Sivut

lauantai 30. maaliskuuta 2019

Rallynakkien seminaarimatka

Viikko sitten käytiin Ylöjärvellä Koirakoutsilla hakemassa lisää rally-toko-oppia Krista Karhulta. Tämä oli toinen kerta, kun osallistuttiin Rallynakkien koulutuspäivään eli mäyräkoirille järjestettyyn rally-tokopäivään. (Se ei ole vitsi, vaikka voi äkkiseltään kuulostaa sellaiselta.) Joukko taitavia mäyräkoiria oli taas kokoontunut yhteen ja opinjanoisen harmonian rikkoi vain hallissa pyörähtänyt hörökorva Tykki, joka on Kristan oma treenikaveri. Saatetaan me mäyräkoirat vähän roturasisteja olla. Joskus. Pikkuisen. (Tykki ei siis ole mäyräkoira.)

Kuva: Maarit Laakso
 Yksi meidän ongelmista on käsimerkkien sekoittuminen. Uusina tehtävinä on harjoiteltu puolen vaihtoa edestä ja ohjaajan ympäri kiertämistä ja nämä kaksi meinaavat valitettavasti mennä sekaisin. Lisäksi puolen vaihto edessä jää joskus vajaaksi ja jäämme Emännän eteen. Ylimmässä kuvassa harjoitellaan tätä puolen vaihtoa esteen avulla. Tämä harjoitus on myös hyvä esimerkki siitä, miksi meidän Emäntä lähes palvoo Krista Karhua: hän keksii aina jonkin helpon, yksinkertaisen apukonstin, jolla oppi menee perille ja toiminta korjaantuu lähes saman tien! (Tai parin kuukauden päivittäisellä jauhelihapalkalla, kuten seuraaminen, mutta siis sekin asia oli korjattavissa!)
    Tässä harjoituksessa siis Emäntä käski minun tökätä kämmentään (tehtävä, jonka olen oppinut jo aiemmin) ja samalla hän johdatti kämmenellä minut itsensä ja esteen välistä edestä toiselle puolelle ja samalla opin laajemman liikeradan. Sain myös kehuja Krista Karhulta, että vastaan hyvin koulutukseen. Voi siis sanoa, että minä olen oppinut oppimaan. Ymmärrän, että en saa palkkaa toistamalla aina vain samoja asioita, vaan jos palkkaa ei tipahda tutusta asiasta, yritän jotain uutta. Jos uudesta jutusta saa palkkaa, toistan uutta asiaa.

Kuva: Maarit Laakso
 Harmi vain, että juuri tuona päivänä minun peppuni oli tosi kipeä. Emäntä huomasi treenien aikana, että häntäni kiemurtelee ihan kummasti pitkin maata ja välillä pissalla käydessä en saanut edes häntää alta pois, vaan pissasin hännälleni. Parissa päivässä se meni kuitenkin ohi. Joko häntä parani itsestään tai sitten kipu oli anaalirauhasissa, joita Emäntä suihkutteli lämpimällä vedellä muutaman illan. En kommentoi asiaa muuten kuin, että kipeä oli!

Kuva: Maarit Laakso
Mutta ei siis niin kipeä, ettenkö olisi voinut vähän treenata herkkupalojen edestä!

Kuva: Maarit Laakso
 Okei Krista nyt minä tajusin, mutta voitko toistaa vielä oikein oikein hitaasti, että Emäntäkin ymmärtää?

Kuva: Maarit Laakso
No joo Emäntä... On se vähän tuonne päin, mitä Krista äsken sanoi...
Kuva: Maarit Laakso
Ronille ovat vaikeita liikkeet, joissa täytyy jäädä istumaan tai makaamaan, vaikka Emäntä jatkaa liikettään.

No juuri on monta vuotta toisteltu sitä "seuraa, seuraa" -mantraa ja nyt yhtäkkiä pitäisikin jäädä jälkeen ja pysähtyä omia aikojaan! Ei ole minun mieleni mukaista sellainen.

Roni saa myös opetella maahanmenon uudestaan, että etupää menisi varmasti aina ensin maahan. Siinäpä sitä on kotiläksyä kerrakseen!

Kuva: Maarit Laakso
Ylöjärven lisäksi ehdittiin viime viikonloppuna vierailla erään lapsen ja hänen vanhempiensa luona. Lapsi on kova Ryhmä Hau -fani, joten ihka oikeat koirat kylässä olivat hänestä aika kiva juttu. Hän kutsui meitä tosin pennuiksi, kuten ilmeisesti Ryhmä Hau:ssa on tapana. Emäntä kertoi hänelle, että minä olen lukukoira ja sen jälkeen hän esitteli meille useita eri kirjoja. Lähtiessämme hän toivotti meidät uudestaan tervetulleiksi ja mielellään kyllä menisimmekin.

Sunnuntaina ennätimme vielä Ninnin ja Moonankin luokse. Minua pidettiin vain sisällä potemassa takapäätäni, mutta Roni kävi hiihtolenkillä ja näyttelykoulutuksessa, vaikkei hänkään taida enää juuri oikeisiin näyttelyihin ottaa osaa.

Ninni, Moona ja Roni 5 km peltoaukeilla hangella juosten


Kuluneella viikolla ollaan harjoiteltu välillä rally-tokokotiläksyjä ja Roni kävi kaverikoiravierailulla. Tämä viikonloppu lötkötellään vain kotona.



Et kai sinä koko tuota rinkeliä yksin meinaa syödä?!

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Fiksut ja filmaattiset





Emäntä kaivoi pitkästä aikaa esiin oikean kameran. Käytiin sitten vähän poseeraamassa koirapuistossa. Ollaan ehkä vähän ehdollistuttu kameran suljinäänelle. Kumpikin tuijotti paikallaan kameraan niin kauan, kuin se naksahteli. Muistettiin myös, että meitä on kuvattu ennen penkillä, joten meitä ei tarvinnut edes asetella, vaan kävimme itse hyviin poseerausasentoihin.

Viikonloppuna käytiin Moonan ja Ninnin luona. Moonan juoksut olivat ohi, mutta Ronilla oli vielä lämpimiä muistoja hänestä parin viikon takaa.

Siis tapoitteko te tosiaan Ninnin kanssa kokonaisen hirven, kun teillä on näin paljon herkullisia luita täällä pihalla?
No tai sitten me vain tunnetaan oikeita ihmisiä...


Moona 10 kk, Ninni 3 v 10 kk, Lucy 6 v 2 kk, Roni 4 v 7 kk


Lauantaiaamuna sattui pieni tapaturma. Moona ja Roni painivat tapansa mukaan sisällä, kun yhtäkkiä Roni murahti Moonalle äkäisemmin kuin leikkiin sopii. Moona siirtyi kauemmas ja Roni jäikin istumaan paikalleen oikea etutassu ilmassa roikkuen. Hän ei pystynyt laittamaan sitä maahan. 

Se oli vahinko ja olen tosi tosi tosi pahoillani...

Muutaman tunnin Roni vain kuurui pitkällään koiransängyssä, mutta pikku hiljaa jalka alkoi taas toimia. Taisi olla vain venähtänyt. Illalla hän yritti jo jatkaa painimista Moonan kanssa siitä, mihin he aamulla jäivät, mutta Emäntä ei antanut riehua vielä illalla.




Tänään Emäntä kävi mäykkykerhon vuosikokouksessa. Siellä jaettiin palkintoja ja kukapa olisi arvannut: mekin saimme osamme!


Tai no minun palkintoni on vielä jossain varastossa, mutta saan sen, kun saan sen.


Roni oli Vuoden vesiriista-koira ja lisäksi hän sai palkinnon Suomen ja Ruotsin jälkivalioista.
Minä olin Vuoden (rally-)toko-koira. Näissä luokissa ei tosin ollut suurta kilpailua, kun Roni oli ainoa vesiriistakokeissa käynyt koira ja minun lisäkseni rally-tokoa on harrastanut Roni.

Tästä on mukava jatkaa uutta harrastusvuotta!

tiistai 5. maaliskuuta 2019

Täyttymätön rakkaus

Viikonloppuna tuntui kuin kuuma rakkauden miekka olisi lävistänyt minut säkenöivällä terällään. En pystynyt nukkumaan, en syömään. Ulkonakin vaistoni vei minua pitkin rakastettuni tassunjälkiä, enkä saattanut kestää tunteeni paloa, kun näin hänet ikkunan läpi. Hänen ihana katseensa ja silmänsä, jotka olivat kuun kajoa ja tähtiä kirkkaammat. Hänen pehmeä turkkinsa ja viekoittelevasti kaartuva häntänsä, joka hypnoottisella tanssillaan kutsui minua kohti pyhintä. Ulkoa halusin sisälle ja sisältä ulos, koska aina tuntui rakastettuni olevan saavuttamattomissani. Sydämeni vaikerrus purkautui huuliltani milloin lohduttomana itkuna, milloin määrätietoisempana käskynä.

Joo tämän Ronin rakkausnovellin voi myös tiivistää näin: Moonalla oli juoksut.

Ah, Moona! Hänen nimensä lausuminenkin saa lämpimät ajatukset aaltoilemaan mielessäni, vaikka sunnuntaina Mestarin kanssa kotiin palatessani tuntuikin, kuin olisin herännyt transsista. Yhtäkkiä tunsin valtavaa ruumiillista väsymystä ja nälkää, kuin en olisi syönyt päiväkausiin.

No ethän sinä syönytkään. Etkä nukkunut. Eikä nukkunut kunnolla juuri kukaan muukaan. Häkki oli ainoa paikka, jossa sinä joksikin aikaa alistuit kohtaloosi, paitsi milloin Moona tuli häkin viereen ärisemään huvikseen. Lisäksi Emännän verenpainetta näytti lisäävän se, että teitä ei voinut hetkeksikään laskea irti samaan tilaan, kun Moona olisi ilomielin laittanut sinut kilon paloiksi ja sinä olisit aivan yhtä ilomielin antanut hänen tehdä sen, kunhan vain sait yrittää nousta hänen selkäänsä samalla. Voisit sitä paitsi kalibroida nenäsi, kun olit auttamatta myöhässä ja hänen juoksunsa olivat jo niin loppupuolella, ettei mitään rakkaudentekoja ollut enää mahdollista tehdä.

Ninni lenkillä

Ninniä nuori rakkaus häiritsi ensi alkuun ja hän yritti laittaa asiat järjestykseen (siinä onnistumatta), mutta minä en antanut hormonihuurujen häiritä viikonloppuani. Olinhan kaiken keskipiste ja rakkaimpien ihmisteni ympäröimä! Ihmisillä oli jokin erityisen tärkeä syy viettää aikaa yhdessä juuri tuona viikonloppuna, muuten emme kai olisi tuollaiseen aikaan menneetkään Ninnin ja Moonan luo.

Sunnuntaina Mestari lähti Ronin kanssa jo aiemmin kotiin, että rauha laskeutuisi taloon. Samalla oli myös mahdollista 12-vuotiaan Aki-herran tulla vierailulle, kun paikalla ei ollut enää toista urosta. Vaikka Aki-herra onkin konsulttimiehiä, niin hieman tyttötuoksut saivat hänetkin pyörälle päästään ja kun siinä lepäilin sohvalla hänen emäntänsä sylissä ja hän tuli hyppimään sohvaa vasten, niin minulla paloivat päreet. Olkoonkin puolet minua vanhempi herrakoira, mutta täytyy sitä joku sohvasylittelyrauha kuitenkin antaa! Ihmisten yllätykseksi Aki suipisti nöyrästi korviaan ja luikki kauemmas, vaikka yleensä hän ei muiden koirien isottelua siedäkään. Ei muiden paitsi ilmeisesti pienen, pippurisen Lucy-neidin.

Muutama kuva lumikenkäkävelyltä Ninnin kanssa. Tai siis lumikengät olivat Emännällä, meitä kantoivat hangen päällä hyvin omat tassut.


Moona kulki saman peltoaukeaman läpi hiihtolenkillä miesväen mukana, joten Ronia ei voinut päästää irti. Jäljen Jättiläiselle ei olisi ollut temppu eikä mikään jäljestää Moona kiinni.


Minä sen sijaan sain vapaasti täydentää ruokavaliotani jäniksenpapanoilla, joita löytyi ihastuttavan paljon pellolta. Emäntä ei mahtanut mitään sille, että minulla suu kävi koko ajan. Muuten minä ja Ninni olimme maailman helpoimmat lenkkiseuralaiset, kun seurasimme Emännän lähellä käskemättä. Ainoastaan ojan jäältä Emäntä käski meidät pois, kun häntä pelotti, että jää ei kannakaan meitä.


Sunnuntaina Emäntä kävi Moonan kanssa hiihtolenkillä ja ihasteli myös hänen käytöstään ja etenkin liikkumistaan. Moonakin seurasi lähellä ja huolehti itse, että pysyy koko ajan mukana. Moonan ravi oli Emännästä kadehdittavan kevyttä hangella. Vaikka hän välillä poikkesikin jonkun puun juurelle tai kävi kurkistamassa johonkin ojaan, oli hän taas hetken päästä hiihtäjien edellä odottamassa. Juuri sellainen lenkkiseuralainen kuin aidon lappalaisen täytyy ollakin, ja millaisena hän jo lapsuudestaan muistaa lapinkoiran lenkkikaverina! Moona on 10 kuukautta ja 8 kilometrin juoksulenkki metsässä ja pelloilla hiihtäjän vauhdissa ei tuntunut hänen jaloissaan miltään.

Harmi, että Emäntä ei tajunnut ottaa Moonasta ja Aki-herrasta tällä kertaa kuvia.