Sivut

torstai 30. marraskuuta 2017

Vatsavaivoja ja sijaistoimintoja

 Sunnuntaina täällä oli talvi. Lucy-neidillä oli jotain pientä vatsaongelmaa, mutta käytiin kuitenkin lenkillä, kun tassu nousi. Sopivalla lumikelillä hänkin on hyvin yhteistyökykyinen lenkkeilijä.

Maanantaina maha vaivasi jonkun verran ja tiistaina Lucy-neiti oli mukana enää koirapuistossa pyörähtämässä.

Sinne on muuten joku hauska ihminen tuonut tällaisia vempaimia! Minä olen jo kokeillut kaikkia. Lucy-neiti joitakin.


Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä vatsaongelma eskaloitui. Lucy-neiti ja Emäntä viettivät suurimman osan yöstä ulkona kuljeskellen. Syytettyjen listalla ovat mm. puruluu, uudet herkkupalat, vanha ruoka, kinkkutikku, satunnaiset ulkoa löydetyt ja syödyt köntit. Erikoisinta tilanteessa on, että minun herkkä vellivatsani toimii säntillisesti ja mallikkaasti tasaista, tiivistä tuotosta ulos tuutaten, vaikka olen syönyt kaikkea samaa kuin Lucy-neiti. Pääepäiltynä onkin siis puruluusta mahdollisesti irronnut, pinta-alaltaan kohtuuton pala, joka ei sitten ole lähtenyt sulamaan odotuksenmukaisesti. 

Keskiviikkoaamuna oltiin siis siinä pisteessä, että Emäntä oli luvannut tehdä syksyn ensimmäisen lukukoiravierailun, mutta kipeän koiran vierailulle vieminen tuntui eettisesti arveluttavalta. Peruako siis koko odotettu vierailu vai olisiko joku ratkaisu tilanteeseen löydettävissä?

Niin siinä sitten kävi, että minä, Roni-boy, koiramaailman etevin kirjallisuustieteilijä ja lyyrikko, lähdin tuuraamaan Lucy-neitiä ja tein elämäni ensimmäisen lukukoiravierailun.


Huivia en tietenkään saanut, koska en ole valtuutettu lukukoira, mutta koska olen koira ja minullakin on korvat, niin Emäntä arveli, ettei lukijoille ole niin nöpönuukaa, olenko virallisella vai epävirallisella vierailulla. Emäntä esittelikin minut lukukoiran sijaisena, mutta kyllä minä kuulin, että lapset käytävällä käyttivät minusta ihan vain nimitystä "lukukoira". Ja ihan vain ohimennen mainiten, niin minun charmini tuntui tehoavan ja vierailulta poistuessani ympärillä oli jo melkoinen fanilauma kiljahtelevia, vaaleanpunaisiin puettuja henkilöitä. (En tiedä, kuinka miehekästä on, että minuun lähinnä yhdistettiin adjektiivi "söpö", mutta pääasia, että huomio oli positiivista.)

En arvannut, kuinka vaativaa tuollainen lukukoiran homma on! Keikkani kesti 1,5 h ja melkein koko aika olisi pitänyt istua tai maata  paikallaan viltillä lapsen lähellä. Lasta ei kuitenkaan saanut jatkuvasti töniä kuonolla, ei saanut vinkua eikä ilmeisesti varsinkaan saanut haukkua. Yhdelle ensimmäisistä lukijoista haukahdin vähän päin naamaa, mutta Emäntä käski olla häiritsemättä lukijaa. Lukukoira ei kuulemma saisi puuttua virheisiin. Yritin sitten olla hissuksiin loppuvierailun. Välillä olisin halunnut kuunnella lukemista penkin alta, mutta sekään ei sopinut. Arvostukseni kaikkia lukukoiria kohtaan nousi kyllä potenssiin sata!

Tänään Lucy-neitikin on ollut jo ihan kunnossa.

Vaikka vatsavaivaisena on kurja olla, niin on tässä ollut jotain hyvääkin: minä saan nyt aivan älyttömän hyvää ruokaa! Keitettyä riisiä ja kanaa. Siis oikeaa kanaa!
Harmittaa kyllä, että tuo lukukoiravierailu jäi välistä, mutta onneksi niitä tulee taas uusia ja sitten minä olen omalla paikallani, eikä mikään tuuraaja-Roni!

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

(Mäyrä)koirien käypä hoito -suosituksia

1. Jos joku paikka on kipeä, nuole sitä.

2. Jos nuoleminen ei auta tai kipu on paikassa, jota et voi nuolla, syö heinää.

3. Jos heinän syöminenkään ei auta, makaa hiljaa paikallasi, kunnes olosi paranee.

4. Toista tarvittaessa kohdat 1 ja 2.

Älä missään olosuhteissa luota ihmisten lääketieteeseen! Taistele erityisesti suun kautta annettavia lääkkeitä vastaan, olkoonkin kyseessä vaikka "vain" maitohappobakteerivalmiste tai matolääke.


perjantai 24. marraskuuta 2017

Suuri yllätyslaatikko

 Voitaisiinko avata tämä valtavan iso laatikko, joka tuli postissa? Tämä haisee... mielenkiintoiselle.

 Ei voi olla totta! Näin paljon koiranmakkaraa! Eiköhän aleta tästä reunasta vaan pistelemään poskeen.

 Miksihän näitä oli tilattu näin paljon? Viiraako Emännällä päästä vai onko tähän joku koira haudattuna?

Jaaha... treeniherkkuja tulevaksi vuodeksi. Pötkylöiden luvataan säilyvän vuoteen 2019 asti valolta suojattuna. Jollain mainiolla tarjouksella näitä ilmeisesti kannatti ostaa kerralla koko vuodeksi.

Tavallisissa eläinkauppanameissa on se ongelma, että niissä on yleensä aina viljaa tai kanaa tai todennäköisesti molempia ja ne ovat aina vääränkokoisia ja murenevat. Näissä on 96,5% samaa eläinkunnantuotetta, tässä kyseisessä pötkössä kalkkunaa, hieman perunatärkkelystä antamassa kiinteän muodon ja pikkuisen merilevää. Ei viljaa, ei lisäaineita ja koostumuksen luvattiin olevan sopivaa palkkaamiseen. Ainakin kokeilukuutiot olivat kätevän tuntuisia. Ja makuisia.

Näillä eväillä siis kohti rally-toko-valioutta!

Johon... on vielä matkaa... Viime sunnuntaina kuitenkin minulle ensimmäinen hyväksytty tulos avoimestaluokasta. 70 pistettä on hyväksytyn raja ja sain juuri ja juuri 72/100 p. No kahden nollan jälkeen se tuntui Emännästä jo voitolta!


Roni ei ollut ihan niin skarppina ensimmäisessä voittajaluokan kisassaan, mutta eivätpä nuo ole ensimmäisellä yrittämällä onnistuneet aivan kaikki muutkaan. Itse asiassa 8 koirakosta vain 2 sai hyväksytyn tuloksen tällä kertaa. Roni nousi kuukausi sitten seuraavaan luokkaan ja siitä lähtien treenejä oli päivittäin, koska Emäntä asetti nämä kisat tavoitteeksi. Ihan hyvin noin niin kuin mäyräkoiraksi kuitenkin (kuten blogikavereiden Myrskyn ja Tuiskun kotona on tapana sanoa...).


Niin ja sitten mukana oli myös Ninni, joka tepsutteli itselleen toisen alokasluokan tuloksen pistein 95/100. Ninnin video ei valitettavasti ole saatavilla.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Pelkkiä nollia?

Niinhän siinä sitten kävi, että oltiin lopulta nollakoiria molemmat. Musta alamainen tiesi toki jo lähdössä olevansa nollakoirakko, jolle ei virallista tulosta kirjata, vaan homma tehtiin talkoohengessä ja harjoituksen vuoksi. Minulla sentään oli toivoa, koska olin virallinen osallistuja, mutta pianhan se toivo haihtui siinä matkan edetessä.

AVO-luokan kartta
 Jo ensimmäinen kyltti oli haastava. Yleensä istun, kun pitäisi seisoa ja seison, kun pitäisi istua. Perus mäyräkoiratouhua mielestäni. Liikkeestä maahan oli superbravuurini alo-luokassa ja pitkälleen heittäytyminen oli jopa niin vahvana, että mistä tahansa käskystä saatoin heittäytyä pitkäkseni. Sitten pidettiin vähän taukoa makuusta ja nyt en viitsi sitä enää tehdä. Jos ei kelpaa, niin pidä sitten maahan menosi.
    Kisakirjaa palauttaessaan tuomari totesi, että hajut vähän veivät ja kanssakisaajia huvitti, kun Emäntä tokaisi, että on ne vienyt ennenkin. Arvostelulomaketta ynnäillessään Emäntä huomasi, että oikeastaan kaikki jäi lopulta yhdestä helposta kyltistä kiinni. Numero 9: vasen täyskäännös, jossa koira kiertää ohjaajan takaa. Helppo kyltti, jonka suoritan mielelläni, mutta omalla tvistilläni: minä kierrän aina mielelläni myös kyltin ympäri! Siinä vaiheessa uusimiset oli jo uusittu, joten ei auttanut kuin purra hammasta ja jatkaa matkaa (-10 pistettä). Jos se olisi mennyt oikein, olisi tulos ollut hyväksytty. Kun sen näin ajattelee, niin voi unohtaa muun kärsimysnäytelmän, jossa oli paljon puuttuvaa yhteistyötä, vinoutta ja liiallisesta kumartelusta johtuvia ohjaajavirheitä.

Mutta ei se tainnut aivan kuin tanssi mennä sinultakaan, Roni-boy?

VOI-luokan askelkuviot
No joo... tuomari oli mukava ja arvosteli minunkin suoritukseni, kun joutui sen kuitenkin katsomaan. Minä olin siis aluksi käytösruudussa ja töhin sen sitten ensimmäisen 10 sekunnin aikana, kun nousin ylös ja yritin lähteä tutkimaan paikkoja. Emäntä käski minut takaisin paikalleni ja sitten sujui loppuaika ihan kivasti.
    Sen jälkeen oli melko pitkä odotus jossain vieraassa häkissä, oudossa takahuoneessa. En päässyt välillä autoon, koska minun piti olla varmuuden vuoksi lähellä, jos nollakoirakkoa olisi tarvittu kesken kisan. Ei tarvittu, vaan menin suorittamaan radan viimeisenä, kuten sovittu oli. 
    Sen olemme Emännän kanssa huomanneet, että ensimmäinen kyltti on yleensä pahin. Siinä pitää aina käydä pieni neuvottelu, että mitä tänne on tultu tekemään ja millä hinnalla. Se täytyi siis uusia. Eikä se ihan putkeen mennyt sittenkään, kun istahdin vielä lopuksi eli -10p. Sitten meni vähän paremmin paitsi spiraalissa eksyin kerran oikealta vasemmalle puolelle, kun se on ymmärrettävästi vähän vahvempi seuraamispuoli. Tiukkaa on arvostelu voittajaluokassa: -10p.
    Neljäs kymppi otettiin oikealta eteen tulossa. Lipsahti vasuriksi sekin. Molemmat uusimiset käytettiin tietenkin, mutta Emäntä oli tyytyväinen, kun hänen pelkäämiään ohjaajavirheitä ei ollut ollenkaan. Eniten häntä näet huoletti, että hän kumartelee ja huiskii käsillään liikaa. Minua voi aina kouluttaa lisää, mutta omia virheitä on hankalampi korjata kai.
    Sain lopulta siis -50 pistettä, mikä ei olisi millään riittänyt hyväksyttyyn tulokseen, mutta ainakin puolimatkassa ollaan jo. Joko kaikki pikkurikkeet pois tai sitten nämä uudet liikkeet niin hyvin haltuun, ettei isoja kämmejä tule, niin voittajaluokan hyväksytty tuloskin on aivan mahdollinen. Sitten. Joskus.

Kiva yllätys oli, että talkookoirallekin riitti näin runsaat kiitosherkkusäkit.
Tämän kisan lisäksi viikonloppuun mahtui mielenkiintoinen älypeli ihmisille, jossa tarkoituksena oli pitää 5 koiraa yhdessä talossa (pihatarha mukaan lukien) tyytyväisinä ja ehjinä, niin ettei kenellekään tulisi reikiä turkkiin. Säännöt olivat seuraavat: joukossa oli 1 uros, joka voi olla 3 nartun kanssa, mutta ei 1 uroksen kanssa. Toinen uros olisi tullut toimeen ensimmäisen kanssa, jos ensimmäinen ei olisi yrittänyt käydä välittömästi kimppuun. Toinen uros voi olla 2 nartun kanssa, mutta kolmannen kanssa se halusi olla liian tiiviisti, jolloin kolmas narttu yritti paloitella uroksen. 2 vanhinta narttua pystyi olemaan kenen kanssa vaan, mutta toinen oli mieluiten jatkuvasti ulkona ja toinen sohvalla. Kumpikaan uroksista ei ollut ulkona mielellään, eikä myöskään ainut narttu, jota ei voinut pitää toisen uroksen kanssa. Lauantai-iltana pyöritettiin siis mielenkiintoista koirarulettia, jossa urokset olivat vuorotelleen joko bokseissaan, kodinhoitohuoneessa tai ulkona. Nuorin narttu oli myös joko ulkona, kodinhoitohuoneessa tai vapaasti sisällä, jos oli vanhemman uroksen vuoro nauttia seurasta. Vain kerran urokset joutuivat vahingossa yhtä aikaa pihalle, mutta mitään ei ehtinyt tapahtua, kun virhe huomattiin ja vanhempi kutsuttiin takaisin sisälle.

perjantai 10. marraskuuta 2017

Kilometrejä ja kisahaaveita

Maanantaina näytti siltä, että Lucy-neiti ei ehkä kykene oikein lenkkeilemään. Aamulenkki tyrehtyi pihaan. Iltalenkillä käytiin erikseen, koska minä tarvitsin kuitenkin päivittäisen liikunta-annokseni. Lucy-neiti kävi kiertämässä korttelin. Sattumalta maanantaina oli myös synkkää ja sateista.

Tiistaina ja keskiviikkona näytti paremmalta. Käytiin tavalliset kolme neljä kilometriä kävelemässä kuivahkossa ilmanalassa.

Torstaina Emäntä aikoi jättää Lucy-neidin huilimaan, mutta koska hän kerrankin vapaaehtoisesti (tietenkin sen kerran, kun ei olisi tarvinnut) tuppaantui eteiseen lähtöä tekemään, niin Emäntä heltyi ja otti Lucy-neidinkin mukaan. Ja niin vain taittui 8 kilometriä yhdessä. Ai niin sää, jolla ei varmaan ollut mitään tekemistä asian kanssa, oli viileä ja kuiva.


Tällä kertaa tehtiinkin tutussa maastossa hieman poikkeava kierros, koska Emäntä oli luvannut työkaverilleen käydä keräämässä suunnistusrastit pois metsästä.


Oli kiva fiilis välillä poiketa poluilta ja tallustella vähän umpimetsässäkin, vaikka reitti pääosin seurailikin pururataa ja polkuja. Ainoastaan yksi ojan ylitys oli vähän liikaa Lucy-neidille. Emäntä harppasi yli ensimmäisenä. Minä hain hetken paikkaa ja hyppäsin samasta kohdasta, mutta Lucy-neiti parka jäi steppailemaan edes takaisin mättäälle, eikä tohtinut leiskauttaa, kun ei tiennyt, olisiko laskeutuminen kuiva. Onneksi oli sen verran kapea oja, että Emäntä pystyi seisomaan hajareisin ojan yllä ja nostamaan Lucy-neidin toiselle puolelle kuivin jaloin.

Perinteisen lenkkeilyn lisäksi on tälläkin viikolla ahkerasti treenattu rally-tokoa sunnuntaisia kisoja varten. Vain minä osallistun virallisesti kisoihin, mutta Musta alamainen pääsee kokeilemaan voittajaluokkaa nollakoirana (osuva nimitys...) Nollakoirakon tehtävä on tehdä kilpailusta tasapuolinen, koska voittajaluokassa jokainen suorittaa ensin radan ja sen jälkeen käytösruudun, jossa koiran pitää olla paikallaan jossain tuomarin määräämässä asennossa tietty aika, mutta koska olisi epäreilua, jos ensimmäisellä koiralla ei olisi ketään istumassa häiriönä käytösruudussa ja toisaalta viimeisellä koiralla ei olisi ketään häiritsemässä käytösruudun suorittamista radalla, niin Musta alamainen on siis ensimmäinen käytösruudussa ja viimeinen radalla. Tulosta hän ei saa, koska suorittaa tehtävät eri järjestyksessä. Emäntä on iloinen, että pääsee harjoittelemaan voittajaluokkaa ennen virallisia kisoja. Juuri tuo käytösruutu askarruttaa, samoin kuin oikealla seuraaminen.

En ymmärrä, mikä häntä niissä jännittää. Minähän se olen, joka joudun siellä käytösruudussa istumaan tai makaamaan ja seuraamaan oikealla!


Tässä kuvatodiste, ettei koiraharrastamisen tarvitse aina olla välineurheilua. Meidän rally-toko-kyltit on itse tulostettu netistä ja laminoitu (ei kuvassa) ja ulkona niiden päällä on rannalta kerättyjä kivenmurkoita (ei kuvassa), ettei tuuli lennätä niitä pitkin pihaa. Yleensä tosin harjoitellaan ilman kylttejä vain liikkeitä ulkomuistista toistaen. Kartioiden virkaa meillä suorittavat lasten hiekkaämpärit ja jugurttiämpärit, kosketuskeppinä toimii grillivarras ja keskeltä kaluttu muutaman euron frisbee on paras palkka, mitä Musta alamainen tietää.
    "Kosketuskeppi" ei ole ehkä aivan ortodoksinen, mutta se toimii. Aluksi terävässä päässä oli herkku, joka ohjasi huomion keppiin ja nykyisin jo tyhjä (tylppä) pääkin on riittävän kiinnostava, että sitä tekee mieli seurata. Sitä käytetään mm. oikean seuraamispaikan vahvistamiseen ja suoraan eteen tulemiseen. Teoria on hyvä, käytäntö joskus pikkuisen uupuu!

lauantai 4. marraskuuta 2017

Synkkyyden paluu


Talvi tuli ja talvi meni. Tiistaina ilta-auringossa tassu nousi vielä näin korkealle. Keskiviikkonakin oli mukava käydä päiväkävelyllä auringon paisteessa, kun Emännällä oli muutama  vapaatunti keskellä päivää.


Tänään olen vaivoin käynyt kaksi kertaa pihamaalla pissalla ja iltaruuan jälkeen väkisin kiertämässä koirapuiston ympäri. Maailma on vajonnut jälleen mustaan merkityksettömyyteen ja märkään synkkyyteen.

Älä ole Lucy-neiti niin masentava. Voi tälläkin säällä nauttia elämästään! Meillä oli oikein hauska lenkki päivällä Emännän kanssa. Hän halusi käydä pitkästä aikaa hölkkälenkillä, ja kun minä varustauduin eteiseen lähtemään mukaan, niin pääsinkin ihmeen kaupalla! Minähän olen ollut vähän nihkeä sellaista hölköttelyä kohtaan ja Emäntä on ihmetellyt, ettenkö muka jaksa juosta pientä lenkkiä. Jaksan toki, mutta yksi sana: motivaatio. Sitä joko on tai ei ole.

Tänään motivaattorina toimi frisbee! Aika juoni ratkaisu Emännältä, täytyy myöntää. Hän hölkkäsi siis tasaista ravia pururataa eteenpäin ja heitteli samalla minulle frisbeetä. Tein vähintään tuplasti, jollen triplasti töitä 4 kilometrin matkalla, koska tein jatkuvasti edestakaisia intervallipyrähdyksiä frisbeen perään ja taas takaisin Emännän luo. Välillä jouduin painelemaan umpimetsäänkin, kun Emäntä ei aina juostessaan saanut heitettyä suoraan pururataa pitkin. Ylämäki tai alamäki ei vaikuttanut mitään. Lähdin aina kuin tykin suusta. Toisinaan Emäntä ei ottanutkaan frisbeetä minulta heti, vaan sain kantaa sitä perässä jonkun matkaa. Kohdistin frisbeeseen samalla tapporavistuksia, joissa niska-hartiaseutu sai kyytiä. Välillä taas Emäntä kantoi frisbeetä vähän matkaa, jolloin seurasin lennokasta lähes tokoseuruun tasoista seuraamista oikealla puolella, ja jos frisbee ei lentänyt mielestäni riittävän nopeissa sykleissä, tein metrinkorkuisia loikkia Emännän vieressä.

Että siitäpä vain treenivinkkiä! Täydellä teholla juoksuspurtteja edestakaisin n. 40 min ja välillä varjonyrkkeilyä ja hyppyjä omalle hartiakorkeudelle. Minulla ei ole painonhallintaongelmia. Hallitsen painoani oikein hyvin niin sivuttaissuunnassa kuin pystysuunnassakin.

Sekin vielä. Minä olen laihiksella. Taas. Hetken sain viettää autuaassa yltäkylläisyydessä, kun sain Emännälle uskoteltua, että olen alati nälissäni (aiheesta lisää: Vatsavaiva nimeltä nälkä), mutta vatsaongelmaksi selvisikin närästys. (Selviäisipä vielä syykin, niin ei tarvitsisi siitä kärsiä.) Kelpokokoisiksi kasvaneet annoskoot siis pienenivät taas.


Harvoja ilon hetkiä on tarjonnut sentään rally-toko koulutuspalkkoineen. Torstain ratatreeneissä oli mukana jopa raakaa jauhelihaa! Siitä minä pidin.


Hauskoja olivat myös nämä palkintosiilit, jotka saatiin vihdoin torstaina. Nämä olivat siis piirinmestaruuskisojen joukkuepalkintoja. Jokainen joukkueen jäsen sai oman siilin, oli tulos hyväksytty tai ei. Kuten kasvoiltani voi ehkä lukea, niin siilit olivat myös Lucy-neidistä todella hauskoja ja tapansa mukaan hän yritti omia kummankin itselleen. Meinasi siinä tulla vähän kärhämääkin...


Tämä joukkuekulta oli puhtaasti mainioiden joukkuekavereidemme ansiota, mutta pitihän nyt kuitenkin vähän poseerata, kun saattavat hyvin olla meidän ainoat kultamitalit, jotka koskaan saavutetaan missään lajissa!