Roni: Mistähän lähtisi liikkeelle... Yleisin kysymys on ehkä, olemmeko me etsineet Lucy-neitiä.
Ei ole etsitty. Ei ole ollut tarvetta etsiä. Ei hän kadonnut tai hävinnyt meiltä yllättäen. Me näimme hänen lähtevän ovesta mestarien kanssa samalla, kun meidän käskettiin jäädä kotiin. Sitten mestarit tulivat kotiin ilman Lucy-neitiä, eikä hänen hajunsa ole enää lisääntynyt vaan haihtunut hiljalleen. Toki kotoa poissa oltuamme teemme aina iloisen huonetarkastuksen, mutta olemme useimmiten poissa Paremman Mestarin kanssa, joten huonetarkastus on yhtä lailla Mestarin olinpaikan kartoittamiseksi.
Sitten tietysti ainakin Parempaa Mestaria eli Emäntää on askarruttanut kysymys, että suremmeko me.
No te tiedätte suomalaiset miehet... Jos jotain surua on sydämellä ollutkin, niin ei siitä kauheasti ole ulospäin huudeltu. Ja me koirat elämme niin hetkessä muutenkin. Emäntä on vielä tarkoituksella järjestänyt meille mukavia hetkiä päivittäin, niin mielihyvä hoitaa surua tehokkaasti.
Emäntä on surrut senkin edestä. Lucyn kuppi on edelleen keittiön työpöydällä meidän kuppiemme kanssa ja Muumi-purkki, jossa hänen nappuloitaan säilytettiin on paikallaan myös. Tosin minä syön sen sisältöä nykyisin. Lucy-neidin itse petaama matto on rutussa makuuhuoneen nurkassa. Demo lainasi Lucy-neidin pantaa vielä hänen kuolemansa jälkeenkin, mutta nyt Demolla on jo oma panta. Emäntä halusikin säilyttää Lucy-neidin pannan niillä asetuksilla, joille se jäi, jotta siinä näkyisi aina Lucy-neidin kaulan koko. (Toisaalta hän haluaa myös, että Demostakin jäisi aikanaan myös omia muistoesineitä, eikä vain toisten koirien jämiä.) Lenkillä käymme pääasiassa edelleen samoilla hihnoilla, joilla minä ja Lucy-neiti lenkkeilimme koko ikämme. On meillä se kolmaskin Demolle hankittu hihna, mutta koska se on vähän eripituinen, on helpompi ulkoiluttaa kahta vierekkäin kulkevaa koiraa samanmittaisissa hihnoissa. (Itseasiassa Demolle hankittua hihnaa käytti pääasiassa Lucy-neiti, koska silloin kun hän oli mukana lenkeillä, hän kulki tapansa mukaan takana ja siinä ei ollut väliä, minkä pituinen hihna on.)
Viime viikonloppuna kävimme vuosien tauon jälkeen myös mätsäreissä. Sekin oli lähinnä Demon koulutus- ja sosiaalistamistarkoituksessa, mutta kävinhän tuolla kehässä itsekin. Joku väärinkäsitys oli varmaan käynyt, kun minut, nuori vetreä urho, oli ilmoitettu VETERAANIluokkaan, mutta hyvinhän tuota saattoi patsastella ja laahustella veteraaninakin. (Minä olen päättänyt, etten anna Emännälle sitä riemua, että näyttäisin kehässä hyvää liikettäni. Voin seistä veistoksellisesti, mutta liikkuessa löntystän vastentahtoisesti. Tämä taktiikka on tehonnut hyvin, kun ei ole Emäntää huvittanut minua paljoa näyttelyissä käyttää vuosiin!) Demo oli jotenkin vilunkipelillä onnistunut kehveltämään itselleen punaisen nauhan, mutta sitten hän tapasi loppukehässä elämänsä ensimmäisen ranskanbulldogin ja häneltä meni kuppi niin pahasti nurin, että hän räksytti itsensä luokkansa viimeiseksi.
Demo: Isi sillä koiralla ei ollut kuonoa! Sen naama vain halkesi keskeltä kahtia ja sieltä näkyi kieli ja hampaita! Ei se ole luonnollista!
Roni: Oli silti vähän epähienoa haukkua toista niin perinpohjaisesti ja vielä julkisesti... Meidän kummankin onneksi luokissamme oli vain 8 osallistujaa eli kaikki luokkien koirakot palkittiin.
Tänään olimme toista kertaa tänä keväänä Emännän mukana töissä koulukoirina. Se on ihan kivaa varsinkin noiden yläkoululaisten kanssa, kun he ovat aika rauhallisia ja ennalta-arvattavia. Välitunneilla näimme myös alakoululaisia ja hekin ovat ihan ok, mutta ei heitä koko päivää jaksaisi. Tänään oli sattumalta vielä naamiaiset, joten Demo oli melkoisessa tulikokeessa, kun kaikenlaiset keijut ja kummitukset halusivat silittää häntä. Minä tietysti tiesin, että ihmisiähän ne vain olivat, mutta Demo mieluummin katsoi hetken vähän kauempaa joitakin isoimpia peruukkipäitä.
Tällä kertaa Demo tuhmaili onneksi vähemmän kuin edellisellä kerralla, niin ei tarvinnut ihan koko ajan hävetä silmiään päästä. Eikä jakaa häkkiä hänen kanssaan. Edellisellä kerralla Demo oli juuri saavuttanut sukukypsyyden ja kun joidenkin lasten kotona oli juoksuisia narttuja, niin Demo yritti astua lasten käsiä ja jalkoja. Voitteko kuvitella, mikä ääliö... Kyllä minäkin haistoin tietysti samat hajut, mutta tajuan sentään, että ei se haju ihmislapsesta lähde! Viimeeksi Demo joutui siis lopulta häkkiin karanteeniin hillittömän käytöksensä vuoksi. Tällä kertaa riitti, kun Emäntä komensi häntä napakasti. No hyvää harjoitusta tämä on pirpanalle. Ja parempi minulle, että hän on mukana, koska sitten minä saan kaikessa rauhassa köllötellä häkissäni alkutervehdysten jälkeen, kun pirpana kerää huomion.
Työpäivän jälkeen on onneksi edessä pitkät vapaat!
Hyvää ja iloista vappua kaikille, missä tahansa elämäntilanteessa olettekin!
