Sivut

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Ajattelua laatikon sisäpuolella

 

Meillä on karvalankamatot melkein joka huoneessa. Kaksi koiransänkyä tyynyineen ja viltteineen. Sohva. Lepotuoli. Leveä parisänky. Ja sinä makaat pahvilaatikossa?


No entäs sitten, jos tykkään laatikoista. Tämä oli tässä ihan joutilaana, niin minä ajattelin sovittaa. Nimittäin itseäni laatikon pohjalle ja hampaitani sen kylkiin.

Niin ei siinä mitään. Onhan tätä aihetta käsitelty aikaisemminkin. (Roni ja laatikot)
Me mennään tästä Emännän kanssa sohvalle loikomaan.
Miau!

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Mainio sunnuntai maalla ja vedessä


Tänään meillä oli mätsäripäivä. Eli Match Show. Joku oli tehnyt kerrankin kivan graffitin, joka ilahdutti eikä vihastuttanut! Meitä siinä odotellessa ehkä ihan vähän kiinnosti tuohon keppiin suihkutetut kuulumiset enemmän.


Minä olin ensin kehässä ja minulla oli kaverina yhdestä koirakoulusta tuttu Arkku. Minä annoin sen ilomielin saada punaisen nauhan ja otin itse sinisen eli kakkostilan. Käyttäydyin kehässä hyvin ja muutenkin olin paikalla edukseni. En juurikaan haukkunut, tervehdin vieraitakin koiria hyväntuulisesti ja mikä erikoisinta annoin tuntemattomienkin rapsutella itseäni (lastenkin!) ja jopa hakeuduin vieraiden ihmisten seuraan Emännän selän takana. Emäntä hyrisi tietenkin tyytyväisyyttään (vai ehkä sittenkin enemmän kylmästä?), ettei ole ehkä kuitenkaan turhaa ollut tämä jatkuva ihmisten ja eläinten keskellä laukkaaminen, vaikka välillä on tikkuinen ollut tämän jätkän sosiaalistamisen tie. Voi olla, että minusta lopulta tulee kuitenkin hyvällä itsetunnolla varustettu tasainen aikuinen. (Tällä viikolla olen myös kävellyt itse suihkuun ja tervehtinyt vierasta miestä, että repikääpä siitä!)


Minä sain punaisen nauhan. Ja tervehdin myös iloisesti tuttuja ja tuntemattomia, ihmisiä ja eläimiä, mutta se nyt ei varmaan ollut mikään uutinen...


Minä olin sinisten kehässä lopulta kolmas! Tämä olikin elämäni toinen mätsärisaavutus. Lähes vuosi sitten olin sinisten pentujen kolmas. Lucy-neiti ei sijoittunut punaisten kehässä, mutta minä annoin hänelle tuon pornon kirkkaanpunaisen talutushihnan, kun en ehkä itse kehtaa tuollaisessa kullatussa, dimangein koristellussa taluttimessa esiintyä. Pinkit valjaat ovat jo ihan tarpeeksi nolot. Sitten palkintopussissa oli myös kuppi ja jotain suklaan näköistä, mutta ei vielä tiedetä, onko se koirille vai ihmisille. Ehkä Emäntä syö sen joka tapauksessa suklaanhimoissaan, kunhan vain on jotain ruskeaa... (Ekaa kertaa oli myös käytössä tuollainen numerolapputasku, jonka Emäntä osti pääsiäisnäyttelystä. Nyt sitä kai sitten aletaan olla ihan oikeita näyttelykoiria...)

Ihan hyvä tässä uudessa hihnassakin on kulkea, mutta ajattelevatkohan ihmiset nyt, että Emäntä on tarkoituksella ostanut koiralleen punaisen nahkahihnan kultaisilla yksityiskohdilla ja sydänkoristeilla?

Palkintoon kuului myös 5 euron lahjakortti tapahtuman järjestäneeseen eläinkauppaan, mutta sen Emäntä käytti jo heti paikan päällä, kun osti meille uudet pannat.


Uusi panta ehkä vähän erottuu tuolta Lucy-neidin kaulasta. Minun pantani on musta, mutta sitä ei juuri mustasta turkista erota. Emäntäkin ehkä oppi nyt, ettei halvalla saa hyvää. Viiden ja kahdenkymmenenviiden euron pannoissa on muutakin eroa kuin hinta. (Minun pantanihan meni siis rikki tuossa toissa viikolla...)

Kiehahtaneiden kalojen tilalle tuli myös tänään uusia fisuja. (Joukkotuhosta kerrottiin aiemmin tässä postauksessa.) Koska 6 miljoonakalanaarasta oli säilynyt hengissä, Emäntä ajatteli ostaa 2 urosta ja antaa luonnon hoitaa loput. Lisäksi tarvittiin ainakin yksi siivousfirmaan huolehtimaan lasilaatikon siisteydestä, niin akvaarioon muutti myös yksi maatiaispartamonni.

Joo joo en juo vettä näistä pusseista. Mene vain rauhassa keittiöön lämmittämään ruokaasi. Minä vain tässä katselen, kuinka kalat totuttautuvat uuteen veteen...

Herra Keltainen

Herra Oranssi (jota kimulit tuli heti tökkimään päähän...) 
Tästä pikkukaverista kasvanee Lörtsy III, jos ei parempaa nimeä keksitä.

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Mejäharjoituksia kahdella kirsulla

Jaahas. Tässä olisi siis taas näitä jälkihommia. Katsotaas, mihin tämä menee.


Ai ei ala vielä tästä tieltä?


No näytä nyt hyvä ihminen sitten, mistä se lähtee, jos olet niin paljon taitavampi jäljestämään!

Tässä siis onkin alkumakaus. Ilmeisesti nauta. Tästä sitten eteenpäin. Vai onko... Ei kyllä se suoraan tästä lähtee eteenpäin. Kylläpä on rytelikköä. No rauhakseltaan mennään, niin ehtii tuo Parempi Mestari könytä perässä. Tästä näin menee jälki.

Ja tässä onkin sitten jo seuraava makaus. Haistelenpas tämän oikein huolella, niin ehtii Parempi Mestarikin huomata, että makaus on. Mihis tämä tästä jatkuu... Oikealle tuntuu tällä kertaa taittuvan. Täälläkin on melkoista varvikkoa. Oho nyt taisin vähän tulla jo jäljen sivuun. Korjataanpas linjaa takaisin vasemmalle. Ja vielä. Ei kun nyt meni liikaa. Palataas vähän takaisin.

Tästä mennään ja tästä ja tästä. Välillä on vähän helpompi kulkuista sammalikkoa, niin voi mennä vähän lujempaa. Ei luulisi Paremman Mestarinkaan tassujen tässä sotkeentuvan.

Ja tässäpä onkin toinen makaus. Huolellinen tarkistus, ettei jää mitään haistamatta. Mihis tämä sitten jatkuu... Oikealle tuntuu taas kääntyvän.

Mutta mitäs minä nyt haistan. Jälki menee kyllä tuossa edessäni suoraan maassa, mutta ilmassa tuntuu jokin kiinnostava tuoksu. Tästä rinteestä on hyvä tähystellä. Nousenpa vähän mangustiasentoon haistelemaan, että tavoittaisin tuon ilmavainun suunnan paremmin.

Jälki ja jälki. Etsi jälki. Kuule kyllä minä tiedän, missä se jälki menee, mutta se ei nyt kiinnosta minua enää! No lähdetään nyt sitten köppöstelemään tätä jäljen suuntaa. Tässä se menee suoraan eteenpäin, mutta tämä ilmavainu minua vieläkin kiinnostaa. Yritän selvittää sitä tässä samalla.

Tuoretta verta. Niin tässä onkin kaato ja loppumakaus. Tuoretta verta luun päällä. Hyvänmakuista ja Parempi Mestari on tyytyväinen, kun päästiin loppuun. Voit nyt päästää minut irti, niin käyn vielä ajamassa sinulle tuon jäniksen tai peuran, josta tuo ilmavainu tulee. Ai et päästä vai? Yllätettäisiin Mestari kerrankin kunnon illallisella!


--------------


Minun vuoroni! Mistä se menee, mistä se menee?
Ai tästä lähtee? No sitten mentiiiiiin! Jipiiiii!!! Jälki, jälki, jälki, jälki. Tästä se menee. Ja tästä. Ja tästä. Ja tästä.
Onpa hankala rytelikkö. Minä kierrän sen. Nopeammin, nopeammin. Mikset sinä juokse Parempi Mestari? Tämä verihän ehtii meiltä karkuun, jos et sinä tule nopeammin. 
Tuomarit eivät kuitenkaan juokse? Mitkä ihmeen tuomarit? Oho onpa jyrkkä pudotus. Minä kierrän senkin. Eiköhän se jälki tuolla alhaalla jatku. Joo tässä se jatkuu. Ja sitten mennään!
Hei! Nyt minä en haista sitä verta enää. No minä teen tämmöisen laajan kaaren tänne vasempaan. Täällä haisee tuoreelle verelle. 
Ja maalissa! Maailman nopein Roni tekee taas mejähistoriaa!



Ai mitkä "kulmamakaukset"? En minä mitään sellaisia huomannut. Olisiko minun pitänyt merkata jotain? 
No missä on seuraava jälki? Jatketaan! 
Siis tällainen pikkujälkikö minulle vain oli tänään? Höh. Nytkö tämä hauska jo loppui.

torstai 21. huhtikuuta 2016

Takaisin arkeen

Arkeen palaaminen on tapahtunut nopeammin kuin on ehtinyt kissaa haukkua.

Aamulenkillä Emäntä ei enää varmaan muistanut, että mistä yleensä ollaan kävelty ja hän yritti johtaa meidät aivan eri tietä takaisin kotiin, mistä yleensä aina kuljetaan. Musta alamainen yritti huomauttaa eksymisestä makaamalla risteyksessä.

Niin siitä risteyksestä mennään aina suoraan ylös eikä lähdetä harhailemaan minnekään vasemmalle satamaan! No nyt sitten harhailtiin. Emäntä on ehkä kovapäisempi kuin muistinkaan.

Koirapuistossa tutustuttiin tänään uuteen koiraan. Tai ollaan me häntä nähty ennenkin lenkillä, mutta nyt ensimmäistä kertaa päästiin tekemään tuttavuutta. Hän on 6-vuotias pinseri-karhukoiramix. Emäntä ei ollut aivan skarppina, mutta hän on uros ja luultavasti hänen nimensä oli Haru.


Hän oli valtavan nopea! Varmaankin pinseri hänessä sai hänet hyppimään ja juoksemaan ja vaihtamaan suuntaa nanosekunneissa. Jopa minä näytin Emännän mielestä jälleen kömpelöltä pennulta, kun en pysynyt hänen vauhdissaan. Hän ehti ohimennen myös kaivaa meille kuopan koirapuistoon. Lucy-neiti omi sen välittömästi ja ajoi Harun loitommalle kuopasta.


Kun Haru oikein innostui, niin hänessä tuli ehkä sitten jo esille vähän hänen karhukoirapuolensa. Hän loikki ympäri Mustaa alamaista, haukkui vimmatusti ja tökki kuonolla joka puolelta. Musta alamainen näytti olevan jo niin pahasti alakynnessä, että minä tulin sitten häntä pystyssä pelastamaan laumanjäseneni.

Sinä olet Lucy-neiti minun sankarini! En ole koskaan nähnyt sinun jäävän pulaan kenenkään koiran kanssa. Kaikki tottelevat sinun kipakoita kurahduksiasi! Ainakin uroskoirat...

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Mestarit vihollisleirissä

Perjantaina Mestari pakkasi meidät kera Roosa-tädin autoon ja sitten jätti meidät hoitoon. 
Ja minkä takia?!
Siksi, että Mestarit menivät länsinaapuriin tapaamaan Katten Kallea!


Katten Kalle
Hänen häijyt kissasilmänsä saavat niskavillani pystyyn ja tekee mieli haukkua! Parempi Mestari oli yltympäriinsä kissankarvoissa, joten passitimme hänet ensimmäisenä saunaan kotiin palattuamme. Hän on arvatenkin kiehnännyt koko viikonlopun tuon kissan kyljessä...

Meilläkin oli kyllä ihan hyvä viikonloppu ja alkuviikko. 




Saatiin olla, missäs muualla kuin Roosa-tädin ja Ninni Nöpönenän tiluksilla. (Tai no yksi yö siinä välissä Lonny-mummon luona, kun Roosan ja Ninninkin ihmiset olivat matkoilla.)
Maanantaina työpäivän aikana meni ehkä vähän överiksi Ninnin kanssa. Minusta se oli kyllä Ninnin vika. Hän yllytti. Mutta meille jätettyjen pahvilaatikkopiilojen lisäksi me nimittäin eksyttiin myös vessanroskikselle. Yksi asia johti toiseen ja lopulta koko roskiksen sisältö oli pitkin taloa ja syötiin mm. jokaisesta käytetystä vanupuikosta vanupäät pois. Hups.
Tiistaina ei sitten enää töllöilty niin paljoa (no matot ei meidän vauhdissa pysy paikallaan, mutta onko se sitten enemmän meidän vai mattojen vika?) ja tänään saatiinkin olla ulkona, kun oli parempi ilma. 
    Yhdellä lenkillä minä kävin ojassa uimassa ja heittämässä talviturkin. Ja siis ihan tarkoin harkitusti ja omasta halustani. En mitenkään vahingossa. Paluumatkalla kahlasin vielä samassa ojassa uudestaan.

Niin minä olin siis ihan kiltisti sisällä koko ajan. Tai no kaiken muun ajan paitsi silloin, kun minut väkisin työnnettiin ulos pissalle. Voisikohan minulle ostaa myös hiekkalaatikon sisälle, kuten kissoille, niin minun ei tarvitsisi mennä niin usein ulos...?
Mukava olla taas omalla sohvalla nukkumassa!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Ronin ylennys

Minä olen saanut ylennyksen! Minä olen nykyisin Emännän korkein adjutantti. Hän ottaa minut usein turvakseen mukaan, vaikka Lucy-neiti jää kotiin. Tänäänkin, kun Mestari ei ollut kotona, Emäntä jätti Roosa-tädin ja Lucy-neidin sisälle, mutta otti minut mukaan saunalle suojaksi. Näinä epävarmoina aikoina ei ole ihme, että heiveröinen, vaaralle altis naishenkilö etsii turvaa tällaisesta karskista uroosta kuin minäkin olen.

Näinköhän sinä Roni nyt vähän imartelet itseäsi turhaan. Meidän Emäntämme on kyllä kaukana heiveröisestä... Minä luulen, että hän kuljettaa sinua ennemmin mukana siksi, että toisinaan on vain helpompi ottaa sinut mukaan, kuin teljetä kaikkia ovia ja laatikoita ja levittää aktivointipuuhia pitkin lattioita, että sinä pärjäisit ilman Mestareita hetken.

Tuo on panettelua! Minä olen suojelukoira niin kuin dobermanni tai rottweilerkin. Minä olen saman värinenkin.

Väriin ne yhtäläisyydet kyllä minun mielestäni jäävätkin...

Minä olen dobermannin retkiversio. Suojelukoira käyttäjäystävällisessä koossa. Muistelepas, onko koskaan mikään vaara uhannut Emäntää, kun minä olen ollut mukana? 

Olet ehkä oikeassa, adjutantti. Kukaan ei kehtaa tulla lähellekään, kun sinä olet ensimmäisenä häntä pystyssä, rinta tanassa räyhäämässä sillä karhealla kurkkuäänelläsi. Olet sinä ainakin monta mummelia sillä tavalla säikäyttänyt loitommalle.

Korkein adjutantti palveluksessanne!

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Mäykkyjen keväthuolto

Me jouduttiin pesulle! Ja siis ei millekään "huuhdellaan tassut ja vatsa" -pesulle vaan oikealle "kastellaan ja vaahdotetaan koko koira" -pesulle.

Minusta oli tarpeeksi kamalaa, että ensin harjattiin turkit ja leikattiin kynnet. Mutta että vielä suihkuun! Ja siksi koska minun kainalokuoppani näyttivät likaisilta.

Sinun syytäsikö se olikin? En muistanut, koska olin viimeeksi kokenut vaahtokylvyn ja tärisin vähän kauhusta.

Miksi ihmeessä koirashampoon täytyy tuoksua jollekin? Ei kukaan järkevä koira halua tuoksua kookokselle! (Kuten meidän tapauksessamme on nyt käynyt.) Jos siellä on markkinahenkilöitä kuulolla, niin nyt tulee tuotekehittelyidea. Koirashampoon toivetuoksuja olisivat lehmänlanta, mädäntynyt kala ja erilaiset lumen alta paljastuneet ruhot ynnä muu ryönä, joka on alkanut syksyllä mätänemisensä ja jatkanut sitä kevään tullen. Siltä koira oikeasti haluaisi tuoksua!

Suihkuhuoneesta vapauduttuani aloitin raivokkaan kuivaamisen.


Nyt on aika lähellä, että Paremman Mestarin -titteli siirtyy toiselle Mestarille...


Arvaapa, kenellä saattaa olla "ripuli" ensi yönä ainakin kolmesti...
No tapahtui tänään sentään kivojakin asioita. Aamulla saatiin nauttia auringosta ja vielä vähän yöpakkasen kovettamasta hangesta.


Ja sitten käytiin Doriksen kanssa kävelyllä. Roosa-tädin ja Doriksen ensikohtaaminen ei ehkä ollut ihan lämpimän ystävyyden alku, kun Doris pelkää isompia koiria, eikä Roosa-tätikään aivan naama peruslukemilla sulata sitä, että joku pikku tirppa tulee irvistelemään ja murisemaan kuonon alle, mutta kävellessä erimielisyydet unohtuivat ja lenkki sujui rauhallisesti.


sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Verta heinikossa ja muita tutkimuksia

Olen tehnyt pientä kenttätutkimusta viime päivinä ja voisin esitellä hieman tuloksiani mustien ja punaruskeiden koirien eroista.

1. Mustat koirat heräävä aikaisemmin kuin punaruskeat koirat. Jo kuuden jälkeen mustat alkavat vaihtaa kylkeä. Seitsemältä alkaa rapsuttelu, venyttely ja haukottelu. Kahdeksalta mustat ovat jo jalkeilla ja röyhkeimmät vinkuvat. Punaruskea koira ei ole hievahtanut koko aikana sängyn keskellä.

2. Punaruskeilla koirilla on parempi ruokahalu. Ilman Emännän apua mustat koirat jäisivät ilman ruokaa, kun eivät osaa aikanaan syödä. (Ja punaruskeat eivät pystyisi enää liikuttamaan lihavaa ruhoaan omin jaloin. Emännän huom.)

3. Mustat ovat hätäisempiä ja varomattomampia. Ne pyyhkäisevät suoraan raput alas ja ovesta ulos tarkastamatta lainkaan vaikkapa säätilaa ensin. Punaruskean tehtäväksi jää myös lenkillä pysähtyä kuulostelemaan uhkaavia ääniä ja tarkastamaan vaarasta kertovia hajuja. Mustat eivät tällaisia hienovaraisia merkkejä pysty havaitsemaan touhottaessaan.

4. Mustille koirille tulee helpommin kuuma kuin punaruskeille. Mustien ei tarvitse kuin liikahtaa eteenpäin, niin läähätys alkaa saman tien. Minä olen läähättänyt joskus saunassa kovissa löylyissä.

Seuranta-aika on ollut kaksi päivää ja otantana kaksi mustaa ja yksi punaruskea koira, joten uskoisin tulosteni olevan tilastollisesti merkitseviä ja päteviä.


Anna minä kirjoitan välillä, Lucy-neiti!
Tänään oli tosi hieno ilma lenkkeillä! Minä olisin käynyt jo uimassaki, mutta Emäntä ei päästänyt minua hihnasta irti, että olisin päässyt kunnolla veteen. Joten kävin vain kahlaamassa jäähileessä.
Talvessa yksi parhaista asioista on ollut se, että on aina jotain viileää, mihin hieroa turkkiaan. Lenkillä kun tulee aina lämmin, niin on mukava vähän jäähdytellä. Harmi, että se aika on pian ohi.
Tässä pieni video minusta talven viimeisistä lumista nauttimassa:


Lenkin jälkeen Emäntä teki vähän tottisharjoituksia meille kaikille. Ja kävi hakemassa sisältä kameran, että sai ottaa taas meistä kuvia. Tai lähinnä Roosa-tädistä.



Mutta myös joitain kaverikuvia. Tuossa seinustalla oli jo todella kuuma!


Päivän paras hetki oli kuitenkin kevään ensimmäiset mejäharjoitukset! Ei menty ihan oppikirjan mukaan, kun muut olivat tolpassa odottamassa vuoroaan ja häiritsemässä eikä jäljilläkään ollut ikää eikä mittaa juuri mitään, mutta Emäntä halusi ehkä lähinnä tarkistaa, että meillä on talvitauon jäljiltä vielä nenä päässä.

Roosa-täti sai jäljestää ensin. Hän pysähtyi välillä haukkumaan vieraille koirille, mutta pääsi lopulta muutaman mutkan kautta jäljen päähän. 


Niin meillä ei ollut myöskään sorkkaa, joten jäljen päästä löytyi paahdettu putkiluu. Todella uskottavaa, Emäntä! Kuinka PAAHDETTU eläin olisi voinut raahautua eteenpäin verta tiputellen? Sen sijaan uskoisin, että haavoittunut peura voi hyvin hylätä yhden jaloistaan paetessaan.

Minä etenin omalla jäljelläni jälkitarkasti ja...

Älä höpötä! Minä näin, kuinka sinä vain ryntäsit alusta johonkin suuntaan ja toivoit, että pysyisit jäljellä. Emäntähän joutui jarruttelemaan sinua, ettet olisi kiskonut itseäsi puolta kilometriä pusikkoon ennen kuin olisit seuraavan kerran tarkistanut suuntaa.

No aluksi ehkä vähän kiihdytin turhan paljon. Mutta kulmasta minäkin käännyin ja löysin kaadolle.
Mutta et se ollut niin jälkitarkka sinäkään!

Kyllähän minä aluksi lähdin ihan hyvin jälkeä pitkin. Sitten vain kulmassa hukkasin vähän jäljen, kun te pölkkypäät aloitte kiroilla sille ohikulkevalle kultaisellenoutajalle ja se häiritsi minun keskittymistäni. Mutta sitten Emäntä kehotti etsimään vielä jälkeä, niin ihan itse lopulta löysin takaisin ja etenin kaadolle. Ehkä tuota kirsua vähän pitäisi vielä kalibroida talven jäljiltä.


Mutta kerropas, mitä sinä teit, kun koko jälkihomma oli jo paketissa ja oltiin lähdössä pois.

Niin no teidän täytyy käsittää, että minä olen tulinen koira. Minussa ei ole säätönappuloita. On vain on ja off. Joten kun olin kerran päässyt taas veren hajuun, olin niin kierroksilla, että päätin yrittää vielä omatoimisesti jäljille. Ryntäsin hihnassani niin paljon kuin poweria löytyi ja ensin olin kiinni ja sitten yhtäkkiä olin vapaa.


Tätä varten yleensä käytetään vahvaa jälkipantaa, joka tietenkin tällä kertaa oli kotona laatikossa. Ja jos en väärin muista, niin tämä oli Roni jo toinen panta, jonka olet rikkonut samalla tavalla. Sinähän rikoit pentupantasi samoin ja nyt vuotta myöhemmin aikuispantasi. Minkähän ketjupannan sinä saat seuraavaksi...

Mutta kaikkihan päättyi lopulta onnellisesti! Minä kiersin pellolla pikku ympyrän, Emäntä karjaisi kurkkunsa kipeäksi, että Roni tänne ja minä tulin. 

Tuon luoksetulosi kanssa sinä olet kyllä ihmeellinen koira. Sanotaan, ettei sataprosenttista luoksetuloa voi ollakaan, mutta sinä olet aika lähellä. Onneksi.

Sitten lopuksi vähän painittiin koirapuistossa. Roosa-tätikin innostui!


lauantai 9. huhtikuuta 2016

Roosa-täti yökylässä

Roosa-täti tuli meille kylään. Hassua kyllä hänen ihmisensä eivät jääneet meille hänen kanssaan.

Minä vähän ihmettelen, miksei Ninni tullut mukana, mutta hän on varmaan kylässä jossain muualla. On Roosa-tädinkin kanssa mukavaa!

Tänään on ulkoiltu muutaman kerran. Päiväkävely oli vähän pidempi. Roosa-täti tutki tienpientareet niin tarkkaan, että jopa minä pitkästyin välillä odottamaan.

Sait maistaa omaa lääkettäsi, Lucy-neiti! Tuolta minusta aina tuntuu odottaa sinun köpöstelyäsi.



Emäntä huomasi yllätyksekseen, että kolmen koiran lenkkeilyttäminen ei ole oikeastaan sen hankalampaa kuin kahden. Hän kun on uskotellut itselleen, että koiria voi olla vain niin monta, kuin on käsiä. Mutta ehkä meitä mäyräkoiria ei kuitenkaan tule kolmatta. Kolme aikuista, yhdessä liikkumaan tottunutta koiraa ei siis ollut hankala. Toista olisi, jos laumaan lisättäisiin joku pentu. Vaikkapa Ninni aiheuttaa jo aina lenkeillä odottamattomia tilanteita, kun hän tarttuu hihnoihin ja korviin hampaillaan.

Lenkin jälkeen huilattiin vähän kukin tahoillamme.



Lucy-neiti, tuo on Roosa-tädin peti!

Entäs sitten? Ei hän nyt tässä näytä nukkuvan vai näyttääkö?

Kuten ehkä huomaatte, niin Roosa-tädillä on edelleen vaivaa jalastaan. Tai ehkä siitä on enemmän vaivaa ihmisille kuin hänelle itselleen. Emäntä on huolissaan, kuinka saa jalan pidettyä puhtaana ja kuivana edes yhden päivän. Mutta ovathan Roosa-tädin omatkin ihmiset saaneet sen pidettyä puhtaana jo kesäkuusta asti, jolloin avohaava aukesi metallilastan päälle. Meitä Roosa-tädin jalka tai tötterö päässä eivät vaivaa lainkaan. Hänellä on ollut melkein koko meidän ikämme jalassaan joku käärö.
    Ihmisillä ja koirilla on vain niin erilainen käsitys haavanhoidosta. Koirien mielestä haavaa pitäisi nuolla, mutta ihmisten mielestä ei. Miksi edes sitten on olemassa sanonta "mennä nuolemaan haavojaan jonnekin", jos haavoja ei kuitenkaan saa rauhassa nuolla?

Ainut hankala asia on ollut ruokailu. Emäntä joutuu nimittäin vahtimaan, että saa meidät mäykyt pidettyä poissa Roosa-tädin kupilta. Roosa-täti on niin kohtelias, ettei tohtisi millään käydä syömään. Hän varmistaa varmistamasta päästyään, että onhan kyseessä varmasti hänen ruokansa ja sillä aikaa Lucy-neiti on tyhjentänyt oman kuppinsa. Emäntä sanoo Roosa-tädille: "Ole hyvä, syö vain!", mutta samalla Lucy-neidin katse sanoo: "Älä syö! Anna minulle!" Minä sitten leikin omalla ruuallani ja  kun Emännän silmä välttää, niin yritän sujahtaa Roosa-tädin kupille, millä aikaa Lucy-neiti on ehtinyt ahmia puolet minun ruuastani. No ehkä Roosa-tädilläkin on jo huomenna nälkä ja hänkin syö oman ruokansa eikä lahjoita sitä meille.


Iltaruuan jälkeen käytiin koirapuistossa. Me mäykyt jouduttiin tosin tyytymään painimaan keskenämme, kun Roosa-tätiä kiinnosti enemmän tutkia tarhan hajuja.


Hei Roosa-täti, haluatko kirjoittaa meidän blogiin?

MITÄ? MIHIN?

Meidän blogiin!

VAI VIELÄ PLOKIIN. ENHÄN MINÄ SELLAISIA OSAA...

Sinulla on tainnut jäädä caps lock päälle, Roosa-täti.

MITENKÄ?

Caps... tai antaa olla. Jos haluat, niin voit kirjoittaa, että millaista sinulla on ollut täällä kylässä.

NO MIKÄS... HYVÄHÄN TÄÄLLÄ ON OLLA. ON KÄYTY LENKILLÄ JA MAHOTTOMASTI TÄÄLLÄ ON KAIKKEA HAISTELTAVAA. JA JOPA TOISIA KOIRIA LENKILLÄ. EIHÄN TÄSSÄ MITÄÄN. TERVEISIÄ VAAN EMÄNNÄLLE JA ISÄNNÄLLE.

Saapas nähdä, mitä kivaa huomenna on luvassa!

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Ovela Lucy-neiti

Tein eilen illalla sellaisen manööverin, että siitä voivat koirien käyttäytymispsykologit taas repiä teesejä (mäyrä)koirien älykkyydestä!

Musta alamainen köllötteli sohvalla Mestareiden kanssa, kun tassuttelin olohuoneeseen.

(Kuvat ovat lavastettuja, vaikka kuvan koira liittyykin tapaukseen.)
Hän näytti rennolta maatessaan viltin päällä. Liian rennolta. Eikä sohvalla tuntunut olevan tilaa minulle.


Joten kipitin keittiöön ja valitsin lelulaatikosta lempileluni Kirahvin, jota vinguttelen aina silloin tällöin.


Vingutin lelua niin kauan, että Mustan alamaisen oli pakko tulla uteliaisuudesta katsomaan, mitä teen.


Kun olin saanut hänet hyppäämään alas sohvalta, lopetin lelun vinguttamisen saman tien, kävelin takaisin olohuoneeseen ja hyppäsin sohvalle makaamaan.


Mestarit ratkesivat nauruun. Heistä ainakin toimintani vaikutti täysin tarkkaan harkitulta ja suunnitelmalliselta. Aivan kuin olisin tarkoituksella houkutellut Mustan alamaisen pois sohvalta.

----------

Asiasta toiseen.
Saatiin vihdoin Parempi Mestari kuntoon ahkeralla nenän lipumisella ja jalkojen päällä makaamisella. Eilen käytiin jo kimppalenkillä Hillan ja Jeron (ja heidän emäntiensä kanssa). Kuvatodisteita tästä ei nyt ole, joten joudutte vain luottamaan meidän sanaan, että reippaasti kuljettiin samassa jengissä koirasuden ja berninpaimenkoiran kanssa.

Tänään sen sijaan käytiin kevään ensimmäisellä pururatalenkillä! Se pisti mäyräkoiran hännän vipattamaan. Aika jäässä oli vielä pururata, mutta sen verran laajoja lumettomiakin alueita oli, ettei siellä enää kukaan hiihtämään pääse.



Minä yritin ehdottaa Paremmalle Mestarille vaihtoehtoisia lenkkireittejä, mutta hän piti päänsä ja kuljimme vain tavallista uraa pitkin.

Minä pidin sinun ehdotuksistasi! Sinun lenkkiehdotelmasi tuoksuivat kaikki jäniksille ja peuroille!

Parempi Mestari väitti nähneensä metsässä kolme peuran pyrstöä, mutta meiltä meni se ohi. Eikä olisi taidettu päästä ajamaan kuitenkaan...