Sivut

lauantai 29. elokuuta 2015

Avoin kirje

Arvoisa Koirakuiskaaja!

Kiitos mielenkiintoisesta ohjelmastasi ja työstäsi, jota teet meidän koirien hyväksi! Katselemme ohjelmaasi usein Paremman Mestarimme kanssa, ja koska näyttää, että sinulla on suuri vaikutus hänen koiranhoitomenetelmiinsä, toivoisimme, että voisit auttaa meitä eräässä asiassa.

Mielestämme olet oikeassa siinä, että koira tarvitsee päivittäin liikuntaa, mutta erään seikan voisit tuoda vahvemmin esiin ohjelmassasi, jolloin lukuisten mäyräkoirien elämänlaatu kohoaisi vielä paremmaksi siitä elämänlaadusta, jonka useat mäyräkoirat ovat jo varmasti kovalla työllään saaneet aikaiseksi. Vallalla on näet ilmeisesti sellainen väärä tieto, että mäyräkoira lähtisi mielellään lenkille säässä kuin säässä. Sinun kaltaisesi koira-asiantuntija varmasti ymmärtää, että eihän mäyräkoiraa voi viedä ulos sateella! Tällaista harhakuvitelmaa ruokkii esim. tärkein kattojärjestömme ja edunvalvojamme Suomen Mäyräkoiraliitto, joka sanoo nettisivuillaan: "Satoi tai paistoi. Mäyräkoira on aina valmis liikkumaan." (Suomen Mäyräkoiraliitto)

Eilen viimeeksi tapahtui seuraavaa: Olimme viettäneet mukavaa, joskin hieman pitkää, päivää kahdestaan Mestareiden sängyssä loikoillen, kun Parempi Mestari viimein tuli kotiin röistä (tai jostain sellaisesta...) Hän vei meidät heti ulos. Ulkona satoi. Kävimme pikaisesti tarpeillamme ja palasimme sisään. Köllöttelimme yhdessä Paremman Mestarin kanssa sängyssä ja kaikilla oli lämmintä ja mukavaa. Me koiraset aloimme painia silkkaa mielihyväämme, jolloin Parempi Mestari teki päätelmän: olette olleet koko päivän sisällä, teillä on tylsää, teidät on vietävä lenkille. Ja ulkona satoi! Hän retuutti meitä väkisin monta kilometriä pitkin sateisia katuja, eikä antanut periksi, vaikka yrittimme joka välissä kääntyä takaisin kotiin ja harata vastaan hihnoissamme. Pelkäämme, että syksyn tullen tämä sateessa ulkoilu tulee yhä vain lisääntymään!

Emme  myöskään ymmärrä sanonnan "koiranilma" merkitystä ja alkuperää. Kuinka kukaan voi kuvitella, että sateinen sää olisi jotenkin koiran mieleen? Meistä Suomen kielen perussanakirjaan täytyisi liittää mukaan käsite "mäyräkoiranilma" merkityksessä "puolipilvinen tai pilvipouta, +15-+20 astetta, mahdollisesti kevyt eteläinen tuuli, joka hulmuttaa turkin parahultaiseksi".

Ymmärrämme, että liikunta on hyvästä, ja että rodunomainen toiminta on hyvästä, mutta sateessa ulkoilu ei ole mäyräkoiralle rodunomaista toimintaa. Jollei kyse ole jäljestämisestä. Tai metsästyksestä. Mutta tarpeettoman mäyräkoirien märässä ulkoiluttamisen on loputtava!

Toivoisimme siis, että voisit viedä asiaamme eteenpäin ja kertoa ihmisille ohjelmassasi, että mäyräkoiria ei ole tarpeellista ulkoiluttaa sateessa. Näin ehkä meidänkin Mestarimme ymmärtäisivät tämän asian ja säästyttäisiin paljolta mielipahalta ja märiltä tassuilta.

Ystävällisin terveisin: mäyräkoirat Lucy ja Roni

Ps. Tässä vielä kuvasarja eiliseltä sadelenkiltä. Ehkä näistä voisi vaikka ideoida jonkinlaisia "Ethän ulkoiluta mäykkyä sateessa" -kampanjatarroja tai -julisteita...?



keskiviikko 26. elokuuta 2015

Mäykkyjen eroavaisuuksia osa 3

Aamukävelyllä

Aamupissalla käyntiä käsiteltiin tässä blogissa jo aiemmin, mutta aamukävelyyn liittyy eroavaisuuksia muutenkin.

Roni:
 "Trallalaa lallalaa
Mäyräkoira lallattaa
Haistan tuota puskaa
tuohon vähän kustaa
trallalaa lallallaa..."

Roni kipittää iloisesti edellä koko flexin matkalla ja kulkee siksakkia tien reunasta reunaan. Kaikki on kiinnostavaa. Kaikki on hauskaa. Sama minne mennään, kunhan mennään.




Lucy: Samaan aikaan koko flexin pituudella perässä etenee Lucy-koira hitaasti ja varmasti kuin pomminpurkajarobotti.


*piip* *piip* *piip* *analyzing* *analyzing* "Uros. Neljä ja puoli vuotta. Hyvällä tuulella." "Narttu. Kolme vuotta. Hieman äkäinen. Juoksut alkamassa."  "Narttu. Kahdeksan vuotta. Syönyt raakaa naudan jauhelihaa." "Narttu. Eikun uros. 11 kuukautta..." Roni! Sinä olet pilannut tämän näytteen!

Ei ole kiirettä. Ei ole hoppua. Tärkeintä on, että kaikki haistellaan ja analysoidaan huolella ja merkitään omalla hajulla. Tarvittaessa kiinnostavimpiin tuoksuihin palataan vielä takaisin, vaikka henki salpautuisi takaisin päin kiskomisesta.

Aamukävelyn tarkoitus on myös kummankin mielestä maistella hieman pikkusuolaista, jota yön aikana on pudonnut rusakoista ja kissoista. Koko maailma on suuri aamiaisbuffee, josta nopea mäyräkoiran kuono noukkii herkut talteen ennen kuin Emäntä ehtii kaivaa ne ulos.

Täydellisessä maailmassa lenkit etenisivät aina näin.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Ronin viikonloppureissu

Perjantaina minä ja Emäntä lähdettiin reissuun. Lucy-neiti ja Mestari jäivät kahdestaan kotiin.

Pitkän automatkan jälkeen tultiin paikkaan, jossa tarhassa oli suuria koiria. Ensin vähän jännitti ja nolottaa sanoa, mutta taisin haukkua aika tovin noille ihanille neideille. Pikku hiljaa sitten pääsin taas itseni herraksi ja tutustuin ensin Sissiin ja Satsaan. Varsinkin Sissi oli miellyttävä leidi. Ja kun he painivat yhdessä, en tiennyt minne olisin hampaani upottanut. Vähän myöhemmin Mansikin tuli samaan tarhaan kanssamme, mutta hän oli sen verran iso ja innokas, että vietti suurimman osan illasta vähän erillään. Käytiin kaikki yhdessä lenkilläkin ja tuntui aika mahtavalta olla mäyräkoirauros kolmen ison tytön kanssa. Loppuillasta pengoin lelulaatikon ympäri ja kiskoin leluja vähän Satsan kanssa. Hän tosin pörisi minulle vähän joka välissä, mutta minusta on melkein yhtä hauskaa, vaikka tytöt olisivatkin minulle oikeasti vihaisia, kunhan jotain tapahtuu.

Seuraavana aamuna leikin vielä vähän tyttöjen kanssa. Aamulla kantelimme Sissin kanssa leluja sisällä. Olin ihan pyörällä päästäni ja kiersin vain ympyrää, kun Sissi makasi viehkosti keskellä sänkyä pehmolelu suussaan häntä hypnoottisesti pyörien ja samalla koko ajan muristen. Mansia ajoin takaa ympäri tarhaa. Sissi oli kaivanut itselleen kuopan tarhaan ja kävin kokeilemassa myös sitä. Sitten lähdimmekin jatkamaan matkaa.


Satsa ja Sissi seuraavat vierestä, kun minä testaan Sissin kuoppaa.

Mansi 7 kk antoi minun maistaa omaa lääkettäni eli suuria märkiä pusuja.
Seuraava yö oltiin taas Roosa-tädin ja nykyisin myös Ninnin ihmisten luona mökillä. Ninni oli kasvanut ja tullut reippaammaksi. Painimme melkein koko ajan. Tosin välillä Ninni nukkui vähän aikaa, mutta sillä välin oli hyvä painia Roosa-tädin kanssa. Ja kävin minä välillä uimassakin. Niin ja saunassa. 

Minä 11 kk ja Ninni 3 kk
Ai niin ja kävinhän minä siinä välissä taas koiranäyttelyssä. Siellä oli todella kuuma ja tylsää odotella kehän laidalla. Kehässä käyttäydyin Emännän mielestä todella hyvin. Tuomari sai tarkistaa kaikki hampaani viimeistä poskihammasta myöten ja liikkuminenkin onnistui ilman välinuuskutteluja. Tätähän oltiin harjoiteltu edellisen näyttelyn jälkeen joka päivä, että kai se minäkin jotain opin. Olin jälleen Erittäin Hyvä, että kyllä tässä voi taas rintaa röyhistää ja olla itsestään ylpeä. Tosin niin minä olen kyllä joka päivä muutenkin.

perjantai 14. elokuuta 2015

Mäykkyjen eroavaisuuksia osa 2

Nukkumapaikka

Edellisellä kerralla uudessa juttusarjassamme "Mäykkyjen eroavaisuuksia" käsiteltiin laatikkoleikkejä, mutta tällä kerralla vuorossa ovat nukkumapaikat. 

Kun Lucy ja Roni saavat itse vapaasti valita mieluisimmat paikat makoilla sillä aikaa, kun Mestarit puuhailevat omissa pikku askareissaan, on tämä tulos:


Ronin ylivoimaisesti suosituin nukkumapaikka on keittiön oven pieli joko keittiön tai eteisen puolella. Vaikka koko muu lauma köllöttäisi sohvalla telkkaria katsomassa, Roni haluaa nukkua lattialla.

Samaan aikaan makuuhuoneessa:

Ihmisten sänkyä parempaa ja pehmeämpää nukkumapaikkaa Lucy ei osaa kuvitella. Jos makkarin ovi on edes hitusen raollaan, Lucy avaa oven ja hyppää sänkyyn. Ei ole niin aikaista iltaa tai myöhäistä aamua, etteikö Lucy viihtyisi sängyssä. Parasta on, jos saa nukkua yönsäkin ihmisten kanssa. Mieluiten peiton alla kiinni kyljessä. Eikä silläkään ole niin väliä, kuka ihminen on kyseessä. Kuka tahansa, joka päästää viereensä, on hyvä ihminen.



Roni sen sijaan ei suostu kuumassa sängyssä öitään nukkumaan. Toisinaan Roni on jopa niin kiltti poika, että menee yksin keittiöön omaan koiransänkyynsä nukkumaan, mutta useimmiten se nykyisin yöpyy samassa huoneessa työpöydän alla tai matolla. Silloin kun Roni kuitenkin hyppää sänkyyn, se ei koskaan erehdy, vaan käpertyy aina ensimmäisenä Emännän tyynylle!


Ystävyydestä ja yksinäisyydestä

Kävin tällä viikolla uimassa hyvän ystäväni Lakun kanssa. Meillä on Lakun kanssa valtavasti yhteistä: me molemmat tykätään uida ja hakea esineitä, me ollaan mustia, uroksia... Lista on loputon.
(Toisin sanoen juuri nuo ovat  teidän ainoat yhteiset ominaisuutenne.)
Ole nyt hiljaa Lucy-neiti. Tämä on minun päivitykseni. Sinä saat aina päivittää. 
(No minä nyt satun olemaan meistä se kirjallisempi lahjakkuus. Minä olen sentään kalunnut läpi Tarun sormusten herrasta!)
Niin Emäntä taitaa olla siitä sinulle vieläkin vihainen... No mutta takaisin asiaan. Tässä muutama kuva meistä Lakun kanssa uimassa äijien kesken:




Minun lelussani on kiinni naru, kun ihan joskus on tainnut käydä niin, etten olekaan käynyt hakemassa leluani. Hups!
Emännällä on ilmeisesti loppunut jokin sellainen kuin "kesäloma" ja se ilmeisesti tarkoittaa sitä, että joudumme taas olemaan Lucy-neidin kanssa kahdestaan ikuisuuksia. Mestari sentään käy päivällä käyttämässä meidät lenkillä ja koirapuistossa, mutta sitten taas menee ikuisuus ennen kuin Emäntä tulee kotiin. Minä kannoin Mestarin sandaalin sänkyyni ja olen nukkunut päivisin sen kanssa. Se lohduttaa minua vähän. Ihana kenkään pinttynyt varvashiki, joka tuntuu siltä, kuin Mestarin varpaat vielä olisivat siinä lähellä...

Hei Lucy-neiti taisi torkahtaa. Minäpä näytän teille kuvan hänen "kirjallisesta lahjakkuudestaan":



tiistai 11. elokuuta 2015

Viikonloppuvieras ja rantsupäivä

Viikonloppuna meillä kävi vieras. Ihmisvieras tällä kertaa, mutta hän tuntee meidän mäyräkoirien sielunelämää. Joskus pienenä tyttönä minä kävin hänen luonaan ja näin hänen kaniinimäyräkoiransa. Minä olin 5 kk ja pojat olivat aikuisia ja me olimme samankokoisia!

Minä Freddien ja Urhon keskellä toukokuussa 2013
Minä en ollut tavannut tätä vierasta koskaan ennen ja sain tutustua häneen ulkona näyttelyhihnassa, kun hän katsoi ensimmäisenä suuhuni, puristeli häntääni ja taputteli muutenkin ympäriinsä. Vastasin hänen tuttavalliseen lähestymiseensä hyppäämällä häntä vasten ja nuolemalla naamasta.

Minä taas käytin tilaisuutta hyväkseni ja nukuin vieraan vieressä patjalla koko yön! Peiton alla tietenkin. Kun hän yritti ottaa välillä päivätorkkuja, ryömin myöskin joka välissä hänen viereensä tai syliinsä. 

Päivällä käytiin kävelyllä aallonmurtajalla. Siellä ei oltukaan käyty koko kesänä ja siellä oli paljon ihanaa lokin ja sorsan kakkaa, jossa pyöriä ja jota nuolla.

Vieraamme mielestä olimme kuin jättiläiskokoiset Urho ja Freddie, kun painimme Ronin kanssa. Ilmeisesti mäyräkoirissa on jotain samaa kokoon katsomatta.


Iltakävelyllä käytiin jonkin kanavan varressa. Sinne ajettiin autolla melko kuoppaista tietä.

Jep. Minä pissasin alleni, oksensin ja lopulta ripuloin ulos, kun vuokseni oli pakko pysähtyä kesken matkan. Minä en ymmärrä autoilua.  Mikseivät Mestarit huomaa, ettei minua kannata kuljettaa autolla?


Kanavan varressahan sinä Roni putosit töyräältä veteen etkä päässyt enää ylös!

Minulla oli kauhea jano kaiken oksentamisen ja oksennuksen syömisen jälkeen! En minä huomannut, että se töyräs on niin korkea, ettei sieltä voi kiivetä takaisin päin. Onneksi vieras huomasi, että minä putosin ja Parempi Mestari nosti minut ylös.


Sitten matka jatkui vähän paremmin ja päästiin juomaankin. 
Kun palasimme takaisin autolle ja olimme lähdössä kotiin, Parempi Mestari ja vieras huomasivat, että meissä oli punkkeja. He rupesivat nyppimään turkeissamme vielä ryömimällä liikkuvia punkkeja ja niitä oli meissä kummassakin n. 50! Jouduimme nukkumaan seuraavan yön kahdestaan keittiössä ja vielä aamullakin meistä irrotettiin punkkeja. Uskomaton paikka.


Vieras lähti sitten jo maanantaina pois ja tänään kävimme Mestareiden kanssa toista kertaa tänä kesänä rannalla. Nyt minäkin muistin jo paikan. Ensin Parempi Mestari heitteli minulle uimaleluani ja kävin hakemassa sitä, sitten paloittelin lelussa kiinni olleen lokinsiiven, Parempi Mestari juoksutti meitä Lucy-neidin kanssa pitkin rantaviivaa ja sitten kaivoimme kuoppaa. Ja koko ajan tietenkin vastasimme Lucy-neidin kanssa Mestareiden turvallisuudesta. Paljon epäilyttävää porukkaa olikin liikkeellä jatkuvasti, vaikka Mestareiden mielestä ne ihmiset ja koirat olisivat saaneet jäädä haukkumatta.

Kaiken touhuamisen jälkeen otettiin välillä rennostikin. Nuorempana minäkin tykkäsin auringon ottamisesta, mutta nykyisin kylmälaukun varjo on mieluisin paikkani.




Huomaavaisesti meille koirille oli tällä kertaa mukana oma rantapyyhe. On inhottavaa, kun Mestarit aina likaavat ja kastelevat rantaviltin ja siinä on niin ahdastakin, kun he vievät niin paljon tilaa.

Rantapäivien paras hetki on makkaranpaisto. Kun aurinko vähän vetäytyi pilveen, niin Mestari sytytti nuotion ja Parempi Mestari otti makkarat esiin.

Muutama epäilyttävä henkilökin jäi siinä hötäkässä haukkumatta, kun piti keskittyä olennaisempiin asioihin eli makkaran kerjäämiseen.

                          

Näköjään mistään juoksemisesta ja uimisesta ei ole tullut yhtään kuvaa, että näyttää niin kuin oltaisiin vain nukuttu ja istuttu rannalla, mutta joka tapauksessa olo on nyt tällainen (hihih):

 
Hei! Minua on salakuvattu!




perjantai 7. elokuuta 2015

Jatkoa maanantaiylläriin

Rauha maassa ja kaikki hyvin. Palasimme takaisin kotiin Emännän kanssa ja Ninni Nöpönenä jäi Roosa-tädin luo. Eihän Ninni oikeastaan ole yhtään hullumpi hauveli nyt kun ajattelee...


Selvästihän huomaa, mitkä koirat ovat samannäköisiä ja kuuluvat samaan laumaan. Niinhän minä Roosa-tädille sanoin.

Minä haluaisin taas pian leikkimään Ninnin kanssa. Vaikka hänellä on kyllä vähän terävät hampaat...


tiistai 4. elokuuta 2015

Maanantaiylläri

Olemme edelleen Roosa-tädin ja hänen ihmistensä luona.

Eilen tapahtui jotain odottamatonta. Ensinnäkin minut ja Roni suljettiin pihalla olevaan korkeampaan ja alareunastaan tiiviimpään, pienempään tarhaan. Se ei koskaan tiedä hyvää, sillä muuten saamme kuljeskella aidatulla pihalla mielin määrin, mutta kun ihmiset ovat kaikki pitkään poissa, silloin pikkutarha kutsuu.

Kun Emäntä ja Roosan emäntä lopulta tulivat kotiin, he eivät olleetkaan kahdestaan, vaan tämä tapahtui:




Musta alamainen, tuo yksinkertainen pönttö (Hei! Minä kuulin tuon!), oli tietenkin heti iloinen ja uuden tyypin kimpussa, mutta minä ja Roosa-täti vetäydyttiin välittömästi hätäpalaveriin.

Ongelmahan on se, ettemme tiedä, kumman laumaan tämä uusi tulokas kuuluu! Pentuhan saapui kummankin emännän mukana ja kumpikin emäntä haisee pennulta ja siltä paikalta, josta pentu on haettu. Roosa-tädin mielestä se tulee minun laumaani, koska minun laumaani on ennenkin tuotu uusia jäseniä. Minusta taas, koska minun laumaani on vasta tullut uusi jäsen (tosin alkaa kyllä tuntua siltä, että ehkä olemme sittenkin aina olleet Ronin kanssa samaa laumaa) olisi hänen laumansa vuoro. Lisäksi huomautin Roosa-tädille, että minusta uusi pentu näyttää huomattavasti enemmän häneltä, kun jos ottaa huomioon, että Roni ja minä olemme melko samannäköisiä. Siinä vaiheessa Roosa-täti käski minun olla hupsuttelematta ja hyppäsi koppinsa katolle, mutta minä huomasin, että hän jäi hieman mietteliääksi.

Tähän mennessä Roosa-tädin emäntä on antanut pennulle ruokaa kolmesti ja minun Emäntäni kerran. Roosan emäntä on pitänyt pentua sylissä useammin, mutta toisaalta minun Emäntäni nukkui olohuoneen lattialla pennun vieressä.

Nyt tilanne on siis se, että olemme Roosa-tädin kotona, mutta paikalla ei ole muita ihmisiä kuin minun ja Ronin Emäntä. Jäämme siis seuraamaan tilanteen kehittymistä.

Minusta Ninni on mukava ja te olette ihmeellisiä happamia narttuja. Teistä kumpikaan ei ole vielä edes suostunut leikkimään Ninnin kanssa. Minä sentään olen juossut jo Ninnin kanssa kilpaa pitkin pihaa!

No ei voi olla kyllä ihan varma, onko pentu nauttinut sinun kanssasi juoksemisesta. Välillä näyttää, että se pakenee sinua henkensä kaupalla. Enkä minä ole hapan! Minä en vain haluaisi meille ketään pissanhajuista huomiorosvoa...

Lucyn ensimmäinen mejä-koe

Emäntä jätti meidät Ronin kanssa päiväksi Roosa-tädin ja sen ihmisten luokse. Illalla Emäntä ilmestyi mökille hikisenä ja kädet verelle tuoksuen.

Seuraavana aamuna Emäntä heräsi aamuyöstä ja pakotti minut hereille, vaikkei minusta ollut vielä mikään säädyllinen aika mäyräkoirien nousta peittojen alta lämpimästä. Lopulta meillä oli muka niin kiire, ettei joutanut odottaa minun venyttelyjäni ja tuumailujani, joten Emäntä vain nöyryyttävästi nosti minut autoon.



Määränpäässä huomasin, että paikalla on paljon mäyräkoiria. Olin melko hämilläni, mutta jo huomattavasti piristynyt ja utelias. Ensin meidät vietiin metsään ja Emäntä sitoi minut puuhun kiinni muiden mäykkyjen tavoin. Sitten kaikki ihmiset menivät yhteen suppuun, joku ampui pyssyllä ja sitten meidät otettiin taas irti puista. Tämä oli kuulemma "laukauksensietotesti" ja sietihän tuon, kun ei kohti ammuttu. Sen jälkeen minut pakattiin taas autoon ja ajettiin pieni matka metsätietä.



Metsän reunassa aloin ounastella jotain mukavaa tapahtuvaksi, koska minulla oli uusi leveä panta kaulassa ja olin pitkässä narussa, jossa olen joskus päässyt haistelemaan verijälkiä. Sitten Emäntä jo käyttikin tuota taikasanaa: "Lucy kohta mennään jäljelle!" Kävelimme vähän aikaa metsätietä, minä, Emäntä ja kaksi muuta naista.

Kun menimme metsään, olin aika varma, mitä tulee tapahtumaan. Aloin jo etsiskellä jäljen päätä. Vihdoin Emäntä osoitti maata ja sanoi: "Lucy, jälki!" Ja sitten mentiin! Tämä jälki oli jokseenkin vanhemman tuntuinen kuin aiemmat jäljet, mutta sitä oli kuitenkin helppo seurata. Olin niin innoissani, että pomppasin menemään vauhdikkaammin kuin yleensä. Ihmiset seurasivat minua, etenkin toinen nainen hyvin tarkasti, ja tuntui, että kaikki halusivat päästä tämän jäljen päähän.

Yhtäkkiä jäljessä olikin paikka, johon oli valunut verta todella paljon. Tutkin hetken aikaa tätä kohtaa ja huomasin, että jälki jatkuikin siitä eri suuntaan. Välillä menimme pienien ojien yli, mutta jäljestäminen on siitä jännä juttu, että silloin minua ei yhtään haittaa kastua, kuten normaalisti muuten haittaisi.

Suunnilleen tältä jälki näyttää eli ei juuri miltään.
"Kulmamakaus", joka koiran täytyy merkata.
   
Jonkin ajan jälkeen huomasin kauhukseni, etten ollutkaan enää jäljellä enkä aivan varma, missä se meni. Lähdin kiertämään pientä sammalikkoa ympäri. Toisaalta olimme jo tulleet pidemmän matkan kuin koskaan ennen, joten en voinut olla aivan varma, oliko jälki sittenkin jo loppunut. Alkoi olla todella kuuma ja istahdin sammalikkoon pohtimaan tilannetta. Vilkaisin Emäntää. Toinen nainen sanoi Emännälle jotain ja sitten Emäntä minulle: "Lucy etsi jälki!" Emme siis olleet vielä päässä. Kaarsin takaisin päin, jotta löysin kohdan, jossa olin harhautunut. Kohta huomasinkin taas, missä jälki kulki ja jatkoimme eteenpäin. Vielä toisenkin kerran kiipesin erään kallion päälle harhaan, mutta siellä huomasin hyvin pian virheeni ja laskeuduin takaisin alas. Jäljellä oli vielä toinenkin kulma, mutta sen oikaisin aika nopeasti, koska huomasin, mihin jälki jatkui siitä.

Lopulta saavuimme jäljen päähän ja siellä odotti ihana peuran sorkka! Sain nuolla sitä vähän aikaa ja kaikki olivat iloisia, että olin löytänyt sen metsään pudonneen sorkan. Sen jälkeen Emäntä laittoi minut autoon ja loppu päivän olinkin muutamaa pikku kävelyä lukuun ottamatta autossa. Aina kun pääsin autosta, ehdotin, että olisin voinut hyvin mennä jäljestämään vielä muutaman sorkan, mutta Emännän mukaan yksi riitti tälle päivälle.

Joskus hyvin paljon myöhemmin Emäntä otti minut autosta ulos muiden mäyräkoirien luo ja eteeni hän asetti jonkinlaisen kiiltävän juomakupin. Olin kuulemma saanut avoimen luokan ensimmäisen palkinnon kokeessa ja tämä pysti oli palkinto siitä. Minulle se nyt oli vähän se ja sama olinko saanut ensimmäisen vai viimeisen palkinnon. Minusta on vain valtavan hauskaa jäljestää metsässä!

Lucyn ensimmäinen mejä-koe: Avo1 45/50p