myös Ninni pärjää Aki-herran kanssa, mutta lähinnä Ninni pysytteli omissa oloissaan. Me sen sijaan jaoimme taas pöydänaluspaikan yhdessä Aki-herran kanssa kahviaikaan.

Lucy ja Ninni

Joululoma oli kaiken kaikkiaan oikein mukava ja tänään tulimme siis kotiin ja kuusenneulasia lukuunottamatta kaikki näyttäisi olevan ennallaan!

sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Melkein metsällä

 Lucy: Voitteko kuvitella, että eilen aamulla päästiin melkein metsälle! Emäntä päästi meidät ovesta ulos lenkille lähtiessä ja sitten hän käveli eri puolelle hallia kutsuakseen meidät hihnoihinlaittoa varten. Me menimme toiselta puolelta hallia ja olimme ajautua rusakon ajoon.

Emme menneetkään Emännän luo ja kun hän ryntäsi paikalle olin enää minä tiellä seisomassa. Metsän reunasta kuului ajohaukku ja Emäntä luuli Ronin oppineen ajohaukun juuri siinä aamupäivän hetkenä. Kun hän kutsui Ronia, tulikin Roni eri suunnasta ja samalla ajohaukkua päästävä koira ryntäsikin tien yli metsästyskoiraliiveissään.

Siinä vaiheessa Emäntä tarrasi minuun kiinni, kun olin lähimpänä ja jouduin hihnaan, joten minun metsästykseni päättyi siihen, mutta Roni onnistui ryntäämään vahtihaukkua päästäen vieraan tunkeilijan perään. Oli vaikea sanoa, oliko vahti- vai metsästysvietti päällimmäisenä. Emäntä joutui karjumaan melkoisen tovin, ennen kuin Roni tuli takaisin ja hänet saatiin kiinni hihnaan. 

Siinä samassa koiran omistaja olikin ajanut paikalle. Hän paineli koiransa perässä metsään ja toinen metsästäjä ajoi paikalle myös. Kohta ihkaoikea metsästyskoira tuli isäntänsä kanssa hihnassa takaisin ja komea rusakko roikkui isännän kädessä. Emäntä pahoitteli, että olimme häirinneet ajoa, joka oli melkein muuttunut ajuemetsästykseksi. Isäntä ei ollut pahoillaan, vaan totesi, ettei hänen koiransa ollut tainnut häiriintyä lainkaan. Hyväntuulinen metsästäjälikka lirautti meille tervehdyspissat tontillemme ja meni iloisesti omaan häkkiinsä. Emäntä kysyi, saisimmeko me nuuhkaista tuoretta rusakkoa. Saimme luvan. 

Roni tarrasi koko hammaskalustollaan kiinni rusakon persuksiin, kun pääsi lähelle lämmintä riistaa ja Emäntä joutui karistelemaan hänet irti. Se oli sellainen vähän terävämpi nuuhkaisu!

Jännittävän kohtaamisen jälkeen kävimme ihan tavallisesti lenkillä, mutta takaisin tultuamme kävimme molemmat huolellisesti tutustumassa metsästyksen jälkiin. Minä olen tänäänkin vielä kuljeskellut pellolla olevia riistapolkuja haaveillen oikeasta jäniskoiran elämästä!

Pinkkitakkinen saalistaja
"Tästä se metsästyskoira meni rusakon perässä."

Tässä se saalis hetken lepäsi, ennen kuin se pakattiin autoon...


Kunpa minäkin voisin olla isona oikea metsästyskoira!