Hyppivä humppatukka ja muita karvaisia kavereita

Roni: Tiedättehän sen ihanan tunteen, kun saa pujahtaa ensimmäisenä puhtaisiin lakanoihin! Ai etkö sinä Emäntä muista, milloin olisit ehtinyt ensimmäisenä puhtaisiin lakanoihin? Jännä juttu...

Käyttövalion kunniakirja saapui!

Lucy: Viikon aikana saatiin monenlaista sadetta, kuten oli luvattukin. Toisaalta joinakin päivinä jäi satamatta.

Maanantaina esimerkiksi olikin kaunis sää. Vähän jopa sillä hilkulla, että oliko ensilumi satanut. 

Lasketaanko tämä nöyhtä jo ensilumeksi?

Pihalla harjoiteltiin merkin eli kartion erottamista muista esineistä. Ei ihan 100-prosenttinen erottelukyky, mutta sinne päin... Jostain syystä meidän treenit menevät niin, että kun minä suoritan, on rauhallisempaa kuin silloin kun on Ronin vuoro. Kun Ronin vuoro alkoi, minä haukuin ensin huvikseni häiriöksi ja kun minut laitettiin sisään, käveli ohi mm. irlanninsusikoira ja lopulta lehdistö saapui paikalle ja pyysi Emännältä haastattelua. Emäntä epäilee, että universumi on Ronin treenaamista vastaan.

Video:

Tiistaina siirryimme viettämään lomaa Moonan ja Ninnin luo, koska Emäntämme oli luvannut viedä Moonan agility-treeneihin. Ihmeen hyvin Emäntä pärjäsi, vaikka tämä olikin hänen ensimmäinen kertansa yleistreeneissä. Sellaisella tänä vuonna aloittaneiden jatkojatkokurssilla hän on käynyt Moonan kanssa kahdesti. Agilityssa on melkoisen suuri merkitys sillä, että ihminen osaa ohjata koiraa radalla oikein.

Aksareeniä:

Keskiviikkona Emäntä oli varannut hallin hyppytekniikkatreenejä varten. Hän oli katsonut nettiluennon aiheesta ja halusi heti kokeilla harjoituksia käytännössä. Olin vähän myrtsinä, kun minua ei otettu mukaan. Hyppytreenit eivät ole kuulemma selkävaivaisia ja sydänvikaisia mäyräkoiria varten. Hieman yllätyksenä oli tullut se, että lapinkoirat eivät jaksaneetkaan kovin kauaa innostua pelkästä hyppäämisestä! Ei edes hyperaktiivinen Moona. Fyysinen rasitus ei varmaan vielä uuvuttanut Moonaa, mutta ajatteleminen on yllättävän kuluttavaa. Roni sen sijaan oli loistanut ja tehnyt kaikki harjoitukset sata lasissa nännikumi palkkanaan. Hänenkin tekniikkaansa voisi vielä parantaa harjoittelulla, koska ainakin korkeuden arvioinnissa hänellä kolahti jalat välillä rimaan, mutta ainakaan hän ei kieltäytynyt yhdestäkään esteestä. Lapinkoirilla tuli muutaman kerran uskon puute korkeampien esteiden kanssa. Se tarkoittaa, että hyppäämistä täytyy harjoitella lisää.

Moona ja kasvava sarja:

Roni ja perussarja:

Roni ja kasvava sarja:

Roni ja korkeuden arviointi:

Perjantaina kävelimme taas vesisateessa ja viikonloppuna kauniimmassa säässä. Minäkin olen tehnyt sellaisia kolmen kilometrin metsälenkkejä. Tänään tosin Emäntä piti minulle huilipäivän, ettei tule ylirasitusta.

Ensimmäiset kaksi kilometriä vapaana metsässä olivat ihan kivat, mutta nämä viimeiset puolitoista kilometriä hihnassa märällä asfaltilla ovat aika ankeat...

Ja sitten vielä eristetään kodinhoitohuoneeseen kuivumaan portin taakse... Paitsi Roni, joka murtautui portista läpi ja makaa kuvaushetkellä tyytyväisenä sohvalla.

Sunnuntaikävelyllä.

Tavallisempia aikoja

 Lucy: Nyt ollaan vihdoin selvitty aiemmista ikävyyksistä ja uudet ikävyydet toivottavasti antavat vielä odottaa itseään, joten on mukavan tyven hetki elämän aallokossa. Emäntä on kuulemma lomalla ja loman kunniaksi säätiedote tietää erilaisia sateen laatuja koko viikoksi. Onhan mukavaa, että hänellä on kerrankin aikaa tunnustella rauhassa lenkeillä erilaisia sateen asteita pienestä tuhnuisesta tihkusta rankempaan saavista kaatoon ja mahdollisesti märkään räntäräpäskään asti. Itse aion luonnollisesti viettää tämän viikon sisätiloissa, mutta ehkä Roni osallistuu näihin saderetkiin.

Kuluneella viikolla minäkin olen toki käynyt lenkkeilemässä. Laskeskeltiin Emännän kanssa, etten ole tainnut käydä pururadalla lenkillä elokuun jälkeen, joten oli jo aikakin käydä nuuskimassa vähän kuntoradan reunuksia. Mitään kokonaista tai edes puolikasta kierrosta ei tokikaan vielä käyty tekemässä, mutta kunhan vähän höntsäiltiin sinne ja takaisin. Kummasti se vain tuo metsä sopii metsästyskoirarotuiselle koiralle lenkkeily-ympäristöksi. Sitä ikään kuin herää eloon uudella tavalla oikeassa elementissä!

Felix 5 kk

Felix: "Moi, minä olen Felix! Oletko sinä tyttö vai poika?"

Roni: Hmm...

Eilen tapasimme toista kertaa uusimman sukulaiskoiran eli Felixin. Tapasimme hänet ensimmäisen kerran kesällä. Siitä tapaamisesta voit lukea tästä. Felix on nyt 5 kuukautta vanha. Tapasimme hänet Moonan ja Ninnin luona, joten meitä oli yhteensä viisi koiraa paikalla. Ninni on jostain syystä päättänyt, ettei hän halua tutustua koko pentuun. Hän karttelee Felixiä ja irvistelee, jos Felix menee lähellekään. Minä olen toisinaan iloisen kiinnostunut hänestä, mutta pääasiassa välinpitämätön paitsi joka kerta, kun hän työntää pienen kuononsa häntäni tyveen. Silloin ärähdän hänelle. Hänen täytyi päivän aikana kokeilla monta kertaa, että vieläkö tuo arvon rouva ärähtää ja joka kerta minä vastasin samalla tavalla.

Moona oli edellispäivänä leikkinyt Felixin kanssa, mutta nyt hän oli ilmeisesti Ronista mustasukkainen tai kiihtyi muuten tilanteesta, että hän meinasi leikkiä vähän kovaotteisesti pennun kanssa. Niinpä Moona vietti enemmän aikaa erossa Felixistä. Ronista Felix sai kuitenkin kivan leikkikaverin. Toki Ronikin lanasi pennun välillä kumoon omalla vauhdikkaalla leikillään, mutta sitten Roni myös antoi Felixin ajaa itseään takaa ja se oli Felixistä todella hauskaa, kun aikuinen viiletti vauhdilla karkuun. Kun pihalla tarhassa kuopsutteli vielä kanoja ja kukko kiekui tuon tuostakin, niin pennulla oli varmasti oikein elämyksellinen päivä!

Felix: "Uusia aikuisia koiria! Nyt täytyy ottaa kaikesta mallia!"

Felix: "Okei aikuiset, mitä me nyt tehdään?"

Lucy: Onko tuo todella noin pösilö... Tämähän on tietysti nuuskimista. Me tutkimme maata nuuhkimalla, koska täältä voi löytyä vaikka jotain syötävää. Tai merkattavaa.

Felix: "Hei, Roni-setä leikitäänkö?"

Roni: No näytäpä, mitä sinä osaat.

Felix: "No osaan hyökätä takaa päin."

Felix: "Ja sitten osaan nousta toista koiraa vasten."

Felix: "Ja sitten..."
Roni: Okei okei...

Roni: Otapas ipana vähän iisimmin!

Felix:"Olitko sinä se, jota kutsutaan Lucy-neidiksi?"

Lucy: Katsos pentua. Muistat sentään jotain viime tapaamisesta!

Felix: "Ja sinun hännän alustaa ei nuuskita, eikö niin?"

Lucy: Ei todellakaan!

Kaikki suuhun sopiva ei ole syötävää

VAROITUS. Seuraava raportti sisältää koiran ruuansulatuksesta yksityiskohtia, jotka saattavat järkyttää herkimpiä lukijoita. 

Sunnuntai-ilta 21.46: Kirsu havaitsee maassa houkuttelevan tuoksun. Automaattiohjaus kytkeytyy päälle ja johtaa Mäyräkoiran tuoksulähteen luo. Koska materia on mahdollisesti ruokaa tai ruuan kaltaista ainetta, suu aloittaa hienontamisen. Suun on toimittava nopeasti, koska ihmisen koiran suun tyhjennys -refleksi saattaa aktivoitua minä hetkenä hyvänsä, joten kehnosti pureskeltu aines on parempi kuin ei vatsaan päätyvää ainesta lainkaan. Tällä kertaa ihminen on myöhässä ja kiireesti jauhettu paketti päätyy vatsalaukkuun.

Maanantaiyö 02.34: Vatsalaukku antaa ensimmäisen stressisignaalin, ettei autotallin hietikolta talteen korjattu tavara välttämättä ole sulatuskelpoista. Lievä ellotus herättää Mäyräkoiran, joka suuntaa ovelle räppäämään tassullaan väliovea. Vatsalakku ehdottaa, että Mäyräkoira nauttisi välittömästi runsaan heinätukon, jolloin vieras materia voitaisiin evakuoida saman tien oksennusrefleksin avulla. Omahyväinen ihminen ei ole valmis luopumaan vuoteensa lämmöstä, vaan toteaa Mäyräkoiralle, että nyt nukutaan. Mäyräkoira palaa vuoteelleen ja vatsalaukun ei auta kuin jatkaa sulatusyrityksiään.

Maanantai-ilta 20.31: Vatsalaukku palauttaa suun kautta viimeisimpiä sisään saatettuja ruoka-aineita. Se yrittää varoittaa, ettei vieraan aineen sulatus ole käynnistynyt toivotulla tavalla.

Maanantain ja tiistain välinen yö: Mäyräkoira pyrkii useita kertoja ulos ja yrittää tyynnyttää äkäistä vatsalaukkuaan heinällä. Vatsalaukku ei kuitenkaan ole onnistunut tyhjentämään ei-toivottua objektia tuloreittiä pitkin, vaan se on ollut pakotettu siirtämään aines miten kuten sulatettuna ja pilkottuna pitkälle matkalle suoliston läpi. Hätääntynyt suoli ei mahda aineelle mitään, vaan lähettää hätäviestejä Mäyräkoiralle, joka yrittää venyttää suolistoaan pitkillä venytyksillä. Vieras aine sairastuttaa tervettä ympäristöään.

Tiistai-iltapäivä 16.20: Mäyräkoira yrittää vielä epätoivoisesti saada aineen heinän avulla ulos vatsalaukusta. Oksennus tyhjentää kyllä vatsalaukun, mutta apua siitä ei enää ole. Nyt on myöhäistä katua.

16.48: Lääkeaine nimeltä Pepcid rauhoittaa vatsaa hetkeksi. Vatsalaukku lupaa yrittää keitetyn kanan ja riisin sulattamista.

19:02: Vatsalaukku joutuu antamaan periksi. Sen toiminnot joudutaan ajamaan alas vääränlaisen bakteeriston hyökkäyksen johdosta. Kana ja riisi palautetaan takaisin sulamattomina.

19.15: Hätäviesti on saavuttanut peräsuolen, joka aloittaa täydellisen huuhtelun. Se pumppaa itseensä nestettä, jotta lopputuotteet saadaan huuhdeltua pikaisesti ulos. Päiväkausiin viimeinen ulostelähetys lähtee matkaan.

Keskiviikon ja tiistain välinen yö: Mäyräkoira ulkoilee tuhottoman monta kertaa tuloksettomasti. Mitään ei enää liiku sisään eikä ulos.

Keskiviikkoaamu 7.42: Mäyräkoira kieltäytyy vatsalaukun neuvomana ottamasta vastaan minkäänlaista ruoka-annosta. Mäyräkoira tekee kuitenkin poikkeuksen tarjotun voinokareen kohdalla. Vatsalaukku saa huomata tulleensa höynäytetyksi ja voi sisältääkin hienoksi jauhettua sydänlääkettä. Myös Pepcid-puolikas ilmestyy vatsalaukkuun tilaamatta ja pyytämättä. Näiden aineiden sulattaminen käynnistyy. Myös nestettä valuu vatsalaukkuun, kun juomisesta kieltäytyneen Mäyräkoiran suuhun on valutettu ruiskulla vettä.

13.10: Eläinlääkäri tekee haisevan löydön Mäyräkoiran visusti alas liimatun hännän alta ja ohjeistaa hieman häpeilevää ihmistä puhdistamaan lemmikkinsä takapuolen. (Kuinka ei ollut sitäkään ymmärtänyt tarkistaa?) Eläinlääkäri mittaa kuumeen, palpoi vatsan ja tarkistaa ienten värin sekä kirsun kosteuden. Lopuksi eläinlääkäri tuikkaa kirvelevää oksennuksenestolääkettä ihon alle. Eläinlääkäri on hyvillään siitä, että Mäyräkoira jaksaa taistella niin ponnekkaasti hoitotoimepiteitä vastaan. Sitten vasta on syytä huolestua, jos koira ei jaksa enää vastustella.

18.00: Apaattinen Mäyräkoira ei halua iltaruokaa, mutta juo suullisen vettä laiskasti pienestä kupista tarjottuna. Canikur Pro -pastaa annostellaan suuhun väkisin, jolloin suu ei voi tehdä muuta kuin toimittaa pastan nieltäväksi. Evoluutio ei ole ottanut huomioon tätä puutetta, että Mäyräkoira ei voi sylkeä!

Keskiviikon ja torstain välinen yö: Vatsalaukku ja suolisto ovat hälyytystilassa ja saavat Mäyräkoiran levottomaksi. Mäyräkoira sipsuttelee kynnet rapsuen ympäri asuntoa ja pyrkii välillä ulos. Ulkona kipeä ruuansulatuselimistö kuitenkin tyrehdyttää liikkumisen ja ihmisen on kannettava istumaan lyyhistynyt Mäyräkoira takaisin sisälle.

Torstaipäivä 12.17: Mäyräkoira kieltäytyy edelleen keitetystä riisistä ja kanasta sekä raejuustosta, mutta höyrykypsennetty lammas murentaa vastarinnan. Mäyräkoira syö kolme palaa jauhettua lammasta. Söisi enemmänkin, mutta ihminen on niukka annotelussaan. Läpimurto on kuitenkin tapahtunut kohti elpymistä.

Perjantai 04.45: Mäyräkoiran on päästävä tämän yhden kerran yön aikana ulos. 

16.13: Vatsalaukku suostuu ottamaan sisäänsä joitakin kanapaloja ja hieman lammasta.

19.05: Peräaukko ilmoittaa iloisena, että monen päivän hiljaiselon jälkeen sillä on taas lopputuotetta ulos toimitettavaksi. Ihminen ilahtuu tästä todisteesta, ettei vierasaine ole tukkinut suolistoa.

Lauantaiaamu 04.48: Välttämätön aamuyön ulkoilu ilman näkyviä tuloksia.

07.25: Äänekäs suolistokapina vaatii ulkoilua. Pehmeää lopputuotetta vapautuu luontoon eli päätyy muovipussissa roskiin.

8.52: Suolistokapinan jälkitoimitus pyrkii ulkoilmaan. Ulkoilukutsu ei enää tavoita ihmisen tajuntaa, joten Mäyräkoiran on vapautettava sisustaan jäytävä paine olohuoneen lattialle. Myöhemmin päivällä tämä löyty ymmärrettävästi enemmän ilahduttaa kuin vihastuttaa koko viikon epätoivon ja alakulon alhoissa laahannutta ihmistä.

Mitähän täällä olisi tarjolla? Voisin nyt katsoa sitä ruokalistaa...

18.24: Vatsalaukku ilmoittaa muun porukan puolesta, että pimeä uhka alkaa väistyä ja ruuansulatuselimistö voisi olla valmis ryhtymään tavalliseen työhönsä, jos Mäyräkoira lupaa olla enää myrkyttämättä sitä satunnaisilla löydöillä pihamaalta. Mäyräkoira kiemurtelee hieman, ettei oikein voi luvata olla olematta mäyräkoira jatkossakin ja että kirsuhan se hänet viimeeksikin viekoitteli väärille teille, mutta sopimus syntyy kuitenkin ja annos keitettyä kanaa ja riisiä siirtyy kupista koiran sisälle.

Sunnuntai 8.23: Kapinaliike yrittää vielä yllyttää vatsalaukun ruokaa vastaan, mutta määrätietoisella suostuttelulla ja eri ruoka-aineiden kokeilulla aamuruoka pääsee kuitenkin sisään.

20.02: Varovainen toiveikkuus vatsataudin väistymisestä väreilee ilmassa. Vatsalaukku ja suolisto ovat olleet hiljaa koko päivän.

Karvanelikon viikko

 Lucy: Lapinkoirat viihtyivät ilmeisesti niin hyvin meillä, että he tulivat heti viikon päästä uudestaan ja olivat nyt kylässä koko viikon. Minäkin olin tällä kertaa kotona.

Koirapuistoilut ja muut pikku kävelyt tehtiin koko porukalla yhdessä, mutta pidemmille lenkeille valikoitui mukaan vain musta trio. Eivät olisi muka jaksaneet odottaa minua. Ihme hätähousuja. Meillä on myös edelleen erimielisyyttä terveydentilastani Emännän kanssa. Omasta mielestäni olen täysin kunnossa, mutta hänen mielestään täytyy vielä lisätä liikuntaa maltilla ja tilannetta tarkkaillen.

Pelkät tytöt. Ronille oli ilmeisesti puhelu tuolla aidan vieressä.

Rauhalliset tytöt. Moonaa tarvittiin näköjään mukaan aitaselvittelyihin.

Totuus koirakuvaamisesta: Jokaisen onnistuneen otoksen taustalla on tusina tällaista otosta!

Lauantaina musta trio kävi kiertämässä 10 kilometrin metsälenkin. Luottokoira Ninni sai tepsutella syrjäisimmän metsäetapin irrallaan, etteivät hihnat olisi olleet niin sotkussa. Roni ja Moona joutuivat tyytymään flexi-hihnojen kuuden ja seitsemän metrin vapauden tunteeseen.

Ninni tyytyy yleensä pitämään perää. Moona on aina etunenässä ja Roni siinä Moonan kintereillä. 

Moona ja Roni ovat erottamattomat.

Tässä oli kuulemma ollut tarkoitus kuvata kolmea koiraa vierekkäin, mutta jotenkin siinä kävi näin...

Sunnuntaina Emäntä kävi taas rally-tokokisoissa ja tällä kertaa vain lapinkoirien kanssa. Kisat olivat kuulemma niin täynnä, ettei Ronille ollut tilaa mestariluokassa. Ninni ja Moona olivat kuitenkin mahtuneet voittaja- ja alokasluokkiin. Kisat olivatkin valtavan kokoisessa hallissa, jossa kisattiin vieläpä samaan aikaan agilitykisat! Oli siis ihan hyvä, ettei Roni ollut mukana. Hänen herkkää suoritusmielentilaansa ei olisi lainkaan edesauttanut metelöinti sermin takana viereisellä radalla. 

Levoton suoritusympäristö koitui hieman muuten tasaisenvarman Ninninkin kohtaloksi. Pahaksi onneksi juuri samaan aikaan viereiselle agilityradalle meni suorittamaan koirakko, jossa ohjaaja käski koiraansa todella kovalla äänellä. Ninniä hirvitti sellainen elämöinti ja hän käveli koko radan hyvin varovasti. Ikävästi peruutusliike oli juuri niin, että olisi pitänyt peruuttaa agilityrataa kohti, josta juuri kuului kovalla äänellä käskytystä kepeille ja putkeen: "KEPI-KEPI-KEPI-KEPI PUTKI!!!" Ensimmäistä kertaa rallyurallaan Ninni ei suorittanut tehtävää uusinnoista huolimatta! Hyväksytyn tuloksen hän sai silti eli pisteitä kertyi kuitenkin 81/100 eli ihan hienosti se lopulta meni haasteista huolimatta.

"Huh... Aikamoista meteliä kuuluu tuolta sermin takaa agi-radalta..."

"Luuletko, että tästä kuitenkin hengissä selvitään?"

Tuo oli suurin koiraharrastehalli, jossa meidän Emäntämmekään on koskaan käynyt ja hänelle kävi aluksi niin, että hän ei tiennyt, mistä mennään sisään, joten hän käveli jonkun naisen perässä, joka näytti tietävän, mihin pitää mennä. Sisälle päästyään hän löysi rally-tokopuolen ja poistui eri ovista, mistä oli mennyt sisään ja joutui pihalla kysymään muilta kilpailijoilta, missä suunnassa parkkipaikka on, että löysi takaisin autolle.

Aksakisat loppuivat onneksi ennen Moonan suoritusta, mutta pahaksi onneksi jotkut muut vuoroaan odottavat rally-tokokilpailijakoirat haukkuivat niin kovasti, että Moonankin tunteet meinasivat vähän lämmetä. Näin ollen hänenkään suorituksensa ei ollut aivan virheetön, mutta pisteitä kuitenkin 97/100 eli hyväksytty tulos.

Viikon aikana Emäntä laittoi merkille joitakin eroja mäyräkoirien ja suomenlapinkoirien rotuominaisuuksissa. Yksi tärkeimmistä eroista oli havaittavissa aamuisin. 

Siinä missä mäyräkoira herätyksen hetkellä kysyy unisena: "Joko?",

hihkaisee ihmisen hengitystiheyttä jo tuntien ajan seurannut lapinkoira: "Vihdoin!" ja on samantien jalkeilla.

Emäntää ilahdutti lapinkoirissa niiden mutkattomuus: Kun heidän eteensä laittoi ruokakupin, he kävivät syömään (versus Roni, jota täytyy maanitella ja houkutella syömään ruokansa) ja kun heille laittoi hihnat kaulaan, niin he kävelivät (versus meistä kumpikin aika ajoin). On kai tuollaisten koirien kanssa helppoa, mutta onko elämä sitten yhtä hauskaa, yllätyksellistä ja monivivahteista? 

Viikon aikana Ninni alkoi sulautua osaksi sisustusta. Hän halusi ehdottomasti maata eteisessä, että pystyi seuraamaan siitä kaikkea liikettä asunnossa ja sieltä pois, mutta matolla maatessaan hän kyllästyi jatkuvaan yli harppomiseen, joten hän asemoi itsensä kulkureitin sivuun.

Ninnillä on myös hyvin persoonallinen tapa toimittaa diplomaatin virkaansa ja huolehtia laumadynamiikasta. Hän nappaa mielellään jonkun ihmisen sukan suuhunsa ja sukka suussa hän kulkee laumanjäsenen luota toisen luo häntää heiluttaen ja hyväksyntää hakien. Myös jos ihminen vaikkapa keittiöaskareissaan vähän satuttaa itseään tai muusta syystä kiljahtaa pikkuisen, nousee Ninni heti paikaltaan, ottaa sukan suuhun ja yrittää rauhoitella tilannetta.

Ninni Sukkasuu

Ennen kuin lapinkoirat lähtivät omaan kotiinsa käytti Emäntä meidät kaikki vielä rally-tokotreeneissä. Moonan tärkein läksy on edelleen opetella hiljaa paikallaan makaamista vuoroaan odotellessa. Hän on treenannut tätä koko viime vuoden, joten hän on kehittynyt jo paljon.

Moonan rauhoittumisrituaali

Meiltä muilta hiljaa paikallaan oman vuoron odottaminen käy jo rutiininomaisemmin. Ainut turhautumisen hetki on, kun kaveri viedään vierestä radalle ja itse täytyy jäädä vielä odottamaan. Silloin pääsee jälkeen jääneiltä kimakka protestihaukku.

Eilen lauantaina kävimme vielä varmistamassa, että Moona ja Ninni voivat hyvin kotonaan. Täällä meillä on hiljaisen ja tyhjän tuntuista, kun ehti tottua isommalla laumalla olemiseen, mutta eiköhän tähän omaan rauhaan totu taas.

Roni pääsi vielä ruskaretkelle Ninnin, Moonan ja emäntien kanssa. Matkalla hän oli pudonnut vahingossa järveen yrittäessään juoda siitä ja näin ollen lokakuisen uintipulahduksen jälkeen ei poseeraaminen ruskamaisemassa oikein kiinnostanut.

Lopulta oli tyydyttävä ikuistamaan maisema ilman koiria, kun kukaan ei ollut erityisen innostunut pönöttämisestä.

Iltojen yhä aikaistuva pimeneminen muistuttaa syksyn vääjäämättömyydestä. Nyt viimeistään on myönnettävä, että kesän riemut ovat taakse jäänyttä aikaa...